Autot, joilla liukkaudesta ei tarvitse juurikaan välittää

54 kommenttia
«1
  • Tämä Nissan Primera on erittäin hyvä ajettava talvisilla mutkateillä, mutta hieman tavallisuudeta poikkeavissa "ääri"tilanteissa jättää toivomisen varaa. Ja helmasyntinänsä on tietysti se, että sillä ei pääse paikaltaan liikkelle, edes nastarenkailla. Siksi sillä ei ole asiaa listalle.

      
  • Nelivetoinen Passat(varusteineen) on Audien ohella ehkä ylihinnoitelluimpia autoja kautta aikain. Liukkaalla turvallisuuden tuntua tietenkin antaa etuveto tai etuneliveto.

      
  • Jos asenne ei ole oikea, on kyseessä "vaarallinen auto".Lähtökyky on hyvä kun auto ei suttaa, ja se antaa väärän kuvan pidosta.Jarrutusmatkat/kaarrenopeudet ovat kuitenkin suunnilleen samat, kuin 2-vetosessa autossa.

    Kokenut kuski tämän tiedostaa, mutta jos auton rattiin hyppää "märkäkorva" lippis päässä, voi jälki olla rumaa.

      
  • Itse en ole sellaisella nykyautolla ajanut, jolle liukas keli aiheuttaisi merkittäviä ongelmia.

      
  • Samaa mieltä, kunhan renkaat on kunnossa.



    Jos liukkaudesta ei tarvitse välittää, katse on syytä kohdistaa auton sijasta kuskiin. Onko kyseessä hyvä vai huono ominaisuus, se onkin jo toinen juttu.

      
  • Liukkaudesta ei tarvitse välittää??? Outo ja vaarallinen asenne!



    Ihan saman jarrutusmatkan nuo nelivetoiset vaativat ja kaarteessa ajautuvat ulos kaistaltaan siinä kuin kaksivetoisetkin, jos vauhtia on liikaa. Siinä ei neliveto auta, jos kuski ei osaa toimia oikein.



      
  • Subaru Forester. Motarilla tosin vitossarjan bemarit meni heittämällä ohi, samoin yksi Q5. Ajoin motarilla semmoista 120 km/h.



    Mutkaisella auratulla syrjätiellä vetelin kahdeksaakymppiä, auto ei liirannut yhtään. Jousitus oli miellyttävä ja meno vauhdikasta ja turvallista. Subaru Legacyä ihailen myös, laadukkaan oloinen auto.



    Automaatti vähän rajoitti menoa, mutta kaupungissa se on kiva.

      
  • niin ilman muuta Ford Sierra tai Toyota Corolla DX. Niille liukkaus on vaan plussaa. :tongue:



      
  • Ensin kukkahattu päähän...noin. Ja sitten virallinen vastaus, että ainahan liukkaasta kelistä pitää "välittää", ei sitä voi jättää huomiotta.



    Sitten hattu pois ja voi kompata NHB:ta, että vaikka kaikilla autoilla pitää "välittää" liukkaasta, millä tahansa nykyautolla kyllä selviää liukkaallakin oikein hyvin, kunhan sopeutuu auton ja kelin vaatimuksiin.



    Jos haluaa minimoida itselleen harmin tai ärsytyksen joka aiheutuu tietoisuudesta että joutuu sopeuttamaan omaa ajamistaan ja että tätäkin parempia autoja on olemassa, niin silloin pitää ensin määritellä mitä on itse hakemassa.



    Jos pelkkä vetovoima riittää, suuri perävaunuu seuraa kiltisti eikä lumimyrskyn jälkeenkään tarvitse ihmetellä millä mökkirannasta noustaan tielle, on mikä tahansa neliveto mihin tahansa vajaavetoiseen nähden ylivoimainen.



    Jos taas vetovoima ei ole pääasia, vaan auton tasapainoinen ja hyvä ajettavuus kaarteissa ja suoralla ja luistossa tai ei, niin silloin alkaa hyviä vajaavetoisia nousta huonojen nelivetoisten rinnalle ja ohi. Tässä kohdassa alkavat möhkömaasturit jäädä ajamisen helppoudessa aakkosten alkupäästä löytyville ajettaville autoille.



    Ellei voi antaa kenellekään tasoitusta missään, ei vetovoimassa, luotettavuudessa, kaarretasapainossa eikä loogisessa käytöksessä kaikilla kaasun asetuksilla, on valinta helppo, koska jäljelle jää vain kiinteä takapainoinen neliveto, joka ei kuskilta lupaa kysymättä omin päin kytke ja irrottele vetoakseleita sataa kertaa kesken kaarteen.



    Eli quattro, 4Matic ja Subaru.



    Vai jäikö joku viimeisenä olevan tiukimmankin kriteerin täyttävä pois, kun en ole sellaista saanut kokeiltavakseni?

      
  • 740 GLE:


    Ellei voi antaa kenellekään tasoitusta missään, ei vetovoimassa, luotettavuudessa, kaarretasapainossa eikä loogisessa käytöksessä kaikilla kaasun asetuksilla, on valinta helppo, koska jäljelle jää vain kiinteä takapainoinen neliveto, joka ei kuskilta lupaa kysymättä omin päin kytke ja irrottele vetoakseleita sataa kertaa kesken kaarteen.

    Eli quattro, 4Matic ja Subaru.

    Vai jäikö joku viimeisenä olevan tiukimmankin kriteerin täyttävä pois, kun en ole sellaista saanut kokeiltavakseni?




    Tasoitustako antaakseen aktiivilukot tulivatkin WRC-autoihin jo viime vuosituhannella? Kaikki vakavasti otettavat tallit käyttivät niitä. Samoin monissa tunnustusta saaneissa katuautoissa on aktiivilukot. Esimerkkinä vaikkapa Nissan GT-R. Sitä on nimenomaan kiitetty hienoista mutka-ajettavuudesta rajoilla mentäessä.



      
  • 740 GLE:

    Vai jäikö joku viimeisenä olevan tiukimmankin kriteerin täyttävä pois, kun en ole sellaista saanut kokeiltavakseni?


    Suosittelen koeajamaan ainakin BMW:n xDrive malleista 3-sarjan sekä "maastureista" X1:n ja uuden X3:n ja nimenomaan liukkaalla mutkatiellä. Mielestäni erittäin looginen ja tasapainoinen ajokäytös nelivetoisiksi, varsinkin DTC/sport ja sport+ asetuksilla. Ainoastaan X1:n (xDrive 23d) ja X3:n (xDrive 35i) urheilualusta tuntui turhan kovalta tuon tyyppisiin autoihin huonosti auratuilla muhkuraisilla kaduilla. (Toisaalta milläpä ei tuntuisi!)

      
  • 740 GLE:


    Eli quattro, 4Matic ja Subaru.

    Vai jäikö joku viimeisenä olevan tiukimmankin kriteerin täyttävä pois, kun en ole sellaista saanut kokeiltavakseni?




    Jäi. Esimerkiksi Alfa Romeon Q4 on samanlainen 40:60 jaolla oleva Torsen kuin Audeissakin.



    Tunnut sähköä kammoavan turhaan. Mitsun evo on kyllä reippahasti paras neliveto, jolla olen ajanut kaikkine mahdollisine lukkoineen. Kehotan kokeilemaan, pitoa meinaan löytyy valtavasti ja auto menee sladissakin kuin juna.



    http://en.wikipedia.org/wiki/Mitsubishi_S-AWC

      
  • Subaru Forester on paras, vaikka etulasi halkeileekin ja tyhjäkäynnillä auto resonoi ja hattuhylly rämisee. Subarulla on kiva pyöritellä Stadissa pahimman lumimyräkän aikaankin. Äänieristys on sinänsä hyvä Subarussa. Subaru on paras.

      
  • Voisko joku selittää miten näissä autoissa on erilaiset ja paremmat jarrut kuin muissa - esim. takavetoisissa?

    Ja miten fysiikan lait kuten momentti eli kvanttikielellä spin on erilaisia?

    Kornia kun liukkaalla kiikkerien korkeapainopisteisten lyhytakselivälisten katu"maastureiden" (englanniksi urheilu-hyöty-ajoneuvo) kuskit revittelee "näyttö" mielessä.

    Olen sen verran noilla ajellut että ajo-ominaisuudet on poikkeuksetta huonot.

    Itse ajan liukkaalla aina varovasti ja rauhallisemmin kuin ei-liukkaalla.

    Tietyillä katu"maastureilla" homma näyttää menevän toisinpäin.

    Stadissa jotenkin vielä ymmärtää kun nopeudet on pienet mutta maantiellä kun katu"maasturi" porukka painaa täydessä lastissa vaappuvalla koslallaan muita ohitellen vielä boksi katolla Lappiin pyryssä meno on hurjan näköistä.

      
  • Autot, joilla liukkaudesta ei tarvitse juurikaan välittää




    Menee neliveto väännöksi jälleen. Missä on Torsenia ja onko oikea jako jne.



    Entäs muu ajettavuus? Ohjaus? Auton käyttäytyminen liukkaalla hätätilanteessa? Väistö lumella tai jäällä? Yliohjautuvuus / aliohjautuvuus? ESP:n toiminta? ABS:n toiminta? ABS:n toiminta jos jarrutuksen aikana joutuu kääntämään autoa, taikka jarruttamaan kesken mutkan?



    Vetopito on mun mielestä kuitenkin vain n.30% tuosta otsikon kyselemästä ajokista. Noita listaamiani juttuja ei varmaan moni ole voinut luotettavasti testata taikka verrata itse koeajoillaan?

    TM ja Teknikens Värld on tehnyt ansiokkaasti työtä puolestamme. Ja erot on aika huikeat.



    Väitän ajavani yhdellä parhaimmista liukkaankelin ominaisuudet omaavista etuvetoisista. Saab 9-3. Saa väittää vastaan jos on perusteet.



    Pahinta mitä voi olla liukkaalla on reilu yliohjaustaipumus. Se on todettu äärimmäisen vaaralliseksi useissa yhteyksissä. Asiaa koetetaan nykyautoissa korjata ESP:llä ja siinä varmaan onnistutaankin. Mutta auton oma ajokäytös on siitä huolimatta erittäin tärkeä. Miten kokonaisuus toimii, se ratkaisee.

      
  • Tuolla on kattava otos autoista joilla ei tarvitse juurikaan välittää liukkaudesta:

    http://www.vastavalo.fi/albums/userpics/11828/2009-02-17_EKS_I0228_auto-romuttamo_900x10.jpg

      
  • Aeronautin pointti yliohjautumisen haitallisuudesta liukkailla on hyvä.



    Tuli tuossa mielenhäiriössä vaihdettua Legacy Mazda 6:een. Mazda on kesäkuivalla mutkaisella asfalttitiellä oikein kiva. Talvikeli olikin sitten yllätys. Auto yliohjautuu aivan mielettömästi. Mazda 6 on selvästi rakennettu taittumaan innokkaasti mutkiin kesäisellä asfaltilla, mutta tämä on saavutettu uhraamatta ajatuksia talviominaisuuksille. Yliohjaaminen kyllä talttuu ESP:n avulla hyvin, mutta kauhulla odotan sitä kertaa kun ESP:n sulake on palanut. Silloin Mazda poistuu ajoradalta tangentin suuntaan.



    Ei autoja näin pitäisi rakentaa. Mazdan toteutus tarkoittaa, että auton alkaessa yliohjata kuljettaja voi joko lisätä tai vähentää vetoa. Lisääminen tuo mukaan aliohjaamisen yliohjaamisen samalla jatkuessa. vedon vähentäminen lisää yliohjaamista. Tosiaan ainoa tapa pysyä ajolinjalla on jarruttaa sisäkaarteen puoleista takapyörää. Homman osaa vain ESP.

      
  • Niinpä. Ja varsinkin hätätilanteessa ominaisuudet korostuu. Mikäli perä irtoaa turhan herkästi, ääritilanteessa ei ESP:t auta jos renkaalla ei ole kontaktia tiehen. Ja jos ohjaus (perstuntuma) ei kerro tarkalleen mitä milloinkin tapahtuu niin kuski elää harhaluuloissaan siihen saakka kunnes ensimmäisen kerran joutuu rajat kokemaan. Jo pelkästään ohjauksissa on hurjia eroja. Ja ihan kuten PropJock edellä kertoi, ei sellainen kesällä nautittava sporttinen ajettavuus olekaan talvella välttämättä kovinkaan etevä.



    Nunchakun kirjoitus edellä pitää karusti paikkansa. Jälleen ollaan talven reissuilla todettu, että hulluimmat ohitukset tulee juuri keskikokoa suuremmilta 4x4 autoilta. Oikein tyyppiesimerkki on joku X5. Toki tämä nyt kärjistettynä, mutta kuitenkin. Näkee jo kaukaa peilistä mitä tuleman pitää kun joku isokoneinen 4x4 möhkö tulee taakse. Suurin osa muista kuljettajista ajaa kiltisti kelin vaatimaa nopeutta, mutta isot 4x4 autot (jollaisesta itsekin välillä haaveilen "salaa" ) tahtoo posottaa ohi. Testien perusteella ne ei käänny tai pysähdy yhtään sen paremmin kuin toisetkaan autot, jopa päinvastoin.



    Teknikens Världin älgtest on mielenkiintoinen autojen ominaisuuksista kertova testi. Kannattaa tutustua.

      
  • 740 GLE:

    Ensin kukkahattu päähän...noin. Ja sitten virallinen vastaus, että ainahan liukkaasta kelistä pitää "välittää", ei sitä voi jättää huomiotta.

    Sitten hattu pois ja voi kompata NHB:ta...




    Kukkahatustani voi viedä vaikka kukkia haudalle sen jälkeen kun tällainen, joka ei välitä liukkaudesta, on virallisesti tappanut jonkun liikenteessä.

      
  • Mitsun EVO, ehkäpä markkinoiden kehittynein voimansiirtojärjestelmä ja ESP. Jos tuolla ei pärjää, niin ei sitten millään. Ainakin ylivoimaisesti paras mun ajamista autoista.

      
  • Aeronautti:

    Pahinta mitä voi olla liukkaalla on reilu yliohjaustaipumus. Se on todettu äärimmäisen vaaralliseksi useissa yhteyksissä. Asiaa koetetaan nykyautoissa korjata ESP:llä ja siinä varmaan onnistutaankin. Mutta auton oma ajokäytös on siitä huolimatta erittäin tärkeä.


    Tuo pitää paikkansa vain silloin, kun kuljettaja ei tunne autonsa käyttäytymistä. Huomattavasti tärkeämpää on kuljettajan ajokäytös. Kuljettaja on vastuussa sekä autonsa että omasta käyttäytymisestä liikenteessä.



    PropJock:

    Mazdan toteutus tarkoittaa, että auton alkaessa yliohjata kuljettaja voi joko lisätä tai vähentää vetoa. Lisääminen tuo mukaan aliohjaamisen yliohjaamisen samalla jatkuessa. vedon vähentäminen lisää yliohjaamista. Tosiaan ainoa tapa pysyä ajolinjalla on jarruttaa sisäkaarteen puoleista takapyörää. Homman osaa vain ESP.


    Tärkeintä yliohjaamisen korjauksessa on oikea-aikainen vastaohjaus luiston suuntaan. Silloin luisto oikenee etuvetoisella kaasua kevyesti lisäämällä. Nämähän ovat aivan perusasioita auton käsittelyssä, jotka on syytä opetella ennen kuin lähtee liikenteeseen millään kelillä! Jos kaasua painetaan reippaammin ja ohjataan edelleen sisäkurvin suuntaan, tuloksena on tosiaan ylisuuresta nopeudesta johtuva kuvailemasi nelipyöräluisto, vaikka yhtäaikainen ali- ja yliohjautuminen kuulostaakin oudolta. Tällöin suunta on lähinnä tangentin mukainen.

    Ja tuo sisäkurvin puoleisen takapyörän jarruttaminenhan onnistuu ilman ESP:tä myös kaikilla manuaalivaihteisilla takavetoisilla (paitsi kiinteällä 100% lukolla), kuten nimimerkki 740 GLE aiemmin jossain kertoikin.



    Jos autolla AJAMINEN tuntuu vieraalta, silloin on parempi olla vain matkustajana ja käyttää julkisia liikennevälineitä. Ratin takana matkustaminen on edesvastuutonta. :sunglasses:

      
  • Alla on tällä hetkellä aika mukava talviauto, A4 Quattro -10, mutta myös edellinen Passat 4Motion -06 oli oikein mukava. Ideaali talviauto olisi varmaan Mitsun EVO X, siis jos suorituskyky talvioloissa olisi kriteerinä. Turvallisin talviauto lienee sellainen jolla ei näillä keleillä pääse lujaa, nelivedolla nimittäin ei aina täysin huomaa teiden liukkautta ja tulee ajettua välillä turhan lujaakin.

      
  • muutaman vuoden vanhan mersun automaattilootalla. Perä irtoaa tiestä kuulemma ihan maltillisessa kiihdytyksessä loivassa mutkassa kun automaatti vaihtaa isompaa, ESP pelastaa isommilta ongelmilta.

      
  • Mini Cooper S on muuten oikeinkin hyvä talviauto maavaraa lukuunottamatta, vaikka lievästi yliohjaakin. Itseasiassa se on oikein kiva etuveto, kun ei puske. Lisäksi se on pikkuautona niin reippaasti keulapainoinen, että vetopitoakin tuntuisi piisaavan kaksivetoiseksi todella hyvin.



    Olosuhteiden pakosta tuli vetelläkin ajettua liukkaalla. Sai oikeasti ajaa kieli keskellä suuta ja hitaaaasti.

      
  • Thorne2:

    nelivedolla nimittäin ei aina täysin huomaa teiden liukkautta ja tulee ajettua välillä turhan lujaakin.




    Eli nelivedolla erityisesti tarvitsee välittää liukkaudesta, toisinkuin mikahe väittää.

      
  • FARwd:

    Tärkeintä yliohjaamisen korjauksessa on oikea-aikainen vastaohjaus luiston suuntaan. Silloin luisto oikenee etuvetoisella kaasua kevyesti lisäämällä. Nämähän ovat aivan perusasioita auton käsittelyssä, jotka on syytä opetella ennen kuin lähtee liikenteeseen millään kelillä!



    Ei nyt ihan näinkään. Jos tavoitteena on etuvetoisella manuaaliautolla oikaista takapyöräluisto, vastaohjataan JA painetaan kytkin pohjaan. Jos tavoitteena on lisätä vauhtia mutkassa leikkien jari-mattia, voidaan toki lisätä kaasua. Siinä vain on omat riskinsä esimerkiksi oikealle kaartuvissa mutkissa. Oma autoni on automaattivaihteinen, jolloin ym. ei ihan täysin päde. Mazda 6:n tapauksessa auto yliohjaa lähes jatkuvasti. Samalla ESP jarruttelee takapyörää, mutta myös luistonesto jarruttaa vetäviä pyöriä. Tulos on vähintäänkin mielenkiintoinen. Lopputuloksena on auto, jonka kaarrekäytös riippuu vahvasti elektroniikan toteutuksesta. Paljon parempi lopputulos saataisiin suunnittelemalla auton ohjautuvuus kuntoon ensin perinteisin keinoin ja vasta sitten ESP:tä hyödyntäen.



    Ja tuo sisäkurvin puoleisen takapyörän jarruttaminenhan onnistuu ilman ESP:tä myös kaikilla manuaalivaihteisilla takavetoisilla (paitsi kiinteällä 100% lukolla), kuten nimimerkki 740 GLE aiemmin jossain kertoikin.



    Kyllä, ja käsijarrulla voidaan auttaa kääntymistä oikein tiukoissa mutkissa kaikilla autoilla joissa se vaikuttaa takapyöriin. Muttei liity mitenkään maantiellä liikkumiseen, kuten ei tuo esimerkkisikään.

      
  • Oma Subaru Outback kuuluu myös elektroniikalla hallittaviin. Sen verran on tullut leikillään testattua alustan toimintaa ilman VDC:n apua, että on saanut havaita auton erikoisen käytöksen. Varovasti ajettaessa auto on selkeästi puskeva. Ihan verrattavissa Avensiksen toimintaan. Ja jos taas käyttää reilusti kaasua mutkassa, niin perä pyörähtää hetkessä sivulle ja pahimmassa tapauksessa eteen. VDC korjaa tilannetta niin paljon, ettei pahempia yliohjauksia pääse tapahtumaan. Kuitenkin itse olen tästä vetänyt johtopäätöksen ettei neliveto vaikuta kovinkaan paljoa ääritilannekäytökseen, ellei juuri Jari-Matti tyylillä aja.



    Taas jäisellä taikka polanteisella tiellä neliveto tuo ohjaukseen hyvin selkeän parannuksen. Ohjaus pysyy vakaana vaikka välillä pito ja tienpinta muuttuisikin. Ja varsinkin keskiviivan ylitystilanteessa nelivetoinen auto tuntuu käyttäytyvän paremmin.



    Itse lasken Subaru Outbackin kuuluvan sinne paremman luokan talvikelin kulkineisiin. Yliohjaustaipumuksesta huolimatta.

      
  • En tiedä onko BoxerDieselillä nykyisen vai edellisen sukupolven Outback.



    Kuitenkin yllätykseni oli suuri kokeiltuani viime talven liukkailla silloin aivan uutta nykyisen mallista Legacya. Se nimittäin on selkeästi yliohjaavampi kuin edeltävä korimalli.



    Yliohjaaviin taipumuksiin vaikuttaa niin moni muuttuja, että on paha mennä sanomaan miksi näin on käynyt. Vaan tokkopa se vahinko on.



    Pitää varmaan kokeilla saksalaiset toteutukset vielä ennen sulia. Tai kaivaa se vanha takuulla puskeva 99 naftaliinista...



      
  • Herbert:

    Thorne2:
    nelivedolla nimittäin ei aina täysin huomaa teiden liukkautta ja tulee ajettua välillä turhan lujaakin.

    Eli nelivedolla erityisesti tarvitsee välittää liukkaudesta, toisinkuin mikahe väittää.


    Olen ajellut vuosikausia liukkautta (luistoja) kaihtaen, mutta nyttemmin ajotapani on muuttunut. Nyt huvittelen jatkuvasti eli generoin niitä aina kun mahdollista. Näissä leikeissä kyllä jatkuva todellinen neliveto pääsee oikeuksiinsa, sillä sitä on mahdotonta saada "onnettomuuteen", niin helppoa sen hallinta on.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit