Ruosteenestomassat historiaan?

7 kommenttia

Luinpa juuri eräästä keski-pohjanmaalaisesta sanomalehdestä juttua Jatel Ky:stä, joka on saanut eurooppalaisen tyyppihyväksynnän Australiassa kehitetylle ERPS-ruosteenestojärjestelmälle.

Ei mitään massaa mihinkään, vain laitteen kytkentä akunnapaan ja Suomen oloissa 6 anturia ympäri autoa ja vot: elektroninen ruosteenesto hoitaa homman! Virtaakin kuluu auton oman kellon kuluttama määrä!

Homma perustuu siihen, että laitteen keskusyksikkö muodostaa antureista ja auton pelleistä kondensaattorin jolla pidetään metalliosissa jatkuva negatiivinen lataus. Laite kyllästää auton pellit ylimääräisillä elektrodeilla, jolloin raudan ei tarvitse luovuttaa niitä itsestään (siitähän ruostumisessa on kyse) ja ruostuminen hidastuu.

Menetelmää on käytetty alunperin veneissä ja ajoneuvoissa, jotka ovat joutuneet olemaan tekemisissä suolaisen meriveden kanssa, samoin kuin öljynporauslautoissa ja raskaassa teollisuudessa. Nyt sitä vain aiotaan soveltaa laajamittaisemmin henkilöautoihin Suomessa, down underissa on jo sovellettukin siis.

Osaako joku kommentoida asiaan tarkemmin. Kirjoittamani oli aika suoraa lainausta lehtijutusta, syvällisempää ymmärrystä mahdollisuuksista ei ole. Tuotehan kuulostaa kyllä erinomaiselta älynväläykseltä, jos toimii. Ympäristöystävälliseltä etenkin!

[Kumppani muokkasi tätä viestiä 26.01.2007 klo 18:59]
  
  • Näkyy olevan Jatel Ky:n sivulla asennusohjekin.

    Kiinnostava tuote.



    [mhj muokkasi tätä viestiä 26.01.2007 klo 21:37]
      
  • Humpuukia? :innocent:

      
  • .....niin, en minä tiedä onko humpuukia vai ei, Joxa?

    Jutussa mainittiin, että "suomalainen ei usko ennenkuin itse näkee".

    Tarkoitettiin sitä, että firman perustaneet olivat myös kuulleet asiasta Australian tuttaviltaan/sukulaisiltaan, mutta epäilivät todenperäisyyttä, saati sen mahdollisuuksia.

    Sen verran uteliaisuus oli herännyt, että oli siis mentävä tarkistamaan asia. Ilmeisesti ovat vakuuttuneet sen verran, että ovat hommanneet maahantuontiluvan, teettäneet ERPS-tuotteelle n. 1½ vuotta kestäneen tyyppihyväksynnän EU:ta varten, perustaneet ko. firman jne.

    Ja se mainittu webbisivuhan löytyi tästä:
    http://www.jatel.fi/index.html

    Mielelläni kuuntelen vielä vakuutteluja suuntaan ja toiseen. Vaimon nyt 2v auto pitäisi ruostesuojata, kun sitä on tarkoitus pitää vielä suht pitkään ja tämä vaihtoehto on aidosti kiinnostava.

      
  • Laivoissahan käytetään epäjalompia metallinpalasia, jotka ruostuvat muitten osien sijaan. Millä ne elektronit siinä autossa pysyisivät...

    Parempi kun luotat vaan perinteisempiin menetelmiin ennekuin itse alat koekaniiniksi...

    Gigapower? :grin:

      
  • Nevö gonna wörk... 110% BS:ää.
    Toimii hienosti paperilla vaan käytäntö lieneekin sitten liian kowa pala purtavaksi.

      
  • Tiedossa on ainakin se, että Gasumin maakaasuputket suojataan juuri näin. Eli niissä on aina jännite maahan nähden, suuruutta en tiedä. Kotini lähellä on putkilinjalla sähköliittymä juuri tähän tarkoitukseen. Vieressä on muutaman hehtaarin laajuinen 'anodikenttä' (Gasumilaisten käyttämä termi) joka kai toimii toisena elektrodina. Toki putkissa on kyllä myös jotakin mustaa massaa (teippiä?) vedettynä pintaan.

      
  • Kyllähän tuo toimii jos metalli sopivaa ja laitteet sen mukaan, mutta jälkikäteen asennettuna epäilen.
    Jos varmatoiminen niin kait autonvalmistajat käyttäisivät? :sunglasses:

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit