Voyagerin pyörien kiinnitys

1 kommentti

Vaihdoin huhtikuussa ensimmäistä kertaa kesärenkaat viime vuonna käytettynä ostamaani Chrysler Grand Voyageriin (AWD vm. -98). Nyt kuukautta myöhemmin menasi käyda vahinko kun pyörä melkein irtosi ajossa - kolme mutteria olivat lähes pudonneet ja yksi pultti oli mennyt poikki. Toisin sanoen koko vasen etupyörä oli kiinni enää yhdellä mutterilla ja havaitsin ko. asian vasta ohajuksen tärinän lisääntyessä ja ko.pyörän jarrulevys alkaessa helistä heiluessaan. Mutterit tulivat kesärenkaita vaihtettaessa varmasti kiristettyä ja vielä tarkastettuakin kireys samalla kertaa. Alumiinivanteet olivat kai kuitenkin hieman likaiset joten on mahdollista että sisään jäänyt lika jauhautui pois ja pyörää alkoi hieman heilua. Muttereiden jälkikiristystä esim. 100 km myöhemmin en tehnyt. Myös kaverillani on reilun vuoden ajan ollut vastaavan korimallin Voyager ja kuullessaan asiasta hän kertoi, että hänellä oli etupyörän kanssa yhtä dramaattinen juttu viikko sitten - myös häneltä oli jäänyt jälkikiristys tekemättä. Meillä molemmilla on takana autojen kanssa pelaamista yli 20 vuodena ajalta ja molemmilla on kohtuullisen paljon kokemusta myös alumiinivanteisista autoista mutta jälkikiristystä emme ole koskaan tehneet eikä pyörät ole siitä huolimatta putoilleet. Voyagerin renkaiden kiinnitys näyttää minun mielestäni auton painoon nähden melko heppoiselta jos vertaan sitä esim. toisen autoni, vanhan Volvon pyörien kiinnitykseen. Chryslerin laatu ei todellakaan ole hurmannut minua mutta onko se totta, että tästä autosta putoilee pyörätkin kesken matkaa ??!!

  
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit