Kysymys Volvokuskeille

21 kommenttia

Minulla on aidosti sellainen kuva Volvokuskeista että lähes kaikki heistä vaihtaisivat heti BMW:hen tai Mersuun jos heillä olisi vähän enemmän varallisuutta tai parempi autoetu. Olenko oikeassa?

Mielipiteeni perustuu siihen että Volvo on kalliimpi kuin "tavalliset merkit" (esim Opel) vaikka Volvo ei ole kymmeniin vuosiin esitellyt mitään innovatiivista (ensimmäisenä maailmassa) tekniikkaa (sivuturvatyynyä lukuunottamatta). Sivuturvaverhoakin yrittivät väittää maailman ensimmäiseksi kunnes Toyota pakotti lopettamaan sen kamppanjan. Volvon 5-sylinterinen moottorikin lienee alkujaan esitelty jo vuonna 1991. Tottakai sitä on uudistettu mutta käyttääkö yksikään saksalaisista "premium-merkeistä" niin vanhaa moottoria?

Eli he joilla on rahaa ja haluavat näyttää sen ajavat esim BMW:llä ja Mersulla. Ne joilla on vähemmän rahaa ja ne joilla on paljonkin rahaa mutta ovat käytännöllisiä/vaatimattomia ajavat "tavallisilla merkeillä". Mielestäni Volvokuskit ovat noiden ryhmien välissä ja heillä on hinku "Mersu-luokkaan".

PS. en halua loukata ketään, haluan vain selvittää onko joku muu samaa mieltä.

  
  • Minulla on sukulaunen joka ajaa työnsä puolesta autolla yli 60000 kilometriä vuodessa, ja hän ajaa Volvo V70:llä, vaikka rahaa varmasti olisi S-sarjan Mersuunkin. Hän en kertonut ajavansa Volvolla siitä syystä, että siinä on hänen mielestään yhdistynyt paras ajettavuus ja ajomukavuus.

      
  • Voi jeesus näitä yleistyksiä (ai niin, olemmehan Suomessa...). Varmaan joidenkin kohdalla näin onkin; jotkut taas ovat yksinkertaisesti käytännöllisiä ja valitsevat Volvon muilla perusteilla (toki hinta voi olla joillekin se tärkein). Minulla on ollut noin 15 vuoden ajan kaksi autoa: Volvo ja Audi. Tällä hetkellä Volvo V50 T5 AWD (tätä ennen Volvo V70 T5) ja Audi A6 Allroad Quattro. Molemmat ovat erinomaisia autoja. Autovalintaani ei ole ohjannut raha vaan käytännälliset tekijät kuten tilojen käytännöllisyys, ajotyylini, autoille kertyvät ajokilometrit, laatu, ajettavuus, suorituskyky jne.

    Jos suhtaudun asiaan ultra-rationaalisesti, niin kyllä Volvon hinta-laatusuhde pesee Audin mennen tullen. Tiedän monia, jotka ovat päätyneet Volvoon tällä perusteella.

    AWD

      
  • Outo kysymys.
    Jos olet lukenut storyn viime vuonna hakemastani 530 D Farkusta Saksasta, mitä sain siitä myydessäni sen, sekä Challengerin, on minulla nostaa käteistä vaikka huomenna ja voin ostaa sekä maksaa kerralla Audi A6 3.0 Tdi Quattron. Toki kävin kuumana pitkään. Venytin koko ajan ostoa, siis tuomalla Saksasta. 4 kumipyörää ja peltiä.
    Mitä teen?
    Olen tilannut rivariini keittiö- ja saunaremontin, sekä tulee lasitettu ulkoterassi saunasta. Kun on päätyrivari Espoossa 300 m meren rannasta, lienee arvonnousu huomattava. Ehkä haen Saksasta hyvän Volvon, tai Audi Avant 2,5 Tdi:n. En sijoita kaikkea yhteen autoon. Voin toki myydä myöhemmin huoneistoni, muksut ovat muuttaneet, mitä teen yksin tässä? Voisin hyvin ajaa Volvolla, jos haluan tuliterän CLS 350:n myyn tämän ja muutan esim. kaksioon. Siivoamistakin on vähemmän. Mutta huono puoli on, että tallia ei ehkä sitten ole!
    Niin, wanha diesel Jetta on tuossa, sekä Suburban silläaikaa kun tuttavani ovat Brasialiassa. Haluaisivat näin myydä sen minulle. Saa nähdä, on kolkon oloinen talvella lyhyellä matkalla, odottaessa että ne 4 pakastearkullista kylmää ilmaa lämpiää ajossa!

      
  • Aloittaja oli osin oikeassa, osin väärässä. Oikeassa hän oli siinä, että volvomies haluaisi ajaa Mersulla. Mutta väärässä siinä, ettei volvomiehellä muka olisi rahaa ostaa Mersua. Miksi sitten volvomies ei aja Mersulla? Koska volvomies ei USKALLA. Siksi, että Mersu ja Bemari ovat liian huomiotaherättäviä ja leimaavia volvomiehen mielestä; hän on tyypillinen suomalainen, ujohko, ei halua herättää huomiota, kateutta tai sensellaista. Hän haluaa ajaa vähän Golfia paremmalla (?) autolla ja haaveilee Mersusta, muttei uskalla ostaa sitä koska silloin saisi kiusallista huomiota.

    Tämä vaatimattomuuden ja pröystäilyn välimaastossa kamppaileva jäyhä perheenisä siis ostaa suht neutraalin 'puolipremium'-auton, joka on niin arkinen ja niin paljon Mersuja halvempi, että kateellinen ja kaikkien kanssa samanlaiseksi pyrkivä suomalainenkaan ei sitä ( kovin ) pahakseen pane. Kansan riveissä Volvo on onnistunut myös leimaamaan tuotteensa turvallisiksi. Niinpä katsotaan perheenisän olevan vain vastuuntuntoinen kun hankkii Volvon lapsiensa turvaksi. Pahempi juttu olisi, jos olisi BMW, sillä sen imago on aggressiivinen ja urheilullinen. Ei - sellaista moni suomalainen karttaa, ties mitä hänestä luultaisiin, sehän sotii suomalaista kansanhyvettä, vaatimattomuutta, vastaan.

    Sama juttu Mersun kanssa, paitsi että sillä on taas ökyleima. Mersun imago ei ole urheilullinen vaan jopa pappamainen, sillä niillä ajavat usein kypsemmät, isomahaiset ukot. Mutta se hinta! Ja nokalla vielä tähti, jonka tunnistaa Pihtiputaan Mummokin! Ja taas kärsii suomalainen vaatimattomuuden ja nöyristelyn kansallishyve kun Mersusta noustaan Alepan pihalla! 'Mitä nekin luulevat olevansa?' Ei, ei! Volvo on imagoltaan vaatimattoman tasapaksu ja perhearvoja korostava, joskin se ylihinnoiteltuna omaa tiettyä varallisuuden leimaa.

    Hyvä valinta siis niille, jotka eivät USKALLA ajaa BMW:llä, Mersulla tai - mikä hirveintä, Jaguarilla tai Cadillacilla! Myös Lexus on paha, sillä sen hankkiminen osoittaa yksilöllisyyttä ja ennakkoluulottomuutta, jotka ovat kirosanoja suomalaisten Hyveiden Oppaan esipuheessa! Siksi tässä maassa Corollat ja Volvot myyvät. Ne eivät ärsytä tai aiheuta kateutta tai kerää huomiota. Volvo on vähän parempina pidettyjen autojen corolla. Tuulipukukansa ajaa Corollalla ja ne, joilla on Stockmannilta ostettu tuulipuku ajavat Volvolla.

      
  • Suomessa tämä auton merkkijuttu on mennyt ihan liian pitkälle. Ihmiset mieltävät esim. BMW:n paljon kalliimmaksi kuin mitä se onkaan. Esim. jos ajat 318i:llä, niin naapurit on kateudesta vihreitä, vaikka niillä itsellään olisi Passat TDI, joka on kalliimpi auto.

    Juuri tästä syystä ajetaan Volvolla. Volvo kun ei Suomalaisella kateuslogiikalla ole kallis auto, vaikka maksaisikin yhtä paljon kuin Mersu tai Bemari :grin:

      
  • Voin vain kertoa esimerkin itsestäni.
    Kun ei ollut löysää rahaa, oli kova hinku saada yhä uudempi ja "parempi" auto.
    Nyt kun sen voin ostaa, ei teekkään samalla tavalla mieli, teen jotain järkevämpää sillä, kuten tuossa yllä kerroin.
    Tänään oli oikein hyvä Suburban keli, jatkunee yli viikonlopun.

      
  • On ollut matkan varrella useampikin Volvo ja aina vaihtaessa olen testannut myös saksalaisia vaihtoehtoja vaan ei ole tullut päädyttyä MB:n tai BMW:n. En ole oikein viihtynyt ko autoissa vaan Volvon mukavuus ja käytännöllisyys on vienyt voiton. Reilu vuosi sitten päätin luopua viimeisismmästä Volvostani mutta ei osunut valinta saksalaiseen tälläkään kertaa vaikka koeajoin niin Audin, Bemarin ja Mersun, vaan valinta oli Jaguar joka oli lähempänä Volvon mukavuutta kuin yksikään saksalainen.

      
  • Noin viitisen vuotta sitten isäni hankkiessa työsuhdeautoa tuli tutkailtua markkinoita silloisen 220-250 tuhannen mummonmarkan hintaluokassa. Tavoite löytää kohtuutilava, mukava, riittävästi varusteltu, vähän paremmin tehty isohko auto, kun aikaisempi W124-koppainen E-mersu oli jo aikansa palvellut. Kävimme markkinat läpi. Muutamia arviota:

    Audi A4 - kalliin oloinen kokoisekseen, meluisa ja epämukava. A6 ulkona budjetista.

    BMW 300 sarja - EiEiEiEi. Ihan liian pieni kottero, farkku todellinen näennäisfarkku. 500-sarja liian kallis.

    Ford Mondeo - Hyvä ajaa ja tilava mutta meluisa ja ei sytyttävä.

    Mersun C-sarja. Pieni ja kallis.

    Japanilaisissa ei ollut ainuttakaan järkevää vaihtoehtoa.

    Volvo V70 - istuinmukavuus ja muutenkin kuljettajan paikka ylivoimainen, ajo-ominaisuudet hyvät (joskaan alusta ei kaikkein mukavin), hiljainen, hyvin tehdyn ja tukevan oloinen. Riittävät varusteet ja tilat. Ja hinta sopiva.

    Eli eipä noita vaihtoehtoja sitten loppujen lopuksi olekaan kovin montaa. Ehkä muillakin on käynyt samalla tavalla?

    Ehkä jotkut ostavat Volvon köyhän miehen mersuna mutta on myös ihmisiä, jotka ostavat Volvon siksi, että sen ominaisuudet suhteessä hintaan ovat aika hyvin tasapainossa.

    [jalkkis muokkasi tätä viestiä 21.01.2005 klo 10:02]
      
  • Lainaus:
    21.01.2005 klo 00:02 AkiK kirjoitti
    Suomessa tämä auton merkkijuttu on mennyt ihan liian pitkälle. Ihmiset mieltävät esim. BMW:n paljon kalliimmaksi kuin mitä se onkaan. Esim. jos ajat 318i:llä, niin naapurit on kateudesta vihreitä, vaikka niillä itsellään olisi Passat TDI, joka on kalliimpi auto.

    Juuri tästä syystä ajetaan Volvolla. Volvo kun ei Suomalaisella kateuslogiikalla ole kallis auto, vaikka maksaisikin yhtä paljon kuin Mersu tai Bemari :grin:

    Puhut täyttä asiaa. Vanhus jolla oli upea uusi Camry kaikilla varusteilla oli kateellinen naapurilleen jolla oli noin 20-vuotta vanha S-mersu.

      
  • Niinpä. Jos ostan uuden Nissan Micran, ei kukaan ole kateellinen. Jos ostan käytetyn Alfa-Romeo 156:n niin johan ollaan kateellisia. Kuitenkin tuo Micra on 5 000 € kalliimpi..

      
  • Lainaus:
    21.01.2005 klo 10:23 Anders-Simo kirjoitti
    Niinpä. Jos ostan uuden Nissan Micran, ei kukaan ole kateellinen. Jos ostan käytetyn Alfa-Romeo 156:n niin johan ollaan kateellisia. Kuitenkin tuo Micra on 5 000 € kalliimpi..

    Itse asiassa kaverillani oli 98-mallinen Alfa Romeo 156 ja hinta noin 12 000 euroa. Hänen kaverinsa olivat kateellisia hänelle ja monet muut. Mutta kun jollakin on uusi alemman keskiluokan perheauto 2-litrasella koneella ja hyvillä varusteilla, niin ei semmoinen mitään kateutta herätä. Micra taas herättää hilpeyttä ja naurua... :smile:

      
  • Micra on niin hassunnäköinen, ettei sille olla kateellisia, vaikka se maksaa halvimmillaankin uutena 1000 euroa enemmän kuin tällainen hieno coupe-BMW:

    http://autotalli.fi/crometapp/product/cars/search/public/item.jsp?list=.11.9CFC3F618BF6ED8A2CE941CDF8200C7E&id=714147&portal=at&.pkg=73267571&.pkg=73267570

    Ottakaa myös huomioon, että tuon Bemun hinnasta voi tinkiä tonnin helposti ja kun Micraan lisää toimituskulut ja toiset renkaat niin Micra on 3000 euroa kalliimpi. Eikä vaan kukaan kadehdi. Yli kymmenen vuotta vanhaa Beemeliä ne sitten kadehtivat, vaikka käyttöominaisuuksiltaan Micra on paljon tasokkaampi ja sillä on roimasti enemmän kilometrejäkin edessä....

    Kateus pohjautuu usein mielikuviin, luuloihin ja asiantuntemattomuuteen... jos on pakko tuntea kateutta niin olisivat sitten kateellisia edes aiheesta. Itse kyllä ottaisin sen uuden Micran tuon vanhan Bemun sijaan, sillä sitä BMW:tä ei puolla juuri mikään muu kuin sporttisempi ulkonäkö ja pari sekkaa parempi kiihtyvyys. Kaikki muu onkin miinuspuolella arkikäytössä....

      
  • Lainaus:
    21.01.2005 klo 14:34 Anders-Simo kirjoitti
    Kateus pohjautuu usein mielikuviin, luuloihin ja asiantuntemattomuuteen... jos on pakko tuntea kateutta niin olisivat sitten kateellisia edes aiheesta. Itse kyllä ottaisin sen uuden Micran tuon vanhan Bemun sijaan, sillä sitä BMW:tä ei puolla juuri mikään muu kuin sporttisempi ulkonäkö ja pari sekkaa parempi kiihtyvyys. Kaikki muu onkin miinuspuolella arkikäytössä....


    Jos itselläni olisi varaa vain johonkin vanhaan japanilaiskinneriin, kadehtisin BMW:n takavetoisuuden hauskuutta, kuutoskoneen ääntä ja suorituskykyä.

      
  • A-S: ”Kateus pohjautuu usein mielikuviin, luuloihin ja asiantuntemattomuuteen.”

    Mielestäni kateus on syvemmällä, nuo mainitsemasi tekijät vain ovat vaikuttamassa siihen MISTÄ ihminen milloinkin on kade. Tarkoitan, että ihminen joko on tai ei ole kateellinen luonteeltaan, kateellinen löytää kyllä kohteen kateudelleen, todellisen tai keksityn, ja siihen vaikuttavat mainitsemasi syyt.

    En ole lukenut alaa enkä asiantuntijoiden kommentteja, niinpä tästä on helppo puhua, voi säveltää omasta päästään. Uskon kateuden kumpuavan siitä, ettei osaa olla iloinen toisen puolesta, jos tällä joko omasta tai kadehtijan mielestä on jokin asia paremmin kuin kadehtijalla.

    Lisäksi mielestäni kade ihminen ei välttämättä halua samaa, mitä hän toisella kadehtii, hänelle voi riittää jo sekin, että toinen menettää kadehtimisen aiheen tai kohteen. ”Ei se mitään vaikka minulla menee huonosti, kunhan muilla ei mene hyvin”. Siksi jo esim. kadehditun auton kolari tai avioero kauniista vaimosta riittää iloon, ei tarvitse välttämättä saada kateuden kohdetta itselle.

    Oikeastaan kyse ei ehkä ole siitä kadehditusta asiasta, koska kateus voi syntyä jo siitä, että toinen on tyytyväinen vaikkapa autoonsa, jonka toinen tietää tai ”tietää” todellisuudessa huonoksi. Tämänhän ei pitäisi herättää kateutta, päinvastoin sen pitäisi aiheuttaa vahingoniloa. Kadehtija siis ehkä kadehtiikin toisen hyvää mieltä, todellista tai oletettua.

    Tähän viittaa mielestäni sekin, että kadehtijan aiheettomaksi tietämä onni, esimerkiksi Volvo-miehen tyytyväisyys autoonsa, suututtaa vielä enemmän kuin jos kyseessä olisikin Ferrari tai Maybach. Jokainen ymmärtää ne hienoiksi, mutta että on onnellinen kälysestä Volvosta, sitä ei kestä.

    Sanotaan että köyhältä puuttuu paljon, mutta ahneelta kaikki, mielestäni samaa voi sanoa kateellisesta. Vaikka omistaisi kuinka paljon tahansa, aina joku toinen voi iloita enemmän. Kateus voi olla tärkeä talouselämää pyörittävä voimavara, koska se pakottaa riivaamansa ihmisen yrittämään enemmän, jotta saisi hymyn hyytymään naapurilta.

    En kadehdi kateellisen osaa, on varmasti hirveätä elää tietoisena siitä, että joku nauttii jostain, joka ei ehkä olisi nauttimisen arvoista ollenkaan. Hirveintä on, ettei tämä onnellinen mulkku ymmärrä ollenkaan, ettei hänellä pitäisi olla mitään syytä onneensa.

    Sanotaan, että hyvä poliisi on sellainen, joka pystyy ajattelemaan kuin rikollinen. Olen myös huomannut, että epärehelliset ihmiset ovat muiden suhteen epäileväisempiä kuin rehelliset. Päteeköhän sama kateuteen, onkohan kateellisuudesta eniten puhuvat tietoisia kateellisuudesta siksi, että ovat itse keskimääräistä taipuvaisempia kateuteen?

      
  • Lainaus:
    20.01.2005 klo 18:02 olmi kirjoitti
    Volvon 5-sylinterinen moottorikin lienee alkujaan esitelty jo vuonna 1991. Tottakai sitä on uudistettu mutta käyttääkö yksikään saksalaisista "premium-merkeistä" niin vanhaa moottoria?



    Eikös Audi 1.8T:n alakerta ole jo 80 -luvulta? :wink:

    Siis lohko 1781 cm³ ja hyvin toimii ... liekköhän tehneet niitä niin paljon että eivät ole vieläkään loppuneet :smile:

    [Erästaas muokkasi tätä viestiä 21.01.2005 klo 16:29]
      
  • ,

    [Erästaas muokkasi tätä viestiä 21.01.2005 klo 16:25]
      
  • TeeCeellä oli kyllä pointtia jutussaan. Lisäisin kuitenkin sen, että monesti ollaan 'turhaan' kateellisia. Esimerkiksi se BMW ei ollutkaan niin kallis kuin luultiin tai sen uuden Mersun omistaja ei olekaan onnellinen. Kyllä täällä jokaisella murheensa on vaikka joku asia olisikin paremmin kuin toisella..

    Kyllähän se kateus johtuu ennenkaikkea luonteesta eikä mistään yksittäisestä esineestä, vaikka se voikin laukaista reaktion. Toisaalta voi myös olla nk. oikeutettua eli 'pyhää' kateutta, jos joku mätä ja kavala yksilö pyörii rahoissa samalla kun rehellinen ihminen jatkaa hernekeittoa vedellä.

      
  • Jalkkis Audi A4 - kalliin oloinen kokoisekseen, meluisa ja epämukava.

    Kalliimpia suhteessa ovat Jaguar ja Mersu. Bemari pyörii samoissa hinnoissa. Täytyy huomioida että Audissa on selvästi pienemmät ylläpitokulut.
    Meluisa, on saanut meluisuudestaan kaseja. Melu on keskimääräistä premiumia hieman kovempaa, mutta ei erityisen häiritsevää.
    Epämukava niin istuimet ja hallintalaitteet vat kohdallaan, jousitusta on kehuttu, ajettavuus on erinomainen, talviominaisuudet 9,2 viisi lumitähteä (minun mielestä todella kivaa ajaa talvellakin), tilat ovat samanlaista kuin mersussa. Testin mukaan paremmat tilat kuin S60:ssa, C-mersussa ja 3-sarjalaisessa (uusi 3-sarjalainen on eri juttu).

    Täytyyhän omaa autoa puolustaa... :wink:

      
  • Lainaus:
    20.01.2005 klo 18:02 olmi kirjoitti
    Minulla on aidosti sellainen kuva Volvokuskeista että lähes kaikki heistä vaihtaisivat heti BMW:hen tai Mersuun jos heillä olisi vähän enemmän varallisuutta tai parempi autoetu. Olenko oikeassa?

    Mahtavaa trollailua :grin:

    Tulin tässä itsekin hankkineeksi käytetyn auton 10 vuoden autottoman kauden jälkeen (tämä siis vuosi sitten). Tuo 10 vuoden autoton kausi johtui ihan siitä että uuteen omakotitaloon pääsee paljon helpommin käsiksi kun laskee paljonko rahaa säästyy tuona aikana.. PALJON.

    Alunperin lähdin hakemaan V70:stä, mutta vielä tuolloin ei saksan tuonti ollut painanut uuden korimallin -01 hintoja lähellekään sitä tasoa mitä olisin ollut valmis maksamaan. Volvot kun perhana säilyttävät arvonsa jostain kumman syystä paremmin kuin mersut.

    Loppujen lopuksi tein valinnan kolmen eri auton väliltä:

    Erään tutun kautta minulle tarjottiin -99 MB 240 E:tä . ~160 000 mittarissa avantgarde varustus ja 17" laatualut. Lopullinen hinta olisi luultavasti ollut jossain ~27000 kieppeillä. Auto tuotu saksasta vuosi takaperin.

    Eräs sukulainen olisi myynyt todella leuhkan saksantuonti Audi A8:n Quattro 3,5l 13 000 eurolla (ilman veroja) varustelu oli hulppea mutta hieman hirvitti tuo 190 000 ja heti edessä häämöttävä ketjun vaihto.. Sitä ei aivan halvalla olisi tehty.

    Sitten löytyi ihan aito suomiauto -99 S80 ja 96 000 mittarissa. kotiinkantohinta 25 000. Ihan tuollaista en ollut hakenut mutta kallistuin sedaniin koska vastaavasta farkusta olisi saanut maksaa kuitenkin enemmän. Ne ovat kysytympiä ja siksi 'liian' arvokkaita.

    Audin noista olisin mieluiten halunnut, mutta ei vaan pokka kestänyt. Vakuutusmaksut, huoltokulut ja saksalainen alkuperä arveluttivat, verotuskin olisi painanut hinnan luultavasti yli vollen hintojen joten jänistin..

    Mersu ei sykähdyttänyt millään tavalla. Huonompi ajettavuus kuin S80:ssä, tylsempi ohjaamo, huonompi varustelutaso, ja paljon huonommat penkit. Niin ja tietysti ~70 000 enemmän mittaria.

    Niin että tavallaan olit oikeassa, taaskin yksi volvomies joka ei uskaltanut ostaa liian luxusta. Mersu ei vain ole vaihtoehto, siinä ei ole kertakaikkiaan mitään mikä puoltaa sen volvoa korkeampaa hintaa. Bemareista en tiedä, mutta uskoisin että paremman vastineen niissä rahoilleen saa kuin mersuissa. Volvon todellinen kilpailija on Audi joka on tällä hetkellä niskan päällä ihan siitä yksinkertaisesta syystä että sillä on uudemmat mallit. Tilanne muuttuu 2006 jolloin volvo esittelee uudet versiot V70 ja S80 malleista. Huhu kertoo että V90 olisi tulossa..

      
  • Tuostahan oli joskus vertailu myös TM:ssä, missä oli mukana E280 ja S80 2.9. Tuossa testissä Mersu voitti Volvon selvästi, vaikkei kummankaan ajettavuutta oikein kehuttu. Itsekkin olen molemmilla noilla malleilla jonkin verran ajanut ja kumpikaan ei ole kovin hyvä ajaa, mutta Mb on mielestäni kuitenkin selvästi Volvoa parempi varsinkin Avantgarde paketilla.

    Kuitenkin olisin noista vaihtoehdoista todennäköisesti päätynyt myös Volvoon vähäisempien kilometrien ja uudemman mallin takia. Tuon luokan käytetyistä valitsisin kuitenkin ilman muuta 500-sarjalaisen Bmw:n, joka on mielestäni selkeästi parempi ratkaisu kaikilta osin kuin nuo yllä mainitut. Nykyinen E-sarjalainen on tosin kuronut eroa aimo harppauksen kiinni. Toinen vaihtoehto olisi A6:nen.

      
  • Lainaus:
    26.01.2005 klo 14:31 individual kirjoitti
    Tuostahan oli joskus vertailu myös TM:ssä, missä oli mukana E280 ja S80 2.9. Tuossa testissä Mersu voitti Volvon selvästi, vaikkei kummankaan ajettavuutta oikein kehuttu. Itsekkin olen molemmilla noilla malleilla jonkin verran ajanut ja kumpikaan ei ole kovin hyvä ajaa, mutta Mb on mielestäni kuitenkin selvästi Volvoa parempi varsinkin Avantgarde paketilla.


    Tuostahan oli joskus vertailu myös Tuulilasissa missä oli mukana E 240A ja Volvo S80 2.9A. Tuossa testissä volvo voitti mersun selkeästi.

    -- Lainauksia --
    Ohjaamo:
    Parhaan ajoasennon saa BMW:ssä, Saabissa ja Volvossa. Näissä kaikissa saa millilleen haluamansa asennon, kun sen vain malttaa hakea.

    Mersun ohjauspyörässä ei ole mitään säätöjä, sen sijaan istuimen korkeutta ja selkänojan kaltevuutta säädellään sähkön voimin. Ajoasento ei yllä neljän äsken mainitun tasolle.

    Takatilat:
    Volvon takaistuimen tyyny on muotoiltu kahdelle, tosin aika laimeasti. Sen sijaan selkänojan reunojen kaaret ovat huomattavan voimakkaat. Sisään mennessä pää osuu helposti oviaukon reunaan. Kahdelle täällä on suorastaan ruhtinaalliset oltavat. Kolmaskin matkustaja sopii hyvin leveään autoon, ja sopisi vielä paremmin, jos selkänojan kaaret eivät painaisi sivumatkustajia sisäänpäin.

    Keskipaikalle joutuva saa jalkansa luontevasti sijoitettua, mutta reisituki on vaatimaton, ja pääntilakin voisi olla reilumpi. Selän taakse jäävä kyynärtuki painaa hieman. Ulos mennessä kenkä osuu helposti oviverhoiluun.

    Mersun kyytiin on helppo astua. Volvon tavoin istuintyyny on varsin lautamainen, selkänoja on selkeästi muotoiltu kahdelle. Kaksi henkeä matkustaa muuten herroiksi, mutta raadin mielestä istuin on liian vaakasuorassa. Pääntila reunoilla on hieman Volvoa runsaampi, samoin polvitila koverrettujen etuistuinten taustojen ansiosta.

    Leveyssuunnassa Volvo vie voiton. Keskimatkustajalla reisitukea ei ole juuri ollenkaan, ja iso kardaanitunneli vaikeuttaa jalkojen luontevaa asettelua. Ulostulo sujuu helposti.

    Ajettavuus:
    Mercedes-Benzissä ja Volvossa on jo enemmän huomauttamista. Mersun ohjaus ei ole hassumpi maantiellä. Tunnokkuus ja tarkkuus voisivat olla paremmatkin, mutta ilmeisesti valmistajan ideologiaan kuuluu, että auto ei saa reagoida liian herkästi kaikkiin pieniin ratinkäännöksiin. Sivutuuli heiluttelee selvästi. Jousituksen toimintaa ei voi moittia.

    Volvossa oli lisävarusteena saatava nopeuden mukaan säätyvä ohjaustehostin. Sen ongelmana on yliherkkyys. Keskialueella tunto on heikko, ja auto tuntuu jotenkin hermostuneelta. Onneksi tähänkin tottuu, mutta autonvaihdon yhteydessä siihen aina kiinnitti huomiota. Vakio-ohjaus tuskin voi olla huonompi. Sen sijaan jousituksen pintakovuuteen ei totu. Ilmiö on varsinkin tässä luokassa melkoinen synti. Varsinaiset töyssyt auto kuitenkin hoitaa kelvollisesti.

    Ääritilanteet:
    Väistökokeen paras niin kuormattuna kuin kuormatta on Volvo. Käytös säilyy neutraalina luistonesto päällä tai poiskytkettynä. Ohjauksen liiallinen tehostus ei häiritse keilakujassa. Kun pito loppuu, auto lähtee helposti hallittavaan nelipyöräluisuun.

    Kuormattuna Mersu lähtee pieneen luisuun jopa ajonhallintajärjestelmä kytkettynä. Tunnoton ohjaus kiusaa jonkin verran. Rauhallisuus katoaa, kun ESP kytketään pois päältä. Auto kallistuu voimakkaasti, jonka jälkeen pito irtoaa.

    Ilman kuormaa ESP puuttuu peliin hanakasti. Näin vauhti hidastuu ja haluttu ajolinja on helposti pidettävissä. Järjestelmän poiskytkemisen jälkeen sladi alkaa helposti, ja korjausliikkeistä tulee hieman kulmikkaita.

    Mukavuus:
    Volvo ja BMW ovat porukan hiljaisimmat matkakumppanit. Saksalaisessa kuuluu ajoittain rengasääniä, Volvossa vieno tuulensuhina alkaa satasen nopeudessa.

    Mersu nappaa pronssin. Rengasäänet ovat selvemmät kuin kahdessa edellisessä.

    Muita:
    Mercedes-Benz uskaltaa taata puhkiruostumattomuuden peräti kolmeksikymmeneksi vuodeksi. Volvo lupaa kahdeksan vuotta ja Chrysler vuotta vähemmän. Lopuilla reiät menevät omaan piikkiin kuuden vuoden jälkeen.

    Saab otti selvän voiton peräti yhdeksän pisteen turvin. BMW korjasi hopean ja Volvo pronssin saksalaiselle kolme pistettä hävinneenä. Jaguar ja Mersu jakoivat neljännen sijan, Alfa ja Chrysler jäivät hännille. Voittajan ja peränpitäjän eroksi muodostui 31 pistettä.

    -- lainauksia päättyy --

    Omat huomiot:
    Mersussa ei kaadettavia takaselkänojia (ei edes lisähintaan) volvossa vakiona kahdessa osassa kaatuvat selkänojat (lukitus hienosti tavaratilassa) ja bonuksena suksiaukko. Mersu ei siis suurehkosta koostaan huolimatta käy farmarin korvikkeesta.

    Mersussa tuo puhkiruostumattomuustakuu tulee tosiaankin tarpeeseen. Noita puhkiruostuneita E sarjalaisia onkin kaikessa hiljaisuudessa paikkailtu mikäli omistajat ovat sitä tajunneet vaatia. 6 vuotta vanhassa vollessa ei ole vielä minkäänlaista ruostetta saati sitten puhkiruostetta joten tuo 8 vuoden takuu on lievästi sanoen konservatiivinen. Varsinkin kun ottaa huomioon Vi Bilägare lehden volvon 5/5 ruostesuojauspisteet ja Mersun 2/5.

    Mesen avantgarde varustus ei yltänyt tuon löytämäni volleyksilön tasolle (automaatti, nahat, monitoimi-puolipuuratti, 2 alue autom. ilmast, CD + 11 kajaria, maavalot, tuulilasin pikasulatus, etu/taka sumuvalot, sähköinen lapsilukitus, sähk. sivupeilit, autom. taustapeilin tummennus, salpalukitus, vakionop, ajotietokone, whiplash suoja, SIPS, joten sekin oli tässä tapauksessa miinusta.

    [Hezaurus muokkasi tätä viestiä 26.01.2005 klo 17:06]
      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit