Sumuvalot

23 kommenttia

Turhuuden huippu Suomessa. En kyllä ymmärrä ketä ne häikäisee päivälläkäytettäessä.

  
  • Miksi sumareita ei voisi sallia käytettäväksi aina? Silloin niiden häikäisyvaikutus loppuisi, eikä tarvitsisi marista turhasta.

    Kaikki voittaisivat: autotuunaajat voisivat aina ajaa maksimoidulla tuninglookilla, ei häikäisyä ja lisäksi vielÄ poliisilta säästyisi resursseja rosvojen metsästykseen.



      
  • Penaudi:

    Miksi sumareita ei voisi sallia käytettäväksi aina? Silloin niiden häikäisyvaikutus loppuisi, eikä tarvitsisi marista turhasta.




    Harvemmin oikein suunnatut sumarit häikäisee, mutta tässä pitää ajatella niiden sumareilla ajavien turvallisuutta, kun ajetaan pimeällä. Päiväaikaanhan niistä ei toki ole muuta haittaa, kuin lisääntyneet päästöt.



    Penaudi:


    Kaikki voittaisivat: autotuunaajat voisivat aina ajaa maksimoidulla tuninglookilla, ei häikäisyä ja lisäksi vielÄ poliisilta säästyisi resursseja rosvojen metsästykseen.




    Voittajat ovat vähissä, kun poliisit eivät nytkään ole resursseja valojen käyttöön tai käyttämättä jättämiseen tuhlanneet. Hyödyksi voi laskea ainoastaan sen, että muut tiellä liikkujat tunnistaa jo kauempaa kuljettajan, joka soutaa yhdellä airolla.

      
  • Lisääntyneet päästöt (ovatko tosiaan mitattavissa) kompensoidaan sillä, että päivällä sumareita käytettäessä sammutetaan puolivalot. Ja kas meillä on ne niin tarpeelliset huomiovalot! Säästyy kalliimpia lähivalopolttimoita ja palavat takavalotkin, myös peräkärryssä.

    Poliisi ei tosiaan ehdi valojärjestykseen puuttumaan.

      
  • Uusissa autoissa on ns. päivävalot. Miksei sumuvaloja voisi sallia käytettävän päivävaloina? Nykysäännösten puitteisa ne ovat käytännössä täysin turhat. Oma kokemukseni on, että xenoneiden yhteydessä niiden käyttö ei tuo merkittävää valaisuhyötyä.

    Jos sumuvaloja voisi käyttää päivävaloina, säästäisi se ainakin kalliiden xenon-valojen käyttöä ja sitä kautta poltinkustannuksia sekä säilyttäisi ajovalojen valaisutehon pitempään.

      
  • Nykyautoissa usein polttimonvaihto matkan päällä hankalaa, joten sumarit voivat joskus pelastaa reissun, kun lähivalot kilahtavat.

      
  • urau:

    Miksei sumuvaloja voisi sallia käytettävän päivävaloina? Nykysäännösten puitteisa ne ovat käytännössä täysin turhat. Oma kokemukseni on, että xenoneiden yhteydessä niiden käyttö ei tuo merkittävää valaisuhyötyä.




    Osoittaa erittäin hyvin tämäkin kirjoitus, miten vääristyneeksi käsitys sumuvalojen käytöstä on muotoutunut.



    Ei olla todellisessa sumussa edes ajettu näköjään... Ihan simppeli juttu, mutta täällä jaksetaan vääntää "koristevaloista".



    Minä olen ajanut sumussa ja voin todeta, että xenonit ei valaise sumussa sen paremmin/huonommin kuin halovalotkaan. Ja juuri siksi se paras sumuvalo onkin suunniteltu (vain) niissä olosuhteissa valaisemaan mahd. läpitunkevasti ja lyhyelle etäisyydelle ja kas, alhaalta. Niitä kutsutaan juuri siksi myös sumuvaloiksi ja kyllä, niiden kanssa ajetaan todella hitailla nopeuksilla ja toivoen, että penkat ja reunat erottuisivat paremmin.



    Niitä ei siis kutsuta koriste-, eikä huomio- eikä muiksi valoiksi. Toistan, ihan simppeli juttu, kun miettii issekseen.



    Takasumariakin näkee väärinkäytettävän, vai onko niin, että ne "unohtuvat"? Mielestäni niillä on enemmän ollut käyttöä tosiliikenteessä, siksi harmittaakin, kun viimeisimmissä autoissani on ensin pakko sytyttää etusumarit, että takavastaavat saa päälle.

      
  • Kumppani:


    Takasumariakin näkee väärinkäytettävän, vai onko niin, että ne "unohtuvat"? Mielestäni niillä on enemmän ollut käyttöä tosiliikenteessä, siksi harmittaakin, kun viimeisimmissä autoissani on ensin pakko sytyttää etusumarit, että takavastaavat saa päälle.




    Volvossa sumarien "unohtuminen" on ratkaistu siten, että ne pysyvät päällä vain niin kauan kuin auto on käynnissä, seuraavan startin jälkeen sumarit on kytkettävä uudestaan.

    Normaalit ajovalotkin on pohjoismaiseen tyyliin päällä aina ja vain kun auto on käynnissä, vain kääntämällä kytkin -> 0, voi ajella pimeänä. Parkit toimii tietysti vaikka avaimet ei olisi virtalukossa lainkaan.



      
  • Jorma L:

    Volvossa sumarien "unohtuminen" on ratkaistu siten, että ne pysyvät päällä vain niin kauan kuin auto on käynnissä, seuraavan startin jälkeen sumarit on kytkettävä uudestaan.




    Ihan kiva ajatus Volvolta ja OK sinänsä.



    Se ei tosin toimi niille, jotka räppäävät takasumarit päälle ensimmäisestä vesipisarasta suunnilleen, tai unohtavat päälle edelleen ajaessaan, vaikka (rankka)sade, oli sitten lunta tai vettä, tai se sumu juurikin, tuli ja meni kilometritolkulla taaksepäin.



    Kumma kun heille se keltainen varoitusvalokaan siinä konsolissa, tai mittaristossa ei kerro mitään?



    Nyrkkisääntöhän on, että jos näet edellä ajavia autoja ylipäätään, saati kymmenien, jopa satojen metrien matkalla, niin omat takasumarit on takanasi tulevien kannaltakin täysin turhat olla päällä.



    Etusumaritkin on usein siis päällä samaan aikaan ja aivan yhtä turhaan, mutta myönnän ettei niistä nyt ihan sama haitta ole vastaantulijoina, kuin edellä ajavan takasumareista. Lähinnä hämmästyttää ko. kuljettajien muu ajatuksenjuoksu, joka viittaa koristevalokäsitykseen niistä vissiin...

      
  • Vielä tosta Volvosta.



    Oliks se niin että uudessa 60-sarjan Volleen ei ole lainkaan saatavana etusumareita?

      
  • Kumppani:

    Ei olla todellisessa sumussa edes ajettu näköjään... Ihan simppeli juttu, mutta täällä jaksetaan vääntää "koristevaloista".


    Eipä tunnu sumuvalojen idea auenneen kaikille. Joka syksy löytyy tietäjiä, jotka perustelevat niiden käyttöä lähivalojen kahdennukseen mitä mielikuvituksellisemmin perustein.



    Kumppani:

    Minä olen ajanut sumussa ja voin todeta, että xenonit ei valaise sumussa sen paremmin/huonommin kuin halovalotkaan. Ja juuri siksi se paras sumuvalo onkin suunniteltu (vain) niissä olosuhteissa valaisemaan mahd. läpitunkevasti ja lyhyelle etäisyydelle ja kas, alhaalta.


    Bosch Profi tai joku muu oikea sumuvalo tosiaan tekeekin tuon.



    Sen sijaan näkemieni autotehtaan asentamien sumuvalon kuvatusten hyöty on niin marginaalinen, että koristeen maine on täysin ansaittu. Aika harvassa ovat niin sakeat sumut ja lumisateet, että sumuvaloilla näkee paremmin kuin lähivaloilla.



    Varmaan jossain autossa voi olla oikeasti hyödyllisiäkin sumuvaloja, mutta itse mietin myös jossain vaiheessa autoni sumuvalojen korvaamista jollain hyödyllisellä, kuten päiväajovaloilla.



    Jätin sitten senkin tekemättä koska xenonitkin toimivat päiväajovaloina ihan hyvin.



    Kumppani:

    Mielestäni niillä (takasumuvaloilla) on enemmän ollut käyttöä tosiliikenteessä


    Aivan. Tuohon ei kummoista lumipöllyä tarvita ja sellainen löytyy joka talvi ja monesti.

      
  • Kumppanille:



    Suomen oloissa olen 40-vuotisen autoiluni aikana joutunut vain muutaman kerran sellaisiin sumuoloihin, jossa sumuvaloista on todella ollut hyötyä. Silloinkin autossani oli jälkiasennetut Bosch Touring -sumarit. Nykyiset tehdasasennetut tuikkusumarit ovat pelkkiä huomiovaloja tai koristeita, kuten 740GLE kirjoitti.

      
  • Zagarat:

    Suomen oloissa olen 40-vuotisen autoiluni aikana joutunut vain muutaman kerran sellaisiin sumuoloihin, jossa sumuvaloista on todella ollut hyötyä. Silloinkin autossani oli jälkiasennetut Bosch Touring -sumarit.




    Tarkoitat tietenkin etusumareita. Ei ole kokemuksia lisäsumareista, vain ns. ensiasennussellaisista.



    Zagarat:

    Nykyiset tehdasasennetut tuikkusumarit ovat pelkkiä huomiovaloja tai koristeita, kuten 740GLE kirjoitti.




    Mielestäni hänkin tarkoitti samaa muuten, mutta ihmetteli kanssani, että miksi niitä siltikään pitäisi polttaa tarpeettomasti ja ns. väärissä olosuhteissa?



    Kaupasta näyttää saavan kaikennäköistä ledivalolyysäriä autonsa keulille, jotka ovat sitten virallisia päivävaloja. Ne ovat siis kaikkien pykälien mukaan sallittuja niiden oletuskäyttötarkoituksessa ja muistaen, että pitää vaihtaa ajovaloihin kun ilta pimenee jne.



    Mitäs muuten pykälät sanoisivat, jos "koristesumuvalon" vaihtaisikin juurin päiväledivaloon ajatuksella, että vain ne palaisivat kuten uusissa oletuksena monissa tekee? Saisivat nuo turhaan sumareita polttavat sitten "koristella" autoansa liikenteeseen kuten toivovat.

      
  • Kumppani:

    Mitäs muuten pykälät sanoisivat, jos "koristesumuvalon" vaihtaisikin juurin päiväledivaloon ajatuksella, että vain ne palaisivat kuten uusissa oletuksena monissa tekee?


    Juuri tämä idea pyöri mielessä, eli sumuvalot pois kokonaan ja niiden tilalle samaan reikään sopiva päiväajovalo.



    En ehtinyt vielä selvittää auton mukana tulleiden sumuvalojen poiston laillisuutta. Omalta osaltani homma tyssäsi siihen, että samat sumuvalot toimivat kääntymisvaloina niiden pimentäminen olisi laukaissut vikahälytyksen puuttuvasta sumuvalosta.



    Koska autossa ilmeisesti uudesta lähtien paikallaan olleet xenonpolttimot olivat jo ehtineet selvästi harmaantua, ostin uudet talvipolttimot, ja vanhat jäivät valoautomatiikan ohjaamamiksi päiväajovaloiksi mallia D1S.



    Sitä en siis ehtinyt nähdä, kuinka paljon kuittia tulee vastaantulijoilta, jos sumuvalojen reijistä paistavat hyväksytyn malliset päiväajovalot :smirk:

      
  • Ainut huono puoli on sijainti : Alkuperäinen sumarinaukko on usein niin pirun alhaalla. Hyvä päivävalo saisi olla ajovalon korkeudella.

      
  • Tarkoitat tietenkin etusumareita.
    Mielestäni hänkin tarkoitti samaa muuten, mutta ihmetteli kanssani, että miksi niitä siltikään pitäisi polttaa tarpeettomasti ja ns. väärissä olosuhteissa?




    Juu, etusumareita. Takasumarista on Suomessakin hyötyä, etenkin lumipöllyssä ja rankkasateella. Silti niitäkin poltetaan tarpeettomasti eli hyvän näkyvyyden vallitessa.



    Huomiovalofilosofiaan liittyen jos valliseva käytäntö menee kohti huomiovaloja ja sumarista on vain koristeeksi, miksei sitä voisi käyttää huomiovalona? Eihän olosuhde silloin ole väärin, paitsi lain mukaan tietenkin, koska sumaria ei saisi polttaa. Sumarin vaihdossa huomiovaloksi voisi ollakin järkeä. Mutta kukapa viitsii moisen vaivan nähdä.



    Ihmettelen myös sumuvalon syttymistä käännyttäessä. Mitä se muka valaisee varsinkaan päivällä? Ja jos sumuvaloja ei saa päivällä polttaa, miten tämmöinen kääntymisvalo sallitaan?

      
  • Zagarat:

    Sumarin vaihdossa huomiovaloksi voisi ollakin järkeä. Mutta kukapa viitsii moisen vaivan nähdä.


    Oma motiivini tuon harkinnalle oli puhtaasti turhamaisuus. Voin hyvinkin lisätä autooni Motonetistä tai Biltemasta hankittuja osia, mutta ne eivät saa näyttää siltä.



    Zagarat:

    Ihmettelen myös sumuvalon syttymistä käännyttäessä. Mitä se muka valaisee varsinkaan päivällä? Ja jos sumuvaloja ei saa päivällä polttaa, miten tämmöinen kääntymisvalo sallitaan?


    Oman autoni yhtenä valintakriteerinä oli kunnon valot, koska ajan talvisin paljon ympäristössä, jossa valoille on oikeasti käyttöä ja yritän ensimmäistä kertaa pärjätä ilman lisävaloja.



    Hyvät Bi-xenonit + H7 lisäkaukovalot lähtökohtana pitää katsoa tarkasti, että kääntymisvalon edes huomaa. Lisäksi pitää katsoa väärään paikkaan, ajamisen kannalta aivan liian lähelle.



    Päivällähän noita ei edes auton sisäpuolella huomaa, mutta valmistaja taitaa olettaa valoja käytettävän vain pimeässä?



    Auton ulkopuolelta katsottuna sumuvalojen vilkuttelu näyttää minusta hassulta ja sopisi mielestäni niihin autoihin, joissa valot ovat muutenkin lähinnä koristeina. Hyvien valojen parina lähinnä nolon näköinen ja tarpeeton kikkailu.



    Aktiiviset ajovalot kuvittelin myös pelleilyksi, mutta toiminnan nähtyäni sellaiset huolisin omaanikin. Tehokkaiden kaukovalojen korkeussäädön sovittaminen ensin vastaantulijan valoihin ennen automaattista lähivaloille vaihtoa näytti kummankin auton ratin takaa ihan hyvältä.



    En tiedä, mitä 6-voltin Kuplan kuski tilanteen kokee, mutta ainakin hyviä vakiovaloja vastaan ILS (Intelligent Light System) toiminta oli oikein mukava kummankin kannalta.

      
  • Te ootte ihan hako teillä syistä miksi sumuvaloja käytetään. Se nappula jolla on lippa päin honkia ja 5 numeroa liian isot housut käyttää sumareita tasan 1 ainoasta syystä:

    Kyseinen henkilö luulee, että bilteman vanteillä höystetty karvanoppa leoni olisi jotenkin matalemman näköinen sumuvaloja poltettaessa. vaan eipä ole



    Olisikohan kannattannut vaan ostaa ihan oikea urheiluauto jos pitää sumuvaloilla hakea jotain matalaa efektiä.... :lol:

      
  • Penaudi:

    Kaikki voittaisivat: autotuunaajat voisivat aina ajaa maksimoidulla tuninglookilla, ei häikäisyä ja lisäksi vielÄ poliisilta säästyisi resursseja rosvojen metsästykseen.


    Mikään ei kai estä autotuunaajia asentamasta ajovaloja maantasalle, jos se on niin siistiä? Ajovalokolon voisi sitten täyttää vaikka rallipitkillä :lol:

      
  • 740 GLE:

    En tiedä, mitä 6-voltin Kuplan kuski tilanteen kokee, mutta ainakin hyviä vakiovaloja vastaan ILS (Intelligent Light System) toiminta oli oikein mukava kummankin kannalta.




    Tässä taas tullaan näihin yksiköihin, 6V ei eroa 12V järjestelmästä teoriassa mitenkään. Pienempi jännite vaatii tietysti kaikki piuhat ym. tuplavahvuudella. Järjestelmän kehitys on tietenkin loppunut sinne 60-luvulle.



    Raskaassa kalustossa käytetään 24V järjestelmää, onko mielestäsi valot paremmat? Tasavirralla P=U*I



      
  • Tapsa III on aivan oikeassa. Lähes.



    Suurin ero vanhojen 6 voltin valojen ja nykyaikaisten valojen osalta ei ole teorian pakottamaa, vaan johtunee toteutusten erilaisesta lähtötasosta ja ikääntymisestä.



    Yllä oleva "lähes" tulee siitä, että osa ikääntymisprosessia on myös sähköteknistä. Sama teho pienemmällä jännitteellä vaatii suuremman virran, jolloin hapettuineen liitoksen ylimenovastus hukkaa enemmän tehoa.



    Bosch Touring 190 esiteltiin noin 30 vuotta sitten ja Bosch Rallye 225:n edeltäjä Knick on ainakin yhtä vanha, joten siitäkin samaa mieltä, että osa valotekniikan "parannuksista" on näennäistä uudistamista vain uudistuksen vuoksi. Todellinen parannus on monesti kyseenalaista.



    6 voltin Kuplan valot olivat silti surkeat jo uutena.

      
  • Tapsa III:

    740 GLE:
    En tiedä, mitä 6-voltin Kuplan kuski tilanteen kokee, mutta ainakin hyviä vakiovaloja vastaan ILS (Intelligent Light System) toiminta oli oikein mukava kummankin kannalta.


    Tässä taas tullaan näihin yksiköihin, 6V ei eroa 12V järjestelmästä teoriassa mitenkään. Pienempi jännite vaatii tietysti kaikki piuhat ym. tuplavahvuudella.




    Entäs nelinkertaisella johtimen poikkipinta-alalla, jos ei haluta johtimien häviöiden kasvavan. Tehollehan voidaan kirjoittaa myös P=R*I^2?

      
  • Avaruusvektori:

    Tehollehan voidaan kirjoittaa myös P=R*I^2?


    Juuri tästä syystä myös saman suuruisen ylimenovastuksen aiheuttava hapettunut liitin pudottaa valotehoa 6 voltin järjestelmässä enemmän kuin 12 volttisessa.

      
  • Avaruusvektori korjasi virheeni:

    Entäs nelinkertaisella johtimen poikkipinta-alalla, jos ei haluta johtimien häviöiden kasvavan. Tehollehan voidaan kirjoittaa myös P=R*I^2?


    Tässähän ei ole kysymyksessä teho, vaan tehohäviö! P=R*I^2; kun R=0 niin P=0, tilanne on kuitenkin mahdoton koska aina R saa nollasta poikkeavan arvon (ei suprajohtavat), tällöin resistanssin kasvaessa virta pienenee kaavan mukaan, teho pysyy vakiona.





      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit