Audi A6

27 kommenttia

Autonvaihdon tullessa jälleen ajankohtaiseksi otsikon mukainen rimpula on jäänyt ainoana viivan ylle. Koeajoon en ole vielä kerennyt ja tiedustelisin ajokokemuksia, kerran ajaneilta tai omistajilta. Onko lehdissä parjattu ohjaus huonontunut edellisestä mallista vai mikä syynä? Eniten kuiten askarruttaa moottorin valinta 3.0TDI houkuttaa, mutta myös 3.2FSI on hintahaitarissa melko lähellä. Vai onko 2.4 jo tarpeeksi tarmokas voimanlähde. Kokemuksia näistä moottoreista? Aion kuitenkin koeajaa kaikilla näillä vaihtoehdoilla mutta kokemuksista olisi kiva kuulla.

  
  • Itse on tullt kyseistä autoa ajettua muutaman kerran, tosin 2.0 TDI- koneella ja ihan hyvin se tuntui jo silläkin liikkuvan. Mitä tuohon ohjaukseen tulee, niin mielestäni suuren osan puheesta koskien tunnottomuutta voi unohtaa. Audissahan on "servotronic" eli nopeuden mukaan säätyvä ohjaustehostin. Nopeuden kun hilaat 80 km/h, nii ohjaus tuntuu jo jykevältä. Omien kokemusteni mukaan pienestä tunnottomuudesta ei ole haittaa kaupunkiajossa, päinvastoin. Itse en keksi jurikaan ko. autosta moitittavaa. Ei muuta kuin tilaukseen :smile:

      
  • Kannattaisi nyt kuitenkin odottaa, että uusi Kia Magentis tulee markkinoille.

      
  • Lainaus:
    18.08.2005 klo 22:18 Anders-Simo kirjoitti
    Kannattaisi nyt kuitenkin odottaa, että uusi Kia Magentis tulee markkinoille.


    Nyt siis suosittelet autoa, josta kirjoitit viikko sitten näin:

    http://www.tekniikanmaailma.fi/keskustelu/?mode=viewtopic&tid=2572

    Taidat käyttää neljän tuulen lakkia?

      
  • Lainaus:
    18.08.2005 klo 22:18 Anders-Simo kirjoitti
    Kannattaisi nyt kuitenkin odottaa, että uusi Kia Magentis tulee markkinoille.


    Omien sanojesi mukaan tuo on tylsä ja mauton auto, sellainenko pitäisi sitten mieluumin laittaa:

    http://www.tekniikanmaailma.fi/keskustelu/?mode=viewtopic&tid=2572


    Edit: Perskeles, nimim. Erkki ehti ensin...

    [jalkkis muokkasi tätä viestiä 19.08.2005 klo 12:26]
      
  • Autoton: "Itse on tullt kyseistä autoa ajettua muutaman kerran, tosin 2.0 TDI- koneella ja ihan hyvin se tuntui jo silläkin liikkuvan."

    Pitäänee myös kokeilla tuota "pikkudieseliä", että onko siinä sen suurempaa eroa isompaan. Tavoista on vain niin vaikea päästä eroon, kun on tottunut suuremmalla moottorilla ajelemaan.

      
  • Lainaus:
    19.08.2005 klo 12:25 jalkkis kirjoitti
    Edit: Perskeles, nimim. Erkki ehti ensin...


    Arvaa vaan, onko sama käynyt minullekin muutaman kerran.

      
  • No on siinä ero kuin yöllä ja päivällä kun noilla TDI:llä laitetaan se litra tilavuutta lisää ja kaks mukia. Oma maku menisi kanssa tuohon V6 tdi:n suuntaan, parempi kone olisi enää se 4.2 jos bensaa haluaisi. FSI konekaan ei pysty siihen sujuvuuteen mitä tuo tdi, vaikkakin sen vääntöjä on jouduttu leikkaamaan voimansiirron kestävyyden vuoksi. Ja isoa nakua ei saakaan kuin nelivetona, se olisi mielestäni ehdoton kun Audia on joku ostamassa.

    Ajovalot on jostakin ihmeen syystä surkeat, kannattaa miettiä uhraako huonoihin kaksoisksenoneihin tässä mallissa, vai ostaako heti jotkut lisäpitkät halogeeni tai ksenonpolttimoilla siihen keulalle. Mutta tietysti tavallisillakin tuikuilla pärjää, mutta hyvät valot on hyvä investointi.

    Ulkonäöllisesti ja käytönnölisyyden vuoksi avant. Ilmastointi + paketti jos matkustajia takapenkilläkin, tulee ilmakanavat takasivulaseille ja MMI:n parempaa pakettia jos siltä tuntuu.

    [Mie Ite muokkasi tätä viestiä 19.08.2005 klo 13:34]
      
  • Koeajoin uuden A6 mallin, oliko keväällä?
    Huomaan, että hymyilen kun ajattelen sitä ajoa, tuntumaa, sisänäkymiä ja fiiliksiä. Olen ajanut Tukholmasta Ängelholmiin n. 500 km CLS 500:lla ja itsellä ollut jonkun aikaa 530 D Touring. Ajan nyt -03 Avant Quattrolla (ed. malli). Kaikki nämä 3 ovat ehdottomia ykkösiä luokassaan. Todella vaikea valita, pitäisi oikeastaan fiilistellä silmät ummessa mikä tuntuu parhaalta. Huonoja puolia on näistä vaikea löytää, siksi uskon asian menevän tunteen puolelle enemmän. Tässä eurooppalaiset ovat onnistuneet. Eikä omaa valintaa tarvitse katua.

      
  • Ette taida ymmärtää Anders-Simon huumoria.

      
  • Kuule Erkki, en minä sitä Kiaa oikeasti suositellut; kyseessä oli huumori. Mutta nyt en ala selittää Sinulle, mitä se huumori on, sillä psykologinen silmäni paljastaa, että aikani menisi hukkaan.

      
  • A-S:"Kuule Erkki, en minä sitä Kiaa oikeasti suositellut; kyseessä oli huumori. Mutta nyt en ala selittää Sinulle, mitä se huumori on, sillä psykologinen silmäni paljastaa, että aikani menisi hukkaan."

    Kuka nyt tuollaista kommenttia tosissaan ottaisi? Pitäähän nyt Hitlerille hieman kuittailla...

    Itse asiaan: Tänää tuli ajeltua pikaisesti tuolla köyhän miehen RS6:lla eli 4.2-l konella. Sen jälkeen myös 2.0 kiisseli, joka ei jostain kumman syystä enää säväyttänyt. Hinta vaan karkaa jo liian ylös tuossa V8:ssa.


    Mie Ite:lle : Ajovaloista ei päiväsaikaan saanut selkyyttä, pitänee ottaa yksi muutamaksi päiväksi ajoon, jotta saa kuvan tuostakin asiasta. Valoissa ei tosiaan kannata pihistellä.

    Ensi viikolla 3.2FSI ja 3.0TDI ja 2.7TDI.

      
  • Hyvät herrat, minä en ainoastaan ymmärrä Anders-Simon huumoria, yritin jopa syventää sitä lainauksellani. Jos se ei naurattanut, voin selittää vitsiä. Sitä tuskin haluatte?

      
  • Hyvä auto, osta pois! :sunglasses:

      
  • Ajelen A6:sella noin 1000 km:a viikossa ja täytyy sanoa, että siinä meillä on ylihintainen auto. Sisämelu on sellaista luokkaa, ettei radiota tee edes mieli laittaa päälle, ajo-ergonmia on sellainen, että kyynerpäätä ei vasempaan oveen saa mitenkään lepoon, joten paikat on hellänä kun tuolla ajelee pidempiä matkoja. Muuta vikaa autossa ei tosin ole ollut kuin raju bensan syönti eli 10,5 on matka-ajon keskikulutus ja mittarin inforuutu keskellä on sellainen, että osa punaisista numeroista yms on aina pimeänä, mutta tämä paikka on harvoin sama eli kohtuu mysteerinen ongelma. Itse en volkkaria enää osta työajoon vaan harkinnassa on Lexus tai Bemu 500.

      
  • Minulla on kokemusta viikon verran vuokralla olleesta 3,0 tdi:stä. En edelleenkään itse ostaisi henkilöautoon dieseliä, mutta on sanottava, että ko. koneen suorituskyky on kerrassaan vaikuttava !!

    Ohjaus on erinomainen. Ainoa miinus tulee siitä, että noupeuden mukaan säätyvä ohjaus säätyy hieman "portaittain". Pienellä noupeudella, esim. risteyksestä käännyttäessä ja samalla kiihdyttäessä, ohjaus muuttuu sopivalla vauhdilla yhtäkkiä kesken mutkan raskaaksi. Tämä on melko ärsyttävää, mutta muuten ei autosta pahaa sanaa.

      
  • ihan kivahan se on.
    Mutta sisältä uusikoppainen A6 on ahdas. Ulkomittoja on jenkkityyliin pullistettu että auto näyttäisi ulos (naapureille) komialta mutta auto on sisältä sekä matala että kapea. Nämä puutteet yhdistyy pään korkeudella. Isohkokokoisella pää osuu kattoon sekä etu- että takapenkillä. Esim. vitossarjan bemariin verrattuna jolla myös usein ajelen A6 on luokkaa pienempi.
    Toinen haittapuoli on Suomen teillä melkoinen rengasmelu, etenkin takapenkillä, joka myös erottelee A6:n varsinaisista premium-autoista.

      
  • Nunchakun kanssa pitää olla eri mieltä jo ihan periaatteesta, joten tämä on pakko kirjoittaa.

    Ei vaan, isohkokokoisena (pituuteni 6' 10") ja molemmista puheena olevista saksalaisista laatuautoista kylmät tyypit ottaneena sanoisin kuljettajan tilojen olevan kummassakin samaa hyvää luokkaa. Pääni ei osunut kummassakaan kattoon, joskin katon reuna kaartuu molemmissa epämiellyttävän läheltä vasenta ohimoa. Jalkani sain oikaistua Audissa jopa hiukan paremmin. Takatiloista olen jäävi sanomaan mitään, minulle ne ovat riittämättömät niin jalka- kuin pääntilankin osalta kummassakin autossa.

    TM:n numerossa 1/2005 julkaistun vertailun mittapiirrokset tukevat mielikuviani.

    VAG:n uutuustuotteista kielteistä tilakehitystä on tapahtunut VW Passatissa, jonka pääntila ei riitä minulle edessäkään. Vanha malli oli tässä suhteessa yksi parhaista, mutta uusi on mataloitettu Lagunan ja Avensiksen kanssa samaan sarjaan.

    [nimim Erkki muokkasi tätä viestiä 22.08.2005 klo 08:37]
      
  • ero oli 5-10 cm leveyssuunnassa lantion korkeudella (edessä noin 5 cm ja takana noin 10 cm), siis Bemu tämän verran Audia leveämpi sisältä, mutta siitä ylöspäin A6 kori kaartuu voimakkaammin sisäänpäin ja on enemmän kapeampi.
    Bemun sisätilojen väljyys on myös kaikissa testeissä noteerattu asia, sitähän verrattiin jopa tila-autoon brittitestissä.
    No en oikeastaan halua tästä keskustella hyviä autoja (mutta hyvin erilaisia) molemmat mutta kun nimim erkki on niin kova jankkaamaan.
    Tosi pitkä olet, 6 jalkaa 10 tuumaa on 208 cm. Vai kävikö joku virhe? Itse olen vain 192 cm ja mulla kyllä pää ottaa A6:ssa kattoon ja olo on hartioiden kohdalta ahdas.

      
  • Lainaus:
    22.08.2005 klo 21:18 Nunchaku kirjoitti
    Tosi pitkä olet, 6 jalkaa 10 tuumaa on 208 cm. Vai kävikö joku virhe? Itse olen vain 192 cm ja mulla kyllä pää ottaa A6:ssa kattoon ja olo on hartioiden kohdalta ahdas.



    Ei käynyt virhettä mittakonversiossa ja ruumiinrakenteeni on lähempänä kukkakeppiä kuin kuulantyöntäjää. Siksi en ehkä osaa havainnoida väljyyden tunnetta, minulle riittää lakikosketuksen puuttuminen. Penkin säätöjä ei yleensä tarvitse paljon hakea, täydet taakse, korkeussäätö ala-asentoon ja selkänoja ryhdikkäästi pystyyn.

    EDIT: Mainittakoon vielä pituuteni jakautuminen jalkavoittoisesti, metri penkistä kattoon riittää.

    [nimim Erkki muokkasi tätä viestiä 23.08.2005 klo 08:19]
      
  • Lainaus:
    23.08.2005 klo 08:14 nimim Erkki kirjoitti
    [quote title="22.08.2005 klo 21:18 Nunchaku kirjoitti"]
    Tosi pitkä olet, 6 jalkaa 10 tuumaa on 208 cm. Vai kävikö joku virhe? Itse olen vain 192 cm ja mulla kyllä pää ottaa A6:ssa kattoon ja olo on hartioiden kohdalta ahdas.



    Ei käynyt virhettä mittakonversiossa ja ruumiinrakenteeni on lähempänä kukkakeppiä kuin kuulantyöntäjää. Siksi en ehkä osaa havainnoida väljyyden tunnetta, minulle riittää lakikosketuksen puuttuminen. Penkin säätöjä ei yleensä tarvitse paljon hakea, täydet taakse, korkeussäätö ala-asentoon ja selkänoja ryhdikkäästi pystyyn.

    EDIT: Mainittakoon vielä pituuteni jakautuminen jalkavoittoisesti, metri penkistä kattoon riittää.


    Olen tämmöinen "perstappi", eli sinua parikymmentä senttiä lyhyemmäksi jäänyt, joten minä mahdun kohtuu hyvin varmaankin jokaiseen autoon.

    Ajoasento onkin sitten eri juttu. Lähestulkoon kaikki autot tuntuvat olevan suunniteltu ajoasennon puolesta joko 150 senttiselle tai sitten apinalle, jolla on kahden metrin mittaiset kädet. Ratin etäisyyssäätö, mikäli sellainen edes on, on lähes poikkeuksetta riittämätön, korkeusssäätö puolestaan on yleensä kelvoton, koska se ei muuta ratin kulmaa, eli sitä ei saa riittävän pystyyn.

    Suurin ongelma kuitenkin on se, että ratti on liian kaukana, jolloin kädet ovat liian suorana, ja näin väsyvät nopeasti. Polvet suussakaan ei ole kovin mukava ajaa. Eikö autonvalmistajat voi ottaa mallia esim. rallikuskeista. Katsokaa, miten lähellä ratti on, ei väsy kädet ja ote on tukeva ja mukava käännellä joka tilanteessa.

      
  • Muistaakseni TM:n testiajajat morkkasivat aina jenkkiautoja, että ajetaan ratti sylissä. Itseäni se ei koskaan ole kiusannut, päinvastoin on saanut mukavan rennon ajoasennon. Ehkä se on tottumuskysymys?

      
  • Lainaus:
    24.08.2005 klo 14:15 SixPack kirjoitti
    Muistaakseni TM:n testiajajat morkkasivat aina jenkkiautoja, että ajetaan ratti sylissä. Itseäni se ei koskaan ole kiusannut, päinvastoin on saanut mukavan rennon ajoasennon. Ehkä se on tottumuskysymys?



    Varmasti näin, koska TM:n testaajat ihannoivat ns. urheilullista ajoa, ja autoja, joilla pääsee Alastaron kierroksen mahd. nopeasti. Maantieominaisuudet ovat tunnetusti sivuseikka.
    Hassua vain, että urheilullisena pidettyä ajoasentoa, eli ratti kaukana ja kädet suorana, ei ainakaan autourheilijoiden suoritusten perusteella voi kovin urheilullisena pitää, epämukavana kylläkin.
    Toisaalta urheilullisuus ja epämukavuushan ovat synonyymejä, kun autoista puhutaan.

      
  • Lainaus:
    24.08.2005 klo 13:42 pkj kirjoitti
    Ajoasento onkin sitten eri juttu. Lähestulkoon kaikki autot tuntuvat olevan suunniteltu ajoasennon puolesta joko 150 senttiselle tai sitten apinalle, jolla on kahden metrin mittaiset kädet. Ratin etäisyyssäätö, mikäli sellainen edes on, on lähes poikkeuksetta riittämätön, korkeusssäätö puolestaan on yleensä kelvoton, koska se ei muuta ratin kulmaa, eli sitä ei saa riittävän pystyyn.


    Muistan, kun kirjoitit aiheesta aikaisemmin, mutta tuolloin jäi vastaamatta. Olen itsekin ihmetellyt useiden automallien ratin säätöjä, jotka ulottuvat kaukaa kauemmas ja alhaalta alemmas. Tämä tilanteessa, jossa penkki on alimmassa asennossaan mahdollisimman takana ja selkänoja varsin pystyssä. "Mahdollisimman takana" ei useimmissa tapauksissa ole edes riittävän takana, käteni ovat pitkät ja silti joudun kurottelemaan rattia.

    Edellisessä autossani (Vectra) ollutta tilttirattia en osaa kaivata, ratin pystykulmaa en ole koskaan kokenut ongelmaksi. Onneksi Vectran ratissa oli yksi hyväkin asento.

      
  • Lainaus:
    24.08.2005 klo 15:15 nimim Erkki kirjoitti
    Lainaus:
    24.08.2005 klo 13:42 pkj kirjoitti
    Ajoasento onkin sitten eri juttu. Lähestulkoon kaikki autot tuntuvat olevan suunniteltu ajoasennon puolesta joko 150 senttiselle tai sitten apinalle, jolla on kahden metrin mittaiset kädet. Ratin etäisyyssäätö, mikäli sellainen edes on, on lähes poikkeuksetta riittämätön, korkeusssäätö puolestaan on yleensä kelvoton, koska se ei muuta ratin kulmaa, eli sitä ei saa riittävän pystyyn.


    Muistan, kun kirjoitit aiheesta aikaisemmin, mutta tuolloin jäi vastaamatta. Olen itsekin ihmetellyt useiden automallien ratin säätöjä, jotka ulottuvat kaukaa kauemmas ja alhaalta alemmas. Tämä tilanteessa, jossa penkki on alimmassa asennossaan mahdollisimman takana ja selkänoja varsin pystyssä. "Mahdollisimman takana" ei useimmissa tapauksissa ole edes riittävän takana, käteni ovat pitkät ja silti joudun kurottelemaan rattia.

    Edellisessä autossani (Vectra) ollutta tilttirattia en osaa kaivata, ratin pystykulmaa en ole koskaan kokenut ongelmaksi. Onneksi Vectran ratissa oli yksi hyväkin asento.


    Aika monessa autossa ratin saa riittävän alas, mutta kulma on yleensä poskellaan : ratti on kuin vanhassa ladassa tai linja-autossa.
    Tilttiratti on ainut kunnollinen korkeudensäätö, jolla saa kulmankin muutettua haluamakseen. Nykyisin melkein joka autossa kulma ei käytännössä vaihdu korkeutta säädettäessä lainkaan. Pahimpia taitavat tässä suhteessa olla ranskalaiset, joissa ratti on lähes vaakatasossa.

    Minulla on pään mitan verran vähemmän pituutta kuin sinulla, joten voin vain kuvitella, kuinka hankala sinun on löytää hyvää ajoasentoa, kun se on hankalaa näin melkein normaalin mittaisellakin. Rattia joutuu kohtuu pitkistä käsistä huolimatta kurottelemaan jostain kaukaa edestä, vaikka selkänojan laittaisi pystyyn kuin kirkonpenkissä, jollainen lienee selänkin kannalta kaikkein paras istuma-asento. Rennosta ja mukavasta asennosta ei ole tietoakaan, kun joutuu kädet suorana haamiloimaan rattia.

      
  • Ratin säätöjä rajoittava tekijä nykyautoissa on Airbag. Sen on avauduttava oikeassa asennossa kuljettajaan nähden, jotta siitä olisi suunniteltua hyötyä.

      
  • Lainaus:
    24.08.2005 klo 20:32 juster kirjoitti
    Ratin säätöjä rajoittava tekijä nykyautoissa on Airbag. Sen on avauduttava oikeassa asennossa kuljettajaan nähden, jotta siitä olisi suunniteltua hyötyä.


    Hyvä pointti, eipä ole tullut mieleen.

    Mutta, on kuitenkin air bagilla varustettuja autoja, joissa kunnollinen tilttisäätö on, joten tyynynkin voi kuitenkin suunnitella niin, että se toimii kunnolla ratin säädöistä riippumatta.

    Tiltin eräs lyömätön etu parempien säätömahdollisuuksien lisäksi on muuten vielä se, että sen saa helposti yläasentoon helpottamaan autosta nousemista ja autoon istumista. Jos vielä toimii sähköllä automaattisesti niin ei paremmasta väliä. Erinomainen mukavuustekijä pitkäjalkaiselle ahtaassa parkkihallissa.

      
  • Jos 4.2-litraista bensakonetta haluaa, niin vaihtoehtonahan olisi ostaa vähän ajettu A8. Esim. 60tkm aikana kaiken maailman pikkuviat on todennäköisesti saatu korjattua, ja edessä on vain huoletonta ajoa. Huoltohinnat ovat aika roimat, mutta ainakin A8:n kohdalla autoa olisi koko rahan edestä :smile: Ei kuulu suhinat eikä rengasmelu sisälle.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit