Corollan vaihteistovika

25 kommenttia

Kyseessä vuoden -03 Corolla 1.6 VVT-i, jolla on ajettu vähän yli 175 000 km. Ennen joulua sen vaihteisto hajosi mitenkään suuremmin ennalta varoittelematta.

Aiemmin en huomannut vaihteissa mitään ongelmia, mutta viimeistä kertaa liikkeellä lähdettäessä jostakin kuului hankaavaa ääntä, jonka luulin ensin johtuvan pyöriin tarttuneesta lumesta tai jäästä. Ääni kuitenkin loppui nopeasti ja sen jälkeen kaikki tuntui taas normaalilta.

Sitten vaihdelaatikko hajosi kuuluvasti paukahtaen ja molemmat etupyörät lukkiutuivat. Auto ei tietenkään ollut enää ohjattavissa, mutta nopeutta oli onneksi vain 40 - 50 km/h, eikä se törmännyt mihinkään. Siitä sitten hinausautolla huoltoon.

Korjaamolla uusittiin laakerit ja vaihdettiin osa vaihteiston kuorta. Maahantuojan mukaan tuo oli ihan normaalia, eikä edellytä heiltä mitään toimenpiteitä.

Minusta tuollainen hajoaminen ei ole normaalia, tai ainakaan sen ei pitäisi olla. Autolla on ajettu lähinnä pidempiä matkoja maantiellä vakionopeussäätimellä ja se on huollettu säännöllisesti merkkiliikkeessä. Lisäksi kilometreistä suurin osa on ajettu kesäaikaan, joten käyttö ei ole ollut vaihteistolle mitenkään erityisen rasittavaa.

Haluaisin kuulla autoihin paremmin perehtyneitten mielipiteitä onko tällainen normaalia?

Eikö nykyauton vaihteiston pitäisi kestää paljon pidempään? Onko muilla ollut vastaavia ongelmia?

Itse tiedän useampiakin vanhempia Corolloja, joilla on ajettu reilusti yli tuplasti tuo kilometrimäärä ilman vastaavia ongelmia. Tai ehkä Toyota-laatu ei vain enää ole sitä mitä ennen ja nykyään tällainen on jo normaalia. Nämä mallithan on tehty Turkissa, mutta lieneekö sillä vaikutusta asiaan?

  
  • En ole 120-sarjalaisen Corollan vaihteisto-ongelmasta aiemmin kuullut. 1980-luvun 1,3 12v malleissa saattoi viitosen rattaat kulua jos oli vedetty matkailuvaunua tai raskasta kärriä paljon. Näissäkin tapauksessa kilsoja on ollut yli 300tkm pohjilla ennen vian ilmenemistä.



    Uudempien osalta esim. brittiläisissä Carinoissa on laakerivikoja joskus ollut yli 300tkm ajettuina, mutta niissäkin rahina on kuulunut jo hyvissä ajoin varottaen tulevasta viasta. Tähänkin voi vaikuttaa laatikkoöljyjen vaihdolla ennaltaehkäisevästi, vaikka eivät huolto-ohjelmaan kuulukaan.

    Kytkimen saa rikki autosta kuin autosta, mutta normaali käytöllä bensa-Toyotan kytkinkin voi mennä ihan hyvin yli puolimiljoonaa kilometriä - joten perinteisesti aika lujia nuo ovat voimansiirron osalta olleet.



    Joten erikoiselle tämä vika kuullostaa.



    Onkohan vaihteistoöljyjä muistettu tarkastaa huollossa lainkaan?



    Jokatapauksessa suosittelen ottamaan maahantuojaan uudelleen yhteyttä korjaamosi kanssa yhteistyössä ja pyytämään vastaantuloa asiassa. Tuntuisi kohtuulliselle, että asia edes tutkittaisiin. Takuu ei varmasti noilla ikävuosilla ja kilometreillä automaattisesti ole mitenkään mukana. Luulisi maahantuojaa jälkimarkkinoinnin kiinnostavan nykyään.



    "Tarinan" mukaan joskus vielä 90-luvulla tulivat insinöörit ihan Japanista asti katsomaan erikoisen vian saanutta Toyotaa ja tekemään tutkimuksia laadunparantamiseksi. Taitaisi nykyään tulla liikaa reissuja :innocent:

      
  • Missä pidät oikeaa kättä ajaessasi? Lepuutat ilmeisesti vaihdekepin nupin päällä. Siinä syy ollut ainakin muissa vastaavissa tapauksissa.

      
  • Jos Toyotassa on vika, syy on käyttäjässä. Jos eurooppalaisessa autossa on vika, syy on tuotteessa. Uskontoja on monenlaisia.

      
  • Pidän kyllä molemmat kädet ratissa, en vaihdekepillä. Tällä autolla ei ole koskaan vedetty mitään, eikä siinä ole edes vetokoukkua.

    Vaihteistoöljyn tarkistamista en voi tietää. Se kyllä löytyy huolto-ohjelmasta ja kaikki määräaikaishuollot on tehty Toyotan huollossa. Ainakin ovat kirjoittaneet joka kerta kohtuukokoisen laskun, mutta kuka tietää mitä ovat tehneet.

    Maahantuojaan oltiin yhteydessä merkkikorjaamon kautta, mutta eipä niiltä löytynyt mielenkiintoa edes kysyä mitään asiasta. Totesivat ainoastaan "Goodwill kysely => hylätty".



      
  • Yllättäen tutuiltani on hajonnut 3 vaihteistoa lyhyen ajan sisällä. Kaksi VW:n dsg:tä (Touran 7-vaihdetta 100000km/alle 2v, takuuseen ja 6-vaihteinen (Mikä se koppimallinen toinen VW nyt olikaan)) ja Corolla 1,6 -03 -manuaali jolla ajettu alle 200000 ja korjauskulut lähes 2000. Eli kyllä noita näkyy hajoavan.

      
  • simppa:

    Jos Toyotassa on vika, syy on käyttäjässä. Jos eurooppalaisessa autossa on vika, syy on tuotteessa. Uskontoja on monenlaisia.




    Onpas sinulla asenteellinen maailmankatsomus. Kannattaisi hiukan kiertää maailmaa ja oppia uusia kulttuureja niin pääsisit tuosta ahdasmielisydestä ja kammosta japanilaisia tuotteita kohtaan.



      
  • Maailmaa olen kyllä kiertänyt ja kulttuureitakin nähnyt, kun pidän kovasti matkustelusta. Japanissakin olen käynyt sekä loma- että työmatkalla.



    Uskontoahan tuo tojotamiesten paasaus lähentelee. Toyotassa ei voi olla vikaa, jos sitä käyttää "oikein". Ei kiesus, samanlainen auto se on kuin kaikki muutkin ja vikaantuukin välillä vaikka sitä kuinka käytettäisiin "oikein".



    Ei mulla tuotteen valmistusmaalla ole minkäänsortin väliä jos se on kilpailukykyinen. Tätä viestiäkin kirjoitan japanilaisella tuotteella ja koti on muutenkin pullollaan japsielektroniikkaa. Että se siitä ahdasmielisyydestä.



    Tämänhetkinen Toyotan mallisto vaan näyttää kovin tylsältä. Ei mitään minua kiinnostavaa, kun mainio MR2:kin tapettiin. Miljoona kertaa lykätty FT-86 kuulostaa kyllä todella mielenkiintoiselta, varsinkin jos se on yhtä hyvä ajaa kuin edesmennyt MR2.



    Varmaan jos kestävyys on ainoa kriteeri autonvalinnassa, niin rupeaa ne Aurikset ja Corollatkin näyttäytymään eri valossa. Vaan minä kun haluan autoltani muutakin kuin kestävyyttä ylimääräisen huoltokerran uhallakin.

      
  • ddr5:

    simppa:
    Jos Toyotassa on vika, syy on käyttäjässä. Jos eurooppalaisessa autossa on vika, syy on tuotteessa. Uskontoja on monenlaisia.


    Onpas sinulla asenteellinen maailmankatsomus. Kannattaisi hiukan kiertää maailmaa ja oppia uusia kulttuureja niin pääsisit tuosta ahdasmielisydestä ja kammosta japanilaisia tuotteita kohtaan.


    Oletko varma ettei sarkasmidetektorisi patteri ole päässyt loppumaan

    :grin:

      
  • A Tapio:


    "Tarinan" mukaan joskus vielä 90-luvulla tulivat insinöörit ihan Japanista asti katsomaan erikoisen vian saanutta Toyotaa ja tekemään tutkimuksia laadunparantamiseksi. Taitaisi nykyään tulla liikaa reissuja :innocent:




    Minä itse juttelin toissa kesänä Trollhättanissa Saabin voimansiirtoasiantuntijan kanssa japanilaisvalmisteisista automaattivaihteistoista, koska Volvomiehenä minua kiinnosti mikä niitä dieselVolvojen automaattivaihteistoja oikein riivaa.



    He olivat pitkän väännön jälkeen päässeet myös itse nuuskimaan Aisin-Warnerin Euroopassa sijaitsevalle korjaamolle toimitettua romukasaa ja yhdessä A-W:n hemmojen kanssa löytäneet sekä vauriot aiheuttavan aran paikan että myös järkevältä kuulostavan syyn sille miksi japanilaislaatikko Volvoissa toimii bensakoneen kanssa mutta jää dieselin kyljessä monesti kovin lyhytikäiseksi.



    Ei se japanilaisinsinöörien kiinnostus hajonneita vaihteistoja kohtaan mitään legendaa ole edelleenkään, vaan normaalia tuotekehitystä jossa pyritään oppimaan rikkoutuneiden komponenttien vaurioitumismekanismeista. Ja niitä hajonneita on niin paljon ettei niitä jakseta roudata kotisaarille vaan rassataan kuntoon täällä lähempänä.



    Wikipedian mukaan Toyota omistaa enemmistön AW:sta, mutta eihän tämä tietenkään osoita japanilaista tekniikkaa huonoksi eikä Toyotaa huonoksi voimansiirtojen valmistajaksi. Ajattelin vain ottaa esille muutaman tosielämän vaihteistoepisodinkin kun tässä jo erilaisia tarinoita oli samalta alueelta.

      
  • Takavuosina joidenkin mallien vaihteistojen laakerit pettivät, kun vitosvaihteella ajettiin alle 80 km/h nopeutta. Ei roiskevoitelu ollutkaan riittävää ja taisi osiin kohdistuva momenttikin tulla liian suureksi.



    Lisäksi ainakin yhdessä mallissa oli kestovoideltu laakeri vaihteistossa !!!!



    Onkin hieman ihmetyttänyt. kestävätkö laitteet todellakin taloudellisuusajoa suurilla vaihteilla ja pienillä nopeuksilla. Eivätpä taida kestää.



    Normaalikäytössä hyvä vaihdelaatikko ei lopu sitten millään, jos siellä on öljyä ja se on muistettu vaihtaakin joskus.

      
  • Veikkaisin että taloudellisella ajotyylillä momentit jää keskimäärin pienemmiksi, ihan jo pelkästään siksi että matka-ajossa tyydytään maltillisempiin nopeuksiin, ja ennakoimalla vältetään turhaa kiihdyttelyä. Kun ajat kuuttakymppiä viitosella, momentti on aika lailla pienempi kuin ajamalla sataakolmeakymppiä pitkää moottoritien ylämäkeä. Isoilla vaihteilla pystyy ajamaan matalilla kierroksilla ja pienellä momentilla, mutta kiihdyttäessä tuntuu terveeltä vaihtaa pienemmälle eikä jurnuttaa kaasupohjassa olemattomalla kiihtyvyydellä...

      
  • JaskaPankuttaja:

    Takavuosina joidenkin mallien vaihteistojen laakerit pettivät, kun vitosvaihteella ajettiin alle 80 km/h nopeutta. Ei roiskevoitelu ollutkaan riittävää ja taisi osiin kohdistuva momenttikin tulla liian suureksi.

    Lisäksi ainakin yhdessä mallissa oli kestovoideltu laakeri vaihteistossa !!!!

    Onkin hieman ihmetyttänyt. kestävätkö laitteet todellakin taloudellisuusajoa suurilla vaihteilla ja pienillä nopeuksilla. Eivätpä taida kestää.

    Normaalikäytössä hyvä vaihdelaatikko ei lopu sitten millään, jos siellä on öljyä ja se on muistettu vaihtaakin joskus.


    Kuvailemasi vika oli ajankohtainen aikana jolloin ensimmäiset 5 vaihteiset laatikot tulivat. Sen jälkeen voitelu on osattu suunnitella jo vuosikymmenten ajan. Ei tuo ole nykypäivänä ongelma.



    Vanhoilla koneilla vääntö tuskin nousi liian suureksi alhaisilla kierroksilla. Koneista kun ei lähtenyt lähellekään huippuväännön lukemia alhaisilla kierrroksilla.





      
  • Ei tuo ongelma ole pelkästään alkuaikojen eli 70-luvun juttu. Joissain pakettiautoissa ja maastureissa vaihteisto on särkynyt juuri alhaisen kierrosluvun takia ainakin 90-luvulla. 2000-luvusta en tiedä.



    Tottahan rasitus kasvaa kovaksi, vaikka moottorissa ei tehoa paljon olisikaan. Kokeile vaikka polkupyörällä ajaa ylämäkeä isolla vaihteella.



    Henkilöautoista en vastaavia tapauksia tiedä, mutta nykyaikaisten vääntävien moottoreiden ja pitkien välitysten yhdistelmä minuakin arveluttaa. Samoin se, kuinka esim. TM:n koeajoissa autoa moititaan, ellei sillä voi ajaa kaupungissa vitosella. Osaava kuljettaja tietysti ajaa sopivasti voimansiirtoa kuormittaen, mutta kaikki eivät ole osaavia.

      
  • Ajoin taannoin uutta Golf 1,6TDI, jonka vaihtovalo ohjasi mielestäni liian aikaisin vaihtamaan isompaa. Kaupungissa ajettaessa kone/laatikko yhdistelmä jyrisi, niin että värinää tuli koko koriin. Joten voinee arvata, että tuolla taktiikalla ei tule kestämään. Mieluummin pienempi pykälä ja piirun verran lisää kulutusta...



    Saattoi toki olla, että ko. koeajoautossa oli jotain vikaa valmiiksi.

      
  • Vaikka ei opiskeluaikojen kone-elinten harjoitustöistä paljon mieleen jäänytkään, jäi sieltä se mieleen että teho=vääntömomentti x kierrosnopeus...mikä taas johtaa siihen että pienellä kierrosnopeudella hampaat pitää tehdä huomattavasti suuremmiksi ja rakenne jäykemmäksi. 80-luvulla kun alkujaan 4-vaihteisia laatikkoja muutettiin 5-vaihteiseksi ne eivät aina kestäneet rasituksia, esimerkiksi hiacen 5-vaihteinen oli ihan legendaarisen huono (ilmeisesti 5:nen oli laakeroitu vain toisesta päästään ja laakerin alkaessa ääntämään laskettiin ajomatka ennen totaatista vauriota sadoissa ei tuhansissa kilometreiss&#228:wink:



    Joka tapauksessa liian pienellä vaihteella "jyrryyttaminen" ei ainakaan nosta vaihteiston kestoikää.

      
  • Maahantuojakin suostui viimein kommentoimaan tapausta. Totesivat, että autot hajoavat ja se on täysin normaalia. Minkäänlaista korvausvelvoitetta heillä ei ole, koska takuu kattaa vain kolme vuotta tai 100000 km. Ilmeisesti se on nykyään normaali elinaikaodotus myös vaihteistolle.

      
  • Herbert:

    Ei tuo ongelma ole pelkästään alkuaikojen eli 70-luvun juttu. Joissain pakettiautoissa ja maastureissa vaihteisto on särkynyt juuri alhaisen kierrosluvun takia ainakin 90-luvulla. 2000-luvusta en tiedä.




    Tremec T-56 on ilmeisesti herkkä tuolle alhaalta vedätykselle. Noita on ainakin Corveteista paukkunut ihan mukavasti, ja mekaanikko huollosta sanoikin epäilevänsä että liian alhaalta kaasu pohjassa vedätys voisi olla yksi syy.



      
  • 740 GLE:

    ddr5:
    simppa:
    Jos Toyotassa on vika, syy on käyttäjässä. Jos eurooppalaisessa autossa on vika, syy on tuotteessa. Uskontoja on monenlaisia.


    Onpas sinulla asenteellinen maailmankatsomus. Kannattaisi hiukan kiertää maailmaa ja oppia uusia kulttuureja niin pääsisit tuosta ahdasmielisydestä ja kammosta japanilaisia tuotteita kohtaan.

    Oletko varma ettei sarkasmidetektorisi patteri ole päässyt loppumaan
    :grin:




    Alkuperäisen kirjoittajan tuntien tuskin mistään huumorista taikka sarkasmista on kuitenkaan kysymys. Kysymyksessä lienee ihan oikea japanilaisten autojen ja niiden kuljettajien vihaaja.



      
  • ddr5:

    Kysymyksessä lienee ihan oikea japanilaisten autojen ja niiden kuljettajien vihaaja.




    Voiko joku tosiaan vihata ihmisiä automerkin perusteella?

      
  • En ole uskossa, siksi fundamentalistit koittavat mustamaalata minut. Olen siis pakana, joka "luulee", että japanilainenkin auto voi vikaantua. En myöskään arvota ihmisiä automerkin mukaan, kuten ddr5 tekee.



    Mikäli tekstini ei ollut sarkasmia, sehän nimenomaan tarkoittaa että rakastan japanilaisia autoja ja uskon, etteivät ne voi mennä rikki normaalilla käytöllä.

      
  • Kuinka olen arvottanut ihmisiä automerkin mukaan, paitsi että ranskalaisten ostajat eivät tiedä autoista juuri yhtään mitään? Tuo viimeisin lauseesi taas on ihan täyttä hepreaa. Jos tekstisi olisi sarkasmia niin sehän osoittaisi sinun rakastavan japanilaisia merkkejä.

      
  • Se että sinulla arvoisa ddr5 on huonoja kokemuksia yhdestä ranskalaisesta autosta ei todista ranskalaisista autoista mitään vaan ainoastaan sen että olet juuri sitä mistä edellä muita moitit. Olet kyllä monesti kirjoituksillasi jo osoittanut tietämättömyytesi tekniikasta joten jatka toki samalla linjoilla mutta jätä muiden kirjoittelijoiden arvostelu vähemälle koska sinulla ei siihen tunnu potenttiaali riittävän. On aika noloa että kirjoittaja moittii muita vastaajia siitä mitä itse kirjoittaa jatkuvasti.Kirjoituksiisi on jo melko vaikea suhtautua asiallisesti ja niiden sisällön arvo on aika olematon juurikin tuon yksioikoisuuden takia mistä monia muita syytät, mutta tämähän on melko yleistä suomalaiselle mielenlaadulle.

      
  • Mikäs vika suomalaisessa mielenlaadussa on? Häpeätkö kenties suomalaisuuttasi? Ehkäpä leveät renkaat autosi alla kohottavat ryvettynyttä itsetuntoasi.

      
  • En häpeä suomalaisuuttani vaan olen siitä melko ylpeä mutta suomalaisessa mielenlaadussa on hieman sitä vikaa että valitetaan kun joku poimii rusinat pullasta siksi ettei itse ehditty ensin niitä poimia eli tässä tapauksessasi moitit muita avarakatseisuuden puutteesta mutta itse saat kyllä mielestäsi olla ahdaskatseinen(esim "ranskalaisten ostajat eivät tiedä autoista juuri yhtään mitään" ) toki tämä saattaa liittyä enempikin ihmisen yleisiin piirteisiin kuin kasallisuuteen. Toivottavasti tämä rautalangasta vääntäminen nyt selvensi asian.Itsetunto ja renkaat, tämä lienee jo riittävä osoitus tasostasi tosin ehkä kirjoituksesi yleensäkin ovat lähinnä provosoiviksi tarkoitettuja eivätkä anna sinusta ihmisenä oikeaa kuvaa.

      
  • Olet oikeassa.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit