Viritys "lastut"

36 kommenttia
2»
  • Kyllähän vastuuntuntoinen paja seivaa myös originaalit asetukset. Nehän voi sitten tarvittaessa palauttaa, eikä ole takuun kanssa ongelmia.

      
  • Itellä on 1.4TSI Touran ja kyselin maahantuojalta onko mahdollista lastuttaa autoa (koska tilasivat minulle väärän auton --> pienemmällä koneella olevan). Maahantuoja oli jo selvitellyt asiaa aiemmin ja ensimmäiseksi erot näkyivät kuulemma DSG vaihteistossa. Eri tehoversioissa on kuulemma eri osia (vääntömomentti on eri yms yms).



    Halusin lastuttaa "kakkosauton" MB A210 Evon mutta eräs MB:n erikoisliike (ei siis Veho:smile:) totesi että odotettavissa käyntiongelmia. Mene ja tiedä, en ole asiantuntija mutta itse en sitä riskiä viitsi ottaa.

      
  • Tässä onkin aihe, jossa Saab on oikea pioneeri. Valmistajalta löytyi omia turbomallien viritys-sarjoja jo kahdeksankymmentäluvun lopulta. Tehon nousua oli jo silloin parhaimmillaan 25 hevosvoimaa ja takuut säilyi Toimintahan perustui ahtopaineen säätö (APC) järjestelmän vaihtoon. Toki jo aiemminkin oli tarjolla

    viri-palikkaa ihan 96-malleista lähtien. Mutta tässä aiheessa kun lähinnä on kyseessä turbo auton softaviritys.



    Nykyäänkin kyseinen merkki tarjoaa omia viritys-sarjoja, jotka ovat toisaalta nykymitoilla aika maltillisia joskin silti varmasti riittäviä. Ja vielä lisäksi Saabilta on merkkiliikkeiden kautta saatavilla Hirsch viritys softaa, joka ei vaikuta takuuseen. Ja viritykset on lähes samaa luokkaa kuin muillakin pajoilla. Esimerkiksi 1.8t koneeseen saatavana 150hp/240Nm -> 195hp/310Nm softa. Takuulla.

      
  • Itsellä nyt jo takana pidempi tovi lastullista riemua. Kyllä lastun uskaltaa ottaa, kunhan sen tarjoava firma on vastuullinen. Itse ainakin, kun kyselin jaggeni lastuttamalta firmalta erinäisiä asioita, niin tuntuivat olevan kyllä todella asiantuntevia.



    Nettikeskusteluista voi saada jotain tolkkua eri firmoista. Itse en ihan mihinkään nyrkkipajalle autoa veisi lastutettavaksi. Asiantuntevassa putiikissa lastutus maksanee enemmän, mutta itse ainakin olen valmis sen erotuksen hyvän ja huonon firman välillä maksamaan.



    Lisäksi kertoivat hyvin tarkkaan auton automaatin kestosta, ja siitä, etteivät vääntöä uskalla enää tästä pisteestä kasvattaa, vaikka useat firmat tarjoaisivat sellaisiakin paketteja autooni. Ja tässä kyllä näkyy, että vääntöhuippu on leikattu; vetää kuin turbiini ihan alakierroksilta ylös asti, eikä pahempia piikkejä tule. Lisäksi he tarjosivat takuun lastulle, ja muille asentamilleen tuotteille (mm. uudet putket). Todella positiivinen kuva jäänyt tästä kyseisestä firmasta!



    Sanottakoon vielä, että autoni oli jo ostettaessa lastutettu ja muut osat asennettu. Siltikin autoni lastuttanut firma jaksoi vastailla kattavasti jopa hieman tyhmiltä tuntuviin kyselyihini. Tuntui, että tuntevat ainakin jagget aivan läpikotaisin pikkudetaljeja myöten.

      
  • Syytä pitää mielessä, että "lastutus" vaatii muutoskatsastuksen, muuten voi vakuutuskorvaus mennä ohi suun mahdollisen vahingon satuttua.

      
  • Jep jep. Ja tähän sopii lukaista edellä ollut kirjoitukseni. Taitaa olla Saab tällä(kin) hetkellä ainoa automerkki suomessa missä tuo on edes mahdollista? Vai onko muita??

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit