Kaikkien aikojen kuljettajat!?

46 kommenttia
2»
  • Pauli Petteri:



    Tuosta Sennan kuolemasta olen sellaisen teorian kuullut, että ulosajon olisi aiheuttanut pohjan suuri maakosketus.
    Tuohon aikaanhan ajettiin auton pohjat miltei tiessä kiinni. Sennalla oli auto suuressa bensalastissa ja safetycar oli ollut juuri ulkona ja Sennan renkaat olivat jäähtyneet ja sitä myöten renkaan paineet olivat laskeneet. Tanburellon mutkassa sitten kovien voimien alla pohja ottikin isommin kiinni ja sitten mentiin.
    Tämä on siis yksi teoria muiden joukossa.




    Näin on. Toinen vahva teoria taisi olla ohjauksen pettäminen. Sennahan käänsi rattia, mutta auto jatkoi suoraan. Eihän sitä oikeaa syytä saada kai ikinä selville.

      
  • petos:


    -anna esimerkkejä formuloihin verrattavista aloista jotka ''kehittävät yhteiskuntaa''


    Esimerkiksi kilpailut mitkä innostavat ihmisiä ajattelmaan tai kuntoilemaan. Formulat innostavat lähinnä kaahailemaan tai tuhlaamaan aikaansa telkkarin ääressä, eikä tästä ole muuta kuin haittaa yhteiskunnalle.



    -en antanut arvoa noille jutuille, sillä samaan aikaan porukka allekirjoitti sopimuksen jatkosta. Näitä kommentteja eri henkilöiltä löytyi sitäpaitsi joka tarpeeseen. Saman merkin henkilöt puhuivat jopa ristiin. Bemarillakin kiistettiin viimeiseen asti että lopetetaan, mutta yksi yö ( ja ilmeisesti kokous jossa asiasta äänestettiin ) välissä, ja yhtäkkiä formulat eivät olekkaan hyvää mainosta.

    Nytkin volkkarin joku heppu oli kommentoinut että formulat kiinnostaa tms. ja joku toinen kiisti.


    Lähdekritiikkiään kannattaa kehittää. Tietoa on tarjolla nyky-yhteiskunnassa yllin kyllin. Tästä tulvasta pitäisi osata poimia olennainen.



    Autonvalmistajat eivät ole nyt tuuliviirejä, vaan tuohan on tiedetty jo aikoja sitten että niille touhu on kylmää bisnestä, joka lopetetaan silloin kuin kalkulaattori kertoo sen olevan järkevää. Useat asiantuntijat eivät ole koskaan tykänneetkään autotehtaista formuloissa, sillä ne myös kangistavat kuljettajiaan tylsiksi roboteiksi ja mannekiineiksi tappaen viihdyttävän persoonallisuuden.

    En nyt jaksa mitään lainauksia lähteä etsimään, mutta moni tunnettu kommentaattori on tätä mieltä muistaakseni ollut.


    Kenelle Formulat eivät ole bisnestä? Jos talli ei tuota, niin rahat loppuva nopeasti, vaikka tahtoa kuinka löytyisi. Ainakin jos halutaan jatkuvuutta toiminnalle, niin alimman viivan alle on jäätävä plussaa.



    Nimekkäitä vanhoja talleja tarvitaan, koska fanit haluavat kannattaa omia suosikkejaan. Jos tiimien nimet menevät uusiksi parin vuoden välein, eikä ne nimet kerro oikein mitään, niin tämä puoli jää paitsioon. Vähän sama asia kuin television saippuasarjat. Jos niistä vaihtuisi kaikki tutut elementit tuotantokausittain, niin ihmiset ovat hämillään.



    Jännä juttu, että päätöksentekoketjun huipulla olevien ihmisten puheilla ei ole mitään merkitystä, mutta näiden "asiantuntijoiden" ja kommentaattorien sanomiset ovatkin sitten nyt se auktoriteetti. Nämä saavat palkkansa formulabisneksestä. Ei siis ihme jos näiden kommenteissa formulatilanne on aina "kutkuttavan jännittävä". Onko muuten JJ niiden asiantuntijoiden joukossa, joiden sanomisia kannattaa kuunnella?

      
  • NHB:



    Esimerkiksi kilpailut mitkä innostavat ihmisiä ajattelmaan tai kuntoilemaan.

    -mitkä ovat mielestäsi sellaisia, nimeä muutama?


    Formulat innostavat lähinnä kaahailemaan tai tuhlaamaan aikaansa telkkarin ääressä, eikä tästä ole muuta kuin haittaa yhteiskunnalle.

    -siinähän ajattelet näin, en jaksa vängätä.



    Lähdekritiikkiään kannattaa kehittää. Tietoa on tarjolla nyky-yhteiskunnassa yllin kyllin. Tästä tulvasta pitäisi osata poimia olennainen.

    -kiitos, tämä typerys yrittää olla tästedes fiksumpi.



    Kenelle Formulat eivät ole bisnestä? Jos talli ei tuota, niin rahat loppuva nopeasti, vaikka tahtoa kuinka löytyisi. Ainakin jos halutaan jatkuvuutta toiminnalle, niin alimman viivan alle on jäätävä plussaa.


    -Jos talli ei menesty, ja rahaa ei tule sen myötä, niin sinne voi joku riku-rikas, yleensä omistajat ammentaa vähän omia varojaan, ja taas mennään. Tai talli myydään ja joku uusi jatkaa hommaa.

    Rypevä Tehdastalli taas nostaa ykskaks kytkintä, ja naamioi jonkun kivan syyn lopettamiselleen, ( jossa voi toki olla perääkin ) vaikka vuorokausi ennen jotain kokousta olisi vakuuteltu kuinka formulatoiminta on arvokasta merkille.



    Nimekkäitä vanhoja talleja tarvitaan, koska fanit haluavat kannattaa omia suosikkejaan. Jos tiimien nimet menevät uusiksi parin vuoden välein, eikä ne nimet kerro oikein mitään, niin tämä puoli jää paitsioon. Vähän sama asia kuin television saippuasarjat. Jos niistä vaihtuisi kaikki tutut elementit tuotantokausittain, niin ihmiset ovat hämillään.


    -Olet oikeassa. Mutta en usko että keskitason/häntäpään tallien omistaja ja nimivaihdokset ketään häiritsee. McLarenin, Williamsin ja Red Bullin tulevaisuuden puolesta en ole kovin huolestunut, varsinkin jos kuluja edelleen suitsitaan.

    Huomio on kyllä muutenkin mielestäni erityisen paljon kuljettajissa, ei talleissa. Poikkeuksena toki Ferrari.
    Jos vaikka Mclaren häviäisi, olisihan se ikävää, mutta kyllä siitä päästäisiin yli. Päästiin paljon vaikeimmistakin asioista ohi kuten Sennan kuolemasta tai Schumacherin lopettamisesta, jotka surettivat faneja paljon enemmän.


    Jännä juttu, että päätöksentekoketjun huipulla olevien ihmisten puheilla ei ole mitään merkitystä, mutta näiden "asiantuntijoiden" ja kommentaattorien sanomiset ovatkin sitten nyt se auktoriteetti. Nämä saavat palkkansa formulabisneksestä. Ei siis ihme jos näiden kommenteissa formulatilanne on aina "kutkuttavan jännittävä". Onko muuten JJ niiden asiantuntijoiden joukossa, joiden sanomisia kannattaa kuunnella?


    -toki lehdolla on oma lehmä ojassa. Kyllä se silti on minusta ihan asiantuntevasti ja tarpeeksi kriittisesti kommentoinut näitä tallikuvioita. Samoin mustakari.

    En minä JJ:tä kyllä tarkoittanut näillä asiantuntijoilla.

    Onhan näitä paljon eri maalaisia kokeneita taustahenkilöitä ja ex-kuskeja yms. jotka eivät ole sitoituneet TV-kanaviin, tai vaikka olisivatkin niin ovat aidosti asiantuntevia.

    Lisäksi näillä taustavaikuttajilla joista puhun, on ollut aikojen saatossa yllättävän suuri vaikutus kulisseissa ja lajin päätöksenteoissa.

    Minusta on myös epäilyttävää luottaa sokeasti jonkun automerkin johtajaan, joka totta helvetissä ylistää tai kritisoi formuloita sen mukaan miltä sijoilta omat löytyy kun pistetaulukkoa vilkaisee. Kaikenlisäksi sen alaiset tai kollegat ovat saattaneet kertoa jotain toista jossain muualla.
      
  • Kiitos pauli tuosta forix.autosport linkistä. Mielenkiintoinen sivusto...

      
  • jokaka:



    Kekestä: Yksinkertainen Maailmanmestari joka Suomessa on haukuttu lyttyyn ennen ja jälkeen mestaruuden! Ajoi sisukkaasti ja hyvin vapaasti hengittävällä turboja vastaan eli oli parempi kuin kalustonsa. Tiettävästi ensimmäinen joka ajoi Eau Rougen kaasu pohjassa lävitse, ja Autosportin tekstissäkin mainitaan Silverstonen maaginen kierros.


    -Totta tosiaan, keke on saanut kovaa huutia. Oli käsittääkseni kaikesta huolimatta taitava kuski ja uranuurtaja. Hän on sentään henkilö Mika Häkkisen menestyksen takana, joka taas avasi Kimille tien laarenille.

    Itseäni harmittaa ettei häntä arvosteta paskaakaan, vaikka hän on hyvin arvostettu ja vaikutusvaltainen henkilö, liikemies, manageri ja tallipäällikkö. Tuntuu ettei monet suomalaiset oikein tiedä tätä.

    Ja koska nico on hänen poikansa, odottaisin että häntä kannustettaisiin hieman enemmän, vaikka pitääkin saksan lippua.




    Häkästä: Kaksinkertainen maailmanmestari. Pelkkää nopeutta ajatellen todella hyvä , tekniikan tuntemisessa ja auton kehittäjänä ei täysi huippu.
    Pärjännyt kuitenkin Schumia vastaan puhtaasti ajamalla hyvin ja niitä kuskeja ei montaa löydy joten ylemmäksi!


    -samaa mieltä. Ajoi fantastisia taisteluita Schumin kanssa, hyvin tasavertaisella kalustolla. Milloin oli hänellä hienoinen kalustoetu, välillä michaelilla.

    Ajoi myös muutamia hienoja suorituksia ennen voittojen makuun pääsemistä. Muistan hyvin kauden 97 jolloin tuo eka voitto oli monta kertaa liipasimella.

    Oli myös todella letkeä ja hauska persoona, jota on ikävä.

    https://www.youtube.com/watch?v=rRIq3UhoB-M&feature=related

    :lol:
      
  • Suomalaisissa hiihtoniiloissa "kekeviha" on tiukassa. Kaikki ei vieläkään käsitä MM-kultaa -82! Höpistään Keken körötelleen mestariksi toisten turbojen posahdellessa, mutta niinhän se aina on urheilussa: toisen epäonni on toisen onni! Tai vähätellään: voitti vain yhden GB:n kauden aikana! Tuona kautena oli vissiin yksitoista (11) eri voittajaa, erotu siellä sitten voittojen määrällä.

    Nicolla on ollut epäilemättä siloiteltu tie autourheilussa, mutta muiden mestareiden poikiin verrattuna pärjännyt taidollisesti hyvin. Antoi muuten faijalleen fudutkin manangerin hommista kun oli mielestään pärjäävä omillaankin!

    Toivon Nicolle menestystä esim. ensikaudella kun täysiverinen suomalainen kärjestä valitettavasti puuttuu.



    Häkkisellä on haastatteluissa välillä ollut hyvätkin hetkensä, mutta muistuu kyllä tilanteita joissa olen toivonut hänen olleen hiljaa tai ainakin valmistautuneen paremmin!

      
  • Mercedes vahvistanut mestarin paluun. Juoruissa oli siis taas kerran perää...



    Mitähän tästä tulee?

    :xmas:

      
  • En olisi uskonut, melkoinen itsensä likoon laittaminen...Tosin en usko tätä ennenkuin avauskisassa näen herran istumassa autossaan.



    Tosin kirjoitukset Ferrarin sisäisistä valtataisteluista voi osittain pitää paikkaansa ja välit sinnesuuntaan ei ole niin aurinkoiset kuin julkisessa mantrassa anneteaan ymmärtää.

      
  • Vaikka tämä onkin täysin epäuskottavaa, niin kyllä mä uskon että äijä istuu autossa Bahrainin lähtöruudukossa. Koska viime kesän peruuntumista ja valtavaa pettymystä tuskin halutaan toistaa, ja tuskin Mercedes-Benz:kään haluaa sellaista julkisuutta. Nyt on ollut sitäpaitsi aikaa hioa kaikki kuntoon.



    Minulle suurin epäilys liittyy hänen niskaansa moottoripyöräonnettomuuden jäljiltä. Onhan siitä nyt taas kuukausia enemmän aikaa kuin silloin kun olisi pitänyt Massaa tuurata, mutta tuleeko tuollaiset vammat ikinä ihan kuntoon? Kyllähän kovasti vakuutellaan että se ei ole ongelma, ja lääkäri istui pressitilaisuudessa siinä vieressä, mutta silti...



    Kun noita vammoja aiemmin lueteltiin ja kuvailtiin, ne eivät kuulostaneet miltään ihan heppoisilta..



    Muut asiat ovatkin ennakkoon kunnossa.

      
  • Historian parhaista on aika turha vääntää. Täälläkin on jo todettu että menestys on osiensa summa. On siellä sitten kuljettajia jotka pystyvät yksilösuorituksillaan tekemään sen ratkaisevan eron muihin, mutta turha niitä on alkaa järjestykseen laittamaan.



    Schumacherin paluu kuulostaa aika kummalliselta. Ikää on kuitenkin sen verran että se varmasti jo näkyy. Lisäksi semmoinen ikävä fakta, että ennen kauden alkua taitaa olla testiä muutama päivä/kuski, ja kauden aikana ei vissiin lainkaan. Kiire tulee jos meinaa saada itsensä ja auton kuosiin. Pikku-Keken kannalta huonoa on että Brawn ja Kengäntekijä ovat vanhoja tuttuja. Voi käydä parikellot jos Schumi pääsee vauhtiin.

      
  • Hyvä että siellä on itse herra Ferrari-legenda antamassa Ferrarille pataan, kun Kimikin sai sieltä potkut. Lisää mielenkiintoa huomattavasti ensi kautta kohtaan. Kyllä uskon täysin että Schumi pystyy pari vuotta vielä mestaruudesta ajamaan jos auto on vaan hyvä.

      
  • drive:

    Hyvä että siellä on itse herra Ferrari-legenda antamassa Ferrarille pataan, kun Kimikin sai sieltä potkut. Lisää mielenkiintoa huomattavasti ensi kautta kohtaan. Kyllä uskon täysin että Schumi pystyy pari vuotta vielä mestaruudesta ajamaan jos auto on vaan hyvä.






    On TOODELLA mielenkiintoista nähdä mihin Ferrari pystyy.



    Tämän notkahduksenhan piti olla vain viime kauden mittainen, ja johtua noista sääntöuudistusten/autonsuunnittelun epäonnistumisista.



    En pitäisi minään itsestäänselvänä että tuosta vaan pomppaisivat takaisin omalle paikalleen.

    Sieltä on kaikki järjen ääni kaikonnut

    ( Brittiläinen Brawn ja Ranskalainen Todt ), joten saattaa mennä spagettihommiksi kuten viime kausi.



    Jos auto ei olekkaan niin huippu, voi olla ihan todellisuutta että huipputasaisessa sarjassa punaiset autot löytyy ajamalla sijoilta 4-10. Sitten Di montezemolo kyllä sekoaa lopullisesti..

      
  • Kyllä nämä tietyt asiat: Schumin paluu, Alonso Ferrarille, Mercedes omana tallinaan, viimekauden maailmanmestarin tallinvaihto, Massan terveys, Rosberg ja Schumi suhteet yms. yms. takaa taas viihdettä parhaimmillaan vaikka radat pakkaa uuvuttavia joskus olemaankin.



    Paljonkos sinne kauden alkuun taas olikaan aikaa... :wink:

      
  • 14.3. alkaa kausi eli reilut 2,5 kuukautta vielä....mielenkiintoinen kausi tosiaan tulossa. Hamilton vs. Button, Alonso Ferrarilla, Schumi mesellä, miten toipuu Massa....



    Ja miten pärjää Heikki. Veikkaan ettei kovin hyvin, kun ei kunnon kalustollakaan pärjännyt. Lotuksesta ei liene odotettavissa samanlaista tuhkimotarinaa kuin Brawnista, lähtökohdat kun ovat aivan erilaiset. Heitän villin veikkauksen, vanha kunnon leuka vie 8. maailmanmestaruuden !! :open_mouth:

      
  • vernon vili:

    Kyllä nämä tietyt asiat: Schumin paluu, Alonso Ferrarille, Mercedes omana tallinaan, viimekauden maailmanmestarin tallinvaihto, Massan terveys, Rosberg ja Schumi suhteet yms. yms. takaa taas viihdettä parhaimmillaan vaikka radat pakkaa uuvuttavia joskus olemaankin.

    Paljonkos sinne kauden alkuun taas olikaan aikaa... :wink:




    Niin, miten tässä pysyisi nahoissaan pari kuukautta :lol:



    Red Bull on myös vuoden kokeneempi ja nälkäinen, ja Newey on saattanut tehdä voittaja-auton.



    Tankkauskielto ja sen tuoma rengaskulutus /taktiikat tulee suosimaan juonikkaimpia kettuja.



    Itse toivoisin eniten että kunnon rengas-rengasta vastaan kahinat ja pikku osumat tekisi paluun, ja nämä naurettavat rangaistukset ja niiden pelko poistuisi.



      
  • Fangion mielestä Prost oli paras. Keke oli samalla kannalla: "Ensin tulee Prost ja sitten tulee muut". Prost keräsi enemmän pisteitä kuin Senna kun ajoivat samaan aikaan McLarenilla.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit