Pieni ja Ahdas VOLVO V50

121 kommenttia
245
  • Kuulehan nyt, Jore A. En todellakaan ymmärrä, mitä oikein yrität todistella. On paljon ihmisiä, joilla ei ole koiraa, lastenvaunuja ja lasten turvaistuinta sovitettaviksi autoonsa. Sellaisille V50 riittää mainiosti, kuten vaikkapa minulle. Puhun myös auton todellisesta käyttökokemuksesta yli puolen vuoden käytön jälkeen, enkä kerta kaikkiaan voi olla samaa mieltä sinun päähänpinttymistäsi, joitten oikeellisuutta yrität koko ajan todistella perustamalla ne vahvoihin ennakkoasenteisiin ja ilmeiseen, sellaisen käsityksen olen saanut, kaunaasi Volvoja kohtaan. En myöskään myönnä olevani erityisen tyhmä, vaikka V50:n valitsinkin. Siihen minulla oli omat perusteluni, joita en kuitenkaan katso tarpeellisiksi tähän lisätä.

  • Ei mitäänVinnes, ollaan selvästi eri mieltä asiasta. Lueppas eka viesti ja aihehan on hauska mainos, eli A-sarja lienee tilavampi kuin v50 kun kerta uskaltavat luvata sen 10000 euroa sille joka toisin todistaa. Et ole ajatellut ottaa osaa kisaan ? =)

    Mutta ennen osallistumista kannattaa vielä lukea näitä kommentteja läpi, mm. KonstaKoon kommentti v50 tiloista on mielestäni oikeenkin osuva. Samoin esim. TDIDSG:een, unohtamatta Kepulin mainiota kommenttia:

    Lainaus:
    06.02.2006 klo 07:43 Kepuli K-Onsti kirjoitti
    Niin,mielestäni tuossa mainoksessa on ehkä hieman huumoria,tarvitseeko siitä nyt niin itseensä ottaa.

    Mutta Vinnes, uskotaan että v50 on juuri sinulle se oikea valinta ja tiloiltaankin mainio juuri sinulle. Näinhän se pitää olla :wink:

  • Totuus on että MB.n markkinointi yrittää vetää huomion siltä, että kun heidän suurin markkinointi ponnistus F1 kausi alkaa, niin että ei se mitään vaikka mersu laukeaa ennen maalia ja on hidas niin meseen mahtuu kori bisseä enemmän mukaan. Niitä voi sitten Kimi:ttäjät nauttia kun matka katkeaa ja jatkuu taksi Volvolla kohti maalia. Tietysti se harmittaa silloin istuskella ahtaalla Volvon takapenkillä pohtien kuinka vanhahtavaa Volvon tekniikka on.

    Ja lopettakaa se hormonien syönti Michelin miehet jollette mahdu autoonne. Toinen vaihtoehto on että kasvatte aikuisiksi tai lopetatte juomisen, niin voitte istua kuskinkin paikalla eikä aina takapenkillä.

  • Lainaus:
    07.02.2006 klo 15:48 KonstaKoo kirjoitti
    Tilantarpeen huomaa hyvin kun talouteen ilmestyy lapsia, eritoten jos entuudestaan sattuu olemaan vaikkapa koira. Kun V50 tuli markkinoille, sain sellaisen viikonlopuksi koeajoon. Autoon lastattiin "normivarustus", 2 aikuista, yksi kouluikäinen ja kuopus takapenkille selkä menosuuntaan (Graco Cosmic-istuimeen).

    Tarpeen mukaan ilman muuta. Ensimmäisessä s40:ssä meillä oli integroidut hyvät Volvon lastenistuimet.

    Auton mukana tuli kohtuulliseen hintaan, eikä tarvinnut näin ollen valikoida autoa istuimen kosmisen koon mukaan.

    Tosi tukevat ja menivät piiloon/toimintakuntoon hienosti ilman ärräpäitä ja kaikki osasivat käyttää - muksut etenkin, nykyään menee vyöt päälle ilman muistutuksia hälyttimestä/etupenkiltä.

    Noilla vehkeillä jää pikkuvolvot kyllä pieniksi, mutta autojahan on maailma täysi, menisikö A-mersuun? :sunglasses:

  • Lainaus:
    07.02.2006 klo 12:55 AkiK kirjoitti
    KYSYMYS keskustelijoille:

    Kuinka paljon autossanne pitäisi tilaa olla???

    Eli mitkä ovat ne mitat, jotka tarvitsette autoonne. Mitä pitää mahtua konttiin jne.

    Meidän autossamme pitää ensinnäkin olla tilaa sen verran, että 207-senttinen kuljettaja saa hyvän ajoasennon. Toinen kriteeri on, että takimmaisessa asennossa olevan etupenkin taakse mahtuu vielä istumaan jalkojaan oikova lapsi tai kookas aikuinen. Tavaratilaksi kolmehenkiselle perheellemme riittäisi mainiosti 300-400 l. Aiemmin meillä oli Focus C-MAX, joka täytti kriteerit nelipaikkaisena. Nyttemmin ajamme Cromalla, johon mahtuu tarvittaessa kolme aikuista takapenkille. Tarvetta kolmelle takapenkkiläiselle ei usein tule, mutta muutaman kerran vuodessa kumminkin.

    Volvo V50:n kuljettajan tilat muuten riittävät mainiosti minulle, joten kannattanee puhua ko. mallin yhteydessä vain takatilojen ahtaudesta.

  • TM voisi kevään kunniaksi järjestää pienten farkkujen vertailun ja haastajaksi A-sarjalainen. Mukaan lisäksi:

    Chevrolet Nubira Wagon
    Fiat Stilo
    Ford Focus
    Opel Astra
    Skoda Octavia
    Toyota Corolla
    Volvo v50

    Lopputulos voisi olla yllättävä farkkupainotuksilla laskettuna...

  • Lainaus:
    08.02.2006 klo 14:01 JoreA kirjoitti
    TM voisi kevään kunniaksi järjestää pienten farkkujen vertailun ja haastajaksi A-sarjalainen. Mukaan lisäksi:

    Chevrolet Nubira Wagon
    Fiat Stilo
    Ford Focus
    Opel Astra
    Skoda Octavia
    Toyota Corolla
    Volvo v50

    Lopputulos voisi olla yllättävä farkkupainotuksilla laskettuna...

    Hyvä ja kannatettava idea!

    Vertailun kattohinnaksi voisi laittaa V50 1,6:n 27900 euroa.

    Näillä eväillä tämä 100 hv. "premium" saisi vastaansa vaikka Fordilta Focus 2,0 Wagon Sport + esp (145 hv) tai Skodalta Octavia FSI Elegancen.
    Opelilta mukaan mahtuisi 1,8 litrainen Astra Cosmo (140 hv) ja Fiatilta mukaan tulisi Stilon sijasta paremmin hintaluokkaan sopiva 2,2 litrainen Croma Comfort Wagon.

  • Lainaus:
    08.02.2006 klo 14:51 ysiviis kirjoitti

    Vertailun kattohinnaksi voisi laittaa V50 1,6:n 27900 euroa.

    Näillä eväillä tämä 100 hv. "premium" saisi vastaansa vaikka Fordilta Focus 2,0 Wagon Sport + esp (145 hv) tai Skodalta Octavia FSI Elegancen.
    Opelilta mukaan mahtuisi 1,8 litrainen Astra Cosmo (140 hv) ja Fiatilta mukaan tulisi Stilon sijasta paremmin hintaluokkaan sopiva 2,2 litrainen Croma Comfort Wagon.

    Missähän mahtaa olla määritelty "premium-auton" vähimmäiskonekoko tai teho? Eikö se ole hyvä, että valinnanvaraa löytyy? Eivät kaikki todellakaan tarvitse mitään isoa ja tehokasta moottoria, esim. useimmat naiset arvostavat autossaan aivan eri asioita.

    Tuo kova hintahan johtuu vain Suomen verotuksesta, tuskin se ero muualla kovin iso vastaaviin 1.6 litraisiin on?

  • Hmm...naiset ja pienet moottorit...verottaja Suomessa...sanokaa jos olen väärässä mutta minusta jotenkin tuntuu nyt tässä selittelyn makua..?

    No joo, yritinpä vain vertailuryhmällä taas kerran todeta, että ainoa "premium" -tekijä tuosta Volvosta löytyy maskista ja hintalapusta.

    -ja totta, V50 vaikka T5:na on sangen haluttava peli, jossa hinnan suhde ominaisuuksiin on hyvinkin kohdallaan.

  • Lainaus:
    08.02.2006 klo 15:54 ysiviis kirjoitti
    Hmm...naiset ja pienet moottorit...verottaja Suomessa...sanokaa jos olen väärässä mutta minusta jotenkin tuntuu nyt tässä selittelyn makua..?

    Miksiköhän niitä 1.6 litraisia autoja sitten ylipäänsä tehdään, kun vain vähän kalliimmalla saa jo parilitraisenkin??? Miksi on olemassa pieniä autoja, kun voi ajaa isolla kuten Amerikassa? Tai vielä pahempaa, miksi on isoja autoja, joissa on pieni kone, esim. Avensis 1.6 tai Passat 1.6? Vai tarvitseeko tuon kokoinen auto ehdottomasti vähintään V6 koneen ollakseen mikään auto, mahtuisihan Passatin keulalle oikea konekin, eli V8?! :sunglasses:

    Kyllä minun puolestani tielle mahtuu V50 1.6 ihan yhtä hyvin kuin jokin muukin. Ehkä sen ostaja on painottanut eri asioita, kuten esim. hyvää ergonomiaa, äänettömyyttä, jne, tai kenties hän on saanut hyvät kaupat vaihtoautostaan Volvo-liikkeessä. Oman kokemukseni mukaan, vaikka en nyt Volvoa omistakaan, noissa Volvojen hinnoissa on aika paljon neuvotteluvaraa ainakin kalliimmassa luokassa. Hintalapun hinta ei ole kuitenkaan se mitä maksetaan. Väliraha ratkaisee, ei se mitä hintalapussa lukee.

    Onhan siinäkin toki vähän ironiaakin, että ensin palstalla väitetään V50 olevan ahdas pikkuauto, mutta heti perään todetaan, että sitä ei kyllä saisi tehdä 1.6 litraisena vaikka kaikkia muita pikkuautoja saa... :kiss:

  • Lainaus:
    08.02.2006 klo 15:54 ysiviis kirjoitti

    No joo, yritinpä vain vertailuryhmällä taas kerran todeta, että ainoa "premium" -tekijä tuosta Volvosta löytyy maskista ja hintalapusta.

    En tiedä, mistä tämä Volvo V50 koskeva intohimoinen
    paheksunta kumpuaa? Kaikille absoluuttinen tilavuus ei
    todellakaan ole auton tärkein valintaperuste.
    Premiumia esim. verrattuna sen sisarmalliin Ford Focukseen
    tai VW-ryhmän ulkomitoiltaan vastaaviin malleihin,
    kuten Skoda Octavia, Volvo V50 tarjoaa erityisesti
    matkustusmukavuudessa ja muotoilussa.
    Volvo on näitä malleja huomattavasti parempi jousitukseltaan,
    istuimiltaan ja äänieristykseltään, se on erityisen miellyttävä
    matkakumppani. En sitä pienillä moottoreilla hankkisi,
    tuo Volvon oma 5-sylinterinen on siihen oiva valinta.
    Muotoilu on enemmän tunnetason asia ja siten
    henkilökohtainen valinta.

  • Lainaus:
    08.02.2006 klo 16:25 Montalbano kirjoitti

    Joo, aika voimakkaita tunteita tuntuu Volvo herättävän. Senhän pitäisi sinänsä olla pelkästään positiivinen asia :smile:
    Itselleni ei Volvolla merkkinä ole sen kummempaa merkitystä. Olen pitkään inhonnut Volvon markkinointia mutta silti olin valmis jopa sellaisen hankkimaan. Minusta TM:n testiryhmä sen varsin oivasti totesi - "jos perhekin pitää saada mukaan" ei V50 ole vaihtoehto. Seison edelleen aiemmin sanomani takana - dynaamiselle, lapsettomalle parille varmaan ihan oivallinen auto mutta perheautona kelvoton.

  • Tosiaankin , tämä Folvo 50 sopii ainoastaan pienikokoiselle poikamiehelle , niillä vaan on pokkaa mainostaa sitä perheautona.............

  • V50:n ominaisuudet varmaan selviää käymällä itse koeajamalla auto ja sen kilpailijat. Matkustusmukavuus tuskin selviää muuten. Onko faktaa siitä, onko Vovo mukavampi kuin Focus tai Octavia? Onko se pelkkää subjektiivista toteamaa? Onko asiasta esim. testien toteamaa faktaa?

  • Volvoissa on vakiona tukevat erittäin ergonomiset istuimet ja muutenkin kaikki hallintalaitteet tuntuvat olevan aina sopivalla paikallaan.

    Uusissa pikkuvolvoissa ajotuntumaa ja vaikutelmaa voisi kuvailla sanoilla tiukka, tukeva ja kohdallaan.

    Henkilökohtainen mukavuuskokemus lienee hiukan vaikea esittää yleispätevinä faktoina, toinen tykkää tukevasta ja osalle sopii muhkurainen sinnepäin sohvapenkki, kunhan rahalle on saanut vastinetta esim. max. tilan/halvan hinnan tms. muodossa. :sunglasses:

    [Newey muokkasi tätä viestiä 09.02.2006 klo 01:44]
      
  • Tottakai ihmiset painottavat autovalinnoissaan eri asioita. Ja kyllä minun puolestani Passatissa tai vastaavassa voi hyvin olla 1,6 litrainen moottori jos ei isompaa tarvitse. Mutta tässä ei pidäkään verrata V50:ä Passatiin kun on täysin eri kokoluokan auto.

    Olen aina pitänyt Volvoista autoina ja kokenut merkkimielikuvan positiivisena.
    En vain ymmärrä vieläkään mitään logiikkaa tarjota mallistossa toimituskuluineen miltei 30000 euroa maksavaa pikkuautoa sadan hevosvoiman moottorilla.
    Vielä kun tähän nk. premiumina kovasti mainostettuun autoon ei kuulu edes esp vakiona mukaan niin mielikuva premiumtasosta saa yhä oudompia sävyjä.

    Toki Volvon istuimet ovat loistavat tässäkin mallissa niinkuin ovat kaikissa muissakin ja ergonomiaan on kiinnitetty huomiota tavallista enemmän. -tosin tätä seikkaa hämärtää muotoilun alttarille uhrattu keskikonsoli piperrysnäppäimineen.

    Auto on tosi hyvä ajettava mutta niin on Focus ja Skodakin eikä ero ajomelussa ole niin iso kuin joku aiemmin mainitsi. Hiljaisia ei näistä ole yksikään. -tässäkin syntyy suuria eroja lähinnä rengasvalintojen kautta.

    Yleinen laatuvaikutelma vaikka materiaalivalinnoissa on Volvossa hyvällä tasolla mutta esim. Skoda Elegance -varusteilla ei häpeä vieressä lainkaan.

    Auton valinta on jokaisen oma asia johon vaikuttaa useat tekijät mutta V50 1,6:n kohdalla mielipiteeni on, että pieni auto puutteellisella varustuksella ja onnettomalla moottorilla on tässä tapauksessa täysin ylihinnoiteltu.

  • Lainaus:
    09.02.2006 klo 00:56 Rampe2 kirjoitti
    Onko faktaa siitä, onko Vovo mukavampi kuin Focus tai Octavia? Onko se pelkkää subjektiivista toteamaa? Onko asiasta esim. testien toteamaa faktaa?

    Kysynpä nyt vielä, miten ihmeessä testit voivat todeta faktaa mukavuudesta? Eihän niissä tällaisten asioiden osalta esitetä mitään sen kummempaa kuin testaajien subjektiivinen käsitys asiaan. Minä en ainakaan luota mukavuuden mittaamisessa muuhun kuin omaan perstuntumaan.

  • Lainaus:
    09.02.2006 klo 09:18 AkiK kirjoitti

    Totta ja mukavuuteen liittyy monta asiaa, esim juuri paljon puhutut takatilat. Ja jos kyseessä v50, skoda ja focus, niin skoda vetää pisimmän korren mukavuudessa takana. Pelkästään iso asia on se, että polvia ei paina etuistuimen selkänoja kuten käy esim v50:ssä. Mm. alustan kovuus/pehmeys tässä kohtaa on toisarvoinen asia (siis jos et edes sovi taakse).

    Kommenttina laatuvaikutelmaan, siinäkin Skoda on äärimmäisen vahvoilla, hyvinkin Audi-tasoinen viimeistely jättää v50 taakseen.

    [JoreA muokkasi tätä viestiä 09.02.2006 klo 20:36]
      
  • Lainaus:
    09.02.2006 klo 20:24 JoreA kirjoitti
    [Totta ja mukavuuteen liittyy monta asiaa, esim juuri paljon puhutut takatilat. Ja jos kyseessä v50, skoda ja focus, niin skoda vetää pisimmän korren mukavuudessa takana. Pelkästään iso asia on se, että polvia ei paina etuistuimen selkänoja kuten käy esim v50:ssä. Mm. alustan kovuus/pehmeys tässä kohtaa on toisarvoinen asia (siis jos et edes sovi taakse).
    Kommenttina laatuvaikutelmaan, siinäkin Skoda on äärimmäisen vahvoilla, hyvinkin Audi-tasoinen viimeistely jättää v50 taakseen.

    Tuntuu monella olevan normaalista perheestä poikkeavaa tilantarvetta, koska autoon on saatava väkisin mahtumaan viisi kappaletta karvalakkipäistä möhömahaista miestä. Ei näistä esillä olleista autoista yksikään sovi peräkammari poikien yhteiseksi riiustelu autoksi. Eiköhän lähdetä siitä useimmat osaavat ostaa autonsa oman tilatarpeensa mukaan? Se ei siis tarkoita että sinun on mahduttava samaan autoon takapenkille

    PS. Itse en ostaisi Skodaa edes Audin tasoisella viimeistelyllä, vaan ostaisin Audin. Volvossa voisin matkustaa taksissa, kuten myös Mersussa.

  • Lainaus:
    09.02.2006 klo 20:24 JoreA kirjoitti
    Totta ja mukavuuteen liittyy monta asiaa, esim juuri paljon puhutut takatilat. Ja jos kyseessä v50, skoda ja focus, niin skoda vetää pisimmän korren mukavuudessa takana. Pelkästään iso asia on se, että polvia ei paina etuistuimen selkänoja kuten käy esim v50:ssä. Mm. alustan kovuus/pehmeys tässä kohtaa on toisarvoinen asia (siis jos et edes sovi taakse).

    Siis Skoda, ymmärrän Jore yskän. Nykyinen oma "pienempi" volvo kun ei ole riemukupla jota ajetaan takapenkiltä, niin takatilat ovat taas imo toisarvoisia.

    Volvolta on tulossa vielä pienempi C30 ja koneeltaan mahdollisesti kiukkuisempi kirppu, mitä päästään sitten repostelemaan aivan tuelta, siinä kun takatilat ovat suorastaan minimaaliset hintaan nähden. Skoda voittaa jälleen. :sunglasses:

  • Nämä autoasiat ovat vaikeita, monet mielikuvat liittyvät lapsuuteen ja ympäristöön jossa olet kasvanut. Myös sosioekonomisella taustalla on merkityksensä.

    Itse kuulun akateemiseen valkokaulus köyhälistöön, takana 15 vuotta opiskelua ja 10 vuotta työelämää. Tulotasossa ja omaisuuden määrässä olen kaukana siitä yläasteen Reiskasta joka lopetti peruskoulun kesken ja meni ammattikouluun opiskemaan putkiasentajaksi.

    En vain voi ymmärtää miksi Reiska, jolla on maksettu omakotitalo Korsossa, kesämökki Snappertunassa ja tilillä löysää rahaa yhden E-mersun verran, ajelee Avensiksella.

    Itse haalin nipinnapin kasaan 25 %:n käsirahan V50 (2,4i) Volvoon, josta maksan vielä lisäksi 700 € kuussa vielä pitkään...

    Valintani autosta tein täysin tunnepohjalta, vaikka työelämässäni kaikki ratkaisut ja valinnat perustuvat objektiivisuuteen. Lapsuuteni ympäristössä jossa kasvoin ei kukaan ajanut japanilaisella autolla ja siellä Skoda oli yleinen naurun kohde.

    Vaimonikin valitsin aivan tunnepohjalta ja kivaa on ollut, toki jonkun muun kanssa olisi voinut päästä helpommalla... Kuten myös Avensiksekseen olisi helpompi tunkea , lastenvaunut koira ja kaksi lasten turvaistuinta. (V50:n kanssa joutuu käyttämään mielikuvitusta)

    Olen usein onnellinen, olen saavuttanut Maslowin tarvehierarkian neljännen tason. Omassa ympäristössäni kuulun keskiluokkaan, suurempaa ulkoista statusta saavuttaisin muuttamalla nykyiseltä asuinalueeltani vaikkapa Korsoon.

    Todennäköistä kuitenkin on että Reiskan Avensiksen status on suurempi Korsossa ja rakennustyömaalla kuin minun Volvoni (rahoitusyhtiön) status Jollaksessa ja pankkimaailmassa.

    Joskus kyllä harmittaa nämä naimakaupat, miksi en valinnu sitä naapurin isonenäistä lattarintaista Astridia, jonka suvulla talousasiat olivat kunnossa, jos olisin näin tehnyt ajelisin nyt ehkä Volvo XC90:llä.

    Kuitenkin autoja on helpompi vaihtaa kuin vaimoa, tulee huomattavan paljon halvemmaksi.

    /Otto

  • Maailmassa lienee siinä tapauksessa virhe, kun naapurin putkari ajaakin omalla V50:sellä(tai yleensä Volvo-merkkisellä kuljettimella), perhe jollain satumaisella yhtälöllä kyydissä hymyillen pihaan? :grin:

  • Ollaan muuten tuon edellä mainitsemani Reiskan kanssa mitä parhaimmat ystävät, olen jopa pimeällä lainannut Reiskan Avensista kun omassa V50:sä ei ole vetokoukkua. Silloin on käynyt mielessä että olisihan tuolla Astridillakin ajanut ja Avensiksen voinut naida.

    Järki <=> Tunteet

    /Otto

  • Sinulla OttoHermanEinari on selvästi demografiset piirteet ohjannut ostamaan Volvon. Sosiaaliset tekijät eivät ole ohjanneet valintaasi, muuten olisit valinnut eri vaimon.

    Reiskalla luokkatietoisuus (sosiaalinen status) on ollut vahvana vaikuttajana hänen valitessaan Avensisksen. Vaikka Reiskalla on rahaa, hän tekee auto ostoksensa siten kuten hän olettaa oman sosiaaliluokkansa tekevän.

  • Lainaus:
    08.02.2006 klo 16:25 Montalbano kirjoitti

    En tiedä, mistä tämä Volvo V50 koskeva intohimoinen
    paheksunta kumpuaa? Kaikille absoluuttinen tilavuus ei
    todellakaan ole auton tärkein valintaperuste.

    Premiumia esim. verrattuna sen sisarmalliin Ford Focukseen
    tai VW-ryhmän ulkomitoiltaan vastaaviin malleihin,
    kuten Skoda Octavia, Volvo V50 tarjoaa erityisesti
    matkustusmukavuudessa ja muotoilussa.

    Volvo on näitä malleja huomattavasti parempi jousitukseltaan,
    istuimiltaan ja äänieristykseltään, se on erityisen miellyttävä
    matkakumppani.

    Montal hyvä, tämä keskustelu liittyy juuri tiloihin, miksi kritiikki v50 tiloista koetaan 'paheksuntana'. Tiedämme kaikki, että v50 taka- ja tavaratilat ovat millä tahansa mittarilla mitattuna pienimpiä ei pelkästään omassa hinta-luokassa vaan yleensäkin. Miksi se on niin vaikeaa hyväksyä ?

    Jousituksen ja äänieristyksen suhteen rohkenen epäillä paremmuuksia ainakaan octaviaan verrattuna (käytännössä puhutaan Audi-rakenteista) ja siihen v50 on vielä kurottavaa.

  • Lainaus:
    10.02.2006 klo 09:58 JoreA kirjoitti

    Jousituksen ja äänieristyksen suhteen rohkenen epäillä paremmuuksia ainakaan octaviaan verrattuna (käytännössä puhutaan Audi-rakenteista) ja siihen v50 on vielä kurottavaa.

    Täytyy sanoa, että äänieristyksellä ei ainakaan kannata lähteä VAG-vehkeitä kehumaan ja vertailemaan moneenkaan autoon, ne kun kuuluvat luokissaan aina sinne äänekkäimpään päähän. Ei edes Audissa ole tänä päivänä hintaansa nähden mitenkään erinomainen äänieristys, isot puolta halvemmat ranskalaisetkin pesevät esim. A6 Audin mennen tullen. Itse kun ajoin Octaviaa, totesin sen olevan hyvä auto, mutta ostamatta se jäisi, pääasiassa koska se oli todella äänekäs ja toisaalta myös melko mitäänsanomattoman oloinen.

    Ja mitä jousitukseen / ajettavuuteen tulee, niin missähän vaiheessa tuo VAG:n alusta on pystynyt kilpailemaan Focukseen pohjautuvien alustojen kanssa ominaisuuksissa? V50 pohjautuu Focuksen hyvinkin onnistuneisiin ratkaisuihin, niistä en usko ominaisuuksien puoleen moitittavaa löytyvän, ovathan Focuksen ajo-ominaisuudet aina olleet ykkösluokkaa. Sen sijaan VAG:n kovasta jousituksesta voi olla montaa mieltä ja jousitusongelmista riittää kyllä kertomista. En sinänsä pidä VAG:n laitteita huonoina, mutta mitenkään erityisesti parempina kuin Volvoa en niitä ominaisuuksiltaan pidä.

  • Lainaus:
    10.02.2006 klo 11:30 AkiK kirjoitti

    Ai että ei voi verrata. Esim. -97 tullut Passat oli äärimmäisen hiljainen TM:n testissä 1.8T koneisena. 64db vain 100km/h nopeudessa. Facelift mallissa melutaso on vieläkin alhaisempi ja uusi mallikaan ei ainakaan minun korvaani ollut edellistä äänekkäämpi.
    Golf V ja Jetta ovat myös luokassaan hiljaisimmasta päästä.
    Audit (A3/A4/A6) ovat kieltämättä hintaisekseen aika meluisia, mutta kun auton muut ominaisuudet ovat kunnossa niin pieni rengasääni ei ainakaan minun ostoaikeitani hidastastaisi. Ovat ne ainakin erittäin hiljaisia esim. möykkä Focuksiin verrattuna.

    Ajo-ominaisuudet Fordissa on kohdillaan, mutta niin ne ovat myös VAG autoissa. Joissakin uusimmissa malleissa on lievää tahmeutta ohjauksen keskialueella johtuen sähköisestä ohjaustehostimesta, mutta edelleen ne ovat hyviä ajaa. Volkkarien ja Audien vakioalustat ei ainakaan minun mielestäni ole kovia. Mielestäni ne ovat jämäkkiä, mutta silti riittävän pehmeitä ylittämään pahimmat kolot tiessä.

    [Kalle Kehveli 5 muokkasi tätä viestiä 10.02.2006 klo 12:12]
      
  • "Golf V ja Jetta ovat myös luokassaan hiljaisimmasta päästä"

    Ainakin vuokraamassani (tai siis sihteerimme vuokraamassa) Golfissa (vm 2005) rengasmelu oli melkoinen. Renkaat vielä sattumoisin samanlaiset, kuin omassa riiskussa (Bridgstone). Moottorimelu sensijaan oli vähäisempää kuin riisikupissa.

  • Lainaus:
    10.02.2006 klo 09:58 JoreA kirjoitti
    Jousituksen ja äänieristyksen suhteen rohkenen epäillä paremmuuksia ainakaan octaviaan verrattuna (käytännössä puhutaan Audi-rakenteista) ja siihen v50 on vielä kurottavaa.

    Ajoin A6:sta hiljattain hyvän pätkän - sisätilojen ergonomia, tyylikkyys, laatuvaikutelma, hiljaisuus ja ajotuntuma jäi kyllä kauas pikkuvolvosta.

    A6:sen puolustukseksi kyseessä oli kolme vuotta vanha yksilö, mutta kyllä vaikutelma oli spartalainen, tuntui snadisti kiilloteltulta perusvarustellulta Passatilta, lieneekö huonosti pidetty yksilö mutta tunne oli kolho, ja menossa oli ripaus käsittämätöntä jurnutusta.

    P.S. Pata oli 2.4 V6 tms., automaatti.

    [Newey muokkasi tätä viestiä 10.02.2006 klo 20:22]
      
  • V50 on käsittämättömän ruma ja turha malli volvon mallistossa... miksi kukaan ostaa sitä? :sleepy:

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit