Huoltovertailu 2013

4 kommenttia

Olipas karmeaa luottevaa! Vaikka käytössä on tarkistuslistat, niin merkittäviltä osin huollot tekemättä. Rasti vain ruutuun, niin homma hoidossa. Ei herättänyt huoltohaluja ko. ketjuissa.

Merkkiliikkeille melkoinen mainos, mutta myös syystäkin!



TM ei tainnut testata jokaista huoltoon kuuluvaa kohdetta, joten osa huoltotöistä jäi arvioimatta. Tuskin niitä kuitenkaan juuri sen paremmin on tehty.



Itse olen myös testannut huollon tietotaitoa kysymällä mitä öljynvaihtohuoltoon kuuluu ja lähes poikkeuksetta vastaus on öljyt ja suodatin. Lisäkysymyksetkään huollon sisällöstä ei sytytä lamppua. Riipuu tietysti autosta, mutta bemarissa esim. käsijarrun tsekkaus, valojen tsekkaus ja huoltonäytön tsekkaus, paikkojen puhdistuksia. Voi olla muitakin huoltokohteita. Näiden ei tulisi olla läpihuutojuttuja, vaan ne olisi myös tsekattu jos kerran laskutetaan.

  
  • Kehitystä on tapahtunut, koska kovin kauan ei siitä ole, kun merkkihuolloissakin tehtiin pääsääntöisesti kelvotonta jälkeä.



    Merkki huoltojen yksi etu, jota testissä ei mainittu, on mielestäni tieto tyyppivioista. Vaikka asiakkalle kerrotaankin, ettei kyseisiä vikoja juurikaan ole muilla ilmaantunut, huollossa ne osataan tarkistaa.



    Öljyjen hintaeroista ei käynyt selväksi, johtuiko syy merkkihuollon kalliista hinnoittelusta vai käytettävästä öljylaadusta.

      
  • Pitää käydä maanantaina ostamassa lehti, sen verran kiinnostusta herättävä juttu.

    Itse toki huomannut saman, vapaat korjaamot ruksaavat huolto kirjaan vain öljynvaihdon ja sivuuttavat muut kohteet. Erityisen petollista tämä on sellaiselle henkilölle, joka ei ymmärrä autoista eikä tajua pyytää vaadittavia töitä.



    Tuloksena auto, jossa on kyllä uudet öljyt, mutta tasan samat viat kuin ennen huoltoa. Eihän sen nyt näin pitäisi mennä.



    Merkkikorjaamolla titenkin ne tyyppiviat ovat tiedossa, mutta niin on myöskin korjaukset ja mahdolliset muutokset autoon tuotannon jälkeen. joku saattaa vaihdattaa kasan osia ja lopulta mennä merkkikorjaamolle, jossa sitten tehdään esimerkiksi moottorinohjainyksikön päivitys ja vika korjaantuu...

    _________________________
    http://batracer.com/-1FrontPage.htm?XqI
      
  • Merkkiliikkeen tiskillä voi käydä kysymässä kampanjoista omaan autoon. Ei tarvi odotella huoltoa välttämättä.

      
  • Kampanjat on eri asia kuin ns. huoltotiedotteet joita sovelletaan autossa olevien vikojen korjaamiseen ja tutkimiseen.



    Kampanjoilla harvemmin korjataan päällä olevia vikoja, vaan ennalta ehkäistään tai kauniisti ilmaistuna, korjataan tehtaiden sössimiä kohtia :tongue:

    _________________________
    http://batracer.com/-1FrontPage.htm?XqI
      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit