uusperheelle muunneltava auto?

10 kommenttia

Perheemme koko vaihtuu viikoittain. Välillä pitää olla kolmen pikkuisen tarhaan kuljettaja ja välillä teini-ikäisten harrastuskuski (maastopyörä + lätkäkamat). Luonnollisesti ruokaostokset pitäisi mahtua samaan kyytiin (niin ettei ne maitotölkit aina hajoa!). Yhtälöön kuuluu tietty tiukka lapsiperheen budjetti, autoon olisi varaa sijoittaa jotain 19.000 euroa. Tulisiko kelleen mieleen oivaa ratkaisua?

  
  • Heips

    Kuulostaa siltä, että kannattaisi katsella hiace-luokan pakettiautoa, luonnolliseti hlökuljetusversiona (vanha taxi?).

    Voi olla tosin tuohon hintaan on ajettu paljonkin. Tai sitten ei ole ajettu...

      
  • Riittäisikö ns. tila-auton tilat? Mieleen tulee esim. Opel Zafira, joka mahtuisi käytettynä hyvin 19t€ budjettiin.

      
  • Nuukavaimoke, ymmärrän tilanteesi.
    Minulla on kaksi jääkiekkoa pelaavaa lasta. Kilometrejä kertyykin harrastuksen vuoksi huomattavasti ja tilaa täytyy löytyä. Itse olin sijoittamassa autoon noin 25 000 euroa. Sillä summalla ajattelin saavani tilavan ja hyvän auton.

    Kävipä kuitenkin niin, että minulla sattuu olemaan ulkomailla asuvia tuttavia. Kerroin heille tilanteesta ja tovin kuunneltuaan he kertoivat uudesta Nissan Notesta, jonka olivat juuri hankkineet. Kehuivat maasta taivaisiin. Noh, ei muuta kuin koeajamaan ja toteamaan asia itse.
    Ja totta se oli! Aivan uskomaton tilaihme. Ja mikä ajettavuus....
    Siltä seisomalta ostin Noten, säästin tuhansia euroja, ja siksi suosittelen sinullekin.

      
  • Moi,

    Suomen hintaa ei käsittääkseni ole vielä päätetty, mutta Skoda Roomster saattaisi sopia tarpeisiisi niin ominaisuuksiltaan kuin hinnaltaankin.

    Malli tulee Suomeen käsittääkseni loppukesästä.

    http://www.skoda-auto.com/fin/model/roomster/homepage

    Patrik

      
  • Roomster on mielenkiintoinen tuote. Valitettavasti Suomi on niin marginaalinen markkina-alue, että jää yleensä jonon hännille. Suomen maahantuoja on jo ilmoittanut, että tänne pohjolan perukoille Roomster saadaan vasta marraskuussa.

      
  • http://www.autotalli.com/crometapp/product/cars2/used_search/public/list.jsp?list=11441606436170&cmd=move0&order=34.7&count=20&portal=auto&.pkg=11441606435460

    No siinä on pari vaihtoehtoa aluksi. Ovat tosin käytettyjä, muttei 19 tonnilla oikein uutta tilaihmettä saa, jos on jääkiekkovarustetta useammalla jannulla kyydissä....

      
  • iska4:n postaus vaikuttaa lähinnä maksetulta Nissanin mainokselta. Note on sen verran uusi automalli, että en tiedä onko niitä vielä Suomessa edes koeajettavissa, ja tuskinpa ulkomailla asuvilla "tuttavillakaan" sellaista on. Ja jos sellaisen on päässyt Suomessa koeajaan ja sen jälkeen on ostanut kyseisen auton, sitä tuskinpa on vielä toimitettu ostajalle, joten ehkä vähän liian aikaista alkaa kehumaan autoa maasta taivaisiin jos ei ole muuta kuin koeajanut kyseisen auton, eikä vielä tiedä millaista oikeasti kyseisen auton omistaminen on? Ja mitä ajettavuuteen tulee, Note on varmasti kelpo peli, mutta tuskinpa mikään varsinainen "herkkupala", koska pieni tila-auto on kumminkin pieni, korkea ja kapea, sekä tarkoitettu lähinnä kaupunkipyöritykseen, ei nautinnolliseen hurjasteluun maaseudun mutkateillä. Saatan toki olla väärässä... ja toivonkin sitä, koska mielestäni on lähinnä säälittävää tämäntapainen mainonta, että tarvii netin keskustelupalstoille mennä kehumaan omaa tuotetta, ilman että muut tietävät kyseessä olevan mainos.

      
  • Niin meinasi unohtua... Miten olisi vaikkapa Citroen Berlingo tai vastaava, jos viisi istumapaikkaa riittää? 19000e hinnalla saa uudehkon ja vähän ajetun ja tilaa pitäisi olla kyllä harrastusvälineille.

      
  • Kun nyt kehulinjalle mentiin niin kehumpa minäkin omaani. Itellä on toinen Yaris Verso menossa ja ostaisin todennäköisesti kolmannenkin jos noita vielä saisi uutena.:cry: Jos noiden isompien kamojen kanssa ei tarvi olla neljää henkeä kyydissä niin tuolla kuskaa vaikka mitä. Lasten turvaistuimet mahtuu hyvin ja parhaimmillaan kyydissä on ollut 4 henkeä+uusi astianpesukone ja onpa siellä 2 henkeä kesällä nukkunutkin... Eivätkä nuo minusta mitään hirveitä ole ajella, itsellä on tullut 35000-40000km vuodessa... Eikä tarvi varailla ylimääräisiä korjaamokäyntejä. :sunglasses:

      
  • Mulla on justiinsa erittäin hyvin pidetty, säännöllisesti huollettu ja siisti teille sopiva auto. On omakohtaista, vastaavanlaista kokemusta.

    Opel Zafira 1.8 Elegance, vm. 2000 (rek. 11/99), ajettu 130.000, iso huolto tehty 120 tkm kohdalla. Rekisteröity 7:lle, muunneltavuus erinomainen. Hinnasta neuvotellaan.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit