Corolla facelift

20 kommenttia

Mitä mieltä?
Ainakin etupuskurin sumuvalosyvennys muotoineen suoraan uuden Astran puskurista. (Myös tuleva uusi pikku-pösö (308) kovasti Astra H:n kaltainen?!)
Aika mauton on ainakin Corollan maski. Tulee mieleen joku takavuosien Subaru tai nykyisen Korealaiset - HALPA LEIMA!

Muutenkin japsiautojen mallisarjojen muotoilu on jotenkin kökköä kun vertaa saksalaisiin. Otetaan vaikka Golf I ja nykymalli. Autot ovat kuin eri planeetalta, mutta sukunäkö on säilynyt - tätä hommaa jaappanin poika ei osaa kopioida!!!

  
  • Jaa ei ole paljon eroa entiseen, tuollaisia ne faceliftit on.

      
  • Totta on että Corollan facelift on epäonnistunut, mennään takaisin 80-luvulle kun aletaan auton grilliä pienentämään muoviosilla. Nyt olisi muotia se, että grilli vain kasvaa suuremmaksi ja irvistävämmäksi.

    Uusi Astra on sitten melkein täyskopio Almerasta, vaikka Nissan onkin vähän kopsaajaansa nätimpi.

    Golf on jo monta sukupolvea ollut susiruma eikä uusi tee poikkeusta. Saksalaiset ovat muutenkin jälkijunassa automuotoilussa tai sitten saksalaisen silmällä ei vain pysty tekemään kaunista jälkeä; aina syntyy kolho traktori kun Horst on asialla. Kumma juttu.

      
  • No johan herra Anders äläkän päästi! Ai että Astran habitus olisi kopioitu Nissanista? No huh, huh!

      
  • No en tiedä onko vartavasten kopioitu, mutta erittäin samannäköisiä ovat, joskin keulassa on vähemmän matkimista. Peräosa on kyllä kuin kopiokoneella otettu ja takalamput voi varmaan vaihtaa ihan päikseen; jos on varaosaliikkeestä loppu jommankumman takalamput niin voi huoletta ottaa toisen lamput.

      
  • Olisikohan tuo Almera todellakin niin edistyksellinen muotovalio, että Opelin täytyisi ihan vartavasten ottaa siitä mallia. Yhtäläisyyksiä eri automallien välillä varmaan on monikin näkevinään, eikä varmaan ihan syyttä. Jos kuitenkin puhutaan matkimisesta ja kopioinnista, on se ollut nimenomaan japsien helmasynti jo iät ja ajat.

      
  • No voisitko meille kertoa edes yhden selkeän tapauksen, missä japsi on kopioinut esim. saksalaista?

    Ja jos pystyt kertomaan edes kymmenen sellaista tapausta kaikista sadoista automalleista, niin myönnän, että japsi kopioi saksalaista.

      
  • Lainaus:
    15.07.2004 klo 23:08 Anders-Simo kirjoitti
    No voisitko meille kertoa edes yhden selkeän tapauksen, missä japsi on kopioinut esim. saksalaista?

    Ja jos pystyt kertomaan edes kymmenen sellaista tapausta kaikista sadoista automalleista, niin myönnän, että japsi kopioi saksalaista.


    Otetaan vaikka yksi automerkki esimerkiksi, elikkäs Lexus:

    LS 400 on matkittu suoraan S-sarjasta, sitten esittelivät LS 430:n, joka oli kopio edellisestä S-sarjasta. Tämä ei todellakaan ole vain oma mieleipiteeni, vaan lähes kaikissa Lexuksen jutuissa on tästä mainittu. Lisäksi sisältä yksityiskohtana on MB:n vaihteistokaavion suora kopiointi, mikään muu merkki ei ole tuollaista käyttänyt Mersun lisäksi ennen Lexusta, MB:ssä tuo saman tyylinen hahlo on ollut jo 70-luvulta.

    IS200: Lexus myöntää käyttäneensä Bemarin 3-sarjaa benchmarkkina, ja yhtäläisyydet ovat huimat joka suhteessa, ulkonäkö vain eroaa, mutta alkuperäinen on vaan joka suhteessa parempi.

    Japanilaisten kopionti alkoi 70-luvulla, ja kopioinnin kohteena oli jenkit. Enää tuota ei tapahdu niin paljoa, taitaa nykyään jenkki kopioida paremminkin japanilaisilta.

      
  • Se on totta, että nykyinen Lexus LS430 on S-Mersusta aika pitkälle kopioitu. Tämä on sääli sillä esikuvankaan muodot eivät silmiä hivelleet. Mutta aiemmat LS:t olivat omia itsejään, varsinkin se ensimmäinen; erittäin kaunis auto!

    IS200 on taas sitävastoin persoonallisen näköinen. Ei siinä olla Bemaria kopsattu lainkaan. Ominaisuuksissa sitten ollaan jo lähempänä, mutta mitä kopiointia se on että pyritään tekemään hyvä auto? Siinä Lexus onnistui eikä todellakaan joka suhteessa ole huonompi auto.. kyseessä on lähinnä makuasiat.

    Saapa nähdä, mitä Lexus tuo markkinoille ensi vuonna, jolloin se esittelee uuden IS:n, LS:n ja GS:n, joista viimeisestä on jo kuvatkin olemassa. Ei taatusti kopioi ketään, huisin näköinen peli!

    Kumma ettei siitä ole mitään porua noussut että Audi A3 on kopioitu Hyundai Getzistä. Mutta juttuhan onkin katsojan silmässä sikäli että ihmiset eivät näe sitä mitä he EIVÄT ODOTA näkevänsä vaikka se olisi heidän silmien alla!

    Mutta helppo ei ole autonvalmistajankaan osa; pitäisi olla muka persoonallisen samaan aikaan kun pitäisi vastata yleistä kauneustajua sekä trendejä. Tasapainoile siinä sitten. Monet valmistajat tekevätkin rumia autoja vain ollakseen persoonallisia tai pitäytyäkseen sukunäössä. Tästä on Volkswagen eräs esimerkki.

    Kyllähän fakta on se, ettei esimerkiksi takalamppuja farmariautossa voi kovin monella tavalla muotoilla jos autoa halutaan myydä. Ei muotoilijoilla yleensäkään ole paljoa vaihtoehtoja. Muoto on yleensä joko A) ruma tai sitten :sunglasses: jo aiemmin käytetty....

      
  • Miksi mun kirjoituksiin tulee joku irvistävä kuunaama jolla on John Belushi-lasit kun yritän kirjoittaa been ja sulkumerkin? Mikä pila tää on Teknarin taholta?

      
  • Minullekin tulee mieleen ensimmäinen Primera, jota suunnitellessaan tehdas itse kertoi mittapuuna olleen tuon aikaisen Vectran. Yhtäläisyyksiä ei varmaan voi kieltää, kun puhutaan kokonaisuuksista, yksityiskohdat ovat eri asia. Muitakin vastaavuuksia varmasti löytyy. Tilannetta kuvaa hyvin sekin, että japskitehtaat ovat perustaneet suunnitteluosastojaan ympäri Eurooppaa, joissa suunnittelun hoitavat eurooppalaiset. Samaa kaavaa he noudattavat myös ralli- ja F1-talleissaan: Ei siellä kovin montaa japanilaisen näköistä ukkoa varikolla pyöri.
    Japanilaiset ovat kautta teollisen historiansa noudattaneet samaa periaatetta: mitä sitä jo kerran keksittyä ruutia uudelleen keksimään, katsotaan, miten muut ovat asian ratkaisseet ja tehdään perässä. Muuten, eiköhän Audin suunnitteluosastolla vielä sen verran ideoita riitä, ettei tarvitse katsoa mallia jostain Huihaista. Autot nyt yleensäkin tuppaavat olemaan jossain määrin samannäköisiä, kun niitä katselee tarpeeksi tarkoitushakuisesti. Tuo hymiöjuttu taitaapi olla TM:n källi Andersille... :wink:

    [Vinnes muokkasi tätä viestiä 16.07.2004 klo 11:45]
      
  • Niin, kyllähän mercedeskin on oikein auliisti myöntänyt, että nykyisen c-sarjaa suunniteltaessa on tavoiteltu bmw:n 3-sarjan ominaisuuksia. Samoin on audi sanonut nykyisen a4:n kohdalla. Joten ei se nyt mitään ihmeellistä ole. Sehän on liike-elämässä täysin normaalia, että kilpailijalta kopioidaan kaikki hyvät ominaisuudet itselle ja sitten koitetaan vielä säilyttää tuotteessa omat vahvuudet.

    Satuin muuten näkemään jokin aika sitten uuden 5-sarjan bemarin ja IS200 rinnakkain parkkipaikalla. On muuten valolyhdyt todella paljon saman näköiset. Profiili on oikeastaan sama, mutta Bmw on vain venyttänyt ulompaa yläkulmaa ja sisempää alakulmaa. Bmw teki saman tempun nykyiseen 3-sarjan compactiin ottaessaan takavalot suoraan IS200:sta. Mielenkiintoista. Osataan sitä näköjään euroopassakin

      
  • Jos autonvalmistaja ilmoittaa jonkun toisen valmistajan automallin mittatikuksi ( tai benchmark ), niin ei se tarkoita että valmistaja olisi kopioinut kyseisen mallin vaan että malli on suunniteltu samalle kohderyhmälle ja on ominaisuuksiltaan ( ainakin valmistajan mielestä ) PAREMPI kuin esikuvansa.
    Ulkoinen samankaltaisuus johtuu USEIMMITEN vallalla olevista muotoilu trendeistä ja kokoluokan sekä käyttötarkoituksen asettamista rajoista. Esim. nykyisillä Laguna ja Primera farkuilla ei ole -vastoin yleistä käsitystä- mitään tekemistä keskenään, vaan ne on luotu ennen Nissanin ja Renun liittoa. Ne myös julkistettiin sen verran lähekkäin ettei kumpaakaan voi syyttää muotojen plagioinnista: Kummassakin talossa vain sattui silloin olemaan samankaltaisiin -jouhevan kauniisiin- muotoihin mieltynyt päämuotoilija...

      
  • Autojen muotoilussa jylläävät tietyt trendit, joita lähestulkoon jokainen autotehdas noudattaa tai joutuu noudattamaan, jotta kauppa kävisi, persoonallisuuden kustannuksella. Toisaalta, vahvasti persoonalliset autot eivät välttämättä möisi riittäviä määriä, kun suurimmalle osalle autoja ostavasta kansasta persoonallisuus ei ole merkittävin auton ostokriteeri. Olisi mielenkiintoista tietää, jos esim. alfa romeon henki, tyyli ja ominaisuudet saataisiin aikaiseksi toyotan tekniikalla. Kävisiköhän kauppa?

    Vaikka uuden korollan face-lift ei näytä kummoiselta, se tulee varmasti myymään hyvin. Nyt siihen on korjattu juuri ne asiat, joiden takia esim. minä jätin auton ostamatta reilu vuosi sitten (esim. ohjauspyörän etäisyyssäätö ja erilliset penkinlämmittimien kytkimet). Itse menen varmsti tutustumaan siihen, jahka autoja saadaan maahan.

    Totta on, että varsinkin aikojen alussa (siis jostain 60-luvulta alkaen?) japanilaiset ovat tietoisesti matkineet amerikkaisia / eurooppalaisia valmistajia niin autojen kuin muussakin valmistuksessa. Japanilaisten todellinen osaaminen taitaa olla valmistustekniikassa ja laadun varmistamisessa, joissa muilla on vieläkin oppimista.

      
  • Lainaus:
    16.07.2004 klo 10:27 Anders-Simo kirjoitti

    IS200 on taas sitävastoin persoonallisen näköinen. Ei siinä olla Bemaria kopsattu lainkaan. Ominaisuuksissa sitten ollaan jo lähempänä, mutta mitä kopiointia se on että pyritään tekemään hyvä auto? Siinä Lexus onnistui eikä todellakaan joka suhteessa ole huonompi auto.. kyseessä on lähinnä makuasiat.

    Saapa nähdä, mitä Lexus tuo markkinoille ensi vuonna, jolloin se esittelee uuden IS:n, LS:n ja GS:n, joista viimeisestä on jo kuvatkin olemassa. Ei taatusti kopioi ketään, huisin näköinen peli!


    No ensimmäisen kerran olen kanssasi edes suunnilleen samaa mieltä. GS sarja on aina ollut erittäin onnistuneen näköinen mielestäni, eikä uusi tee poikkeusta.. Sen muodoissa yhdistyy sporttisuus ja edustavuus ja sen on mielestäni ulkonäöltään ainut todella onnistunut Lexus, siis sekä vanha että uusi malli.. Ei muutkaan mielestäni rumia ole, muttei erityisen kauniitakaan.

    IS 200 on siinä mielessä onnistunut japanilainen, että se on hauska ajaa ja siinä on mielestäni mukava moottori pieneksi koneeksi. Kuitenkin jokaisessa vertailussa, missä sitä on esikuvaansa verrattu, 3-sarja on voittanut, vai olenko väärässä? Ulkonäköä en väittänytkään Lexuksen tässä tapauksessa kopioineen, päinvastoin BMW kopioi 3-sarjan Compactiin IS200 takalamppujen designin, vaikka ei muotoja, samoin kuin moni tuning lamppujen valmistaja..

      
  • Lainaus:
    16.07.2004 klo 13:40 jalkkis kirjoitti
    Olisi mielenkiintoista tietää, jos esim. alfa romeon henki, tyyli ja ominaisuudet saataisiin aikaiseksi toyotan tekniikalla. Kävisiköhän kauppa?


    Jotain tämän suuntaista onkin jo kokeiltu. Mazda on suoraan kopioinut Alfalta ulkonäköön ja sisätiloihin liittyviä kokonaisuuksia. Esimerkiksi Mazda3:n mittaristo on 147:n kanssa kuin samasta puusta veistetty. Kauppa käy niin että tehtaat piiputtavat ja lehdet kehuvat ominaisuuksia ja ulkonäköä. Henki ja urheilulliset ominaisuudet vielä puuttuvat mutta tyylissä otettiin Mazdan edeltäviin malleihin verrattuna huikeat harppaukset.

    Itseasiassa Alfalla menee varsin hyvin tällä hetkellä (jos nyt vielä jatketaan Offtopicilla). Radiosta tulee jatkuvasti Alfan mainos, sama juttu TV:ssä ja autolehdissä painettuja mainoksia on kaikissa. Turussa on linja-autoaseman läheisyydessä koko kerrostalon päätyseinän täyttävä Alfa 156 mainos. En nyt muista kuinka korkea tuo talo on, mutta heitetään nyt vaikka 8 kerrosta...

    Tämä ei vielä tarkoita menestystä, mutta kauppa käy tasaisen varmasti. Alfan tehtaat piiputtavat jo italiassa. GT:n vuoden myyntitavoitteet rikottiin parissa kuukaudessa jonka takia sitä ei ole vielä mm. Suomessakaan. 156 ja 147 yksistään tuntuvat täystyöllistävän Alfan tehtaat tällä hetkellä. Nyt on kuulemani mukaan suunniteltu jopa jonkun uuden tehtaan avaamista (vai oliko se vanhan tehtaan uutta käyttöönottoa ja modernisointia). Fiat-konsernin myynninkasvu näkyy myös siinä, että nyt taas etsittiin joukkoa uusia työntekijöitä Delta-autoon jonne olen toivon mukaan itsekin lähdössä... Stilo kasvatti myyntiään tänä vuonna kaikista eniten, muistaakseni yli 190 prosenttia...

    Ettei ihan OT mennä niin kyllä japanista muitakin kopioijia löytyy. Hondahan mainostaa "erilaisuuttaan". Tiedän heti pari automallia, josta Accord on kopioitu ja katsokaapa japanilaiskaksikkoa keskenään: Mazda6 ja Honda Accord.. Niin ja kuka sanoi olevansa ROHKEASTI ERILAINEN? :grin:

      
  • Lainaus:
    17.07.2004 klo 00:52 Niki Kari kirjoitti
    Itseasiassa Alfalla menee varsin hyvin tällä hetkellä (jos nyt vielä jatketaan Offtopicilla). Radiosta tulee jatkuvasti Alfan mainos, sama juttu TV:ssä ja autolehdissä painettuja mainoksia on kaikissa. Turussa on linja-autoaseman läheisyydessä koko kerrostalon päätyseinän täyttävä Alfa 156 mainos. En nyt muista kuinka korkea tuo talo on, mutta heitetään nyt vaikka 8 kerrosta...

    Tämä ei vielä tarkoita menestystä, mutta kauppa käy tasaisen varmasti. Alfan tehtaat piiputtavat jo italiassa. GT:n vuoden myyntitavoitteet rikottiin parissa kuukaudessa jonka takia sitä ei ole vielä mm. Suomessakaan. 156 ja 147 yksistään tuntuvat täystyöllistävän Alfan tehtaat tällä hetkellä. Nyt on kuulemani mukaan suunniteltu jopa jonkun uuden tehtaan avaamista (vai oliko se vanhan tehtaan uutta käyttöönottoa ja modernisointia). Fiat-konsernin myynninkasvu näkyy myös siinä, että nyt taas etsittiin joukkoa uusia työntekijöitä Delta-autoon jonne olen toivon mukaan itsekin lähdössä... Stilo kasvatti myyntiään tänä vuonna kaikista eniten, muistaakseni yli 190 prosenttia...


    Jatketaan offtopikkia. En menis sanomaan, että mainonnan määrä on menestyksen merkki, se voi olla myös täysin päinvastoin. Voihan olla, että merkki joutuu tekemään muita isompia ponnistuksia saadakseen myyntiä aikaiseksi. Yhtä kaikki, hyvä, että alfalla(kin) menee hyvin Suomessa ja muualla.

    Helppo se on näyttää hyviä myyntilukuprosentteja Stilolle, kun lähtötaso ei ole ollut kummoinen. Eikös merkki ollut viime vuoden myyntitilastoissa jossain 15. paikkeilla? Parempi on katsoa myytyjen autojen määrän kehitystä, niin nähdään todelliset volyymit. Eipä silti, Stilolla on ilmeisen hyvä hinta-laatu-suhde, ja myynnin kasvu on ansaittu. Vielä kun merkki saisi enemmän arvostusta, että jälleenmyyntiarvo olisi parempi. Ja saisi Delta-autokin arvostaa muita kuin oman merkin asiakkaita enemmän. Itse saamani vaihtotarjoukset ovat olleet järjestäien suorastaan luokattoman huonoja (paikallisten Nissan-kauppiaiden kanssa).

    Delta-auto on rekrytoinut uutta väkeä siinä missä muutkin, kun autokauppa on piristynyt. Alalle taitaa olla tyypillistä kohtaisen suuri vaihtuvuus. Kävin juuri läpi myyjiä, joiden kanssa asioin/hieroin kauppaa viime vuonna. Eipä montaakaan ollut enää samassa paikassa.

      
  • IS200 on mielestäni melko tylsän näköinen, luulin sitä joskus Opel Omegaksi. Ehkä ne takavalot saavat sen erikoisen näköiseksi... Traktoreihin kuulemma saa nykyisin ns. lexusvaloja...

      
  • Lainaus:
    18.07.2004 klo 20:20 Tuomas kirjoitti
    IS200 on mielestäni melko tylsän näköinen, luulin sitä joskus Opel Omegaksi. Ehkä ne takavalot saavat sen erikoisen näköiseksi... Traktoreihin kuulemma saa nykyisin ns. lexusvaloja...


    No niitä lexusvaloja tuntuu nykyisin saavan jokaikiseen automalliin. >(

      
  • Lexus valoista tulee mieleen amisauto, ennen ne olivat mielestäni hienot. Paitsi nyt kun niitä näkee niin monissa muissa autoissa sekä pian traktoreissa...

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit