Opel Vectran 2,8 turbo

4 kommenttia

Olisiko kellään kokemuksia uuden Vectran 2,8 V6-turbosta ja nimenomaan manuaalivaihteisesta? Erikoisena ominaisuutena on kierrosten pysyminen korkealla vaihtojen aikana. Kun vaihtaa normaaliin tahtiin esim. kakkoselta kolmoselle, kierrokset eivät käytännössä laske lainkaan ennen kuin vasta kun kytkin ottaa kiinni kolmosella. Vaihdosta tulee kummallisen nykivää, ihan kuin olisi juuri kortin saanut. Lisäksi vaihdelaatikon "kulmat" tuntuvat vaihdekepissä saakka kun vaihteita täytyy pistää silmään kierrokset ylhäällä. Sujuva vaihtaminen onnistuu vain jos odottaa kytkin pohjassa poikkeuksellisen pitkään kierrosten laskua ennen vaihtamista suuremmalle. Huollon mukaan tietokone ei antanut mitään virhesignaalia joten täytynee uskoa, että kyseessä on moottorin ominaisuus. Pääkaupunkiseudulla ei näytä olevan liikkeissä manuaalivaihteisia Vectroja ko. moottorilla että voisi käydä vertaamassa. :frowning:

  
  • Itselläni ei ole 2,8 turbo vectraa, mutta vectra on (2,2 direct). Olen huomannut saman ilmiön nopeasti kiihdyttäessä ja vaihtaessani vaihteita ylöspäin. Aivan kuin jäisi kaasu pohjaan vaihteiden välissä ja ajosta (tai kiihdyttämisestä) tulee nykivää. Luultavasti kuuluu auton "hyviin" ominaisuuksiin. :wink:

      
  • ei sama auto mutta ainakin fordissa ja KIA:ssa havaitsin saman ilmiön. KIA:n myyjä kertoi että mahdollisesti tuo ilmiön on pakokaasupäistöjen minimoiseksi tehty harkittu ominaisuus...tiedä sitte

      
  • Veljeni Vectrassa 3,2i on sama kiusallinen ominaisuus. Muita Opelissa olevia typeriä uudistuksia ovat esim. vilkun ja lasinpyyhinten toiminta. Niiden kanssa pärjää, mutta ne ovat turhaa kikkailua. Myöskään takaluukku ei aukea ilman erillistä napin painallusta, joten se tuo vielä lisää vaivaa. Turvallisuus siinä lienee takana... silti ikävä ominaisuus. Olen omistanut seitsemän Opelia ja en enää suunnittele sellaisen ostamista ainakaan lähivuosina... vannomatta paras.

      
  • käyppäs kirjoittamassa tuonne niin voi löytyäkkin apu http://www.opelclubfinland.fi/

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit