Peugeot 207 jarrujen pauke

20 kommenttia

Tervehdys raadille. Viimeksi sain ongelmiini toimivat vihjeet. Pidän tätä autoa lämpimässä tallissa. Kovilla pakkasilla se ulkona seisottuaan on ikään kuin jumissa ja sitten lähtee liikkeelle. Tällöin kuuluu takajarruista pienet pamaukset. Tämä voi tapahtua vaikka ei käytä käsijarrua. Joskus se saattaa jopa sotkea ABS:n. Sitten kun auto lepää lämpimässä niin ABS:kin alkaa toimimaan. Mitään mekaanista vikaa on vaikea havaita. Olisiko kenelläkään tietoa asiasta. Kyttäävätkö muuten ystävämme katsastusmiehet näitä ohimenneitä vikoja? Siitähän jäänee merkki tuohon vehkeen tietojärjestelmään.

  
  • Kuulostaa siltä, että jarrulevyihin on jäänyt kosteutta, joka on sitten jäätynyt, ja jäädyttänyt jarrupalat kiinni levyihin. Kun auto lähtee liikkeelle, niin pamaus kuuluu siitä kun jää rikkoutuu. Omassa autossa tapahtuu tietyissä olosuhteissa samanlainen ilmiö ja näin olen sen tulkinnut.

      
  • Juuri näin. Arvelin itsekin että tilanne on tällainen. Mutta miten sen voi ehkäistä?? Olen pitänyt autojani tuossa lämpimähkössä tallissa jo 30 vuotta. Kyllä tuohon aikaan mahtuu jo monenlaisia talveja, varsinkin täällä perämeren pohjukoilla. Kuitenkin tämä on eka kerta kun näin alkaa tapahtumaan. Pitäisikö siis maahantuojien panna varoitus että tämä auto ei kestä lämpimässä säilytystä silloin kun on jatkuvat pakkaset ja lumi pelkkää pulverilunta :smile:

      
  • Trumppa:

    Juuri näin. Arvelin itsekin että tilanne on tällainen. Mutta miten sen voi ehkäistä?? Olen pitänyt autojani tuossa lämpimähkössä tallissa jo 30 vuotta. Kyllä tuohon aikaan mahtuu jo monenlaisia talveja, varsinkin täällä perämeren pohjukoilla. Kuitenkin tämä on eka kerta kun näin alkaa tapahtumaan. Pitäisikö siis maahantuojien panna varoitus että tämä auto ei kestä lämpimässä säilytystä silloin kun on jatkuvat pakkaset ja lumi pelkkää pulverilunta :smile:




    Minusta kosteutta tulee jarrulevyihin vaikkei autoa lämpöisessä tallissa säilytetäkään. Eli jarrulevyt lämpiää käytössä ja lumet sulaa. Jäätyvät sitten ulkona kun auto seisoo.



      
  • Tuttu, jokatalvinen juttu. Jo useammasta, erimerkkisestä autosta tuttu. Nimittäin autoista, joissa on takana levyt. Etujarrut eivät niin herkät ole jäätymään, ovat lämpimämmät ja vielä moottorin läheisyys lämmittää. Myöskään etupäähän ei lunta niin herkästi kerry kuin taakse, takana pölisee.



    Pahin kokemani oli viime tapaninpäivänä, kun ajelin pitkähkön ajon melkoisessa lumisateessa ja pöperössä. Auto seisoi pari-kolme tuntia ulkona (ei käsijarrua päällä, ettei se jäädy). Kun lähdin liikkeelle, ei kumpikaan takajarru meinannut hellittää otetaan. Eteen-taas nytkytysten jälkeen paukahti toinen auki, toinen takapyörä meni latanaa peruutettaessakin. Vielä muutama eteen-taakse nytkyttely, niin paukahti toinenkin auki.



    Kotona tallissa katselin auton alustaa, lunta joka paikassa. Myös takajarrut olivat täysin lumen peitossa. No annoin olla, seuraavana päivänä olikin ongelmana melkoinen ravistus. Lumi osittain suli vanteisiin ja jäätyi, pyörät pahasti epätasapainossa. Pain päivän aikana aina ajon jälkeen niitä lumi- jääkökköjä harjanvarrella tökin pois vanteista.



    ABSit eivät minulla silti ole sekoilleet palojen jäätymisen takia.





      
  • Kai se sitten on näin. Vikaa ei ole vaan ominaisuus. Hämäsi hieman kun takapää pamahti tallissakin. Ulkona tosin oli -31 lämpöä ja peräpää on ulko-oven lähellä niin voihan se hyvinkin olla vielä pakkasella. ABS:t sotkeutuivat vain kerran ja silloin oli tosi höttökeli.

      
  • Samaa vaivaa poti myös Alfasud.

      
  • Trumppa:

    Juuri näin. Arvelin itsekin että tilanne on tällainen. Mutta miten sen voi ehkäistä?? Olen pitänyt autojani tuossa lämpimähkössä tallissa jo 30 vuotta. Kyllä tuohon aikaan mahtuu jo monenlaisia talveja, varsinkin täällä perämeren pohjukoilla. Kuitenkin tämä on eka kerta kun näin alkaa tapahtumaan. Pitäisikö siis maahantuojien panna varoitus että tämä auto ei kestä lämpimässä säilytystä silloin kun on jatkuvat pakkaset ja lumi pelkkää pulverilunta :smile:




    Onpas ongelma... Mitä väliä?



    Jos on niin kamalaa kuulla pikku pamaukset kun jäätyneet jarrut irtoavat levystä niin pysäköi sitten ilman käsijarrun käyttöä eli vaihde silmään ja käsijarru pois.

      
  • Onhan tuolla väliä, hemmetin tympeä maksettu ominaisuus.



    Ja niin kuin Rape kertoi tapaninpäiväajeluistaan, niin käsijarrun käyttämättä jättäminen ei edes välttämättä poista tuota ongelmaa.



    Viime jouluna vaihdatin öljyt karvan verran napapiirin pohjoispuolella olevassa nyrkkipajassa ja tuli puhetta asentajan kanssa noista jäätyvistä takajarruista. Totesi, että takavetoisissa ei ongelmia ja toisaalta onhan noita etuvetoisia ajettu tänne sulamaan siten, että on ollu lasten liukuri takarenkaan alla. Reipasta toimintaa.



    Toivottavasti on ollu Talviauto-testissä käsijarrujen jäätymisille otolliset kelit.

      
  • En nyt keksi mitään kovin tympeää tuossa ominaisuudessa, mikäli siihen ei liity mitään muuta. Miten se päivittäistä käyttöä häiritsee, jos liikkeellelähdettäessä jarrut hieman paukahtavat? Jos ABS sekoaa, niin silloin se toki on ikävämpi ominaisuus.



    Tiedä sitten noista takavedoista, mutta itse ole ainakin ajanut nelivedolla, jossa on taipumus jarrujen jäätymiseen.

      
  • Simppa:



    Kerkesit itse vastaamaan omaan kysymykseesi.



    Ja noista lapinmiehen puheista olin ymmärtävinäni, että yhtään takavetoista autoa ei ole tuotu heille sulamaan liukuri renkaan alla. Olishan tuo periaatteessa mahdollista ja ihan ykkösvaihteella saattas pärjätä 80km/h rajoitetulla tiellä sen kummemmin olematta tientukkona.

      
  • jnejnejne:

    Simppa:

    Kerkesit itse vastaamaan omaan kysymykseesi.

    Ja noista lapinmiehen puheista olin ymmärtävinäni, että yhtään takavetoista autoa ei ole tuotu heille sulamaan liukuri renkaan alla. Olishan tuo periaatteessa mahdollista ja ihan ykkösvaihteella saattas pärjätä 80km/h rajoitetulla tiellä sen kummemmin olematta tientukkona.




    Tota... siis takaveto ja takapyörät jumissa ja auto liikkuisi? Toinen takapyörä jumissa.. ehkä.. mitä lie tasauspyörästö sanoo pidemmässä matkassa.

    Jos takaveto ja etupyörät jumissa niin ei silläkään oikein liikenteeseen voi lähteä.

    Minulle tulee mieleen, että jatkuva jarrujen jäätyminen rasittaa jarruosia, melko väkivaltaisesti joutuu irrottamaan pinnat toisistaan.



      
  • Jorma L:



    Missä kohtaa kirjoitusta mainitsen, että molemmat vetävät pyörät on jumissa?



    Ylipäänsäkin tuo liukuri-juttu kuullosti perinteiseltä lapinmiehen tarinalta, jonka totuuden määrän voi itse kukanenkin omassa päässään miettiä. Tuohon tilanteeseen tuo tarina sopi hyvin, on sitten totta tai tarua.



    Ja jos laillisuus ja turvallisuus ihan tosissaan askarruttaa, niin kannattaa varmaan ottaa yhteyttä paikallisiin kissalan veljeksiin ja vaikkapa Liikenneturva-nimiseen puulaakiin.



      
  • jnejnejne:

    Jorma L:

    Missä kohtaa kirjoitusta mainitsen, että molemmat vetävät pyörät on jumissa?

    Ylipäänsäkin tuo liukuri-juttu kuullosti perinteiseltä lapinmiehen tarinalta, jonka totuuden määrän voi itse kukanenkin omassa päässään miettiä. Tuohon tilanteeseen tuo tarina sopi hyvin, on sitten totta tai tarua.

    Ja jos laillisuus ja turvallisuus ihan tosissaan askarruttaa, niin kannattaa varmaan ottaa yhteyttä paikallisiin kissalan veljeksiin ja vaikkapa Liikenneturva-nimiseen puulaakiin.




    Jos ajaa alle nopeusrajoituksen niin Liikenneturvan mielestä kaikki ok. Vain ylinopeus paha.

    Etenkin jos olet 'viaton lapsiperheenäiti', opiskelijatyttö, 'et vain ymmärrä' tai muutoin olet 'heikompi osapuoli' liikenteessä niin ei väliä mitä sähläät.

      
  • jnejnejne:

    Jorma L:

    Missä kohtaa kirjoitusta mainitsen, että molemmat vetävät pyörät on jumissa?

    Ylipäänsäkin tuo liukuri-juttu kuullosti perinteiseltä lapinmiehen tarinalta, jonka totuuden määrän voi itse kukanenkin omassa päässään miettiä. Tuohon tilanteeseen tuo tarina sopi hyvin, on sitten totta tai tarua.

    Ja jos laillisuus ja turvallisuus ihan tosissaan askarruttaa, niin kannattaa varmaan ottaa yhteyttä paikallisiin kissalan veljeksiin ja vaikkapa Liikenneturva-nimiseen puulaakiin.




    Et missään, mutta monesti asia on niin että molemmat takapyörät on jumissa yhtäaikaa. Sama vika niin miksi vain toinen jäätyisi.

    Minulleko tuo laillisuus ja turvallisuuslause oli? Jos niin, miksi?



    Et kai tosissasi meinaa, että toinen etupyörä jumissa voi tien päälle lähteä?

      
  • Alfasudin jarrut jäätyivät 1970-luvulla.

    TM:n talvitestissä 2011 Alfassa on yhä sama vaiva.

    (s.38/TM 4/11)

    Ei kai niitä ole tarkoitettukaan kylmiin olosuhteisiin.

      
  • mhj:

    Alfasudin jarrut jäätyivät 1970-luvulla.
    TM:n talvitestissä 2011 Alfassa on yhä sama vaiva.
    (s.38/TM 4/11)
    Ei kai niitä ole tarkoitettukaan kylmiin olosuhteisiin.




    Monenko Alfan kokemuksella tämä tuli? Esimerkiksi 159 on ollu lämpimimpiä talviautoja jolla olen koskaan ajanut, vaikka essonbaarin tojotamiesten mukaan italialaiset ovat kylmimpiä autoja mitä maanpäällä kantaa.

      
  • Tasan yksi oli minulla ja toista en ole ostanut.

    Alfasud oli mielettömän hyvä ajettava. :smile:

    Mutkissa, kaarteissa katujen risteyksissä se oli tiessä kuin takiainen.

    Toista yhtä hyvää ei ole tullut käyttööni. Tuskin tuleekaan.

    Kylmä auto se oli talvella.

    Ruoste sen vei varsin nopeasti.

    Huom! Siis elettiin 1970-lukua silloin.



    Ja tuo toteamus edellä on suoraan viimeisestä TM:n talviautotestistä ja kyse vain jarrujen jäätymisestä.

    Viimeinen lause on sitten turhanpäiväinen.

    Parempi olisi ollut jättää kirjoittamatta.

    Harminpa sillä vain aiheutin.

    :confused:

      
  • Ei mieliharmia anakaan täällä suunnalla, toivottavasti ei sielläkään. :smile:



    Oli vain ristiriidassa tuo toteamus omien talviAlfailujeni suhteen. Siinä ne menevät talvella kuin muutkin. 159 olikin sitten varsinkin kylmäkulutukseltaan todella mahtipontinen, eli siitä selvä miinus. Samoin ohjaustehostimessa liian jäykät öljyt -> pakkasella kylmäkäynnistyksessä tehostin huusi kuin viimeistä päivää. Tehostimen öljyt vaihtamalla tuokin ongelma poistui. Tuossapa nuo pahimmat talvimiinukset.



    Pitääpä lukea testi itsekin. Huonotapaisena utelen kuitenkin, että miten Giulietta pärjäsi?



    Täytyy kyllä myöntää, että jos olisin Golf-kokoluokan autoa vailla, niin Giulietta olisi todella vahvoilla. Niine pienine italialaisuuksineenkin. Ei ole kulutuskaan sitä, mitä ennen. 1.4 Multiair 170 hv turbo automaatti 121g/km. Lienee teho- ja kokoluokkansa pienin noteeraus.



    Vaan jo riittää Alfasta. Takaisin aiheeseen.

      
  • Kun nyt niin moni on jo lehtensä saanut, niin ei kai se lie kovin suuri rikos,jos kerron sen verran, että hyvin pärjäsi.

    Alkupäässä on listaa. 19 mukana ja sijaluku yhtä mones kuin Otavan viimeinen tähti.

    Ei tarvita harmitellakaan. :smile:

      
  • Jorma L:



    En tainnut kirjoittaa myöskään jarrujen jäätymisen takia jumittavista etupyöristä missään, joten älä sotke niitä tähän.



    Mitä autoilla voi tehdä on ihan eri asia kuin mitä autolla saa tehdä. Toinen on ajajan mielikuvituksesta kiinni, kun taas toista rajoittaa lainsäätäjät ja -valvojat.



    Kuten jo mainitsitkin, niin molemmat takapyörät ruukaavat jumittaa jarrujen jäätymisen takia kyllä yhtäaikaa, mutta omien kokemuksien mukaan ne kyllä vapautuivat useasti eri aikaan, kun autoa vekslaili edes-takasin verenpainetta nostettava fiilis korvien välissä.



    Omat kokemukset perustuu vm2000 Astraan ja vm2008 Corollaan. Adamin tekeleeseen suunnittelin jo pikkuliirumissa sisätilanlämmittimistä formulatyyliset puhaltimet, jotka sitten toimisivat lohkolämmittimen ajastimen takana. Suunnitelmat jäivät onneksi piirustuspöydälle. Nipponin miesten tekeleessä myöskin useasti aamutuimaan ajoittunut "jarrujen vapautus"-vekslailu jatkui aina joskus akun maakengän irroituksella ja kiinnityksellä hälytysten kuittaamiseksi, kellon laittamisella oikeaan aikaan sekä radiokanavien uudelleen etsimisellä. Molemmissa kinnereissä oli talvirenkaat aluvanteilla, en tiedä oliko sillä mitään merkitystä takajarrujen jäätymisen kanssa, kun tuo otanta on niin pieni.



    Noista edelleen mainituista syistä vierastan autoja, joittenka takajarrut ruukaavat jäätyä normaalikäytössä.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit