Auton valmistusmaa ja laatu

28 kommenttia

Tuttava osti Volkswagen Jetan ja auto oli tehty Mexsikossa,

Tuttava tykkäs siitä aika huonoa, kun luuli että ajaa Saksalaisella autolla.

Volvoa moni haukkuu ja sanoo eikö se ole Kiinalainen. Sen omistaa Kiinalaiset "Miljandöörit", mutta kuitenkin auto tehdään ja suunnitellaan ainoastaan Ruotsissa ja tehdas on myös Belgiassa. Siellä se suunnitellaan että se toimii Pohjolan oloissa. Tuskin huono vaihtoehto. Voin kehua sitä kun minulla ei ole Volvo nyt alla.

Mercedes C-sarjaa tehdään myös Etelä-Afrikassa, eikä Saksassa aina, kuin moni luulee.

Ennen laadukas Toyota oli vähävikainen, mutta nyt Suomeen tuodut toyotat tehdään Turkissa ja Englannissa, ainoastaan Rav-4 malli on aito Japsi, ei ihme että mijoonia korjauskutsuja pitää lähettää,Toyotan omistajille.

Mikä on sinun mielipide, onko merkitystä sillä että sinun autosi tehdään "halpismaassa"?

  
  • Tuskin auton kokoonpanossa voidaan enää merkittävästi vaikuttaa käyttäjän kokemaan laatuun suuntaan tai toiseen. Siksi on lähes samantekevää, kootaanko auto Saksassa, Meksikossa vai Turkissa. Lisäksi esim. Saksassa taitaa olla merkittävä osa autotyöläisistä muutenkin turkkilaista alkuperää.



    Auton laatu on sama kuin sen suunnittelulaatu ja mm. alihankkijoilta tilattujen osakokonaisuuksien vaadittu laatutaso. Edullisempia malleja on pakko tehdä edulliseen hintaan, ja siksi niitä ei speksata kestämään miljoonaa ajokilometriä. Ja esim. Suomeen ei ole järkevää sijoittaa autotehdasta, joka tuottaa ison määrän muutaman tuhannen euron hintaisia autoja Intian markkinoille.

      
  • http://www2.hs.fi/extrat/autot/pdf/TUV_2011_4-5v.pdf



    Miltäs tuo Toyotan tilanne näyttää?



    1. Turkki, Corolla Verso

    4. Englanti, Avensis

    12.Japani, RAV4

    17. ....



    Ei tuo Japani nyt niin kovin hyvin pärjää.



    Kyllä se niin vaan on, että autojen kuuluu täyttää tehtaan laatukriteerit, oli ne valmistettu missä vinkuintiassa tahansa!

    Ja vaikka jostain tulisi huonompaa laatua, vastuu ON sillä, kuka on päättänyt valmistaa autojaan siellä, eli autonvalmistajalla!

      
  • Kävimme näköjään saman keskustelun jo Kalevan Juttutuvassa. Toivottavasti täältä löytyy asiallisempaa vastinetta.



    Toistan jo oman vastineeni, että mielestäni automerkin tai merkin kotimaan perusteella on turha laskea keskiarvoja, koska muuttuvia osia on liian paljon.



    Jopa yhden mallin luotettavuuskeskiarvo menettää merkityksensä jos se lasketaan teknisesti erilaisten vuosimallien yli.



    Lähes kaikki hauraan osan sisältävän vuosimallin autot saattavat rikkoutua ennen aikojaan. Seuraava vuosimalli on samannäköinen, mutta arka osa on korjattu ja pomminkestävä. Näiden kahden vuoden keskiarvolla ei ole käytetyn ostajalle mitään merkitystä, vaan ostajan kannattaa selvittää minkä mallin haluaa.



    Jos ostetun auton valmistusmaa tulee yllätyksenä, on kotiläksyt tehty huonosti.

      
  • rs2300:

    Mercedes C-sarjaa tehdään myös Etelä-Afrikassa, eikä Saksassa aina, kuin moni luulee.




    Tehdään toki, mutta ei niitä kai Eurooppaan tuoda.



    Sen sijaan jenkki-Mersuja on Suomessakin vaikka kuinka paljon. ML, GL ja R-sarjalaiset ovat Alabamassa tehtyjä.



    rs2300:


    Ennen laadukas Toyota oli vähävikainen, mutta nyt Suomeen tuodut toyotat tehdään Turkissa ja Englannissa, ainoastaan Rav-4 malli on aito Japsi, ei ihme että mijoonia korjauskutsuja pitää lähettää,Toyotan omistajille.




    Puhut vastoin parempaa tietoa..



    Aitoja japseja Ravin lisäksi on Prius ja Land Cruiser.



    Yaris on ranskalainen, Aygo slovakialainen, Hiace on Portugalista jne.





    Tietokilpailukysymyksenä voin kysyä, mikä on tiettävästi ainoa automalli, jota Suomeen tuodaan Etelä-Afrikasta?

      
  • En oikein ymmärrä, että miten kokoonpanolinjan sijainti voi olla kynnyskysymys? Ehkä nämä pelot juontavat juurensa ajalta, jolloin suunnittelu ja valmistus tapahtuivat yleensä samassa maassa.

      
  • sjvirt:

    Tietokilpailukysymyksenä voin kysyä, mikä on tiettävästi ainoa automalli, jota Suomeen tuodaan Etelä-Afrikasta?


    Uudet Ford Ranger pick-upit ainakin tuodaan Etelä-Afrikasta.

      
  • Mulla on käsitys, että myös Hiluxeja tulisi sieltä. Tai ainakin on tullut.

      
  • simppa:

    Mulla on käsitys, että myös Hiluxeja tulisi sieltä. Tai ainakin on tullut.




    Jep, 5-hlön Hiluxit tulevat Etelä-Afrikasta ja 2 hlön mallit Thaimaasta.



    En tiennyt Ford Rangerin tulevan myös Etelä-Afrikasta.



    Nämä avolavat ovat muutoinkin melko eksoottisia pelejä, kun Vw Amarokkikin tulee Argentiinasta.



    Toisaalta, onhan Suomessakin tehty Porschea..

      
  • Tämän jutun mukaan myös Corollat tulisivat Etelä-Afrikasta:



    http://www.tekniikkatalous.fi/duuniauto/tiedatko+mista+autosi+tulee/a597534



    Ainakin niitä siellä kootaan, mutta päätyykö näitä Eurooppaan asti?



    Myös pikainen googletus antaisi olettaa, että jopa valtaosa kylmän pohjolan Corolloista onkin Etelä-Afrikasta.



    Joku tietävämpi korjatkoon jos olen väärässä.

      
  • simppa:

    Tämän jutun mukaan myös Corollat tulisivat Etelä-Afrikasta:

    http://www.tekniikkatalous.fi/duuniauto/tiedatko+mista+autosi+tulee/a597534

    Ainakin niitä siellä kootaan, mutta päätyykö näitä Eurooppaan asti?

    Myös pikainen googletus antaisi olettaa, että jopa valtaosa kylmän pohjolan Corolloista onkin Etelä-Afrikasta.

    Joku tietävämpi korjatkoon jos olen väärässä.




    Wikipedian mukaan Tojota Corollaa kootaan seuraavissa maissa:



    Japani, Brasilia, Kanada, Kiina, Intia, Indonesia, Malesia, Pakistan, Filippiinit, Etelä-Afrikka, Taiwan, Thaimaa, Turkki, Englanti ja Venezuela. Valmistus on hiljattain päättynyt USA:ssa ja Australiassa.



    Se nyt ainakin on varmaa, että edellisen sukupolven farmari Corollat olivat turkkilaisia.



    Etelä-Afrikkaa vastaan puhuu 10 %:n tulli, joka kannetaan EU/ETA-maiden ulkopuolelta tuotavista autoista. Turkin kanssa on lisäksi erillinen tullisopimus, jonka perusteella turkkilaiset autot ovat tullittomia EU/ETA-maihin tuotaessa.



    Jos edelleen katsotana wikipediaa, niin Aurista valmistetaan vain Japanissa, Englannissa ja Turkissa. Aurishan ei ole mikään maailmanauto, kuten porrasperäinen Corolla on.





      
  • Ensimmäiset E15# korin Corollat tulivat Japanista, ja sitten valmistus siirrettiin Etelä-Afrikkaan, myös suomessa myytävien autojen.

    Valmistusmaa selviää helposti VIN-koodista.

    Keski-euroopan maissa tätä mallia ei edes myydä joka maassa, kuten ei esim. Saksassa.

      
  • Pitää muistaa, että on paljon merkitystä myös mitä autoa verrataan, koska monet katsatusraportissa esille tulevista ongelmista eivät niinkään ole valmistusmaasta johtuvia, vaan pikemminkin suunnittelu ongelma. Lisäksi nykyäänhän autojen valmistuksessa robotit tekevät suuren osan työstä ja se nyt on melkein aivan sama onko se robotti japanissa, kiinassa, vai euroopassa, kaiketi sen laatu on suunnileen samaa.



    Siksi, luotettavan tuloksen saamiseksi, pitäisi saman automallin vamlistusta, eri maissa pystyä vertaamaan. Nissanilla oli tästä tilastotietoa viimeisimmän primera mallin kohdalta, ja virheiden oli todettu lisääntyvän kun täysin sama auto kasattiin japanin sijaan englannissa.



    Pikaisella haulla löytyi tämä juttu aiheesta:

    http://www.independent.co.uk/news/japanese-cars-made-in-uk-are-less-reliable-than-imports-survey-shows-1143267.html



    Eihän ihminen nykyään enää auton kasaamisessa niin merkittävässä roolissa ole kuten ennen, joten nykyään(kuten varmaan ennenkin) monet ongelmat ovat enempi jo suunnittelupöydällä luotuja. Näihin kuuluu myös mm. Toyotan kaasupoljinviat, ja vastaavat.



    Japanilaisen auton luotettavuuden takeeksi on monesti sanottu se sikäläinen mentaliteetti ja asenne työhön. Ja se on kyllä helppo uskoa, kun lukee kauhutarinoita toyotan tehtaalta, missä ihmiset tekevät töitä omasta terveydestään piittaamatta. Ranksalaisen on helppo kuvitella olevan täydellinen vastakohta, sikäläiset kun ovat itsenäisiä ja omapäisiä. :xmas:



    Kuitenkin, merkittävimpänä asiana pitäisin sitä, missä auto on suunniteltu ja kenen toimesta.

      
  • Tuskinpa valmistusmaalla on kovin paljon merkitystä auton laatuun. Useimmat ongelmat johtunevat suunnitteluvirheestä tai jonkun osan materiaalivirheestä. Viimeisimpiä esimerkkejä tästä on VW-konsernin 2.0 TDI-moottorin ongelmat:



    http://www.kauppalehti.fi/5/i/auto/index.jsp?oid=201201113335&ext=rss

      
  • mikahe:

    Tuskin auton kokoonpanossa voidaan enää merkittävästi vaikuttaa käyttäjän kokemaan laatuun suuntaan tai toiseen. Siksi on lähes samantekevää, kootaanko auto Saksassa, Meksikossa vai Turkissa. Lisäksi esim. Saksassa taitaa olla merkittävä osa autotyöläisistä muutenkin turkkilaista alkuperää.

    Auton laatu on sama kuin sen suunnittelulaatu ja mm. alihankkijoilta tilattujen osakokonaisuuksien vaadittu laatutaso. Edullisempia malleja on pakko tehdä edulliseen hintaan, ja siksi niitä ei speksata kestämään miljoonaa ajokilometriä. Ja esim. Suomeen ei ole järkevää sijoittaa autotehdasta, joka tuottaa ison määrän muutaman tuhannen euron hintaisia autoja Intian markkinoille.




    Ainakin VW-konsernissa on selviä eroja valmistusmaan suhteen. Skoda on ollut monta vuotta konsernin sisäisen laatuvertailun selvä voittaja eli Tsekeistä on tullut selvästi laadukkaampaa tuotetta ulos kuin Turkista, Meksikosta tai turkkilaisten työntekijöiden toimesta Saksasta. Kyseisen konsernin tehtailla yritysvierailuilla muutaman kerran käyneenä eli tehdaslaatu on ollut Skodalla ylivoimaista verrattuna Audiin, Volkkariin ja Seattiin.

      
  • Osaatko sanoa, miten tehdaslaatua on VAG:llä arvioitu? Millaisia eroja itse havaitsit?

      
  • Herbert:

    Osaatko sanoa, miten tehdaslaatua on VAG:llä arvioitu? Millaisia eroja itse havaitsit?




    Meille esiteltiin vaan tilastoja siitä montako autoa on tehtailta lähtenyt ulos ja millaisia ja paljonko vikoja autoissa oli tietyssä aikavälissä auton lähtiessä tehtaalta jne. Aikavälejä oli vuosi, takuuaika jne. Skodat olivat ihan omaa luokkaansa konsernin sisällä. Tuosta on kyllä muutama vuosi aikaa, mutta uskoisin, ettei tilanne mihinkään ole muuttunut. Tsekit tekee Skodiaan vielä kansallistunteella.

      
  • Warcraft:

    Ainakin VW-konsernissa on selviä eroja valmistusmaan suhteen. Skoda on ollut monta vuotta konsernin sisäisen laatuvertailun selvä voittaja eli Tsekeistä on tullut selvästi laadukkaampaa tuotetta ulos kuin Turkista, Meksikosta tai turkkilaisten työntekijöiden toimesta Saksasta. Kyseisen konsernin tehtailla yritysvierailuilla muutaman kerran käyneenä eli tehdaslaatu on ollut Skodalla ylivoimaista verrattuna Audiin, Volkkariin ja Seattiin.


    Ehkäpä olisi syytä keskittyä tiettyyn automalliin ja sen "valmistus"laatuun eri tehtaissa. Jos tsekissä koottu Octavia on laadukkaampi kuin Meksikossa kasattu Jetta, niin mitä tuosta voidaan varsinaisesti päätellä?

      
  • Ehkäpä olisi syytä keskittyä tiettyyn automalliin ja sen "valmistus"laatuun eri tehtaissa. Jos tsekissä koottu Octavia on laadukkaampi kuin Meksikossa kasattu Jetta, niin mitä tuosta voidaan varsinaisesti päätellä?




    Heh, heh! Kun Golf Variant tuli markkinoille, sanottiin, että miksi, sillä sellainen oli jo Octavia Combina. Autot ovat pääpiirteittäin aivan samaa rakennetta, joten on aivan perusteltua verrata niiden laatua keskenään.

      
  • mikahe:

    Warcraft:
    Ainakin VW-konsernissa on selviä eroja valmistusmaan suhteen. Skoda on ollut monta vuotta konsernin sisäisen laatuvertailun selvä voittaja eli Tsekeistä on tullut selvästi laadukkaampaa tuotetta ulos kuin Turkista, Meksikosta tai turkkilaisten työntekijöiden toimesta Saksasta. Kyseisen konsernin tehtailla yritysvierailuilla muutaman kerran käyneenä eli tehdaslaatu on ollut Skodalla ylivoimaista verrattuna Audiin, Volkkariin ja Seattiin.

    Ehkäpä olisi syytä keskittyä tiettyyn automalliin ja sen "valmistus"laatuun eri tehtaissa. Jos tsekissä koottu Octavia on laadukkaampi kuin Meksikossa kasattu Jetta, niin mitä tuosta voidaan varsinaisesti päätellä?




    Kaipa niitä konsernin sisällä nimenomaan kiinnostaa, että mikä tehdas tuottaa parempaa laatua ja miksi, jatkuvaa kehitystä tietysti hakevat. Kyllä ne tsekit varmaan Audinkin tekisi samalla laadulla, mutta nyt sattui olemaan niin, että Skodan tehtaalta lähti paras laatu ja se oli monta vuotta putkeen ollut näin.

      
  • Warcraft:

    Herbert:
    Osaatko sanoa, miten tehdaslaatua on VAG:llä arvioitu? Millaisia eroja itse havaitsit?


    Meille esiteltiin vaan tilastoja siitä montako autoa on tehtailta lähtenyt ulos ja millaisia ja paljonko vikoja autoissa oli tietyssä aikavälissä auton lähtiessä tehtaalta jne. Aikavälejä oli vuosi, takuuaika jne. Skodat olivat ihan omaa luokkaansa konsernin sisällä. Tuosta on kyllä muutama vuosi aikaa, mutta uskoisin, ettei tilanne mihinkään ole muuttunut. Tsekit tekee Skodiaan vielä kansallistunteella.




    Milloin tarkkaan ottaen tuon tilaston näit? Eli kuinka vanhaa tietoa tämä on.



    Itsekin muistelen kuulleeni joskus jotain vastaavaa, mutta sen tarkemmin en asiaa tunne.

      
  • Jotenkin minusta tuntuu, ettei autoissa juurikaan edes esiinny vikoja, jotka johtuisivat huolimattomasti kokoonpanosta. Yleensä viat on "suunniteltu" autoon komponettien rakenteena tai materiaalisäästöinä.

      
  • Näin se varmaan onkin. Kokoonpanon virheet tulevat todennäköisesti takuuaikana esiin. Useinhan autoissa takuuaikana jotain korjattavaa tulee, mutta sen jälkeen ei ongelmia pitkään aikaan juurikaan ole. Tietysti syy vikaantumiseen voi olla komponentissa, mutta myös sen huolimattomassa asennuksessa.



    Toisaalta laatu on hyvin monitahoinen käsite. Jos siellä mitataan esim. jotain osien sovituksia kymmenesosamillien tarkkuudella ja Skodassa on pysytty toleranssissa paremmin kuin Audissa, onko se käyttäjää kiinnostava asia? Laatu on nähtävissä autokaupassa ja jos se on riittävä sekä Audin, että Skodan ostajalle, on tehtaan toleranssien ylittyminen tai alittuminen täysin yhdentekevä asia. Mahdollisesti jopa niin, että Audilla on tiukemmat toleranssit kuin Skodalla ja ne on siksi vaikeampi saavuttaa. Absoluuttisesti mitattuna Audin laatu kuitenkin saattaa olla parempaa.



    Kuka näistä tietää, kun ei asiasta tarkempaa tietoa ole. Warcraft varmaan kertoo lisää, koska muutaman kerran on tehtaalla käynyt ja siten lienee ymmärtänyt näkemänsä asiat.

      
  • Herbert:


    Toisaalta laatu on hyvin monitahoinen käsite. Jos siellä mitataan esim. jotain osien sovituksia kymmenesosamillien tarkkuudella...




    "Meille esiteltiin vaan tilastoja siitä montako autoa on tehtailta lähtenyt ulos ja millaisia ja paljonko vikoja autoissa oli tietyssä aikavälissä auton lähtiessä tehtaalta jne. Aikavälejä oli vuosi, takuuaika jne. Skodat olivat ihan omaa luokkaansa konsernin sisällä."



    Minä ainakin ymmärsin tuon niin, että kyse oli vioista eikä toleransseista.

      
  • Minusta toleranssin ylitys on vika. Mutta odotellaan Warcrafin kommenttia.

      
  • Mun silmiin ei ole osunut tällä vuosituhannella liian huonoja korinosien sovituksia. Valmistustekniikka on jo aika päiviä sitten ylittänyt silmieni erottelukyvyn. Sisustuksenkin saumat irvistelevät todella harvoin. Jos nyt sitten joku toleranssi ylittyy, niin se ei kiinnosta kyllä pätkääkään. Ja kuten jo joku kirjoittikin, minunkin mielestä kokoonpanotyön virheiden aiheuttamat viat ovat hyvin harvinaisia.

      
  • Valmistusmaa määrittelee paitsi sen, missä auto on kokoonpantu, myös sen, miltä alueelta auton komponentit tulevat (muoviosat, sähkölaitteet, kumiosat, lasit, jopa metalliosat). Esimerkiksi Euroopassa kootut japanilaismerkit käyttävät laajasti eurooppalaisia osia, vaatiihan jo EU-säännöstö auton "EU-asteen" suht korkeaksi jotta autosta ei tarvitse maksaa EU-tulleja. Sinänsä laaja osien rahtaus maanosasta toiseen ei ole muutenkaan kannattavaa.

      
  • NHB:

    Mun silmiin ei ole osunut tällä vuosituhannella liian huonoja korinosien sovituksia. Valmistustekniikka on jo aika päiviä sitten ylittänyt silmieni erottelukyvyn. Sisustuksenkin saumat irvistelevät todella harvoin. Jos nyt sitten joku toleranssi ylittyy, niin se ei kiinnosta kyllä pätkääkään. Ja kuten jo joku kirjoittikin, minunkin mielestä kokoonpanotyön virheiden aiheuttamat viat ovat hyvin harvinaisia.




    Sovitukset olikin esimerkki. Toleransseja voidaan mitata mistä tahansa, vaikkapa korin käsittelystä tai laakerien kiristysmomenteista. Onko sinkitys onnistunut eli suojaako se todellisuudessa vai ainoastaan mainospuheissa ja kuluuko laakerit 100 tkm aikana 200 tkm sijaan.



    Mutta oletettavasti kokoonpanon laatu on pääosin hyvää, eikä siten ole päällimmäinen ongelmakohta autojen laadusta puhuttaessa. Ja kuten totesit saman kuin minä edellä, asiakkaan vaatimuksista hyvyys riippuu, ei tehtaan toleransseista.

      
  • Sitä miksi Skoda on menestynyt luoettavuustesteissä muuta VAG:tä paremmin, yhtenä syynä on esitetty sitä, että ainakin aiemmin taisi olla rajoituksia, millä tahtia uusia tekniikoita tulee Skodan käyttöön. Yleensä uudet asiat esiteltiin ensin audissa, ja VW:ssä, skoodassa vasta vähän myöhemmin, ja näin niin sanotut "lastentaudit", kerettiin korjata pois ennenkuin joku uusi juttu kerkesi skodaan asti.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit