Millä autolla ajat?

256 kommenttia
1234579
  • Lainaus:
    26.02.2005 klo 18:11 misar kirjoitti
    Olisi järkevää pistää prässiin 6-8 vuotta vanhat autot, tulisi kuluttajalle ja kansantaloudelle halvemmaksi kuin vanhentuneen tekniikan korjaaminen ja huoltaminen.


    Tuollainen väite vaatii jo numeroita tuekseen. Voisitko esittää laskelmasi?

    Muutamia pointteja:
    - Auton hinnan putoaminen kuudessa vuodessa nollaan nostaisi valtavasti autoilijoiden pääomakuluja.
    - Nykyautojen tekniikka kestää hyvinkin 500 000 km. (Korien ruostuminen on todellinen ongelma.) Suomalaisten keskimääräiseen noin 15 000 km vuosisuoritteeseen nähden esittämäsi aikaikkuna on varsin lyhyt.
    - Suomessa ei ole omaa autoteollisuutta, joka hyötyisi esim. Japanin tavoin autojen lyhyistä elinkaarista.
    - Miksi autot pitäisi huoltaa ylihinnoitelluissa merkkihuolloissa takuuajan jälkeen?
    - Energiataloudellisesti autojen tekniikka ei kehity sitä tahtia, että uusien autojen kulutus ja päästöt alittaisivat paalatun vanhuksen sulattamisen ja muovaamisen uudeksi autoksi. Uusien autojen massan kasvamisen myötä pikemminkin päinvastoin.
    - Mitä kansantalouteen tulee, niin autojen huoltaminen on kotimaista palvelutuotantoa ja uusien autojen hankkimisesta rahat valuvat ulkomaille.

      
  • Kun tuolla aiemmin kyselin Opel Corsan tms pikku autojen perään, niin ilmoitetaan lopputulos : VW Lupo 1.7SDI v. 2001. Onhan se aika pieni mutta sen kokoiseksi autoksi hämmästyttävän hyvä ajaa myös maantiellä. Ja kun hintakaan ei ollut mielestäni liian kallis pikku dieseliksi, niin kai sen olemattoman takakontin kestää. Oikein tyytyväinen tähän saakka.

      
  • Minulla on huono muisti en muistakkaan että Lupoa olisi myyty Suomessa. Mitkä on sen suoritusarvot ja kulutus? Voisitko vielä kertoa lisää autosi hyvistä ja huonoista puolista? Ilmeisesti vikojakaan ei ole ollut...?

      
  • Auto on ostettu Ranskassa.
    Lupoon päädyin oikeastaan sen mielikuvan perusteella, että VW on parempi hankinta kuin pienet ranskalaiset.
    Auto on ollut alla nyt noin kuukauden ja kuten sanain niin tyytväisiä ollaan. Kulutusta en ole itse mitannut, mutta valmistaja ilmoittaa keskikulutukseksi 4.4l.
    Huono puoli on tilat. Edessä tilat on 'normaalit' mutta takakontti on olematon eikä takapenkkikään ole perheautojen tasolla. Toinen huonohko puoli on moottori, joka on suhteellisen äänekas eikä mikään voimanpesä. Sisustus on laadukas, mutta ovissa on pelti näkyvissä.
    Hyvät puolet on kulutus ja "yleisesti hyvä laatu."

      
  • Kivalta kuulostaa. Miten huolto onnistuu kun tällaisia muita ei ole Suomessa, vai onko se niin samanlainen kuin muut VW-konserniautot? Mitä muuten maksoit?

      
  • Auto on Ranskassa ja Täällä pysyy, joten huollon suhteen ei ole ongelmia. Olen kylläkin kuullut, että VW on lopettanut ko mallin valmistuksen, mutta en tiedä miten se vaikuttaa huoltoihin. Toiusaalta konserni jatkaa Sea

      
  • Oups...

    Auto on Ranskassa ja täällä pysyy, joten huollon suhteen ei ole ongelmia. Olen kylläkin kuullut, että VW on lopettanut ko mallin valmistuksen, mutta en tiedä miten se vaikuttaa huoltoihin. Toisaalta konserni jatkaa Seat Arosan valmistusta, joka on lähes sama auto.

    Kilometrejä on takana 71000 ja vakaa aikomus on ajaa 180000km ilman suuria vikoja. Maksoin 6000€.

      
  • Anteeksi, en ymmärtänytkään että sinä ja auto olette Ranskassa. :smile:

      
  • Olen ajellut viimeiset neljä kuukautta BMW 525D Touringilla (vm.2004) ja toistaiseksi varsin tyytyväisin mielin.

      
  • Lainaus:
    05.03.2005 klo 16:16 Bengt kirjoitti
    Olen ajellut viimeiset neljä kuukautta BMW 525D Touringilla (vm.2004) ja toistaiseksi varsin tyytyväisin mielin.

    Katselin autotilastoista, mukavasti kiihtyy ja kulkee, kulutuskin on pieni sinun autossasi. Muutenkin pidän 5-sarjasta. Tyytyväinen olet ollut eli vikoja ei ole ollut, vai? Mitkä on ollut auton hyviä ja huonoja puolia?

      
  • Autossani ei ole vielä juurikaan vikoja ollut, mutta ei takana ole kilometrejäkään vielä kymmentä tuhatta. Huonoja puolia tähän autoon liittyen en osaa oikein sanoa. Edellisessä autossani oli isompi tavaratila (erotus 60 l) ja sen olen pannut merkille autoa täyteen pakatessa. Hyvistä puolista päällimmäisenä tulevat hyvät ajo-ominaisuudet sekä tasokas matkustusmukavuus ja meluttomuus. Eikä suorituskyvyssäkään ole valittamista.

    [Bengt muokkasi tätä viestiä 05.03.2005 klo 17:59]
      
  • Pohdin pitkään tilaanko uuden A4 2.0 TFSI Quattron vai haenko Bemarin Saksasta ja nyt olen sitten päätynyt Bemariin. Käytetty 3-sarjan Bmw oli mielestäni vähintään yhtä hyvä ajaa, ellei parempikin, ja varusteisiin nähden se tuli huimasti halvemmaksi, mutta niinhän käytetty aina..

    Auto on 328Ci vm 2000, ajettu 58 tkm, varusteina kaikki TV/Navia lukuunottamatta, eli esim Nappanahka Exlusiv verhoilu, sähköisesti säädettävät sportistuimet, pähkinäpuut, xenonit, lasikattoluukku, hifipaketti yms. Kilometrit on nyt tarkistettu Laakkosella ja kun katsastusmieskään ei yrityksistään huolimatta löytänyt mitään vikaa, niin tyytyväinen olen hankintaani. Nyt pitäisi vaan hankkia 18" vanteet renkaineen kesäksi, niin paketti on valmis..

      
  • jäällä/"suljetulla alueella" MITSUBISHI COLT-LANCER 1600 vm1978
    TOSI hauska ja tehokkaan tuntuinen, hyvän mallinen, läpimätä....,ihmeen hyvä ajaa ikäänsä nähden vrt. esim c-kadet ,takaveto,HIEMAN kevytperäinen...pelkkää plussaa kesällä mutta hieman häjy talvella, pieniruokainen, takaa AHDAS,VARMA,harvinainen ja kevyt.
    LIIKENTEESEEN: DATSUN 140y SUNNY 4D 1979 ei NIIN kaunislinjainen kuin lanceri mutta riittävän komia...,alkuperäistyylinen, takaa AHDAS, takaveto, viime kesän projekti(1,5m2 peltiä...), VARMA, nyt ruosteeton,harvinainen, hauska ajaa...,hyvä ajaa, kevytperäinen ja erittäin pieniruokainen. ENSI kesäksi ehkä MAZDA 818 COUPE-projekti...

      
  • MB E55 Avantgarde -98, kesää odottaa BMW 320i Cabrio -90, töissä Volvo FH12 -00.

      
  • Lainaus:
    18.03.2005 klo 13:12 Mika V kirjoitti
    MB E55 Avantgarde -98, kesää odottaa BMW 320i Cabrio -90, töissä Volvo FH12 -00.

    Kiva mersu, onko tuo AMG, kun on kerran E55? Kuinka paljon tehoa?

      
  • AMG:hän se. Tehoja 275 kW/374 hv.

      
  • Lainaus:
    18.03.2005 klo 19:07 Mika V kirjoitti
    AMG:hän se. Tehoja 275 kW/374 hv.

    Vau! Sinullahan monien ihmisten unelma-auto. Onko hyvä ajettava, voiko sen kanssa hyvin ajella talvella, mitkä ovat hyviä/huonoja puolia? Hyvän valinnan olet tehnyt. :sunglasses:

      
  • Ei mikään paras valinta Suomen uraisille teille, mutta kyllähän sillä ajelee. Talvi ei ole mikään ongelma - ESP rauhoittaa menoa. Ja luonnollisesti kitkarenkailla :smile:

    Alusta on aika kova, joten perusmallin W210:n mukavuudesta ei pääse nauttimaan ja muutenkin matka-ajo näillä nopeusrajoituksilla tuntuu nysväämiseltä.

    Hyvinä puolina riittävä suorituskyky, taksi-Mersun tilat, varusteet, ajettavuus reippaassa matka-ajossa ja kokoisekseen/tehoisekseen maltillinen maantiekulutus (10 l/100 km).

    Huonoina puolina kulutus nurkka-ajossa, ajoittaiset pito-ongelmat ja ohjaus voisi olla tarkempi.

      
  • opel vectra -98

      
  • Lainaus:
    20.03.2005 klo 11:48 Mika V kirjoitti
    kokoisekseen/tehoisekseen maltillinen maantiekulutus (10 l/100 km).

    Aika pieni kulutus, monet 2,5-litraiset vievät saman tosin ne ovatkin sitten aika vanhanaikaisia koneita. Monet vanhat autot vievät helposti yli kympin vaikka kone olisi normaalinkokoinen. Ei tuossa autossa ainakaan kulutus ole sinäänsä este ostamiselle.

      
  • Meinasi jo kokonaan unohtua.
    Audi Avant Quattro A6 V6 Tdi -03, 2,5 l 180 hv, aut. ja hilut.
    Auto on siirtokilvissä vielä.

      
  • Lainaus:
    18.03.2005 klo 19:07 Mika V kirjoitti
    AMG:hän se. Tehoja 275 kW/374 hv.


    Mikäs kärryssäs antaa 15 lisäKW:tä vakioon 98-vuoden 260KW:seen verrattuna?

      
  • Lainaus:
    25.03.2005 klo 20:58 SixPack kirjoitti
    Meinasi jo kokonaan unohtua.
    Audi Avant Quattro A6 V6 Tdi -03, 2,5 l 180 hv, aut. ja hilut.
    Auto on siirtokilvissä vielä.


    Minkäs verran ajettu sun tuore hankintas?

      
  • Hienoja pelejähän täällä näyttäisi olevan joka jampalla.

    Tapahtui yllättäen pieni upgrade aikaisempaan pikkuässään, autokaupat ovat lompakolle pahasta.

    S40 T5 162 kW -04, manuaali.

      
  • Parikymmentä extra-hepoa: vaihdettu moottorinohjausyksikkö, peltisarjat, paremmin virtaavat katit ja hengittävämpi ilmanputsari.

      
  • Lainaus:
    25.03.2005 klo 20:58 SixPack kirjoitti
    Meinasi jo kokonaan unohtua.
    Audi Avant Quattro A6 V6 Tdi -03, 2,5 l 180 hv, aut. ja hilut.
    Auto on siirtokilvissä vielä.

    Täähän on sitä vanhaa mallia?
    Itse ajelen Nissan Cedricilla.

      
  • Lainaus:
    26.03.2005 klo 00:51 peitsi kirjoitti
    [

    Itse ajelen Nissan Cedricilla.

    Mikäs vuosimalli? Kuinka paljon tehoja ja mikä kone? Plussat ja miinukset? Minua kiinnostavat eri autot, ja tuo kyseinen Nissan on minulle melko vieras.

      



  • Minkäs verran ajettu sun tuore hankintas?

    31 500 km näyttää ajotietokone. Auto tuoksuukin uudelta vielä. Tämä Avant on vanhaa korimallia, ostin poikeuksellisesti tämän Suomesta, vaikka onkin Saksan tuonti. Kaikkien mahdollisten hintavertailujen välillä, lähti tämä 5000 € alle pyyntien. Yksityinen tuoja, joka ehkä yllättäen rahapulassa. Käytin auton viikolla Stockmann autossa jossa tarkistivat kaiken. Tietokone näytti OK kaikille ohjaus- ym. järjestelmille joten ajellaan sitten edellisen mallin A6:lla. Rekisteröintikatsastus tapahtuu ensi viikolla.
      
  • Lainaus:
    26.03.2005 klo 18:06 Tuomas kirjoitti
    Lainaus:
    26.03.2005 klo 00:51 peitsi kirjoitti
    [

    Itse ajelen Nissan Cedricilla.

    Mikäs vuosimalli? Kuinka paljon tehoja ja mikä kone? Plussat ja miinukset? Minua kiinnostavat eri autot, ja tuo kyseinen Nissan on minulle melko vieras.


    Cedricin hyviä puolia on hyvät tilat, ison auton mukavuus, vankka ja koeteltu tekniikka, dieselinä taloudellinen. Itse pidän Cedricin ulkonäöstä, ei mikään munankuori
    :tongue:
    Huonoja puolia on dieselina laiska suorituskyky (85hv/1550kg), nykyään alkaa olla vaikea löytää varaosia vaikka huolto sinänsä yksinkertaista.
    Siinäpä niitä plussia ja miinuksia.

      
  • Xantia 2.0 Break Exclusive vm 99/00

    Erittäin tyytyväinen mukavuuspainotteiseen kyytiin. Helppo huollettava itsekkin, luja tekniikka ja kaunis muotoilu.

    Erinomainen yhdistelmä kohtuullista hintaa, tilaa, tehoa, mukavuutta ja luotettavuutta. :smile:

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit