Tuulilasinpyyhkimet pysäköivät minne sattuu

3 kommenttia

Tänä aamuna kävi niin, että tuulilasinpyyhkimet olivat jäätyneet kiinni tuulilasiin, eivätkä lähteneet liikkeelle, kun niitä yritettiin käynnistää. Sitten, kun sulat olivat sulaneet irti tuulilasista, käynnistys onnistui normaalisti, mutta nytpä onkin ongelmia pyyhkimien pysäyttämisen kanssa: pyyhkimet pysähtyvät pitkällä viiveellä, vasta muutaman pyyhkäisyn jälkeen ja ihan mihin kohtaan sattuu.



Miten pyyhkimien pysäytys oikeaan paikkaan on yleensä toteutettu? Mikä koneistossa mahtaisi olla vikana ja mitenkähän tuo korjattaisiin? Onnistuuko omatoimisesti?

  
  • Näyttää myös siltä, että k.o. 5-vuotiaan Renault Masterin pissapojan kanssa automaattisesti käynnistynyt noin kolmen pyyhkäisyn automaattinen toiminta on hävinnyt.

      
  • Arvelen sulakkeen palaneen. Joskus vuosia sitten minulla kävi samoin, pyyhkijät toimivat, mutta pysähtyivät minne sattui. Huomasin silloin, että pyyhkijöille oli kaksi sulaketta, toinen varsinainen käyntisulake ja toinen ainakin pysähtymiseen vaikuttava. Sen kautta vissiin meni pysäyttämisen jälkeen asemointiin tarvittava virta. Vaihdoin sulakkeen ja taasen toimi.

      
  • Oikeassa olit! Kun huomasin, ettei pissapoikakaan toiminut, niin vaihdoin sen sulakkeen. Tällöin sekä pissapoika että pyyhkimien pysäköinti alkoi toimia. Pyyhkimien sulakkeeksi merkitty sulake oli kaiken aikaa ehjä, joten pyyhkimien pysäköintiin täytyy vaikuttaa toinenkin, pissapoikaan liittyvä virtapiiri.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit