Ideoita käynnistysongelmaan?

13 kommenttia

Ongelma on se, että 8 vuotta vanha Nissan Micra ei lähde käyntiin alle +17 asteen lämpötilassa muuten kuin lämmittämällä moottoria sähköllä vähintään puoli tuntia. 17-19 asteen rajalämpötilassa myös ilman kosteudella näyttäisi olevan käynnistymistä heikentävä vaikutus.

Lämpimäksi ajettu moottori säilyy käynnistyvänä noin neljä tuntia ulkoilman lämpötilasta riippuen.

Ongelma ei alkanut vähitellen vaan yhtäkkiä eräänä aamuna toissa kesänä, jolloin auto ei yllättäen käynnistynyt. Iltapäivällä, jolloin ilma oli lämmennyt, auto lähti käyntiin normaalisti. Siitä lähtien vika on ollut pysyvä. Ennen tuota päivää auto toimi täysin normaalisti ja lähti käyntiin kovalla pakkasellakin.

Ongelmaa on yritetty korjata vaihtamalla autoon imusarjan kyljessä oleva lämmöntunnistin, joka mittaa jäähdytysveden lämpötilaa. Vaihtaminen ei auttanut, ja alkuperäinen osakin osoittautui vielä toimivaksi.

Viime keväänä auto oli monta päivää valtuutetussa Nissan-korjaamossa, eikä vikaa edes siellä saatu pois. Korjaajat arvelivat, että ongelma johtuu joistakin suuttimista, jotka bensassa oleva hartsi saa ajan kuluessa liimautumaan tukkoon. Huollosta myytiin kaksi pulloa kallista liuotinainetta, jotka piti kaataa tankkiin tukoksien liuottamiseksi. Toimenpide ei auttanut. Sen jälkeen on kokeiltu vielä muitakin aineita yhtä huonoin tuloksin.

Jos auton käynnistymistä tarkkailee moottorin lämmittämisen edetessä, käynnistymisyritykset etenevät siten, että lämpötilan lähestyessä "kriittistä pistettä", moottori alkaa osoittaa pieniä käynnistymisen merkkejä, kun sitä starttaa. Lopulta se lähtee hitaasti ja äärimmäisen laiskasti käyntiin ja käy muutaman sekunnin aivan sammumispisteessä, kunnes alkaa käydä normaalisti. Rajatila, jossa moottori melkein lähtee käyntiin mutta ei kuitenkaan lähde, on lämpötilan nousun aikana lyhyt, eli käytännössä moottori joko ei lähde ollenkaan käyntiin tai lähtee täysin normaalisti.

Vika on ärsyttävä, koska autoa ei voi pysäköidä mihinkään sähköttömään paikkaan pitemmäksi aikaa. Jos autolla on yön yli jossakin, jossa ei ole sähkötöpseliä, sillä pitää käydä ajelemassa lenkkejä yöllä, jotta se pysyisi käynnistyvänä. Kesällä olimme vähällä juuttua auton kanssa Berliiniin, koska ilma kylmeni yllättäen, eikä auto lähtenytkään käyntiin. Odotimme jännittyneenä sitä, pilkistäisikö aurinko pilvien takaa ja lämpenisikö ilman sen verran, että auton saisi käyntiin. Onneksi lopulta näin kävi (auton käynnistymättömyys edellisenä päivänä aiheutti silti yhden ylimääräisen pakollisen yöpymisen kaupungissa).

Taitaa olla aika harvinainen vika. Kuinka suuri osa moottorista pitää vaihtaa, että vian varmasti saa korjattua?


  
  • Kun puhutaan 8 vuotta vanhasta autosta, niin väkisinkin ensimmäisenä tulee mieleen kysyä, onko moottori ja tekniikka (enää) täysin kunnossa? Onko puristukset ok, sytytysjärjestelmä täysissä voimissaan ja kaasutinlaitteisto ehjä. Kaikki pienetkin vanhuuden ja väsymyksen oireet saattavat näkyä huonona käynnistyvyytenä, joka ilmenee tietysti kylmällä koneella paremmin kuin lämpimällä.

      
  • Tosi kumma vika.
    Jos olisi kysymys 70-luvun autosta, epäilisin sytytyspuolassa katkosta, nykyään pitänee kai sen lisäksi epäillä vikaa ohjauselektroniikassa.Voihan se olla vaikka joku "kylmäjuotos"?
    Hankalaa tutkia jokatapauksessa.

      
  • aika paha... lähtisin liikkeelle eliminoimalla kaikki imupuolen vuodot, voisko olla niin että tarpeeks kylmänä vuotaa vaan liika ja lämpiessä esim. imusarja laajenee vähän tai vuodolla ei oo enää suurta merkitystä?

      
  • Ongelmaa on yritetty korjata vaihtamalla autoon imusarjan kyljessä oleva lämmöntunnistin, joka mittaa jäähdytysveden lämpötilaa.
    Mikä tuo ainakin minulle outo anturi on? :innocent:
    Ei ole koskaan Micraa ollut, mutta kaikissa omistamissani ruiskuissa on ollut imuilman ja moottorin/jähdystysnesteen lämpötila-anturi sekä joissain vielä lisäksi flektille oma nesteen läpötila-anturi, tietenkin paljon muitakin. :sunglasses:
    Itse tarkistaisin aluksi imuilman ja motin anturit. Seuraavaksi ruuttaisin CRC:tä kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin johtoliitoksiin -> mahdollinen kosteus ja kosketushäiriö poistuu. Seuraavaksi katsoisin pimeällä kaverin tartatessa että kaikki tulpat kipunoi, siis kopan päälle johtoihin kytketyt tulpat -> jos kipunoi niin vikaa pensan saannissa koska ilmaahan saa syötettyä lisää kaasua painamalla. Jos ei kipunoi kunnolla ja tasaisesti niin vikaa sytkäpuolella.
    Pensan syötön loppuminen voi johtua myös jonkin anturin virheellisestä tiedosta, esim. ilmamääräanturin tai kaasuläppäanturin sekä tietenkin nuiden em. lämpöanturien.
    Tietenkin syynä voi olla myös "kylmäjuotos" jossain, mutta se oireilee yleensä lämpimänä mutta voi toimia kylmänä tai sitten ei toimi ollenkaan. Jos em. jutut pelittää niin epäilen viaksi sulakerasiaa tai mahdollista ajonestoa. Lisäksi on muitakin mahdollisuuksia mutta ei näillä nakkisormilla jaksa kirjoittaa!
    Sekalaista tekstiä koska olen amatööri autojutuissa eikä tosiaan ole Micraa koskaan ollut! :ashamed:
    Rohkeutta sinulla ainakin on jos olet Saksassa asti Micralla käynyt! :sunglasses:

      
  • Ensimmäisenä tulisi mieleen moottorin lämpötilaa mittaava anturi, mutta sitähän on jo tutkittu/vaihdettu. Seuraavaksi tulisi mieleen ilmamäärämittari, onko se kunnossa ja/tai likainen. Sitten kaasuläpän asentoanturi, sitten sytystulpat/sytytysjohdot/virranjakajan kansi/sytytysspuola. Mutta kumma jos merkkiliikkeesä ei ole löydetty. Ehkä vika ei ole lämpimänä diagnosoitavissa. Siis auto yöksimerkkiliikken pihaan ja työntäen halliin tutkittavaksi?

    Entäpä ilmavuoto jossakin imusarjan letkustossa.

      
  • Jos aikaa ja kiinnostusta riittää, niin voisi yrittää etsiä vikaa ns. kylmäsprayllä, joka jäähdyttää kohteen nopeasti. Ensin voisi käyttää konetta että lämpiää jonkunverran ja että lähtee käyntiin normaalista, sitten vain spraytä valittuihin paikkoihin ja kokeilemaan hyrähtääkö vai ei. Mitään varmuuttahan tuloksesta ei ole, mutta eihän spray paljoa maksa, jos omaa aikaa ei laske euroissa. Spraytä myyvät ainakin elektroniikkakauppiaat/huoltoliikkeet. Toki voi olla vaara että joissain paikoissa spraystä tulee ongelmia (nopea lämpökutistuminen/-laajeneminen), mutta kai se kone kestää kun käyttää talonpoikaisjärkeä, eikä suoraan ruiskuta esim. pakosarjaan.

      
  • ...

    [wemmi muokkasi tätä viestiä 10.03.2007 klo 14:21]
      
  • Vianhan pitää olla joko jossakin anturissa tai jossakin boxissa joka haistelee noiden anturien tietoja, jos kerran on niin lämpötilariippuvainen. voiskohan olla sellanen vika että boxi pitää käynnistäessä seoksen liian laihalla eli se ei rikastuta sitä. sekin tosin johtuu varmaan jostain tietokonehäikästä. viat ovat joskus kinkkisiä kuten tuttavani autossa joka toista vuotta aina simahteli kesken ajon ja taas hetken päästä toimi normaalisti. vikaa ei löytynyt ennenkuin kerran ei enää lähtenyt käyntiin. Ja kute arvata saattaa vika oli hyvin yksinkertainen, nimittäin magneettiventtiilien rele rikki, uusi maksoi pari euroa.

      
  • Eikai vain ole alkuperäinen akku nykyakun ikä keskimäärin viisi vuotta.

      
  • Sama tuli ensimmäisenä mieleen. Akun kapasitetti nousee lämpötilan myötä, lämmin moottori lämmittää myös akkua. Ja toisaalta lohkolämmitin lämmittää öljytilaa, jolloin akkukin pyörii paremmin. Eivät ne ikävä kyllä merkkihuollossakaan osaa kaikkea päätellä. Mutta voisi kuvitella, että tämä nyt juolahtaisi mieleen. kanntatisi eliminoida ainakin ongelma pois.
    Ja tietenkin, jos sytkärit toimii, niin veikkaisin sitä bensapumpun/ jotakin polttoaineen syöttöpuolen häiriötä. Voihan senkin tutkia, tuleeko bensaa kylmänä. Mutta voisi kuvitella, että tämäkin on merkkihuollossa otettu huomioon.
    Hieman kyllä omituinen juttu. :confused:

      
  • SO2001 voisi kertoa jos ongelma ratkeaa, varmaan muitakin kiinnostaisi tietää? :sunglasses:

      
  • Lainaus:
    15.12.2006 klo 21:29 JOXA kirjoitti
    SO2001 voisi kertoa jos ongelma ratkeaa, varmaan muitakin kiinnostaisi tietää? :sunglasses:


    Ehdottomasti. Ellei tämä sitten ole keksitty juttu : :confused:

      
  • Mulla oli joskus semmoinen riesa kuin Seat Ibiza 1.5 -88 ja siinä oli juuri täsmälleen samanlainen vika. Siihen säädettiin ja vaihdettiin kaasutin, säädettiin sytytystä, vaihdettiin puola, tulpanjohdot ja vaikka mitä tuloksetta. Autosta katosi lisäksi hieman jäähdytinnestettä, ja lopulta vaihdoin siihen kannentiivisteen. Siinä oli pieni vuoto sylinteriin ja uudella tiivisteellä se lähti käyntiin ihan ok.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit