TM lisävalotesti

24 kommenttia

Äidin auto meni vaihtoon ja piti aikanaan keksiä Hella 186 tilalle uudet lisävalot, kun 1982 rekisteröityyn ei enää saanut kahdentaa ajovaloja.



Testitulosten perusteella hommasin Bosch Touring 190 sen tasaisen ja leveän valokuvion vuoksi. Vaihtoehtona ollut Bosch Profi olisi ollut hankalan leveä henkilöauton keulaan. Sen jälkeen olen samanlaisia Touringeja asennellut eri autoihin pian 30 vuotta ja sellaiset vaimon S80:ssa on nytkin nokalla.



Onko kaikki tuotekehitysinsinöörit irtisanottu, vai ovatko ne tehneet xenon-valoja kaikki nämä vuosikymmenet?

  
  • Olisikohan niin, että lisävalojen muoto on jo tuolloin ollut optimaalinen, kun ei ole tarvinnut välittää muotoilusta, eikä näin ollen ole paljoa kehitettävää?



    En ole juurikaan kehitystä seurannut kuin siltä osin, että samoja malleja näyttää olevan myynnissä kuin vuosia sittenkin.

      
  • Tuntuu, että 17,5 referenssiluokan valoissa ei kehitystä ole tapahtunut. Ennen oli sellaisia valoja kuin pyöreät Bosch 165 ja Hella Comet 500, jotka ovat valoteholtaan erinomaisia (leveä ja suht pitkä valokeila). Lisäksi ne ovat kohtuullisen kokoisia, jotka oli helppo sijoittaa auton keulaan. Nyt testissä oli joko huonoja pienikokoisia tai hyviä isokokoisia valoja. Ksenoneissa sitten löytyy, mutta hinta/laatusuhde on vielä kovin huono.



    Tietysti esim. halogeenina Hella 200FF + auton alkuperäiset valot tarjoavat erinomaisen valotehon vaikka vanhassa Passatissa, jos sitä verrataan autojen alkuperäisiin valoihin yleensä. Ei nekään hukkaan mene.

      
  • Mitä noita tuloksia silmäilin, niin eipä merkittäviä eroja näkynyt perinteisten rihlattujen ja uudempien kirkaslasisten halogeenimallien välillä. Vanhat hyviksi osoittautuneet mallit ovat hyviä, ja koolla on edelleenkin väliä. Joitain heikompia tuloksia oli joukossa, mutta se vähän yllätti, että halvemmissakin merkeissä löytyy ihan yhtä hyvää valotehoa.



    Jotenkin tuntuu, etteivät esitetyt valokuviot kunnolla paljastaneet oletettua matalampien referenssilukujen valojen lyhyempää ja leveämpää valokuviota. Yhden valotehon rajan esittäminen ei ehkä kerro aivan kaikkea.

      
  • drive:

    se vähän yllätti, että halvemmissakin merkeissä löytyy ihan yhtä hyvää valotehoa.




    Itse silti vältän noita halpiksia. Valoteho saattaa uutena olla ok, mutta onko se sitä vuoden tai parin päästä enää? Tummuuko heijastimet, pääseekö pöly valaisimen sisään jne. Materiaaleissa ja toteutuksessa saattaa olla eroa, joka näkyy hinnassa.

      
  • Itse silti vältän noita kalliita. Valoteho saattaa uutena olla ok, mutta onko se sitä vuoden tai parin päästä enää? Tummuuko heijastimet, pääseekö pöly valaisimen sisään jne. Materiaaleissa ja toteutuksessa saattaa olla eroa, joka näkyy hinnassa.

      
  • Xenonvalojen mittaustuloksia katsellessa alkoi ihmetyttää, miksei noita kunnollisia kaukovaloja asenneta autoihin jo vakiovarusteeksi?



    Mitä muuten xenonvalojen referenssiluvut yleensä ovat, siis onko yleensä xenonvalojen kaveriksi mahdollista asentaa lisävaloja käytännössä lainkaan?



    Silloin jos bi-xenonien kaverina on halogeenikaukovalot menee tietenkin kaukovalojen lukumäärä yli sallitun neljän, mutta onko tuo muutenkaan mahdollista laillisesti?



    Joka tapauksessa kiitokset TM:lle testin päivittämisestä!

      
  • Mielenkiintoinen testi. Ehkä olisi vielä enemmän voitu käsitellä valojen asentamisen vaatimaa tilaa. Koria myötäilevään muovipuskuriin ei kiinnitys aina onnistu eikä sopivia rautojakaan taida löytyä. Tämä sanelee monen automallin lisävalon koon, ehkä muodonkin. Valoja ei saisi olla paritonta määrää. Suht paljon näkyy silti kolmea lisäpitkää. Eikö niitä valvo katsastusmies tai poliisi? Ja miten lienee referenssilukujenkaan kanssa? Välittääkö kukaan?

      
  • Zagarat:

    Eikö niitä valvo katsastusmies tai poliisi? Ja miten lienee referenssilukujenkaan kanssa? Välittääkö kukaan?




    Katsastukseen ylimääräiset voi purkaa pois ja poliisia ei todellakaan kiinnosta. Ei heitä kiinnosta laittomat xenon valotkaan ja vielä vähemmän lisävalot.



    Toisaalta en ihmettele poliisin suhtautumista. Valomääräykset ovat aikansa eläneet.

      
  • Nasse:

    Itse silti vältän noita kalliita. Valoteho saattaa uutena olla ok, mutta onko se sitä vuoden tai parin päästä enää? Tummuuko heijastimet, pääseekö pöly valaisimen sisään jne. Materiaaleissa ja toteutuksessa saattaa olla eroa, joka näkyy hinnassa.




    Minäkin vältän kalliita. Siitä yksinkertaisesta syystä, että kohtuullisellakin hinnalla on tähän saakka löytynyt hyvät valot tunnetuilta merkeiltä (ks. edellinen kommenttini). Valitettavasti Hellan valioima vaikuttaa nykyään aika surkealta, samoin Boschin. Kohtuullisen kokoisia, mutta hyviä valoja ei enää taida halogeenina löytyä. Ksenonumpion suuri syvyys puolestaan tuottaa ylimääräistä tuskaa asennukseen. Samoin hinta, joka on 10-kertainen siihen esim. pyöreään Hellan Comet 500:n verrattuna. Valoteho on testin mukaan pienikokoisissa valaisimissa samaa suuruusluokkaa.

      
  • Zagarat:

    Ehkä olisi vielä enemmän voitu käsitellä valojen asentamisen vaatimaa tilaa. Koria myötäilevään muovipuskuriin ei kiinnitys aina onnistu eikä sopivia rautojakaan taida löytyä.




    Jos kyse on suorasta muovipuskurista, on helpoin tapa pultata rekisterikilven taakse valoteline, jonka saa muutamalla eurolla Motonetistä, Biltemasta, jne.



    Ongelmia tulee pikemminkin ylätuista, kun autoissa alkaa olla puskurista saakka nousevia konepeltejä ja kylmällä ilmalla jäähdyttimen ilmankierron sulkevia lamelleja tai vähintään säleikön irti käyttäminen ehjänä vaatii korjaamokäsikirjaan tutustumista ja räjäytyskuvia.

      
  • Suurimmat ongelma taitaa ruuhkasuomessa olla huonot lyhyet (ajo)-valot. Testissä ei taidettu sanallakaan mainita miten lyhyitä valoja voitaisiin parantaa...?

      
  • halko6:

    Suurimmat ongelma taitaa ruuhkasuomessa olla huonot lyhyet (ajo)-valot. Testissä ei taidettu sanallakaan mainita miten lyhyitä valoja voitaisiin parantaa...?




    Itse tein sen "kiina-xenoneilla", mutta laillisesti saa melkein yhtähyvät valot kun releyttää omat valot ja laittaa polttimoiksi Philipsin X-treme Visionit

      
  • Entäs lyhyet?
    Suurimmat ongelma taitaa ruuhkasuomessa olla huonot lyhyet (ajo)-valot. Testissä ei taidettu sanallakaan mainita miten lyhyitä valoja voitaisiin parantaa...?




    Tämä on ihan totta. Olikos se niin, että vuoteen 1980 asti lähivalot sai kahdentaa. Minullakin oli ensimmäisessä autossa lisävalot, joissa oli sekä lyhyet että pitkät. Ja vielä halogeenit, sillä auton omissa oli hehkulamput...

      
  • Noteerasin ohimennen, että oli Biltemasta testivoittajat loppuneet hyllystä. Ruvennut ilmeisesti kauppa käymään. Ilmeisen onnistuneesti testin kannalta jakautunut valokuvio, vaikkei referenssit pitäisikään paikkaansa. Testi tuntui suosivan vähemmän hajautettuja valokuvioita.

      
  • drive:

    Noteerasin ohimennen, että oli Biltemasta testivoittajat loppuneet hyllystä. Ruvennut ilmeisesti kauppa käymään. Ilmeisen onnistuneesti testin kannalta jakautunut valokuvio, vaikkei referenssit pitäisikään paikkaansa. Testi tuntui suosivan vähemmän hajautettuja valokuvioita.




    Itse en kyllä omaan autooni noita Bilteman roskia laittais... ne "heijastimet" oli maalattu jollain v*tun sormivärillä joka lähtee varmaan vuoden sisällä irti :lol:



    Omissa Helloissa ei vielä mitään vikaa heijastimissa vaikka olen jo monta vuotta 100W polttimoita käyttänyt.

      
  • halko6:

    Suurimmat ongelma taitaa ruuhkasuomessa olla huonot lyhyet (ajo)-valot. Testissä ei taidettu sanallakaan mainita miten lyhyitä valoja voitaisiin parantaa...?




    TM:ssä oli muistaakseni 90-luvulla ihan hyvä artikkeli lähivalojen parantamisesta. Siinä käytiin läpi ainakin polttimoiden vaihto, umpioiden vaihto ja johdotusten parantaminen (jänitehäviöt). Olikohan mukana myös joku systeemi, jolla jännitettä korotetaan.



    Hetken koitin arkistosta artikkelia etsiä, mutta en löytänyt. Joku viitseliäs voisi jatkaa.

      
  • 740 GLE:


    Jos kyse on suorasta muovipuskurista, on helpoin tapa pultata rekisterikilven taakse valoteline, jonka saa muutamalla eurolla Motonetistä, Biltemasta, jne.




    Noinhan se käytännössä menee. Lopputulos on kyllä aika kamala valojen törröttäessä edessä. Ennen oli markkinoilla ohuita umpioita, joiden sijoitus oli helpompaa. Nykyvaloista ainakin Hellan Comet 200 kiinnike on aika fiksu. Sen saa kiinni monenlaiseen kohtaan.

      
  • Autobild Fi:ssä oli nyt syksyllä joku juttu valojen parantamisesta ja tarvittavista välineistä

      
  • Onhan noi isot Biltemat pärjänneet testeissä jo vuosikaudet. Esim. 2007 Vi Bilägare testissä kehuttiin. Ne laittoi 2008 alussa johonkin kestotestiautoon ja kehui, että vielä tänäkin syksynä on 'sormivärit' pysyneet kiinni.

    Väliäkös tuolla, sillä ei tollasia puolukkaämpärin kokoisia törppösiä viitsi nykyauton nokalle laittaa. Itellä on Primerassa ne testin huonoimmat lisävalot ja kummasti vaan niilläkin maisema kirkastui. Primen omat valot on ref. 12,5 -eli varsinaiset myrskylyhdyt. Vois sanoa et nyt on kauko- ja lähivalot suunnilleen balanssissa.

      
  • Ei ole ikinä referenssilukuja katsastuksessa mitattu! :innocent:

    Toisaalta ostamalla halppikset voi uusia ne tarvittaessa monta kertaa verrattuna laadukkaitten hintaan/kestävyyteen? :tongue:

    Meillä on kylläkin käytössä pääosin Boschia! :xmas:

      
  • Eihän lisävaloreleen 87 pinniltä saa tuoda sähköä katkaisimelle. Kuvan mukaan vielä ohuella kaapelilla. Eikös erillinen katkaisija, jolla saadaan lisävalot pois, laiteta autosta tulevan kaukovalon 56a ja liittimen 86 väliin. Näin katkaisu on mahdollisimman lähellä virtalähdettä. En lähtisi yrittämään tuota TM ratkaisua. Pelkäämpä, että savu nousee. Onko joku kokeillut?

      
  • En minäkään tajua tuota 87:lta katkaisijalle menevää johtoa. Erillinen katkaisija sinänsä on kyllä oikeassa paikassa.

      
  • Akussa riittää puhtia. Muistan vieläkin sen, kun vanhaan letukkaan meinasin lisätä öljyä. Laskin öljytikun huolimattomasti moottoritilaan ja toinen pää osui akun plus napaan. Pari-kolmimetriset kipinäsuihkut sammuivat vasta sitten, kun tikku oli sulanut. Tämä liitos voi johtaa samaan tulokseen.

      
  • Katkaisijassahan on "ihan selvästi" lamppu, joka kertoo lisävalojen olevan päällä, siksi tuo piuha sieltä releen lähtöpuolelta.



    Kun lisävaloille tulee sähköä, niin merkkilampullekin sitä tulee, ja näin tehottomammankin valosarjan hankkinut tietää ainakin siitä milloin lisävalot ovat päällä, jos sitä muuten ei erota :tongue:

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit