Helmikuun myyntiluvut

24 kommenttia

En halua sortua itsekehuun, mutta täällä oli taannoin puhetta Kian myynnistä. Kirjoitin silloin että Kia ei tule saavuttamaan myyntitavoitettaan (2000 autoa vuonna -05). Eräät olivat silloin toista mieltä, mutta kun katsoo helmikuun myyntiä (73 kappaletta) niin tilanne vaikuttaa melko selvältä.
www.aut.fi

Mielenkiinnolla seuraan myös Toyotan tilannetta. Toyota Finland ei nähtävästi ole menestynyt kovin hyvin neuvotteluissa tehtaan kanssa. Uudet dieselit Suomeen vasta syksyllä ja Aygonkin esittely voi mennä ensi vuoden puolelle vaikka myynti alkaa esim. Saksassa jo lähiviikkoina. Pitkään joutuvat taistelemaan ilman uutuuksia, mikä tullee johtamaan markkinaosuuksien menetykseen.
http://www.toyota.fi/Ajankohtaista/Uutiset/geneva_ms_05.html

  • Kia kyllä voi nousta vielä. Miksi? Seuraavista syistä johtuen:

    1. Sorento on jonotusmalli. Ehkä vasta tänä vuonna sitä saadaan toimitettua asiakkaille kysyntää vastaavasti.

    2. Uusi Rio tulee keväällä.

    3. Uusi Magentis myös markkinoille mahdollisesti tänä vuonna.

    4. Sportage on niin uusi malli, ettei se vielä ole ehtinyt tulla tutuksi kaikille potentiaalisille ostajille. Aika muuttanee asian.

    5. Kia ei juurikaan ole mainostanut. Sportage on tästä poikkeus, niitä onkin näkynyt enemmän liikenteessä kuin esimerkiksi Picantoa, joita olen nähnyt vasta yhden. ( no, tämä nyt on vain subjektiivinen näkökulmani; en toki usko, että näköhavaintoni kertovat täsmälleen, miten paljon autoa on myyty )

    Eli Kia nousee tänä vuonna vielä melko varmasti. Toyota taas todellakin saattaa tulla alaspäin samalla kun VW nousee, kiitos Golf Plussan ja uuden Passatin..

  • Tänään tuli postissa koeajopyynto, jonka mukana oli kirje jossa luki että Kia maksaa mulle 2000€ jos ostan uuden Kia Carnivalin.

  • Jos jotain lähtisi ennustamaan uskon, että Korealaiset tulevat olemaan nousujohteisia koko Euroopassa, ei volyymimalleina, mutta vähitellen. Uskon myös, että juuri Korealaiset tulevat nakertamaan vastaavasti Japanilaisten lukuja. Eurooppalainen ostaa jommankumman, muttei molempia, joten vähitellen alkaanee näkyä taistelu markkinaosuuksista Korea-Japani. Joissakin tuotteissa tulee vain tietty trendi-ilmiö, ennen ollut ehkä japsit, siirtynee Koreaan.

  • Lainaus:
    03.03.2005 klo 22:44 villej kirjoitti
    Tänään tuli postissa koeajopyynto, jonka mukana oli kirje jossa luki että Kia maksaa mulle 2000€ jos ostan uuden Kia Carnivalin.

    Mielenkiintoinen tarjous... :wink:

  • Lainaus:
    03.03.2005 klo 22:44 villej kirjoitti
    Tänään tuli postissa koeajopyynto, jonka mukana oli kirje jossa luki että Kia maksaa mulle 2000€ jos ostan uuden Kia Carnivalin.

    Heh, suomeksi sanottuna siis ostaja varmaankin saa alennusta 2000 euroa auton hinnasta. ..

  • Voi pahus. Kerrankin olisi saanut uuden auton halvalla! :wink:

  • Mielenkiintoista, että uuden korimallin Golf myy noin heikohkosti (myynti jyrkässä laskussa vrt viime vuoteen), samoin Renu on tippunut muutaman sijan ja Laguna kokonaan top 30-listalta. Volvon myynti on nousussa, samoin uusi Focus myy hyvin. Corollan myynti on ihan käsittämätöntä, auto on rumin luokassaan, mutta myy enemmän kuin koko Renaultin malli yhteensä etenkin jos Corolla Verso lasketaan Corollan lukuihin. Opelin voisi ennustaa nousevan listalla muutaman sijan vuoden mittaan.

  • Lainaus:
    04.03.2005 klo 14:06 Niilonpoika kirjoitti
    Lainaus:
    03.03.2005 klo 22:44 villej kirjoitti
    Tänään tuli postissa koeajopyynto, jonka mukana oli kirje jossa luki että Kia maksaa mulle 2000€ jos ostan uuden Kia Carnivalin.

    Heh, suomeksi sanottuna siis ostaja varmaankin saa alennusta 2000 euroa auton hinnasta. ..

    Itseasiassa he maksaisivat pankkitililleni 2000€ jos ostaisin Carnivalin, josta joutuisin tietenkin maksamaan normaalin hinnan.

  • Eli toisin sanoen, maksaisivat sinulle 2000 euroa, mutta auton joutuisit ostamaan listahinnalla, ilman käteisalennusta. Eli tuommoiset "tarjoukset" ovat ihan yhtä tyhjän kanssa.

    Sama varmaan olisi jos tarjoaisi vaihdokkia, sitä hyvitettäisiin vastaavasti heikommin kuin kilpailijat.

  • "04.03.2005 klo 14:41 Warcraft kirjoitti"
    Corollan myynti on ihan käsittämätöntä, auto on rumin luokassaan, mutta myy enemmän kuin koko Renaultin malli yhteensä etenkin jos Corolla Verso lasketaan Corollan lukuihin.

    Minä taasen käsitän oikein hyvin, jos uuden auton ostajalla on muitakin kriteerejä kuin auton ulkonäkö. :smile:

  • Pieni korjaus: ei Corolla ole rumin luokassaan, vaan Megane. Toiseksi rumin on sitten Golf. Ei se Corollakaan erityisen nätti ole, muttei rumakaan. Luokan komein auto ylivoimaisesti: Mazda3. Varsinkin kun laitetaan vanteet ja levikkeet... nam!! Luokan toiseksi komein auto on sitten Alfa-Romeo 147.

  • Lainaus:
    05.03.2005 klo 14:01 Anders-Simo kirjoitti
    Pieni korjaus: ei Corolla ole rumin luokassaan, vaan Megane. Toiseksi rumin on sitten Golf. Ei se Corollakaan erityisen nätti ole, muttei rumakaan. Luokan komein auto ylivoimaisesti: Mazda3. Varsinkin kun laitetaan vanteet ja levikkeet... nam!! Luokan toiseksi komein auto on sitten Alfa-Romeo 147.

    Megane on persoonallinen, toiset kai rakastavat sitä ja toiset ei siitä yhtään tykkää. Golf on ehkä tylsä muttei todellakaan ruma, itse pidän sen ulkonäöstä.
    Corolla on ehkä luokan tylsin auto, mutta kyllä minulla Corollakin kelpaisi. Ei sekään ole ruma auto.
    Mazda 3:sta olen A-S:n kanssa samaa mieltä, se on luokkansa kaunein.
    Jos 147 kuuluisi tuohon luokkaan se olisi ehdottomasti kaunein auto. Mutta eihän se siihen luokkaan taida kuulua.

  • Lainaus:
    05.03.2005 klo 16:33 Tuomas kirjoitti

    Megane on todellakin persoonallinen, mikä on mielestäni pelkästään positiivistä. Eikä Golf ole ruma vaan varsin tyylikäs joskin ei mitenkään erityisen persoonallinen. Mazda 3 on todellakin ulkoisesti kaunis mutta sisältä IMHO pettymys. Muovinen ja eikä kovinkaan tyylikäs... tosin moni on varmaan taas eri mieltä asiasta :smile:

  • Lainaus:
    05.03.2005 klo 18:36 2mies kirjoitti

    Autosta voi tehdä ruman jos sillä saavutetaan jotain etua, kuten hyvät tilat tai tavaratilaan hyvä muoto. Sitä en ymmärrä, että pikku meganen perästä on pitänyt tehdä niin ruma ja samalla leikattu tavaratilan koko todella pieneksi ja epäkäytännöllisen muotoiseksi.

  • Metkaa: jos auto on persoonallinen, niinkuin Megane HB:n perä, se on ruma. Mutta kun auto on kutakuinkin totaalisen tylsä, siis esim. korollan tyyliin ei mitään yllättävää tai omaleimaista, se ei ole ruma.

    Naapurikateassa Suomessa tylsyys myy mutta Megane taitaa käydä paremmin kaupaksi muualla euroopassa.

    Minun mielestä sedan-mallinen Mazda3 on siisti mutta HB ei, se on ylimuotoiltu. Sisätiloista en osaa sanoa mitään.

  • Suomalaiset pelkäävät herättävänsä huomiota. Siksi pitää ostaa harmaa ja huomaamaton auto niin kuin muillakin on. Ei ole omaa mielipidettä jne.

  • Tuomas olet oikeessa, mut asialla on toinenkin puoli eli ne, jotka ajelevat esim. 300 C:lla niin tilanne voi olla päinvastoinkin...

  • Lainaus:
    05.03.2005 klo 14:01 Anders-Simo kirjoitti
    Pieni korjaus: ei Corolla ole rumin luokassaan, vaan Megane. Toiseksi rumin on sitten Golf.

    Minusta asia on nimenomaan eri tavalla:

    - ei minkään näköinen auto (kuten Corolla) on yleensä ei-minkään näköinen lähes kaikkien mielestä. Sopii tietysti joillekin massamenijöille, mutta itse en ostaisi ikinä autoa, jonka rinnalla Hackmanin teräskattilakin näyttää muotoilun ihmeeltä. Se onkin kumma, että kattilaa on osattu muotoilla jo ties kuinka kauan, mutta jotkut autot ovat edelleen laatikon mallisia ;)

    - rohkeasti muotoiltu on jonkun mielestä ruma, mutta toisen mielestä kaunis -> minusta huomattavasti parempi vaihtoehto on omaa silmää miellyttävä persoonallisuus kuin esihistoriallis-teollisen ajan tusinatuotteelta näyttävä vehjas

    Selkeitä piristysruiskeita viime aikojen harmaassa automassassa ovat minusta esimerkiksi
    - BMW 1, 5, X3 ja X5
    - Peugeot 407, erityisesti SW ja tuleva Coupe, myös 307 CC
    - Chrysler 300 C joka on rohkeasti omanlaisensa
    - Renault Laguna ja Megane farmarit
    - Alfa 147 ja 166
    - Uudet sitikat, jotka ovat taas sitikan näköisiä

  • Vielä kommentti Golfin muotoilusta..

    GTI on kyllä makee peli, vaikkei se juuri eroa perusgolfista. Silti noi pienet ulkoiset ja sisäiset viilaukset nostavat fiiliksen selvästi perusgolfin yläpuolelle. Jopa parjattu ruudullinen verhoilu sopii auton imagoon loistavasti! :)
    Mutta makukysymyksiähän nämä kaikki ovat. Toiset tykkää "Tokyo by Night" -tyylistä mutta itse pidän enemmän selkeälinjaisesta muotoilusta jota mm. BMW, MB, Audi ja uusi Golf edustavat.

    Joo ja olen ehdottomasti AkiK:n kanssa samaa mieltä!

    [2mies muokkasi tätä viestiä 07.03.2005 klo 13:23]
      
  • Lainaus:
    07.03.2005 klo 11:34 German cars kirjoitti
    Tuomas olet oikeessa, mut asialla on toinenkin puoli eli ne, jotka ajelevat esim. 300 C:lla niin tilanne voi olla päinvastoinkin...

    Täytyy olla vastapainoa. :wink: Tuollainen taitaa olla vielä aika harvinaistakin.

  • Lainaus:
    07.03.2005 klo 13:16 AkiK kirjoitti

    Selkeitä piristysruiskeita viime aikojen harmaassa automassassa ovat minusta esimerkiksi
    - BMW 1, 5, X3 ja X5

    Jos pistetään BMW X5 ja Nissan Murano vierekkäin niin sanoisin kyllä, että Nissan Murano on se rohkeammin muotoiltu. Löytyykö tältä palstalta joku jonka mielestä Murano on noista se tavanomaisemman näköinen? Vaikea kuvitella että joku voisi tosissaan niin väittää. Se että kumpiko noista on paremman näköinen on sitten ihan eri asia.

  • No jaa, vedän sen verran takaisin että ehkä X5 ei ole rohkeasti muotoiltu, mutta ehdottomasti parhaan näköinen maasturi se minusta on. Ei BMW:n muotoilu ehkä muutenkaan ole rohkeimmasta päästä, mutta siellä osataan yhdistää upella tavalla tietty modernius perinteikkyyteen sekä ehdottomasti markkinoiden ykkösluokan tyylikkyyteen.

    Kun parisen vuotta sitten jossain naistenlehdessä "testattiin" autoja, niin kärkeen selvisivät BMW, Alfa ja ranskalaiset. Yksinkertaisesti siksi, että "ne olivat kauniita". Ja minusta tuota mielipidettä kannattaisi miettiä tosissaan, se kun edustaa tulevaisuudessa valtaosaa automarkkinoista (siis kun 10 vuoden sisällä koulutetut naiset tekevät 80% huipputöistä ja luuserimiehet törisevät kaljoissaan yksiönsä nurkissa ja voivat vain unelmoida uusista autoista). Autoissa erittäin tärkeitä ovat nimenomaan turvallisuus, muotoilu ja värit, jos naisten mielipidettä kysytään.

  • Lainaus:
    07.03.2005 klo 20:46 AkiK kirjoitti

    Naisasiakkaiden määrä kyllä kasvaa, mutta itsellä on kyllä sellainen tuntuma että naiset ovat aina vaikuttaneet aika lailla myös auton valintaan. Varsinkin jos perheessä on vain yksi auto. Siinä mielessä on luultavaa että suurempaa muutosta markkinaosuuksiin tuskin naisten takia syntyy. Vaimoni ajaa BMW:llä eikä hänellä tunnu olevan mitään muita merkkejä edes vaihtoehtoina.
    Tämä menee nyt autofoorumin ulkopuolelle, mutta sanon mielipiteeni tuohon naisten osuuteen huipputöistä. Ei kannata antaa naisten korkean koulutustason hämätä, huipputyöt pysyvät tulevaisuudessakin miehillä. Puhuin tästä asiasta hiljattain yhden kauppakorkeakoulun professorin kanssa ja hän kiteytti tilanteen hyvin. "Naiset ovat koulussa enemmistössä, he saavat parempia arvosanoja ja valmistuvat nopeammin, mutta pari vuotta valmistumisen jälkeen he saavat jo selvästi huonompaa palkkaa kun miehet". Yleistäen voisi todeta: Naiset tekevät vääriä töitä opiskelun ohessa, ovat kaupan kassana sun muuta, eikä heillä siten ole tarvittavaa työkokemusta. Suurimalla osalla ei myöskään ole rohkeutta lähteä hakemaan huippuvirkoja (ovat liian kilttejä eivätkä ole valmiita puukottamaan muita selkään jotta saisivat haluamansa), mielummin istuvat vain alemalla tasolla.

  • Katsokaa uusien autojen myyntitilastoja,
    sieltä se totuus taitaa löytyä?
    Ja kansalliset erot täällä lähialueilla vertailemalla
    eri Euroopan maiden myydyimpiä.
    Toiset syövät etanoita, joku poronlihaa,
    monet ovat hulluna bratwurstiin..
    kai ne siellä Japanissakin jotain syö puikoillaan ??

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit