Mersun vilkkuviiksi

18 kommenttia

Onko mersujen vilkkuviiksi jotenkin erityisen hankala käyttää? Vaiva tuntuu haittaavan erityisesti uusia ja isompia mersuja... vai onko vika enemmänkin kuskeissa.

  
  • Itse ostin kuukausi sitten 99-vuoden CLK:n jossa on myös viiksi johon on ympätty myös pyyhkimet. Ei ole mielestäni lainkaan hankala käyttää kun kerran opiskelee mitenkä kaikki toimii. Välillä on oudon tuntunen kun on pyyhkimet päällä ja käyttää vilkkua kun se on "käännettynä". Lisäksi saisi löytyä sellainen asento mistä pyyhkäisee vain kerran ettei tarvitsisi aina kääntää tihkuasentoon ja takas kun haluaa vain kerran pyyhkäistä. Välillä tulee myös sohaistua yläpuolella olevaan vakionopeuden viikseen kun pitäisi vilkkua käyttää.

      
  • Vilkun viiksen monikäyttöisyys on ollut Mersulla käytössä jo 60-luvulta lähtien. Se on erilainen muihin autoihin verrattuna missä pyyhkimillä on oma viiksensä ratin oikealla puolella. Onko hankalampi käyttää? ehkäpä mutta en usko siitä olevan mitään haittaa auton omistajalle.

      
  • Vilkkuviikseä kerran kevyesti painauttamalla vm95 alkaen mersun pyyhkijät pyyhkii vain kerran.

    Olen jonkuverran viikseä käyttänyt tuttujen autossa, mielestäni viiksi on loppujen lopuksi erinomainen.

      
  • Onko sitten niin, että kun kevyesti painaa niin pyyhkii kerran ja kun painaa pohjassa vähän aikaa niin sitten ruiskii pesuainetta? Täytyykin kokeilla, vaikka ohjekirjankin olen selaillut läpi...

      
  • Mersun valoissakin on kait jotain outoa kun tulee paljon vastaan "pimeitä"? :sunglasses:

      
  • Jostakinhan sitä pitää koettaa säästää, kun on joutunut maksamaan ylihintaa autosta... Toisaalta osa saattaa olla myös huomion kipeitä...

      
  • Ei tuo viiksi mitenkään hankala ole käyttää. Erinomaisen hyvin se toimii. Aivan turhaan valitetaan kovin usein autotesteissä, ei tuossa mitään hankalaa ole, se vain on erilainen kuin monessa muussa autossa. Ilmeisesti Mersu on edelleen ominaisuuksiltaan hyvä auto, kun joissakin testeissäkin pitää keksiä puoli sivua tarinaa vilkunviiksestä - voihan siitä tietysti juttua vääntää jos ei autosta muuta sanottavaa keksi.

      
  • Niinpä! Palataksemme tuohon alkuperäiseen kysymykseen:
    Jos se Mersun vilkkuviiksi on siis helppo käyttää, niin miksi Mersun kuljettajat eivät sitä sitten käytä?

      
  • Tuntuu siltä, että ainoastaan JOXA, Manni ja minä huomattiin tuo jjvi:in pieni piikittely tai sitten me ollaan ymmärretty väärin... :grin: :ashamed:

      
  • Kyllä sama vika vaivaa kaikkia isoja saksalaisia autoja. Ei löydy bemareistakaan vilkuttajia!!
    Toinen samaan sarjaan kuuluva kysymys on: Mistä saisi noita ylinopeuslisenssejä, joita Bemari-, Mersu- ja rekkakuskit käyttävät!? Sellaisiahan TÄYTYY olla olemassa, koska poliisi ei näytä pysäyttävän rekkakuskeja.

      
  • Onneksi minulla on vain ylemmän keskiluokan saksalainen, siis ei iso, siinä toimii vilkut ja valot loistavasti! :smile:

      
  • Ilman valoja ajelevat mersut on usein käytettuinä saksasta tuotuja, niissä kun ei välttämättä ole ajovaloautomatiikkaa. vilkkuviiksihän mersuista otetaan pois maahantuontihuollossa.... :tongue:

      
  • Tutkimusten mukaan 10-20 prosenttia autoilijoista ei käytä vilkkua lainkaan tai käyttö on hyvin puutteellista. Iso on suurten laatusaksalaisten markkinaosuus, jos niiden kuskit ovat ainoita jotka eivät sitä käytä. :grin:

    Monissa erityisesti vanhemissa ja vaatimattomammissa autoissa näyttää olevan vikana se, että pitää ensin jarruttaa ennenkuin vilkku toimii. Onko ominaisuus elektroniikassa vai johtuneeko huonoista jarruista, en tiedä... :wink: :grin:

      
  • Eli johtopäätös lienee, että ainakin joissakin mersuissa siis todellakin on vilkkuviiksi. Ilmeisesti siihen pitäisi ruksittaa varustelistasta jokin liikenneympyrä-lisäoptio, koska niin hankaa sen käyttäminen liikenneympyröissä näyttää niissä olevan. Autonlyhennys-optio niihin on kuitenkin ilmeisesti huomattu ruksia, se kun mahdollistaa vilkuttamisen yritettäessä tunkea viiden metrin autoa kahden metrin tilaan.

      
  • Lainaus:
    18.09.2006 klo 11:58 jjvi kirjoitti
    Eli johtopäätös lienee, että ainakin joissakin mersuissa siis todellakin on vilkkuviiksi. Ilmeisesti siihen pitäisi ruksittaa varustelistasta jokin liikenneympyrä-lisäoptio, koska niin hankaa sen käyttäminen liikenneympyröissä näyttää niissä olevan. Autonlyhennys-optio niihin on kuitenkin ilmeisesti huomattu ruksia, se kun mahdollistaa vilkuttamisen yritettäessä tunkea viiden metrin autoa kahden metrin tilaan.


    Johtopäätös lienee se, että Suomessa on sittenkin enemmän kateellisia / katkeria ihmisiä kuin olisimme uskoneet.. :wink: :grin:

      
  • Lainaus:
    18.09.2006 klo 12:19 AkiK kirjoitti
    Lainaus:
    18.09.2006 klo 11:58 jjvi kirjoitti
    Eli johtopäätös lienee, että ainakin joissakin mersuissa siis todellakin on vilkkuviiksi. Ilmeisesti siihen pitäisi ruksittaa varustelistasta jokin liikenneympyrä-lisäoptio, koska niin hankaa sen käyttäminen liikenneympyröissä näyttää niissä olevan. Autonlyhennys-optio niihin on kuitenkin ilmeisesti huomattu ruksia, se kun mahdollistaa vilkuttamisen yritettäessä tunkea viiden metrin autoa kahden metrin tilaan.


    Johtopäätös lienee se, että Suomessa on sittenkin enemmän kateellisia / katkeria ihmisiä kuin olisimme uskoneet.. :wink: :grin:


    Joo niin minäkin olen asian tulkinnut, katkeruuttaan voi tuoda ilmi tekemällä kiusaa muille esimerkiksi liikenteessä.

      
  • Lainaus:
    18.09.2006 klo 12:28 jjvi kirjoitti

    Joo niin minäkin olen asian tulkinnut, katkeruuttaan voi tuoda ilmi tekemällä kiusaa muille esimerkiksi liikenteessä.


    Tai keskittymällä oman ajamisensa sijasta siihen, mitä muut liikenteessä tekevät... :wink:

      
  • Olen Mesen omistaja, ja en ainakaan ole pannut merkille, että Mersukuskit eivät käyttäisi vilkkuja sen enempää tai vähempää kuin muut autoilijat. Ei koskaan ole yksikään Mersu kiilannut tai muutenkaan törkeillyt minulle.Mersun vilkussa on se kiva puoli, että hipaisemalla viikseä se väläyttää vain 3 kertaa, voimakkaammin painaessa se jää päälle. Ehkä kuskit käyttävät tätä ensinmainittua enemmän, eli muut eivät ehkä havaitse sitä ja luulevat että vilkkua ei käytetty ollenkaan? Mukavia syysautoiluja kaikille.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit