Ostaisitteko auton, joka kaatuu hirvenväistötestissä?

10 kommenttia

Tällä kertaa kaatui Hyundai Atos ruotsalaisten ns. hirvitestissä. Testaajana oli Ruotsin TV4. Nopeutta oli noin 70 km/h. Hyundain edustajat eivät ainakaan toistaiseksi ole löytäneet mitään vikaa testiautosta. Mainitsivat eturenkassa olleen liian vähän painetta (1.8 kun piti olla 2.1). Testaajien mukaan paine oli kuitenkin testin aikana oikea.

Onhan niitä aina silloin tällöin kaadettu, mutta ostaisitteko auton, joka kaatuu hirven väistötilanteessa tavallisella maantiellä? Vai odotatteko, että valmistaja lopulta myöntää virheellisen konstruktion ja tekee tarvittavat korjaukset ajo-ominaisuuksiin (tapaus Mersu)?

Ohessa linkki sivulle:
http://www.tv4.se/423221.html

  
  • Ei kaatunut, mutta lähellä oli.

    Testipaikka vaikuttaa lentokentältä(?), lentokentillä käytetään ymmärtääkseni tavallista pitävämpää asvalttia mikä osaltaan vaikuttaa käytökseen. Monet autolehdet eivät siksi testaa lentokentillä.

    Itse en ostaisi autoa josta puuttuu ajonvakautus.

      
  • Ehkäpä vielä viime viikolla olisin ostanut , vaikkapa saksalaisen sellaisen auton.

    Nyt olen viisastunut sen verran, että ostaisin mielummin farmarimallisen Avensiksen tai Primeran, jolla voisin suorittaa täydellä kuormalla jopa 68.6 km/h nopeudella hirvenväistön, ilman että perä juurikaan heilahtaisi hälyyttävästi

      
  • "Ostaisitteko auton, joka kaatuu hirvenväistötestissä?"

    Yhtä hyvin voi kysyä, ostaisitteko vuoden 1982-mallisen Ford Fiestan?

    Nimittäin kysymys on väärin asetettu: ihmiset katsokaas ostavat juuri tasan niitä autoja, joihin heidän rahansa riittävät. Jotkut saavat "vain" Hyundai Atoksen, jotkut saavat "vain" vuoden 82 Fiestan - näkyy niitäkin liikenteessä.

    Toisin sanoen, kysyjä kysyi, ostaisitteko auton, johon rahanne riittävät? Jollekin se Atos tai Fiesta on budjetin yläraja tai valinta, joka sillä rahalla takaa eniten ominaisuuksia.

    Eivät autot ole vapaasti ihmisten valittavissa, kuten aloittajan kysymys implikoi. Rahavarat päättävät ennenkaikkea ihmisten valinnoista. Tottakai meillä joka jätkällä olisi Bentley Continental GT jos vain olisi asuntoautollinen seteleitä käytössä.

    Tottahan Atos ja 82 Fiesta ovat ERITTÄIN HIENOJA autoja. Riippuu, mihin verrataan. Jos verrataan kymmeniä vuosia vanhaan piikkinokka-Mosseen niin hienoja ovat. Toisaalta voi kysyä, eikö uusi S-Mersukin ole aika surkea valinta... onhan niitä hienompiakin autoja. Miksi siis joku on niin luuseri, että valitsee S-Mersun kun on olemassa Rolls-Royce Phantomkin?

    Ostaisitko siis S-Mersun? Siis vielä kerran, pointti on se, että kaikki on rahasta kiinni: ei kukaan osta Atosta jos rahaa on kahden Atoksen verran. Mutta ostaa Atoksen, jos se on parasta, mitä rahoillaan saa....

      
  • Kyllä kaikki normaalit autot saa kaatuun jos on pitävät renkaat ja pitävä alusta. Ajeleehan nuo taitajat näytöksissäkin kahdella rattaalla lähes kaikilla mahdollisilla merkeillä. Jos saa kulkeen kahdella rattaalla niin kait siitä on helppo myös kaataa? :sunglasses:

      
  • Tiedä, vaikka ajaisin sellaisella, joka kaatuu. Autoani vain ei ole testattu. Sellaisia on varmasti paljon liikenteessä.

    Tietysti valitsen kahdesta vaihtoehdosta mielummin sen, joka selviytyy testistä ilman ongelmia. Kuitenkin tilanne on aika teoreettinen, koska testi on vain määritelty tietynlaiseksi ilman, että juuri se vastaisi todellista tilannetta. Mitä jos nopeus nostettaisiinkin 5 km/h ylöspäin. Moniko vielä selviäisi testistä? Saataisiin lisää otsikoita vaarallisista autoista, vaikka sellaista jumalaa ei olekaan, joka sanoisi, millä nopeudella auton pitää selvitä testistä.

    Liikenteessä olevista autoista lisäksi moni varmasti reputtaisi kokeen, koska iskarit, renkaat, puslat ja nivelet ovat huonossa kunnossa. Silti näidenkin autojen omistajat ovat saattaneet maksaa aikoinaan paljonkin autostaan, jotta saavat jonkun testivoittajan. Kun ylläpidon lasku tulee eteen, ei asia olekaan enää niin tärkeä, koska TM ei kerro naapurille, että tämän auto onkin oikeasti huono ajettava.

    Väistökokeen rinnalle kaipaisin tuloksia hirveen osumisesta. Tuoko korkea auto lisäturvaa, jos konepelti on reilun metrin korkeudella henkilöauton 60 cm sijaan vai pyörähtääkö otus yhtä tyylikkäästi syliin.

      
  • Lainaus:
    08.11.2005 klo 23:49 JOXA kirjoitti
    Kyllä kaikki normaalit autot saa kaatuun jos on pitävät renkaat ja pitävä alusta. Ajeleehan nuo taitajat näytöksissäkin kahdella rattaalla lähes kaikilla mahdollisilla merkeillä. Jos saa kulkeen kahdella rattaalla niin kait siitä on helppo myös kaataa? :sunglasses:

    A-S:n pointti on oikea. Juuri siitä syystä n. 500.000? autoa ovat -80 luvun Suomessa, ehkä toiset 500-700.000 autoa ovat -90 - 97. Loput sitten uudempia. Jotkut ihmiset asuvat Suomessa kerrostaloissa, vieläpä vuokralla! Eivät edes omista omaa asuntoa. Monien on tultava toimeen alle € 30.000,- vuodessa. Pitäisikö heiltä kieltää autoilu? tai auton omistaminen?

    Joxalle. Ollessani nuori, eräs kaverini ajoi näytösajoja vihreällä -71 mallisella Camarolla kahdella pyörällä vaikka kuinka pitkiä matkoja. Mutta se vaatii korotuksen toiselle puolelle alussa, että saa kiepautettua auton nojaamaan kahden pyörän varaan. Arvaa montako harjoitusrotiskoa meni katolleen ennenkuin tempun hallitsi.

      
  • Niin kyllähän kysymykseni ajatus oli, että ostaisitko auton, joka ei pärjää yhdessä aika tavallisessa liikennetilanteessa. Eli tehdään nopea väistöliike, jolloin huonosti suunniteltu auto joko kaatuu tai ainakin on vähällä kaatua. Toinen asia sitten on, kuka yleensä ostaa Atosin kaltaisen auton. Ainahan voi tehdä valintoja rahatilanteesta riippuen. Ostaako mieluummin vaikka käytetty ja turvalliseksi todettu vehje kuin upouusi "susi"?

    Oli se aikanaan kova pala myös A-Mersulle, mutta niin vain siitä selvisivät ja autoa myydään aika mukavasti. Tosin maksoi myös maltaita korjata jo myydyt autot.

      
  • Kyllähän tuo kahdelle nousu on vaikeaa. Yleensä "spinnaa" ennemmin. Koroke kyllä auttaa mutta vaikeaa sittenkin tottumattomalle. Väitän kuitenkin että lähes kaikki "normaalit" autot saa kaatuun jos pito tarpeeksi hyvä ja halua löytyy. :sunglasses:

      
  • Lainaus:
    09.11.2005 klo 19:35 aeffae kirjoitti
    Oli se aikanaan kova pala myös A-Mersulle, mutta niin vain siitä selvisivät ja autoa myydään aika mukavasti. Tosin maksoi myös maltaita korjata jo myydyt autot.

    TM sai Malmin lentokentällä väistökokeessa jonkin Suzukin ?kaatumaan. Siitä oli kuvareportaasi.

      
  • Lainaus:
    10.11.2005 klo 09:59 SixPack kirjoitti
    Lainaus:
    09.11.2005 klo 19:35 aeffae kirjoitti
    Oli se aikanaan kova pala myös A-Mersulle, mutta niin vain siitä selvisivät ja autoa myydään aika mukavasti. Tosin maksoi myös maltaita korjata jo myydyt autot.

    TM sai Malmin lentokentällä väistökokeessa jonkin Suzukin ?kaatumaan. Siitä oli kuvareportaasi.

    Taisi olla "jääkaapin oloinen" Ignis.

    Sivuhuomio:Ihmeen suosittu on Ignis-nimi taas nykyään. Yritykset, yhdistykset, autot ottavat itselleen Ignis-nimen - ja sitten riitelevät, kenelle nimen käyttöoikeus kuuluu.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit