Määräaikaishuollot

18 kommenttia

Vein auton nimeltä mainitsemattomaan Vantaan Kaivokselassa sijaitsevaan merkkiliikkeeseen 60 tkm huoltoon. Kustannusarvioksi ilmoitettiin noin 400 euroa. Paljoksuin moista rahamäärää ja siksi ryhdyin tutkimaan, mitä kaikkea siihen huolto-ohjelmaan sisältyykään. Ao huollossa oli 25 kohtaa, joista laskujeni mukaan 14 oli täysin turhia. En tarvitse huoltomiestä mm. täyttämään pissapoikaa, tutkimaan ovatko pyyhkijänsulat kunnossa tai tarkastamaan toimivatko auton valot.



Autojen huolto-ohjelmat tuntuvat olevan laadittu sillä olettamuksella, että ihmiset itse eivät autoistaan huolehdi lainkaan. Miksi ei merkkiliikkeet voi tarjota sellaista huoltopalvelua, johon sisältyisi ainoastaan oikeasti tarvittavat toimenpiteet. Nämä esim. 60 tkm kohdalla ovat öljyn ja suodatinten (öljy, ilma, raitisilma, polttoaine) sekä jarrunesteen vaihto. Näiden ei luulisi maksavan 400 e.



Kannustan kaikkia vaatimaan tolkkua touhuun. Merkkiliikeiden ryöstölle loppu! :sunglasses:

  
  • Ja sitten vielä se hinta! Itse käytin juuri autoa 120 tkm:n huollossa. Merkkiliikkeessä (auton myyjäliike) hinnaksi ilmoitettiin 420 euroa, joka tuntui todella suolaiselta. Soittelin sitten muutamaan muuhun kyseisen merkin valtuutettuun huoltoon ja valitsin erään yrityksen, jossa huollon hinnaksi tuli 240 euroa. Tosin hekin täyttivät esim. pissapojan säiliön (ja tietysti laskuttivat), kun en etukäteen muistanut kieltää. Mutta hintaero on kyllä joka tapauksessa melkoinen.



    Kysymyshän tietysti kuuluu: tekeekö halvempi valtuutettu huolto huonompaa vai yhtä hyvää työtä kuin merkkiliike? Tai jopa parempaa? Ainakin TM:n huoltotestien mukaan on täysin arpapeliä tekeekö merkkiliike millään tavalla hyväksyttävää työtä, joten siitä arvauksesta en viitsi maksaa lähes tuplahintaa.

      
  • Miksi ei merkkiliikkeet voi tarjota sellaista huoltopalvelua, johon sisältyisi ainoastaan oikeasti tarvittavat toimenpiteet. Nämä esim. 60 tkm kohdalla ovat öljyn ja suodatinten (öljy, ilma, raitisilma, polttoaine) sekä jarrunesteen vaihto.




    Olet tainnut käsittää jotenkin väärin..



    Kyllähän merkkiliikkeen marmoritiskille voi mennä ja tilata 1 kpl öljynvaihtoa. Hintakin on jotain muuta kuin normaalin huoltopaketin.



    Toisaalta öljyn ja suodattimien vaihto on sen verran yksinkertainen toimenpide, että kannattaa teettää vaikkapa Teboililla.

      
  • Kyllähän merkkiliikkeen marmoritiskille voi mennä ja tilata 1 kpl öljynvaihtoa. Hintakin on jotain muuta kuin normaalin huoltopaketin.




    Toki. Mutta saako silloin hultokirjaan leiman? Me ihmisethän olemme leimojen orjia ja sellainen on saatava jotta takuu säilyy ja auto aikanaan kelpaa seuraavalle omistajalle. Merkkihuollossa ei olla kovin innostuneita leimata huolto pelkällä öljynvaihdolla. Jos asiakasta palveltaisiin tämän kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla, olisi tarjolla myös suppeampi takuuvastuun säilyttävä paketti, johon sisältyy leima huoltokirjaan.

      
  • pete61:

    Toki. Mutta saako silloin hultokirjaan leiman? Me ihmisethän olemme leimojen orjia ja sellainen on saatava jotta takuu säilyy ja auto aikanaan kelpaa seuraavalle omistajalle.




    Takuusta en tiedä, mutta kyllä se auto seuraavalle omistjalle kelpaa myös Teboilin leimoilla.



    Jos auto on niin uusi, että takuuta on vielä jäljellä, niin eihän sen täydellisen huollon kustannukset tunnu käytännössä mitään auton muiden kulujen rinnalla. Tarkoitan arvonalennusta, joka on vähintään satasia jokainen kuukausi ja vähänkin fiinimmässä pelissä menee tonni kuussa pelkkään arvonalenemaan. Siinä konkurssissa ei paljoa pesunesteen lisäykset tunnu..

      
  • Olikos se Teknarissa vai missä lehdessa aikoinaan se juttu siitä Volvo-kuskista, joka kokeili ajaa Volvonsa loppuun ilman käyttämistä merkkiliikkeen säännöllisissä huolloissa. Se taisi huoltaa sitä itse suurin piirtein huoltokirjan ohjeiden mukaan. Mistähän tuon jutun löytäisi?

      
  • Itse olen lopettanut myös määräaikaisuolloissa käynnit.



    Kun autolle tulee riittäästi matkaa ja ikää on jotenkin järkevintä vain vaihdattaa öljyt määräajoin. Sen lisäksi jarrunesteet, jäähdytinnesteet sekä tietty jakohihna- jos on sellaiset.Ja korjailla/korjauttaa rikkoutuneet osat.



    Luukkujen saranoiden rasvaukset, akun nesteytys, renkaan paineet yms pikkutyöt voi tehdä kuka vaan itsekin. Samoin ilmansuodattimen ja tulppien vaihdot -yleensä.Tietty öljynvaihto ja nesteiden vaihdotkin voi tehdä itse, vaivaa ja osaamista tarvii vain hieman enemmän - ja paikan.







    On surkeaa, että jarrunesteiden ja jäähdytinnesteiden vaihdot eivät enää kuulu määräaikaishuoltoihin; ne pitää tilata ja maksaa erikseen.



    :sunglasses: :sunglasses: :sunglasses:

      
  • Jäähdytinnesteethän vaihtuu yleensä näppärästi jakopään rempan yhteydessä, kun se vesipumppu kannattaa vaihtaa samalla. Sille punaiselle nesteellehän ei yleensä ole edes vaihtoväliä ilmoitettu, olettavat varmaan et kestää yhtä pitkään kun autokin.

    Jarrunesteet kannattaa ilman muuta vaihtaa 2v välein, säästyy jarrujen jumittumiselta.

      
  • En tiedä, että mikä on tuo Pete61:n automerkki, mutta jos se sattumoisin on suomessa erittäin yleistä automerkkiä, niin tuon 60tkm huollon saat aika varmasti ainakin 100,- halvemmalla eräästä merkkihuollosta PK-seudulta (ei lasipalatsi) tai vaikka lomalla sisämaasta. On nimittäin merkkihuoltojen hinnoissa aika paljon eroa ja olen myös huomannut, että pienemmät korjaamot tekevät huollot myös huolellisemmin ja joustavammilla aikatauluilla.

      
  • Käytin autoni merkkiliikkeessä 60tkm määrä-aikaishuollossa. Mitään korjauksia ei tehty, ainoastaan normaali huolto, johon kylläkin sisältyi automaattilootankin öljynvaihto. Kyllä hinta oli suolainen 1000 egeä. Näyttää olevan niin, että alan huonot kannattavuudet rahastetaan huoltojen asiakkailta. Ajallisesti huolto kesti noin 3 tuntia.

      
  • Mielestäni ei 60.000 km, tai yli ajettua autoa ole mitään syytä viedä merkkihuoltoon. Eikä se kaipaa muuta maksullista huoltoakaan, kuin öljyt ja suodatin, plus ne mitä itse haluat tehdä. Itse olen ikäni (50v) ajanut 5-10 vuotta vanhoilla käytetyillä koskaan niitä huoltamatta. En myöskään tee mitään remppa itse. En ole milloinkaan jäänyt tielle. Jos korjattavaa on (pakoputki, jarru tai muuta, se korjataan) mutta ei merkkikorjaamossa. Ei voi autoilua kalliiksi syytää. Vaihto toiseen noin kolmen vuoden välein.

      
  • Minä olen aina huoltanut ja korjannut automme itse jos ei takuu ole ollut voimassa ja väitän että vähemmän vikoja on ollut kuin "ammattilaisten" jäljiltä, siis jos ei saranoiden voitelua yms. huomioida! :snotty:

      
  • Onko koskaan käynyt mielessä, että merkkiliikkeen määräaikaishuolto olisikin uutena ostetun auton osamaksua!?!? Eli autoliikkeet myyvät uusia autoja alihintaan ja laskelmoivat saavansa kynittyä alennuksen takaisin huoltojen yhteydessä. Verottajaa kusetetaan sillä, että autotehdas myy autot maahantuojille alihintaan ja myöhemmin pääsee osingoille tästä huoltokakusta -autoliike tilittää osan huoltotoiminnan tuotosta tehtaalle.

    Lisäksi alkuperäiset varaosat maksavat 2,5 - 3 kertaa sen mitä tarvikeosat. Esimerkiksi öljynsuodatin 25€, jarrupalat 120€ jne... ja ihan samaa tavaraa -pakkaus on vain eri värinen. Omaan autooni vaihdettiin takaluukun avausmikrokytkin. Se maksoi 99,50€ + työt (0,5h) 42€ -siis mikrokytkin (0,5€) ja kumitutti (2,5€). Kyllä tulee varaosalogistiikalle hintaa. Soittivat kyllä ja kysyivät luvan vaihtoon, mutta kun vian etsinnässä tarvittiin huollon tietokonetta...

    Taitaa seuraava autoni olla 15-20v nykyistä vanhempi, että pystyy itse tekemään korjauksia. Myös paikallinen kyläseppä osaan auttaa paremmin jos ei itseä satu huvittamaan tuo ruuvailu.

      
  • Hmm...



    Tuo osamaksukuvio pitää sillä tavalla järkeiltynä paikkansa, että autojen kate on melko matala. Huollon kautta pitää saada sen verran rahaa, että talo pyörii ilman myyntiäkin. Näin eletään jotenkuten näiden huonojen aikojen yli.



    Toisaalta tuo merkkihuoltojen hintavuus on vähän samaa peliä kuin vakuutukset. Hyvätuottoisilla perushuolloilla kustannetaan täysin kannattamattomat korjaukset. Juuri kukaan ei saa rahastettua esimerkiksi monimutkaisempien sähkövikojen hakuun kulunutta aikaa.



    Silloin tietysti homma kusee, jos merkkiliikekään ei osaa korjata vaikeampia vikoja. Siitähän tavallaan maksetaan ekstraa huolloissa.



    Takuun suhteen kuvio on melko helppo. Takuusta vastaava taho joutuu näyttämään toteen, että muualla tehdyt korjaukset ovat johtaneet takuun alaiseen vikaan, jos mielivät luistella vastuusta. Tiukkaa vastaanhangoittelua kylläkin on.



    Mitä tulee tuohon "vanhat autot ovat helppoja korjata" -juttuun, siitä voisi hiljalleen luopua. Perusjutut, huollon vaihto-osat, jarrut, iskarit, jne. eivät ole juuri muuksi muuttuneet. Elektroniikkapuolella perus-OBD-testerin saa melko huokealla.



    Toki hankaliakin paikkoja on. Esimerkiksi polttoainevarustus on korkeapainepuolella jo melko puhtaita tiloja vaativaa.

      
  • Seitsemän vuoden takuu tietää seitsemän vuoden määräaikaishuoltoja. Muutama satanen varmaan niihinkin menee.

      
  • Aikanauris:

    Toisaalta tuo merkkihuoltojen hintavuus on vähän samaa peliä kuin vakuutukset. Hyvätuottoisilla perushuolloilla kustannetaan täysin kannattamattomat korjaukset.


    Oliskohan noin?? Eppäilen hiukkasen, että mikään 'merkkihuolto' tekis kannattamattomia korjauksia. Kyl niillä riittää häpyä piirtää laskuun vaikka kuinka monta nollaa :smirk:



    Polttoainelaitteista herää kysymys: onkohan noita uusia Common Rail-vehkeitä edes tehty avattavaksi, vai vaihdetaanko esim. suuttimet kylmästi vaan uusiin á 300-500€?

      
  • Ainakin jossakin vaiheessa CR-putket olivat vaihtotavaraa. Ainakin osa suuttimista on vaihtotavaraa.

      
  • Kysyin viikko sitten nimeltämainitsemattomasta mm. Mersuja maahantuovan liikeen huollosta hinta-arviota smartin koneen irrottamiselle ja takaisin laittamiselle koneremontin jälkeen, koska varsinaisen koneremontin hintaa en uskaltanut edes kysyä. Hinta-arvioksi tuli tonni +-15% ja hommaan olisi kuulemma mennyt kaksi päivää. Onneksi tuli kysyttyä muualtakin ja eräs huoltoliike irrotti koneen parissa tunnissa, vaikkei ollut koskaan aiemmin smarttejä nähnytkään.

      
  • Only in Finland... Sivistysmaissa ei edes harvinaisempien merkkien huollot ole noissa hinnoissa eikä korjauksista kehdata pyytää tuollaisia ryöstöhintoja! Jos joku vähän korkeampaa hintaa pyytää suuren kaupungin arvokkaammassa osassa niin jo pari muuta merkkiliikettä läpikäymällä saa kohtuuhintaista palvelua! Sairasta.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit