Ratin kulunut kohta

4 kommenttia

Rattiin on kulunut vaaleampi kohta, eli yhdestä kohdasta on kulunut pintakerros pois. Olisiko jollakulla tiedossa konsti sen ehostamiseksi?

Muovimaalia ajattelin, mutta ei taida pysyä. Tein kokeen, maalasin muovimaalilla (halvinta Biltemasta) palasen tiukkaa solumuovia. Maali mureni helposti pois. Rattikin on hieman joustavaa materiaalia, joten maalin pitää kestää muodonmuutosta.

Mustaa silikonia kokelin, sillä tuli nätti pinta, mutta se lähti ekalla koeajolla pois.

Väriähän siihen kyllä saisi vaikka tussilla, mutta haluaisin siihen hieman suojakerrostakin päälle. Vinyylin hoitoainepurkkienkin kyljessä sanotaan että älä käytä ohjauspyörään (tulee liukkaaksi?).

Kunnollisia ratinsuojuksiakaan en ole löytänyt, on joko monivärisiä (haluan kokomustan), tai sitten samanlaisia joita oli jo 70-luvulla, eli muovisia, jotka muovinarulla köytetään ratin päälle. 70-luvun kokemusten perusteell, ei ikinä enää niitä!!
Onko siis ainoa konsti ommella nahasta suojus ratin päälle.?

  
  • Idean poikanen; miten oilisi ns. grippinauha, jota käytetään mm. fillareissa ja salibandymailoissa?
    - jos kokeilet, niin kerrothan kokemukset
    Suutareilta kannattaisi myös kysellä.

      
  • Joskus lämpökäsittely auttaa, eli kuumailmapuhaltimella, varovasti kuitenkin! :sunglasses:

      
  • Kiitos vinkeistä. Tuota grippinauhaa itsekin tuumailin. Sitä en vielä ole kokeillut jos vaikka saisi parempia (paremman näköisiä) ideoita. Nimittäin ratin kulunut kohta ei pahasti ota silmään, eli on nyt paremman näköinen kuin grippinauhan kanssa, Kysessä ei ole vallan iso alue ja on vain hieman harmaampi kuin muu osa ratista. Eniten huolettaa jos kuluu lisää tähänastista nopeammin. Mutta pitänee silti vielä hieman tarkemmin tutkailla noita nauhoja.

    Lämpöpuhallin voi olla hyvä, mutta en taida uskaltaa. Jos sulaa kelvottomaksi (=rumaksi), tulee uusiminen kalliiksi.

      
  • Netissä googletin ratinsuojuksia. Onpa niitä näköjään ihan asiallisen oloisiakin suojuksia olemassa. Ainakin Fixus-ketjun luettelossa oli nahkaisia ommeltavia suojuksia eri väreissä.
    Kun vielä niitä jostakin löytäisi, Tampereella olen muutamasta liikkeestä katsellut, ei ole vielä löytynyt.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit