Renaultin uutuus 7 500€!

1 kommentti

http://www.automotorundsport.de/d/69931

Renaultin halpamerkki Logan tulee Saksaan. Hinta on 7 500 €. Melko kohtuullinen hinta varmaankin asiallisesta perusautosta, jota on vielä varustettu paremmin kuin Itä-Eurooppaan myytävää broidiaan.

Tuleekohan tällainen peli Suomeen? Jos tulee, niin hinta on varmaan sitten kymppitonnin toisella puolen, jolloin hintaetu on suurinpiirtein menetetty; onhan meilläkin pikkuautoa myynnissä vastaaviin hintoihin.

Esimerkiksi Chevrolet Matiz tulee olemaan varmaan hyvinkin edullinen kun se ensi keväänä tulee myyntiin. Suomeen pitäisikin tuoda samaa Logania kuin esimerkiksi kehitysmaihin ja Itä-Eurooppaan myydään. Sillä pitäisi olla hintaa 5 000€, joten Suomessa se olisi jo melkein siedettävän hintainen. Ja kuuluuhan Suomi Itä-Eurooppaan automaailman suhteen. Paitsi että monessa entisessä itä-blokin maassa näkee jo selvästi terveempää autokantaa kuin meillä täällä hyvinvointivaltiossa...

Unkarissa käydessäni en nähnyt ruosteisia autoja, mutta täällä niillä ajelevat tavalliset perheetkin kuin itsestäänselvyytenä. Toki ilmastokin on toinen, mutta kyllä tässä on Suomella häpeä paikka kun kansalaisia nöyryytetään kaikenlaisilla 20 vuotta vanhoilla ruppanoilla, joista tulee monen ennenaikainen hauta!

Kehitysmaa-Logan meillekin, perkuta! Ajellaan sitten Zimbabwessa ja teknologia-Suomessa samoilla peleillä!

  
  • Olen lukenut Loganista ja se vaikuttaa ihan kohtuulliselta peliltä. Luulen ettei se kumminkaan tule Suomeen. Meillä suomalaisilla ei ole varaa uusiin autoon, mutta jos Logan tulisi niin sitten meilläkin olisi mahdollisuus ajaa uusilla autoilla.
    Ehkä Logan on hieman köyhä mutta päihittää se useimmat 90-luvun autot ja sitten se on vielä uusi.
    Yksinkertainen=helppo korjata ja ehkä vähän vikoja? :confused:

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit