Täyskumiset pyyhkijänsulat

14 kommenttia

Onko kellään kokemusta näistä? Mm. uuteen Volvo S40 saa sellaiset ja uudessa TM:ssä oli myös juttua jossa Valeon valmistamia sulkia saa vaikka minun autooni. Hintaa tulee kahdelle sulalle Laguna II:seen 70e! Uudessa S40:ssä katselin noita ja näytti kyllä hyviltä ja ainakin kiinnostus heräsi. Perussulat on välillä aika onnettomat. Varsinkin, kun on pakkasta ja keskiosa nousee lasista.

  
  • Ostin n. 3 viikkoa sitten mainitsemasi Valeon pyyhkijänsulat Clioon. Hinta taisi olla n. 45 euroa. Kokemukset tähän asti ovat erittäin positiiviset. Ero vanhoihin on huomattava! Lisäksi ovat ulkonäöltään tyylikkäämmät kuin perinteiset. :sunglasses:

      
  • Minulla Polossa on sellaiset (Bosch?) alkuperäisasennuksena ja niistä ei ole hyvää sanottavaa. Varsinkin kuskin puoleinen jättää raitoja ja ohuen kalvon oikeastaa aina. Uutena toimivat 1-2 kk mutta sitten...

    Volsun pyyhinsulkavirityksiä on haukuttu monta vuotta, joten voipi olla valmistajakohtaista. Täytyy kokeilla toisen merkkisiä sulkia mutta kun hintaa on 45 euroa, en raaski vaihtaa niitä jatkuvasti.

      
  • VW:n sulista sen verran, että Touranissa ainakin itsellä toimivat ihan hyvin. 7kk /15tkm käytettynä pyyhkii vieläkin hyvin, kun aiemmassa Golfissa 'tavalliset' sulat olisi jo vaihdettu 4kk kohdalla. Pyyhkäisen sulkia aina lantraamattomalla pesunesteellä parin viikon välein, joilloin ne pysyvät paremmassa kunnossa huomattavasti pidempään.

    En tiedä onko Touranini sulat Boschin, Valeon tai/vai SWF:n - ainakin nuo kolme niitä valmistaa.

      
  • Lainaus:
    13.05.2004 klo 12:53 jalkkis kirjoitti
    Minulla Polossa on sellaiset (Bosch?) alkuperäisasennuksena ja niistä ei ole hyvää sanottavaa. Varsinkin kuskin puoleinen jättää raitoja ja ohuen kalvon oikeastaa aina. Uutena toimivat 1-2 kk mutta sitten...

    Volsun pyyhinsulkavirityksiä on haukuttu monta vuotta, joten voipi olla valmistajakohtaista. Täytyy kokeilla toisen merkkisiä sulkia mutta kun hintaa on 45 euroa, en raaski vaihtaa niitä jatkuvasti.


    Ongelma on tuttu. Kävin taannoin tädin Skoda Superbilla lapissa. Ko. auto on varustettu samaisilla Boschin alkuperäissulilla ja totta tosiaan. Ne jättävät raitoja ja ohuen kalvon, mikä heikentää näkyvyyttä tehokkaasti kunnon vesikelillä verrattuna perinteisiin tai spoilerisulkiin. Samaan tapaan sulat oli kyllä uudehkot ja sormituntumalta käyttämättömät, mutta 1-2 kuukauden käytön jälkeen alkavat tosiaan jättämään jälkiä. Voi tietysti olla, että nämä Valeon sulat on paremmat. Bosc:han tuon täyskumisulan taisi kehittää jokin aika sitten ja VAG:iin ne tulivat ensimmäisenä..

      
  • täällä on ilmeisesti muutamalla Bosch miehellä mennyt vähän sulat sekaisin, sillä nyt puhutaan eri sulasta kuin vuonna 2001 Valeon lanseeraama ja palkintojakin voittanut innovaatio tuli markkinoille.
    Bosch tuli seuraavana vuonna eli vuonna 2002 muistaakseni.
    Nyt kyseessä ihan uusi sulka taas.

      
  • Lainaus:
    13.05.2004 klo 21:13 pjg kirjoitti
    täällä on ilmeisesti muutamalla Bosch miehellä mennyt vähän sulat sekaisin, sillä nyt puhutaan eri sulasta kuin vuonna 2001 Valeon lanseeraama ja palkintojakin voittanut innovaatio tuli markkinoille.
    Bosch tuli seuraavana vuonna eli vuonna 2002 muistaakseni.
    Nyt kyseessä ihan uusi sulka taas.


    Eroaako Valeo kuinka paljon Boschista? Aattelin hankkiutua Boscheista eroon ja kokeilla muuta merkkiä, mikäli sulkaa on tarjolla. Nykyiset sulat ovat vuosimallia 03.

    [jalkkis muokkasi tätä viestiä 14.05.2004 klo 10:33]
      
  • Minulla on kokemuksia Mazda 3:sen vastaavista sulista ja ovat melko huonohkot. 5kk vanhat ja joutavat romukoppaan. Meinaan laittaa metallirunkoiset spoilerisulat jos siihen vain saa.

      
  • Noista uusista sulista ei ole kokemuksia, mutta Boschiin en enää koske pitkällä tikullakaan. Esimerkiksi SWF tai Champion kestää ja toimii huomattavasti paremmin.

      
  • Lainaus:
    18.05.2004 klo 17:08 mda kirjoitti
    Minulla on kokemuksia Mazda 3:sen vastaavista sulista ja ovat melko huonohkot. 5kk vanhat ja joutavat romukoppaan. Meinaan laittaa metallirunkoiset spoilerisulat jos siihen vain saa.


    Nyt mennään hieman alkuperäisestä aiheesta sivuun, mutta itse ruuvasin spoilerit metallirunkoisista sulista irti, koska spoileriin jäi vettä lasia pestessä ja vesi roiskui kuivalle lasille pyyhintä käytettäessä. Normaaleissa ajonopeuksissa sulka pysyi kuitenkin hyvin lasissa kiinni ilman spoileria.

      
  • Mul on mazda 6 ja olisin kans ostamas uusia sulkiareilun vuoden ollut vanhat käytössä. nyt rupee jo veteleen viimisiä.. kävin äsköttäin katsomassa valeon sulkia, mut netissä näin et bosch on kanssa samanlaista tarjolla. kumat mahtaa olla halvemmat?? Ja tietysti paremmat :grin:

      
  • Itse ajelin -03 Polon alkuperäisillä sulilla tähän kesään asti eli vajaat 2-vuotta ja 32tkm. Hyvin pyyhkivät ja kävin sitten hakemassa uudet sulat ja niiden kanssa uuden auton.

      
  • Itse ostin täyskumiset sulat koukkupäisiin varsiin. Ovat huomattavasti paremmat kuin tavalliset sulat, vaikka todelliset edut tulevatkin esiin vasta talvella. Hintakaan ei ollut kovin paha, 40eur pari. Suosittelen.

    [Luu5 muokkasi tätä viestiä 31.08.2005 klo 21:33]
      
  • En aivan varmasti tiedä mitä Mersu käyttää mutta nyt tulee vuosi täyteen täyskumisilla pyyhkijänsulilla ja eipä ole mitään pahaa sanottavaa. Verrattuna edelliseen (koviin sulkiin) jouduin vaihtamaan niitä 1-2krt vuodessa. Suosittelen lämpöisesti!

      
  • Lainaus:
    13.05.2004 klo 12:53 jalkkis kirjoitti
    Minulla Polossa on sellaiset (Bosch?) alkuperäisasennuksena ja niistä ei ole hyvää sanottavaa. Varsinkin kuskin puoleinen jättää raitoja ja ohuen kalvon oikeastaa aina. Uutena toimivat 1-2 kk mutta sitten...

    Volsun pyyhinsulkavirityksiä on haukuttu monta vuotta, joten voipi olla valmistajakohtaista. Täytyy kokeilla toisen merkkisiä sulkia mutta kun hintaa on 45 euroa, en raaski vaihtaa niitä jatkuvasti.


    Nyttemmin samaisessa kiesissä on Championin sulat (olleet vuoden) ja ne toimivat ongelmitta, tosin pelkääjänpuolen sulka ääntelee jossain olosuhteissa. Olivat vielä Boschia halvemmat.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit