Peruutuksen merkkivalot

14 kommenttia

Jo jonkin aikaa on ihmetyttänyt mitä automuotoilijoiden päässä liikkuu, kun peruutusvaloista tehdään niin pieniä (esim. Audi), ettei niistä mitenkään voi olla valaisuapua pimeällä peuutettaessa. Ovat pikemminkin peruutuksen merkkivaloja takana tulevalle.

Toinen muotiomituisuus on vilkkujen upottaminen keskelle etu- tai takavaloryhmää. Kyllä vilkun ainoa oikea paikka on auton ulkokulmassa, ja mieluummin mahdollisimman isokokoisena.

  
  • Eikös peruutusvalot ole aina olleet käytännössä muodollisia. Joskus muinoin niitä ei ollut ollenkaan. Enemmän kuin tuo harmittaa kuitenkin se, ettei luontevaa paikkaa lisävalolle ole nykyisten henkilöautojen perässä. Puskurin alle voisi laittaa, mutta on aika arka paikka. Pitäisi olla oikein litteä valo. Lisäksi heijastinpinta tuntuu samenevan nopeasti tuollaisessa asennuksessa. Takseissa kyllä puskurin alle laitettuja valoja näkee.



    Jossain pakettiautoissa valoja on laitettu takalasin sisäpuolelle. En tiedä, kuinka toimii. Luulisi heijastavan liikaa takaisin, joten hyöty jäisi vähäiseksi. Varsinkin, jos menetelmää soveltaa henkilöautoon, jossa takalasi on enemmän tai vähemmän vino. Avolavoissa saa lavakaareen kunnolliset työvalot, jolloin homma on kunnossa.



    Vilkkujen muodin typeryydestäkin olen samaa mieltä. Ei erotu kirkkaan ajovalon vierestä. Koska muotoilija on autoteollisuudessa kuningas, on insinöörit joutuneet keksimään teknisiä ratkaisuja muotoilijoiden ajatusten saamiseksi toteutuskelpoisiksi. Audilla näyttää toinen ajovalo himmenevän, kun vilkku kytketään päälle. Tarpeetonta kikkailua minun mielestäni.

      
  • Vielä 80-luvulla monissa autoissa, mm. Audeissa, oli reilunkokoiset peruutusvalot, joiden valoteho riitti pimeässä peräpään valaisuun. Peruutuslisävalon asennus on todella ongelmallista. Mutta turhin valo, jolle uhrataan tilaakin, auton perässä on takasumuvalo. Sen väärinkäyttö ärsyttää ja Suomen oloissa takasumaria tarvitaan vain lumipyryssä tai kun tiellä pöllyää pakkaslumi pyryn jälkeen. Keski-Euroopassa asia on eri, siellä sumut ovat tiheitä ja äkillisiä.

      
  • Zagarat:

    Mutta turhin valo, jolle uhrataan tilaakin, auton perässä on takasumuvalo. Sen väärinkäyttö ärsyttää ja Suomen oloissa takasumaria tarvitaan vain lumipyryssä tai kun tiellä pöllyää pakkaslumi pyryn jälkeen. Keski-Euroopassa asia on eri, siellä sumut ovat tiheitä ja äkillisiä.




    Tuota takasumaria turhempia ovat vain ETUsumuvalot, joita väärinkäytetään vielä enemmän...



    Ja johon verrattuna takasumari on aika ajoin jopa tarpeellinenkin Suomessa! :tongue:

      
  • Kyllä tuota takasumuvaloa voi käyttää esim. kunnon lumimyräkässäkin. Silloin peräpää tahtoo olla lumen peitossa ja muita takavaloja ei välttämättä edes näy kunnolla lumen alta. Niillä etusumuvaloilla ei liene muuta käyttöä kuin korostaa kuljettajan tarvetta tuoda itseään esille.

      
  • Juu, ei tarvitse toistaa. Minähän kirjoitin että takasumuvalon jokseenkin ainokainen käyttötarve Suomessa on lumipyry. Mutta niitä on suhteellisen harvoin. Ajan 30000 km vuodessa enkä tänä talvena ole osunut vielä yhteenkään sellaiseen pyryyn. Sen sijaan pimeässä peruutellaan päivittäin ja olisi hyvä jos peruutusvalosa olisi apua valaisussa. Etusumuvalojen tarpeettomuudesta olen samaa mieltä. :flower:

      
  • Eli jos sinä et ole osunut kertaakaan lumipyryyn niin silloin ei muutkaan tarvitse sumuvaloa?

      
  • Voihan sen sumuvalon kytkeä peruutettaessa päälle apuvaloksi. Ei punaisesta hajavalosta paljon iloa ole, mutta on se tyhjää parempi.

      
  • Zagarat:

    Juu, ei tarvitse toistaa. Minähän kirjoitin että takasumuvalon jokseenkin ainokainen käyttötarve Suomessa on lumipyry. Mutta niitä on suhteellisen harvoin. Ajan 30000 km vuodessa enkä tänä talvena ole osunut vielä yhteenkään sellaiseen pyryyn. Sen sijaan pimeässä peruutellaan päivittäin ja olisi hyvä jos peruutusvalosa olisi apua valaisussa. Etusumuvalojen tarpeettomuudesta olen samaa mieltä. :flower:




    Etusumuvaloista on hyötyä jos lähivalopolttimot eivät pala, siis ovat paleet eli pimeät? :wave:

    Toiseksi saattaa olla hyötyä pimeässä ahtaissa ja mutkiasissa paikoissa yms.? :snotty:

      
  • Ddr5, jos oikein yrität, ymmärrät varmaan lumpyryvertaukseni tarkoittaneen sitä, että lumipyrykin on paljon harvinaisempi verrattuna pimeässä peruutteluun. Metsähaka on oikeassa siinä, että jos molemmat lähivalopolttimot ovat pimeänä, sumuvaloista on apua. Mutta jos molemmat etuvalopolttimot pääsevät pimeäksi, ei kuski liene paljon valojaan tarkkaillut. Aika harvoin ne ihan peräperää sammuvat.

    Suon autoihinne ilomielin sumuvalot eteen ja taakse, kunpa vain itse saisin isommat peruutusvalot...

      
  • Metsähaka:

    Etusumuvaloista on hyötyä jos lähivalopolttimot eivät pala, siis ovat palaneet eli pimeät?




    Tuo on kyllä totta...



    Metsähaka:

    Toiseksi saattaa olla hyötyä pimeässä ahtaissa ja mutkaisissa paikoissa yms?




    ....ja edelleen: jos nyt oikein hakemalla pitää hakea tarpeita! :wave:



    Mutta sekä ahtaissa paikoissa, että mutkaisissa paikoissa ei silloin voi ajaa kuin erittäin hiljaa. Ensimmäisessä kohdassa se onkin luonnollisinta, mutta "mutkaiset paikat" voi ymmärtää tosi monella tapaa.



    Koska ETUsumuvalojen kantama on oikein säädettynä tosi lyhyt, mutta leveä, niin reagointiajan pysyminen tolkkurajoissa aiheuttaa tosiaan sen, ettei ne päällä ainakaan siksi ajeta vauhdikkaasti (kuten umpisumussa tai kaameassa lumipyryssä muutenkaan...), joten tarkoittanet hitaita mutkittelevia paikkoja, kuten vaikkapa parkkihallit tms? :snotty:



    Jos taas ne on elvistelyä varten, vauhdilla ei ole merkitystä. Elvistely on/olisi kuitenkin sakotettavaa ja usein tuossa käytössä niistä on haittaa vastaantulijoille, etenkin pimeään aikaan.



    Mutta se lain (vai asetuksen) tulkinta on täällä varmaan ihan samaa tasoa yli-/alinopeuskeskustelun kanssa: milloin on sumua ja milloin ei ja onko sillä väliäkään, riippumatta siitä mitä pykälät sanovat. Ohan se nääs mageeta ku palaa 4 valoo eteenpäin! Ja yksi ylimääräinen mittaristossakin vielä, sellainen keltainen (luulisi osuvan silmään, vähän niinkuin varoitusvalon yleensä kuuluukin?) :sleepy:



      
  • Perävalojen surkeutta voi tosiaan ihmetellä. Audissa (esim) on todella ohuset peruutus-ja myös vilkkuvalot. Parhaita esimerkkejä lienevät tällä hetkellä Honda CR-V:n perävalot kokonaisuutena.

      
  • Monta kirosanaa on päässyt, kun esim. Audilla peruuttelee. Porukoilta löytyy Astra G ja Vectra C farmari. Varsinkin Astrassa on todella hyvät peruutusvalot (kaksi kappaletta täysin kirkkaalla lasilla) joilla kyllä näkee peruutella.

      
  • Nykyään "koristeita" TAKAVALOT, MYÖS PERUUTUSVALOT? :snotty:

      
  • Kumppani:

    Metsähaka:
    Etusumuvaloista on hyötyä jos lähivalopolttimot eivät pala, siis ovat palaneet eli pimeät?


    Tuo on kyllä totta...

    Metsähaka:
    Toiseksi saattaa olla hyötyä pimeässä ahtaissa ja mutkaisissa paikoissa yms?


    ....ja edelleen: jos nyt oikein hakemalla pitää hakea tarpeita! :wave:

    Mutta sekä ahtaissa paikoissa, että mutkaisissa paikoissa ei silloin voi ajaa kuin erittäin hiljaa.

    Koska ETUsumuvalojen kantama on oikein säädettynä tosi lyhyt, mutta leveä, niin reagointiajan pysyminen tolkkurajoissa aiheuttaa tosiaan sen, ettei ne päällä ainakaan siksi ajeta vauhdikkaasti (kuten umpisumussa tai kaameassa lumipyryssä muutenkaan...), joten tarkoittanet hitaita mutkittelevia paikkoja, kuten vaikkapa parkkihallit tms? :snotty:


    Olen jo vanha ukko ja elänyt aikoina jolloin kaupasta sai oikeita sumuvaloja joista oli hyötyä.

    Nykyisin uutta autoa ostettaessa ruksataan lisävarusteeksi "sumuvalot" joista todellakaan ei ole mitään apua useimmissa tapauksissa.

    Siksi yllätyinkin nykyisen pirssini varusteista joista on jopa hieman hyötyäkin. "Sumuvalot kulmavalolla" toimii alle 40 nopeuksissa käännyttäessä ja valaisee loistavasti pimeät porttikäytävät sekä pienet sivutienhaarat. Kovassa lumisateessa hitaasti ajettaessa ne valaisevat tien reunat jolloin paremmin pysyy omalla kaistallaan eikä toisaalta putoa ojaan niin helposti.

    Usein puhutaan valaisuetäisyydestä, mutta siihenhän on lähi sekä kaukovalot .



      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit