Kysymys Volvon ja Volkswagenin himoitsijoille

54 kommenttia
«1

Jossain gallupissa vastikään mainittiin, että Suomessa halutuin auto on Volvo ja heti kakkosena Volkswagen. Tämä kummastuttaa minua syvästi. Voisiko joku näiden autojen omistaja/ihailija kertoa rakkaudestaan ko. kulkineisiin, sillä minusta tuntuu, että jotakin tärkeää autoista kiinnostuneille on nyt jäänyt ikäänkuin salatuksi tiedoksi emmekä me muut voi tietää, mikä näissä autoissa niin kovin viehättää.

Omien kokemusten, lukuisten lehtiartikkeleiden sekä monien kuluttajatutkimusten pohjalta olen saanut käsityksen, että Volvoa ja Volkswagenia yhdistävät ainakin seuraavat seikat:

1. Useissa lehdissä kritisoidut ja enintään keskinkertaiset ajo-ominaisuudet.

2. Heikko suoriutuminen ( ainakin ulkomaisissa ) vertailutesteissä.

3. Ylihintaisuus.

4. Heikohko varustelu.

5. Vika-alttius ( tilastojen mukaan ).

6. Epämiellyttävä ulkonäkö.

7. Kehno suorituskyky useissa malleissa.

En väitä, että V ja V olisivat huonoja autoja; väitän vain, että ominaisuuksiin nähden niiden haluttavuus on epäloogisen korkealla. Onko niin, että kuluttajilla on tavallistakin virheellisempiä mielikuvia näistä tuotteista? Onko niin, että markkinamiehet ovat todella onnistuneet sumuttaa kansaa? Vai onko niin, että minua on johdettu harhaan, että lukemani tilastot, gallupit ja tutkimukset eivät kerrokaan sitä olennaista Volvosta ja Volkswagenista?

Tämän viestin tarkoitus ei ole härnätä. Olen todellakin vain avoimen kummastunut V:n ja V:n haluttavuudesta; onhan läjäpäin automerkkejä, jotka objektiivisesti ovat parempia mutta haluttavuusarvoltaan heikompia.

Myös kummastuttaa se, miksei ikonin asemaan nostettu Mersu päässyt haluttavimman automerkin asemaan? Tai BMW? Kertokaa minulle, Volvo- ja Volkswagenihmiset; ehkä minäkin saan näin uutta tietoa näistä merkeistä ja kenties olen jonakin päivänä jommankumman ylpeä omistaja. Tällä hetkellä voisin kuvitella Volkswageneista ajavani vain Touaregilla, joskin pidän RX300:aa ja Muranoa kiinnostavimpina. Ainuttakaan Volvoa ei tällä hetkellä tee mieli.. ehkä joku avomalli menisi, jos sellaista on. Mutta avoautoistakin ottaisin mieluummin jonkin muun kuin Volvon, vaikka Citroen Plurielin, Nissan Micra C+C:n tai jonkun kivan italiaanon..

Kiitokset mahdollisista vastauksista!

  
  • Kas tässä erittäin lyhyt kommentti kysymykseesi:
    kohta 1. = väärin. Päinvastoin, VW:n ajo-ominaisuuksia on poikkeuksetta kehuttu, ei koskaan korkeintaan keskinkertaisiksi väitetty. Lue lehtiä tarkemmin! Muut kohdat kukin arvioikoon edellisen perusteella!

      
    1. Väärin. Pääsääntöisesti molempien merkkien eri mallit ovat ajo-ominaisuuksiltaan varsin kehuttuja. Volvon tietyt, lähinnä vanhemmat mallit tekevät tässä poikkeuksen varsinkin britti-, jenkki- ja saksalaislehdissä.(Vanha 850/V70, C70, S80 ja vanha S/V40.)

      2. Totta osaksi ks. ym. versiot.

      3.Totta. Pikkukoneiset Volvot ja koko VW:n mallisto täysin ylihinnoiteltu. Passat 5-10 keur kalliimpi kilpailijoihin verrattuna (ei ns. munanjatkeluokka) Golfin kolmeovisen 1,6:n hinta ilman FSI:tä tai ilmastointia on kilpailijoiden tasolla. Ilmastointi ja takaovet puhumattakaan FSI:stä tekevät siitä heti luokkansa kalleimman.

      4. Totta tämäkin varauksin. Volvoon joutuu ostamaan jotain ihmenimisiä paketteja eikä S40/V50:ssä ole edes ESP:tä vakiona. Volsuissa alkaa olla varusteita mutta puutteitakin on ks. kohta 3.

      5. Totta. Laatuvaikutelma ei ole sama asia kuin laatu.

      6. Makuasia. Volvolta omasta mielestä rumia ovat S40/V50, X90, volkkarilta Golf, Jetta, Touran ja Touareg.

      7. Sekä että. No onhan V50:n 1,6 aneeminen laitos mutta muuten suorituskyky on ihan linjassa kilpailijoihin verrattuna.
      Golffin aloitusmalli 1,4 on vieläkin köyhempi esitys. 75 hv miltei puolitoistatonnisessa autossa ei ihmeitä tee. Jännä juttu muuten, että volkkarin perssiistä on jostain syystä ainoastaan tämän moottorimallin kohdalla jätetty tilavuudesta kertova kromikilpi pois. Mistä ihmeen syystä?

      Ei minullakaan ole mitään kumpaakaan merkkiä vastaan. Mielelläni ajelisin vaikka uudella Passatilla tai V70 Volvolla. Autot ovat molemmissa mallistoissa kauttaaltaan ihan hyviä, ellei erinomaisia.

      Kummankin merkin "laatumaine" vaan täällä pohjolassa juontuu kauas 60 -luvulle, jolloin jo kupla tai vaikka Amazon ja 144 teki pohjatyötä laatumielikuvan eteen.
      Vuosien saatossa suomalaisten aivoihin on sitten iskostunut nämä merkkimielikuvat: "Volvo on kestävä, turvallinen ja porvarillinen valinta jota tavoitella ja volkkari, laadukas saksalainen joka maksaa tosin aina vähän enemmän kuin muut."
      
  • Luin muistaakseni Tuulilasista että Suomen kiinnostavimmat automerkit olisvat Volvo ja Audi. Tässä tutkimuksessa oli huomioitu myös se kuinka realistinen kiinnostus autoa kohtaan on eli onko auto realistisesti siitä kiinnostuneen ulottuvilla. Varmasti jos halutuinta autoa kysytään niin tuskin monenkaan unelma-autona olisi Volvo, VW tai Audi. Mutta kun kysytään autoa jonka haluat seuraavaksi hankkia niin silloin ymmärtää nämä tulokset. Volvohan on tunnetusti mainio ja käytännöllinen perheauto ja VW:n autot ovat aina olleet suosittuja pienemmässä luokassa ja Passat alkaa hätyytellä V70 suosioat isommassa luokassa.

      
  • 1. Useissa lehdissä kritisoidut ja enintään keskinkertaiset ajo-ominaisuudet.

    Ei pidä paikkaansa, ainakaan Suomessa. Volvon osalta V70/S60R-mallia on tietääkseni moitittu ei-niin-urheilulliseksi mutta perusmallit molemmilla merkeillä ovat hyvinkin käyttökelpoisia (vanha S/V40-malli oli suht huono varsinkin alkuaikoina).

    2. Heikko suoriutuminen ( ainakin ulkomaisissa ) vertailutesteissä.

    Ulkomaisia lehtiä en ole lukenut siinä määrin, että osaisin kommentoida, Suomessa suoriutuminen on hyvällä tasolla.

    3. Ylihintaisuus. / 4. Heikohko varustelu.

    Hmm, Volvo on kyllä kallis mutta toisaalta Volvo ei kilpailekaan hinnalla. Vakiovarusteissa ovat vain pakolliset mutta rahalla saa...

    Esim. VW Golf on saanut vakiovarusteekseen ilmastoinnin ja muutenkin hinta on nykyään vähän kohtuullisempi kuin aiemmin. Luistonesto/ajonvakautus saisi olla vakiona muuten perusvarustelu on mielestäni riittävä ja ennen kaikkea varusteet ovat toimivia. Aiemmilta vuosilta hankittu maine näkyy hyvänä jälleenmyyntihintana, eli hitusen kallimpi hankintahinta näkyy positiivisesti autoa myytäessä.

    5. Vika-alttius ( tilastojen mukaan ).

    Tilastoissa molemmat eivät ole mitään menestyksiä ja ainakin VW:llä huolto-organisaation taso on hyvin vaihteleva.

    6. Epämiellyttävä ulkonäkö.

    Makuasia. Mielestäni VW on aina ollut suht nykyaikaisen konservatiivinen, mikä on sen valtti. Muoto kestää pidempään kuin japanilaisissa trendikkäimmissä autoissa. Volvo voisi olla nykyaikaisempi omaan silmääni.

    7. Kehno suorituskyky useissa malleissa.

    En sanoisi kehnoksi mutten loistavaksikaan. Molemmilla merkeillä löytyy turbopataa ja VW:llä hyvä dieseltekniikka vaikkakin nykyään muut ovat kuroneet eron kiinni ja menneet ohikin.

    En väitä, että V ja V olisivat huonoja autoja; väitän vain, että ominaisuuksiin nähden niiden haluttavuus on epäloogisen korkealla. Onko niin, että kuluttajilla on tavallistakin virheellisempiä mielikuvia näistä tuotteista? Onko niin, että markkinamiehet ovat todella onnistuneet sumuttaa kansaa? Vai onko niin, että minua on johdettu harhaan, että lukemani tilastot, gallupit ja tutkimukset eivät kerrokaan sitä olennaista Volvosta ja Volkswagenista?

    Osittain kyseessä on markkinoinnillisesti rakennettu brandi mutta on tuotteissa paljon hyvääkin. Itse kun pari vuotta sitten autoa valitsin päädyin lopulta VW Poloon, sillä se täytti kaikkein parhaiten ne kriteerit, jota autoltani hain. Itse asiassa mikään japanilainen vastaavan kokoinen malli ei päässyt edes loppusuoralle tiettyjen puutteiden takia.

    Tämän viestin tarkoitus ei ole härnätä. Olen todellakin vain avoimen kummastunut V:n ja V:n haluttavuudesta; onhan läjäpäin automerkkejä, jotka objektiivisesti ovat parempia mutta haluttavuusarvoltaan heikompia.

    Otetaan VW Golf tapetille. Listaa autot, jotka ovat objektiivisesti parempia ja minkä takia?

    [jalkkis muokkasi tätä viestiä 06.01.2006 klo 11:16]
      
  • Tapetilla Golf V verrataan saman kokoluokan autoihin max hinta 24000e

    Plussat:
    -Imago(ennen)
    -Ulkonäkö

    Miinukset:
    -Hinta/jälleenmyyntiarvo kts.autotalli.com
    -Vakio varustelu
    -Kulutus/Suorituskyky
    -Vakuutukset luokkansa kalleimat
    -Nokkaremmi
    -Öljynkulutus/kallis öljy
    -Huolto organisaatio
    -Kovamuovinen sisusta
    -Talviominaisuudet kylmä auto
    -Pikkuvika herkkyys

    Niitä parempia autoja on esim. Focus,Octavia,Corolla,Astra,Leon,Civic,C4,307ja jopa Stilo.

      
  • VW intoilijoille kysymys: missä muussa automerkissä on akku, joka EI ole huoltovapaa?

    Esimerkki äärimmäisyyksiin viedystä halpuudesta. Jokohan nykyisen Golfin valmistuksessa on saatu kulutettua varastosta loppuun kuuluisat 'vain kesäkäyttöön' -ovenkahvat?

      
  • Kylläpä tiettyjen automerkkien suosio ja testimenestys aiheuttaa pahaa ahdistusta joillekin... :wink:

      

  • Hei, on pakko osallistua keskusteluun koska tällä hetkellä omistan Volvo V70:n 2.4 litraisella ja 120 kilowattisella dieselkoneella ja aiemmin olen omistanut myös mercedes Benzin.Volvoa ostaessani olen koeajanut myös Volkswagen Passatin silloisella 130hv dieselillä eli en kuitenkaan tällä uudella korimallilla mutta kuitenkin...

    Ensinnäkin ajo-ominaisuuksista... Olen ajanut paljon erilaisilla ja erihintaisilla autoilla ja kyse on varmaan makumieltymyksistä! Omasta mielestäni Volvo V70 on eräs ajomukavimmista autoista. Viimeisessä TM:n testissä lukemiani kirjoituksia en tasan tule allekirjoittamaan!! Tosin ko.pieni bensiinikone on V70 kokoiseen autoon aivan liian tehoton mutta sehän ei ole auton vika, se on vain epäreilua asettaa isoin auto pieni tehoisimmalla koneella testiin ns. edullisempien autojen kanssa joissa vastaavasti suorituskykyisempi moottori!

    Ylihintaisuudesta... ostaessani Volvoa... otin autoon Summum varustelun ja Chromium varustelun ja autossa on lähestulkoon täydellinen varustelu! Esim. vastaava volswagen tai mercedes benz olisi tullut samoilla varusteilla hipomaan tähtitiedettä... tämä perustuu siihen että on halvempi ottaa varustelupaketti kuin että yksitellen poimin lisävarustelistalta maltaita maksavia varusteita!

    Vioista en tiedä kun auto on itselläni ollut vasta puoli vuotta eikä ole ollut pienintäkään vikaa mutta melko harvoin ne ovat Volvoja mitkä tuolla tien penkalla ovat... ei niin että siellä olisi Vw tai mersujakaan!!

    Kuten jo aiemmin vetosin makumieltymyksiin... ulkonäkö??? Kirjoittaja pitänee omat mielipiteensä ihan vain omanaan. Minusta taas Volvo V70 on hieman "kulmikkaana" enemmän kuin tyylikäs ja sporttinen, luojan kiitos kaikki automerkit eivät ole pilanneet malleja liiallisella pyöreydellään... Ja en kyllä kovin usein ole kuullut että Volvoa moitittaisiin ulkonäön takia mutta keskustelun aloittajalla on mielipidevapaus!

    Suorituskyvystä... on totta että monet merkit ovat ottaneet mm Volvoa kiinni moottori tehokkuudessa mutta yleisesti ottaen ei Volvoja voi huonosta suorituskyvystä moittia! Esim. oma 120 kilowattinen dieselini ei ole urheiluauto mutta käytännön suorituskyky peittoaa monet nykyisetkin GTI autot... Mielestäni tärkeintä ei ole kiihtyvyys 0-100km/h vaan esim ohituskiihtyvyys ja sitä kyllä löytyy!

      
  • Nyt 3 vuotta ja 65tkm takana Volvo S60 2.5T AWD mallilla (leasing-sopimus päättyy ensi kuussa). Tässä havainnot:

    HYVÄÄ:
    -Luotettava. Kolmessa vuodessa on ollut vain yksi vika:
    jumittanut käsijarrun vaijeri.
    -Toimii. 20 asteen pakkasillakin ovet, luukut, bensakorkit
    yms. toimivat aina kuin kesällä ikään. Samaa en voi sanoa
    kaikista edellisistä autoistani.
    -Erinomaiset penkit. Volvon sport-istuimia ei voi kuin kehua.
    -Hyvä ajaa suoralla valtatiellä. Urat eivät vie eikä tuuli heiluta.
    -2.5T kone on suorituskykyinen. Automaatilla 0-100 vie 7.7s.
    -Kohtuullisen hiljainen, myös Hakkapeliitta nastarenkailla.

    VÄHEMMÄN HYVÄÄ
    -Sisustus ei erityisen kaunis. Kolho ja paljon harmaata muovia.
    -Järkyttävä kääntösäde. Isompi kuin S-mersulla.
    -Suoran valtatien ulkopuolella ajo ominaisuudet eivät ole
    kovinkaan dynaamiset. On vielä vanhaa "traktoriperinnettä".
    -Bilian huolto Espoossa on syvältä. Onneksi ei ole ollut tarvetta
    käydä kuin määräaikaishuolloissa.

    Kokonais-saldo on ehdottomasti plussan puolella.


    [Heikki67 muokkasi tätä viestiä 06.01.2006 klo 18:28]
      
  • En usko itseäni vieläkään Volvon omistajaksi, ensin raahasi vaimo kauppaan, sitten maanitteli myyjä ja lopuksi ajoin viikonlopun uutta pikkuässää.

    Volvo oli aina itselleni todella tylsä ja ns. "ei haluttava" mutta herranjestas että pikkusedani puhutteli käytännössä ajettavuudellaan ja vääntävällä viisisylinterisellä pannuhuoneella.

    35000 kilometrin kokemuksella (ja muutaman takuusoftapäivityksen jälkeen) S40 T5 ilman dstc:tä ja nelivetoa on aivan riemastuttava auto niin talvella kuin kesällä, jos malttaa mielensä kaupunkiajossa pääsee n. yhdeksällä litralla/100km manuaalilaatikolla.

    Sivistynyt alusta ei tarvitse lisäapuja vaikka haittaahan niistä ei ole kuin rajoittavassa mielessä.

      
  • [quote title="07.01.2006 klo 01:28 Newey kirjoitti"]
    S40 T5 ilman dstc:tä ja nelivetoa on aivan riemastuttava auto niin talvella kuin kesällä, jos malttaa mielensä kaupunkiajossa pääsee n. yhdeksällä litralla/100km manuaalilaatikolla.


    Tässä tarkoitetaan jotain muuta, kuin aitoa kaupunkiajoa. Kyseessä on lienee ns. taajama-ajo, ja useat sekoittavat sen todellisen kaupunkiajon kanssa. Ajan itse työmatkani kaupungin läpi ja olen päässyt vain pari kertaa aavistuksen alle valmistajan ilmoittaman kaupunkikulutuksen. T5:lle ilmoitetaan kyseinen lukema 12,5 l/100 km.

    T; jone

      
  • Ei tarkoiteta - käytä kaasua ja vedä vain isompaa aikaisemmin, kyllä se T5 vääntää riittävästi alkaen 1500rpm -->.

    Kaupungin sydämeen ajellaan joka päivä (poikittain), mittarin ja oma manuaalilaskenta on kyllä pitänyt 98:lla paikkaansa.

    Edit: typot

    [Newey muokkasi tätä viestiä 07.01.2006 klo 02:53]
      
  • Volvon yliarvostukseen Suomessa ovat vaikuttaneet takavuosien tehokas kolariturvallisuuden monopolisointi mainonnassa, kaiken ruotsalaisuuden ihannointi varsinkin pääkaupunki-ja rannikkoseuduilla, maahantuojan härski hinnoittelupolitiikka tehtaan tuella (mm.ylikovat vaihtoautohyvitykset), onnistunut imagonrakennus: Volvo koetaan "sallituksi"ostokseksi verrattuna Audin, BMW ja Mersun juppi-ja nousukasmaineeseen, Volvo koetaan onnellisen keskiluokkaisen espoolais-lapsiperheen turvalliseksi satsaukseksi perhearvojen puolesta, kova satsaus yritysmyyntiin jne.
    Volvoa arvostetaan ja myydään maailmalla oikeastaan vaan Suomessa, Ruotsissa, Englannissa ja USAssa. Lelluva ajokäytös, iso kääntösäde ja järkälemäinen muotoilu luo amerikkalaisille helposti markkinoitavan henkilöautojen Hummerin, jolla suojellaan perhettä ja taistellaan terroristeja vastaan liikenteessä.

      
  • Heh, tuo oli hyvä :grin:

      
  • Simolla on taas lääkkeet loppu. Jos olisit Diktaattori, Suomi olis Corollaland ja kaikki olisi ihanaa. Sinulle. Minä en kaipaa niitä corollia ja matuja joita on ollut useita. Niin hirveitä paskoja olivat. Oliva vieläsuht uusia. En ymmärtänyt silloin että on olemassa parempiakin autoja, kunnes ostin Golf IV:n. Ja se miksi vw on parempi, sitä ei tule tämä putkiaivo-anders ikinä ymmärtämään. ja siksi toivon että et koskaan saa euroautoa. Tollasella ÄO:lla saisi ajaa ehkä kottikärryjä. Tiedätkö Simo, että VVT-i koneet on aika kovia öljysyöppöjä ja valmistusmaa on Turkki. Ja uusi civic, voiko rumempaa olla. Ja niin tuota uudessa autobildissä oli seuraavan corollan kuva, ja Volvon ja audin ristisiitoshan se oli keulan osalta. Hyvää jatkoa simo, älä koskaan miehisty...

      
  • Olen omistanut useampia Volvoja ja aika-ajoin muitakin merkkejä. Volvon hankkiminen kohdallani ei ole perustunut erityiseen "Volvo-himoon", vaan käyttöluotettavuuteen Suomen hankalissa talviolosuhteissa. On Volvoissani (240-sarjalaisissa) ollut vikoja, pahojakin, mutta tiheämpään olen korjaamolla joutunut käyttämään noita muita omistuksiani.
    Nykyinen S80 2.9 A vuodelta 2000 on kulkenut runsaat 140 000 km. Pari kertaa on korjattu 700 €.lla ja viime kesänä n. 1000 €:lla. Itse auto on ihan hyvä ja luotan sen toimivuuteen. Myös ajettavuuteen ja kuljettajan työympäristön ergonomiaan olen tyytyväinen. huonointa on tehdasasenteisena lisävarusteena toimitettu polttonestetoiminen lämmitin. Se toimi kaksi kautta hyvin. Sen jälkeen se on polttanut lähinnä rahaa ja omistajan hermoja. Tälläkään hetkellä se ei toimi.

    Jotten ihan sokeentuisi Volvoihin, niin olen koeajanut muitakin merkkejä viimeisimpänä 530-sarjan BMW. Oli ihan hyvä auto ja selvästi hiljaisempi kuin Volvo. Millainen vaan lienee 140 000 km ajettuna ja 6 vuotta vanhana?

      
  • Lainaus:
    07.01.2006 klo 12:35 multicar kirjoitti
    Lelluva ajokäytös, iso kääntösäde ja järkälemäinen muotoilu luo amerikkalaisille helposti markkinoitavan henkilöautojen Hummerin, jolla suojellaan perhettä ja taistellaan terroristeja vastaan liikenteessä.


    Heh, no uudet mallit eivät enää onneksi lellu, Volvokin on huomannut että autosta voi tehdä hauskan ajaa vaikka suhtautuu samalla holistisesti turvallisuuteen auton suunnittelussa.

    Hämmästyttävää miten paljon automerkki voi herättää tunteita, samassa tekstissä Volvo, Espoo, lapsiperhe, ruotsalaisuus, härski myynti, amerikkalaisuus, terrorismi ja rannikko. Keskimääräinen suomalainen suhtautuu kaikkiin näihin vähintäänkin epäluuloisesti.

    Jäin kaipaamaan tosin vielä tyypilliseksi mausteeksi esim. sosialidemokratiaa, kansankotia, golfbägiä, koiraa, valkotiilitaloa, purjevenettä ja laskettelua/ratsastusta tms. :sunglasses:

    [Newey muokkasi tätä viestiä 07.01.2006 klo 22:40]
      
  • Lainaus:
    07.01.2006 klo 21:58 urau kirjoitti
    Jotten ihan sokeentuisi Volvoihin, niin olen koeajanut muitakin merkkejä viimeisimpänä 530-sarjan BMW. Oli ihan hyvä auto ja selvästi hiljaisempi kuin Volvo. Millainen vaan lienee 140 000 km ajettuna ja 6 vuotta vanhana?


    Itselläni oli BMW 528 mallia 1999 aina vuoteen 2004 alkuun asti ja ainakin 180 tkm. asti ajettuna toimi kuin unelma. Kävin autolla 6 kertaa huollossa tuona aikana, kertaakaan en ulkopuolella varsinaisen huolto-ohjelman.

    Ainoa vaihtoehto osto hetkellä oli Mersu, joka ei vakuuttanut ajo-ominaisuuksillaan, mutta tuolloin sillä oli huomattavasti parempi vaihtoarvo. Vaikea valinta oli tuohon aikaan siis! Volvo oli selvästi luokkaa alempana, ei vakava vaihtoehto kummallekaan. Multicar on minusta aika oikeassa Volvon suosion syistä.


    [juster muokkasi tätä viestiä 08.01.2006 klo 00:30]
      
  • Simo käsittää väärin sen tuulilasin kyselyn. Ei nämä merkit olleet unelma-autoja, vaan sellaisia, joihin heillä kenties olisi varaa. Nää simon minä ottaisin minä ottaisin jutut kyllästyttää, aivan hiekkalaatikko-osastoo. Jos sulla olis varaa todellisuudessa, ja olisit ostamassa autoa, et varmaankaan haluaisi huonon jällenmyyntiarvon omaavaa merkkiä tai autoa joka ruostuu käsiin (japanilaiset ja varsinkin korealaiset) On ihan eri asia puhua paskaa eri merkeistä kun todella ostaa vaikka 25000:n euron auto, niin että älä viitsi enää. Mee kiertää se keravan nakkikioski vielä muutaman kerran ja tuuleta pääkoppaasi sivuikkunasta, jos niitä saa sillä kampiveivillä vielä auki, mitkä siinä vm.85-cortsussa on... anna karvanopille kyytiä. :tongue:

      
  • Nimimerkki ju-ben olisi syytä miettiä kirjoitustyyliään. En usko olevani ainoa jonka mielestä toisten kirjoittelijoiden persoonaan kohdistuvat hyökkäykset voisi jättää toisille palstoille. Asioista kiisteleminen ei vaadi eri mieltä olevien kirjoittelijoiden henkisen terveyden kyseenalaistamista.

      
  • [quote title="08.01.2006 klo 13:53 olmi kirjoitti"]
    Nimimerkki ju-ben olisi syytä miettiä kirjoitustyyliään. En usko olevani ainoa jonka mielestä toisten kirjoittelijoiden persoonaan kohdistuvat hyökkäykset voisi jättää toisille palstoille. Asioista kiisteleminen ei vaadi eri mieltä olevien kirjoittelijoiden henkisen terveyden kyseenalaistamista.


    Samaa mieltä. Tällä keskusteluareenalla saatiin aisoihin tappouhkauksiin yltynyt keskustelu, joten eiköhän yritetä pitää keskustelu asiallisena ja välttää henkilökohtaisia loukkauksia sekä välttää räävitöntä kielenkäyttöä.

      
  • Anders-Simolle vastinetta:

    Nuo seitsemän väittämää ovat ihan omia mielipiteitäsi. Mielestäni on lapsellista niputtaa Volkkari ja Volvo samaan kategoriaan -vaikka molemmat alkaa V-kirjaimella.

    Oma "himoni" Volvo V70 syntyi tarpeesta. Ajelin faramriautoilla Renault 21 Nevadalla ja sen jälkeen Ford Mondeolla. Halusin Mondeon jälkeen hiljaisemman auton, joka kestää, on turvallinen ja mieltymysteni mukaan varusteltu.

    Autokaupoissa kiertelin aina silloin tällöin ja tässä syitä miksi muut eivät kiinnostaneet:

    Volkkaria ei saanut nahkaistuimin ja sisätuntuma oli askeettinen (ja olihan kuplan jatkumo). Bemarin (500 srj) sisusta oli pelkkää mustaa- ja kaikki lisävarusteet sikahintaisia-käytettyäkin katselin -oli jo 2 vuotta vanhan takakontti ruosteessa. Mersun Eemeli tuntui massiiviselta taksilta- ihan kuin ne muovikoristeet olis nähnyt jo 20 vuotta sitten. Audit (A6) tuntui myös askeetisilta, todella huonot arvosanat Auto Motor Sportin kestotestissä. Japanilaisia en ole oikein autontekijöiksi noteerannut.

    Vertailutesteistä kukin voi hakea ne ominaisuudet mitkä ovat itselleen tärkeimmät. Varustelu on aina kulloisestakin kilpailutilanteesta ja mallin iästä riippuvainen. Käypä tutkimassa mitä Volvo S80 malliin saa tänään vakiona.

    Vika-alttius on mielenkiintoinen väite. Uskoakseni kukin "unohtaa" mielellään juuri alla olevan auton vikoja niitä kysyttäessä. Ulkonäkö on aina katsojan silmissä; V70 kantikkuus tuo tavaratilaan helposti käyttökelpoista tilaa.

    Suorituskykyä voi arvioida ajamalla vaikka R70 mallia.

    Loppujen lopuksi kysymys on siitä mitä saa vastineeksi rahoilleen. Aika moni myös vuonna 2005 oli sitä mieltä, että V70 tarjoaa hyvän vastineen.


    :sunglasses: :sunglasses: :sunglasses:

    [Tapio Taula muokkasi tätä viestiä 09.01.2006 klo 13:43]
      
  • Lainaus:
    08.01.2006 klo 13:53 olmi kirjoitti
    Nimimerkki ju-ben olisi syytä miettiä kirjoitustyyliään. En usko olevani ainoa jonka mielestä toisten kirjoittelijoiden persoonaan kohdistuvat hyökkäykset voisi jättää toisille palstoille. Asioista kiisteleminen ei vaadi eri mieltä olevien kirjoittelijoiden henkisen terveyden kyseenalaistamista.


    Juuri näin. ju-be arvioi Simoa aivan asiattomaan tyyliin eikä näemmä pysty kirjoittamaan itse aiheesta mitään rakentavaa.

    Omasta mielestäni kyse on puhtaasti imagosta. Eivät V ja V varmasti ole hintaansa nähden parhaita markkinoilla olevia autoja. Edes jälleenmyyntiarvon perusteella. Toisaalta minun mielipiteeni lähes kaikkiin automerkkeihin perustuu omaan käsitykseeni niiden imagosta, kokemusta kun ei juuri ole. Ajan vanhaa japanilaista eikä minulla ole siitä juuri pahaa sanottavaa, kun muistaa auton iän ja mitä siitä maksoin. Suhtaudun japanilaisiin yleisesti ottaen positiivisesti, mutta tämäkin käsitys kaiketi juontaa ajoista jolloin Japanissa opitiin tekemään halvalla autoja jotka eivät ruostuneet ja joilla ajettiin helposti yli 500 000 samalla kun europpalaiset autot (erit. Opel ja VW) olivat mitä olivat.

    Volvo ja VW ovat jo pitkään olleet vähintäänkin suosittuja ja tavallaan niiden imagokin koetaan luotettavaksi, siis oletetaan suosion säilyvän. Samalla ulkonäkö ja käytetty tekniikkaa muuttuu hitaasti -> auto tuntuu tutulta niin uusille kuin vanhoillekin asiakkaille.

      
  • Lainaus:
    09.01.2006 klo 13:43 simBanssi kirjoitti
    Eivät V ja V varmasti ole hintaansa nähden parhaita markkinoilla olevia autoja. Edes jälleenmyyntiarvon perusteella.


    Tuo jälleenmyyntiarvo kiinnostaa. Volvon osalta ymmärrän asian hyvin. Auto on lähtöhinnaltaan kohtuullinen mutta usein päälle pitää tuupata kaikenmaailman varustepakettia. Eli kokonaisuudesta tulee helposti paljon lähtöhintaa kalliimpi. Ja vaihtohetkellä lisävarusteet eivät hirveästi arvoa säilytä, käsittääkseni.

    Mutta entäs VW? Olen aina ollut sitä mieltä, että Tojo ja VW pitävät parhaiten arvonsa (ja tämän on todennut myös muutama jobbari, kun asiaa olen kysellyt). Mutta sanokaas nyt mitkä merkit pitävät parhaiten arvonsa käytettynä?

      
  • Ju-be:n täytyy vain jotain turista kun ei miehellä (?) ole edes kunnon asiaa.
    Omasta kokemuksesta Toyotan uusista VVT-i koneista...eivät syö öljyä ensinkään. Tämä oli asiatieto eikä mikään mutu-juttu.

    Japanilainen on aina osannut tehdä hyviä koneita...sama se tuleeko joku malli esim. Turkista...ei se autoa huononna eikä ole pelkoa edes lintuinfluenssasta :grin:

    Ja uusi Civic on todella hyvän näköinen...mutta sitähän ei VW-kansa välttämättä ymmärrä.

      
  • Volvon hinnoitteluun puuttuisin sen verran, ettei kyseessä ole mitenkään erityisen halpa auto. Hinnat alkaen -mallina auto on todellinen karvalakkimalli, kuten kilpailijansakin ja lisävarusteet ovat listalta poimittuna melko hintavia.

    Se, missä Volvo on kuitenkin onnistunut hinnoittelun suhteen, on lisävarustepaketit ja erikoismallit. Varustepaketit ovat sisältöön nähden kohtuu hintaisia, jopa halpoja. Lisäksi markkinoille työnnetään kokoajan erilaisia erikoismalleja (Chromium, Ocean Race, Challenge, ym.) joiden hinnoittelu ja vakiovarusteet ovat aivan toista luokkaa hinnat alkaen -mallin kanssa. Miksiköhän kilpailijat eivät ole ryhtyneet vastaavaan?

    Edit: jos jotakuta jäi häiritsemään perusmallin V70:nen varusteet ja hinnat, niin ne löytyy täältä

    [Luu5 muokkasi tätä viestiä 10.01.2006 klo 07:45]
      
  • Volvon varustelupaketit voi tuntua kalliilta, mutta jos sen ostaa oikeaan aikaan niin se on SAIRAAN halpa. Eli oma Summum toi lisähintaa 3030 euroa. Sisältää siis mm. nahkapenkit, bi-xenonit, sähkös.kuljettajan penkki, vak.nop.säädin jne.

    Pistäkääpä nuo bemariin tai volsuun, niin pääsette vertailemaan todellisia hintoja... tai voitte sitten ajaa karvalakki malleilla, jos niin haluatte, itse en... :smile:

    [iso P muokkasi tätä viestiä 10.01.2006 klo 17:14]
      
  • VOLVO V70 vs AUDI A6 AVANT-HINNAT

    Kävinpä mielenkiinosta kysymässä mitä uusi Avant A6 2.4 maksaa samoilla varusteilla, kuin oma V70 on. Nykyinen autoni maksoi hieman alle 50k€ varusteineen netto. Vastaavan kokoinen, etuvetoinen, tehoinen ja varusteltu A6 maksaa tänä päivänä 75k€.

    Ihmettelen kovasti, miksi joku panee 50 % enemmän omaa valuuttaa tunteeseen ajaa Audilla. Laatuvaikutelmakin jäi aika ohueksi, kun esittelyauton tavaratilan lattiamuovi hajosi käsiin !


    :sunglasses: :sunglasses: :sunglasses:

      
  • Lainaus:
    11.01.2006 klo 15:54 Tapio Taula kirjoitti
    Ihmettelen kovasti, miksi joku panee 50 % enemmän omaa valuuttaa tunteeseen ajaa...


    Yhtä järjettömiin eroihin päästään vertaamalla vaikkapa Fiat Stiloa ja BMW 1-sarjaa keskenään tai mitä tahansa muuta "kansan autoa" premium-luokan kulkineisiin.

    Siksi toisekseen A6 on selkeästi suurempi auto kuin V70. Oikeampi verrokki Audilta olisi A4.

      
  • Volvon ja VW:n haluttavuuden pohja juontaa juurensa luultavasti jo muutamien vuosikymmenien taakse. Joskus 60-70- luvulla maassamme myydyistä autoista esim. VW Kupla ja Volvo Amazon sekä 140- ja 240-sarja olivat varsin kestäviä autoja hintaluokassaan. Toki niiden kilpailijat päihittivät ko. autot joillain osa-alueilla (Kuplan konstuktio oli vanhanaikainen ja oli esim. melko paikkansapitävä viisaus oli se että paras skandiautoa olisi Volvon kori Saabin koneella) mutta autojen käyttökelpoisten kilometrimäärien ollessa nykyistä rajatumpi ja tee se itse- automiesten määrän nykyistä suurempi, nosti muista kilpailijoista erottuva kestävyys nuo autot arvoon arvaamattomaan. Esim. joskus 70-luvun puolivälissä Moottori -lehti lehdessä ollut arviointi kaikista automalleista (käännetty saksasta ?) annettiin maininta "erittäin korkea työn laatu" vain kahdelle autolle: S-luokan mersulle ja Kuplalle. Itselläni on omakohtaisia sekä veljeni, isäni sekä setieni kokemuksia tuon ajan Volkkareista ja Volvoista ja täytyy sanoa että niiden laatu vikoineenkin oli kiistämättä parempi kuin juuri minkään saman hintaluokan autojen. Meillä on suvussa kesä- /mökkiautoina edelleenkin pari 1303S -kuplaa sekä 144 volvo vm 1973, jolla on takanaan jo 500 000 km.

    Golfin menestystarina ei olisi voinut kantaa pelkällä Kuplan maineella näin pitkälle - edeltäjän työn laadun maine + uudenlainen konstruktio + vallankumouksellinen pikkudiesel olisivat kannattaneet pikkuautoksi kallista Golfia muutaman vuoden, mutta 30 vuoden menestystarinaa ei tule ilman laatua. (Veljenikin huristeli aikanaan 300.000 km 1.3 litran Pololla). VW on pystynyt pitämään tuon kestävän auton maineen yllä myös Passateissa, ongelmia on tullut enemmänkin kaikesta kalliimpien volkkareiden kanssa eli Passat W8 ja Phetonin kanssa, ei varmasti laadun vaan jotensakin liian massiivisten viritelmien kanssa.

    Volvolla on ollut Suomessa tukenaan, ainakin tähän saakka, se, että isot Volvot on täällä pystytty hinnoittelemaan halvemmaksi kuin esim M-B, BMW ja Audi. Laatu on sittemmin vaihdellut - kaikki DAF:fit (pikkuvolvot 460 saakka) ja Carisman laaduttomampi versio (ensimmäinen S/V 40) eivät ole kantaneet kunnialla Volvon mainetta kestävänä autona. Mutta isot Volvot ovat pärjänneet paremmin: vanhemmat olivat kenties vankkureita, mutta kestävia sellaisia. Minulla on kakkosautoana Volvon bensaturbofarmari 740 vm -89, autoa on kohdelutu huonosti, revitetty, ei ruostesuojattu eikä pesty mutta vikoja on ollut suhteellisen vähän ja niiden korjaaminen on ollut hinnaltaan siedettävää (kun ei ole eksynyt Biliaan) ja autosta ei tunnu pääsevän eroon 400 000 km:n jälkeenkään ja tutulla taksikuskilla on siviilissä vastaava 940 diesel, entinen taksi, takanaan jo 700.000 km.

    Uudempien isojen Volvojen ajo-ominaisuudet ovat huomattavasti paremmat ja laatu kohtuullisen hyvä. Pikkuvikaa on tosin alkanut olla turhan paljon. Heidän pitäisi hakea laatuoppia sieltä mistä Porschekin sitä haki 90-luvulla kohoten sen jälkeen ADAC:n testeissä vähävikaisimmaksi euroautoksi, nimittäin Toyotalta. Ollaan japseista mitä mieltä tahansa, niin niissä olevien pikkuvikojen määrä on aivan järkyttävästi pienempi kuin euroautoissa, puhumattakaan jenkeistä. Tunnetusti raskaasti kotiinpäin vetävät Auto Motor & Sportin testit eivät ole pudottaneet Volvoja sakujen kyydistä vaikka voittosija ko. lehdessä väännetäänkin siellä sovitun politiikan mukaisesti aina jollekin kolmesta edellämainitusta sakumerkistä. Vailla Kolmannen Valtakunnan laajenemispaineita oleva englantilainen CAR (joka osaa arvostella autoja varsin pisteliäästikin) arvostaa Volvojen V70:n ja XC90:n varsin korkealle omassa vertailuluokassaan (jossa ne kilpailevat M-B:n, BMW:n ja Audin kanssa ilman hintaetua - joka Volvolla edelleenkin on täällä Suomessa).

    Joku auto on mukavampi ajaa tai sporttisempi tai muuten vaan seksikkäämpi mutta kun autonkäyttäjän perspektiivi laajenee vuosien, kilometrien ja elämäntilanteiden muutosten myötä niin useimmat meistä tajuavat että auto kuitenkin kulkuväline eikä mitättämän vehkeen jatke, joten siitä täytyy saada vastenetta rahoille pidemmälläkin tähtäimellä. Tällöin kulkuvälineen ostamisessa alkaa painaa muutkin mielikuvat kuin karvanopparallit, kaahailu muun liikenteen seassa saksasta tuodulla M-bemarilla tai Audi TT:llä peruukki päässä tehdyt avoautoajelut Kaivarissa.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit