Lotus Elise

132 kommenttia
135
  • Bugracer:



    Onko kulutuksella kuitenkaan juuri mitään väliä tuollaisessa tapauksessa? Käsittääkseni ajo olisi aika satunnaista nautiskelua? Jos joku kaveri lipuisi pihaan testarossalla, niin ei olisi ensimmäinen kysymys että paljonko kuluttaa?


    -eihän se kulutus nyt ratkaisevaa ole, mutta kyllä sitäkin puolta voi tutkailla.


    Jotenkin tuo TR kuitenkin on niin legendaarinen vekotin että se olisi upea.

    -sanos muuta. Käy mielessä vaikka sitten odottaa niin kauan että sen hankkimiseen löytyy nappulaa. Ferrari ja formulat on ollut kuitenkin ihailun kohde pikkunassikasta asti. Ja jos viimein tällaisen ostoksen tekee, olisihan se hyvä osua viimesen päälle sinne fiilispisteeseen.
      
  • Niin se kulutus on varmmaankin toisarvoinen asia, mutta niistä huoltokustannuksista voi tulla aikamoinen potti.

    Se että on vara ostaa jotain on ihan hieno juttu mutta se että on vara pitää kunnossa ja huollattaa on monesti perni haastavaa.

    Itse olen toiminut jonkin verran näissä Museo auto - piireissä ja tunnen monta varoittavaa tarinaa eksoottisen auton omistamisesta. Porsche 928 ja Ferrari 400i tässä lähipiirissä. (no tuttavia ainakin) Kummatkin petollisen halvan oloisia, mutta...

    Tiesitkö esim. että Ferrari V12:sen öljytilavuus voi olla 19,5 litraa. Porsche 928:n tuulilasin pyyhkijän mootori maksaa nelinumeroisen summan uutena. Tai että kytkin remppa ferrariin maksaa miltei saman kuin itse auto Belgiassa (ostohinta verottomana).

    Jos sellaisen kulttuuriteon teette että tuotte näitä klassikoita maailmalta saatte varmasti apua harrastajapiirteiltä, mutta yhtä varmaa on että tulette sitä tarvitsemaan.

    Mutta onhan se niin, että monille meille puuhastelu näiden upeiden autojen ympärillä ja tutustuminen muihin alan harrastajiin on se harrastus. Se että joskus pääsee ajamaa on vain plussaa.

      
  • petos:

    Simpalle:

    joo kyllä tuonti voi olla hyvinkin kannattava vaihtoehto.

    Bensa maistuu tunnetusti Ferrareille, varsinkin vanhemmille. Ja kun äänet on mallia *veret seisauttava*- niin sitä tulee tietysti aina vähän kiihdyteltyä ja kurnuutettua.

    Porschethan taas on kaiketi suorastaan bensapihejä ottaen huomioon menoreservit..

    Kyllä varmaan corveteillekkin maistuu, vai minkälaista on kulutus ollut?




    Vetten kulutus on sekalaisessa ajossa ollut semmoista reilua viittätoista litraa. Kaupungissa menee reippaasti enemmän, maantiellä taas voi päästä rauhallisesti ajamalla ja pienillä kierroksilla jopa alle kymmenen litran, mutta tuo vaatii jo todella tarkkaa ajoa.



    Vette on itseasiassa ainoa omistamani auto, jolla pääsen edes lähelle tehtaan lupaamia kulutuksia niin halutessani.



    Polkemalla sitten menee aika äkkiä kaikki mitä tankissa on.



    Mutta kyllä sitten kulkeekin vastineeksi.



    http://www.caranddriver.com/var/ezflow_site/storage/original/application/e321b87fdaf1d776ca41beee645cb191

      
  • Hyvin tuntuu kulkevan, kun on tuossa jutussa ollut jopa porschea nopeampi.

      
  • Kertoisitko Simppa hiukan lisää Z06:stasi.

    Itselläni Corvette kokemukset rajoittuvat sukulaismiehen avo automaatti C4:seen ja se ehkä edustaa amerikkalaista autonvalmistusta enemmänkin negatiivisessa kun positiivisessa mielessä. Kyllähän sekin tyttöjen päät kääntää mutta nyt ukko-miehenä sen hyöty on turhan rajallista.

    Mitenkäs tämä sinun yksilösi?

    Suurinpiirtein millaisen summan joutuu vuosittain varaamaan huoltoihin?

    Osaatko sanoa mitkä olisivat sellaisia kohtia mitä pitäisi katsoa tarkkaan jos tällaista lähtisi käytettynä etsimään?

    Näitä näyttäisi saksanmaalla olevan reilusti.

    http://www.autoscout24.de/Details.aspx?id=b132jxzbeqnm

      
  • Nyt on julkaistu kuvat Faceliftatusta Elisestä.

    Mukana pitäisi olla myös mekaanisia muutoksia ja uusi entry level-moottori.

    http://carscoop.blogspot.com/2010/02/2011-lotus-elise-restyled-gets-new-16.html

      
  • Toivotaan että saadaan tähän ketjuun jossain vaiheessa ihkaoikeita käyttäjä/omistuskokemuksia Lotuksista luettavaksi.



    Pauli Petterille:



    oletko muuten itse vakavissasi ajatellut laittaa Lotuksen? Tai jonkin muun sporttikaaran? Toisessa ketjussa kerroit ajelevasi Peugeotilla, jos käsitin oikein..

      
  • petos:

    Toivotaan että saadaan tähän ketjuun jossain vaiheessa ihkaoikeita käyttäjä/omistuskokemuksia Lotuksista luettavaksi.

    Pauli Petterille:

    oletko muuten itse vakavissasi ajatellut laittaa Lotuksen? Tai jonkin muun sporttikaaran? Toisessa ketjussa kerroit ajelevasi Peugeotilla, jos käsitin oikein..




    Käsitit oikein.

    Tässä asuntolainaa maksellessa ja perheenlisäystä suunnitellessa nuo harrasteautoasiat ovat olleet takaalalla. Mitä nyt kiertelen alan tapahtumia ja jeesailen tuttavia heidän projektiensa kanssa.

    Peugeot hoitaa minut töihin ja ostokset kaupasta kotiin. Ei paljon muuta, vaikka ihan mukavaa kyytiä tarjoaakin.

    Tulevaisuuden suunnitelmissa olisi hommata harrasteauto jota pääsisi välillä laittamaan ja joskus jopa ajamaan. Näistä potentiaalisista vaihtoehdoista tuollainen ensimmäisen sukupolven Elise saksasta tuotuna olisi varteenotettava.

    Sellainen voisi koti-komiteassa mennä läpi.

      
  • Pauli Petteri:



    Käsitit oikein.
    Tässä asuntolainaa maksellessa ja perheenlisäystä suunnitellessa nuo harrasteautoasiat ovat olleet takaalalla. Mitä nyt kiertelen alan tapahtumia ja jeesailen tuttavia heidän projektiensa kanssa.
    Peugeot hoitaa minut töihin ja ostokset kaupasta kotiin. Ei paljon muuta, vaikka ihan mukavaa kyytiä tarjoaakin.
    Tulevaisuuden suunnitelmissa olisi hommata harrasteauto jota pääsisi välillä laittamaan ja joskus jopa ajamaan. Näistä potentiaalisista vaihtoehdoista tuollainen ensimmäisen sukupolven Elise saksasta tuotuna olisi varteenotettava.
    Sellainen voisi koti-komiteassa mennä läpi.








    Okei, hauska kuulla toistenkin tilanteista.



    Itselläni suurimmat kilometrinielennät eli työajot suoritan pakettiautoilla, ja ns. normaalissa arjessa en tarvitse tätä nykyä autoa välttämättä ollenkaan.



    Joku kunnon urheiluauto olisi kesällä poikaa. Olen tosin kovin mietteliäs kannattaako sitä ostaa ja omistaa ollenkaan. Itse lähinnä tykkään pestä ja fixata autoja, mutta mitään lampunvaihtoa vaativampaa remonttia en ole tottunut tekemään.



    Ferrari olisi huikea, mutta käyttökulut kuitenkin arveluttaa. Joku 90-luvun lopun ''vain'' V8:nen Ferrari ei kuulema olisi megahintainen pitää, mutta hankintahinta taas pomppaa ainakin toistaiseksi ulottumattomiini.



    Porsche Boxter/cayman olisi tällä hetkellä kenties potenttiaalisin autoni.

      
  • Voishan nuita leluja harkita jos olis leikkiaikaa? :warning:

    Toivottavasti elää niin kauan että pääsee eläkkeelle ja on aikaa leikkiä! :xmas:

      
  • petos:



    Ferrari olisi huikea, mutta käyttökulut kuitenkin arveluttaa. Joku 90-luvun lopun ''vain'' V8:nen Ferrari ei kuulema olisi megahintainen pitää, mutta hankintahinta taas pomppaa ainakin toistaiseksi ulottumattomiini.

    Porsche Boxter/cayman olisi tällä hetkellä kenties potenttiaalisin autoni.




    Enpä muista koskaan kuulleeni kenenkään ostaaneen unelma-autoansa ja katuneen sitä jälkeenpäin.

    Joskus voi tulla elämässä tilanne vastaan jossa siitä unelmien laitteesta täytyy luopua, mutta muistot kokemuksista jäävät.

    Näitä 80-luvun Ferrareita on toki monenlaisia mutta 308:ja sekä 328:ja kehutaan perin luotettaviksi. Täällä suomessa haasteena on heikko saatavuus ja se huollattaminen. Tärkeää olis saada kontakti muihin harrastajiin esim. merkki-kerhojen kautta. Meillä täällä Suomessa niitäkin on heikonlaisesti joten katsetta voisi olla hyvä kohdistaa ulkomaille. Esim. britestä löytyy paljo harrastaja kerhoja joilta saa paljon tietoa ja neuvoja oikean auton löytämisestä, oikeiden osien löytämiseen ja siitä mitä mihinkin huoltoon kuuluu.

    Ainakin täältä Keski-Uudeltamaalta löytyy paljon huoltoliikkeitä jotka ovat valmiita ottamaan harvinaisemmankin auton haasteena vastaan.

    Toki kaikelta tältä voi välttyä jos taskuissa on paljon pätäkkää. Ei muuta kun merkkihuoltoon.

    Boxter ei varmasti ole huono valinta sekään. Ihan täältä kotimaastakin löytyy reilusti valikoimaa ja näillä pärjää ihan ympäri vuoden. Huoltojen hinnat eivät ole aivan järkyttäviä vaikka jokseenkin eri luokassa perus Toyota-huoltojen kanssa.

      
  • Metsähaka:

    Voishan nuita leluja harkita jos olis leikkiaikaa? :warning:
    Toivottavasti elää niin kauan että pääsee eläkkeelle ja on aikaa leikkiä! :xmas:




    Aikaa ei ole jos sitä ei ota.

    Toisilla aikaa kuluu telkkarin edessä urheilua katsellen keskioluen seurassa (ei sillä että siinä olisi mitään negatiivista, itsellenikin Franziskaner maistuu) ja toiset hakee kokemuksia muualta.

    Esim museoauton ympärille saa mukavasti harrastusta koko perheelle. Mukavia yhteisiä kesäretkiä, tapahtumia ja poikien kesken auton laitto voi olla sellaista yhteistä laatuaikaa.

      
  • Pauli Petteri:



    Enpä muista koskaan kuulleeni kenenkään ostaaneen unelma-autoansa ja katuneen sitä jälkeenpäin.
    Joskus voi tulla elämässä tilanne vastaan jossa siitä unelmien laitteesta täytyy luopua, mutta muistot kokemuksista jäävät.



    -tuo on kyllä totta!

    Boxter ei varmasti ole huono valinta sekään


    -Jep. Kaikki haluamani ominaisuudet täyttyisi aika mukavasti.
      
  • Otsikkoa kevyesti liipaten laitan tähän linkin kiinnostavaan juttuun Lotuksen Hybridi Evora konseptista.

    Toteutustavassa on samaa Chevy Voltin kanssa.

    http://www.carmagazine.co.uk/News/Search-Results/First-Official-Pictures/Lotus-Evora-Hybrid-2010-first-news-and-photos/

      
  • petos:

    Pauli Petteri:


    Enpä muista koskaan kuulleeni kenenkään ostaaneen unelma-autoansa ja katuneen sitä jälkeenpäin.
    Joskus voi tulla elämässä tilanne vastaan jossa siitä unelmien laitteesta täytyy luopua, mutta muistot kokemuksista jäävät.



    -tuo on kyllä totta!




    Sitten on kyllä iso liuta niitä, jotka manailee kun ei ole varaa ajaa sillä unelma-autolla tai pitää sitä vakuutuksessa tai ei muuten vaan raaski ajaa sillä. Mutta jos joku saa kiksinsä siitä, että unelma-auto seisoo tallissa tilapäisesti tieliikenteestä poistettuna niin suotakoon se hänelle.



      
  • slowgear:


    Sitten on kyllä iso liuta niitä, jotka manailee kun ei ole varaa ajaa sillä unelma-autolla tai pitää sitä vakuutuksessa tai ei muuten vaan raaski ajaa sillä. Mutta jos joku saa kiksinsä siitä, että unelma-auto seisoo tallissa tilapäisesti tieliikenteestä poistettuna niin suotakoon se hänelle.


    Taitaa olla meillä erilaiset nuo tuttavapiirit.

    Kaikkihan on kiinni prioriteeteistä. Siitä mihin haluaa satsata.

    Ja kyllä minä ainakin saisin "kiksejä" jos minun unelmieni auto löytyisi tallistani. Eiköhän sitä joskus löytyisi sen verran rahaakin että pienelle lenkille pääsisi.



      
  • Slowgearille.



    onko tuollaisia tyyppejä tosiaan olemassa? voitko mainita esimerkki tapauksia ( eli mitä on ostettu, ja mihin ei ole ollutkaan sitten varaa ) ?



    Itse en tunne tuollaisia tapauksia, eikä ilmeisesti paulikaan.

      
  • No ehkä määrä oli hieman liioiteltu, mutta ei mun työkaveri ainakaan uskalla lähtee tuplaturbo Lotus Espritillään Ahvenistolle oikeasti kokeilemaan auton voimavaroja kun pelkää että auto hajoaa, ja yksi toinen kaverini on ihan samanlainen.

      
  • slowgear:

    No ehkä määrä oli hieman liioiteltu, mutta ei mun työkaveri ainakaan uskalla lähtee tuplaturbo Lotus Espritillään Ahvenistolle oikeasti kokeilemaan auton voimavaroja kun pelkää että auto hajoaa, ja yksi toinen kaverini on ihan samanlainen.


    Vähän sama homma kun kultareunaiset kupit vitriinissä joita säästellään isoa juhlaa varten, mutta niin isoa juhlaa ei tulekkaan.

    Jos autoa pitää näin kun kukkaa kämmenellä niin eiköhän siitä jotain nautintoa saa, vaikka ei radalle tohtisi viedäkkään.

    Voi olla myös että huolettaa omat taidot radalla ja se että tulee vielä kallis vahinko. Harvoja urheiluautoja koskaan radalle viedäänkään.

    Itsellä oli vähän samanlaista kokemusta noiden kaksipyöräisten kanssa. Huomasin että aina tulee laseteltua reippaammin kun olisi sopivaa, ajettua niin että pääsee "nauttimaan pyörän ominaisuuksista". mutta sitten niitä tulee niitä vaarallisia tilanteita, ja ehkä näin perheelliselle se ei oikein sovi sellainen leikkiminen.



      
  • Tokihan on paljon tyyppejä jotka eivät rata-ajoon uskaltaudu, tai edes ole hinkua. Ja se on ihan ymmärrettävää. Mutta sellaisiin en ole törmännyt jotka olisi laittaneet enemmän tai vähemmän kalliin harrastusauton, ja sitten auto seissyt tallissa vakuutusten, huoltojen tai bensan kalleuden takia.



    En tiedä, ehkä heitäkin on.

      
  • petos:

    Tokihan on paljon tyyppejä jotka eivät rata-ajoon uskaltaudu, tai edes ole hinkua. Ja se on ihan ymmärrettävää. Mutta sellaisiin en ole törmännyt jotka olisi laittaneet enemmän tai vähemmän kalliin harrastusauton, ja sitten auto seissyt tallissa vakuutusten, huoltojen tai bensan kalleuden takia.

    En tiedä, ehkä heitäkin on.




    Kuinka moni Suomalainen vakuutusyhtiö korvaa radalla tapahtuvat vahingot? Rata-ajo ilman vakuutuksia on kyllä potentiaalisesti todella kallista joten ihmettelen enemmän heitä jotka sitä tekevät muulla kuin halvalla autolla, etenkin sitä että joku sitä tekisi autolla johon satsannut budjettiinsa nähden paljon!



    Samaa mieltä olen siinä että harva vakuutusten, huoltojen tai bensan takia jättää ajamatta. Niissä ei hirveästi säästä jos ajaa kerran kahdessa viikossa eikä useamman kerran viikossa. Korjauskustannukset voi olla syynä etenkin vanhempien autojen omistajilla, loppuunajetuista 'harrasteautoista' puhumattakaan.

      
  • Eipä korvaa ranskalainenkaan vakuutus ratavahinkoja. Siltikin mun suhtautuminen vetteen on, että se kuitenkin on vain läjä lasikuitua. Jos se nyt sattuisi radalla kosahtamaan, niin aina kaupasta saa uusia autoja. Pääasia on, ettei itselle tai muille tapahdu mitään mahdollisesti peruuttamatonta. Ihan samanlainen suhtatuminen oli XKR:n kanssa. Ainakin minä ostan autot ajamista varten.



    Muutenkin sekä XKR että vette ovat mulla olleet lähes päivittäisessä ajossa. Vetessä ei ole mennyt mitään paskaksi, eikä Jaguaristakaan suurempaa huolta ollut. Toki vaikkei mitään menisikään rikki, niin määräaikaishuollot ja pikkuviat tulevat roimasti kalliimmaksi kuin perus-Corollassa, mutta sen kanssa oppii elämään.

      
  • Pauli Petteri:

    Kertoisitko Simppa hiukan lisää Z06:stasi.
    Itselläni Corvette kokemukset rajoittuvat sukulaismiehen avo automaatti C4:seen ja se ehkä edustaa amerikkalaista autonvalmistusta enemmänkin negatiivisessa kun positiivisessa mielessä. Kyllähän sekin tyttöjen päät kääntää mutta nyt ukko-miehenä sen hyöty on turhan rajallista.
    Mitenkäs tämä sinun yksilösi?
    Suurinpiirtein millaisen summan joutuu vuosittain varaamaan huoltoihin?
    Osaatko sanoa mitkä olisivat sellaisia kohtia mitä pitäisi katsoa tarkkaan jos tällaista lähtisi käytettynä etsimään?
    Näitä näyttäisi saksanmaalla olevan reilusti.
    http://www.autoscout24.de/Details.aspx?id=b132jxzbeqnm




    Pidän autosta kuin hullu puurosta. En ikipäivänä olisi voinut kuvitella ostavani vetteä, joka olisi tätä C6-mallisukupolvea vanhempi. Nuo vanhemmat ovat aivan eri pelejä.



    Z06 on oikeasti todella puhdasverinen urheiluauto, jolla pärjää arkiliikennöinnissäkin erittäin hyvin. Sähkösäätöiset penkit ovat aika mukaavuspainotteiset tällaiseen autoon, ja varustelista on euro-malleissa hulvattoman pitkä. On bose-hifiä, navia, HUD:ia jne. Tavaratila on tällaiseen autoon suorastaan valtava, pesee isotkin sedanit menne tullen.



    Radalla ero GT-tyyliseen XKR:ään (edellinen autoni) on kaikinpuolin varsin huima. Pitoa tuntuu olevan tällaiselle sunnuntaikuskille suorastaan rajattomasti paitsi sateella. Kerran sattui radalla tihuttamaan, ja perä ei millään meinannut pysyä asvaltissa kiinni. Jos limiteillä ajaa, niin perä on muutenkin aika tavalla äkkipikainen verrattuna muihin yhtä suorituskykyisiin.



    Ainoa asia, joka autossa varsinaisesti häiritsee, on sisusta. Se on todella halvalla tehty, ja lisäksi amerikkalaiseen tyyliin hieman natiseekin. Natinat tosin eivät mitään hirveän pahoja ole. Ja jos joihinkin muihin vastaavan kulun omaaviin autoihin vertaan, niin vaihteisto saisi olla täsmällisempi, vaikka itselläni on jo sen verran uusi auto, ettei ole sitä ihan ensimmäistä Tremeciä, joka on vielä huonompi. Vaihteisto on ihan järjettömän pitkäksi välitetty. Vette vetää 320 km/h huiput jo vitosella.



    Itselläni on vette ollut sen verran vähän aikaa, että huoltobudjetista en sano mitään. Toistaiseksi autossa ei ole ollut vian vikaa, ja toivotaan ettei tulekaan. Kulutus on pyörinyt siellä reilussa viidessätoista litrassa.



    jenkkiautoille tyypillisesti sähköissä voi olla häikkää, jarrulevyjä on suorastaan hajonnut ja etenkin kannattaa katsoa, että katto ei vuoda. Vanhemmissa vuosimalleissa katon laminointi pettää ja koko katto saattaa irrota. Isommista vioista mainittakoon pakoventtiilit, jotka ovat alttiita hajoamaan. Nuo tosin prakaavat kerralla, eli sitä ei oikein voi katsoa ennakkoon, mutta sitten onkin edessä todella hintava remppa.

      
  • On ilo kuulla että Vetteä käytetään siihen mihin se on tehty. Propsit siitä.



    Tuossa rata-ajossa vakuutus on tietysti hyvä olla, mutta korvaus tuskin kattaa kaiken sen vaivan joka harvinaisemman auton romuttamisesta seuraa.

    If:ltä ei käsittääkseni saa erikseenkään vakuutusta joka kattaisi ratapäivien vahingot. Fennialla ainakin aiemmin oli mahdollisuus ostaa lisävakuutus tällaiseen harrastetoimintaan, mutta siinä oli varsin tarkat ehdot eikä se kovin halpaa ollut (varsinaiset kilpailut on sitten eri juttu). Varsin moni tulntuu liikkuvan omalla vastuulla, osa tietämättöminä siitä ettei vakuutus korvaa näin syntyneitä vahinkoja.

    Eräs aktiiviharrastaja-tuttuni on ottanut vakuutukset ulkomailta. Kuulemma helpompi näin.

      
  • Eihän siellä radalla nyt herran tähden ole mikään pakko ihan päättömästi päästellä vaan jo 80% suorituksella pääsee nauttimaan ihan eri tavalla auton ominaisuuksista kuin normaalissa tieliikenteessä. Ja kun aloittaa tarpeeksi varovaisesti niin siinä ehtii opiskella miten auto käyttäytyy ennen kuin ollaan niissä nopeuksissa missä rajat alkavat tulla vastaan ja saataapa tästä kokemuksesta olla hyötyä siviililiikenteessäkin sitten jos joutuu johonkin yllättävään tilanteeseen missä niitä auton ominaisuuksia joutuu hyödyntämään tosissaan.

      
  • slowgear:

    Eihän siellä radalla nyt herran tähden ole mikään pakko ihan päättömästi päästellä vaan jo 80% suorituksella pääsee nauttimaan ihan eri tavalla auton ominaisuuksista kuin normaalissa tieliikenteessä. Ja kun aloittaa tarpeeksi varovaisesti niin siinä ehtii opiskella miten auto käyttäytyy ennen kuin ollaan niissä nopeuksissa missä rajat alkavat tulla vastaan ja saataapa tästä kokemuksesta olla hyötyä siviililiikenteessäkin sitten jos joutuu johonkin yllättävään tilanteeseen missä niitä auton ominaisuuksia joutuu hyödyntämään tosissaan.


    Tottakai pitää liikkua omien kykyjen mukaan ja niin että on käytössä vielä pieni turvamarginaali.

    Monilta ratapäiviltä lentää uloskin liiasta yrittämisestä ja kikkailusta.

    Vahinkoja voi silti sattua. Mekun olemme vain ihmisiä. Kaikilla erilaiset taidot ja kalustot.



      
  • simppa:

    Eipä korvaa ranskalainenkaan vakuutus ratavahinkoja. Siltikin mun suhtautuminen vetteen on, että se kuitenkin on vain läjä alumiinia. Jos se nyt sattuisi radalla kosahtamaan, niin aina kaupasta saa uusia autoja. Pääasia on, ettei itselle tai muille tapahdu mitään mahdollisesti peruuttamatonta. Ihan samanlainen suhtatuminen oli XKR:n kanssa. Ainakin minä ostan autot ajamista varten.




    Ei aina saa kaupasta uusia autoja, varsinkaan jos seurasit mistä keskusteltiin ja mistä kirjoitin eli kyseessä on henkilö joka pistää edes kohtuullisen osan omaisuudestaan autoon. Milläs ostat jos olet nipin napin kerännyt rahat keskihintaiseen autoon ja se menee rusinaksi?



    Entä vastuut aiheutetuista vahingoista muille osapuolille ja omaisuudelle? Halpaako maksaa omasta kukkarosta jos liikennevakuutus ei rataonnettomuuksia korvaakaan? En tiedä miten korvaa näitä, olisi pitänyt ottaa selvää ennenkuin olen kiertänyt ilman vakuutusta radalla... Ellet olisi tuonut tuota esiin en olisi edes tullut ajatelleeksi tuota, mietin vain oman kaluston korvausvastuuta!



    Minä etsin jostain vakuutukset vaikka kalliilla rata-ajoihin (joskus voi olla erittäin vaikea löytä&#228:wink:, sillä se ei paljon paina kun vaakakupissa on kovat laskut JA mahdollisesti koko oman auton arvon menettäminen.

      
  • slowgear:

    Eihän siellä radalla nyt herran tähden ole mikään pakko ihan päättömästi päästellä vaan jo 80% suorituksella pääsee nauttimaan ihan eri tavalla auton ominaisuuksista kuin normaalissa tieliikenteessä. Ja kun aloittaa tarpeeksi varovaisesti niin siinä ehtii opiskella miten auto käyttäytyy ennen kuin ollaan niissä nopeuksissa missä rajat alkavat tulla vastaan ja saataapa tästä kokemuksesta olla hyötyä siviililiikenteessäkin sitten jos joutuu johonkin yllättävään tilanteeseen missä niitä auton ominaisuuksia joutuu hyödyntämään tosissaan.




    Oletko siis oikeasti väittämässä sitä että vakuutusta ei tarvitse jos ei tahallaan hae riskirajoja? Ei ole mitään vaaraa kunhan ajaa 80%??



    En ymmärrä mitä tarkoitat että voi ajaa varovaisesti ennen kuin rajat tulevat vastaan, eiköhän ihan pikkunopeuksillakin voi tapahtua vahinkoa radalla (tai missä tahansa muuallakin)? Saati ettei voi mällätä vauhdeissa jossa voi "opiskella miten auto käyttäytyy".

      
  • Nyt kun 'uusi Elise' paljastuikin vain lieväksi faceliftiksi niin suositukseni on taas "osta".



    Eipä muuttunutkaan pre-facelift Elise uuden mallin tulon vuoksi vanhanaikaiseksi. Minusta se onkin käytettynä entistä houkuttelevampi, muutoksia kun ei tule vähään aikaan eli on 'ajankohtaista tekniikkaa' jota saa suht edullisesti.



    Eikä uusi muotoilu ole mielestäni onnistunutta, vanha oli parempi. Toiminnallisuus on tietty tärkeämpää ja hyvä että ovat joitain harvoja yksityiskohtia hioneet. On vaan iso pettymys kun luulin että on ihan uusi malli tulossa.



    image



    image



    image



      
  • Pauli Petteri:


    Tottakai pitää liikkua omien kykyjen mukaan ja niin että on käytössä vielä pieni turvamarginaali.
    Monilta ratapäiviltä lentää uloskin liiasta yrittämisestä ja kikkailusta.
    Vahinkoja voi silti sattua. Mekun olemme vain ihmisiä. Kaikilla erilaiset taidot ja kalustot.




    ...ja minkäs teet kun vaikka 60% vauhtia ajaessa osut mömmöön radalla ja auto rysähtää kaiteeseen? Sitten kävellään, ja taskussa on lasku vielä kaiteesta ja romukasan hinauksesta pois radalta, ehkä muutakin maksettavaa.



    Enkä usko monellakaan palstalaisella olevan varaa itselleen rataa vuokrata eli siellä sohii myös muita jotka voivat keksiä ties mitä älynväläyksiä.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit