Rengastestit hatusta vedetty?

8 kommenttia

En ymmärrä uusinta rengastestiä. Suurinpiirtein samat renkaat ku viime vuonna mutta ihan eri järjestyksessä. Täytyy sanoa että nyt meni jotenki luotto näihin TM:n rengastesteihin. Nyt ei sitte viime vuotinen voittaja pärjännytkää enää Continentalille? Lienee Contin porukka tarjonnu TM:lle kunnon saunaillan? Omaan autoon ei Continentalia enää tuu, ei kesä- eikä talvirenkaaksi. Ei tosin johdu tästä testistä vaan omista kokemuksista. Olisi kiva saada jokin järkevä selitys näille testituloksille.

  
  • Jos viime vuoden voittajarengas Goodyear ei ole kehittynyt vuodessa mihinkään, niin ei kai siitä testaajia (Test World Oy) voi syyttää? Saunoittelukaan ei luultavasti vaikuttaisi mitattuihin jarrutusmatkoihin, jotka Goodyearilla olivat miltei täsmälleen samat, kuin vuosi sitten. Eikä Continental ollut läheskään ainoa, joka on parantanut viime vuodesta. Tänä vuonna viiden tähden renkaita vertailussa oli yhdeksän (mukana myös se Goodyear), viime vuonna vain neljä. Toki rataolosuhteet ja eri testiautotkin voivat vaikuttaa osaltaan tuloksiin.

      
  • Kumi on hyvin epämääräinen tuote. Sen ominaisuudet muuttuvat koko ajan vanhenemisen myötä ja valmistusprosessissa on paljon epämääräisyyttä. Vaihtelua siis riittää. Perinteisestihän näiden testien tulokset ovat menneet ristiin. Monet renkaat tuntuvat pärjäävän hyvin kotimaassaan. Ilmoittaako muuten TM sen, miten ja kuka on toimittanut testatut tuotteet Test Worldiin?



    Kehitystä tapahtuu, mutta vuosi on tosi lyhyt aika. Jos vuodessa kehitys tiputtaisi edellisen vuoden voittajan keskikastiin, niin muutaman vuoden jälkeen ajaisimme renkailla, joiden pidon pitäisi olla jotain uskomatonta.

      
  • NHB:

    Ilmoittaako muuten TM sen, miten ja kuka on toimittanut testatut tuotteet Test Worldiin?


    Kyllä:

    "Lähtökohtaisesti jokainen saatavilla ollut rengas ostettiin sattumanvaraisesti valitusta rengasliikkeestä. Jokunen uutuusmalli tai liikkeestä loppunut malli saatiin suoraan valmistajalta, mutta niiden tulokset on jälkeenpäin varmistettu kaupparenkaalla."

      
  • NHB:

    Kumi on hyvin epämääräinen tuote. Sen ominaisuudet muuttuvat koko ajan vanhenemisen myötä ja valmistusprosessissa on paljon epämääräisyyttä. Vaihtelua siis riittää.

    Maavara:

    Käytännössä nuo rengastestit kertovat vain sen, miten kyseiset renkaat pärjäsivät tietyssä lämpötilassa tietyn tyyppisellä asfaltilla.

    Käytännön olosuhteissa tulee aika monta muuttujaa lisää, joita noissa testeissä ei ole voitu testata.
    Käytännössä pitoon vaikuttaa lämpötila, renkaiden kuluneisuus ja alla olevan tienpinnan laatu.

    Keväisin suomen tiestön asfaltit ovat karkeita, joten ne syövät rengasta mutta lisäävät myös kuluneiden renkaiden jarrutuspitoa.

    Kesällä tulee sitten uusia / paikattuja asfalttipintoja, joiden pinta on liukas jo pienellä sateella.

    Uudet kesärnkaat kannatta hankkia em syistä vasta kesällä, ja ajaa ne vanhat loppuun kevään karheilla asfalteilla.

    Kitkarenkaita em testissä moititiin kesäkäyttöön sopimattomiksi, mutta niille jotka tarvitsevat "maastoon" sopivia renkaita, ei kesärenkaiden pintakuvio riitä kaikissa olosuhteissa.

    Hevosmiehenä käytän vetoautossa kesäisin nastattomia talvirenkaita, koska niillä saa vedettyä pollenkuljetusperävaunun pois nurmikentältä / laitumelta. Märällä nurmella kesärenkailla se ei onnistu.
    Muutenkin olen pärjännyt kesät noilla nastattomilla, joilla on ensi ajettu pari talvea nastojen kera ja sitten keväällä nypitty nastat pois. Ajonopeudet tosin olen pitänyt em rengastuksella kurissa, ja huomioinut, etteivät ne ole märällä asfaltilla pidoltaan parhaat mahdolliset.

    Tärkeintä renkaissa on loppujen lopuksi ne oikeat ilmanpaineet, sillä väärillä / epätasaisilla paineilla hyväkin rengas muuttuu todella huonoksi ajettavaksi.
      
  • Kai renkaan leveys ja profiilikin vaikuttavat? Eli jos ostan testivoittajamerkin renkaan eri profiililla, ovatko ominaisuudet silti samat? Ehkä eivät.

    Oma kokemus minullakn sanelee rengasvalinnan. Kesärenkaaksi otan hiljaisimman mikä löytyy. Siinä on pakko luottaa testimittauksiin ja puskaradioon, sillä eipä noita ole kokeiltavaksi saanut. Nastarenkaaksi on käynyt joku tunnettu merkki ja ne on hyvin voinut ajaa loppuun kesällä nastat irti nypittynä. Vuosikymmenien kokemuksella.

    Tiedän myös, että kitkoilla ajetaan kesät talvet ilman ongelmia, sillä tilannenopeus on tärkeintä.

      
  • Minkähän takia on taas kotimaisessa testissä olleet V-nopeusluokan (240 km/h) kummit: mitä ihmeen järkeä?



    Eikä ole taskaan otettu kanta, tai edes mainittu, eri renkaiden kulumisnopeudesta? Monesti sitä kuvaava luku on renkaasen merkittykin. Eli on ihan sama jos voittaa testin, jos seuraavana kesänä ominaisuudet on nopeamman kulumisen tautta tiputtaneet nakkipaketin keskikastiin.



    Siksi näitä testejä luetaan, ettei itse tarvi etsiä tietoja ties mistä. Valitettavasti tämä raportti jätti kysymyksiä vastaamatta, jopa mainitsematta. Kaikkihan tietää että renkaat on todella tärkeitä muun ohella turvallisuuden kannalta ja siksi tarvitaan perusteellisuutta enemmän kuin jossain järkkärikameratestissä. Tää vedetiin vaan rutiinilla läpi ja lähdettiin himaan. Ei saisi urautua.

      
  • Kuukeri:

    Minkähän takia on taas kotimaisessa testissä olleet V-nopeusluokan (240 km/h) kummit: mitä ihmeen järkeä?




    V-nopeusluokan kitkarenkaiden ominaisuudet ovat todella huonot kesäajoon, olisiko siinä syy, että voidaan osoittaa ettei kesällä kannata ajaa kitkoilla.



    Itse pyrin ostamaan T-tai H luokan talvirenkaat, ja nekin mahdollisimman kapeina, jotta ajettavuus uraisilla teillä on parempi.



    Kapean renkaan vesiliirtoon nousukin tapahtuu korkeammilla nopeuksilla kun leveiden, joten huonoissa olosuhteissa ne ovat turvallisemmat.

      
  • Minä olisin sitä mieltä, että kulutuskestävyys, äänitasot ja hinta. Tässä järjestyksessä tärkeitä.

    Jos jollakin on huomattavasti lyhyempi jarrutusmatka kuin takana tulevalla niin joku tunkee joku päivä kontista sisään. Kaikilla renkailla on jokin rajanopeus jolla pito lähtee. Jos se on tietyssä kurvissa 67km/h eikä testivoittajan 72km/h niin mitä sitten? Kiinassa kaikilla on kovat renkaat jotka kestävät auton eliniän. Kenelläkään ei kuitenkaan tunnu olevan mitään ongelmaa asian kanssa.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit