Xsaran käsijarru

2 kommenttia

Vaimon Xsaran käsijarrukahvaan ilmestyi yks'kaks tyhjä, veltto alue. Siis kun kahvaa nostaa alhaalta, on ensin pitkähkö ihan löysä alue ennekuin alkaa vastusta tuntua kahvassa. Ensin luulin että käsijarru on jäätynyt päälle, mutta ei se niin olultkaan. Näyttäis ja tuntuis siltä että käsijarrukahva laskee liian alas, alemmaksi kuin ennen ja löysät johtuis siitä. Yllämainittua teoriaa näytäis tukevan kaksi asiaa: Käsijarrukahvaa kun nostaa, niin tämän löysän verran saa saa nostaa ensimmäiseen napsaukseen asti, eli vastusta tuntuu noin ensimmäisellä napsauksella. Toinen seikka on se että käsijarrun varoitusvalo syttyy vasta kun löysät on nostettu ylös ja napsun verran kiristetty. Ei ole tullut kiinnitettyä huomiota kuinka alas kahva o´n aikaisemmin laskenut. Xsraa on rumpujarrullinen versio.

Onko muilla tällaisesta havaintoa ja tietoa millainen raja kahvan ala-asennolle on? Tai onko muilla Xsarassa pitkää, löysää, tai ei löysää aluetta ennekuin ensimmäinen lukituspykälä saavutetaan? Kahvaa saa nostaa varmaankin 3-4 pykälän matkan verran ennenkuin eka pykälä löytyy. Olen joissakin autoissa tavannut rajoitinpykälän samassa kaaressa kuin on lukituspykälätkin, mutta eihän sellainen raja voi pettää? Jos raja on muualla kuin ko. kaaressa, pääseekö siihen käsiksi muuten kuin purkamalla keskikonsolin pois? Käsijarrun säätökin näyttäisi olevan mahdollista vain keskikonsoli purkamalla, vai onnistuuko tuhkakupin takaa? Tosin käsijarrussa ei tarvitse kuin viisi napsausta tiukalle vedettynä, ei pitäisi olla säädön tarvetta.

  
  • Ei merkistystä jos jarru pitää ja ei laahaa. On jotenkin automatiikka jumissa tai vaijeri venynyt, käsisäätö löytyy yleensä jommasta kummasta päästä vaijeria tai auton alta jakokohdasta tai toisesta haarasta. :sunglasses:
    Vaimon pirssissä nousee kahva ihan ylös mutta meni läpi katsastuksessa kun piti tarpeeksi. Ei jumitu vaijeri kun saa liikettä, ei jää vahingossa päälle kun nousee korkealle! :innocent:

      
  • Löytyi siihen käsijarrun löysään "parempikin" syy, hieman yllättävä. Tuumailin nyt viikonvaihteessa hieman tutkia lisää käsijarrua. Eilen testailin sitä, tuntui toimivan löysää lukuunottamatta normaalisti. Sitten piti lähteä liikkeelle, niin olikin oikea takapyörä ihan jumissa, käsijarru jäi päälle. Sain vapautettua jarrun pyöränpultin reiästä.

    Tänään sitten tempasin rummun irti oikalta puolelta, tipahti toisen jarrukengän kitkapinta samalla. Se oli irronnut liimauksestaan, oikeastaan ruostunut irti liimauksestaan. Toisenkin kengan kitkapinta oli puoleen väliin irti. Pintaa oli vielä hyvin jäljellä ja rummutkaan eivät olleet juurikaan kuluneet. Pitää huomenna hakea uudet jarrukengät, niin eiköhön Xsaran käsijarrusta saada normaalin tuntuinen.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit