Tiellejättögalluppi

21 kommenttia

Kertokaapas milloin olette jääneet tielle ja millä autoilla. Minä olen jäänyt kahdesti. Ensimmäinen kerta oli kesällä 2002 kun vanhasta -88 Mazda 626:sta petti laturi. Silloin sillä oli ajettu 270 000 km. Serkku kävi näppärästi vaihtamassa uuden laturin parin päivän päästä.

Toinen kerta oli talvella 2003 kun -96 Mazda 626:sta hajosi starttimoottori. Silloin mittarissa oli 180 000 km. Oikeastaan ei ollut tienpäälle jääminen, koska en ollut vielä liikenteessä, vaan vasta lähdössä liikenteeseen eli parkkiksella.

  
  • Kerran on käynyt näin ikävästi, taisi olla vuonna -96. Olin ajanut vanhalla Citroen Visalla pari kilometriä muutaman asteen pakkasessa kun veto hävisi. Moottori kyllä kävi, mutta tosi pienellä liekillä, eikä jaksanut liikuttaa autoa. Paikalle sattui ystävällinen jalankulkija ja autoilija, jotka auttoivat työntämään sitikan sivummalle.

    Kävelin kotiin ja kerroin isälle tapahtuneesta. Isä totesi heti, että kaasutinhan siinä on jäätynyt. Menimme autolle, ja se toimi taas ihan normaalisti. Moottorin lämpö oli sulattanut jään kaasarista. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

    Samainen kakkosauto jätti muita perheemme jäseniä pulaan aina välillä, mutta minua se palveli ihan hyvin.

      
  • Olin kyydissä, olin silloin joku ala-asteikäinen. Audi 80:stä meni joku hihna keskellä korpea jossa oli taloja siellä täällä. No sattumalta jollakin oli joku "kotikorjaamo" ja korjaus ja hihna yhteensä vain joitakin kymppejä (vanhassa rahassa). Tuo taisi olla meidän Audimme ainoa vika, ajoimme sillä n.180tkm.

      
  • Kerran on auto jättänyt tien päälle. Kyseinen auto oli Corolla SE vm.88, siitä katkesi vesiletku kesken ajon.

      
  • Peugeot 504 GL -77

    -ylävesiletku

    Datsun Bluebird 1,8 GL -80

    -laturi
    -tuulettimen hihna
    -kannen tiiviste
    -puolan johdon liittimen irtoaminen

    Hyundai Sonata 2,0 GL

    -sytytysjohtimet

      
  • Vanhempi Saab 9-3.
    DI-kasetti kahdesti hajonnut ja tielle jättänyt. Onneksi helppo "merkkivika" ja varakasetin vaihtoon (joka kulkee takakontissa) menee 5 min.

      
  • BMW 2002 -71 1-kerta moottori keitti pakosarjan pultit poikki, alimitoitettu jäähdytin tyyppivika, 2-kertaa kaasuttimen höyrylukko.

    Muut 14kpl Morris, Fiat, Skoda, Datsun, Nissan ei kertaakaan.

      
  • Tässä on sekä jättö, korjaus ja syyn tutkiminen paikan päällä -95?
    Audi 100 dieselin etutukivarren pultin alla oleva paksu prikka oli asennettu väärinpäin, jolloin tukivartta pitävä suuri mutteri pääsi kiertymään ajossa auki, etupyörä tukivarsineen irtosi kiinnikkeistään, kolahti vasten pyöränaukkoa. Tapahtui tottakai Norjan tunturilla 100 km lähimmästä asutuksesta, mutta melkein levähdyspaikalla. Haettiin heloja ja osia pitkin tienvartta, muttei löydetty mitenkään viimeistä isoa 24 mm mutteria, minne lie lentänyt. Muija hoksasi, että Norjan maantiekaiteet on isoilla pulteilla ja muttereilla kiinni. Nehän kävi hitto! Räikkä ja hylsy käteen, ja Norjan omaisuutta rosvoamaan. 2 h kovaa vääntämistä yhdellä tunkilla, mutta sain tukivarren kohdalle, osat paikalle ja oikeinpäin! Matka jatkui.

    [SixPack muokkasi tätä viestiä 16.01.2005 klo 19:01]
      
  • Kesällä -03 halkesi -86 Golfista vesiletku 30 km:n päässä sivistyksestä. Purosta uutta vettä ja ilmastointiteipillä letku kuntoon ja virityksellä ajettiin vielä parikymmentä kilometriä parina päivänä ennen paluumatkaa, jolla oli kärrykin perässä.

    Saman vuoden syksynä auto alkoi nykiä ja sammui, mutta reiluja kierroksia käyttämällä päästiin kotiin ja seuraavana päivänä korjaamolle. Syynä siis alipainetehostimen letku.

    Pettihän siitä joskus startin solenoidikin, mutta ei muuta kuin mäkistartilla liikkeelle.

    Myös akun "kypsyttyä" on tarvinnut turvautua pari kertaa apuvirtaan / mäkistarttiin. (Heti auton ostettuani ja tänä talvena.)

    Ei ole siis neljän ja puolen vuoden yhteiselomme aikana tarvinnut korjaamolle hinata, mutta olihan täällä jo ennestäänkin noita selviytymistarinoita.

      
  • Rellu 19 vm. 1991, laturi meni rikki kun autolla oli ajettu n. 250 tkm. Tämä tapahtui Oulussa keskellä yötä. Otettiin sitten siskon auto, jolla ajeltiin kotiin ja seuraavana päivänä käytiin hinaamassa Rellu pois.

    Starttimoottorin kanssa oli myös jotain ongelmia, mutta aikansa kun yritti niin lähti käyntiin. Siis aika viaton auto, vaikka vikatilastoissa onkin yleensä häntäpäässä.

      
  • Enpä ole koskaan joutunut autoa tienposkeen jättämään. Kiperiä tilanteita on kyllä ollut, mutta niistä on aina selvitty hätäapukorjauksilla kotiin. Mm. Saabista takavuosina loppui kesken ajon sähköt. Syynä oli virtalukon abikoliittimen hapettuminen ja palaminen. Karmea lumipyry, mutta tienposkessa sain keskikonsolin kuoret avattua ja vian selvitettyä. Vinkkiä antoi kuumentunut virtalukko. Milteipä "paljain hampain" sain johdosta kuorittua uutta paljasta pintaa jonka surrasin virtalukon liittimen ympärille ja niin vaan ajettiin kotiin 50 kilometrin päähän. Loppumatkasta vielä toinen pyyhkimen sulka lennähti kesken ajon tiehensä niin että piti käydä nostamassa kartanlukijan puoleinen pyyhkijän varsi irti tuulilasista...

      
  • Mitsu Celestellä pari kertaa. Auto oli tuolloin n. 15 vuotias, todellisista kilometreistä ei aavistustakaan. Ensin katkesi kytkinvaijeri lähdettäessä liikennevaloista, jolloin hädissäni pysäytin auton jyrkkään ylämäkeen vaihteen varaan. Toisella kerralla maantiellä putosi venttiilin istukkarengas sylinteriin. Tulipa tehtyä koneremontti.

    Myöhemmin eri autoilla on akkuja tyhjentynyt, joskus tallissa auton pesun ja vahauksen aikana radiota soitettaessa, joskus muusta syystä. Olenpa kerran jopa ajanut tankin tyhjäksi. Se tosin tapahtui ensimmäisen puolen vuoden aikana kortin saamisesta.

    Yllättävän paljon sattumia on 15 vuoden aikana ollut, kun tarkemmin ajattelee.

      
  • 3 tapausta löytyi muistin kätköistä.

    2 ekaa ihan omia hölmöilyjä. Bensan loppuminen ja akun tyhjeneminen syinä. Nämä 80-luvun alkupuolelta. Sen jälkeen otettu opiksi.

    Viimeisin tielle jääminen vuodelta -96. Ajokkina Mazda 323 1,6 vm. -91 ajettu silloin 98 tkm. Hinattu pajalle. Syynä joku virranjakajan osa. Olisiko ollut sytytin. Kuulemma harvinaista. Lohdutti ??

      
  • Viime vuonna jäin eka kerran tielle. 2001 mallin BMV 530 Diesel, josta Turbo laukesi. Hinurilla merkkikorjaamolle, jossa selvis ettei ollut ensimmäinen diesel BMV josta turbo pettää, vaikka mittarissa vain 70 tkm. Auto oli firman, joten onneksi kuluja ei itselleni tullut.

      
  • Kaverini kanssa ajettiin BMW 315:lla vuosimallia 83:lla TASKULAMPUN VALOSSA, kunnes hienosta autostamme loppui bensa. Saman kaverin kanssa on loppunut Escortistakin bensa.

      
  • Joskus 70- luvun puolessavälissä vein ystäviäni mökille juhannusjuhliin firman vanhalla Trasit pikkubussilla , kun auto tilttasi johonkin Hämeenlinnan tiellä, eikä kukaan ymmärtänyt koneen päälle. Onneksi tuli Autoliiton tiepalveluauto paikalle . Kaveri avasi kaasarin , josta löytyi outo muovitikku. Eikä maksanut mitään.
    Siitä lähtien olen maksanut Autoliiton jäsenmaksua ja suosittelen muillekin.

      
  • Lainaus:
    17.01.2005 klo 20:04 hobbit kirjoitti
    Joskus 70- luvun puolessavälissä vein ystäviäni mökille juhannusjuhliin firman vanhalla Trasit pikkubussilla , kun auto tilttasi johonkin Hämeenlinnan tiellä, eikä kukaan ymmärtänyt koneen päälle. Onneksi tuli Autoliiton tiepalveluauto paikalle . Kaveri avasi kaasarin , josta löytyi outo muovitikku. Eikä maksanut mitään.
    Siitä lähtien olen maksanut Autoliiton jäsenmaksua ja suosittelen muillekin.

    Autoliiton tiepalveluautomiehet ovat uskomattoman hyviä tyyppejä, olen kuullut heistä mukavia kertomuksia. Minua ärsyttää kun eräs "tuttuni" valitti jotain. Nehän on periaatteessa hyväntekeväisyysmiehiä!! :smile:

      
  • Tätä nyt joku pitää provona, mutta kerronpa kuitenkin: Toyota Corolla 2001 jätti tielle vuonna 2001. Ajokilometrejä autossa oli noin 3500. Syy: viallinen akku.

      
  • Onhan noita tapahtumia kertynyt vuosien varrella useitakin, mutta vain kaksi kertaa on konstit loppunut.Vuonna -87 kaverin Polosta lähti jakohihnasta hampaat Hämeenlinnan moottoritiellä.Tiepalvelu
    pelasti meidät kaupunkiin keskellä yötä ja autokin säilyi ehjänä yön
    yli hinausta vartoomassa.
    Toisen kerran urheiluseuran bussista meni laturi kesken pelireissun.
    Tultiin parkeilla 50 km,kunnes 400m ennen päätepysäkkia matka katkesi.
    Vähältä piti tilanteita tai omaa/kaverin hölmöilyä on koettu useammin: polttoaine loppunut kahdesti,akunkengät hapettunneet ja auto sammui moottoritien rampille kierrosten pudottua,jäätynyt huohotinputki pössäytti oljyt ilmanputsarin kautta kaasariin,kosteus virranjakajassa,katkennut hydraulipumpun hihna sekä laturin hihna,
    pudonnut öljypohjan proppu kiveenajon seurauksena.Voi olla muitakin,mutta viimeiset 500000 km on ollet melko huolettomia.Autot ovat kehittyneet tosi käyttövarmoiksi,kunhan jättää "esisarjan" vehkeet autofriikeille.

      
  • Opiskeluaikoina Mitsu Colt -81 jätti asuntolan pihaan kun venttiilit olivat karstoittuneet niin että jäivät kantamaan. En kyllä ymmärrä miten mahdollista yleensä ajettiin aikahaipakkaa oman kullan luo.

    Toinen 9000 2.3T -96 230tkm ajetusta levis bensapumppu. Jees, sytkäkasetti oli vaihdettu jo aikaisemmin, se kun vaan nyki mutta vei kotiin...

      
  • joskus 90-luvun lopulla -86 Citroën BX. Autolla oli ajettu kotoa pari kilometriä ja moottori syttyi tuleen. Paloi pois koko paska. Kuulemma 'tyyppivika' bensansyötössä. :sunglasses:

      
  • Lainaus:
    28.01.2005 klo 15:36 Harold kirjoitti
    joskus 90-luvun lopulla -86 Citroën BX. Autolla oli ajettu kotoa pari kilometriä ja moottori syttyi tuleen. Paloi pois koko paska. Kuulemma 'tyyppivika' bensansyötössä. :sunglasses:

    Todella "turvallinen" tyyppivika... :grin:

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit