Uutta pirssiä tolpalle?

49 kommenttia
«1

Vaikuttaa pikavilkaisulla sen verran asialliselta palstalta että rohkaistuin kysymään neuvoa. Eli ongelmana uuden taksin valinta nyt kun perheessä/suvussa vuosikymmeniä jatkunut Mersuketju keväällä todennäköisesti katkeaa.

Vahvimpina vaihtoehtoina tällä hetkellä:

Citroen C5 Break HDi 133 SX A

Kaunis farmariauto, jossa hyvä varustelutaso. Ainakin Tampereella yksi yleisimpiä taksiautoja nykyään. Enkä ihmettele, tässä "edullinen" hinta, hyvät tilat, hyvä varustelu ja hieno ulkonäkö kohtaavat. Mutta kohtaako laatu? Ainakin anopin Peugeot 307 on sellainen murheenkryyni, että hieman nuo PSA-konsernin autot epäilyttävät. On noissa Mersuissakin toisaalta ollut rasittavia pikkuvikoja eli ei rahallakaan nykyään laatua (=lue toimintavarmuutta) saa.

h. 39 190 €

Ford Mondeo Wagon 2.0 TDCi Trend 85kw A

Myös kovasti tolpalla yleistynyt, monien hyväksi kehuma perustyökalu. Varustetasoltaan köyhä, mutta luotettavuushan on toki tärkeintä. Ulkonäöltään ihan miellyttävä, myös porrasperäistä voisi harkita. Sisätiloissakaan ei moittimista. Ainoana miinuksena persoonattomuus/tylsyys ja heikko vakiovarustelu. Pirssimiehen järkivalinta, mikäli tolppakeskusteluihin on uskomista. Aamulehden mukaan Mondeosta olisi tulossa facelift toukokuussa 2005. Kukaan muu ei tällaisesta tosin mitään tiedä. Saattaisi nostaa kovastikin kiinnostavuutta.

h. 39 210 €

Opel Vectra Wagon 2.2 DTi Elegance A

C-Vectra alkaa olla jo tiloiltaan taksiin riittävä ja siksi kiinnostava vaihtoehto. Ei ollenkaan hassumman näköinen farmarinakaan. Omat kokemukset v. 2000 B-Vectrasta positiivisia. Hiljainen, kaunis auto, kuten Opelit aina.

h. 38 780 €


Löytyykö tuohon hintaluokkaan muita järkeviä vaihtoehtoja? Diesel+automaatti - vaatimus tiputtaa aika joukon autoja pois. Peugeot 407:n ulkonäkö ei miellytä, Saab 9-5 ei ole tältä vuosituhannelta, joten niitä ei kannata ehdottaa.

Markkinoille on toki tulossa myös mielenkiintoisia uutuuksia kuten uusi Passat ja Hondan Diesel, ja mahdollisesti muidenkin merkkien diesel+automaatti-valikoima kasvaa. Tiedättekö näistä uutuuksista ja mahtavatko ehtiä kesäkuun alkuun mennessä tänne Suomeen?

Hintatiedot lainasin uusimmasta AutoBildistä. Lopullinen hinta toki määräytyy sen mukaan miten kiinnostavaksi vaihdokin kokevat. Veholla (=myy sekä Mersua että Sitikkaa) noita Väyrysiä lienee hallissa käytettynä ihan riittävästi. Auto-Kivitila (Mondeo) on tiettävästi maksanut taksi-Mersuista ja -Volvoista asiallista hintaa. Kysymällä ja koeajamallahan se selviää, elämme mielenkiintoisia aikoja.

[Kilgore Trout muokkasi tätä viestiä 24.01.2005 klo 23:08]
  
  • Avensis 2.0 D-4D L. Terra Wagon, 34 600€

    Avensiksen hyviä puolia: edullisuus, viiden tähden turvallisuus, mukavuus, tilavuus, hyvä jälleenmyyntiarvo ja automaailman ylivoimaisin luotettavuus.

    Auto on kuskille työpaikka, joten sen on oltava mukava ja turvallinen. Jotkut ovat valittaneet Aven ohjauksesta ( makuasia ), joten kannattaa siinä tapauksessa odottaa Hondan maailmalla erittäin kiitettyä dieseliä, siinä on Avea urheilullisemmat ajo-ominaisuudet ja suurempi konttikin.

    Ranskalaisia ei taksikuskin kannata ottaa. Auton pitää lähteä avaimesta kääntämällä eikä hinausauton avulla. Muuten bisnes kärsii.

      
  • Lainaus:
    24.01.2005 klo 23:19 Anders-Simo kirjoitti
    Avensis 2.0 D-4D L. Terra Wagon, 34 600€

    Avensiksen hyviä puolia: ... mukavuus... tilavuus


    Ave ajaa kyllä asiansa, muttei se missään tapauksessa pärjää ajo-ominaisuuksissa, mukavuudessa ja tilavuudessa noille kolmelle. Todellinen laatuerokin on käytännössä olematon. Ave on tiloiltaan aika lailla 407 Peugeotia vastaava, ei suuri muttei pienikään. Ei kuitenkaan mikään tilafarmari niin kuin nuo mainitut kolme.

    Taksikäytössä kaikkiin vehkeisiin tulee jotain vikoja ja huollot pitää tehdä joka tapauksessa. Kannattaa katsoa myös sitä miten huollot ja mahdolliset viat hoidetaan, siinä on liikkeittäin/merkeittäin eroja.

    Passatia ja Hondaa en jäisi odottelemaan. Passatin tilausajat tulevat olemaan pitkiä ja Hondalla ei diesel-autona (paljon ajettuna varsinkaan) ole minkäänlaista asemaa markkinoilla. Joutuisit myymään sen puoli-ilmaiseksi käytettynä, käytetyn dieselin ostajakunta on hyvin konservatiivista. Eikä siitä ole käytännön kokemusta paljoakaan.

    Valitsisin Mondeon ja Vectran välillä. Mondeo on hyväksi koettu, Vectrassa saa paremman koneen (mm. useissa ruotsalaisissa diesel-testeissä kehuttu) ja muutenkin uudemman auton tekniikaltaan. Varustelu on Opelissa parempi kuin Fordissa, mutta ei niissä kait niin olennaista eroa ole. Perusajettavuudeltaan Mondeo on edelleen luokkansa kärkeä, ja Vectrakin on hyvä. Paljon ajavaa ilahduttavat Fordeissa hyvät valot (harvinaisuus vakiona nykyautoissa).

      
  • Lainaus:
    24.01.2005 klo 23:19 Anders-Simo kirjoitti
    Avensis 2.0 D-4D L. Terra Wagon, 34 600€

    Avensiksen hyviä puolia: edullisuus, viiden tähden turvallisuus, mukavuus, tilavuus, hyvä jälleenmyyntiarvo ja automaailman ylivoimaisin luotettavuus.

    Auto on kuskille työpaikka, joten sen on oltava mukava ja turvallinen.


    Avensis kuuluisi ehdottomasti listalle, mutta tätä ei saa automaattina. Ja keppivaihteinen ei ole vaihtoehto, taksia ajelee/täysin rahoittaa meikäläisen lisäksi lähes 60-vuotias äitini, joka ei käsivaihteista halua. En sen puoliin minäkään ymmärrä, mihin ihmeeseen ihmisen kättä tarvitaan vaihteen vaihtamisessa vielä 2000-luvulla. Japanilaiset automaatit ovat muutenkin lähes järjestään bensakoneita. Tavallaan ihan hyvä, muuten valinta olisikin liian vaikeaa.

    Jollain muotoa tuntuu, että uuden auton osto nykypäivänä on joka tapauksessa aika arpapeliä. Maanantaikappaleita mahtuu aina joukkoon, ja toisen haukkuma on toiselle se helmi.

      
  • Lainaus:
    24.01.2005 klo 23:19 Anders-Simo kirjoitti
    Avensis 2.0 D-4D L. Terra Wagon, 34 600€

    Avensiksen hyviä puolia: edullisuus, viiden tähden turvallisuus, mukavuus, tilavuus, hyvä jälleenmyyntiarvo ja automaailman ylivoimaisin luotettavuus.

    Auto on kuskille työpaikka, joten sen on oltava mukava ja turvallinen. Jotkut ovat valittaneet Aven ohjauksesta ( makuasia ), joten kannattaa siinä tapauksessa odottaa Hondan maailmalla erittäin kiitettyä dieseliä, siinä on Avea urheilullisemmat ajo-ominaisuudet ja suurempi konttikin.


    Dieselissä Avensiksen ohjaus (ja sitä myöten suuntavakavuus) on huomattavasti parempi kuin pienillä bensakoneilla varustetuissa Aveissa. Ohjaustehostin on dieselissä perinteinen hydraulinen ja raskaampi kone rauhoittaa auton kulkua.

    Hondan diesel on maailmalla ollut erittäin haluttu ja siitä johtuen autoja ei ole Suomeen riittänyt. Tällä perusteella uskon, että auto kyllä säilyttää arvonsa. Hondaan tuo diesel tulee Suomessa ensin CR-V:hen (arvio muistaakseni toukokuu 2005) ja vasta myöhemmin Accordiin. Itse kun olen hyvin paljon SUVeja arvostava näkisin mielelläni taksissa CR-V:n, erinomaista kun autotyypissä on huomattavan paljon. Asiakkaiden suhtautumisesta järkevään autotyyppiin en sitten osaa sanoa, tosin onhan taksikanta pk-seudulla monipuolistunut (löytyy Land Cruiseria, X5, Avensis Versoa, Corolla Versoa, jopa Toyota Prius!) ja tätä kehitystä pidän erittäin hyvänä.

    Automaatin saamisesta Hondan dieseleiden yhteyteen en osaa sanoa.

    Täällä kehutaan kovasti Accord-dieseliä, mutta mainitaan olevan saatavilla vain manuaalivaihteilla: http://www.honestjohn.co.uk/road_tests/?id=99

      
  • Ainakin eräässä vanhassa (vuosimalli kai n.2001) Citroen C5-taksissa oli todella paljon vikoja koko ajan auto oli korjaamolla. Toivottavasti tässä uudessa C5:ssa olisi vähemmän vikoja. C5 on todella tilava ja mukava auto.

      
  • Aven Linea Sol-farkulla nyt vajaat puoli vuotta ja 40 tkm ajaneena voi sanoa, että huoletonta menoa on ollut. Ohjaus on hyvä ja kulutus suht pieni, tosin oma tietokone näyttää jatkuvasti litran todellista pienempää kulutusta ! Automaatin puute on iso miinus pirssihommiin. Tänä vuonna uudet koneet pitäisi tulla, ja huhujen mukaan myös tomaatti. Tiedä sitten milloin ja mihin hintaan.

    Opelista en ottaisi tuota vanhaa konetta, vaan uuden, jos siihen automaatin saa. Auto on tilava, mutta muuten en osaa siitä sanoa mitään.

    Citikkaa moitiskelevat eniten, eli itse en sitä ottaisi.

    Oma valintani automaateista olisi Mondeo, hemmetin hyvä auto ajaa ja on siinä varusteitakin jo ihan riittävästi.

      
  • Noista Toyotan dieselkoneiden aikatauluista ei ole konkreettista tietoa ollut, joku tuolla Suomi24-palstalla "tiesi" kertoa, että 150-heppainen versio tulisi myyntiin huhtikuussa. Itsellä jos olisi autonvaihto edessä, niin kävisin paikallisessa Toyota-liikkeessä kyselemässä, uskoisin että niillä on tietoa asiasta jos haluavat kertoa. Ja kenties tieto siitä, tuleeko sitä tomaattia vaiko ei.

      
  • Kuten tuossa yllä joku mainitsikin niin ässävaihtoehto voisi olla Toyota Prius, varsinkin kun ilmeisesti kaupungissa(Tampere?) pääsääntöisesti ajelet. Sillä on pienin kulutus, ei diesel veroa, automaatti löytyy, tilat tarpeeksi isot. Eikö noilla jo taksissa pärjää? Lisänä on eksotiikkaa, joka varmasti houkuttaa ainakin osaa asiakkaista, ja tuskin ainakaan ajaa yhtään asiakasta pois.

    Edittiä vielä sen verran, että eikö tuossa ole myös navigaattori vakiona?? Ainakin iso näyttö löytyy, joten navigaattorissakin säästää pitkän pennin.

    [Fabio muokkasi tätä viestiä 25.01.2005 klo 17:47]
      
  • Minultakaan ei heru myötätuntoa manuaalivaihteistolle enää nykyaikana.
    Toyotaan ja Hondaan, kuten muihinkaan japanilaismerkkeihin, ei toistaiseksi saa automaattia.
    Mainitsemasi Citroen, Ford ja Opel ovat mitoitukseltaan käypiä vaativiinkin taksikeikkoihin. Citroen on vain nelivaihteinen, Ford ja 125hv-Opel 5-vaihteisia, 150hv-Opel 6-vaihteinen. Mutta automaatteja joka tapauksessa.
    Pienempään päähän voisi vinkiksi vihjaista vaikkapa Skoda Octaviaa tai Volkswagen Tourania.
    Lisärahalla saisi vaikkapa Peugeot 807:n tai Volvo V70:n...

      
  • Jos haluu laittaa taksitolpan kateudesta vihreäksi ja näkyvyyttä taksihommaa voisihan sitä laittaa vaikka kunnon riksan, josta puhuttaisi kauan, Kia Carnival 2.9 CRDI EX 7P A ja hinta 41900 € ja taksihinta about 10 tuh/€ vähemmän :innocent:

      
  • Lainaus:
    25.01.2005 klo 14:21 Ammattilainen kirjoitti
    Noista Toyotan dieselkoneiden aikatauluista ei ole konkreettista tietoa ollut, joku tuolla Suomi24-palstalla "tiesi" kertoa, että 150-heppainen versio tulisi myyntiin huhtikuussa.


    Menee vähän asian vierestä mutta pakko "vahvistaa".
    Toyotan korkein johtaja Euroopassa (joku japanilainen) sanoi tosiaan viime viikolla jonkun business-lehden haastattelussa (jossa kysyttiin tavoitteita vuodelle 2005) että uudella dieselmoottorilla varustetut mallit tulevat myyntiin joko maaliskuun lopussa tai aivan huhtikuun alussa. Ei maininnut mallia mutta kaiken järjen mukaan tulee ensin Avensikseen.

      
  • Tuskin kukaan menee kateudesta vihreäksi, jos ostaa taksiin vanhaan tekniikkaan perustuvan Kian. Ja viimeistään kun menee sitä vaihtamaan, huomaa tehneensä väärän valinnan.

      
  • Eikö hyvä taksi olisi 240:n Volvo 80-luvun alusta. tuollainen menopeli on Turussa taksina. Mielenkiintoista. :smile:

      
  • Lainaus:
    25.01.2005 klo 21:01 Ammattilainen kirjoitti
    Tuskin kukaan menee kateudesta vihreäksi, jos ostaa taksiin vanhaan tekniikkaan perustuvan Kian. Ja viimeistään kun menee sitä vaihtamaan, huomaa tehneensä väärän valinnan.


    No ei kukaan varmaan tosissaan KIAA ammattikäyttöön valitsee. Mutta jos sitä vaihtoarvoa pitää oleellisena kannattaa ottaa MB
    tai muuten. tässä esimerkki http://www.nettiauto.com/viewVehicle.php?id_car=195338&PN[0]=simp_search&PL[0]=simpleSearch.php?id_vehicle_type=1@id_make=23@id_model=323@id_car_type=@pfrom=@pto=@yfrom=2001@yto=2004@search=Etsi

      
  • No sanotaan vaikka niin, että tuo esimerkki ei ole ihan koko totuus Fordin tai muidenkaan merkkien vaihtoarvosta, ja alle 200 tonnia ajettuina nykyään pitää pyrkiä normaali henkilöauto taksissa vaihtamaan, jotta ei ala se arvo syöksyä alaspäin vauhdilla. Kyllä on moni NIMENOMAAN mersumies nostanut kädet pystyyn ja todennut, että ei enää ole järkeä mersua ostaa ja maksaa sikamaisia välirahoja kun saman tuloksen saa halvemmallakin autolla, ja jopa ihan yhtä mukavasti ja luotettavasti..

    Kuten muutamat asiakkaat ovat kyydistä jäädessä todenneet Avesta : "Mukava kyyti tässä uudessa C-sarjan mersussa". Siihen olen vain kohteliaasti todennut, että "niin minustakin".

    Mersun legendaarinen luotettavuus ja olevinaan hyvä vaihtoarvo ovat menneen talven lumia.

      
  • Yhdellä tutulla tuo uusi Citroen C5 Hdi tomaatilla ja hyvin on pelittänyt. :sunglasses:

      
  • Lainaus:
    26.01.2005 klo 10:39 Tuomas kirjoitti
    Eikö hyvä taksi olisi 240:n Volvo 80-luvun alusta. tuollainen menopeli on Turussa taksina. Mielenkiintoista. :smile:


    Kyllä Tampereellakin osataan: "Morjens, .....nen" ajaa W124:lla, vanha kunnon Hagert siis.

    Seuraava taksi, oli se Sitikka, Opel, Ford tai mikä hyvänsä tulee olemaan meikäläisen perheen siviiliauto joskus reilun kolmen vuoden päästä. Siinä mielessä tässä on oma lehmä ojassa. Mieluiten siis auto, jolla ei ole vaihtoarvoa kolmen vuoden päästä, mutta kuuden vuoden päästä maksetaan paremmin. Toivottavasti joku ymmärsi mitä tarkoitan.

      
  • Hyvinhän se homma jossain päin Suomea sitten kannattaa, jos on varaa jättää 3 vuoden päästä auto itselle, vai oletko jo kenties lopettelemassa ?

      
  • Ammattilaisen kanssa olen samoilla linjoilla vaihtoarvoista. Ei mersua tänä päivänä ainakaan sen takia kannata hankkia. Prosenteissa vaihtoarvon pudotus on samaa luokkaa kuin muilla isoilla diesel-merkeillä (esim. VW), mutta kun lasket rahassa (sitähän sitä pitää laskea eikä prosentteja) niin turpiin tulee ja paljon.

    Hondan haluttavuuden suhteen käytettynä olen aika pessimisti. Se ei ole perinteinen diesel-merkki ja käytetyn dieselin ostaja on yleensä konservatiivinen. Varmaan jo siksikin, etten itse ainakaan ostaisi paljon ajettua dieseliä samalla rahalla kuin millä saa jo hyviä uusia bensa-autoja.

      
  • Lainaus:
    27.01.2005 klo 09:27 Ammattilainen kirjoitti
    Hyvinhän se homma jossain päin Suomea sitten kannattaa, jos on varaa jättää 3 vuoden päästä auto itselle, vai oletko jo kenties lopettelemassa ?


    Tässä lienee nyt joku väärinkäsitys. Kerrataan sen verran että ajan tuota pirssiä renkinä, auton omistaa äitini. Olemme siis suunnitelleet että kolmen vuoden päästä minä ja vaimoke ostamme tuon auton siviilipeliksi. Vaimokkeen (ja minun) pitkät työmatkat puoltavat ehdottomasti dieselin hankintaa.

    Esim. tuollaisen Citroen C5:n arvo kolmen vuoden kuluttua lienee n. 15 000€. Saman verran lisää ja meillä on taas uusi pirssi ajossa. Ja taas kolme vuotta ja sama kuvio toistuu. Tätä siis tarkoitin tuossa aiemmin.

    Lopettelemassa? Toki, noin 45 vuoden kuluttua. :tongue:

      
  • Sitten joku toinen turkulainen taksi ajelee vanhalla jenkillä, varmasti taloudellinen ja pienet ylläpitokulut, suosittelen... :wink:

      
  • Itselläni on sama tilanne ja avensis olisi ehdoton vaan enpä minäkään keppivetoisesta ole innoissani. Kävin ajamassa myös Mondeon 130 hv automaattina mutta Ghia varusteisena ja se on ihan eri luokkaa kuin Trend. Käyppä katsomassa!

      
  • Näin taksi-asiakkaan näkökulmasta kyllä toteaisin, että on lähestulkoon asiakkaan halventamista jos kyytiä tullaan tarjoamaan jollakin corollalla tai avensiksella. Noille pitäisi tehdä samalla tavalla kuin 70-luvulla; jos Volga tuli tyrkylle niin se maksettiin pois ja tilattiin toinen auto...

    Ammattilainen kirjoitti: "Kuten muutamat asiakkaat ovat kyydistä jäädessä todenneet Avesta : "Mukava kyyti tässä uudessa C-sarjan mersussa". Siihen olen vain kohteliaasti todennut, että "niin minustakin".
    - Taisi olla ns. pikkutunneilla kun tämä tapahtui?

    Eli kyllä taksina pitää olla kunnollinen auto (lue: Eurooppalainen tai miksei jenkki)!

      
  • Lainaus:
    28.01.2005 klo 12:16 Stefan Andersson kirjoitti
    Näin taksi-asiakkaan näkökulmasta kyllä toteaisin, että on lähestulkoon asiakkaan halventamista jos kyytiä tullaan tarjoamaan jollakin corollalla tai avensiksella. Noille pitäisi tehdä samalla tavalla kuin 70-luvulla; jos Volga tuli tyrkylle niin se maksettiin pois ja tilattiin toinen auto...

    Joo. Valitsisin kyllä sen avensiksen kyyditsijäkseni jos olisi euronkin halvempi. Muutoin on ihan sama millä mennään. Pääasia että perille päästään ja kuski osaa asiansa.

      
  • Oli merkki sitten Toyota, Mersu, Volkkari tai mistä maasta tahansa, niin...

    Miksi taksien pitää "tyytyä" perinteisen malliseen farkkuun?

    Markkinoille on tullut toinen toistaan parempia TILA-AUTOJA, joihin matkustajat taatusti mahtuvat, jopa sellaisia joissa takana mahtuu 3 istumaan ilman, että keskitunnelia on haittaamassa. Leveyttä riittää jne.

    Onko ennakkoluulot ja/tai asenteet liian luutuneita?

    Oikeasti matkustajat haluavat vain tilaa matkustaa, ÄÄRIHARVAT on kiinnostuneita auton merkistä. Sen ymmärrän, että täällä siitä asiasta väännetään kättä ja ollaan mieltä, mutta matkustajan mulle se on TÄYDELLISEN sama, kunhan kuski osaa karttansa ja hinnat ovat kohtuulliset.

      
  • Silloin tällöinhän joku on aina marissut, että taksin hinnan pitäisi riippua merkistä. Täysin mahdotonta, koska mielipiteitä on yhtä monta kuin ihmisiäkin, eli kuka sen määräisi, mikä on oikea hinta millekin autolle ?

    Ja mitä eroihin muutenkin tulee, niin on tietysti näitä vanhojen mielipiteidensä orjia, joiden mielestä auotoja osaa tehdä vain jenkit ja eurooppalaiset, ei japsit. Mutta totuus on kuitenkin se, että jos sokkona autoon laitetaan matkustamaan, niin harva pystyy erottelemaan onko kyseessä c-mersu vai joku vastaavan kokoinen (lue : tilavampi) euro-japsi. Mutta kukin taaplaa tyylillään, onneksi yrittäjillä on valta ostaa juuri sen merkkinen auto kuin huvittaa.

    Se miksi tila-autoja ei enempää ole, on arvoitus. Ehkä osittain siksi, että jos halutaan todellista tila-autoa, on käännyttävä pikkubussien puoleen, 8+1-paikkaisia tila-autoja ei ole markkinoilla, varsinkaan sellaisia joihin vielä matkatavaroitakin sopisi.

      
  • Lainaus:
    28.01.2005 klo 13:46 Ammattilainen kirjoitti
    Silloin tällöinhän joku on aina marissut, että taksin hinnan pitäisi riippua merkistä. Täysin mahdotonta, koska mielipiteitä on yhtä monta kuin ihmisiäkin, eli kuka sen määräisi, mikä on oikea hinta millekin autolle ?


    Auton Ovh jaettuna tuhannella voisi olla senteissä kilometrin hinta. :smile:

    Esim. Auto maksaa 50 000 Eur, jaat sen tuhannalle saat 50 senttiä per kilometri maksavan kyydin. No, vähän halvalla taitaa mennä.

    Onhan auton vuokrahintakin vuokraamossa eri automallista riippuen.

      
  • Lainaus:
    28.01.2005 klo 13:46 Ammattilainen kirjoitti
    Mutta totuus on kuitenkin se, että jos sokkona autoon laitetaan matkustamaan, niin harva pystyy erottelemaan onko kyseessä c-mersu vai joku vastaavan kokoinen (lue : tilavampi) euro-japsi.


    Kyllähän sen huomaa, jos kuski ottaa ESP:n pois päältä ja vähän risteyksessä polkaisee kaasua. :tongue:

      
  • "Se miksi tila-autoja ei enempää ole, on arvoitus. Ehkä osittain siksi, että jos halutaan todellista tila-autoa, on käännyttävä pikkubussien puoleen, 8+1-paikkaisia tila-autoja ei ole markkinoilla, varsinkaan sellaisia joihin vielä matkatavaroitakin sopisi."

    Kyllä tila-autoksi voi laskea myös esim. Touranin, tai Zafiran, Chryslerit yms., sanotaan vaikkapa 1+6 paikkaisetkin.

    Oleellistahan ei välttämättä ole se, onko siinä 8 paikka justiinsa, vaan muitakin etuja näillä autoilla on, joita ei tule ajatelleeksi:
    * korkeammalla oleville istuimille on huonoselkäisen vanhuksenkin helpompi istahtaa, kun pudottautua farkun takapenkille
    * keskitunneli on saatu mahtumaan lattian alle, jolloin farkku/sedania paremmin taakse mahtuu 3 istumaan (monestihan istuimet voivat takana olla muotoillut 2:lle, oli kuinka "iso" farkku tahansa!)

    Mitä tulee tavaratilaan, niin monien sedan-mallisten taksien takarontit etenkin ovat paljon epäkäytännöllisempiä kuin näiden "pienemmän keskiluokan" tila-autojen.

    Farkuissahan voi olla syvyyttä paremmin, mutta mitäs sitten kun tila-autossa mahtuu ylöspäin samat kamamäärä??

      
  • Lainaus:
    28.01.2005 klo 13:46 Ammattilainen kirjoitti
    Ja mitä eroihin muutenkin tulee, niin on tietysti näitä vanhojen mielipiteidensä orjia, joiden mielestä auotoja osaa tehdä vain jenkit ja eurooppalaiset, ei japsit.


    Tasapuolisuuden nimissä mainittakoon, että vastakkaistenkin vanhojen mielipiteidensä orjia näyttää löytyvän.

    Olen Kumppanin kanssa samoilla linjoilla mitä taksien korimalliin tulee. En panisi lainkaan pahakseni vaikka porrasperäiset taksit kiellettäisiin lailla, niissä kun ei koskaan ole riittävästi pääntilaa maksajan paikalla. Useimmissa farkuissa ja tila-autoissa yli kaksimetrinenkin mahtuu takapenkille kyyristelemättä, mutta mahtuuko sedan-Passatiin edes 180-senttinen?

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit