Subaru Forester

115 kommenttia
124»
  • "Jakohihna ei myöskään ole kallis, koska vaihto on helpompaa kuin poikittaisiin nelikoihin.."

    Kerran on ollut boxeri, se oli Alfasudissa. Lie ollut siinä jakohihna aika avoimesti, kun kerran meni talvella moottoritilaan lunta ja kone sekosi. Jäi paremmin silloin perehtymättä.

    Meni kyllä nyt jo koko lailla asian vierestä.



    Jos olen oikein lukenut, niin ainakin yhden uutena hankitun omistaja on kertonut täällä kokemuksista.

    Usealla taitaa olla käytettynä ostettu.



    Näyttäisi pikakatselulla olevan Legacyä eniten ja Outbackia vähiten myynnissä käytettyinä Suomessa (autotalli.com).

    Saksassa näkyy olevan kaikissa malleissa runsas valikoima.

    Sitä en osaa nyt hetimmiten sanoa kannattaisiko lähteä Saksasta hakemaan.



      
  • Subaru on loistava valinta käytetyksi autoksi. Arvo putoaa hieman tavanomaista japsia nopeammin (Toyota, Mazda) mutta ei kuitenkaan liian nopeasti ettäkö pitäisi loppuun ajaa. Siinä olisikin urakka, sillä laatu on kuitenkin japanilaisittain kärkiluokkaa, harvoja kohtuuhintaisia nelivetoisia japanista, ja ajettavuuskin japanilaisittain hyvä.



    Ainoa ongelma vaan, että uusia pitäisi saada kaupaksi, jotta olisi noita sisäänajettuja käytettyjä enemmän. Milläs myyt kun kilpaileva lehtikin sai auton vertailussa viimeiseksi. No näin kuljettajan näkökulmasta ahtaat takatilat, ääritilannekäytös kuormattuna joo...ostakaa nyt joku vaikka sellainen 2.5 automaattifarkku ja palauta 2-3 vuoden päästä takaisin liikkeeseen.



    Saksan tarjonnassa automaatin, nahkaverhoilun ja navigaattorin paketti on aika yleinen tuossa 2.0/2.5 "perusmallissakin". Hinta varmaan noussee kotimaisen tasolle mutta onpahan enemmän valinnanvaraa ja varusteita. Harkinnassa tuokin kyllä



      
  • Aika pirun nopeesti ne hinnat kuitenkin putoaa... Uutena ollut n. 59000€, nyt enää 60% hinnasta jäljellä parin vuoden ja 42tkm jälkeen:

    http://www.kayttoauto.fi/WebRoot/1005462/car.aspx?id=1006660&regnro=TPI-374



    Siisti oli, sisältä ja päältä. Myyjä väitti olevan paljon lisävarusteita, mutta kyllä mun mielestä ne kaikki oli vakiona uudessa. Ehkä vieraassa liikkeessä ei oikein tajuta kuinka hyvinvarusteltuja Subarut on. Volkkariin kun pitää ostaa lähes kaikki varusteet erikseen.

      
  • Joopa ... hait aika ääriesimerkin 3-litraisen bensakutosbokserin - päästöverokohtelu ei tätä mallia ole oikein hyvin kohdellut ja noiden Subarun yläpään mallien hinnat ovat laskeneet jo pelkästään maahantuojan toimesta viime vuosina jonkin verran kun taas päästöverot hilasi niitä taas ylös. Eli kaikkea ei oikein voi selittää puhtaalla iän mukanaan tuomalla arvonalennuksella.



    Jos erehdyit ostamaan pahaan aikaan niin 3.0 Spec B:n hinta saattoi tosiaan olla lähellä 60 tonnia - parhaimmillaan normi 3.0 Legacy sedan irtosi n. 42 tonnilla - eikä ollenkaan paha hinta.



    :smile:



    ps. Vai että Huulilasissakin Subaru jäi hännille... :ashamed: Taisi olla karvalakkimalli mukana ja muilta joku keski-yläosaston malli :confused:

      
  • Hemmetin kallis ulkomaillakin, 19.500 e verottomana Outback 2005.



    Kalliimpi kuin BMW 520d Touring.



    http://www.auto24.ee/webcache_kasutatud/118/auto_php-id=503118-www_auto24_ee.html

      
  • Flat Out ?:


    Jos erehdyit ostamaan pahaan aikaan niin 3.0 Spec B:n hinta saattoi tosiaan olla lähellä 60 tonnia - parhaimmillaan normi 3.0 Legacy sedan irtosi n. 42 tonnilla - eikä ollenkaan paha hinta.




    Mulle jäi sellainen kuva tuosta maahantuojan hintakikkailusta, että alennetulla hinnalla auton saaminen vaati kuulumista johonkin hyväveliverkostoon tai sitten älyttömän hyvää tuuria (= kaupat sovittuna kun alennetut hinnat julkaistiin mutta auto saamatta). Joka tapauksessa kysessä oli jokin pieni erä keväällä -06. Jos 3-litraisen sai tosiaan tuohon hintaan niin ei voi kuin onnitella. Itse maksoin (talvirenkaineen) 2.0 STW AT:sta karvan verran alle 40 tuhatta helmikuussa -06. Nettiautosta löytyi pari vastaavaa:



    http://www.nettiauto.com/viewVehicle.php?id_car=1984984

    http://www.nettiauto.com/viewVehicle.php?id_car=2099633



    Toista on kaupattu jo pari kk, joten hinta ei liene ihan kohdallaan. Joku 25 tuhatta lienee lähellä totuutta jolloin ei jäädä enää kovin kauas prosenteissa tuon SpecB:n hinnanpudotuksesta (40-25)/40 = 37,5% eli kutakuinkin 17% vuodessa.



    Flat Out ?:


    ps. Vai että Huulilasissakin Subaru jäi hännille... :ashamed: Taisi olla karvalakkimalli mukana ja muilta joku keski-yläosaston malli :confused:




    Toisin kuin TM olisi tehnyt, Volkkarilta oli mukana pumppusuutinversio ja varustetasokin arvioitiin Comfortlinen mukaan vaikka testiin osui erikoisvarusteltu Luxline. Pisteet siitä. Legacyn ohjaus oli nyt tehostettu liian kevyeksi (aikaisemmin se on ollut liian raskas), moottorin ääntä moitittiin rumaksi jossain yhteydessä ja sisätiloja ahtaiksi. Erityisesti penkkien mitoitusta kritisoitiin. Totta onkin, että parhaiten ne sopivat normaalikokoisille ihmisille, mutta eiväthän suomalaiset sovi enää normaalikokoisiin ruumisarkkuihinkaan (Lähde HS 18.8.) :lol:



    Takapenkki sai osakseen kovaa kritiikkiä koska selkänoja ei käänny ja kattolinja kulkee matalalla. Ehkä muissa autoissa oli sitten paremmin, vaikka muistelen kyllä Helsinki Motor Showssa uuden Mazda6:n takapenkille istahtaessani tunteneeni ahtaanpaikan kammoa vaikka olen vain 175cm pitkä.



    Väistökokeen tulos ei ollut mulle mikään yllätys, arvasin heti mistä autosta on kyse kun näin raflaavan otsikon webbisivulla. Teknikens Världenissähän kävi samoin jo pari vuotta sitten. Silloin Subarulla pystyi väistämään esteen 69,5 km/h nopeudella kun voittaja Audi A4 sai ajaa 74 km/h. Tuulilasissa ei tainnut olla mitään varsinaista dataa, sanottiin vain, että auto pyörähti täydellä kuormituksella ESP:n ollessa kyvytön estämään sitä. Toisaalta yhtä (Renun?) herkästi luistoihin puuttuvaa ESP:tä moitittiin joten ilmeisesti tässä on vähän sama kuin tuon ohjauksen suhteen, eli mikään ei koskaan ole riittävän hyvä. Tiesin jo itse koeajon perusteella, että Subarun ESP ei ole kovin herkkä puuttumaan etenemiseen ja pidin sitä hyvänä asiana koska jos se niin tekisi, pitäisin sen todennäköisesti pois päältä.



    TL testissä Subarun hyviä puolia olivat jarrut, kulkupuoli sekä kulutus (keskitasoa). Ohjaamon ilmettä moitittiin vananaikaiseksi, joka on taas makuasia koska mua ainakin viehätti se, että löytyi edes yksi auto joka näyttää sisältäkin vielä autolta eikä UFO:lta. Toisaalta myönnettiin, että mallin esittely on tapahtunut paljon kilpailijoita aikaisemmin.



    Erikoismainintana vielä, että karmittomista ikkunoista sanottiin, etteivät ne suhise sen enempää kuin karmillisetkaan ja että ovet ovat kevyemmät avata ja sulkea kuin karmilliset. Hieno huomio, en muuten ole tullut itse edes ajatelleeksi.



    Nämä kaikki tuli nyt ulkomuistista koska luin lehden kirjastossa. Pidätän oikeuden muistaa väärin ja luulen tulevani korjatuksi jos näin kävi.

      
  • Ok, täytyy lukea tuo artikkeli joskus kun on oikeassa mielentilassa sitä varten... :wink:



    Subaruja saa tosiaan hyvään hintaan käytettynä... itse ostin omani esittelyautona - säästöä uuteen ehkä noin neljä tonnia. Jotenkin samoin ajattelin seuraavankin hankinnan tehdä. Ei oikein jaksa ruksailla niitä lisävarusteita (esim. VAG -tuotteet aivan järjetön homma) ja katsella kun hinta nousee ja nousee ja nou.... :sleepy:

      
  • Vieläkö tämä vertailutesti kestettäis ellei jo täällä ole ollut:

    http://www.autozeitung.de/online/render.php?render=125552



    Jos on saksalanen auto saksalaisten testissä, niin se voittaa.

    On vaan ollut pakko yhdessä kohtaa antaa lähes tuplapisteet muihin verrattuina.

    Fahrdynamik/Traktion.

    No muuthan ovat vertailussa etupyörärapsuttelijoita. :wink:

      
  • Kyllä on törkeä tämä maailmanlaajuinen salaliitto maailman ylivoimaisesti parasta automerkkiä vastaan. Subaru on kyllä oikeasti niin paljon parempi kuin maailman kaikki muut autot yhteensä, että tämän ylivoiman musertamiseksi salaliiton on pitänyt perustaa maailmanlaajuinen autolehdistö ihan vaan sitä varten, ettei totuus Subarun ylivoimasta paljastuisi kuluttajille. Katkerinta on se, että tämä TM:kin olemassaolon takana oleva totuuden vastainen salaliitto näyttää jopa onnistuvan tihutyössään ja valheilla harhaanjohdetut kuluttajaparat ostavat muita kuin Subaruja. Suomessakin tänä vuonna uuden auton ostaneista vain vähän enemmän kuin joka kahdessadas on nähnyt valon tuon petollisen sumutuksen läpi. EU:n myyntitilastoissa maailmankaikkeuden paras auto on epärehellisellä pelillä syrjäytetty kaatoluokkaan "muut".



    Mutta vielä koittaa se vapauden ja oikeuden päivä, jolloin salaliitto romahtaa ja Tekniikan Maailmankin on lopulta kerrottava Subarusta totuus. Silloin väärät profeetat palavat roviolla ja oikeille koittaa taivas jo maan päällä. Aamen.

      
  • Heh, tämä "salaliitto" on kyllä päivän paras vuodatus tähän mennessä. Osin samansuuntaisesti volvoilijat täällä sanovat eriävän mielipiteen omaavia volvovihaajiksi.

      
  • Minusta tuntuu... itseni mukaan lukien... että olemme tässä vain hakemassa TM:n ja muiden hyväksyntää omalle merkille (Subaru). Pidetään oma päämme ja valintamme, sitä ei TM:n tai muiden ns. vertailut ja testit horjuta - porhalletaan vain huolettomia kilometrejä eteenpäin ja hymistellään noille testeille - oli niissä mukana mitä merkkejä ja malleja tahansa... TÄMÄ VAAN MUISTUTUKSENA...



    :tongue:



    Nyt selitysten pariin: tuo saksalaisen Auto-Zeitungin testihän oli ihan hyvä. Subarulle moottorista ja ajodynamiikasta parhaat pisteet. Ja kun ajattelette kuinka kauan esim. VW, Renu ja Sitikka ovat dieselmoottoreita tehneet niin Subaru päihittää ne heti ensiluomuksellaan ! Se, että kannattaako nelivetoista verrata etuvetoisiin onkin toinen juttu. Mitä jos vertailussa olisi ollut Passatin 4Motion - kulutus lisääntyisi, paino kasvaisi (sitä kautta ajokäytös ja esim. kiihtyvyys ja sitkeys muuttuisi), tilat pienenisi ? jne... Mutta eihän omenoita voi verrata koskaan omenoihin vaan pitää tehdä tällainen hedelmäsalaatti ja hämmentää lukijapoloista entisestään....



    :frowning:

      
  • Korjauksena edelliseen: Subarulle kulutuksesta ja ajodynamiikasta parhaat pisteet.

    :weary:

      
  • MMS



    Voihan niitä Volvo-vihaajia kutsua vaikka läskipäiksi, ei termillä ole mitään merkitystä, läskipäitä tai Volvo-vihaajia, kumpaakin termiä voi käyttää.



    Eihän kukaan ole niin läpeensä hullu kuin Volvo-vihaaja, joka päivät pitkät päivystää joitakin hemmetin kielteisiä Volvo-uutisia. Pitäisi nuo Volvo-vihaajat lähettää Amerikkaan vankilaan selliin jonkun 230-kiloisen vankilaneekerin sellikaveriksi.

      
  • petos: "-kumpi sitten olisi mielestäsi hyvä?"



    Onko yliohjautuvuus hyvä vai huono asia? En tiedä, riippuu tapauksesta. 20-vuotiaasta Legacystä en osaa sanoa, kun en sitä jääradalla ole ajanut.



    "mitä luulet onko toimittaja(t) osanneet ajaa tuota autoa silleen kun sitä pitäisi, jotta sen käytös olisi parhainta mahdollista?"



    En tiedä, kun siitäkin tuntuu joskus olevan erimielisyyttä, mikä on paras tai edes hyvä tapa ajaa. Jonkun mielestä auto on hyvä, jos sen saa kaasua reippaasti käyttämällä yliohjaamaan. Minusta se kuitenkin on siviililiikenteessä aika arveluttava tapa ajaa, minusta ihan normaalilla rauhallisella tavalla ajaen johdonmukaisesti käyttäytyvä auto on hyvä. Ääritilanteisiinhan joudutaan yleensä vahingossa, jolloin kaasun painaminen ei kuulu useimpien kuskien kohdalla suositeltavien auton käsittelymenetelmien joukkoon. Ei asia on, kun leikitään jääradalla (tai pikkuteillä...)



    TM kritisoi muistaakseni juuri tuosta epäjohdonmukaisuudesta, ehkä Tuulilasin toimittaja antoi kenkää autolle enemmän ja piti sillä leikkimisestä. En tiedä.



    "muuten, tottahan vaikka etuvetoinen on turvallisempi ja parempi ''talviauto'', jos sillä ajetaan paskat housussa, samalla kun nelivetoinen pakotetaan äärirajoille jolloin tulee yliohjausta, ja sitä voidaan moittia vaaralliseksi . epäreilua mielestäni."



    Ei välttämättä. Kuljettaja valitsee ajonopeutensa sen mukaan, miltä ajaminen tuntuu. Nelivetoisella todennäköisesti ajetaan siten kovempaa, mutta jos käytös rajalla onkin sitten hankalaa, on se huono juttu. Kuski joutuu todennäköisesti pahasti yllätetyksi.



    Jos kaksivetoisella ajetaan hiljempaa, voidaan silti ajaa yhtä lähellä lipsumisen rajaa kuin nelivedolla. Kaksivetoinenkin voi olla epäjohdonmukainen käytökseltään, mikä ei ole hyvä asia. Ei sillä siis välttämättä nelivetoa enempää ajeta siten, että on tarvetta housupyykille.



    Tottahan nopeus on yksi arvostelukriteeri, mutta myös käytös silloin, kun raja löytyy.



    "Bongasin muuten: Tuulilasi 3/90, subaru Legacy selkeä testivoittaja nelikkotestissä."



    Juuri tuota vertailua tarkoitin.

      
  • "muuten, tottahan vaikka etuvetoinen on turvallisempi ja parempi ''talviauto'', jos sillä ajetaan paskat housussa




    :grin: Aika paha, aika paha..!



    Kävin ajamassa Foresteria sukulaismiehen kanssa, kun sielläkin tuntuu olevan autokuumetta aikalailla. RAV4 on kuulemma kova sana. No, puoliväkisin raahasin miespolon tutustumaan Foresteriin. Harmi, ettei päästy kokeilemaan maasto-ominaisuuksia millään tavalla. Mutta asfaltilla senkin edestä. Tais tulla yks potentiaalinen ostaja uudelle boxer dieselille. Näki jo silmistä mitä kaveri ajatteli kun tultiin koeajolta pois. Kuulemma RAV:sta tehty tarjous joutaa per**** pyyhkimiseen tämän jälkeen. Erityisesti vakiovarusteet ja hinnoittelu puoltaa FOresteria. Ominaisuuksista nyt puhumattakaan. Vaikka onkin kojelauta aikalailla ämpärimuovia, niin aina se Toyon "hightech" yritelmän näköisen ufolaudan voittaa. Oikeasti aika mahtavan simppeli tuo Foren kojelauta. Istuskelin vänkärinä joten oli siinä aikaa ihmetellä ja katsella. Outo juttu sinällään, että kojelaudan päällinen on tehty laadukkaan oloisesta muovista ja sitten itse konsoli on kovaa tasaista muovia?! Keskikonsoli, etupenkkien välissä, on toinen kummajainen. Niinkuin ois jäänyt suunnittelu puolitiehen. Heiluu ja vapisee siinä irtaallaan?! Toimivuus siinäkin silti hyvä. Tilaa on ja muunneltavuutta löytyy.



    Eikö täällä kukaan ole vielä ostanut Foresteria?



      
  • Flat Out ?:

    Mutta eihän omenoita voi verrata koskaan omenoihin vaan pitää tehdä tällainen hedelmäsalaatti ja hämmentää lukijapoloista entisestään....






    tuo testi tai sen painotusarvot täytyvät olla täysin poskellaan.



    On uskomatonta miten paras ajettava ja selvästi parhaimmalla moottorilla sekä nelivedolla oleva auto voidaan jättää viimeiseksi.



    Täysin käsittämätöntä, moottori on kuintenkin puoli autoa, ja ajettavuus hyvin tärkeää.



    Tuntuu että näissä vertailuissa missä on muutama etuvetoinen

    ja subaru perusmallilla, yritetään vaan etsiä halpaa, tilavaa ja helppoa autoa tavikselle, ja sellaiseksi Subaru on huono kuten testit osoittaa.



    Kai jokainen silti tajuaa että onhan se nyrjähtänyttä, laittaa kesäkelin pihistelykilpailuun yksi nelivetoinen erikoisauto, ja sitten lyödä sitä kun se ei ole siihen tarkoitukseen hyvä.



    Miksei tosiaan laiteta vaikka Passat 4motionia kesätestiin muiden sen kilpailijoiden kanssa jotka ovat etuvetoisia? tai Subarua liukkaan etenemiskyky vertailuun etuvetojen kanssa?

    Miksei kukaan tajua että se olisi ihan sama asia, kun tämä nykyinen tapa.





    Toinen lukunsa on subarun ''politiikka'', jossa alkaen mallien ja huippumallien ero on sangen suuri, ja yleensä näissä vertailuissa on aina se alkaen-subaru. Tämä ei tietysti ole kenenkään vika, vaan täysin subarun.



    Mihinkään salaliittoihin en usko tai yritä vihjata, mutta hei! ihan oikeasti, onko joku niin sinisilmäinen että luulee ettei toimittajat vedä sinne päin mikä on kohdeyleisö/lehden ostavat maksajat...

      
  • Herbert:



    Onko yliohjautuvuus hyvä vai huono asia? En tiedä, riippuu tapauksesta. 20-vuotiaasta Legacystä en osaa sanoa, kun en sitä jääradalla ole ajanut.


    -ääritilanteessa kai aliohjaus on ainakin suuremmalle joukolle kuljettajia helpompaa hallita.

    Mun mielestä kyllä voimakkaasti aliohjaava auto on yhtä lailla poissa lapasesta, kun auto puskee sitähän ei voi ohjata ( ja silloin kun puskeminen yhtäkkiä loppuu, ja ohjautuvuus palaa, monella on pyörät käännettynä siten, että tulee vikurointia )

    Mutta jos puhutaan ihan ns. reippaasta/sporttisesta ajosta, on aliohjaus kaikkein suuri kirous, ja pieni yliohjaus ja hyvä kääntyvyys toivottavaa.



    En tiedä, kun siitäkin tuntuu joskus olevan erimielisyyttä, mikä on paras tai edes hyvä tapa ajaa.

    Ääritilanteisiinhan joudutaan yleensä vahingossa, jolloin kaasun painaminen ei kuulu useimpien kuskien kohdalla suositeltavien auton käsittelymenetelmien joukkoon.


    -voin kertoa että Subaru on kuljettajan halutessa hyvin neutraali, jopa hieman aliohjaava. Kaasun ( ja ohjauksen ) käytöllä sen saa kuitenkin hyvinkin yliohjaavaksi.

    Kuljettajan ohjausliikkeiden ja kaasun asennon kombinaatiolla on totaalisen ratkaiseva merkitys.

    Jos kuljettaja nostaa kaasun ylös/ei höllää kaasua oikeassa paikassa, aivan varmasti yliohjataan.



    Ei välttämättä. Kuljettaja valitsee ajonopeutensa sen mukaan, miltä ajaminen tuntuu. Nelivetoisella todennäköisesti ajetaan siten kovempaa, mutta jos käytös rajalla onkin sitten hankalaa, on se huono juttu. Kuski joutuu todennäköisesti pahasti yllätetyksi.


    -Jos kaksivetoisella ajetaan hiljempaa, voidaan silti ajaa yhtä lähellä lipsumisen rajaa kuin nelivedolla. Kaksivetoinenkin voi olla epäjohdonmukainen käytökseltään, mikä ei ole hyvä asia. Ei sillä siis välttämättä nelivetoa enempää ajeta siten, että on tarvetta housupyykille.

    Tottahan nopeus on yksi arvostelukriteeri, mutta myös käytös silloin, kun raja löytyy.



    -mutta jokainen nelivetokuski tietää ( toivottavasti! ) että sillä nelivedolla ei kannata ajaa yhtään sen kovempaa tilannenopeutta kuin vajaavedollakaan, koska se ei pysähdy yhtään sen paremmin, eikä neliveto vaikka onkin todella paljon pitoa, ole mikään takuu siitä ettei mennä ojan puolelle.
      
  • Kävin eilen katselemassa ja koeajamassa Foresteria, ja on varmaan ihan OK citymaasturiluokkaan, mutta tykkään edelleen enemmän Outbackistä... eli en vaihtaisi Outbackiäni Foresteriin. OB omaa saman maavaran ja on jousitukseltaan huomattavasti napakampi ja ajomukavuus on parempi.



    Toivottavasti uuden Foresterin 2.5 turbo tulisi Suomeenkin joskus...voi mielipide muuttua.... :smile:

      
  • petos: "-ääritilanteessa kai aliohjaus on ainakin suuremmalle joukolle kuljettajia helpompaa hallita."



    Todennäköisesti näin, siksi kai lehdetkin arvosteluissaan pitävät aliohjautuvuutta positiivisena piirteenä. Eikö siis olisikin tuota taustaa vasten kummallista, jos aliohjautuvuudesta perheautovertailussa rangaistaisiin?



    "Mun mielestä kyllä voimakkaasti aliohjaava auto on yhtä lailla poissa lapasesta, kun auto puskee sitähän ei voi ohjata ( ja silloin kun puskeminen yhtäkkiä loppuu, ja ohjautuvuus palaa, monella on pyörät käännettynä siten, että tulee vikurointia )"



    Enpä muista, että voimakasta aliohjautuvuutta olisi koskaan kehuttu. Tosin pääteillä ajettaessa (eli käytettäessä suuria nopeuksia, jolloin kolarin seuraukset ovat vakavia) ei ole voimakkaastakaan aliohjautuvuudesta haittaa. Sen hallintaa on vaikeampi menettää kuin edes lievästi yliohjaavan hallintaa. Ajatellaanpa vaikka tielle kerääntynyttä lumi/sohjovallia. Takapään luistelu on tuossa se ongelma, jos tilanteessa ongelmaa on. Ei aliohjautuminen.



    Tosin ali- ja yliohjautuvuutta vertailtaessa ei pidä verrata lievää yliohjautuvuutta voimakkaaseen aliohjautuvuuteen.



    "Mutta jos puhutaan ihan ns. reippaasta/sporttisesta ajosta, on aliohjaus kaikkein suuri kirous, ja pieni yliohjaus ja hyvä kääntyvyys toivottavaa."



    Näin on. Mutta ei saa sanoa ääneen, että ajotyyli on sporttinen. Se ei ole sosiaalisesti hyväksyttävä peruste. Aivan kuten isoa/tehokasta moottoria pitää perustella turvallisilla ohituksia ja kestävyydellä, ei reippaan ajotyylin tarjoamalla viihdearvolla. Telkkariinkin kaivataan vain laadukkaita dokumentteja, ei saa katsoa Kauniita ja Rohkeita. Katsojaluvuista kuitenkin voi todeta, ettei ne korreloi ääneen sanottujen mielipiteiden kanssa.



    "-voin kertoa että Subaru on kuljettajan halutessa hyvin neutraali, jopa hieman aliohjaava. Kaasun ( ja ohjauksen ) käytöllä sen saa kuitenkin hyvinkin yliohjaavaksi."



    Yllättävät (=vaaralliset) tilanteet ei synny kuljettajan halutessa vaan yllätyksenä. Silloin myös toiminta ei ole niin loogista kuin jääradalla tahallaan luistoihin jouduttaessa on. Eli kuljettajan yllättyneenä tilanteesta pienistä virheliikkeistä ei saisi käytös muuttua toisenlaiseksi. Tai ainahan niin jossain määrin käy, mutta mitä vähemmän käytös muuttuu, sitä parempi yleensä. Ralliajo on taas asia erikseen, mutta ne opit ei kelpaa siviililiikenteeseen edes MM-tason kuskeilla.



    "Kuljettajan ohjausliikkeiden ja kaasun asennon kombinaatiolla on totaalisen ratkaiseva merkitys."



    Juuri tuollainen, vaikka kuinka mukava piirre olisikin, saattaa yllättää monet perusteellisesti. Veikkaan, että siksi lehdistökään ei siitä yleensä tykkää, paitsi ehkä Tuulilasi vuonna -90.



    "-mutta jokainen nelivetokuski tietää ( toivottavasti! ) että sillä nelivedolla ei kannata ajaa yhtään sen kovempaa tilannenopeutta kuin vajaavedollakaan, koska se ei pysähdy yhtään sen paremmin, eikä neliveto vaikka onkin todella paljon pitoa, ole mikään takuu siitä ettei mennä ojan puolelle."



    Heh. Noinhan asioiden pitäisi olla, mutta minullakin pitäisi olla parempi palkka, komeampi ulkonäkö ja isompi talo ja maratonin aika alle 3.30... Vaan ei ole.



    Liikenneturva teki joskus tutkimuksen, jonka mukaan suurin osa kuljettajista aliarvioi liukkauden ja yliarvioi omien renkaidensa kunnon. (Kuka löytäisi jostain tuon tutkimuksen? Jokunen vuosi sitten siitä uutisoitiin aika paljon.) Vanha tieto lisäksi on, että 90% kolariin joutuneista pitää itseään keskimääräistä parempana kuljettajana. En jaksa uskoa, että nelivedolla ajavien joukossa nuo luvut olisivat jotenkin erilaisia.



    Auto on kuitenkin se informaation lähde, jonka perusteella pääasiallisesti kuljettaja ratkaisunsa tekee. Ei nelivedolla ajava voi tietää, miltä tämä keli tuntuisi etuvedolla ja mikä olisi siksi sopiva nopeus.

      
  • Kun lukee kuolemaan johtaneita onnettumuuksia (moottori, tuulilasi) niin hyvin usein ohitus onnettomuudessa, syyllinen on ollut vanhahko auto (ei ESP:t&#228:wink: ja suuri tilanne nopeus, jonka seurauksena perä on irronnut ja ja hallinta menetetty. Perän irtoaminen on aina vaarallisempaa kuin aliohjautuvuus. Se, että jos kaarteessa kaasulla irroittaa perän, ei ole paljoa tekemistä hallitsemattoman irtoamisen kanssa.

    ESP aina aiheuttaa aliohjautumista hätätilanteessa.

      
  • Subarua koskeva artikkeli.

    http://www.teknikensvarld.se/

    Otsake. "Sämst i klassen".



    En ole kyllä ostanut juttua.



      
  • Aika tylyä. Luokkansa huonoimmat testissä ja vielä

    En sak kan vi slå fast tvärtsäkert: Alla konkurrerande bilar är bättre än nya Subaru Forester.




    Odotellaan, kunhan saadaan tuo luttu lukea ihan iliman eestä..

      
  • Herbert:




    Eikö siis olisikin tuota taustaa vasten kummallista, jos aliohjautuvuudesta perheautovertailussa rangaistaisiin?

    -jep

    Telkkariinkin kaivataan vain laadukkaita dokumentteja, ei saa katsoa Kauniita ja Rohkeita. Katsojaluvuista kuitenkin voi todeta, ettei ne korreloi ääneen sanottujen mielipiteiden kanssa.


    -heh, hyvin sanottu.



    Juuri tuollainen, vaikka kuinka mukava piirre olisikin, saattaa yllättää monet perusteellisesti. Veikkaan, että siksi lehdistökään ei siitä yleensä tykkää, paitsi ehkä Tuulilasi vuonna -90.


    -itse vedän näistä sellaisen johtopäätöksen, että näiden volyymiautojen testeihin erikoistuneet lehdet ( TM, tuulilasi, teknikensvärld ) ja niiden toimittajat eivät taida oikein osata puristaa subarusta sitä irti mihin sillä olisi potenttiaalia.

    Kuitenkin joku tunnetusti pätevä ratinvääntäjä kuten clarcson, needel, plato, butler-henderson jne, hehkuttaa Subaruiden käytöstä ja pitoa.

    Tottakai ostan sellaisen ennemmin kuin jonkun nimettömän tuulilasin suharin.

    On todella turhauttavaa lukea jostain muka vikuroivasta ääritilannekäytöksestä, tai huonoista nopeuksista väistötestissä, kun itse ajaa kyseisellä autolla, ja nämä muka paremmat tulevat perse edellä vastaan kun on vaikea keli.

    Ja onpa tota tullu testattua myös luukuttaa eri olosuhteissa tiettyihin tuttuihin paikkoihin Subarulla että näillä vajaavetoisilla, ja ero pidossa ja auton ''tottelemisessa'' on aina valtava subarun hyväksi.

    Eräässä jenkkijulkaisussa Legacya testattiin keilaradalla kovissa vauhdeissa, ja kommentti kuului ''handling hard this car really shine''.

    Sama pulju testasi Imprezaa, ja kommentti tuolloin (ennen esp-aikaa ) oli ''propably most stable small car available''

    Eli on näitä moneen lähtöön.
      
  • petos: "On todella turhauttavaa lukea jostain muka vikuroivasta ääritilannekäytöksestä, tai huonoista nopeuksista väistötestissä, kun itse ajaa kyseisellä autolla, ja nämä muka paremmat tulevat perse edellä vastaan kun on vaikea keli."



    Väistökokeet tehdään kuivalla asvaltilla, jolloin Subaru tuskin eroaa käytöksen puolesta muista ainakaan suuruusluokkaeron vertaa. Liukkaalla tilanne on varmasti toinen. Mutta mitä sanoitkaan vähän aikaa sitten nelivetoisella ajamisen liukkaan kelin nopeusvalinnasta..?



    "Eräässä jenkkijulkaisussa Legacya testattiin keilaradalla kovissa vauhdeissa, ja kommentti kuului ''handling hard this car really shine''.



    Sama pulju testasi Imprezaa, ja kommentti tuolloin (ennen esp-aikaa ) oli ''propably most stable small car available''



    Eli on näitä moneen lähtöön."




    On varmasti. Kyse on taatusti juuri noista painotuksista, joista edellä oli puhetta. Veikkaan myös, että jenkeissä autoissa on eri alustat kuin täällä.

      
  • Toisesta ketjusta Ruotsin tyytyväisyystutkimusta:



    TOP 10:

    1. BMW 5-Serie

    2. Subaru Legacy



    HAH, tämä surkea ( onneton, ja mikä milloinkin ) auto on myös ruotsissa erittäin arvostettu.



    Oikeasti tässä saa nauraa katketakseen, kyllä Subarulla on nyt sellainen suora eri maiden tyytyväisyys ja laatututkimuksista että :flower:

    :wave:

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit