Paljonko vaihtoautostasi pyydetään kaupan jälkeen?

28 kommenttia

Tämä liittyy aina mielenkiintoiseen aiheeseen "eurosokeus" ja vähän siihen, että tilastojen mukaan euron tulo ei muka ole y-h-t-ä-ä-n vaikuttanut hintoihin verrattuna markka-aikaan. Olemme nimittäin hieroneet kauppoja vaimon autosta vaihdossa uuteen.

Nykyään netistä voi tarkistaa äärettömän helposti vastaavien mallien pyyntihintoja ympäri Suomen. Sen takia odotukset välirahan pienenemisestä, eli hyvästä hyvityshinnasta, ovat olleet aika toiveikkaat.

Kumma juttu, mutta vaikka tässä tapauksessa vaimoni autoa vastaavien vaihdokkien KESKIhinta on n. 12000 (haarukka esim. Oikotiestä tarkistettuna 9900-14500!), niin yhdessäkään liikkeessä ei autostamme ole tarjottu kuin KESKImäärin 10500. Automme on kuitenkin oikeasti siisti ja hyväkuntoinen, hyvin pidetty siis.

Kysymykseni on kaksiosainen:
* oletteko sattuneet seuraamaan, minkä verran vaihtoon antamanne autosta on ollut pyynti, kun se on saatu liikkeessä myyntiin?

* Jos lukijoista joku sattuu olemaan automyyjä markka-ajoilta, tai vain muistamaan vastaavan tilanteen ennen euroja, niin paljonko oli markoissa yleensä pyyntihinnan ja hyvityshinnan ero?

Nyt nimittäin meillä on epäily ja pelko, että jos laitamme automme vaihtoon, niin siihen ilmestyy halliin mennessään sitten hyvityshintaan nähden 1500-2000 euron lisäys. Melkein voisin väittää, ettei markka-aikana laitettu 9000-12000 MARKKAA lappuun lisää, vaan ehkä 3000 mk.

Uuden auton hintaan lisätään aina toimituskulut. Jotenkin muistuu mieleen, että ennen hinta oli 600 mk, mutta nyt jostakin syystä hinta on 600 EUROA. Mitkään tilastot, joissa verrataan hintoja mk. vs. euro, eivät tue 600%:n yleistä hintojen nousua!! Hyvä jos 5% on hinnat kuulemma nousseet euron tulon jälkeen, kohta 3 vuotta sitten.

Moniko maksoi huoltoasemalla autonsa pesusta markoissa kuin keskimäärin n. 50-60 mk? Nyt näyttää Esso nyhtävän parhaasta pesustaan 30 e pk-seudun eräässä paikassa, eli n. 180mk! Mitkään tilastot eivät tue myöskään 300%:n hinnannousuja.

Hintavaikutuslistahan olisi pitkä, mutta ennenkaikkea kiinnostaa tietysti tuo vaihtoautohyvitys vs. hinta myyntiin tullessa, etenkin markka-aikaan vs. euroaikaan.

  
  • Mielenkiintoista nähdä mitä vaihtoon menevästä autostani pyydetään. Se selviää parin viikon sisällä. Vaihdossa hyvitettiin 12100, ihan kohtuuhyvitys. Tosin vaihtoon menevä autoni on vähän ajettu ja hyvin pidetty, mutta nyt on vaihtoautotarjonta sen verran suurta, että se vaikuttaa hyvitykseen. Uusia autoja myydään hyvin, mutta vaihtoautokauppa takeltelee. Ja kauppaa yleensä käydään voitontavoittelumielessä, niin tekevät autokaupatkin. Rinta-Joupin tarjous autostani oli kyllä pohjanoteeraus, 1600 euroa alle saamani vaihtohyvityksen.

      
  • Kaksi edellistä autoani menivät näin.

    1. Liikkeessä hyvitettiin 25 000 Eur, pyynti seuraavalla viikolla oli 26 000 Eur. Auto oli havaintojeni mukaan myynnissä 2 viikkoa.

    2. Hyvitys 26 900 Eur, pyynti seuraavalla viikolla 27 700 Eur. Myytiin alle kolmessa viikossa. Autoon piti vaihtaa vielä tuulilasi (liike hoiti) ennen seuraavalle myyntiä.

    Mielestäni nämä ovat olleet kohtuullisia eroja hyvityksen ja pyynnin välillä.

    Suoraan sanoen joillakin liikkeillä hyvityksen ja ylosmyyntihinnan ero aivan pöyristyttävä esim. hyvittävät 22 000 Eur ja pyytävät 27 000 Eur. Itse olen äärimmäisen kova kilpailuttamaan myyjiä, enkä vierasta sitä että joudun uuden auton hakemaan 200 - 300 kilometrin päästä. Tulee meinaan pienelle ajamiselle hyvä palkka.

      
  • Lainaus:
    11.08.2005 klo 09:14 Kumppani kirjoitti
    Nyt nimittäin meillä on epäily ja pelko, että jos laitamme automme vaihtoon, niin siihen ilmestyy halliin mennessään sitten hyvityshintaan nähden 1500-2000 euron lisäys.


    Mitä ihmeen pelättävää tässä on? Onko se vaikea ymmärtää että autoliikkeet elävät sillä että ostavat halvemmalla kuin myyvät? Samalla periaatteella toimii se naapurikorttelin Alepakin eikä siitä kukaan kitise.

    Kukaan ei kiellä sinua myymästä autoasi itse ja tekemästä käteiskauppaa uudesta autosta. Kyse on vain siitä, kuinka paljon olet valmis maksamaan siitä ettei sinun tarvitse nähdä vaivaa auton myymisen kanssa. Eli turha valittaa kun itse olet mukana hinnasta sopimassa. On sitten liikkeen asia mitä he siitä pyytävät sen jälkeen kun ovat auton sinulta ostaneet.

    Lisäksi on huomioitava se tosiasia että liikkeet ovat aina jonkinlaisessa vastuussa myymistään autoista, toisin kuin sinä. Sen vuoksi liike ottaa jonkinlaisen riskin ostaessaan auton kuluttajalta myydessään sen eteenpäin kuluttajalle, koska näin heistä tulee vastuullinen osapuoli, jos auton suhteen tulee epäselvyyksiä. Sen vuoksi kuluttajat ovat valmiita maksamaan hieman enemmän autoliikkeestä ostetuista autoista.

    Omasta Polosta hyvitettiin 11.000 ja pyynti on nyt 12.900. Tuossa välisssä siitä on vaihdettu tuulilasi, korjattu reikä puskurissa sekä kaksi avaimen "viiltoa" kyljistä.

      
  • Mitä ihmeen pelättävää tässä on? Onko se vaikea ymmärtää että autoliikkeet elävät sillä että ostavat halvemmalla kuin myyvät?
    Lisäksi on huomioitava se tosiasia että liikkeet ovat aina jonkinlaisessa vastuussa myymistään autoista, toisin kuin sinä. Sen vuoksi liike ottaa jonkinlaisen riskin ostaessaan auton kuluttajalta myydessään sen eteenpäin kuluttajalle, koska näin heistä tulee vastuullinen osapuoli, jos auton suhteen tulee epäselvyyksiä. Sen vuoksi kuluttajat ovat valmiita maksamaan hieman enemmän autoliikkeestä ostetuista autoista.


    En kiistä, pointtisi ovat kohdillaan! Toisaalta tyhmä on se joka maksaa, ei se joka pyytää.

    Mutta väitätkö ettei autokauppiaille olisi tullut euroon siirtymisen jälkeen ahneutta huomattuaan, että tyhmillä autonostajilla on mennyt rahanarvon tajuaminen kuralle. Nyhdetään kylmästi HELKKARISTI enemmän rahaa! Jos ostaisin käytettyä, homma arveluttaisi kummasti. Ja aika harvassa paikassa taitaa myyjä tulla sanomaan, että korjattiin tätä isolla rahalla? Kunhan kehuu vain, että "tässä ei ole vikojakaan". Tuulilasin vaihto on ehkä mainitsemisen arvoinen, mutta kaikenlaiset maalaukset vain herättäisivät epäilyjä kolarikorjauksista jne.

    Tämä on tietysti vain oletukseni, kun yritän saada suhteutettua asioita. Kertokaa omia kokemuksianne!

    Itse en pidä ajatuksesta, että minua pidetään eurosokeana! Mainitsemani arvio 3000 mk:sta tekee euroissa 500. Sellainen minulle kuitenkin iso summa, saati pienemmät "tasasataset" ovat ilmeisen tuntematon käsite autokaupassa euroaikana. Pyöristykset (joskus pöyristykset) ovat aina johonkin tasan xx900e jne.

    Kukaan ei kiellä sinua myymästä autoasi itse ja tekemästä käteiskauppaa uudesta autosta. Kyse on vain siitä, kuinka paljon olet valmis maksamaan siitä ettei sinun tarvitse nähdä vaivaa auton myymisen kanssa.

    Selvittelemme tilannetta ja varmasti laitamme ilmoituksen nettiin, jos sikseen tulee!

    Eli turha valittaa kun itse olet mukana hinnasta sopimassa. On sitten liikkeen asia mitä he siitä pyytävät sen jälkeen kun ovat auton sinulta ostaneet.

    Me ostamme auton kuitenkin VÄLIRAHALLA, ei hyvityshinnalla, joten se siitä. Sääliksi käykin lähinnä vaihtoautojen ostajia, kun ovat antaneet tilanteen kehittyä huonompaan suuntaan kuin markka-aikana. VAI OVATKO??

      
  • Kummaa urputusta. Miksi autoliikkeen pitäisi myydä ostamansa vaihdokki samalla tai vain vähän korkeammalla hinnalla kuin mitä siitä hyvitettiin? Terveeseen kaupankäyntiin kun yleensä liittyy jonkinlainen voitontavoittelu. Paljonko itse haluaisitte voittoa, jos ostaisitte jotakin tavaraa ja myisitte sitä eteenpäin? Esim. 10 %? Kai siitä vähän voi tinkiä, jos kauppa on varma? Näinhän sitä ajatellaan autoliikkeessäkin. Pannaan hyvityshinnan päälle 10 % ja kokeillaan kepillä jäätä. Voi olla vähän joudutaan tinkimään, mutta kyllä taskunpohjallekin jotain jää.

    Toki voi käydä niinkin, että hyvityshinta onkin liian korkea ja vaihdokki joudutaan loppujen lopuksi myymään tapiiolla, mutta sekin kuuluu bisnekseen.

      
  • Kummaa urputusta. Miksi autoliikkeen pitäisi myydä ostamansa vaihdokki samalla tai vain vähän korkeammalla hinnalla kuin mitä siitä hyvitettiin? Terveeseen kaupankäyntiin kun yleensä liittyy jonkinlainen voitontavoittelu.

    OK, annan periksi.... Turha toivoa KOHTUULLISTA voittoa, ei ihmisten vedättämistä, kun 6:n kertotaulu on niin vaikeaakin.

    Käytettyjen autojen hinnat saavat siis nousta niin paljon kuin lystäävät, laskettiin asia sitten markoissa, saati euroissa.
    Mitä väliä sillä oikeastaan on, pitää vain ottaa isompi laina ja/tai maksaa pidempään.

    Oikeastaan, miksi edes pudottaa uusien, tai yksityisesti maahantuotavien autojen verotustakaan?? Kaupan sijasta valtio saa tavoittelemansa hyödyn, mikä voi olla jopa parempikin juttu. Se VOI näkyä jossakin (muttei erään toisen keskustelun mukaan ainakaan teiden kunnossa). Kauppiaat sen sijaan lihovat ja liikkeet ovat entistä ökympiä näillä hinnoilla.

    Tarkoittaa näköjään sitä, että me kuluttajat olemme alistuneet siihen, että "elämä on....(kallista)"

      
  • Kohtuullisesta katteesta voidaan olla montaa mieltä, mutta todellisuus lienee etteivät autoliikkeet nykyisellään ole niitä parhaita rahasampoja.

    Vaihtoautokauppa sitoo paljon pääomaa ja jo kuukauden hallissa seisovasta €20 tuhannen autosta voi laskea pääomakuluja 10% tuotto-olettamalla lähes parisataa euroa.

    Autot on pestävä ja fiksattava ennen kuin niitä edes saadaan halliin asti. Liikkeen ylläpitämiseen (ainakin merkkiliiketasoisen myymälän) menee paljon hallinnollisia kuluja; lämmin esittelyhalli, siivoukset, sähköt, hallinto etc. Vaihtoautomyyjälle on myös saatava palkkaa, ja sekin lohkaistaan tuosta erotuksesta. Jo kohtuullisen pienestä €4000 palkkakulusta 20 auton kuukausivauhtia myyvälle myyjälle menee €200 per auto.

    Kaikessa bisneksessä on kuluja, ja voittoakin on tehtävä. Autokauppa vaan kismittää monia ihmisiä kun siinä näkee katteen yhtenä suurena könttänä.

    Niin ja loppuhuomautuksena kerrotaan etten ole millään tavalla ammatin puolesta tekemisissä autokaupan kanssa.

      
  • Vaihtoautokauppa sitoo paljon pääomaa.... Autot on pestävä ja fiksattava ennen kuin niitä edes saadaan halliin asti. Liikkeen ylläpitämiseen menee paljon hallinnollisia kuluja; lämmin esittelyhalli, siivoukset, sähköt, hallinto etc. Vaihtoautomyyjälle on myös saatava palkkaa, ja sekin lohkaistaan tuosta erotuksesta.

    Kyllä kyllä, bisnes on bisnestä.... Ja kaikki tämä oli olemassa, tai toimi samalla tavalla jo ennenkuin siirryttiin euroihin vuonna 2003.
    Muistanko väärin?

    Mutta minulle sopisi kyllä, että asioisin autoliikkeessä, joka ei ole kuin mikäkin palatsi ja modernin taiteen museo, vaan sellainen vähän vaatimattomampikin pytinki riittäisi. Niitä varten ei tarvitsisi kerätä varoja meiltä muutenkin rasitetuilta automme maksajilta!
    Aika rahasampomenttaliteetillä niitä ainakin rakennetaan niitä liikkeitä.

    En ihmettele jos siitä ja ties mistä turhista kulurakenteista johtuen autojen hintoihin ujutetaan enemmän katetta kuin <2003! Mutta kun asiakkaiden palkat eivät ole nousseet satoja prosentteja, edes kymmeniä, niin miksi salaa hiipien sitten hinnat, tässä tapauksessa autojen. Myyjien liksat varmaan voivat ihan hyvin ja onhan työmies palkkansa ansainnut, mutta joku 5% provikka (esim) 1000 mk:sta on ihan eri juttu kuin 1000eurosta.

    Toisekseen, kun ne autot kuulemma seisovat siellä vaihtoautohallissa ("kauppa käy nihkeästi" verrattuna uusiin), niin voisinko kääntyä optimistiksi ja alkaakin uskoa, että se onkin käytettyjen ostajien hiljainen protesti? :saint:

    Kaikessa bisneksessä on kuluja, ja voittoakin on tehtävä. Autokauppa vaan kismittää monia ihmisiä kun siinä näkee katteen yhtenä suurena könttänä.

    Kyllä, olisin voinut ottaa esimerkin myös vaikka pehmistötterönkin:
    Muistelen sen maksaneen aikoinaan reilusti alle 10 mk, mutta nyt 12 mk on lähtö (2 e). Sellaiset kun ostat kaikille 3:lle muksulle, sehän on vain 6e, mutta olisin kyllä rutissut ja kovaa 18 markasta aikoinaan.

    Johonkin välimaastoon osuu sitten taulu-tv-hössötys! Ihan oikeasti käsi sydämellä, moniko olisi ikipäivänä edes harkinnut ostaa (n. 42 tuumaisen) telkkarin ja maksaa siitä jopa 25000 mk?? OK tekniikkaa ei ollut ehkä <2003, mutta vaikka olisikin. Noooh, se 4200 egee, vaikkapa, näyttää euroina tosi vähältä! Ja kuis ollakaan, kauppiaat lopettavat kuvaputkitelkkarien pitämistä hyllyillä ja täyttävät ne lättyversioilla. Ai niin, pitäähän heidän saada särvintä ja lapsille vaatteita kouluun ja kassajärjestelmä piti uusia, myyjien liksa on noussut ainakin 3% viimeisen 2 vuoden aikana yms. Kuluja siis riittää, aivan unohdin!

      
  • Lainaus:
    11.08.2005 klo 18:58 Kumppani kirjoitti
    Ihan oikeasti käsi sydämellä, moniko olisi ikipäivänä edes harkinnut ostaa (n. 42 tuumaisen) telkkarin ja maksaa siitä jopa 25000 mk?? OK tekniikkaa ei ollut ehkä <2003, mutta vaikka olisikin. Noooh, se 4200 egee, vaikkapa, näyttää euroina tosi vähältä! Ja kuis ollakaan, kauppiaat lopettavat kuvaputkitelkkarien pitämistä hyllyillä ja täyttävät ne lättyversioilla. Ai niin, pitäähän heidän saada särvintä ja lapsille vaatteita kouluun ja kassajärjestelmä piti uusia, myyjien liksa on noussut ainakin 3% viimeisen 2 vuoden aikana yms. Kuluja siis riittää, aivan unohdin!


    Minä olen ihmetellyt muutama vuosi sitten 42 tuumaista telkkaria, joka maksoi markkaa vaille satatuhatta. Elektroniikan hintahan tulee alaspäin koko ajan.

    Ilmeisesti kumppanin ajatuksena on euron tulon myötä tullut sokeus rahan arvolle. Varmaankin näin on, sillä eräät tuotteet ja palvelut ovat kallistuneet, vaikkeivat näykkään tutkimuksissa.

    Sen sijaan autokaupassa on aina yritetty, niin kuin kaikesssa kaupassa, saada niin paljon voittoa kuin mahdollista. Näin ne asiat ovat olleet ennen, nyt ja tulevat olemaan.

      
  • Kyllähän tuo eurosokeus totta on, en minäkään olisi harkinnutkaan toistakymmentä tuhatta maksavaa telkkaria markka-aikana, mutta nyt 1700 maksava plasma on jos nyt ei ihan vielä ostoslistalla, niin ainakin harkinnassa.

    Mitä tuohon alkup. kysymykseen tulee, niin itse vaihdoin 1,5 vuotta vanhan perheauton juuri uuteen ja siinä hyvityshinnan ja pyyntihinnan ero oli 1400 euroa. Tosin epäilen että siitä pyyntihinnasta on pitänyt tulla alaspäin, kun se ei ollut kuin vajaat 300 euroa vähemmän kuin uuden vastaavan hinta !!!

    Taisi keretä olla myynnissä 2-3 viikkoa.

      
  • Kumppani on kyllä täysin oikeassa hintojen nousun suhteen ja siinä että ihmiset ovat uskomattoman sokeita, sen voi todeta helposti keskusteluissa. Autoa vaihtaessani ihmettelin irrotettavan kovilin vetokoukun hintaa vuonna -99 450mk -05 täysin samannäköinen 400€ ja oli halvin joka tuli vastaan muut olivat 600-1250€ totesin eräälle automyyjälle että kauppa jää tekemättä, jos koukusta pitää maksaa sama kuin kaksi-akselisesta hyvinvarustellusta perävaunusta kuomun kanssa.

    Viimeisin esimerkki oli ostaessani muovisia vesirännejä, on ilmeisesti kehitys kulkenut taaksepäin kun hinta oli melko tarkkaan kuusinkertainen edelliskertaan nähden??

    Mikään ei ole poliitikkojen mielestä noussut euroon siirtymisen myötä, sen he sitten todistavat helposti ja yksinkertaisesti ruokakorin avulla jonka sisältö on kauppiaiden hyvässä tiedossa.

    Jaa meinasi melkein unohtua se mikä ei juurikaan ole myöskään noussut, nimittäin palkat ja eläkkeet jne....tai niin paitsi poliitikkojen palkat pitäähän onnistuneestä euroon siirtymisestä saada kunnon korvaus tottakai!!


      
  • Hyvityshintahan voi olla hyväkin, jos siinä ostamassasi autossa taasen on ylihintaa..

      
  • Hyvitettiin 11500, pyynti näkyi olevan 11800. Auto meni n. parissa viikossa.

      
  • Hyvitettiin 13000 ja pyynti 14900.

      
  • Tuohon edelliseen voin lisätä että tänään vanhan autoni ostaja soitti ja kyseli tietoja siitä. Oli maksanut autosta 13000 eli saman minkä autoliike minulle hyvitti.

      
  • Itsellä vaihdossa 18500Eur, pyynti liikkeessä 17900 Eur, vanha meni kaupaksi n. kuukaudessa. Mainittakoon vielä että kaupat tein pohjois-suomessa, pääkaupunkiseudulla vaihtohyvitys olisi ollut 15000 Eur(ei ilmastointia vanhassa autossa).Väliraha 3000 Eur pohjoisessa pienempi kuin pk-seudulla.

      
  • Ootteko miettinyt asiaa toisinpäin? Itse ostin markka aikaan seat cordoban 59500mk, ajoin vuoden ja 45000km sain vaihdossa 9700E.
    Eli hinnan pudotus oli n.0,007euroa/km ei paha!

      
  • Nuo pyyntihinnat on mitä on! :innocent: Ostin 2003 vaimolle "kauppakassin", pyyntihinta 4250€, aikani kun tinkailin niin hinta oli 2800€ kun käteisellä maksoin! :sunglasses:

      
  • Noniin, nyt sai vaimo kaupat tehtyä ja vaihdokki näyttää tulleen myyntiin:
    Hyvityshinta oli 10100 €
    Pyyntihinta nyt 11290 €

    Ero siis 1190, markoissa siis n. 7140;-

    Voitaneen pitää ihan kohtuullisena nykyisenä eurosokeuden aikana?
    "Pelkäämäni" +2000e ei siis toteutunut...

    Eräs tuttu muisteli, että "ennenvanhaan" 5000 mk:kin oli tosi paljon lisätty, ja siihen hintaan sai jo fixattua, korjattua ja kate päälle (josta sitten tuli tinkivarakin).

    Toki autojen myynti tapahtuu ketjuissa, eli vaihdokille tulee vaihdokki jolle tulee vaihdokki jne. Näistä sitten muodostuu, sanoisko kokonaiskate.

    Muista eurosokeushinnoista mainitakseni:
    tarkistin arkistoistani, että kallein maksamani auton pesu mk-aikana vuonna 2001 oli 49 mk (varmaan joku peruspesu, vahalla?). Vuoden 2002 tammikuussa jo 9,50 euroa (57 mk). Vuonna 2004 HALVIN autonpesu maksoi 13,90e (83 mk) ja KALLEIN 18.90e (113 mk, ESSO). Tänä vuonna olen pari kertaa maksanut 14 euroa pesusta.

    Vuoden 2001 ja 2005 välillä autonpesun hinta on siis noussut n. 8,15:stä jopa 18,90:een, joka tekee likimain 132% eron. Pienimmilläänkin 70%.

    Onko yleinen hintataso noussut jonkun ihmeellisen Tilastokeskuksen ostoskorin mukaan tuon verran noin muuten??

    Ei vainen: autojen pesuasemat ovat tietysti kehittyneet n-i-i-n paljon paremmiksi, joka on suorastaan v-a-a-t-i-n-u-t investoimaan niihin, joka summa pitää tietysti saada asiakkailta pois.

    Vaan todistaisiko joku tuonkin väitteen vaikkapa TM:n testin perusteella?

      
  • Vuonna 2002 tuli vaihtoautosta hyvitystä 15000e. Autosta sittemmin pyydettiin 15900e ja autoon piti muistaakseni tehdä vielä huolto ennen kauppaamista eteenpäin. Uuden auton hinnassa ei tunnettu käteisalennusta, joten se selittänee kohtuullisen maltillisen hinnoittelun.

      
  • 11 930 e HYVITETTIIN JA NÄKYY PYYNTI OLEVAN 12 900e.

      
  • Onko asialla merkitystä? :sunglasses:

      
  • eipä oikeastaan.se kait on jokaisen itse päätettävä vaihtaako vai mitä
    tekeekään.

      
  • JOXA: Onko asialla merkitystä?

    On, jos olet ostamassa sitä käytettyä autoa, jonka vaimoni laittoi kauppaan myytäväksi.

      
  • Oisit ostanut suoraan vaimolta! Oisit pitänyt hyvänä, siis vaimoa, niin oisit ehkä saanut alennusta, siis autosta? :sunglasses:

      
  • Turha syyttää euroa jos ei osaa laskea :smile: Jos suostuu maksamaan (niinkuin moni suostuu) kahvikupistaan esim. yli 1e niin eipä ole euron vika se. Kauppias saa pyytää kahvistaan tai autostaan mitä tykkää, kysyntä määrää sen mihin hinta asettuu.

      
  • Vaikea sanoa, mutta hinnat näyttää sulaneen vuodessa. Ostin autoni 2004 keväällä, autoliikkeen hintapyyntö oli tyypillinen (20.900 €) kyseisestä autosta. Kauppahinnaksi sovittiin 19.500 €. Huollon yhteydessä syyskuussa 2005 kävin oman autoni merkkiliikkeessä kysymässä auton mahdollista hyvityshintaan uuteen, tarjottu hyvityshinta on 12.000-13.000 €, samaan aikaan vastaavia autoja kyseinen autoliike myi 16.800 -18.500 € hinnalla. Aikomoinen ero,ottaen huomioon että automme on siisti ja ajatut kilometrimäärät kyseiselle autolle tyypillisiä.
    Tässä tapauksessa hinnan ero on noin 3000 -4000 euron luokkaa hyvityshinnan ja mahdollisen hintapyynnin välillä. Pisti kieltämättä ajattelemaan ja päädyin myymään autoni itse. Saamani kauppahinta oli 16.000 euroa, eli säästöä kotiin jopa 4000 euroa. Samalla auton merkki vaihtui.

      
  • Jos olet vaihtamassa käytettyä uuteen, niin ÄLKÄÄ ihmeessä vaihtako sitä pk-seudulla. Uudet autot, kun ovat samanhintaisia ympäri Suomea. Näin itse sain 5100 euroa paremman tarjouksen (12 600 vs. 17 700), kun tein kaupat Länsi-Suomessa! Jopa matka Järvenpäähänkin riittää nostamaan hintaa 3000 e.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit