Toyotan M-MT - Sittenkin susi?

2 kommenttia

Olen ajanut nyt 3 vuotta Toyota Corolla Verso 1.8 M-MT:llä. Ainoat viat ovat olleet ensin pari kuukautta sitten keskirivin oikealta puolen istuimesta katkennut pieni jousi, ja nyt pari viikkoa sitten sama toistui oikealla puolen, mutta ei niistä sen enempää. (Paitsi että pienen jousen vaihtamisen takia koko istuin pitää purkaa atomeiksi ja vaihtaa siihen runko-osa kokonaan ja aikaa kuluu tuntikaupalla)



Toisella korjauskerralla kuitenkin autoon tehtiin vaihteiston osien tarkastus(?) jonka perusteella kaikkiin M-MT-vaihteistoilla varustettuihin autoihin vaihdettiin enemmän tai vähemmän vaihtoautomatiikkaan kuuluvia osia. Eli ilmeisesti autoissa on valmistusajankohdasta riippuen ollut joissain enemmän ja joissain vähemmän huonosti toimivia osia?



Itselläni vaihteisto on toiminut kohtuullisen hyvin tähänkin saakka lukuunottamatta toimintaa kylmänä ensimmäisen 1-2 kilometrin matkalla, ennen auton lämpenemistä. Toiminta on ollut huonointa noin 0-10 asteessa seisseellä autolla, jolloin äkkinäisiä kiihdytyksiä on todella tehnyt mieli välttää. Tuohon ominaisuuteen on kyllä tottunut, sillä kylmää moottoria ei muutenkaan ole ollut hyvä kuormittaa liikaa.



Nyt kampanjakorjauksen jälkeen vaihteisto toimii vieläkin hieman paremmin. Itse asiassa en voi kuvitella, että tälläinen konstruktio voisi toimia yhtään paremmin. Toimintaa kylmänä ei näillä helteillä tosin ole päässyt vielä kokeilemaan.



Nyt kuitenkin tuli mieleeni, että ilmeisesti vaihteistosta on ollut myynnissä jossain vaiheessa todella huonostikin toimivia versioita? Pitäneekö paikkaansa? Ainakin keskustelu erään katsastusmiehen kanssa viittasi siihen.



Kun huollon mieheltä tiedustelin asiaa, hän sanoi vain, että tällä toimenpiteellä ehkäistään tulevia ongelmia ja oli muuten aika vaitonainen.



Hatunnoston arvoinen ele Toyotalta kuitenkin.

  
  • aivan normaalia tuo on että tulee osien vaihto kampanjoita.

    ja ei niitä vaihdeta jos ei olisi ollut ongelmia tai tullut tietoon viallinen erä.

      
  • Eipä loppunut ensimetrien nykiminen edelleenkään.



    Ajo-ohje jatkossakin on suunnilleen seuraava: Ensimmäisellä kilometrillä kaasua voi painnaa 1/3 toisella 2/3 ja sen jälkeen koko liikevara on käytettävissä, muuten vaihteisto nykäisee suuremmalle vaihdettaessa. Tästä ominaisuudesta johtuen varmaan jossain lehdissä on annettu järjetön neuvo keventää kaasua vaihtamisen aikana ja satunnainen koeajaja on voinut saada vaihteiston toiminnasta täysin väärän kuvan.



    Itse olen tullut siihen tulokseen, että em. ominaisuus ei johdu niinkään vaihteiston-, vaan moottorin ominaisuuksista. Toyotan 1,8 moottori ei kylmänä ymmärrä täysin totella tietokoneen antamia kaasunhallintakäskyjä. Saman asian huomaa pelkästään liikuttemalla kaasupoljinta edestakaisin kylmänä: Moottorin luonne on vähän töksähtelevä. Ilmiö koskee viileää säätä ja esim. yön yli seissyttä autoa. Pakkasella moottori toimii normaalisti alusta lähtien.



    Mielenkiintoista olisi saada jonkin muunkin kokemuksia asiasta. Vai pitääkö vielä takuuajan viimepäivinä valittaa moottorin "kulmikkaista ominaisuuksista viileässä vietetyn yön jäljiltä ennen moottorin lämpenemistä". (Saattaisi huoltomiestä kyllä hymyilyttä&#228:wink:

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit