Uusia autoja kansalle?

40 kommenttia
«1

Nyt vuoden vaihteen jälkeen taitaa moni suunnata autokauppaan hankkimaan itselleen uutta mukavaa menopeliä halventunein hinnoin. Suosittelisin tälläista harkitseville nyt sinne kauppaan mukaan hieman tavallista enemmän tolkkua ja ymmärrystä planeetan tilasta.



Olen luopunut autostani vuonna 2003, koska sitä ei tullut silloin paljon käytettyä ja halusin säästää rahaa. Valmistuin DI:ksi ja nyt olen tehnyt kaksi päätöstä:

1. Autoa en osta enää ikinä, vaikka rahaa onkin. Perhe kulkee julkisilla tai polkupyörillä.

2. Jälkikasvua ei tähän perheeseen tule enää yhtään enempää.



Syynä valintoihini on planeetan, eli myös meidän pienten tatintallaajien tulevaisuus. Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat juuri nyt alkaneet pikku hiljaa tuntua näin tavallisenkin ihmisen elämässä ja tutustuttuani asiaan tarkemmin on käynyt täysin selväksi, että tulevaisuus on tämän takia kokonaisuudessaan (käytän pörssifirman toimitusjohtajan ilmaisua) "haasteellinen".



Arvoin tietojeni perusteella, että yksityisautoilu, lentomatkustelu ja muu ympäristöä suuresti rasittava toiminta kokee rajun alamäen alle kymmenen vuoden kuluessa. Alle 50 vuoden kuluessa planeetalla tapahtuu suuria muutoksia elinympäristössä, jonka seurauksena suurin osa ihmiskunnasta kuolee nälkään, sotiin ja tauteihin. Tulevan tilanteen vakavuus ymmärretään laajassa mittakaavassa noin 10 vuoden kuluessa, ja siinä tilanteessa ne ovat vahvoilla, jotka ovat osanneet varautua ennakolta.



Olen laaja-alainen teknologia-friikki ja olen uskonut, että tekniikka voisi ratkaista ympäristöongelmat niin, että elämä voisi jatkua nykyisen kaltaisena käytännössä ikuisuuden. Tutustuttuani asioihin, voin todeta: ei voi. Aikaa on liian vähän ongelmien ratkaisuun ja ongelmat liian suuria. Käytännössä kaikki vakavasti otettavat ilmastotutkijat ovat sitä mieltä, että tilanne on huono planeetalla juuri nyt, ja tulevaisuus on vielä paljon heikompi jos saastutus jatkuu edes nykyisellään. Saastutusta on siis vähennettävä laskemalla elintasoa, eli energian kulutusta.



Näitä ei kukaan asiaa tuntematon pysty vielä nyt ymmärtämään, ei varsinkaan täällä Suomessa. Nyt kauhistellaan mustaa joulua, lennetään lomalle Thaimaahan, rakennetaan moottoriteitä ja sisähiihtokeskuksia. Kymmenen vuoden kuluessa tajutaan mistä on kysymys. Silloin ei ole enää kysymys hiihtoharrastuksesta, vaan ruoan riittävyydestä, eli totuus iskee poskelle, ja lujaa.



Jos nyt halutaan aloittaa reipas päästöjen suitsiminen, niin tulevaisuus on vähemmän vaikea. Toki silloinkin nenille tulee, mutta voimme kenties selvitä.



Kirja auttaa tavallisen autonostajan alkuun planeetan tilan ymmärtämisessä:

http://www.otava.fi/kirjat/tieto/2007/fi_FI/ilmastonmuutos_nyt/

  
  • Käsittääkseni ihmiskunta on paasannut maailmanloppua koko tunnetun historian ajan milloin milläkin verukkeella. Alkukirkossa oltiin satavarmoja, että maailmanloppu on vain hetken päässä, kylmän sodan aikana paasattiin ydinsotaa, keskiajalla maailmanloppu tuli jumalan toimesta, helluntailaiset ovat taas vaihteeksi aivan varmoja maailmanlopusta väsyneiden ennustustensa pohjalta jne.



    Toki ilmastonmuutos on vakava asia, mutta noin synkkään näkemykseen en yhdy. Joillakin tuo maailmanlopun paasaaminen menee jo ihan hurmokseen asti. Aina ihmiset ovat tuota jaksaneet paasata ja aina uhka on ollut 100% varma.

      
  • Toivottavasti myös ilmastonmuutoksesta huolissaan olevat muistavat sen, että autoiluakin suurempi co2-päästöjen lähde on elintarviketeollisuus ja ainakin Suomessa rakennusten lämmitys. Etenkin naudanlihan ja riisin tuotanto on erityisen haitallista. Joten ei muuta kuin nyt jouluna syömään hyvällä omalla tunnolla kinkkua ja kalkkunaa, kukin makunsa mukaan.



    Itse tosin olisin onnellinen, jos onnistuisin järjestämään elämäni siten, ettei yksityisautoilua tarvittaisi. En vain tiedä, miten se olisi mahdollista.

      
  • Ilmaston muuttuminen on normaalia, se on muuttunut aina. On hyvin epätodennäköistä että miljoonia vuosia vanha planeetta menisi 200-300 vuodessa pilalle ihmisen pienen toiminnan vuoksi. Ilmaston muuttuminen on pikemminkin sääntö kuin poikkeus. En tiedä mitä "vakavasti" otettuja ilmastotutkijoita olet seurannut, mutta kaikki eivät ole sitä mieltä että ilmaston muutos on ihmisen tai pelkästään ihmisen aiheuttamaa. Suomessa yksityisautoilun osuus hiilidioksidipäästöistä oli muistaakseni 1/5... Kannattaa myös huomioida se, että hiilidioksidia sitovat kohteet ovat vähentyneet. Valtavat määrät hiilidioksidia syövistä sademetsistä on tuhottu ja niitä tuhotaan koko ajan... Toisekseen ilmaston toiminnasta ei vielä tiedetä paljoakaan, ei ihminen oikeasti tiedä vielä Co2:sen vaikutusta. Saattaa olla että meillä on paljon pahempiakin päästöjä täällä, mitä nyt ei vain toistaiseksi ole älytty tutkia. Suomi ei ole syyllinen kohtuuttomaan väestönkasvuun, vaan pikemminkin kehitysmaat, intia ja kiina... Siellä pitäisi enemmän asiaan puuttua ja laittaa asiast järjestykseen. Olihan ilmaston kivikaudellakin ja vielä sen jälkeenkin se on ollut huomattavasti lämpimämpi kuin se on nyt, eikä ihmiskunta ole mihinkään hävinnyt, suomessakin kasvoi aikanaan jaloja lehtipuita utsjoenkin korkeudella.



    Hyvä nykyaikainen dieselauto pääsee melkein linja auton tasolle per henkilö hiilidioksidipäästöissä.



    Planeetallamme/ihmiskunnalla on paljon muitakin uhkia, esimerkiksi oletteko kuulleet yhdysvalloissa yellowstonessa olevasta asupertulivuoresta. Kraattei oli muistaakseni jotain n.150km halkaisijaltaan. Kun se vuori purkautuu, ei enää ihmiskuntaa ole. Tuhka määrä mikä siitä sataa ympäri maailmaa on valtava, ilmasto muuttuu täysin tulee jääkausi, koska tuhka taivaalla peittää auringon. Tuhkaa sataa 200 vuotta yhtäsoittoa muutenkin....



    Myös se kauhistuttaa ihmisiä, että nyt on ensimmäistä kertaa lukuja ja tietoa saatavilla ilmastosta, lämpötiloista jne. Ennen ihminen ei tiennyt, vaikka pohjoisnapa olisikin sulannut jne. Niin se on että tieto lisää tuskaa... Väitettiinhän 70-luvullakin että tulee jääkausi, nyt väitetään että ilmasto lämpenee ... Mitähän väitetään 2030-luvulla ?

      
  • Aloittajan olisi jo opiskellessaan DI:ksi pitänyt oppia että, ennustamisen eräs reunaehto on, että ennustus on eri asia kuin totuus. Aivan riippumatta siitä, tarjotaanko tuomiopäivää tai ikuista elämää.



    Samaa mieltä Matti- kanssa meillä on hyvin lyhyeltä ajalta tallennettua tietoa maapallon ilmaston kehittymisestä, jonka perusteella yritämme tehdä tulkintoja ihmisen vaikutuksesta ilmastoon.



    Maapallon ilmasto on muuttunut rajusti ajan saatossa ilman että ihmisellä on ollut siihen mitään vaikutusta. Esim. Suomessa on ollut tämän hetkistä selvästi lämpimämpää tammen kasvualueen perusteella tai Hiili-14 vaihtelukäyrän perusteella.

      
  • Enustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden! :innocent:

    Voi kylläkin nykymenolla käydä niin että Suomeen ei enää tule jääkautta! :cry:

      
  • Metsähaka:

    Enustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden! :innocent:
    Voi kylläkin nykymenolla käydä niin että Suomeen ei enää tule jääkautta! :cry:




    Aivan taatusti tulee jääkausia vielä montakin, myös suomeen :sunglasses: ... Hyvin epätodennäköistä että tulee meidän elinaikanamme, mutta tulee kuitenkin...

      
  • Voipi tullakkin kun on tähänkin asti tullut aika säännöllisesti, mutta ainakin DI:t on siitä pihalla kuten lumiukot? :xmas:

      
  • En jaksa alkaa kaikille vastaamaan erikseen, sen verran samaa mieltä oldoteusti ollaan vastapuolella, että vastaaminen yhdelle vastaa muillekin. :wink:



    juster:

    Aloittajan olisi jo opiskellessaan DI:ksi pitänyt oppia että, ennustamisen eräs reunaehto on, että ennustus on eri asia kuin totuus. Aivan riippumatta siitä, tarjotaanko tuomiopäivää tai ikuista elämää.




    Inssi-, DI- ja elämänopintojen aikana on tullut selväksi se , että kaikki mitä netissä tai kirjassa tai puheessa tai naamatusten sanotaan ei aina ole silkkaa faktaa. Siksi on hyvä vähän miettiä sitä mitä sanojalla on pelissä, mihin hän sanomisellaan pyrkii ja mistä syystä. Näitä pohtimalla monesta tietolähteestä voi jo sanoa, että kannattaako siihen suhtautua kuinka vakavasti. ESIMERKIKSI: Toyotan ja kaikkien muidenkin autonvalmistajien suuri ympäristöinnostus on alkanut kukkimaan viimeisimpien kuukausien aikana. Katsokaapa vaikka http://www.toyota.fi/inside_toyota/environment/index.aspx Hetki mietintää: miksi kaikkien näiden vuosikymmenien jälkeen toyotasta on yhtäkkiä tullut suuri ympäristön ystävä? Onko rahalla kenties jotain tekemistä asian kanssa?



    Sitten toinen tietolähde: Euroopan avaruusjärjestön (ESA) Earth-Science divisioonan suomalainen johtaja Einar-Arne Herland kertoi Ilmailumuseolla Vantaalla lokakuussa 2007 esitelmässään, että satelliiteilla on selkeästi ja kiistattomasti havaittavissa ilmastonmuutoksen vaikutukset planeetallamme. Näillä tuloksilla voidaan hänen mukaansa osoittaa, että ilmastotutkijat (kyse ei ole siis mistään hippiporukasta) ovat olleet ennusteissaan oikeassa, planeetta lämpenee ennustetusti (tai jopa vähän ennusteita nopeamminkin). Tämä kaveri oli aivan selkeästi tilanteesta huolissaan. Mikä on hänen motiivinsa kun hän kertoo asiasta kuulijoille?



    juster:


    Samaa mieltä Matti- kanssa meillä on hyvin lyhyeltä ajalta tallennettua tietoa maapallon ilmaston kehittymisestä, jonka perusteella yritämme tehdä tulkintoja ihmisen vaikutuksesta ilmastoon.




    Jäästä on kairattu näytteitä, joiden avulla voidaan tutkia ilmakehän kaasupitoisuuksia kymmenien ja satojen tuhansien vuosien päähän. Tällä hetkellä ilmakehässä on enemmän hiilidioksidia kuin kertaakaan 650000 vuoteen. Siihen mahtuu jo aika monta jääkauttakin väliin, eikö? Jos ei asioista ole tietoa, niin omaa tietämättömyyttään ei yleensä kannata kailottaa faktana edes intternetin keskustelupalstoilla. Siitä saa tyhmän ihmisen maineen.



    http://en.wikipedia.org/wiki/Ice_core



    juster:


    Maapallon ilmasto on muuttunut rajusti ajan saatossa ilman että ihmisellä on ollut siihen mitään vaikutusta. Esim. Suomessa on ollut tämän hetkistä selvästi lämpimämpää tammen kasvualueen perusteella tai Hiili-14 vaihtelukäyrän perusteella.




    Niin, muutokset ovat olleet rajuja kun tähän keskikokoiseen kiviplaneettaan (joka sisältää maailmankaikkeuden kaikki tunnetut elämänmuodot) on esimerkiksi iskeytynyt kilometrien kokoisia asteroideja satoja tuhansia kilometreja sekunnissa nopeudella tai sitten on ollut jostakin syystä todella massiivisia laavapurkauksia. Ilmastotutkijat kuitenkin ennustavat, että nyt on tulossa laajuudeltaan vastaavaa tuhoa, jos ei suunta muutu nopeasti. ESA:n tutkijat seuraavat toteutuvatko nämäkin ennusteet...



    Lopuksi englanninkielen taitoisille pohdintaa siitä, että kannattaako tuhlata fossiilia täysillä, vai himmailla vähän:

    https://www.youtube.com/watch?v=bDsIFspVzfI



    Ilmatieteen laitoksen amatöörien näkemys ilmastonmuutoksesta: http://fmi.fi/view/tutkimus_ilmasto/ilmasto_10.html



    DI:t on siitä pihalla kuten lumiukot? :xmas:


    -useimmat DI:t ovat näistä asioista tosiaan kanssanne aivan samaa mieltä, eli he ovat mielestäni (samoin kuin te arvoisat TM:n lukijat) pihalla kuin lumiukot. Tämä sanonta on kuitenkin nykytilanteessa jo hieman vanhahtava, sillä ulkona ei ole lumiukkoja paljon näkynyt. :lol:

      
  • Mainittakoon tässä yhteydessä, että henkilöautoliikenteen osuus Suomen hiilidioksidipäästöistä on karvan yli 10%. TM:ssä oli hyvä artikkeli ilmastonmuutoksesta jossain viime vuoden numerossa. Siinä oli vähän niitä vastapuolen kannattajiakin. Olen kuullut väitettävän, että meriin on sitoutunut 98% ilman ja veden sisältämästä hiilidioksidista, ja jos tämä on totta, niin on melko selvää, että ilmakehän lämpötila säätelee hiilidioksidipitoisuutta eikä päinvastoin. Ilmastonmuutoksen hallinta on suurta poliittista peliä, jonka varjolla pystytään perustelemaan mitä idioottimaisimpia lakeja ja päätöksiä, jotka ajavat joidenkin ryhmittymien etua monien muiden kustannuksella. Tästä syystä poliitikot ympäri maailman ovat niin kiinostuneita siitä. Vai luuleeko joku täällä tosissaan, että Suomi voisi esimerkillään vetää perässään muuta maailmaa ilmaston suojelussa, tai että suomessa tehdyt päästövähennyksillä olisi oikeasti jotain merkitystä, ja että ne vieläpä kiinnostaisivat jotain oikeasti merkittävää ympäristön saastuttajaa? Voin kertoa, että kaikkiin edellä esitettyihin väitteisiin oikea vastaus on jyrkkä ei.

      
  • Tämä DI on aloittajan kanssa ihan samoilla linjoilla. Jo pelkkä öljyn loppuminen tai merkittävä kallistuminen aiheuttaa melkoiset ongelmat nykyiselle halpaan energiaan perustuvalle maailmantaloudelle. Jos joku luulee, että tekniikka, vaihtoehtoiset polttoaineet tai vaikkapa ydinvoima ratkaisee ongelmat on pahasti väärässä. Öljyä kulutetaan sellaiset määrät, että sen korvaaminen muulla ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Kun soppaan lisätään ilmastonmuutos mikä heikentää merkittävästi elinolosuhteita maapallolla, ei hyvältä näytä.



    Mutta se mitä pieni suomi tekee ei paljoa asiaan vaikuta. Pikkupuuhastelun sijaan pitäisi valtiovallan oikeasti ja pikaisesti alkaa miettimään miten täällä selvitään 50 vuoden kuluttua kun bensalitra maksaa monikymmenkertaisesti. Varmuusvarastojen alasajo, perushyödykkeiden tuotannon alasajo, yksityisautoilun varaan rakennettu kaavoittaminen, globalisaatio, armeijan alasalo tai natoon liittyminen....lyön vetoa että myöhemmin noita kaikkia tullaan katumaan.



    Joku asiantuntija kertoi televisiossa, että kun öljy loppuu maapallolla voidaan teoriassa elättää enintään 1mrd ihmistä...käytännössä vielä paljon vähemmän. Eli pudotuspeli tulee olemaan kovaa.



    Toisaalta se, että ajanko itse bensalla, dieselillä tai julkisilla ei tilannetta muuta miksikään. Ihmiskunta tulee joka tapauksessa käyttämään jokaisen litran öljyä ja muita fossiilisia polttoaineita. Ja saanpahan kertoa lapsenlapsille, millaista se autoilu aikanaan oli

      
  • Tarkoitus ei ole tehdä tästä insinööririntamaa, mutta itsekin olen asiaan perehtyneenä "aika paljon" samoilla linjoilla Tommy B'n kanssa.



    Vaikka uskon ihimisen aiheuttamaan lämpötilanmuutokseen, olen skeptinen oman panokseni vaikutuksesta asiaan. Mielestäni ainut tapa vaikuttaa asiaan on kollektiivinen. Meidän tehtäväksemme jää valita päättäjät jotka luovat lakeja ja säännöksiä joiden thtävänä on ilmastonmuutoksen hillitseminen. Vain tällä tavalla massat saadaan muuttamaan kulutustottumuksiaan, ja todellista vaikutusta syntyy.

      
  • Tommi B:

    Jäästä on kairattu näytteitä, joiden avulla voidaan tutkia ilmakehän kaasupitoisuuksia kymmenien ja satojen tuhansien vuosien päähän. Tällä hetkellä ilmakehässä on enemmän hiilidioksidia kuin kertaakaan 650000 vuoteen. Siihen mahtuu jo aika monta jääkauttakin väliin, eikö? Jos ei asioista ole tietoa, niin omaa tietämättömyyttään ei yleensä kannata kailottaa faktana edes intternetin keskustelupalstoilla. Siitä saa tyhmän ihmisen maineen.




    Tämän ketjun aloittajalla ja yleensäkin netin keskustelupalstan kirjoittajilla ei liene pelissä sen enempää, kuin muillakaan normaalilla mielenterveydellä varustetuilla ihmisillä. Siksi sinun ei tarvitse pelätä, että saat tyhmän maineen tänne kirjoittaessasi, mahdut kyllä joukkoon.



    Ilmaston lämpömittauksia on tehty systemaattisesti vasta sata vuotta. Sitä aikaisemmin olevia lämpötiloja on päätelty erilaisten lähteiden avulla. Näitä ovat esim. puunrenkaat, jäätiköiden koot, kasvukaudet ym. joiden avulla on lämpökäyriä päätelty ennen varsinaisia mittauksia.



    Maapallon keskilämpötilan arviointi on tämän takia hankalaa, sillä luotettavia mittauksia tarvitaan samalta ajanjaksolta ympäri maailman. Mutta yleisesti ollaan samaa mieltä että maapallolla on eletty lämpimämpiä ajanjaksoja kuin nyt.



    Ilmasto ei ole stabiilissa tilassa oleva systeemi, vaan se muuttuu jatkuvasti. Ihmisen vaikutuksesta siihen on monenlaisia käsityksiä.



    Ilmastonmuutoksen selittäminen luonnollisilla syillä ei ole saanut laajaa jostain syystä hyväksyntää meteorologien ja IPCC:n piirissä. Esim. auringonpilkkujen ja maapallon ilmaston välillä on kuitenkin selvä yhteys, joka on tunnettu jo satoja vuosia.



    Meillä on tarve kollektiivisesti pelätä tapahtumaa joka johtaa Maailmanloppuun. Milloin se ollut ydintalvi, sars, pandemia, aids, ydinsota jne. tai sitten se on joku muu kollektiivinen pelon kohde. Aivan varmasti voit nostaa asuntosi lämpötilan normaalille tasolle, sekä nauti lapsistasi ja hanki vaikka lisää, ei maailmanloppu ole vielä tulossa.



      
  • Lasken itseni ympäristöihmiseksi monella tapaa, ja olen aika monesta asiasta yhtä mieltä Tommi B:n kanssa. Erityisen huolissani olen siitä, että samaan aikaan etenee monia ongelmia - kemikalisoituminen, luonnontilaisten ympäristöjen hävitys, muu saastuminen ym. Ihan yhtä synkäksi en tilannetta näe kuitenkaan.



    Ilmastonmuutos on vakava asia, ja se tulee myös ottaa vakavasti. Myös siinä mielesssä, että käytettävät keinot tulee miettiä tarkkaan eikä heitellä ihan mitä hyvänsä esim. biopolttoaineiden suhteen. Kaikkea inhimillistä toimintaa ei kuitenkaan voida laittaa rikolliseksi. Ihminen on aina "tuhonnut" ympärillä olevaa ympäristöään, kuten tekevät kaikki muutkin eliölajit jos niitä on liikaa. Ja ihmisiä on liikaa, siitä ei pääse mihinkään. Niitä ei kuitenkaan ole liikaa täällä pohjoisilla leveysasteilla, eikä meillä ole ollut viimeisten vuosikymmenten aikana mitään ongelmia väestön koon säätelynkään suhteen. Se ongelma on aivan muualla ja sen säätelyyn on olemassa halpoja ja helppoja keinoja. Toimivimmaksi, yllättävän nopeavaikutteiseksi ja kestävimmäksi on osoittautunut naisten koulutus. Koko kehitysapu pitäisi suunnata siten että se hillitsee väestönkasvua ja ottaa ilmasto ja ympäristöasiat ensisijaisesti huomioon, eikä johda ylimääräiseen väkimäärään alueilla joilla ei jatkossa kuitenkaan ole elämisen edellytyksiä. Länsimaiden talouden romutuksella ei ole mitään tekemistä maailman pelastamisen kanssa, koska köyhät ja tietämättömätkin tuhoavat suunnattomasti ympäristöä ja vahvaa taloutta tarvitaan myös ongelmien ratkaisuihin ja sopeutumiseen.



    Halvat fossiiliset polttoaineet tullaan todellisuudessa polttamaan melko varmasti "loppuun". Siinä mielessä loppuun, etteivät ne kokonaan lopu mutta niiden saatavuus vaikeutuu ja ne kallistuvat. Tässä on kuitenkin se mahdollisuus samalla: kun halvan energian aika on ohi, tulee energiatehokkuus aivan uuteen arvoonsa. Periaatteessa kaiken toimintamme energiatehokkuus on todella surkealla tasolla ja sitä voidaan siis melko todennäköisesti kehittää moninkertaisesti kunhan pidetään huolta siitä ettei "tehokkuusparadoksi" iske tässä kohtaa. Se vaatii sekä asenteiden muutosta, että teknologian kehitystä. Ja kun on pakko se myös tapahtuu. Näin on käynyt ennenkin. Vaikka en usko teknologian ratkaisevan itse ongelmaa, on kuitenkin niin että ihmiskunnalla on kaikkien aikojen eniten tietoa ja keinoja käytössään ongelman ratkaisuun tai siihen sopeutumiseen. Ei sitäkään sovi väheksyä.



    Ilmastonmuutos ei tee maailmanloppua, mutta kyllä se suuria mullistuksia ja sopeutumista aiheuttaa. Eteläisillä alueilla elinolosuhteet voivat käydä kelvottomiksi ja varmasti se johtaa konflikteihin. Mutta niitäkin on ollut aina, ja on niitä aiemminkin aiheuttaneet luonnonolosuhteet. Mittasuhde on ollut ehkä yksittäistapauksissa pienempi, koska ei ole ollut teknologiaa eikä avustusjärjestöjä ym muuttamassa tilannetta paremmaksi. Luonnon antama "palaute" on aika välitöntä silloin kun sitä ei pehmennetä ihmisen teknologialla tai ulkopuolisella avulla.



    Nykyinen väestönkasvu perustuu lähinnä maanviljelyn huimaan tehostumiseen ja ruoan kuskaamiseen ympäri maailman (toki lääketieteelläkin on osansa). Homma siis perustuu lähinnä halpaan öljyyn. Kun halpa öljy loppuu, on aivan selvä että joko keksitään jotain muuta tilalle TAI sitten asiaan on vaan sopeuduttava. Silloin väkimäärät alkavat hiljalleen asettua niille lukemille joita alueet pystyvät elättämään.



    Aika paljon pitää kuitenkin tapahtua, ennenkuin ihmiset muuttavat heille ominaista käyttäytymistä. Luulen, että oma elintapa on sen verran rakas, että sen säilyttämiseksi ollaan valmiita aika härskeihinkin juttuihin. Vai miksi luulette että on säästetty valtavat arsenaalit ydinpommeja ym.?

      
  • Tommi B:

    ESIMERKIKSI: Toyotan ja kaikkien muidenkin autonvalmistajien suuri ympäristöinnostus on alkanut kukkimaan viimeisimpien kuukausien aikana. Katsokaapa vaikka http://www.toyota.fi/inside_toyota/environment/index.aspx Hetki mietintää: miksi kaikkien näiden vuosikymmenien jälkeen toyotasta on yhtäkkiä tullut suuri ympäristön ystävä? Onko rahalla kenties jotain tekemistä asian kanssa?

    <

    blockquote>



    Rahallapa hyvinkin. Ja juuri tästä syystä uskonkin muutokseen jos sitä vain osataan ohjata oikein. Kapitalismi on ehkä siksi edelleen elossa, että se sopivilla reunaehdoilla on toimiva ja jollain tapaa ihmisen luonteen mukainen järjestelmä. Eikö tämä autotehtaiden esimerkki juuri osoita, että systeemi kuitenkin toimii ja ihan oikean suuntaisestikin, jos se saa oikeita syötteitä? Pitää vaan asettaa ne toiminnan rajat ja kannattavuuslogiikat oikein.



    Sitten toinen tietolähde: Euroopan avaruusjärjestön (ESA) Earth-Science divisioonan suomalainen johtaja Einar-Arne Herland kertoi Ilmailumuseolla Vantaalla lokakuussa 2007 esitelmässään, että satelliiteilla on selkeästi ja kiistattomasti havaittavissa ilmastonmuutoksen vaikutukset planeetallamme.



    Suhtaudun näihin asioihin ja asiantuntijoihin vakavasti, mutta ongelmana on minusta se että avaruudesta asiaa on voitu tarkkailla ja mitata aika vähän aikaa. Emme siis voi tietää, miltä maailma olisi avaruudesta näyttänyt esim. silloin kun viikingit nimesivät Grönlannin "vihreäksi maaksi". Olisiko silloin ollut kiistattomia merkkejä ilmastonmuutoksesta tai jostain muusta?



    Mitä noihin jäänäytteisiin ym. tulee, niin käsittääkseni ns. ilmastoskeptikot ovat useimmiten juuri geologeja. Meteorologit ovat yleensä niitä, jotka eivät epäile ilmastonmuutosta.

      
  • Miksi siis ei ole kansainvälisesti puututtu kovalla kädellä esimerkiksi sademetsien tuhoutumiseen, jolla on jopa kaksinkertainen merkitys hiilidioksidipäästöihin verrattuna liikenteeseen. Jos asiaa saisi arvailla niin syy taitaa olla se etteivät poliitikot pääse sen avulla rahastamaan maailman kaikkia autoilijoita kuten nyt tapahtuu.



    Tosin on luvattu, että sademetsien tuhoutuminen on Tanskassa 2009 puheenaiheena. Olisi korkea aika ihmisten avata silmänsä ja pakottaa poliitikot hoitamaan oikeita kohteita, sen sijaan että elämöidään toissijaisista asioista pelkästään omaa ahneuttaan.

      
  • On kovin mielenkiintoista seurata Neste Oilin meuhkaamista sertifioitujen öljypalmuviljelysten puolesta, onhan käynyt aika selväksi ettei mitään sertifiointeja ole olemassa ja kotoinen Neste on aika kaltevalla pinnalla vakuuttaessaan omaa ympäristömyönteisyyttään.



    On ikäänkuin käry käynyt, ja Neste on jäänyt kiinni housut polvissa. Ettei vaan taas nostaisi päätään kyseisen firman disinformaatiokäytäntö, kuten oli vallalla 80-90 luvulla joka silloin muutettiin kansanliikkeen avulla piirun verran rehellisemmäksi.

      
  • Minä olen tietoisesti rajoittanut "kehitysavun" antamista koska "parantuneet olosuhteet" lisäävät syntyvyyttä ja autettavien määrä kasvaa, siis "oravanpyörä"? :cry:

    Saharassa ja Suomessa ollut joskus "sademetsä", siis "ilmastonmuutoksia" ennenkin tapahtunut jopa ilman "ihmispedon" vaikutusta? :innocent:

    Toisaalta ihminen on kyllä "jouduttanut" nykyistä ilmastonmuutosta, mutta ilman teollistumistakin olisi kait tapahtunut, tosin hitaammin? :xmas:

    Jos "ilmastonmuutos" olisi suurin uhka ihmiskunnalle, niin asiat olisivat nykyistä paremmin? :innocent:

      
  • Täällä keskisuomessa nostetaan turvesoista parasta aikaa pähkinäpensaiden ja tammien sekä muiden jalopuiden jäänteitä vietäväksi poltettavaksi voimalaan jotta saataisiin sähköä ja lämpöä. Kun katselen ympärilleni niin huomaan, ettei niitä jalopuita vielä kovin paljoa nykyisessä kasvihuone-Suomessa kasva. (Jäänteet ovat noin 8000 vuoden takaa)



    Miettikääpä mitä väliä on ilmaston kannalta poltetaanko maailman öljyvarat loppuun 20 vuotta nopeammin vai 20 vuotta hitaammin. Ei siis kerrassaan mitään! Joka tapauksessa kaikki saatavissa oleva öljy poltetaan ennenpitkää ja hiilidioksiidi päästetään ilmakehään.



    Todelliset syyt ovat aivan muualla. Olemme lopullisesti siirtymässä kalliin öljyn ja vähenevien öljyvarantojen aikaan. Mitä paremmin pystymme irrottautumaan öljyriippuvuudestamme, sitä helpompi tuo siirtymä tulee olemaan. Siksi on hyvinkin perusteltua pyrkiä vähentämään öljynkulutusta käyttäen useita keinoja. Tottakai litrahinta myös on sitä vähäisempi, mitä vähäisempää on kulutus.



    Toinen syy on poliittinen. Kenellä ovat suurimmat öljyvarannot? Tietenkin arabeilla jotka edustavat meille länsimaalaisille pelottavia ja hirmuisia fundamentalisteja ym. ym. Miettikääpä millaiset rahavirrat liikkuvat kohti arabimaita. Länsimaiden johtoelimissä lienee pyrkimystä noiden rahavirtojen pienentämiseen.



    Ilmastonmuutos on kuin taivaan lahja öljyriippuvuuden vähentämiseen pyrkiville hallituksille. Ja vielä kun Suomeenkin on tullut jo toinen surkea talvi peräkkäin me kansalaiset haluamme kilvan rajoituksia ja energiaveronkorotuksia ym.



    Näin se vain on uskokaa tai älkää.

      
  • "Arvoin tietojeni perusteella, että yksityisautoilu, lentomatkustelu ja muu ympäristöä suuresti rasittava toiminta kokee rajun alamäen alle kymmenen vuoden kuluessa. Alle 50 vuoden kuluessa planeetalla tapahtuu suuria muutoksia elinympäristössä, jonka seurauksena suurin osa ihmiskunnasta kuolee nälkään, sotiin ja tauteihin. Tulevan tilanteen vakavuus ymmärretään laajassa mittakaavassa noin 10 vuoden kuluessa, ja siinä tilanteessa ne ovat vahvoilla, jotka ovat osanneet varautua ennakolta."



    Tommi B:lle:

    Historian saatossa on toki useita suuriakin sivilisaatioita tuhoutunut ilmaston muuttumisen aiheuttaman nälänhädän takia, mutta nyt ilmaston lämpeneminen ei taida ollakaan se suurin uhka. Suurin uhka taitaa olla se, että ruoan ja muiden tarvikkeiden tuottaminen kallistuvan öljyn takia tulee lopulta niin kalliiksi, ettei kaikilla kuudella miljardilla ihmisellä ole kertakaikkiaan "varaa" syödä ja elää. Toivotaan kuitenkin, että uhat ovat liioiteltuja. (Sotiahan on toki aloitettu vähäisemmistäkin seikoista)

      
  • On varmasti joka tapauksessa järkevää pyrkiä eroon liiasta riippuvuudesta ulkomaisesta energiasta ja pyrkiä vähentämään tuhlausta. Mutta ei se saisi johtaa kuitenkaan ylimitoitettuun metsien polttamiseen sähköksi tai ainoiden vapaiden jokien pilaamiseen voimaloilla. Eihän meillä oikeastaan missään ole hyötysuhteet kovin korkeita, poislukien ehkä sähkön ja lämmön yhteistuotanto ja eräät teollisuuden prosessit. Teollisuuden osalta onkin parempi, mitä enemmän raskasta teollisuutta Suomessa on - täällä se on jotakuinkin niin "ekologista" kuin se maailmassa voi olla. Kiinalainen terästeollisuus ei oikein meikäläiselle pärjää. Hyötysuhteista ei viime aikoina ole paljon keskusteltu, vaikka käsittääkseni esim. Helsingin fossiilisella polttoaineella pyörivät voimalat ovat aivan ehdotonta huippua hyötysuhteessa.



    Liikenteessä olisi aika helppoa saada aikaan 20-30% pudotus kulutuksesta tekniikalla ja sen oikean käytön yleistymisellä ja toinen mokoma vähän järkeistämällä liikkumista ja liikkumismuotoja.



    En oikein jaksa tuntea huonoa omaatuntoa alle 6 litraa satasella kuluttavasta autostani samaan aikaan kun esim. etelänmatkailu on lähes räjähdyksenomaisessa kasvussa, lihaa syödään enemmän kuin koskaan, asutaan isommissa asunnoissa ja ostetaan älyttömiä määriä halpoja Kiinassa "ekologisesti" tehtyjä ja tänne kuljetettuja tavaroita ja elektroniikkaa sekä ympäri maailman kuskattua ruokaa ym. Auto on vain pieni osa tässä kokonaisuudessa.



    Aika moista valtaa jatkossa käyttävät ne harvat maat, joilla on öljyreservejä hallussaan. Ei liene sattumaa, että mustan kullan maat ovat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta niitä maailman epävakaimpiin kuuluvia - helppo raha ei ole terveellistä taloudelle ja herättää aina mielenkiintoa muissakin. Öljyntuotannosta aika iso osa on valtiollisten yhtiöiden ja myös Opecin kartellin alaisena ja öljyn hintaan liittyy muutenkin raskasta spekulointia. Milloin siis on kyse hinnannostatuksesta ja milloin oikeasta pulasta?

      
  • Jos tarkkailemme maailmankaikkeutta tähtitieteen aikaperspektiivissä, huomaamme että eräs lukemattomista keskikokoisista auringoista syttyy, palaa aikansa ja sitten sammuu poksahtaen. Piikkiriikkiset planeetat sen ympärillä muuttuvat loppuvaiheen poksahdusvaiheessa korventuessaan ilmakehättömiksi kivikasoiksi, jolleivät vallan hajoa kokonaan.



    Jos maapalloa ajatellaan geologisella aikaperspektiivillä, huomaamme, että maanosat liikkuvat maapallon pinnalla törmäillen välillä toisiinsa, aina silloin tällöin maapallolle syöksyy suuria meteoreja laittaen elämän edellytykset aivan uuteen uskoon (vanhoja lajeja kuolee ja uusia syntyy), maapallon navat vaihtavat napaisuuttaan tietyin välein aiheuttaen siirtymävaiheessa erilaisia ilmiöitä suojaavan magneettikentän heiketessä, jääkaudet seuraavat toisiaan haudaten metsiä ja muuta kasvillisuutta maan alle aloittaen kivihiilen ja maaöljyn kehittymisen maan alla, kun jopa 2 km paksu jääkerros liikkuu, meret valtaavat maata, kasvillisuutta joutuu meren pohjan alle puristuksiin, ja siitä tulee aikaa myöten öljyä ja kaasua jne...



    Itse asiassa koko pohjoinen kultturimme on jääkausien välistä kulttuuria. Uuden jääkauden lähestyessä täältä on viimeistään ihmisten ja muuttamaan kykenevien eläinten lähdettävä, kun maa on jään peitossa ympäri vuoden. Mitä silloin tapahtuu luonnon "biodiversiteetille"? Kaikki kasvit,hyönteiset ja järvien eläimistö kuolevat ja musertuvat jään alle tunnistamattomiksi, samoin kuin ihmisten tekemät "monumentitkin". Se siitä luonnon monimuotoisuudesta.



    Tämä kaikki tapahtuu siis ihmisten toiminnasta riippumatta.



    Mitä sitten on tapahtumassa muutamana lähivuosikymmenenä?? Maapallon lämpötila on kieltämättä ollut nousussa. Sen syistä kiistellään yhä, eihän hiilidioksidi ole mikään voimakas kasvihuonekaasu, ja sen pitoisuuskin on hyvin pieni edelleenkin. Marsin pinnan lämpö on myös noussut viime vuosien aikana. Auringon säteilyn muutoksia ei ole vielä kunnolla selvitetty, samoin vaikkapa maan magneettikentän muutokset saattavat aiheuttaa lämpötilan muutoksia. Metaanikaasu on voimakas kasvihuonekaasu, ja sitä syntyy ihmisen toiminnan tuloksena paljon. Metsien, etenkin sademetsien - hakkuu tuhoaa maapallon "keuhkoja". Periaatteessa maapallolla pysyisi tietty tasapaino eläinten kärsiessä hiilidioksidipitoisuuden noususta, kun taas kasvit siitä hyötyisivät, mutta ao. hakkuut estävät itsesäätelyä.



    Mihin suuntaan lämpötila täällä pohjoisessa sitten kehittyy? Tiedemiehet ovat kiistelleet siitä, sammuuko Golf-virran pohjoinen haara pohjoisten merivesien suolapitoisuuden laskun myötä, ja miten paljon ao. sammuminen vaikuttaisi ilmastoomme KYLMENTÄVÄSTI. Näyttää siltä, että menneinä vuosituhansina Golf-virran pohjoisosan sammuminen olisi viilentänyt voimakkaasti mm. Euroopan ilmastoa. Sehän taas tarkoittaisi, että pohjoisnavan jäät alkaisivat vahvistua ja merten suolapitoisuus pohjoisessa vähentyä (eli Golf-virta alkaisi taas toimia), samalla kun lumi- ja jääkerrokset heijastaisivat auringon lämpöä ulkoavaruuteen maata jäähdyttäen.



    Ehkä ihminen lopultakin suurentelee itseään ja saavutuksiaan - niin hyviä kuin pahojakin.

      
  • Näin on näppylät! :cry:

    Unohdit maapallon kiertoratamuutokset ja akselikaltevuuden muutokset yms. "pikkujuttuja" joita tapahtuu "silloin tällöin"? :xmas:

    Ihmisen "jälki" on "käärmeen kusi Saharassa"? :innocent:

      
  • MatLog:


    Jos maapalloa ajatellaan geologisella aikaperspektiivillä, huomaamme, että maanosat liikkuvat maapallon pinnalla törmäillen välillä toisiinsa, aina silloin tällöin maapallolle syöksyy suuria meteoreja laittaen elämän edellytykset aivan uuteen uskoon (vanhoja lajeja kuolee ja uusia syntyy), maapallon navat vaihtavat napaisuuttaan tietyin välein aiheuttaen siirtymävaiheessa erilaisia ilmiöitä suojaavan magneettikentän heiketessä, jääkaudet seuraavat toisiaan haudaten metsiä ja muuta kasvillisuutta maan alle aloittaen kivihiilen ja maaöljyn kehittymisen maan alla, kun jopa 2 km paksu jääkerros liikkuu, meret valtaavat maata, kasvillisuutta joutuu meren pohjan alle puristuksiin, ja siitä tulee aikaa myöten öljyä ja kaasua jne...

    Itse asiassa koko pohjoinen kultturimme on jääkausien välistä kulttuuria. Uuden jääkauden lähestyessä täältä on viimeistään ihmisten ja muuttamaan kykenevien eläinten lähdettävä, kun maa on jään peitossa ympäri vuoden. Mitä silloin tapahtuu luonnon "biodiversiteetille"? Kaikki kasvit,hyönteiset ja järvien eläimistö kuolevat ja musertuvat jään alle tunnistamattomiksi, samoin kuin ihmisten tekemät "monumentitkin". Se siitä luonnon monimuotoisuudesta.

    Tämä kaikki tapahtuu siis ihmisten toiminnasta riippumatta.

    Mitä sitten on tapahtumassa muutamana lähivuosikymmenenä?? Maapallon lämpötila on kieltämättä ollut nousussa. Sen syistä kiistellään yhä, eihän hiilidioksidi ole mikään voimakas kasvihuonekaasu, ja sen pitoisuuskin on hyvin pieni edelleenkin. Marsin pinnan lämpö on myös noussut viime vuosien aikana. Auringon säteilyn muutoksia ei ole vielä kunnolla selvitetty, samoin vaikkapa maan magneettikentän muutokset saattavat aiheuttaa lämpötilan muutoksia. Metaanikaasu on voimakas kasvihuonekaasu, ja sitä syntyy ihmisen toiminnan tuloksena paljon. Metsien, etenkin sademetsien - hakkuu tuhoaa maapallon "keuhkoja". Periaatteessa maapallolla pysyisi tietty tasapaino eläinten kärsiessä hiilidioksidipitoisuuden noususta, kun taas kasvit siitä hyötyisivät, mutta ao. hakkuut estävät itsesäätelyä.

    Ehkä ihminen lopultakin suurentelee itseään ja saavutuksiaan - niin hyviä kuin pahojakin.




    Nonni, täällä alkaa tulemaan nyt vastaan näitä jenkkiläisen öljyteollisuuden rahoittamien "tutkimusinstituuttien" keksimiä juttuja, esimerkiksi vaikkapa tällainen "tietolähde" kelpaa monille: Friends of science.



    Kannattaa kokeilla hakusanalla sourcewatch:sta :smile:



    Jep, eli perinteiset tarinat:

    "Grönlanti = vihreä maa" => http://fi.wikipedia.org/wiki/Grœnlendinga-saaga

    "Marsin pinnan lämpö" => http://environment.newscientist.com/channel/earth/climate-change/dn11642



    ...



    Näitä sepitettyjä, mutta uskottavalta kuulostavia tarinoita löytyy paljon. Niillä on tietysti suuri tilaus kun ihmiset haluavat uskoa, että ilmastonmuutos ei ole totta. Että tiedeyhteisö ja Nobel palkittu Al Gore ovat väärässä, yms.



    Toki näillä G.W.Bushin siunaamilla jutuilla saa "hyviä" syitä henkilökohtaiselle energian suurkulutuksen jatkamiselle. Jos todellinen tilanne planeetalla kiinnostaa, niin kannattaa lukea laatulehtiä, esim. Scienceä, New Scientistiä, National Geographicia tai vaikka kotoisen YLE:n ympäristöuutisointia. Ilmatieteen laitoskin kertoo aiheesta.



    Toivon (mutta en todellakaan luule) olevani väärässä, mutta pelkään olevani oikeassa.



    Edelleen suosittelen Pasi Toiviaisen kirjaa, tiedonhaluisille: http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Vitkuttelut+on+vitkuteltu/HS20071120SI1AT02hxo

      
  • Tommi B:


    Nonni, täällä alkaa tulemaan nyt vastaan näitä jenkkiläisen öljyteollisuuden rahoittamien "tutkimusinstituuttien" keksimiä juttuja, esimerkiksi vaikkapa tällainen "tietolähde" kelpaa monille: Friends of science.

    Kannattaa kokeilla hakusanalla sourcewatch:sta :smile:

    Jep, eli perinteiset tarinat:
    "Grönlanti = vihreä maa" => http://fi.wikipedia.org/wiki/Grœnlendinga-saaga
    "Marsin pinnan lämpö" => http://environment.newscientist.com/channel/earth/climate-change/dn11642

    ...

    Näitä sepitettyjä, mutta uskottavalta kuulostavia tarinoita löytyy paljon. Niillä on tietysti suuri tilaus kun ihmiset haluavat uskoa, että ilmastonmuutos ei ole totta. Että tiedeyhteisö ja Nobel palkittu Al Gore ovat väärässä, yms.

    Toki näillä G.W.Bushin siunaamilla jutuilla saa "hyviä" syitä henkilökohtaiselle energian suurkulutuksen jatkamiselle. Jos todellinen tilanne planeetalla kiinnostaa, niin kannattaa lukea laatulehtiä, esim. Scienceä, New Scientistiä, National Geographicia tai vaikka kotoisen YLE:n ympäristöuutisointia. Ilmatieteen laitoskin kertoo aiheesta.

    Toivon (mutta en todellakaan luule) olevani väärässä, mutta pelkään olevani oikeassa.

    Edelleen suosittelen Pasi Toiviaisen kirjaa, tiedonhaluisille: http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Vitkuttelut+on+vitkuteltu/HS20071120SI1AT02hxo




    Nk. "ilmastomuutosuskovaiset" ovat alkaneet nimittää ilmastomuutoksen ja ilmakehän hiilidioksipitopisuuden suhdetta epäileviä "ilmastoänkyröiksi". Voi vain kysyä, ketkähän niitä "änkyröitä" oikeasti ovat ??



    On valitettavaa, että tämä ilmaston lämpenemisen dilemma on politisoitunut, ja etenkin että tiedemiehet ovat menneet mukaan politisoimaan - rahoituslähteensä nuottien mukaan.

    Onhan se niin, että

    - toisaalta esim. öljy-yhtiöt ovat rahoittaneet omiin tarkoitusperiinsä sopivia tutkimuksia ja niitä tekeviä tiedemiehiä

    - toisaalta esim ympäristöjärjestöt ja heidän "palkkalistoillaan" olevat tiedemiehet ovat hyvin yksisilmäisesti ja rajoitetusti "tutkineet" ilmiötä



    Kun kaiken lisäksi "ilmastomuutosteoreetikot" ovat huomanneet, että kauhukuvien maalailu tuo valtioilta kivasti lisää rahaa tieteenalansa tutkimuksiin, eivät useat ole voineet vastustaa kiusausta.



    Huomattakoon myös, että nk. "tiedelehdet" eivät yleensä suinkaan ole tiedemiesten julkaisemia, vaan aivan tavallisten lehtitalojen, ja artikkelien laatijat ovat yleensä aivan tavallisia lehtimiehiä. Levikin lisäämisen kannalta räväköiden, popularististen artikkelien kirjoittelu on todella kannattavaa. Pahinta on, että vaikkapa "Wikipediaa" on alettu pitämään jonkinlaisena "Totuuden Torvena". Pitää muistaa, että tieteessä eivät ole "oikeassa" ne, joita on eniten (kuten mm. skientologit yrittävät väittää ), vaan ne, joiden fakta- ja teoriaosaaminen sekä ajattelukyky on paras. Muutenhan vaikkapa Einstein olisi aikoinaan ollut väärässä suhteellisuusteorioineen, puhumattakoon vaikkapa Galileista.



    Kuten TommiB:n viestistäkin ilmenee, tunnettujen tiedeakatemioiden tutkimustuloksiin löytyy netistä tuntemattomien kirjoittamia vastaväitteitä. Yleensä väitteitä ei perustella mitenkään, vaan kerrotaan ne tosina. "Auringon säteily ei ole yhtään muuttunut" on yksi myyteistä.



    IPCC on hyvä esimerkki nykysuuntauksesta. Viimeisin raportti esimerkiksi on "komiteamietintö", jonka laatimiseen ovat osallistuneet valitut tiedemiehet, luonnonsuojelujärjestöt ja muutama valtio. Se ei siis ole tieteellinen dokumentti. Vaikka tiedemieslista on pitkä, kaikkien näkemys ei suinkaan ole dokumentissa mukana, sitä on siis "sensuroitu". Lisäksi osa mukaan kutsutuista tiedemiehistä on jopa kieltänyt nimensä käytön IPCC:n yhteydessä, koska ovat jyrkästi eri mieltä alansa asioista. Samoin mm. tähtitieteilijöiden ja geologien osuus tiedemiehistä on omituisen pieni.



    Eikö ihmiskunta todella saa aikaan ilmastomuutoksesta tieteellisempää asiakirjaa kuin IPCC:n "julistus"?

    Eikö mitenkään ole mahdollista, että eri maiden tiedemiehet kokoontuisivat yhteen, ja vertailisivat keskenään faktoja ja teorioita - ilman järjestöjen, teollisuuden tai valtioiden vaikuttamista asiaan ??

      
  • Matlog kirjoittaa minusta hyvin koko aihetta varjostavasta ongelmasta. Koko 'debatin' ikävänä piirteenä on taustauskomus että ilmastonmuutos on totta, ja jos vähänkin sitä tukevaa tietoa saadaan niin kaikki muutkin olettamukset ovat totta. Ikäänkuin se että kun näemme että lämpötila nousee se tarkoittaisi myös automaattisesti sitä että nimenomaan pahimmat maailmanlopun julistajat ovat oikeassa, ja sitä mukaa kun saamme tietoa lämmön noususta tavallaan 'kapitalistisikojen verho' siirtyy pois ääriviherpiipertäjien totuuden edestä.



    (Toisaalta eräänä yhtä jyrkkänä ja tarkoitushakuisena taustauskomuksena oli se että koko ilmastonmuutos ei ole totta, mutta se on pitkälti todettu vääräksi eikä siitä taida juuri kukaan enää puhua.)



    Se että ilmasto lämpenee tarkoittaa vain sitä että ilmasto lämpenee, ei sitä että kaikki mitä hihhulit ovat 'koko ajan sanoneet' olisi sen perusteella totta.



    On se kumma kun ei voi suhtautua loogisesti ja järkevästi asioihin ja MYÖNTÄÄ SEN ETTÄ MELKEIN MIHINKÄÄN ÄÄRIVIHREIDEN IDEOLOGIAPOHJAISTEN ENNUSTUSTEN VÄITTÄMISEEN EI OLE TARPEEKSI TIETOA! Mikä siinä on ettei voi vain sanoa suoraan että emme tiedä tarkalleen mitä on tapahtumassa ja miksi? Ja vaikka olisikin joitain ensimmäisiä viitteitä jostain äärimmäisestä ihmisen vaikutuksesta niin se ei riitä noihin vaadittuihin mullistaviin toimiin, usein sellaisiin jotka eivät pahimmissakaan scenaariossa SILTIKÄÄN olisi kokonaisuutta ajatellen kannattavia.



    Eikö tosiaan saa toimia tilanteen mukaan eli nyt tietoon tulleiden ikävien merkkien vuoksi ryhtyä, ellei muuten, niin ainakin varmuuden vuoksi niihin toimiin joihin on kannattavaa ryhtyä, mutta jättää äärimmäiset epärationaaliset paniikit pois? Eikö todella ole järkevintä tehdä päätökset tiedon pohjalta eikä sen mukaan mitä nyt saatujen äärimmäisimpien arvioiden perusteella TULKITAAN (ja viherhullujen tarkoitushakuiseen, tuhoisimpaan suuntaan kallellaan olevaan suuntaan) olevan mahdollista pahimmassa tapauksessa?



    Ihmiten varallisuuden tiputtaminen harkitsemattomilla paniikeilla ei auta ilmastoa yhtään vaan päinvastoin saattaa helposti nostaa päästöjä kokonaisuudessaan, ja ennenkaikkea vähentää kykyämme ryhtyä ilmastoa suojeleviin toimiin.



    Lukekaa Björn Lomborgia.

      
  • Tässä aletaan nyt pääsemään sellaiseen vauhtiin ja syyttelyyn, että on kai kohta parempi siirtyä pois herkän aiheen parista.





    Tuon esiin vielä yhden mielestäni miettimisen arvoisen asian:



    Oletetaan, että ilmastonmuutos, joko ON totta, tai EI ole totta. (vaikka 50/50 mahdollisuus)



    Oletetaan, että jos ilmastonmuutos EI ole totta, niin voimme jatkaa mukavaa elämistä planeetalla ilman ongelmia niin kauas tulevaisuuteen kuin voimme kuvitella.



    Oletetaan, että jos ilmastonmuutos ON totta, niin mukavalle elämälle planeetalla voidaan heittää jäähyväiset ihmiskunnan ja useimpien eliölajien kärsiessä rajusti (jopa kuollen sukupuuttoon).



    Jos nyt haluaisimme estää ilmastonmuutoksen (50% mahdollisuus), niin meidän tulisi sijoittaa sen torjumiseen osa tällä hetkellä hallussamme olevasta mukavuudesta, eli rahasta, eli resursseista. Jos teemme sijoituksen ja..



    ..ilmastonmuutos EI ole totta, niin olemme hukanneet osan mukavuuksistamme turhuuteen. Elämä kuitenkin jatkuu mukavana (pienen taantuman jälkeen) niin pitkälle tulevaisuuteen kuin voimme kuvitella.

    :neutral:



    ..ilmastonmuutos ON totta, niin olemme estäneet elinympäristömme tuhoutumisen ja voimme olla onnellisia tehdystä oikeasta päätöksestä. Sijoitus todella kannatti.

    :grin:





    Jos emme tee sijoitusta ja..



    ..ilmastonmuutos EI ole totta, niin elämä jatkuu muuttumattomana niin kauaksi tulevaisuuteen kuin voimme kuvitella.

    :smile:



    ..ilmastonmuutos ON totta, niin sivilisaatiomme ja talousjärjestelmämme tuhoutuvat suurelta osin. Odotettavissa on laajoja sotia, pakolaistulvia ja nälänhätää koko planeetalla. Suuri osa kaikista eliölajeista kuolee, eikä tulevaisuuden toivoa ole tuhansiin tai kymmeniin tuhansiin vuosiin.

    :weary:



    Kysymys: Miltä vaihtoehdot kuulostavat? Kannattaako toimia, vai kannattaako odottaa?

      
  • Tommi B:


    Tuon esiin vielä yhden mielestäni miettimisen arvoisen asian:

    Oletetaan, että ilmastonmuutos, joko ON totta, tai EI ole totta. (vaikka 50/50 mahdollisuus)




    Älä nyt suotta jarruttele, kun vauhtiin päästään. Mutta ei kai ilmastonmuutosta kukaan ole kieltänyt. Siitä vain ollaan eri mieltä, miksi se tapahtuu, joten tuollaiset oletukset on turhia. Jos se tapahtuu syystä jota ei tunneta, on sitä vastaan aika turhaa tapella. Jos esimerkiksi auringon aktiivisuuden nousu selittäisi, menee kaikki ihmisen ponnistelut hukkaan.

      


  • Nonni, täällä alkaa tulemaan nyt vastaan näitä jenkkiläisen öljyteollisuuden rahoittamien "tutkimusinstituuttien" keksimiä juttuja

    Itse en näe mitään eroa siinä, että joku teollisuus on rahoittanut tutkimuksen vs. vaikkapa Greenpeace on rahoittanut sen. Luotettavuuden kannalta molemmat liene ongelmallisia tilanteita, mutta jostain syystä tuot esille vain toisen näistä.

    USA on muuten maa, joka edelleen (mainitsemastasi Bushista huolimatta) panostaa eniten rahaa ilmastotutkimukseen.

    Jep, eli perinteiset tarinat:
    "Grönlanti = vihreä maa" =>


    Tiedetään että Viikingit yrittivät elää omien tapojensa mukaisesti Grönlannissa. Se onnistuikin aika pitkän aikaa osin omavaraisesti, osin täydennysten varassa. Mutta ilmeisesti olot muuttuivat jossain vaiheessa ankarammiksi ja koska Viikingit eivät halunneet omaksua inuiittien tapoja, heille kävi lopulta heikosti.

    Näitä sepitettyjä, mutta uskottavalta kuulostavia tarinoita löytyy paljon. Niillä on tietysti suuri tilaus kun ihmiset haluavat uskoa, että ilmastonmuutos ei ole totta. Että tiedeyhteisö ja Nobel palkittu Al Gore ovat väärässä, yms.

    Niitä tarinoita löytyy moneen suuntaan. Ja niillä on suuri tilaus siinä vaiheessa, kun politiikka astuu kuvaan mukaan.

    Al Gore ei saanut Nobelia tieteellisistä ansioistaan. Hänen dokumentissaan on paljon kohtia, joilla ei ole varsinaista tieteellistä pohjaa. Ne ovat mahdollinen skenaario, mutta kuinka todennäköinen se on aivan eri asia. Esim. Etelämantereen sulaminen on asia, josta monet ilmastoasiantuntijat ovat täysin eri mieltä kuin mitä Goren dokumentissa kuvattiin.

    Toki näillä G.W.Bushin siunaamilla jutuilla saa "hyviä" syitä henkilökohtaiselle energian suurkulutuksen jatkamiselle.

    GWB edustaa yhtä poliittista kantaa, ja palvelee oman etunsa lisäksi omia intressiryhmiään. Mikä saa sinut luottamaan joihinkin muihin toisia intressiryhmiä ja omaa etuaan samaan tapaan palveleviin?

    Jos todellinen tilanne planeetalla kiinnostaa, niin kannattaa lukea laatulehtiä, esim. Scienceä, New Scientistiä, National Geographicia tai vaikka kotoisen YLE:n ympäristöuutisointia.

    Hyvää ja informatiivista luettavaa, mutta kuitenkin tehty myymään aiheilla jotka lukijakuntaa kiinnostavat.


      
  • Mielestäni ilmastonmuutoksella ja sen syillä ei ole edes merkitystä tulevaisuuden kulutuksesta keskusteltaessa. Fossiilia polttoaineita kuitenkin löytyy maapallolta vain rajallinen määrä. Samanaikaisesti tämän rajallisen luonnonvaran kulutus kasvaa voimakkaasti globalisaation seurauksena. Tulevaisuudessa tulee olla vaihtoehtoja ja mielestäni varautuminen kannattaa aloittaa ajoissa. Kriisin kautta sopeutuminen on aina vaikeampi vaihtoehto.



    EDIT: Selvennyksenä: en vähättele ilmastonmuutosta, vaan mielestäni kulutustottumuksia joudutaan joka tapauksessa muuttamaan tulevaisuudessa siitä riippumatta.

      
  • Olennaista on pohtia, mistä mahdollinen ilmastomuutos aiheutuu.

    Fakta on, että muutaman muunkin aurinkokuntamme planeetan pinta on lämmennyt. Kukaan ei ole vielä väittänyt, että se olisi ihmisen aiheuttamaa lämpenemistä. Aivan varmaa on, että kaasukehäisten planeettojen kaasukehän liikkeet (=tuulet) aiheuttaa aurinko. Kun sanotaan, että Marsin lämpötilan nousu on aiheutunut vaikkapa rajujen tuulten aiheuttaman suuren hiekkapilven esiintymisestä kaasukehässä, mikä olikaan tuulten aiheuttaja ?? Ihminenkö??



    Jos muiden planeettojen lämpeneminen ei ole ihmisen aiheuttamaa, miksi Maan lämpeneminen olisi??



    JOS maapallon ilmastomuutos on edes osittain ihmisen aiheuttamaa, onko syynä yksinomaan ihmisen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt?? Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on n. 0,4 %, ja hiilidioksidi ei ole vahva kasvihuonekaasu.



    Sinänsä kukaan ei ole vielä väittänyt vastaan sitä, että elämme jääkausien välistä aikaa, ja olemme sen ajanjakson loppupuolella. Täällä pohjoisessa ei jääkausien aikana asu kukaan. Mitä nykyinen ilmastomuutos aiheuttaakaan tulevalle jääkaudelle??











      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit