Ajatellaanpa historiallisesti??-ko/ö

114 kommenttia
13
  • Joidenkin tutkimusten mukaan brändiuskollisimpia ovat Toyotan ja BMW:n omistajat. Kumpaistenkin joukossa on keskimääräistä selvästi enemmän autoilijoita, jotka eivät voisi kuvitellakaan ajavansa millään muulla. Perusteluna molemmat kertovat että "ei mulle merkki mitään merkitse, mutta kun tämä x vaan on niin hyvä/luotettava/edullinen/dynaaminen/mitälie. Eipä siinä mitään pahaa sinänsä ole.

    Useinkin uudehkoilla ns. tavallisilla autoilla ajavat vetoavat siihen, että ko. auto on heille "järkivalinta". En ole kuitenkaan havainnut siinä mitään sen järkevämpää puntarointia kuin kalliimmillakaan ajavien keskuudessa. "Järkihän" riippuu näissä asioissa täysin siitä mitä vaakakuppiin laitetaan.

    Jos vain raha ratkaisee, niin silloin ei tule varmasti ostettua yhtään uutta autoa. Onhan täysin hatusta vedettynä esim. minulla aikanaan ajossa ollut Saab 900 vm -90 taloudellisesti aivan ylivertainen auto verrattuna kaikkiin uusiin. Kestävä, hyvä ajaa maantiellä, riittävän tilava, niitä saa alle 250 tkm ajettunakin tonnilla, korjauskulut b-osilla ja tarvikkeilla olemattomat ja lämminkin talvella. Bensaa se vie väh. kolme litraa enemmän kuin 1.6 litrainen nykyauto eikä ole nykyisiä muotoiluihmeitä ketterämpi, mutta mitä väliä tuolla auton hinnalla mitä se vie tai jos se on vähän kankea parkkiksella kääntää. Pelkällä uuden Corolla-luokan auton vuotuisella arvonmenetyksellä ajelee tuollaisella vuosia. Jos joku omistaja on sen joskus ruostesuojannut ja malttanut sitä joskus pestä, niin pari vuotta tästä eteenpäin se on edelleen(kin) saman verran ruosteessa kuin nyt uutena ostettu suojaamaton auto.

    Ja jos raha olisi tärkeää mutta haluaisin ostaa vähän uudemman käytetyn kuin tuon Saabin, niin katselisin hyviä yksilöitä niistä merkeistä ja malleista, jotka käytettynä ovat ns. aliarvostettuja. Ei tule maksettua ilmasta, kuten Toyotan tai BMW:n logosta :grin: :wink:

    [AkiK muokkasi tätä viestiä 03.01.2007 klo 11:48]
      
  • Minä en mielelläni arvostele muita kulkineita, mutta nämä keskustelut ovat siitä ihmeellisiä,että perinteinen laatumerkki yritetään kaikin keinon kyseenalaistaa, ymmärtäisin sen, jos se tehtäisiin ko. merkin omistajatasolla.

    Mutta kun se hauskuus ja juoni onkin siinä, että huomaan sinun tekevän itsekin juuri niin!

    Sinun vastaava toiminta on jotenkin "oikeutetumpaa", mikä juuri on niin mielenkiintoista tässä keskustelussa: mistä sellainen tulee?
    Et voi millään muotoa väittää, etteikö ESIM. Toyota (johon minä olen tarttunut myös vain esimerkin vuoksi) olisi myös perinteinen laatumerkki? ;)

    Ja jos kerran asia on alunalkain yksi-hailee, niin miksi IHMEESSÄ lähdit edes kommentoimaan tähän keskusteluun mitään? Jos asia koskettaa "vaikka ei se oikeasti kosketakaan", niin....

    [Kumppani muokkasi tätä viestiä 03.01.2007 klo 12:05]
      
  • Siksi ihmeessä lähdin kommentoimaan näitä juttuja, koska minun aikani on pelkkää vapaa-aikaa, ja on kiva huvikseen kommentoida poikien juttuja. Asiaan taas, nämä asenteet autoihin ovat niinkuin varmaan ymmärrät sellaisia, että niitä ei muuta mitkään tällaiset keskustelut tai todistelut. Jokaisella on oma arvomaailmansa se täytyy vaan hyväksyä. Joillekin joku merkki on aina yläpuolella muiden.

      
  • Asiaan taas, nämä asenteet autoihin ovat niinkuin varmaan ymmärrät sellaisia, että niitä ei muuta mitkään tällaiset keskustelut tai todistelut. Jokaisella on oma arvomaailmansa se täytyy vaan hyväksyä. Joillekin joku merkki on aina yläpuolella muiden.

    Hear hear!

    Nyt sinä kerroit sen juuri niinkuin minäkin ajattelin!

    Paiskataan kättä!

      
  • Paiskaan kanssanne, Gentlemen!

    Jusu T

    [quote title="03.01.2007 klo 12:46 Kumppani kirjoitti"]
    Asiaan taas, nämä asenteet autoihin ovat niinkuin varmaan ymmärrät sellaisia, että niitä ei muuta mitkään tällaiset keskustelut tai todistelut. Jokaisella on oma arvomaailmansa se täytyy vaan hyväksyä. Joillekin joku merkki on aina yläpuolella muiden.

    Hear hear!

    Nyt sinä kerroit sen juuri niinkuin minäkin ajattelin!

    Paiskataan kättä!

      
  • Mersu varmasti hyvä auto mutta itse en ole koskaan ostanut, tosin olen usein ollut kyydissä, mutta enimmäkseen takapenkillä. :sunglasses:
    Ketään loukkaamatta, siis tarkoituksellisesti, kerron että Mersun "brändi" on minulle sama kuin keikkaduunarit, "palvelusväki" ja mustalaiset, siis nuo tulee mieleen koska nuita kohtaa eniten Mersun puikoissa, siis arkielämässä tien päällä! :sunglasses:
    Itse ajelen varmasti huonommalla mutta en kuulu em. ryhmiin! :smile:

      
  • Kait Tojokin jonkinlainen brändi on kun on kivunnut maailman suurimmaksi autonvalmistajaksi? :sunglasses:
    Lisäksi saa myös myytyä kulkineensa! :smile:
    Minulla ei siis ole Tojoa, mutta kerran muinoin oli Carina ja se oli ihan OK! :sunglasses:

      
  • joo, on tää brändi-asia merkillinen juttu. toinen tykkää pepsistä ja toinen coca-colasta. kolmas esim. olvin colasta. joittenkin mielestä ne on kaikki samanlaisia ja toisille on sama kunhan jotain niistä on, ja täyttää juoman tarpeen :sunglasses: näistä tuskin kinataan hullun tavalla.

    autot kun on kyseessä meininki onkin ihan toinen, vaikka toi vertaus on jotenkin samaa sarjaa.

    ps. milläs todistat että cokis on parempaa kun pepsi? et millään, se on makuasia.


    :innocent: :innocent: :innocent:

      
  • Lainaus:
    03.01.2007 klo 11:18 MMS kirjoitti
    nämä keskustelut ovat siitä ihmeellisiä,että perinteinen laatumerkki yritetään kaikin keinon kyseenalaistaa


    Nykyään se menee monesti myös toisinpäin. Valmistustekniikoiden kehityttyä kaikki autot ovat sinänsä käyttökelpoisia, mutta tätä ei haluta myöntää vaan tulokkaiden laatu kyseenalaistetaan ihan vaan mutu-tuntumalta.

      
  • Miettikääpä uudelleen sew ladan osto!
    -uusi 110 =11000e
    -5v vanha lada 110 arvo=ei paskaakaan ehkä n.500e (itse en maksaisi edes tuota)


    -uusi perus corolla= 18000e
    -5v vanha corolla= n.11000e(kallis mutta minkäs teet)

    Kumpi tulee halvemmaksi ja mukavammaksi autoksi sen 5vuoden aikana minkä sillä ajat.

      
  • En tiedä mitä brändi käsitteenä kenellekin tarkoittaa, pehmeätä taksikyytiä vai radalle jäänyttä formulaa kenties, mutta tässä hieman karua luettavaa nyky-mersumiehelle.

    http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Luotto+japanilaisiin+on+vahva/1135224115349

      
  • Oli niin tai näin, kuitenkin ehkä vaatimustaso on ns. premi-merkeillä on suurempi kuin perus-auton omistajalla. Se myös mainittiin ko. jutussa. Kuitenkin olen sitä mieltä, että kalliimman omistajalla ei mahdollinen korjaustoimenpide ole niin suurimerkityksellinen asia. Perus-auton omistajalla voi budjetti heilahtaa pahemman kerran jos isommpi vika kohtaa. Ihmetellä täytyy "ei omistajien" suurta kiinnostusta asiaan. Luulisi riittävän että oma kulkine toimii ja on siihen tyytyväinen. Ei tälläiset parjauskampanjat vaikuta omistajiin millään tavalla.

      
  • Paljonkohan siitä ladasta on saatu vaihdossa kun pyyntihinta on 2000e. Millä aikavälillä luulet sen menevän kaupaksi, veikkaampa että on liikessä ainakin puolivuotta. Paljonko on kohtuu ajetun corollan myyntiaika, joku 2vkoa suurinpiirtein.

    Jos olisit autokauppias, niin myisitkö enemmin ladoja vai toyotia? Esimerkiksi käy kyllä mikä tahansa muukin merkki kuin lada, siinä se hinnan ero juuri piilee. Juuri kukaan ei halua niitä ladoja uusina eikä käytettyinä oli se hinta mikä hyvänsä.

      
  • Juuri näissä mielikuvissa homman "juju" piilee. Kukaan ei Ladaa halua siitäkään huolimatta, että kokonaiskustannuksiltaan olisi edullinen. Omat "kasvojen" säilyttäminen, eli ei tarvitse kulkea työpaikalla "seinän ja tapetin" välissä on äärimmäisen tärkeää. Kuitenkin arvostellaan ns. premi-merkkien valintaa huonoksi koska japsin saisi paljon halvemmalla. Siis jonkilainen "brändi" koetaan kuitenkin tärkeäksi jopa japsien omistajilla. Sallittakoon premi-autoilijoille myös toteuttaa omaa "brändi" näkemystään vaikka he eivät halunneet tai halua japsia missään olosuhteissa hankkia. Hesarissa tänään oli kirjoitus suomalaisesta keskiluokasta. Yksi lause jäi mieleen: "Keskiluokka erottuu siten, että juovat parempaa viiniä ja valitsevat ranskalaisen auton, eivätkä japanilaista.

      
  • Lainaus:
    07.01.2007 klo 14:40 Ryne kirjoitti
    Paljonkohan siitä ladasta on saatu vaihdossa kun pyyntihinta on 2000e. Millä aikavälillä luulet sen menevän kaupaksi, veikkaampa että on liikessä ainakin puolivuotta. Paljonko on kohtuu ajetun corollan myyntiaika, joku 2vkoa suurinpiirtein.

    Jos olisit autokauppias, niin myisitkö enemmin ladoja vai toyotia?


    Sillä ei ole merkitystä, paljonko Ladasta hyvitetään vaihdossa uuteen. Sillä vain on merkitystä, paljonko omistaja Ladasta saa myydessään sen. Merkkiliikkeethän eivät edes ole kiinnostuneita yli 5-7 vuotiaista länsiautoista ainakaan, jos kilometrejä on vähänkään enemmän. Ei siis kannata tehdä kauppaa siellä, missä ei saa hyviä tarjouksia.

    Kaikki, mikä on hinnoiteltu oikein, menee kaupaksi. Oli tavara sitten Lada tai Mersu. Tästä minulla on kokemusta. Mutta se, kannattaako myydä Ladaa vai Toyotaa, ei vaikuta merkin arvon säilymiseen. Autokaupan kannattavuuden ratkaisee pääasiassa kate ja volyymi.

      
  • [quote title="07.01.2007 klo 15:05 MMS kirjoitti"]
    "Kukaan ei Ladaa halua siitäkään huolimatta, että kokonaiskustannuksiltaan olisi edullinen. Omat "kasvojen" säilyttäminen, eli ei tarvitse kulkea työpaikalla "seinän ja tapetin" välissä on äärimmäisen tärkeää."

    Voi olla noinkin, mutta itse suljen Ladan pois siksi, että pidän sitä epäluotettavana autona. Samasta syystä putoaa monet länsiautotkin kiinnostavien listalta. Jos Lada olisi yhtä luotettava kuin keskiverto japsi ja muiltakin käyttöominaisuuksiltaan siedettävä, harkitsisin varmasti sitä.

    "Kuitenkin arvostellaan ns. premi-merkkien valintaa huonoksi koska japsin saisi paljon halvemmalla. Siis jonkilainen "brändi" koetaan kuitenkin tärkeäksi jopa japsien omistajilla."

    Voi olla noinkin, mutta voi myös olla, että kallista autoa pidetään ominaisuuksiltaan keskihintaista japsia parempana. Usein konkreettisissa asioissa ei merkittävää eroa kuitenkaan ole, premiumissa on vain hieman erilainen tunnelma. Ehkä se riittää joillekin perusteeksi, toiset eivät varmaankaan hyväksyisi ajatusta siitä, että 30000 euron japsi voi olla yhtä hyvä tai parempi mm. ajettavuudessa kuin puolet kalliimpi premium. Silloin mielestäni tietynlainen brändi voi jopa johtaa kuluttajaa harhaan.

    "Sallittakoon premi-autoilijoille myös toteuttaa omaa "brändi" näkemystään vaikka he eivät halunneet tai halua japsia missään olosuhteissa hankkia."

    Sallitaan pois. En vieläkään vain tajua, mitä iloa kuluttajalle siitä on. Itse ainakin ostan auton sen ominaisuuksien perusteella, en maineen ja perinteiden. Ehkä siis edustan sitä aiemmin mainittua nuorempaa ajattelutapaa toisin kuin sinä.

    "Keskiluokka erottuu siten, että juovat parempaa viiniä ja valitsevat ranskalaisen auton, eivätkä japanilaista."

    Taitaa olla keskiluokka tympääntynyt omaan keskiluokkaisuuteen, koska ennen siihen kuului harmaa Corolla.

      
  • kommentoisin "Herbertille" sen verran, että sinullakin mielikuvat ja asenteet ovat tärkeimmät autonvalinta perusteet. Niin on myöskin minulla ja varmaan useimmilla autoilijoilla. Tämän Lada-jutun otin juuri tämän takia esiin. Itse jouduin tarkentamaan kantaani, koska lähipiirissäni on vähävarainen autoilija, jolle työmatka-ajo on välttämätön. Hän on ajanut vajaa 10v. ladalla työ+muutkin matkat. Keskimäärin 50tkm per vuosi. Yksilöillä 150-230tkm ilman suurempia korjauksia. Tästäkin syystä en näe mitään perustetta sille, että jotkut arvostelevat kiivaasti toisten valintoja. Ennakkoasenteet olisi syytä nykyaikana kyllä unohtaa.

      
  • en haluaisi mitään 'jatkosotaa' mutta pakko kysyä MMS:

    Lainaus:
    08.01.2007 klo 16:22 MMS kirjoitti
    en näe mitään perustetta sille, että jotkut arvostelevat kiivaasti toisten valintoja. Ennakkoasenteet olisi syytä nykyaikana kyllä unohtaa.



    jos olet tuota mieltä (muutenkin kuin tuossa Lada-asiassa), ja tuo on joku periaatteeasi, niin etkös silloin ''itse toimi'' periaatettasi vastaan, kun täällä halvennat ja haukut japseja? vai luuletko olevasi joku ''kateellisten uhri'' ja haukut vain kostoksi? tällä foorumilla on käsittääkseni vain annettu aiheellista kritiikkiä mersun nyky laadusta/kestävyydestä, ei sitä ole monikaan kyseenalaistanut (en edes minä) etteikö mersu kokonaisuutena ole mainio ja arvostettu auto. silti olet aina varpaisillaan heti jos joku vähän kritisoi.

    sitten sanot että ennakkoasenteet olisi NYKYAIKANA syytä unohtaa. en tiedä koskiko tuo lause vain ladaa, mutta jos olet noin yleensä tuota mieltä, sinullahan täytyy olla valtavat ennakkoluulot nykypäivän japsista. ymmärrän kyllä kaiken pilkan ja 'riisikupittelun' jossain 80-luvun lopun munamankeleissa tyyliin civic, mutta kannattaisi tutustua uusiin/uudehkoihin japseihin. jos niitä jollain tavalla pitää ala-arvoisina/huonoina, en oikein ymmärrä että siihen voisi olla syynä mikään muu kuin historia/asenteet.....

    :sunglasses:

      
  • "Petokselle" Olen monissa viesteissäni kyllä mielestäni jopa korostanut sitä, että en arvostele japseja tai muitakaan merkkejä. Se että itselleni en niitä ottaisi ei todista sitä että pitäisin niitä (muiden merkkien ohella) väheksyttävinä. Se vaan täytyy todeta että täällä kiivaasti arvostellaan yhtä merkkiä (mese) vastaan. Jopa eräs arvosteli ko. auton käsijarruvaijerin irtoamista tietämättä kyseisen osan toimintaperiaatetta. Sekin "sammakko" meni arvostelijoihin täydestä. Monet arvostelevat "periaatteen" vuoksi, vaikka kaikki autot tänäpäivänä täyttävät perustarpeen. Joillekin mese ehkä viestittää kielteistä asennetta ns. tasa-arvoon.

      
  • Lainaus:
    08.01.2007 klo 20:17 MMS kirjoitti
    Olen monissa viesteissäni kyllä mielestäni jopa korostanut sitä, että en arvostele japseja tai muitakaan merkkejä. Se että itselleni en niitä ottaisi ei todista sitä että pitäisin niitä (muiden merkkien ohella) väheksyttävinä.


    jaa, no ilmeisesti esimerkiksi kommenttisi ''eihän toyotalla ole särmää oikeille autoille'' ei ole minkäänlaista väheksymistä? :sunglasses:
    no , en ota liian vakavasti.. :grin:

    olen huomannut toki sen että mersu aiheuttaa kateutta, ja sen olet varmasti saanut huomata. itse ajattelen asian niin että ei muilla autoilla ajelevan mersusta kannata olla kateellinen. ja jos välttämättä jostain pitää olla kateellinen niin sitten siitä että jollain on varaa ostaa n. 50.000€+ maksava auto, ei niinkään siitä autosta että se olisi niin erinomainen (poislukien ehkä hienoimmat ja kalleimmat mallit). on myös mahdollista että jollain on varaa ostaa mersu, mutta se ei vaan jostain muusta syystä tule kysymykseen. ei silloin ole kyse mistään kateudesta. eikö vain?

    ja sanottakoon että tavalliset a-c-e-mersut ovat minulle ihan kuin muutkin autot, ei vaan herätä mitään kummempaa kunnioitusta eikä omistamisen halua, mutta ei pistä vihaksikaan. poikkeuksena vanhat isokoneiset coupet, jolla voisin kuvitella kruisailevani.
    se mikä on ollut tämän mersu kritiikkikamppaniani syy, on vain räikeä joittenkin 'ryhmien' yliarvostus ja omistajien ylimielinen käytös. varsinkin kun on samalla melko selvää (vaikka mersumies ei sitä näytä myöntävänkään) että verrattuna aiempaan, laatu on romahtanut.

    ja sitten vähän aiheen vierestä: aina puhutaan japseista, saksalaisista, premiumautoista jne. onko niitä aina järkevää yleistää ja lokeroida? eihän esim. bemarilla ja opelilla ole mitään yhteistä, ja toisaalta toiset japsitkin ovat huomattavasti parempia kuin toiset... ja japseistakin löytyy huippumallit jotka täyttävät premium-auton 'tunnusmerkit', mitkä ne nyt sitten kenellekin ovat...

      
  • [quote title="08.01.2007 klo 15:43 Herbert kirjoitti"]

    Voi olla noinkin, mutta voi myös olla, että kallista autoa pidetään ominaisuuksiltaan keskihintaista japsia parempana.

    No kyllähän ne joiltain ominaisuuksiltaan edellä ovat. En nimittäin oikein jaksa uskoa, että ostajat kautta maailman olisivat niin typeriä että maksaisivat pelkästä ilmasta. Miksi on Lexuksia, Acuroita ja Infinitejä, jos niissä ei Toyotaan, Hondaan ym. mitään eroa ole?

    Usein konkreettisissa asioissa ei merkittävää eroa kuitenkaan ole, premiumissa on vain hieman erilainen tunnelma. Ehkä se riittää joillekin perusteeksi, toiset eivät varmaankaan hyväksyisi ajatusta siitä, että 30000 euron japsi voi olla yhtä hyvä tai parempi mm. ajettavuudessa kuin puolet kalliimpi premium.

    Mikä on konkreettista ja mikä ei. Aika paljon eri autoja olen ajanut, enkä kyllä ole vielä löytänyt yhtään joka kokonaisuutena olisi ajettavuudeltaan parempi kuin oikeat premiumit. Täydellisiähän nekään eivät toki ole, mutta arvosteluskaala on täysin eri niille kuin tavallisille vehkeille. No ehkä Mondeo on parempi ajaa kuin jotkut isomman luokan premiumit ja siksi sen alusta isosta Volvostakin löytyy, mutta ei noiden kalliiden alustoihin, jarruihin ym ym nyt ihan turhaan kuitenkaan enemmän ole panostettu.

    Se, mitä merkitystä sillä kenellekin on, jääköön jokaisen harkittavaksi. Jostain syystä kuitenkin neljän halutuimman merkin joukosta meillä löytyvät kaikki premium-saksalaiset, joten aika moni on sitä mieltä että jotain kivaa niistä kuitenkin rahalla saa.

    Kysymys on ihan sama, kuin miksi on merkkivaatteita, omakotitaloja, etelänmatkoja, luxushotelleja jne jne. Miksi maksaa kallliista viinistä, miksi ostaa 2 x lohta kalliimpaa tonnikalafilettä... Ei niitä kukaan mihinkään oikeasti tarvitse, eikä niissä mitään todellisia eroja ole, kunhan vaan kuvittelevat.

    En vieläkään vain tajua, mitä iloa kuluttajalle siitä on.

    Minä taas en ymmärrä, mitä iloa rahan panttaamisessa olisi, jos sitä kerran on. Joku laittaa sen "älyttömään" autoon, toinen johonkin muuhun täysin yhtä älyttömään. Eihän missään kulutuksessa mitään järkeä ole! Mitään ei hautaan mukana kuitenkaan lähde.

    Itse ainakin ostan auton sen ominaisuuksien perusteella, en maineen ja perinteiden.

    Näin minäkin olen aina tehnyt, jostain syystä vaan ne ominaisuudet ovat usein löytyneet ns. premium-merkeistä. Mainettakaan ei hankita tyhjästä, vaikka kaikenlaisia p-puheita tietysti liikkuukin.

    Ehkä siis edustan sitä aiemmin mainittua nuorempaa ajattelutapaa toisin kuin sinä.

    Nuorekas ajattelutapa korostaa minusta fiiliksiä, muotoilua, designia värejä, pelkkä hyötypohjainen näkökulma on industrialistista kalkkeutumaa.

    Taitaa olla keskiluokka tympääntynyt omaan keskiluokkaisuuteen, koska ennen siihen kuului harmaa Corolla.

    Keskiluokka on vaurastunut selvästi. Osa on huomannutkin sen, eikä enää leiki köyhää kun ei sitä ole. Lisäksi autojen hintaerot ovat kaventuneet ja ovat loppujen lopuksi todella pieniä. Perheluokan auton hinnalla saat ihan samalla tavalla Bemarin tai Mersun jos vain haluat. Väitän kuitenkin, että useimmilla on varaa ostaa 25-50 tonnia maksava auto, jos vain haluavat.

    Onhan se sinänsä jännää kun kukaan ei ihmettele sitä, että todella monet ostavat reilut 40 tuhatta maksavan Toyotan tai Volkkarin ns "järkisyillä". Sen sijaan, jos jollain on pari tonnia halvempi Bemari, se herättää kateutta...siksikö, että eivät itse uskalla sellaista ostaa, muija ei anna sellaista hankkia vai miksi?? Miksi 40 tonnin "tavis"auto x olisi yhtään järkevämpi ostos kuin 45 tonnin MB? :smile:

      
  • Lainaus:
    06.01.2007 klo 12:58 Ryne kirjoitti
    Miettikääpä uudelleen sew ladan osto!
    -uusi 110 =11000e
    -5v vanha lada 110 arvo=ei paskaakaan ehkä n.500e (itse en maksaisi edes tuota)

    -uusi perus corolla= 18000e
    -5v vanha corolla= n.11000e(kallis mutta minkäs teet)


    Veikkaisin, että Ladasta saa 5 v vanhana vielä vähintään pari tonnia Venäläisiltä, sinne ne käytetyttynä menevät.

    Oletetaan Ladan pääomatappioksi kuitenkin pyöreät 10.000 euroa.

    Ostajalla on 19.000 rahaa ja hän miettii, ostaako hän rahoillaan 11.000 euron Latukan vai 8.000 euroa kalliimman Corollan. Hän ostaa Latukan, ja sijoittaa 8.000 euroa Helsingin pörssiin. 5 vuodessa hänen pääomansa on karkean 10% indeksin mukaan noin 12884 euroa. Toyotan vaihtoehtoiskustannuksiksi tulee siis 7.000 + 5884 eli 12884 euroa. Latukka voi maksimissaan menettää tuon noin 10.000 ja auto se sekin on, eli kumpikos tulee halvemmaksi??? :wink: :grin:

      
  • [quote title="08.01.2007 klo 16:22 MMS kirjoitti"]
    "kommentoisin "Herbertille" sen verran, että sinullakin mielikuvat ja asenteet ovat tärkeimmät autonvalinta perusteet."

    Kyllä. Ne ovat syntyneet lukemattomien testien ja luotettavuustilastojen perusteella. Abstraktit asiat, kuten brändi, ei vaikuta päätökseen.

    "Yksilöillä 150-230tkm ilman suurempia korjauksia. Tästäkin syystä en näe mitään perustetta sille, että jotkut arvostelevat kiivaasti toisten valintoja. Ennakkoasenteet olisi syytä nykyaikana kyllä unohtaa."

    Käsite "suurempia korjauksia" vaihtelee aika paljon ihmisillä ja toisaalta matkan varrella paljon asioita unohtuu. Minäkin yllätyin, kun katsoin edellisen autoni huoltokuitteja 200 tkm matkalta. Mielestäni edes pieniä korjauksia ei oltu tehty, mutta niin vain sellaisia olikin.

    Jos minun mittareiden mukaan tuttavasi kommentti olisi totta, sijoittuisi Lada kestävimpien autojen joukkoon. Jostain syystä se ei missään tilastossa tai testissä ole vielä kärkipaikkoja uhannut.

    Lisäys:

    Minulta on varmaan mennyt jotain ohi, kun en tuota mersun arvostelua ole huomannut.

    Ei toisten valintoja sikäli kannatakaan arvostella. Jos sen sijaan valitset mersun perusteena vaikkapa hyvä ruosteensuojaus, silloin kai voin jo vähän kyseenalaistaa ajatuksiasi? Mutta miten ennakkoasenteet liittyy tähän?


    [Herbert muokkasi tätä viestiä 09.01.2007 klo 10:53]
      
  • [quote title="08.01.2007 klo 22:04 AkiK kirjoitti"]

    No kyllähän ne joiltain ominaisuuksiltaan edellä ovat. En nimittäin oikein jaksa uskoa, että ostajat kautta maailman olisivat niin typeriä että maksaisivat pelkästä ilmasta. Miksi on Lexuksia, Acuroita ja Infinitejä, jos niissä ei Toyotaan, Hondaan ym. mitään eroa ole?

    Onhan niissä eroa kuten sanoin. Mutta paljon on myös halvemmissa autoissa paremmin tehty tai paremminkin erot ovat tapauskohtaisia. Esimerkiksi kalliissa ei välttämättä ole parempia tiloja, tehokkaampia jarruja, kirkkaampia valoja, tehokkaampaa lämmitystä, parempia kaarreominaisuuksia, parempaa ruosteensuojausta jne. Joku kojelaudan verhoilu voi olla laadukkaamman oloista materiaalia, siitä rikkaat ovat valmiita maksamaan. Seuraavassa vertailussa Mazda, Audi ja MG ovat suhteellisen tasavertaisia. Eiköhän MG tai Audi kuitenkin kuulosta joidenkin korvissa hohdokkaammalta kuin Mazda, sekin on joillekin varmasti valintaperuste.

    http://www.teknikensvarld.se/files/TV0317_test_a4_6_zt.pdf

    Jostain syystä kuitenkin neljän halutuimman merkin joukosta meillä löytyvät kaikki premium-saksalaiset, joten aika moni on sitä mieltä että jotain kivaa niistä kuitenkin rahalla saa.

    Nimenomaan rahalla saa. Ja kun taloudessa menee hyvin eli porukalla on ylimääräistä rahaa, voidaan ostaa mieleinen auto, maksoi mitä maksoi.

    Eräs bemarikuski muuten sanoi, että kyllähän bemarin hinta-laatusuhde on huonompi kuin jonkun ns. tavallisen auton. Sitten kun kysyin, onko 35000 e bemari huonompi kuin 35000 e Toyota, siihen ei enää kaverilta vastausta löytynytkään. Matemaattisesti ajatellen asia on hyvinkin yksinkertainen.

    Minä taas en ymmärrä, mitä iloa rahan panttaamisessa olisi, jos sitä kerran on. Joku laittaa sen "älyttömään" autoon, toinen johonkin muuhun täysin yhtä älyttömään. Eihän missään kulutuksessa mitään järkeä ole! Mitään ei hautaan mukana kuitenkaan lähde.

    Eiköhän jokainen kuvittele saavansa rahoilleen vastinetta. Oli se sitten vaikka BMW:n 3000 euron hintainen erikoisväri. Jos ostaja haluaa sen, on asiat kunnossa. Mutta jos maksaa jostain, mitä ei arvosta, silloin tilanne on aika paha. Minun kohdallani brändi tai vaikka kyseinen erikoisväri ovat tuollaisia asioita.

    Näin minäkin olen aina tehnyt, jostain syystä vaan ne ominaisuudet ovat usein löytyneet ns. premium-merkeistä. Mainettakaan ei hankita tyhjästä, vaikka kaikenlaisia p-puheita tietysti liikkuukin.

    Arvostuskysymys, kuten jo edellä totesinkin. Tosin aina maine ei pidä paikkaansa eikä kaikki huhut ole p-puheita. MMS hyväksyi ajatuksen siitä, että kallista autoa saa korjata jopa halvempaa enemmän. Kalliimman auton hankkineella todennäköisesti on varaa korjata sitä. Minä en allekirjoita tuota ajatusta. Veikkaan, että kalliin tuotteen ostaja kuvittelee saavansa myös tältä osin laadukkaan tuotteen. Jos sitä pitääkin korjata, voi pettymys olla normaalia kovempi.

    Nuorekas ajattelutapa korostaa minusta fiiliksiä, muotoilua, designia värejä, pelkkä hyötypohjainen näkökulma on industrialistista kalkkeutumaa.

    Viittasin MMS:n kommenttiin, jonka mukaan vanhemmat arvostavat Mersun pitkää perinnettä, siksi nuoremmat kelpuuttavat helpommin Lexuksen.

    Onhan se sinänsä jännää kun kukaan ei ihmettele sitä, että todella monet ostavat reilut 40 tuhatta maksavan Toyotan tai Volkkarin ns "järkisyillä". Sen sijaan, jos jollain on pari tonnia halvempi Bemari, se herättää kateutta...siksikö, että eivät itse uskalla sellaista ostaa, muija ei anna sellaista hankkia vai miksi?? Miksi 40 tonnin "tavis"auto x olisi yhtään järkevämpi ostos kuin 45 tonnin MB? :smile:

    Ehkä vastaus löytyy vähän ylempää kirjoituksestani, jossa mainitsin bemarimiehen kommentista.

      
  • "Herbertille" vielä, Tämä juttu tuttavani Ladojen km-määristä on todella totuus. En nä mitään syytä heittää vaan huulta siitä. Sen verran itse kiinnostuin asiasta, ja vähän tarkemmin otin selvää, niin ainakin selvisi että Ladan koneella pystyy helposti ajamaan 200000km normaalihuolloilla eikä remppoja ole tarvis tehdä. On vaan niin että valtaosa autoilijoista ei halua kuullakkaan Ladasta mitään saati tarkemmin tutustua. Olen edelleen sitä mieltä, että jos autoilussa suurin painoarvo on kokonaiskustannukset ottaen huomioon pitkät takuut, niin Lada on rehellisesti sanoen harkittava vaihtoehto. Se minkä asettaa arvoksi itsestään muiden autoilijoiden silmissä on jo eri asia.

      
  • [quote title="09.01.2007 klo 11:28 MMS kirjoitti"]
    "Herbertille" vielä, Tämä juttu tuttavani Ladojen km-määristä on todella totuus.

    En epäile sitä hetkeäkään. Totesin vain, että jonkun mielestä pikkuvika on toisen mielestä isovika.

    Olen edelleen sitä mieltä, että jos autoilussa suurin painoarvo on kokonaiskustannukset ottaen huomioon pitkät takuut, niin Lada on rehellisesti sanoen harkittava vaihtoehto. Se minkä asettaa arvoksi itsestään muiden autoilijoiden silmissä on jo eri asia.

    En epäile tuotakaan. Olisi muuten mielenkiintoista, jos TM ottaisi pitkästä aikaa uuden Ladan käyttötestiin. Aika riemastuttavaa luettavaa löytyy numerosta 11/77. Harmi, ettei voi netistä lukea. Skodan ja Warren kestotestin matkalle sattui yhtä sun toista. Toivottavasti laatu on edes vähän parantunut tuosta.

    Mutta asiaan liittyy sellainenkin juttu, että luotettavuutta arvostava ei halua jännittää sitä lähteekö auto aamulla käyntiin ja pääseekö Lapinmatkalla perille. Edes pienempiä vikoja ei halua olla joka viikonloppu autotallissa korjaamassa, vaikka olisikin edullista. Toisaalta, voisihan sitä ajatella, josko ostaisi joka toinen vuosi uuden Ladan ja sitten hylkäisi vanhan. Ehkä siten sen kanssa pärjäisi ja silti käytökulut pysyisivät alhaalla. Tosin kolariturvallisuudessa auto ei kuitenkaan pärjäisi uusille länsiautoille, joten ehkä tuo kuitenkin saa jäädä, kun rahat riittää ainakin tällä hetkellä harmaaseen Corollaan. Onhan noita uusi itäauto vs vanha länsiautotestejä tehty, eikä lopputulos mitenkään yksiselitteisesti Ladan voitoksi ole päättynyt. Mutta testien lopputulokseen vaikuttaa sellaetkin asiat, joille minä en palon painoarvoa anna.


    [Herbert muokkasi tätä viestiä 09.01.2007 klo 12:29]
      
  • Lainaus:
    09.01.2007 klo 09:09 Herbert kirjoitti
    [quote title="08.01.2007 klo 16:22 MMS kirjoitti"]
    "kommentoisin "Herbertille" sen verran, että sinullakin mielikuvat ja asenteet ovat tärkeimmät autonvalinta perusteet."

    Kyllä. Ne ovat syntyneet lukemattomien testien ja luotettavuustilastojen perusteella. Abstraktit asiat, kuten brändi, ei vaikuta päätökseen.

    "Yksilöillä 150-230tkm ilman suurempia korjauksia. Tästäkin syystä en näe mitään perustetta sille, että jotkut arvostelevat kiivaasti toisten valintoja. Ennakkoasenteet olisi syytä nykyaikana kyllä unohtaa."

    Käsite "suurempia korjauksia" vaihtelee aika paljon ihmisillä ja toisaalta matkan varrella paljon asioita unohtuu. Minäkin yllätyin, kun katsoin edellisen autoni huoltokuitteja 200 tkm matkalta. Mielestäni edes pieniä korjauksia ei oltu tehty, mutta niin vain sellaisia olikin.

    Jos minun mittareiden mukaan tuttavasi kommentti olisi totta, sijoittuisi Lada kestävimpien autojen joukkoon. Jostain syystä se ei missään tilastossa tai testissä ole vielä kärkipaikkoja uhannut.

    Lisäys:

    Minulta on varmaan mennyt jotain ohi, kun en tuota mersun arvostelua ole huomannut.

    Ei toisten valintoja sikäli kannatakaan arvostella. Jos sen sijaan valitset mersun perusteena vaikkapa hyvä ruosteensuojaus, silloin kai voin jo vähän kyseenalaistaa ajatuksiasi? Mutta miten ennakkoasenteet liittyy tähän?


    Jos valintaperusteena on hyvä ruosteensuojaus, kumman valitsisit, jos vastakkain on 35 000 euron Bemari ja Toyota?

      
  • Jos Bemaria ja Toyotaa mitataan vain yhdessä ominaisuudessa eli korroosionkestossa, voittaa Bemari. Mutta entä sitten? Aiemmin oli puhetta autosta kokonaisuutena. Jos tarkoituksena oli osoittaa esimerkkiäni käyttäen 35 ke Bemarin olevan vastaavan hintaista Toyotaa parempi, pieleen meni. Tuo korroosioesimerkki oli vain yksi kuvitteellinen, irrallinen ja hatusta vedetty tapaus eikä sinänsä liity mihinkään.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit