2016: ”Ajolinjat muodostuu luenteville ajolinjoille ja kaistaleveydet on sitä luokkaa että on todella typerää käyttää sellaista regaskoa että joutuu menettämään ajamisen ilon.”
Ajolinjat tosiaan muodostuvat luonteville ajolinjoille, eli ajolinjoille joita pitkin ihminen ajaa luonnostaan, ajattelematta. Silloin tulee ajettua linjoilla, jotka tuntuvat helpoimmilta ja mukavammilta.
Kun ihminen, syö, juo, nukkuu ja liikkuu niin kuin luontevalta tuntuu, hänestä tulee todennäköisemmin ylipainoinen huonokuntoinen alkoholin riskikuluttaja jolla on massiivinen univelka, kuin sellaisesta, joka pyrkii tietoisesti elämään terveellisesti. Luontevilta tuntuvat ajolinjat ovat useimmiten liikenteen kannalta vääriä.
Miten tuon nyt yhdistää leveään rengaskokoon? Toimiiko hän jollain tapaa oikein kun taistelee yleistä käytäntöä vastaan ajamalla penkkoja pitkin, mikä on pakollista jos yrittää välttää käytännön ajolinjaa Suomen kapeilla teillä.
2016: ” Miten tuon nyt yhdistää leveään rengaskokoon?
En ajatellut tuota kirjoittaessani rengaskokoja vaan luontevia ajolinjoja. Minusta valmiita ajolinjoja ei pidä automaattisesti seurailla, koska ne muodostuvat usein vääriin kohtiin. Aivot pyrkivät hoitamaan rutiinit mahdollisimman pienellä ajattelulla, siksi ajamisen hoitaa pääsiassa alitajunta. Alitajunnalla ei ole harkintakykyä tai moraalia, eikä se tunne vastuuta, se osaa vain toistella oppimiaan rutiineita. Jos sille ei tietoisesti opeta jotain muuta, se ajattaa ajolinjoilla, joilla kuskin kokema stressi on alimmillaan. Se tuntuu kuskista luontevalta, mutta kuten monessa muussakin asiassa, helpoin tapa ei ole sama asia kuin paras tapa. Harva tulee edes ajatelleeksi koko asiaa saati sitten tekee sille jotain, ja koska meillä kaikilla on saman lailla toimiva alitajunta, ajamme yllättävän tarkasti samoja ajolinjoja heti kun järkemme luovuttaa ajovastuun alitajunnalle.
2016: ” Toimiiko hän jollain tapaa oikein kun taistelee yleistä käytäntöä vastaan ajamalla penkkoja pitkin, mikä on pakollista jos yrittää välttää käytännön ajolinjaa Suomen kapeilla teillä.
Ei yleistä tapaa vastaan taisteleminen ole mikään itseisarvo, vaan tärkeää on kyseenalaistaa OMAT yleiset käytännöt. Siitä pitäisi tehdä tapa. Jos niitä ei kyseenalaista, niistä ei löydä vikoja, ja jos ei löydä omia vikojaan, on tuomittu toistamaan niitä aina vaan uudelleen.
Liikenteessä on yleinen käytäntö ajaa liian lähellä edellä menevää, käyttää suuntavilkkua liian vähän ja liian myöhään, olla välittämättä kevyen liikenteen oikeuksista, ajaa moottoritiellä vastoin suurinta osaa sen käyttöohjeista, jättää ryhmittymättä ja sulkea näin tie takana tulevilta ja niin edelleen. Pidän käytännön ajolinjojen noudattamista aivan samanlaisena huonona tapana kuin nuo muutkin. Pidän myös itseäni jäävinä arvostelemaan mitään noista asioita muiden ajotavoissa, jos en yritä saada niitä ja muita vastaavia pois omista ajotavoistani.
@TeeCee: annas kun minä yritän perustella. Tämä keskustelu on mennyt hieman vikaan rengaskokojen ja vastaantulijoiden väistelyyn. Minusta törmäys päin vastaantulijaa ei ole todennäköinen urien seuraamisen riski, koska myös vastaantuleva liikenne oikoo, joten KOHTAAVIEN AJONEUVOJEN turvaetäisyydet yleensä riittävät.
Sen sijaan todellinen riski aiheutuu kevyelle liikenteelle pimeässä ajourien oikoessa reunaviivan yli pientareelle.
Siksi kannattaa TIETOISESTI tarkkailla ja kehittää omaa ajotapaa. Tässä se merkitsee pysymistä oikeassa paikassa ajoradalla eikä urien mukaan. Minusta koko keskustelun pointti ei ole urien absoluuttinen välttäminen 100% aina, vaan pään vetäminen pois zombiena muiden perässä ajamisesta, joka tässä tarkoittaa siirtymistä tietoiseen valintaan ajoneuvon paikasta ajoradalla ja oman näkemän turvaamista etäisyyksillä. Oikeakätistä mutkaa oikovan liian tiukan jonon lumipöllyssä on edellytykset jonossa ajavan kannalta äkkiä eteen ilmestyvän jalankulkijan tai talvipyöräilijän yliajolle.
Jonoon osallistuminen on oma valinta niin ajolinjan kuin etäisyydenkin osalta.
Oikeasta ajolinjasta seuraa toisinaan urien ylitystä ja urien reunoilla kiipeilyä. Jos se vaatii jotain auton rengaskoon tai tyypin valinnalta, niin sitten valitaan sellaiset, jotka toimivat omassa ajoympäristössä.
@tracktest: tämä on tällä selvä, no hard feelings.
Juu minä en rupea pohtimaan mitä henkilön pääkopassa tapahtuu, taikka syö ja juo kun hän hyvin yleisen käytännön mukaan kaarteessa ajaa reunaviivojen päällä kuluttaen ne pois ja minunkin liikenneturvallisuutta edistävä autossani oleva kaistavahti häiriintyy. Tämä ongelma tulee korjaantumaan sitä mukaan kun kaistavahdit ja itseohjautuvat autot yleistyy. Eihän tällaista oikomista tapahdu ollenkaan moottoriteillä.
Ei tämän pienen rikkeen takia kannata ruveta pääkoppaa purkamaan.
2026: ”Ei tämän pienen rikkeen takia kannata ruveta pääkoppaa purkamaan.
Ei tämän yhden asian vuoksi kannatakaan, siinä olet oikeassa. Mutta jos tämä pieni rike sattuu jotain kiinnostamaan, niin pääkoppaa purkamatta se ei ratkea. Ja kun pääkoppaa opettelee purkaman tällaisten pienten asioiden osalta, sitä osaa purkaa myös oikeasti tärkeitä asioita miettiessä. Kaikkia ihmisen tekoja edeltää pääkopassa tapahtuneet asiat, mistä johtuen on ajan tuhlausta yrittää ratkoa ihmisten tekoja pääkoppaa avaamatta.
Pitääkö näiden reunaviivoja lääppivien ruveta purkamaan pääkoppaansa ja tukia mistä tällainen käytös johtuu.
Kyllä TeeCeen elämä on raskasta kun jokaiselle kärpäsenpaskan kokoiselle asialle pitää kaivaa syvällinen selitys aikojen alusta.
Kannattaa toki, jos sillä vältetään pientareella kulkevan alle jäänti, joko autopilotilla tai kuljettajan ohjaamana. Eikä tämä ole ainoa asia, jossa oman ajamisen status quo kannattaa haastaa tietoisesti.
Hybridishakin periaatteilla koneavusteisessa ajossa ei ole kyse siitä onko ihminen vai kone parempi, vaan että ihminen ja kone samalla puolella yhtenä tiiminä on parempi kuin kumpikaan erikseen. Kunhan nämä zydeemit saadaan opetetuksi nykyisen kömpelön aloittelijatasonsa ohitse oikeasti ajamaan, on tältä suunnalta odotettavissa hyvää palautetta kuljettajan luutuneisiin tapoihin.
Minun työmatkani moottoritiellä näkyy sama urautumisilmiö, joskin onneksi moottoritien pientareella ei ainakaan pitäisi olla kevyttä liikennettä ja tilaakin on enemmän.
9 §
Ajoneuvon paikka ajoradalla
Ajoneuvoa on ajoradalla kuljetettava muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen niin lähellä ajoradan oikeaa reunaa kuin turvallisuutta vaarantamatta on mahdollista. Tämä säännös ei koske ajoa yksisuuntaisella ajoradalla.
Ja tämän lain noudattaminen johtaa, reunaviivanvieressä ajava lipsuu väkisin välillä etenkin oikealle kaartavalla tiellä reunaviivan päälle ja viiva kuluu pikkuhiljaa pois ja meidän kaistavahdit häiriytyy.
740 GLE: @TeeCee: annas kun minä yritän perustella...
Olin ymmärtänyt viestisi niin kuin tuossa perustelussasi kerroit, ja olen kokolailla kaikesta samaa mieltä.
Ainoa ero mielipiteissämme tämän ajolinja-asian tiimoilta taitaa olla se, että minusta kohtaavien ajoneuvojen etäisyydellä on muutakin merkitystä kuin vain törmäysten estäminen. Voi olla että näin on sinustakin, mutta tässä keskustelussa olet maininnut vain tuon.
Kuljettajan käyttäytyminen eri tilanteissa perustuu ensisijaisesti haluun välttää liian suurta vaikeustasoa (Fuller, 2000). Koska me kuskit haluamme päästä mahdollisimman vähällä, me pyrimme vaistomaisesti ajolinjalle, jossa kummaltakin puolelta tuleva henkinen rasitus on samansuuruinen.
Toinen ajamistamme ohjaava tekijä on halumme päästä perille mieluummin nopeammin kuin hitaammin ja kolmas tekijä on se, että koemme nopeuden turhan pieneksi sitä todennäköisemmin, mitä vähemmän stressaavaksi koemme ajoympäristön (”Kuljettajiin vaikuttaminen liikenneympäristön suunnittelulla, 2004”).
Tuo on ikään kuin matemaattinen kaava, josta voi laskea mitä muille muuttujille todennäköisesti tapahtuu kun yhden muutos tunnetaan. Jos kuski hakeutuu kaistallaan kohtaan joka tuntuu hänestä luontevalta, hän voi ajaa isompaa nopeutta ilman että stressitaso nousee alkuperäisestä, ja isompi nopeus tuntuu houkuttelevalta koska se lyhentää matka-aikaa. Kääntäen tuo tarkoittaa, että luontevaksi koetulta ajolinjalta lähemmäs kaistan oikeaa reunaa siirtyminen todennäköisesti laskee liikennevirran keskinopeutta. Mikä puolestaan vähentää onnettomuuksien lukumäärää ja lieventää jäljelle jäävien onnettomuuksien todennäköisiä seurauksia.
Joten riittävä etäisyys kohtaavaan liikenteeseen ei ole ainoa huomioitava asia ajolinjoista puhuttaessa.
2016: ”Pitääkö näiden reunaviivoja lääppivien ruveta purkamaan pääkoppaansa ja tukia mistä tällainen käytös johtuu.
Kyllä TeeCeen elämä on raskasta kun jokaiselle kärpäsenpaskan kokoiselle asialle pitää kaivaa syvällinen selitys aikojen alusta.
Päinvastoin, elämäni helpottui huomattavasti kun aloin ensin ajatella asioita ja sen seurauksena vaihtelevalla menestyksellä myös ymmärtää niitä. Nykyiseen verrattuna se vasta raskasta oli, kun asioita vain tapahtui ilman että ymmärsin että minkä ihmeen vuoksi. Sinuakin suututtaa niin moni asia, että niitä kannattaisi yrittää selvittää eikä kiukutella.
2016: ” Ajoneuvoa on ajoradalla kuljetettava muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen niin lähellä ajoradan oikeaa reunaa kuin turvallisuutta vaarantamatta on mahdollista. Tämä säännös ei koske ajoa yksisuuntaisella ajoradalla.
Ja tämän lain noudattaminen johtaa, reunaviivanvieressä ajava lipsuu väkisin välillä etenkin oikealle kaartavalla tiellä reunaviivan päälle ja viiva kuluu pikkuhiljaa pois ja meidän kaistavahdit häiriytyy.
Kyllähän se kieltämättä lisää reunaviivan ylittämisen todennäköisyyttä jos ajaa lähellä reunaviivaa, mutta ei kaikilla. Esimerkiksi minä yritän ajaa reunaviivan vieressä (päivällä), mutta en juurikaan kuluta sitä, koska olen harjoitellut reunaviivan lähellä ajosta itselleni tavan. Talvella reunaviiva on välillä lumen alla piilossa, jolloin ajan sen kohdan vieressä, jossa luulen reunaviivan olevan. Tällöin päädyn pakostakin välillä myös viivan päälle, mutta en kuluta sitä koska sen päällä on lunta/jäätä. Oikealle kaartaessani jatkan ajoa kaistamerkintöjen enkä unissaan ajaneiden ajolinjojen mukaan, ja jos he ovat jo ehtineet kuluttaa viivan näkymättömiin, ajan sen mukaan missä reunaviiva tietääkseni oli.
Ei sinun kaistavahtisi liikennesääntöjen noudattamisen vuoksi häiriinny, viivat kuluvat pois tahallaan liikennesääntöjä rikkovien vuoksi.
Tämänlaatuisiin keskusteluihin minä osallistun perstuntumalta, ei näitä tarvitsen sen syvällisemmin ajatella. (näillä meidän muutaman ukon mielipiteillä ei yhteiskuntaa parantavaa merkitystä)
Liikennesäännöt on jo kirjoitettu, se kunka niitä sovelletaan liikenteeseen aiheuttaa erimielisyyttä jopa lainlaatijoiden keskuudessa.
Se että minua harmittaa kaistamerkintöjen puute, niin ne ei tule takaisin vaikka purkaisin pääkoppani lapsuudesta asti.
Syvällisemmästä ajattelusta kieltäytyminen tarkoittaa sitä, että omia virheitä ei huomaa tai niiden havaitseminen hidastuu. Kenties jopa niin paljon, ettei virheiden määrä ajamisessa vähene eli kehittyminen hidastuu, loppuu kokonaan tai ajotaito jopa taantuu. Onhan olemassa esimerkkejä miljoonan kilometrin kokemuksella rehvastelevista, joilla edes perusasiat ei ole hallussa. Virheet on tuossa vaiheessa juurrutettu varsin tiukkaan. Tämä siksi, että ajamalla oppii ajamaan vain tiettyyn tasoon saakka (saavutettu melko pian ajokortin saamisen jälkeen), mutta siitä eteenpäin ajamaan oppii ajattelemalla. Tuttu juttu jokaiselle, joka on harrastanut tavoitteellisesti jotain urheilulajia.
Tämän viestiketjun aiheesta olen samaa mieltä TeeCeen ja 740 GLE:n kanssa. Itsekin todennäköisesti vähennän tien urautumista enemmän kuin syvennän uria, vaikka nastoilla ajankin. Silti ehdoton ei pidä olla ja jos oikealle kaartavassa kurvissa urat menee reunaviivan tuntumassa, silloin ajetaan urissa poikkeuksia lukuun ottamatta.
Oikeassa reunassa ajaminen kevyen liikenteen takia on kaksipiippuinen juttu. Monesti kunnollista piennarta ei ole, joten pyörällä tulee ajettua kaistaa pitkin. Tällöin autolla urissakin ajaen ollaan vaarallisen lähellä osumaa. Toki puolisen metriä kauempana kuin reunaviivan vieressä ajaen ja varmaan sillä on yllättävässä väistötilanteessa merkitystä. Itse kyllä pidän huolen heijastimista ja takavaloista pyörällä ajaessani, joten minun osaltani riski pitäisi olla pieni, eikä siksi autolla ajaessa tarvitse siirtyä vasemmalle kuin ohitustilanteessa.
Minä ajattelin äsken Asolanväylällä vaihtaa kaistaa risteyksen jälkeen mutta peruin ajatuksen kun kääntyvien kaistalta ajoi auto suoraan.
Näin se ajatus kulkee persetuntumalta en yhtään ajatellut lähtiessäni että näin voin tänään välttää liikenneonnettomuuden.
2016: "näillä meidän muutaman ukon mielipiteillä ei yhteiskuntaa parantavaa merkitystä"
TeeCeellä saattaa olla laajempikin motiivi ymmärtää kokonaisuutta? Minulla ei ole tarkoituskaan muuttaa eikä parantaa yhteiskuntaa, vaan ainoastaan selvitä siellä liikkuessani ehjänä.
2016: "Se että minua harmittaa kaistamerkintöjen puute, niin ne ei tule takaisin vaikka purkaisin pääkoppani lapsuudesta asti."
Ei tietenkään. Ympäristösi sinuun kohdistamia ärsykkeitä ja riskejä et voi valita, mutta sen sijaan voit valita, kuinka niihin itse suhtaudut.
TeeCee: "Ainoa ero mielipiteissämme tämän ajolinja-asian tiimoilta taitaa olla se, että minusta kohtaavien ajoneuvojen etäisyydellä on muutakin merkitystä kuin vain törmäysten estäminen. Voi olla että näin on sinustakin, mutta tässä keskustelussa olet maininnut vain tuon."
Totta. Kommentoin keskustelussa aiemmin esillä ollutta kolaririskiä urassa ajamisen seurauksena. Pidän pientareella kulkevan yliajoa todennäköisempänä kuin vastaantulevaan törmäämistä?
TeeCee: "Kuljettajan käyttäytyminen eri tilanteissa perustuu ensisijaisesti haluun välttää liian suurta vaikeustasoa (Fuller, 2000). Koska me kuskit haluamme päästä mahdollisimman vähällä, me pyrimme vaistomaisesti ajolinjalle, jossa kummaltakin puolelta tuleva henkinen rasitus on samansuuruinen."
Kuulostaa muuten uskottavalta, mutta eihän missään vaiheessa ole käynyt käännösvirhettä alimman rasituksen ja mukavaksi koetun rasitustason välillä?
Meitä motivoivat eri asiat, ja vaikka pienimmän ponnistuksen periaate keskimäärin voittaisikin, siinä keskiarvossa on paljon yksilökohtaista hajontaa. Tapamme joko haastaa itsemme tai ei ovat kovin erilaiset. Samassa projektityössä saman aikataulupaineen alla yksi stressaantuu hengiltä, toinen toimii paitsi tehokkaasti, myös mukavasti omalla comfort zonellaan sopivan ripeästi tilanteen hallinnasta nauttien ja kolmas uhkaa tylsistyä syttyäkseen vasta aivan viimeiseen hektiseen repäisyyn.
Meneekö paljon pieleen, jos yritän tulkita yllä olevaa siten, että me kaikki haemme itsellemme sopivaa tai itsellemme mukavaa rasitustasoa? Vaikka keskimääräinen taso jäisikin sangen alhaiseksi, eri ihmisten sopivaksi kokema rasitustaso vaihtelee paljon, jopa samalla henkilöllä tilanteesta ja päivästä toiseen?
TeeCee: "Jos kuski hakeutuu kaistallaan kohtaan joka tuntuu hänestä luontevalta, hän voi ajaa isompaa nopeutta ilman että stressitaso nousee alkuperäisestä, ja isompi nopeus tuntuu houkuttelevalta koska se lyhentää matka-aikaa."
Arvaankohan oikein, että tracktestin stressitaso nousisi, jos hän joutuisi jostain syystä ajamaan urissa? Se nimittäin pudottaisi hänet itse halveksimiensa aivot narikassa urassa ajavien tasolle, eikä silloin voi olla tyytyväinen omaan tekemiseensä ja sitä kautta itseensä?
Silloin kun ajolinja pysyy suunnilleen kaistan keskellä, ajan moottoripyörää usein tilanteeseen sopivan uran oikealla laidalla kompensoidakseni tien kallistuksesta aiheutuvaa renkaan vasemman posken toispuoleista kulutusta.
En missään tapauksessa oleta, että kaikki ajaisivat kuten tracktest ja minä. Suurin osa pitäisi ajoradan oikean reunan seuraamista tai uran reunan seuraamista omituisena. Mutta tällaiset marginaaliäijät muistuttavat, että se, mikä motivoi väestöä keskimäärin ei ole yleistettävissä keskiarvon jokaiseen yksilöön.
Se on kuitenkin yhteistä, että jos meihin halutaan vaikuttaa, pitää ensin tunnistaa se tapa, jolla input on päällä. Input kanava ei vain taida olla kaikille sama?
Jos jokin asia h a r m i t t a a liikenteessä niin muutaman rivin jälkeen sanan tarkoitusperä on kärjistetty aivan toiseen muotoon.
Näiden keskustelujen saundi on opittu politiikasta.
2016: Olkoon sitten niin, harmittaa. Pahoittelen, jos käytin liian terävää ilmausta.
Asia ei silti muuksi muutu, ja oken käyttänyt tätä aivan tietoisesti hyödykseni menestyksellä.
Joskus kauan sitten minua ärsyttivät sumuvalot aika paljonkin. Vilkutin valoja vastaan tuleville "sumaripelleille" ja kotiin päästyäni spammasin netin täyteen ivallista postia väärin käytettyjen sumuvalojen hyödyttlmyydestä.
Asiaan havahduttuani huomasin, että autojen vakiovarusteisilla sumuvaloilla ei tosiaankaan ole elämääni mitään vaikutusta, joten miksi siis pulttaan niistä? Olin antanut itselleni luvan ärsyyntyä. Ja minä todella ärsyynnyin, enkä vain harmistunut.
Tämän tajuttuani oli helppo päätös jättää vähälahjaisten valo-ongelmat poliisin hoidettavaksi, koska asiasta ei oikeasti ole minulle mitään haittaa. Vaikka todellisia ongelmia ei voikaan poistaa omalla suhtautumisella, oma asenne kannattaa suunnata ärsyyntymisen tai harmittelun sijaan miettimään kuinka klaarata toistuva ongelma, joka heitetään silmille päivittäin. Vähälahjaiset sumaripellet muistaen sinun tapasi puhutella urautuneita kuulostaa tutulta tavalta käsitellä muiden virheitä stoalaisella ylenkatseella, jolloin ne eivät nosta omaa verenpainetta eivätkä hämärrä harkintakykyä
Muiden ajotaparikkeisiin suhtautumisessani on vielä valitettavasti opettelemista. Rouva kysyikin kerran, että kun selvästi kontrolloin dinosauruksen aivojani kostamalla havaitsemani tötöilyt vetämällä itse vertailun vuoksi niin mallikelpoisen suorituksen kuin osaan takanamme seuraavien ihailtavaksi, niin mitä palvelee kiroileminen niin tehdessäni?
Paha kysymys, jonka vastaus on selvä, mutta ei vaan tahdo onnistua.
2016: ”näillä meidän muutaman ukon mielipiteillä ei yhteiskuntaa parantavaa merkitystä”
Muutaman ukon mielipiteillä ei ole mitään merkitystä mihinkään muuhun, paitsi ukoille itselleen. Ne ukot jotka eivät yritäkään puhua loogisesti ja parhaan tuntemansa tiedon perusteella ovat ihan eri kaliperin ukkoja kuin ne, jotka edes yrittävät saada puheisiinsa tolkkua. Jos tällainen suhtautuminen omien mielipiteiden jalostamisesta laajenee tarpeeksi, niin sillä jo onkin merkitystä yhteiskunnan kehitykseen. Väitän, että jos ukko pystyy luopumaan tunnepitoisesta ja itsekeskeisestä rutinasta liikenneasioissa, hän pystyy samaan missä tahansa muussakin asiassa. Tämän vuoksi pidän tärkeänä jokaisen ukon ja akan mielipiteitä myös tällä palstalla.
2016: ” Se että minua harmittaa kaistamerkintöjen puute, niin ne ei tule takaisin vaikka purkaisin pääkoppani lapsuudesta asti.”
Aivan, ei ne kaistamerkinnät ajattelemalla takaisin palaa, mutta ei ne palaa kyllä harmittelemallakaan. Oman pääkopan purkaminen on kieltämättä henkisesti raskasta, mutta se muuttuu plussaksi, koska mielihyvä on sitä suurempi mitä vaikeammissa asioissa onnistuu. Asioiden harmittelu sen sijaan on hedelmätöntä ankeutta ankeuden perään.
En tarkoita että sinun pitäisi ryhtyä selvittelemään mitkä alitajuiset motiivit ovat minkäkin mielipiteesi taustalla. Tarkoitukseni on tuoda esiin, että puheistasi päätellen et tiedä etkä edes halua tietää mitä tiede on saanut selville alitajunnan roolista mielipiteittemme muodostumiseen, mutta silti sinä vähättelet tämän vaikutuksen merkitystä.
Otsikko on kitkakerroin, onko se parempi urassa vai uran vieressä ja otin kantaa jos aikoo välttää uria niin ne menee niin läheltä reunaviivaa että joutuu ajamaan viivan päälle ja minunkin kaistavahti häiriytyy kun kaistamerkinnät kuluu pois. Vastaväite tuli ettei näin käy, minä kysyn itsekseenkö ne viivat kuluu pois.
Ei tästä pipoa kannata repiä pärjätäänhän me talvella useimmiten liman että tiemerkinnät ei näy.
Tieteellisesti on ehkä tämäkin autoilijoiden käytös tutkittu TeeCee voi analysoida sitä sivumittaisella tekstillä jos vaikka kysymyksenasettajaa kiinnostaisi.
TeeCee: ”Kuljettajan käyttäytyminen eri tilanteissa perustuu ensisijaisesti haluun välttää liian suurta vaikeustasoa (Fuller, 2000). Koska me kuskit haluamme päästä mahdollisimman vähällä, me pyrimme vaistomaisesti ajolinjalle, jossa kummaltakin puolelta tuleva henkinen rasitus on samansuuruinen.”
740 GLE: ” Meitä motivoivat eri asiat, ja vaikka pienimmän ponnistuksen periaate keskimäärin voittaisikin, siinä keskiarvossa on paljon yksilökohtaista hajontaa. Tapamme joko haastaa itsemme tai ei ovat kovin erilaiset.”
Aivan, tutkimukset kertovat miten asiat vaikuttavat suuressa massassa. Yksilölliset tavat haastaa tai olla haastamatta itseään voivat yksilötasolla vaikuttaa paljonkin (toivottavasti), mutta liikenteestä puhuttaessa oleellista on kunkin yksittäisen asian vaikutus koko liikenteeseen keskimäärin. Yksilölliset erot ovat merkityksellisiä vain yksilöille itselleen.
Ajolinjan valinta maantiellä on oikein malliesimerkki tästä, nykyisen suuruiset ajourat saa koverrettua niiden nykyisiin paikkoihin vain hyvin suuren enemmistön voimin. Yksilöidenväliset erot aiheuttavat tutkimuksiin virhettä tämän asian osalta varmaan yhtä paljon kuin ajolinjan valinnoissa itseään haastavien aikaansaamissa ajourissa on syvyyttä: ei yhtään. Me emme saa kulutettua edes jäätä liikennesääntöjen mukaiselta ajolinjalta saati sitten näkyvää jälkeä asvalttiin. Juuri kukaan ei vaivaa päätään ajopaikan valinnoilla, ja tämänhetkisen mielipiteeni mukaan sama koskee suurta osaa muistakin ajamiseen liittyvistä asioista.
740 GLE: Meneekö paljon pieleen, jos yritän tulkita yllä olevaa siten, että me kaikki haemme itsellemme sopivaa tai itsellemme mukavaa rasitustasoa? Vaikka keskimääräinen taso jäisikin sangen alhaiseksi, eri ihmisten sopivaksi kokema rasitustaso vaihtelee paljon, jopa samalla henkilöllä tilanteesta ja päivästä toiseen?”
Minulla ei ole eväitä arvioida kovin itsevarmana kenenkään tulkintoja tuosta Fullerin tutkimuksesta, olen itsekin lukenut vain miten sitä tulkittiin tutkimuksessa ”Kuljettajiin vaikuttaminen liikenneympäristön suunnittelulla”. Itse tulkitsin sen täsmälleen noin kuin sanoit. Edellistä sinulle osoitettua kommenttiani kirjoittaessa ruudulla luki jo että ihmisellä on pohjalla miljoonia vuosia ennen tämän meidän apinalajimme Maa-pallolle ilmestymistä kehittynyt motiivi välttää vaivaa ja energian kulutusta, ja sen lisäksi erilaisten kokemusten, luonteenpiirteiden ja joskus jopa harkinnan tuloksena opeteltuja motiiveita. Ne vaikuttavat erisuuruisina eri suuntiin eri tilanteissa. Lopullisen toiminnan määrää näiden motivaatiotekijöiden päätöksentekohetkellä vallitseva ”summavektori”.
Pyyhin tuon pois lyhentääkseni kommenttiani, hymyilytti kun heti perään luin tuon kommenttisi.
Minun ymmärtääkseni useimmat ihmiset eivät erottele itselleen sopivaa ja itselleen mukavaa. Sopivaa on mukava ja mukava on sopivaa. Mukavuutta tavoitellessaan kansa sairastaa liikunnan puutteen, ylensyömisen ja liiallisen alkoholinkäytön vuoksi, ja tyhmistyy valmiiksi pureskellun ”tiedon” varassa, harjoittamatta omia aivojaan uuden oppimisella ja yrityksellä ymmärtää asioita.
Alkuperäiseen aloitukseen kommentti. Minä kiihdytän mieluummin lumella kuin jäisessä urassa. Kummassakin varon etten kiihdytä liian lujaa jottei pyörät alkaisi sutimaan.
Maantien talvisissa urissa ajaminen voi maaseudulla olla mukavaa, paitsi mutkissa missä näkee että moni on oikaissut vastaantulevien kaistan kautta. Silloin voi käydä niin että vastaantulijan tullessa onkin liian kova tilannenopeus.
Tiukasti reunaviivan vieressä ajaminen vähentää rengasmelua, mutta liikenneturvallisuutta se tuskin lisää.
740 GLE: ”En missään tapauksessa oleta, että kaikki ajaisivat kuten tracktest ja minä. Suurin osa pitäisi ajoradan oikean reunan seuraamista tai uran reunan seuraamista omituisena. Mutta tällaiset marginaaliäijät muistuttavat, että se, mikä motivoi väestöä keskimäärin ei ole yleistettävissä keskiarvon jokaiseen yksilöön.
Se on kuitenkin yhteistä, että jos meihin halutaan vaikuttaa, pitää ensin tunnistaa se tapa, jolla input on päällä. Input kanava ei vain taida olla kaikille sama?”
Näistä tämän palstan kirjoituksista näkee hyvin, miten suuria yksilökohtaisia eroja ihmisten input-kanavissa on. Ihmiset haluavat kuulla lähinnä asioita jotka tukevat heidän aiempia käsityksiään, joten heitä on hyvin vaikeaa motivoida ulkoa päin. Nähtävästi ihmisen input-kanava on luonnostaan suljettuna motivoinnin osalta, ja sen voi aukaista vain ihminen itse, oman ajattelun tuloksena.
Tämä selitys tuntuu loogiselta kun seuraa omia reaktioita. Jos itselläni on joku vahva mihin tahansa asiaan liittyvä motiivi ja ulkopuolelta tarjotaan sen vastaista toista motiivia, on automaattinen reaktio torjuva. Nyt kun tiedän tästä piirteestäni, osaan pakottautua kuuntelemaan puolueettomasti tai ainakin aiempaa vähemmän puolueellisesti uusia asioita, mutta enemmistö ihmisistä ei ole kiinnostunut aivojensa toimintatavoista. Siksi pidän kauniisti sanottuna haasteellisena yrityksiä motivoida ihmisiä vastoin heidän omaa myötävaikutustaan.
Tuolla perustellen pidän todennäköisenä, että koko liikennettä ajatellen tehokkain input-kanava olisi valvonta ja siitä seuraavat sanktiot. Koska resurssit ovat niukat, pitää laskea panoksen ja tuoton suhde, ja tässä asiassa se todennäköisesti on huono. Väärä ajolinja ei maksa niin paljon kohonneina onnettomuuskustannuksina, että sen valvontaan kannattaisi käyttää valvontaresursseja.
2016: ”Jos jokin asia h a r m i t t a a liikenteessä niin muutaman rivin jälkeen sanan tarkoitusperä on kärjistetty aivan toiseen muotoon.
Näiden keskustelujen saundi on opittu politiikasta.”
Tuossa on yksi tärkeä sana: ”keskusteluissa”. Jos sinun tarkoituksesi on vain kertoa kuinka sinua harmittaa, niin harmittaahan se varmaan lisää jos muut vain keskustelevat. Mutta tämä on kuitenkin KESKUSTELUpalsta, joten ei se mikään ihme ole jos keskustelua syntyy. Jos se harmittaa sinua vielä lisää, niin silloin tuossa on mielestäni havaittavissa toistuva kaava.
2016: ” Otsikko on kitkakerroin, onko se parempi urassa vai uran vieressä ja otin kantaa jos aikoo välttää uria niin ne menee niin läheltä reunaviivaa että joutuu ajamaan viivan päälle ja minunkin kaistavahti häiriytyy kun kaistamerkinnät kuluu pois. Vastaväite tuli ettei näin käy, minä kysyn itsekseenkö ne viivat kuluu pois.”
Ja reunaviivojen kulumisesta kiukutteluko on sinusta se asia jota tämän ketjun avaaja ajoi kysymyksellään takaa? Kyllä nyt taitaa pata soimata kattilaa mustaksi.
2016: ”Ajolinjat muodostuu luenteville ajolinjoille ja kaistaleveydet on sitä luokkaa että on todella typerää käyttää sellaista regaskoa että joutuu menettämään ajamisen ilon.”
Ajolinjat tosiaan muodostuvat luonteville ajolinjoille, eli ajolinjoille joita pitkin ihminen ajaa luonnostaan, ajattelematta. Silloin tulee ajettua linjoilla, jotka tuntuvat helpoimmilta ja mukavammilta.
Kun ihminen, syö, juo, nukkuu ja liikkuu niin kuin luontevalta tuntuu, hänestä tulee todennäköisemmin ylipainoinen huonokuntoinen alkoholin riskikuluttaja jolla on massiivinen univelka, kuin sellaisesta, joka pyrkii tietoisesti elämään terveellisesti. Luontevilta tuntuvat ajolinjat ovat useimmiten liikenteen kannalta vääriä.
Miten tuon nyt yhdistää leveään rengaskokoon? Toimiiko hän jollain tapaa oikein kun taistelee yleistä käytäntöä vastaan ajamalla penkkoja pitkin, mikä on pakollista jos yrittää välttää käytännön ajolinjaa Suomen kapeilla teillä.
2016: ” Miten tuon nyt yhdistää leveään rengaskokoon?
En ajatellut tuota kirjoittaessani rengaskokoja vaan luontevia ajolinjoja. Minusta valmiita ajolinjoja ei pidä automaattisesti seurailla, koska ne muodostuvat usein vääriin kohtiin. Aivot pyrkivät hoitamaan rutiinit mahdollisimman pienellä ajattelulla, siksi ajamisen hoitaa pääsiassa alitajunta. Alitajunnalla ei ole harkintakykyä tai moraalia, eikä se tunne vastuuta, se osaa vain toistella oppimiaan rutiineita. Jos sille ei tietoisesti opeta jotain muuta, se ajattaa ajolinjoilla, joilla kuskin kokema stressi on alimmillaan. Se tuntuu kuskista luontevalta, mutta kuten monessa muussakin asiassa, helpoin tapa ei ole sama asia kuin paras tapa. Harva tulee edes ajatelleeksi koko asiaa saati sitten tekee sille jotain, ja koska meillä kaikilla on saman lailla toimiva alitajunta, ajamme yllättävän tarkasti samoja ajolinjoja heti kun järkemme luovuttaa ajovastuun alitajunnalle.
2016: ” Toimiiko hän jollain tapaa oikein kun taistelee yleistä käytäntöä vastaan ajamalla penkkoja pitkin, mikä on pakollista jos yrittää välttää käytännön ajolinjaa Suomen kapeilla teillä.
Ei yleistä tapaa vastaan taisteleminen ole mikään itseisarvo, vaan tärkeää on kyseenalaistaa OMAT yleiset käytännöt. Siitä pitäisi tehdä tapa. Jos niitä ei kyseenalaista, niistä ei löydä vikoja, ja jos ei löydä omia vikojaan, on tuomittu toistamaan niitä aina vaan uudelleen.
Liikenteessä on yleinen käytäntö ajaa liian lähellä edellä menevää, käyttää suuntavilkkua liian vähän ja liian myöhään, olla välittämättä kevyen liikenteen oikeuksista, ajaa moottoritiellä vastoin suurinta osaa sen käyttöohjeista, jättää ryhmittymättä ja sulkea näin tie takana tulevilta ja niin edelleen. Pidän käytännön ajolinjojen noudattamista aivan samanlaisena huonona tapana kuin nuo muutkin. Pidän myös itseäni jäävinä arvostelemaan mitään noista asioita muiden ajotavoissa, jos en yritä saada niitä ja muita vastaavia pois omista ajotavoistani.
@TeeCee: annas kun minä yritän perustella. Tämä keskustelu on mennyt hieman vikaan rengaskokojen ja vastaantulijoiden väistelyyn. Minusta törmäys päin vastaantulijaa ei ole todennäköinen urien seuraamisen riski, koska myös vastaantuleva liikenne oikoo, joten KOHTAAVIEN AJONEUVOJEN turvaetäisyydet yleensä riittävät.
Sen sijaan todellinen riski aiheutuu kevyelle liikenteelle pimeässä ajourien oikoessa reunaviivan yli pientareelle.
Siksi kannattaa TIETOISESTI tarkkailla ja kehittää omaa ajotapaa. Tässä se merkitsee pysymistä oikeassa paikassa ajoradalla eikä urien mukaan. Minusta koko keskustelun pointti ei ole urien absoluuttinen välttäminen 100% aina, vaan pään vetäminen pois zombiena muiden perässä ajamisesta, joka tässä tarkoittaa siirtymistä tietoiseen valintaan ajoneuvon paikasta ajoradalla ja oman näkemän turvaamista etäisyyksillä. Oikeakätistä mutkaa oikovan liian tiukan jonon lumipöllyssä on edellytykset jonossa ajavan kannalta äkkiä eteen ilmestyvän jalankulkijan tai talvipyöräilijän yliajolle.
Jonoon osallistuminen on oma valinta niin ajolinjan kuin etäisyydenkin osalta.
Oikeasta ajolinjasta seuraa toisinaan urien ylitystä ja urien reunoilla kiipeilyä. Jos se vaatii jotain auton rengaskoon tai tyypin valinnalta, niin sitten valitaan sellaiset, jotka toimivat omassa ajoympäristössä.
@tracktest: tämä on tällä selvä, no hard feelings.
Juu minä en rupea pohtimaan mitä henkilön pääkopassa tapahtuu, taikka syö ja juo kun hän hyvin yleisen käytännön mukaan kaarteessa ajaa reunaviivojen päällä kuluttaen ne pois ja minunkin liikenneturvallisuutta edistävä autossani oleva kaistavahti häiriintyy. Tämä ongelma tulee korjaantumaan sitä mukaan kun kaistavahdit ja itseohjautuvat autot yleistyy. Eihän tällaista oikomista tapahdu ollenkaan moottoriteillä.
Ei tämän pienen rikkeen takia kannata ruveta pääkoppaa purkamaan.
2026: ”Ei tämän pienen rikkeen takia kannata ruveta pääkoppaa purkamaan.
Ei tämän yhden asian vuoksi kannatakaan, siinä olet oikeassa. Mutta jos tämä pieni rike sattuu jotain kiinnostamaan, niin pääkoppaa purkamatta se ei ratkea. Ja kun pääkoppaa opettelee purkaman tällaisten pienten asioiden osalta, sitä osaa purkaa myös oikeasti tärkeitä asioita miettiessä. Kaikkia ihmisen tekoja edeltää pääkopassa tapahtuneet asiat, mistä johtuen on ajan tuhlausta yrittää ratkoa ihmisten tekoja pääkoppaa avaamatta.
Pitääkö näiden reunaviivoja lääppivien ruveta purkamaan pääkoppaansa ja tukia mistä tällainen käytös johtuu.
Kyllä TeeCeen elämä on raskasta kun jokaiselle kärpäsenpaskan kokoiselle asialle pitää kaivaa syvällinen selitys aikojen alusta.
Kannattaa toki, jos sillä vältetään pientareella kulkevan alle jäänti, joko autopilotilla tai kuljettajan ohjaamana. Eikä tämä ole ainoa asia, jossa oman ajamisen status quo kannattaa haastaa tietoisesti.
Hybridishakin periaatteilla koneavusteisessa ajossa ei ole kyse siitä onko ihminen vai kone parempi, vaan että ihminen ja kone samalla puolella yhtenä tiiminä on parempi kuin kumpikaan erikseen. Kunhan nämä zydeemit saadaan opetetuksi nykyisen kömpelön aloittelijatasonsa ohitse oikeasti ajamaan, on tältä suunnalta odotettavissa hyvää palautetta kuljettajan luutuneisiin tapoihin.
Minun työmatkani moottoritiellä näkyy sama urautumisilmiö, joskin onneksi moottoritien pientareella ei ainakaan pitäisi olla kevyttä liikennettä ja tilaakin on enemmän.
9 §
Ajoneuvon paikka ajoradalla
Ajoneuvoa on ajoradalla kuljetettava muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen niin lähellä ajoradan oikeaa reunaa kuin turvallisuutta vaarantamatta on mahdollista. Tämä säännös ei koske ajoa yksisuuntaisella ajoradalla.
Ja tämän lain noudattaminen johtaa, reunaviivanvieressä ajava lipsuu väkisin välillä etenkin oikealle kaartavalla tiellä reunaviivan päälle ja viiva kuluu pikkuhiljaa pois ja meidän kaistavahdit häiriytyy.
Elleivät reunaviivan ylittämisen ehdot täyty, silloin se on lain rikkominen, joka kuluttaa reunaviivaa.
740 GLE: @TeeCee: annas kun minä yritän perustella...
Olin ymmärtänyt viestisi niin kuin tuossa perustelussasi kerroit, ja olen kokolailla kaikesta samaa mieltä.
Ainoa ero mielipiteissämme tämän ajolinja-asian tiimoilta taitaa olla se, että minusta kohtaavien ajoneuvojen etäisyydellä on muutakin merkitystä kuin vain törmäysten estäminen. Voi olla että näin on sinustakin, mutta tässä keskustelussa olet maininnut vain tuon.
Kuljettajan käyttäytyminen eri tilanteissa perustuu ensisijaisesti haluun välttää liian suurta vaikeustasoa (Fuller, 2000). Koska me kuskit haluamme päästä mahdollisimman vähällä, me pyrimme vaistomaisesti ajolinjalle, jossa kummaltakin puolelta tuleva henkinen rasitus on samansuuruinen.
Toinen ajamistamme ohjaava tekijä on halumme päästä perille mieluummin nopeammin kuin hitaammin ja kolmas tekijä on se, että koemme nopeuden turhan pieneksi sitä todennäköisemmin, mitä vähemmän stressaavaksi koemme ajoympäristön (”Kuljettajiin vaikuttaminen liikenneympäristön suunnittelulla, 2004”).
Tuo on ikään kuin matemaattinen kaava, josta voi laskea mitä muille muuttujille todennäköisesti tapahtuu kun yhden muutos tunnetaan. Jos kuski hakeutuu kaistallaan kohtaan joka tuntuu hänestä luontevalta, hän voi ajaa isompaa nopeutta ilman että stressitaso nousee alkuperäisestä, ja isompi nopeus tuntuu houkuttelevalta koska se lyhentää matka-aikaa. Kääntäen tuo tarkoittaa, että luontevaksi koetulta ajolinjalta lähemmäs kaistan oikeaa reunaa siirtyminen todennäköisesti laskee liikennevirran keskinopeutta. Mikä puolestaan vähentää onnettomuuksien lukumäärää ja lieventää jäljelle jäävien onnettomuuksien todennäköisiä seurauksia.
Joten riittävä etäisyys kohtaavaan liikenteeseen ei ole ainoa huomioitava asia ajolinjoista puhuttaessa.
2016: ”Pitääkö näiden reunaviivoja lääppivien ruveta purkamaan pääkoppaansa ja tukia mistä tällainen käytös johtuu.
Kyllä TeeCeen elämä on raskasta kun jokaiselle kärpäsenpaskan kokoiselle asialle pitää kaivaa syvällinen selitys aikojen alusta.
Päinvastoin, elämäni helpottui huomattavasti kun aloin ensin ajatella asioita ja sen seurauksena vaihtelevalla menestyksellä myös ymmärtää niitä. Nykyiseen verrattuna se vasta raskasta oli, kun asioita vain tapahtui ilman että ymmärsin että minkä ihmeen vuoksi. Sinuakin suututtaa niin moni asia, että niitä kannattaisi yrittää selvittää eikä kiukutella.
2016: ” Ajoneuvoa on ajoradalla kuljetettava muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen niin lähellä ajoradan oikeaa reunaa kuin turvallisuutta vaarantamatta on mahdollista. Tämä säännös ei koske ajoa yksisuuntaisella ajoradalla.
Ja tämän lain noudattaminen johtaa, reunaviivanvieressä ajava lipsuu väkisin välillä etenkin oikealle kaartavalla tiellä reunaviivan päälle ja viiva kuluu pikkuhiljaa pois ja meidän kaistavahdit häiriytyy.
Kyllähän se kieltämättä lisää reunaviivan ylittämisen todennäköisyyttä jos ajaa lähellä reunaviivaa, mutta ei kaikilla. Esimerkiksi minä yritän ajaa reunaviivan vieressä (päivällä), mutta en juurikaan kuluta sitä, koska olen harjoitellut reunaviivan lähellä ajosta itselleni tavan. Talvella reunaviiva on välillä lumen alla piilossa, jolloin ajan sen kohdan vieressä, jossa luulen reunaviivan olevan. Tällöin päädyn pakostakin välillä myös viivan päälle, mutta en kuluta sitä koska sen päällä on lunta/jäätä. Oikealle kaartaessani jatkan ajoa kaistamerkintöjen enkä unissaan ajaneiden ajolinjojen mukaan, ja jos he ovat jo ehtineet kuluttaa viivan näkymättömiin, ajan sen mukaan missä reunaviiva tietääkseni oli.
Ei sinun kaistavahtisi liikennesääntöjen noudattamisen vuoksi häiriinny, viivat kuluvat pois tahallaan liikennesääntöjä rikkovien vuoksi.
Tämänlaatuisiin keskusteluihin minä osallistun perstuntumalta, ei näitä tarvitsen sen syvällisemmin ajatella. (näillä meidän muutaman ukon mielipiteillä ei yhteiskuntaa parantavaa merkitystä)
Liikennesäännöt on jo kirjoitettu, se kunka niitä sovelletaan liikenteeseen aiheuttaa erimielisyyttä jopa lainlaatijoiden keskuudessa.
Se että minua harmittaa kaistamerkintöjen puute, niin ne ei tule takaisin vaikka purkaisin pääkoppani lapsuudesta asti.
Syvällisemmästä ajattelusta kieltäytyminen tarkoittaa sitä, että omia virheitä ei huomaa tai niiden havaitseminen hidastuu. Kenties jopa niin paljon, ettei virheiden määrä ajamisessa vähene eli kehittyminen hidastuu, loppuu kokonaan tai ajotaito jopa taantuu. Onhan olemassa esimerkkejä miljoonan kilometrin kokemuksella rehvastelevista, joilla edes perusasiat ei ole hallussa. Virheet on tuossa vaiheessa juurrutettu varsin tiukkaan. Tämä siksi, että ajamalla oppii ajamaan vain tiettyyn tasoon saakka (saavutettu melko pian ajokortin saamisen jälkeen), mutta siitä eteenpäin ajamaan oppii ajattelemalla. Tuttu juttu jokaiselle, joka on harrastanut tavoitteellisesti jotain urheilulajia.
Tämän viestiketjun aiheesta olen samaa mieltä TeeCeen ja 740 GLE:n kanssa. Itsekin todennäköisesti vähennän tien urautumista enemmän kuin syvennän uria, vaikka nastoilla ajankin. Silti ehdoton ei pidä olla ja jos oikealle kaartavassa kurvissa urat menee reunaviivan tuntumassa, silloin ajetaan urissa poikkeuksia lukuun ottamatta.
Oikeassa reunassa ajaminen kevyen liikenteen takia on kaksipiippuinen juttu. Monesti kunnollista piennarta ei ole, joten pyörällä tulee ajettua kaistaa pitkin. Tällöin autolla urissakin ajaen ollaan vaarallisen lähellä osumaa. Toki puolisen metriä kauempana kuin reunaviivan vieressä ajaen ja varmaan sillä on yllättävässä väistötilanteessa merkitystä. Itse kyllä pidän huolen heijastimista ja takavaloista pyörällä ajaessani, joten minun osaltani riski pitäisi olla pieni, eikä siksi autolla ajaessa tarvitse siirtyä vasemmalle kuin ohitustilanteessa.
Minä ajattelin äsken Asolanväylällä vaihtaa kaistaa risteyksen jälkeen mutta peruin ajatuksen kun kääntyvien kaistalta ajoi auto suoraan.
Näin se ajatus kulkee persetuntumalta en yhtään ajatellut lähtiessäni että näin voin tänään välttää liikenneonnettomuuden.
2016: "näillä meidän muutaman ukon mielipiteillä ei yhteiskuntaa parantavaa merkitystä"
TeeCeellä saattaa olla laajempikin motiivi ymmärtää kokonaisuutta? Minulla ei ole tarkoituskaan muuttaa eikä parantaa yhteiskuntaa, vaan ainoastaan selvitä siellä liikkuessani ehjänä.
2016: "Se että minua harmittaa kaistamerkintöjen puute, niin ne ei tule takaisin vaikka purkaisin pääkoppani lapsuudesta asti."
Ei tietenkään. Ympäristösi sinuun kohdistamia ärsykkeitä ja riskejä et voi valita, mutta sen sijaan voit valita, kuinka niihin itse suhtaudut.
"minua ei voi ärsyttää, minä ärsyynnyn".
Oma valinta.
TeeCee: "Ainoa ero mielipiteissämme tämän ajolinja-asian tiimoilta taitaa olla se, että minusta kohtaavien ajoneuvojen etäisyydellä on muutakin merkitystä kuin vain törmäysten estäminen. Voi olla että näin on sinustakin, mutta tässä keskustelussa olet maininnut vain tuon."
Totta. Kommentoin keskustelussa aiemmin esillä ollutta kolaririskiä urassa ajamisen seurauksena. Pidän pientareella kulkevan yliajoa todennäköisempänä kuin vastaantulevaan törmäämistä?
TeeCee: "Kuljettajan käyttäytyminen eri tilanteissa perustuu ensisijaisesti haluun välttää liian suurta vaikeustasoa (Fuller, 2000). Koska me kuskit haluamme päästä mahdollisimman vähällä, me pyrimme vaistomaisesti ajolinjalle, jossa kummaltakin puolelta tuleva henkinen rasitus on samansuuruinen."
Kuulostaa muuten uskottavalta, mutta eihän missään vaiheessa ole käynyt käännösvirhettä alimman rasituksen ja mukavaksi koetun rasitustason välillä?
Meitä motivoivat eri asiat, ja vaikka pienimmän ponnistuksen periaate keskimäärin voittaisikin, siinä keskiarvossa on paljon yksilökohtaista hajontaa. Tapamme joko haastaa itsemme tai ei ovat kovin erilaiset. Samassa projektityössä saman aikataulupaineen alla yksi stressaantuu hengiltä, toinen toimii paitsi tehokkaasti, myös mukavasti omalla comfort zonellaan sopivan ripeästi tilanteen hallinnasta nauttien ja kolmas uhkaa tylsistyä syttyäkseen vasta aivan viimeiseen hektiseen repäisyyn.
Meneekö paljon pieleen, jos yritän tulkita yllä olevaa siten, että me kaikki haemme itsellemme sopivaa tai itsellemme mukavaa rasitustasoa? Vaikka keskimääräinen taso jäisikin sangen alhaiseksi, eri ihmisten sopivaksi kokema rasitustaso vaihtelee paljon, jopa samalla henkilöllä tilanteesta ja päivästä toiseen?
TeeCee: "Jos kuski hakeutuu kaistallaan kohtaan joka tuntuu hänestä luontevalta, hän voi ajaa isompaa nopeutta ilman että stressitaso nousee alkuperäisestä, ja isompi nopeus tuntuu houkuttelevalta koska se lyhentää matka-aikaa."
Arvaankohan oikein, että tracktestin stressitaso nousisi, jos hän joutuisi jostain syystä ajamaan urissa? Se nimittäin pudottaisi hänet itse halveksimiensa aivot narikassa urassa ajavien tasolle, eikä silloin voi olla tyytyväinen omaan tekemiseensä ja sitä kautta itseensä?
Silloin kun ajolinja pysyy suunnilleen kaistan keskellä, ajan moottoripyörää usein tilanteeseen sopivan uran oikealla laidalla kompensoidakseni tien kallistuksesta aiheutuvaa renkaan vasemman posken toispuoleista kulutusta.
En missään tapauksessa oleta, että kaikki ajaisivat kuten tracktest ja minä. Suurin osa pitäisi ajoradan oikean reunan seuraamista tai uran reunan seuraamista omituisena. Mutta tällaiset marginaaliäijät muistuttavat, että se, mikä motivoi väestöä keskimäärin ei ole yleistettävissä keskiarvon jokaiseen yksilöön.
Se on kuitenkin yhteistä, että jos meihin halutaan vaikuttaa, pitää ensin tunnistaa se tapa, jolla input on päällä. Input kanava ei vain taida olla kaikille sama?
Jos jokin asia h a r m i t t a a liikenteessä niin muutaman rivin jälkeen sanan tarkoitusperä on kärjistetty aivan toiseen muotoon.
Näiden keskustelujen saundi on opittu politiikasta.
2016: Olkoon sitten niin, harmittaa. Pahoittelen, jos käytin liian terävää ilmausta.
Asia ei silti muuksi muutu, ja oken käyttänyt tätä aivan tietoisesti hyödykseni menestyksellä.
Joskus kauan sitten minua ärsyttivät sumuvalot aika paljonkin. Vilkutin valoja vastaan tuleville "sumaripelleille" ja kotiin päästyäni spammasin netin täyteen ivallista postia väärin käytettyjen sumuvalojen hyödyttlmyydestä.
Asiaan havahduttuani huomasin, että autojen vakiovarusteisilla sumuvaloilla ei tosiaankaan ole elämääni mitään vaikutusta, joten miksi siis pulttaan niistä? Olin antanut itselleni luvan ärsyyntyä. Ja minä todella ärsyynnyin, enkä vain harmistunut.
Tämän tajuttuani oli helppo päätös jättää vähälahjaisten valo-ongelmat poliisin hoidettavaksi, koska asiasta ei oikeasti ole minulle mitään haittaa. Vaikka todellisia ongelmia ei voikaan poistaa omalla suhtautumisella, oma asenne kannattaa suunnata ärsyyntymisen tai harmittelun sijaan miettimään kuinka klaarata toistuva ongelma, joka heitetään silmille päivittäin. Vähälahjaiset sumaripellet muistaen sinun tapasi puhutella urautuneita kuulostaa tutulta tavalta käsitellä muiden virheitä stoalaisella ylenkatseella, jolloin ne eivät nosta omaa verenpainetta eivätkä hämärrä harkintakykyä
Muiden ajotaparikkeisiin suhtautumisessani on vielä valitettavasti opettelemista. Rouva kysyikin kerran, että kun selvästi kontrolloin dinosauruksen aivojani kostamalla havaitsemani tötöilyt vetämällä itse vertailun vuoksi niin mallikelpoisen suorituksen kuin osaan takanamme seuraavien ihailtavaksi, niin mitä palvelee kiroileminen niin tehdessäni?
Paha kysymys, jonka vastaus on selvä, mutta ei vaan tahdo onnistua.
2016: ”näillä meidän muutaman ukon mielipiteillä ei yhteiskuntaa parantavaa merkitystä”
Muutaman ukon mielipiteillä ei ole mitään merkitystä mihinkään muuhun, paitsi ukoille itselleen. Ne ukot jotka eivät yritäkään puhua loogisesti ja parhaan tuntemansa tiedon perusteella ovat ihan eri kaliperin ukkoja kuin ne, jotka edes yrittävät saada puheisiinsa tolkkua. Jos tällainen suhtautuminen omien mielipiteiden jalostamisesta laajenee tarpeeksi, niin sillä jo onkin merkitystä yhteiskunnan kehitykseen. Väitän, että jos ukko pystyy luopumaan tunnepitoisesta ja itsekeskeisestä rutinasta liikenneasioissa, hän pystyy samaan missä tahansa muussakin asiassa. Tämän vuoksi pidän tärkeänä jokaisen ukon ja akan mielipiteitä myös tällä palstalla.
2016: ” Se että minua harmittaa kaistamerkintöjen puute, niin ne ei tule takaisin vaikka purkaisin pääkoppani lapsuudesta asti.”
Aivan, ei ne kaistamerkinnät ajattelemalla takaisin palaa, mutta ei ne palaa kyllä harmittelemallakaan. Oman pääkopan purkaminen on kieltämättä henkisesti raskasta, mutta se muuttuu plussaksi, koska mielihyvä on sitä suurempi mitä vaikeammissa asioissa onnistuu. Asioiden harmittelu sen sijaan on hedelmätöntä ankeutta ankeuden perään.
En tarkoita että sinun pitäisi ryhtyä selvittelemään mitkä alitajuiset motiivit ovat minkäkin mielipiteesi taustalla. Tarkoitukseni on tuoda esiin, että puheistasi päätellen et tiedä etkä edes halua tietää mitä tiede on saanut selville alitajunnan roolista mielipiteittemme muodostumiseen, mutta silti sinä vähättelet tämän vaikutuksen merkitystä.
Otsikko on kitkakerroin, onko se parempi urassa vai uran vieressä ja otin kantaa jos aikoo välttää uria niin ne menee niin läheltä reunaviivaa että joutuu ajamaan viivan päälle ja minunkin kaistavahti häiriytyy kun kaistamerkinnät kuluu pois. Vastaväite tuli ettei näin käy, minä kysyn itsekseenkö ne viivat kuluu pois.
Ei tästä pipoa kannata repiä pärjätäänhän me talvella useimmiten liman että tiemerkinnät ei näy.
Tieteellisesti on ehkä tämäkin autoilijoiden käytös tutkittu TeeCee voi analysoida sitä sivumittaisella tekstillä jos vaikka kysymyksenasettajaa kiinnostaisi.
TeeCee: ”Kuljettajan käyttäytyminen eri tilanteissa perustuu ensisijaisesti haluun välttää liian suurta vaikeustasoa (Fuller, 2000). Koska me kuskit haluamme päästä mahdollisimman vähällä, me pyrimme vaistomaisesti ajolinjalle, jossa kummaltakin puolelta tuleva henkinen rasitus on samansuuruinen.”
740 GLE: ” Meitä motivoivat eri asiat, ja vaikka pienimmän ponnistuksen periaate keskimäärin voittaisikin, siinä keskiarvossa on paljon yksilökohtaista hajontaa. Tapamme joko haastaa itsemme tai ei ovat kovin erilaiset.”
Aivan, tutkimukset kertovat miten asiat vaikuttavat suuressa massassa. Yksilölliset tavat haastaa tai olla haastamatta itseään voivat yksilötasolla vaikuttaa paljonkin (toivottavasti), mutta liikenteestä puhuttaessa oleellista on kunkin yksittäisen asian vaikutus koko liikenteeseen keskimäärin. Yksilölliset erot ovat merkityksellisiä vain yksilöille itselleen.
Ajolinjan valinta maantiellä on oikein malliesimerkki tästä, nykyisen suuruiset ajourat saa koverrettua niiden nykyisiin paikkoihin vain hyvin suuren enemmistön voimin. Yksilöidenväliset erot aiheuttavat tutkimuksiin virhettä tämän asian osalta varmaan yhtä paljon kuin ajolinjan valinnoissa itseään haastavien aikaansaamissa ajourissa on syvyyttä: ei yhtään. Me emme saa kulutettua edes jäätä liikennesääntöjen mukaiselta ajolinjalta saati sitten näkyvää jälkeä asvalttiin. Juuri kukaan ei vaivaa päätään ajopaikan valinnoilla, ja tämänhetkisen mielipiteeni mukaan sama koskee suurta osaa muistakin ajamiseen liittyvistä asioista.
740 GLE: Meneekö paljon pieleen, jos yritän tulkita yllä olevaa siten, että me kaikki haemme itsellemme sopivaa tai itsellemme mukavaa rasitustasoa? Vaikka keskimääräinen taso jäisikin sangen alhaiseksi, eri ihmisten sopivaksi kokema rasitustaso vaihtelee paljon, jopa samalla henkilöllä tilanteesta ja päivästä toiseen?”
Minulla ei ole eväitä arvioida kovin itsevarmana kenenkään tulkintoja tuosta Fullerin tutkimuksesta, olen itsekin lukenut vain miten sitä tulkittiin tutkimuksessa ”Kuljettajiin vaikuttaminen liikenneympäristön suunnittelulla”. Itse tulkitsin sen täsmälleen noin kuin sanoit. Edellistä sinulle osoitettua kommenttiani kirjoittaessa ruudulla luki jo että ihmisellä on pohjalla miljoonia vuosia ennen tämän meidän apinalajimme Maa-pallolle ilmestymistä kehittynyt motiivi välttää vaivaa ja energian kulutusta, ja sen lisäksi erilaisten kokemusten, luonteenpiirteiden ja joskus jopa harkinnan tuloksena opeteltuja motiiveita. Ne vaikuttavat erisuuruisina eri suuntiin eri tilanteissa. Lopullisen toiminnan määrää näiden motivaatiotekijöiden päätöksentekohetkellä vallitseva ”summavektori”.
Pyyhin tuon pois lyhentääkseni kommenttiani, hymyilytti kun heti perään luin tuon kommenttisi.
Minun ymmärtääkseni useimmat ihmiset eivät erottele itselleen sopivaa ja itselleen mukavaa. Sopivaa on mukava ja mukava on sopivaa. Mukavuutta tavoitellessaan kansa sairastaa liikunnan puutteen, ylensyömisen ja liiallisen alkoholinkäytön vuoksi, ja tyhmistyy valmiiksi pureskellun ”tiedon” varassa, harjoittamatta omia aivojaan uuden oppimisella ja yrityksellä ymmärtää asioita.
Alkuperäiseen aloitukseen kommentti. Minä kiihdytän mieluummin lumella kuin jäisessä urassa. Kummassakin varon etten kiihdytä liian lujaa jottei pyörät alkaisi sutimaan.
Maantien talvisissa urissa ajaminen voi maaseudulla olla mukavaa, paitsi mutkissa missä näkee että moni on oikaissut vastaantulevien kaistan kautta. Silloin voi käydä niin että vastaantulijan tullessa onkin liian kova tilannenopeus.
Tiukasti reunaviivan vieressä ajaminen vähentää rengasmelua, mutta liikenneturvallisuutta se tuskin lisää.
740 GLE: ”En missään tapauksessa oleta, että kaikki ajaisivat kuten tracktest ja minä. Suurin osa pitäisi ajoradan oikean reunan seuraamista tai uran reunan seuraamista omituisena. Mutta tällaiset marginaaliäijät muistuttavat, että se, mikä motivoi väestöä keskimäärin ei ole yleistettävissä keskiarvon jokaiseen yksilöön.
Se on kuitenkin yhteistä, että jos meihin halutaan vaikuttaa, pitää ensin tunnistaa se tapa, jolla input on päällä. Input kanava ei vain taida olla kaikille sama?”
Näistä tämän palstan kirjoituksista näkee hyvin, miten suuria yksilökohtaisia eroja ihmisten input-kanavissa on. Ihmiset haluavat kuulla lähinnä asioita jotka tukevat heidän aiempia käsityksiään, joten heitä on hyvin vaikeaa motivoida ulkoa päin. Nähtävästi ihmisen input-kanava on luonnostaan suljettuna motivoinnin osalta, ja sen voi aukaista vain ihminen itse, oman ajattelun tuloksena.
Tämä selitys tuntuu loogiselta kun seuraa omia reaktioita. Jos itselläni on joku vahva mihin tahansa asiaan liittyvä motiivi ja ulkopuolelta tarjotaan sen vastaista toista motiivia, on automaattinen reaktio torjuva. Nyt kun tiedän tästä piirteestäni, osaan pakottautua kuuntelemaan puolueettomasti tai ainakin aiempaa vähemmän puolueellisesti uusia asioita, mutta enemmistö ihmisistä ei ole kiinnostunut aivojensa toimintatavoista. Siksi pidän kauniisti sanottuna haasteellisena yrityksiä motivoida ihmisiä vastoin heidän omaa myötävaikutustaan.
Tuolla perustellen pidän todennäköisenä, että koko liikennettä ajatellen tehokkain input-kanava olisi valvonta ja siitä seuraavat sanktiot. Koska resurssit ovat niukat, pitää laskea panoksen ja tuoton suhde, ja tässä asiassa se todennäköisesti on huono. Väärä ajolinja ei maksa niin paljon kohonneina onnettomuuskustannuksina, että sen valvontaan kannattaisi käyttää valvontaresursseja.
2016: ”Jos jokin asia h a r m i t t a a liikenteessä niin muutaman rivin jälkeen sanan tarkoitusperä on kärjistetty aivan toiseen muotoon.
Näiden keskustelujen saundi on opittu politiikasta.”
Tuossa on yksi tärkeä sana: ”keskusteluissa”. Jos sinun tarkoituksesi on vain kertoa kuinka sinua harmittaa, niin harmittaahan se varmaan lisää jos muut vain keskustelevat. Mutta tämä on kuitenkin KESKUSTELUpalsta, joten ei se mikään ihme ole jos keskustelua syntyy. Jos se harmittaa sinua vielä lisää, niin silloin tuossa on mielestäni havaittavissa toistuva kaava.
2016: ” Otsikko on kitkakerroin, onko se parempi urassa vai uran vieressä ja otin kantaa jos aikoo välttää uria niin ne menee niin läheltä reunaviivaa että joutuu ajamaan viivan päälle ja minunkin kaistavahti häiriytyy kun kaistamerkinnät kuluu pois. Vastaväite tuli ettei näin käy, minä kysyn itsekseenkö ne viivat kuluu pois.”
Ja reunaviivojen kulumisesta kiukutteluko on sinusta se asia jota tämän ketjun avaaja ajoi kysymyksellään takaa? Kyllä nyt taitaa pata soimata kattilaa mustaksi.