Käsitteet sekaisin

7 kommenttia

Uusimmassa Tekniikan Maailmassa mainitaan sivulla 125 seuraavaa: "Volvo V40/50 on noussut tänä vuonna myydyimmäksi ylemmän keskiluokan farmariautoksi."

Vieläkin TM:lla on käsitteet aivan sekaisin. Ei V40/50 kuulu ylempään keskiluokkaan, koska siihen Volvolla on V70. Eivät mitenkään voi kilpailla samassa kokoluokassa, koska eivät ole edes samankokoisia autoja. Käsittämätöntä, että niinkin suuri ja arvostettu lehti kuin TM tekee tällaisia alokasmaisia mokia.

  
  • Hankala tapaus. V50/V40 on valmistajan mukaan olemukseltaan selvää premiumia, eli siinä mielessä ylempää keskiluokkaa. Myös hinnoiltaan

    Mutta kokonsa puolesta auto sijoittuu aikas hyvin Corolla/Golf farkkujen kanssa samaan luokkaan.

    Ilmeisesti tuon TM:n ryhmittelyn taustalla on auton olemus/laatuvaikutelma/hinta.

    Sitten jos puhutaan todellisesta valmistuksen laadusta ja luotettavuudesta luokittelu menee aivan uusiksi. Volvo kun ei omissa kokemuksissani sijoitu mitenkään korkealle.

    Ns. premium merkkien hinnoittelu ja varustelu tekee niiden luokkiin sijoittelun vaikeaksi.

      
  • Tuo Volvohan on määritelty premium-merkiksi (itselläni oli vaikea omaksua aluksi sitä premiumiksi, mutta nyt se tuntuu siltä). Se tuntuisi kuuluvan ainakin kahteen luokkaan ylempään ja alempaan keskiluokkaan. Volvohan kilpaili Audi A3, Bemu 1-sarjaa ja A-mersua vastaan Tuulilasissa. (Voitti, yhden pisteen ero Audiin)

      
  • Esimerkki toisinpäin: Daewoo Nubira wagon. Koonsa puolesta ylempää keskiluokkaa.

    Kuitenkaan itse en pysty luokittelemaan kyseistä kulkinetta ylempään keskiluokkaan, kyllä siihen muutakin tarvitaan kuin vain kokoa.

      
  • Lainaus:
    05.11.2004 klo 13:39 Zilo kirjoitti
    Esimerkki toisinpäin: Daewoo Nubira wagon. Koonsa puolesta ylempää keskiluokkaa.

    Kuitenkaan itse en pysty luokittelemaan kyseistä kulkinetta ylempään keskiluokkaan, kyllä siihen muutakin tarvitaan kuin vain kokoa.

    Todella hyvä pointti. Ilmeisesti autoja pitää asettaa useampaan luokkaan? :confused:

      
  • Lainaus:
    05.11.2004 klo 15:48 Tuomas kirjoitti
    Todella hyvä pointti. Ilmeisesti autoja pitää asettaa useampaan luokkaan? :confused:



    Mielestäni autojen luokittelussa ei saisi olla liian tiukka. Volvo on hyvä esimerkki, Daewoo toinen ja Skoda Octavia (ainakin edellinen malli) kolmas.

    Miksi ylipäätään pitäisi luokitella autoja johonkin keinotekoiseen luokkaan? Volvon moottoreiden ja hinnan perusteella auto ilman muuta kuuluu ns. ylempään keskiluokkaan ellei jopa korkeammallekin. Kuitenkin tilojensa puolesta kilpailijoita löytyy pikkuautoluokasta. Ulkomitat ja varustelu puolestaan viittaavat johonkin keskiluokkaan. Luotettavuus ei tunne luokkarajoja.

    Ymmärrän tarpeen luokitella autoja, ninhän jotkut tekevät jopa ihmistenkin kohdalla. Ajatellaanpa kuitenkin asiaa ostajan kannalta. Ainakaan minä en ole kiinnostunut, miten autoni luokitellaan vaan siitä, mitä saan rahojeni vastineeksi. Koska tarpeitanikaan en luokittele, en luokittele autojakaan.

    Miten luokiteltiin vuonna -86 Wartburg 353?

      
  • veit jalat suustani Herbert :wink:

      
  • Ehkä Herbert on oikeassa...

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit