GM ja Ford konkurssiin?

8 kommenttia

Ei ole mikään uutinen, että kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla GM tuotti jokaista valmistamaansa autoa kohti tappiota 1227 dollaria, Ford puolestaan kärsi nk. persnettoa 139 dollaria myytyä autoa kohti. Luvut siis USA:n markkinoilta. Chrysler teki voittoa, mutta surkeat 186 dollaria kaaraa kohti.

Täytyykin ihmetellä, miten kauan nämä suuret jenkkifirmat GM ja Ford jaksavat tällaisten lukujen valossa oikein sinnitellä? Toki molemmilla varmaankin on hallussaan myös tuottavia toiminnan osia kuten Fordilla kaiketi Volvo, mutta täyttyykö se sanko lorottamalla kun pohja vuotaa samaan aikaan?

Eikä ole helppoa Fordilla muutenkaan. Myynnin suhteen esim. Fiesta on ollut fiasko ja Mondeoitakin myydään vuosittain vain noin KOLMASOSA siitä, mitä Sierraa aikanaan. Näin ainakin Britanniassa. Lisäksi Jaguarin myynti (XJ) on todella surkeaa USA:ssa, suurilla markkinoilla. Eikä Loikkaavan Kissan myynti mikään helppo homma ole Saksassakaan. Muistaakseni luvut siellä ovat jopa pienemmät kuin köyhässä Suomessa väkilukuun suhteutettuna. Lincolnia piti alkaa tuoda Eurooppaankin. Eipä ole näkynyt, liekö ollut tuote pettymys jopa USA:ssa?

Entäs sitten GM? Opel ja Saab ovat tuottaneet rahaa viimeksi joskus viime vuosituhannella isännilleen. Eikä ole Cadillac-puotienkaan edessä hirmuisia jonoja ollut Euroopassa.

Vaikka näiden firmojen kassakaapissa vielä joku muovikassillinen dollareita olisikin, täytyy senkin tuntua jossakin, että tehdään satojatuhansia, kenties miljoonia autoja yli tuhannen dollarin tappiohinnalla kappale. Siinä on vuodessa äkkiä miljardin taalan aukko. Kehittele siinä sitten uusia malleja. Noidankehä on valmis! Onko Saabinkin tuotekehittely unohdettu juuri tämän vuoksi? Laittoivat Subaru Imprezaan Saabin logon. Ei toiminut edes Jenkeissä. Impreza on sinänsä kelpo auto, mutta Saab tarvitsee jotakin omaa.

Taitaapa kamppailu Toyotaa vastaan olla jo hävitty, mitä tulee GM:ään ja Fordiin. Toyotalla on rahatilanne erinomaisesti hallussa. Pian se taitaa ostaa GM:n - siihen se todellakin pystyisi, vaikka mitä sillä tekisi? Fordin jo voisikin ostaa, onhan sillä Jaguar ja Volvo, molemmat oikeissa käsissä ihan kehityskelpoisia merkkejä.

  
  • GM:lle voi tulla tiukkaa mut Ford pärjää kuten on pärjännyt yli 100v vaikeuksista huolimatta! :sunglasses:

      
  • Lainaus:
    17.09.2005 klo 21:23 Anders-Simo kirjoitti

    Täytyykin ihmetellä, miten kauan nämä suuret jenkkifirmat GM ja Ford jaksavat tällaisten lukujen valossa oikein sinnitellä?


    Voihan sitä ihmetellä, että huonommin suorituvalla GM:llä on vain 20 miljardia dollaria kassassa. Ei tässä ihan vielä siinä tilanteessa olla, että joku pikkuinen alihankkijalasku jää maksamatta ja ollaan Kauppalehden protestilistalla. Kyllä minä ainakin uskaltaisin vielä antaa lainaa tai myydä luotolla GM:lle.

    Toyota tosiaan pärjää huomattavasti paremmin Japanissa ja Yhdysvalloissa kuin GM ja Ford. Toyota osaa tehdä pickuppia ja SUVia Amerikan markkinoilla, mutta GM ja Ford ovat ymmällään Aasian markkinoiden osalta. Aasiassa onkin Fordille tai GM:lle järkevämpää ostaa paikallista osaamista kuin jenkkimyyjän myydä isoa V8:a japanilaisille.

    Euroopan tai Mondeon myynnillä ei ole hirveästi merkitystä, koska Euroopassa pelaajia huomattavasti enemmän ja markkinasegmentit pahasti hajallaan. Euroopassa automyynti polkee paikallaan ja muutokset markkinaosuuksissa pieniä - kiinalaiset ja korealaiset saattavat hieman sekoittaa pakkaa.

    Autoteollisuuden tulevaisuus on idässä ja kysymys on siitä kuka osaa hyödyntää parhaiten Kiinan, Intian ja Korean osaamisen ja markkinat. GM:n ja Fordin onkin ensin myytävä ja ulkoistettava oma perintönsä Amerikassa (Hertz on jo myyty 5 miljardilla) ja sitten ostaa idästä kapasiteettia, jolla pystytään kilpailemaan tehokkaasti sekä Euroopassa, Aasiassa että Amerikassa.

      
  • Lainaus:
    18.09.2005 klo 21:19 irreproducible kirjoitti
    ostaa idästä kapasiteettia, jolla pystytään kilpailemaan tehokkaasti sekä Euroopassa, Aasiassa että Amerikassa.

    Kuten GM sulautti Daewoon Chevrolettiin. Lisää lienee tulossa. Mitsubishi mennee jollekin näistä. Tosin Grandiksessa on dieselpuolella VW-tekniikkaa, joten? Renault otti Samsungin, Huyndai ja Kia ovat ehkä linjalla, käyttävät osittain Daimler-Chrysler yhteisyritysten moottoreita, Mazda on osa Fordia, Isuzu ja Subaru osa GM:ää, Honda vielä itsenäinen, mutta kuinka kauan? Korealaiset syönevät eniten Japanilaisten automarkkinoita kuin Eurooppalaisten. Kiina on toistaiseksi suuri kysymysmerkki. Yhteisyrityksiä lisää ja lisenssivalmistusta.

    [SixPack muokkasi tätä viestiä 18.09.2005 klo 21:37]
      
  • GM ja Fordin tulevaisuudesta voisi yrittää ennustaa että japanilaiset mieluummin "ostavat" itsensä sisään USA:n markkinoille ja pitävät "isäntäyhtiön" hengissä tai osittain näin on jo tehtykin. Japanilaisille saattaa olla edullisempaa saada autoja Kiinan markkinoille jonain amerikkalaismerkkisenä ja usalaiset tuntuvat herkemmin ostavan jonkun suppuran vaikka shevana.
    Euroopan automarkkinat ovat melko vaatimattomat ja "täynnä" jos vertaa Aasian markkinoihin ,ainakin parin vuoden ennusteet osoittaa siihen suuntaan.

      
  • Toyotan USA:n maahantuojahan "lupasi" samanaikaisesti nostaa USA-mallien hintoja, kun GM ja Ford niitä laskevat - auttaakseen poloisia.

    USA:n viranomaiset eivät ole lupauksesta iloisia, vaan pohtivat, rikkoisiko Toyotan hintojen korotus antitrustilakeja!

      
  • Lainaus:
    19.09.2005 klo 09:24 MatLog kirjoitti
    Toyotan USA:n maahantuojahan "lupasi" samanaikaisesti nostaa USA-mallien hintoja, kun GM ja Ford niitä laskevat - auttaakseen poloisia.


    Toyota pelkää, että amerikkalaiset poliitikot ryhtyvät suojaamaan omaa teollisuuttaan erilaisilla tulleilla ja säännöillä, jos Toyotan markkinaosuus kasvaa liian suureksi. Siksi on parempi ottaa lisää voittoa nykyisestä kakusta ja hillitä markkinaosuuden kasvua kuin kärsiä pitkällä aikavälillä protektionismista.

    Japanilaiset omat markkinat ovat niin vaikeat (=suojatut?), että siellä ei pärjää kuin japanilaiset itse. Ehkä tämä tarkoittaa, että japanilainen autoteollisuus on maailman parasta, kun he pärjäävät omassa maassaan ja muualla. Toinen selitys on se, että japanilaiset suojaavat omaa markkinaansa, keräävät tuotekehitysrahat siellä ja käyttävät USAn avointa taloutta tehokkaasti hyväkseen. Ainakaan Toyotan ei ole tarvinnut rakentaa USAssa rönsyilevää tehdaskapasiteettia, jollaisesta GM ja Ford yrittää nyt päästä eroon.


      
  • Lainaus:
    19.09.2005 klo 10:22 irreproducible kirjoitti
    Näinollen todellinen projektionismi rehottaa Japanissa!
      
  • jaa

    [jivejive muokkasi tätä viestiä 24.09.2005 klo 16:38]
      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit