Tekniikan yleislehtikö lienee?

2 kommenttia

Olen lukenut TM.t nrosta 1 alkaen joskus -50 luvulla. Nyt on jäänyt vaivaamaan sanonta, että tekniikan yleislehti. Onko se todella sitä, vai kujeiletteko ihan piruuttaan?

Muistaakseni tuo -50 luvun TM oli lähinnä painottunut enemmän tuolle radio ja rakentamisen puolelle, joten lienee tuo maininta tekniikan yleislehtenä painottunut 52%.sti yksinomaan autoja ja autoteollisuuden tuotteiden testauspaikaksi.

En enää ole omistanut auton ajokorttia n 10 vuoteen erään valitettavan hirvikolarin takia, joten olen kai se eräs henkilö jota autoteollisuuden huippu-uutuudet eivät liiemmälti viihdytä eivätkä pahemmin kiinnosta.
Mitä tulee sitten niihin ajokortteihin olin juuri sanomassa, että on ajokortteja joiden suorittamiseen tarvitaan todella rautaista ammattitaitoa ja jota ilman sanoisinkin näille kaltaisilleni ajokorin menettäneille, pankaapa paremmaksi, eli tietokoneen A-ajokortin suorittaminen.

Voisinkin mainita, että tämän kortin suorittamiseen täytyy käyttää muutakin kuin kaasujalkaa ja että se sopii mainiosti yli 60 vuotiaillekin senioreille ja ilman vaaraa joutua hengenvaarallisiin tilanteisiin, ellet suoraan mannelle kirjoittele hävyttömiäsi.
Suosittelen lämpimästi kaikille tietokoneen käyttäjille tätä vaihtoehtoa, sulkematta pois sitä, että omaa molemmat taidot. :smile:

  
  • 50-luvulla autot olivat "tavallisen kansan" keskuudessa aikamoinen harvinaisuus, eikä tietokoneitakaan vielä Suomessa ollut. Niinpä artikkeleita sekä autoista että tietokoneista oli suht vähän, sen sijaan oli pulaa kaikenlaisista tuotteista, joten "tee se itse" - artikkeleita oli paljon - liittyen elektroniikkaan, veneisiin ja huonekaluihinkin.

    Nyt elämme "tavarataivaassa", autoja on joka nurkalla, eikä mitään tarvitse välttämättä tehdä itse. Ajat ovat siis muuttuneet, ja TM niiden mukana.

    [MatLog muokkasi tätä viestiä 11.03.2005 klo 09:08]
      
  • Autojuttuja on TM:ssä melko paljon. Kodin elektroniikasta saisi olla enemmän juttuja. Tämä voisi kuitenkin tapahtua ilman, että autojuttuja vähennettäisiin. Uusimman TM:n Uusi Seelanti-artikkeli on esimerkki jutusta joka ei kiinnosta minua lainkaan. Sen voisi siirtää johonkin matkailulehteen. Mielipiteitä on tietenkin yhtä paljon kun lehdellä on lukijoita, eli ketään ei voi täysin miellyttää.

    Minullakin on tietokoneen A-ajokortti. Ei sen saavuttaminen niin kovin vaikeata ole, tosin ehkä suhteellisesti vaikeampaa kun autokortin hankkiminen. Tietokonekortti-testissä epäonnistumisprosentti on ensikertalaisilla yli 50%.
    Inssiajon mokaaminen on kuitenkin ainakin taloudellisesti huomattavasti suurempi juttu.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit