Corollan uusi nimi on...

23 kommenttia

Auris. Aivan oikein, Auris. Toyota Auris. Miltä kuulostaa? No, ainakin paremmalta kuin Corolla. Hyvä, että nimi vaihdettiin; vaikka Corolla onkin erittäin tunnettu ja hyvämaineinen nimi, sillä kyllä monen korvissa on hieman vähättelevä karvanoppakorollan status, joka on syntynyt luultavasti auton suosiosta aloittelevien kuskien keskuudessa sekä siitä, ettei se Corolla nyt NIIN erityinen auto takavuosina ole ollut.

Auris aloittaa puhtaalta pöydältä. Sen esittelykin lykkääntyi koska Toyota säikähti Hondan persoonallista Civiciä ja päätti viedä Corollan korvaajan uudelleen piirustuslaudalle. Auris lieneekin vähän sähäkämmän näköinen kuin siitä ensin piti tullakaan. Hyvä näin.

Corollasta emme kuitenkaan pääse eroon, sillä nimellä Auris myydään vain töpöperäistä hatchback-versiota. Konttiperäinen, Turkissa valmistettava malli jatkaa Corollana - ihan vain suomalaisille perinteen ystäville tiedoksi. Makunsa kullakin, mutta minä kyllä valitsisin Auriksen Corollan sijaan.... vaikken sitä ole nähnytkään. Auris esiteltäneen näinä hetkinä Pariisin autonäyttelyssä. Pitääkin lähteä tästä vielä ennen nukkumaanmenoa etsimään netistä kuvia..

  
  • http://news.caradisiac.com/La-future-Toyota-Corolla-s-appellera-Auris-Netz-555

    Siinä se nyt on muutaman kuvan voimin. Mä olen kyllä pettynyt, tuohan muistuttaa lähinnä nykymallia, missä on kevyt facelift!! Melko vaatimaton esitys kyllä. Toivotaan, että edes sisustuksessa on sitten munaa! Tokkopa tuollaista tulen koskaan ostamaan.. vaikka sitten Civic tai Caliber mieluummin. Tai Mini Traveller... no, ehkä Corollakuskit tykkää kovasti. Kiva heille.

      
  • Itselläni ainakin tulee jonkinlainen ironia tuosta nimestä: auris - aurea - Au. Sillähän on aika paljon tekemistä kullan kanssa. Sitten kun näkee tuon auton, niin vähän kyllä pettyy. Nimi antaisi odottaa vähän enemmän...

      
  • Minulle noista kuvista tulee ensimmäisenä mieleen "suuremmaksi puhallettu" Aygo. Todellakin mitäänsanomaton muotoilu. Sopii siis edelleenkin tuulipukukansan menopeliksi.
    Ei sytytä sitten yhtään, vaikka olisikin teknisesti kuinka hyvä auto.

      
  • ...who cares!

    Jos mahdollista niin mitättömyydestä on tehty vieläkin masentavampi. Korealaisetkin menee yli ja ympäri, takuulla!!!

    Kauan eläköön saksalainen autoteollisuus!!

      
  • Suomessa tuosta Auriksesta tulee kuitenkin satavarmasti myyntimenestys, sillä eihän tavikset uskalla koskaan erottua massasta ja siihen tämä auto soveltuu kuin nenä päähän.
    Tällaisia autoja todellakin mahtuu vähintään 13 tusinaan ellei enemmänkin.

      
  • Jos mahdollista niin mitättömyydestä on tehty vieläkin masentavampi. Korealaisetkin menee yli ja ympäri, takuulla!!!

    Kauan eläköön saksalainen autoteollisuus!!


    No sieltähän sitä tuli taas totuuden sanaa :grin: :grin: :grin:
    Samaan mitättömyyden kastiin mahtuu kyllä saksalaisiakin autoja...eipä esim. golf:n muodotkaan mikään ylistyslaulu ole. Suomen liikenteeseen mahtuu kyllä paljon kärryjä jotka ei paljon massasta erotu...joko sitten määränsä tahi ulkonäön perusteella.

    Noh...onneksi Härveliä tulee sen verran harvoin vastaan että ei pääse kyllästymään. Ulkonäkö näyttää muuten kiinnostavan ainakin vastaantulevia naiskuskeja...ihmettelevät vissiin että mikähän vekotin se tuokin on :sunglasses:. Tai oisko sittenkin se komea kuski ratin takana...hmmm.

    Mutta onhan nyt keretty auto haukkumaan ennenkuin kerkesi edes kaupan hyllylle...kauan eläköön internet!

      
  • Suomessa tuosta Auriksesta tulee kuitenkin satavarmasti myyntimenestys, sillä eihän tavikset uskalla koskaan erottua massasta ja siihen tämä auto soveltuu kuin nenä päähän.
    Tällaisia autoja todellakin mahtuu vähintään 13 tusinaan ellei enemmänkin.


    Näinkin voidaan ajatella. Kannattaa kuitenkin tässä palstalla kiihkoilevien (saksafanien ym. ? Hmm..?) muistaa että on paljon ihmisiä joiden mielenkiinto ja harrastukset ja kaikki energia kohdistuu kaikkeen muuhun kuin autoihin.
    Nämä ihmiset tuskin edes lukevat autolehtiä tai näitä palstoja.
    Heille jopa auto on vaan välttämätön paha, työkalu jne. Ei heitä tippaakaan kiinnosta auton mahdollisesti ihimistä nostattava status (tämä puolestaan automarkkinointiväen nostattamaa vaahtoa, huom.!! -vaan MUN mielipide..)
    tai muut enempi hypoteettiset arvot. Heille esim. juuri tällainen tuote istuu kuin nenä päähän.

    Näille autoilusta kiinnostumattomille voi olla tärkeää VAIN saada kohtuulliseen hintaan todellakin Suomenoloissa toimiva tuote, joka hoitaa tarkoituksensa ongelmitta eli ihmisten ja tavaroiden kuljettamisen turvallisesti paikasta toiseen.
    Lisäksi plussaa tai ei ainakaan haitaksi on/ole varmasti Toyotan laatu ja luotettavuus.
    Plussaa näille autoiluun kiihkottomasti suhtautuville voi olla sekin että nimi on muu kuin COROLLA, joka puolestaan aiheuttaa (heilläkin kenties?)erilaisia assosiaatioita vaikka mihin kansanosaan tai sosioekonomiseen luokkaan.
    Lisäksi tunnen jopa itse ihmisiä joille on silläkin merkitystä ettei vaan erotu massasta erityisemmin.

    Kauan eläköön Saksan autoteollisuus

    Minusta huvittavaa mainita moista, jos viimeaikojen näyttö teknisestä laadusta on mitä on. Ei kovin valoisalta näytä minusta jollei esim. Toyotaa tai Korealaisia edes saada kiinni vika- ja tyytyväisyystilastoissa ym.
    Btw, Oletteko huomanneet kuinka vähän liikkuu juttua Korelaisten autojen teknisistä ongelmista, minun silmiin ei ole osunut oikeastaan yhtään mitään?

      
  • Disukka jutteli ihan asiaa

    Siis korjattakoon nyt yllä olevan kirjoitukseni hiukka ironinen sävy...en siis itse haukkunut kyseistä autoa. Mielestäni jo nykyinen Corolla Hatchback on ihan riittävän dynaamisen ja hyvän näköinen auto. Lisäksi käyttövarmuus ja luotettavuus luokkansa kärkeä...myös ominaisuudet tasapainossa.

    Tarkoitus oli vaan hiukan ravistella...nämä saksalaisuuden ylistyslaulut kun aina saa karvat hiukan pystyyn...minkäs leijona luonnolleen voi :sunglasses:

    Ajelin itsekin vuosikaudet Toyotalla ilman alemmuus- sun muutakaan kompleksia. Ja autot pelitti aina.

      
  • Lainaus:
    22.09.2006 klo 09:55 ippe49 kirjoitti
    Suomessa tuosta Auriksesta tulee kuitenkin satavarmasti myyntimenestys, sillä eihän tavikset uskalla koskaan erottua massasta ja siihen tämä auto soveltuu kuin nenä päähän.


    Kuten disukka taisi sanoa, ei välttämättä erottumisessa kyse ole uskalluksesta. Jotkut ei näe siihen tarvetta ja usein persoonallinen ratkaisu on myös jollain tavalla arvokkaampi tai muuten vain hankalampi.

    Tasapainoinen, mutta tavanomainen muotoilu miellyttää useimpia. Hyvin usein persoonalliseksi mainitut ratkaisut ovat jotenkin ristiriitaisia. Otetaanpa esimerkiksi vaikkapa uusi Skoda Roomster. Jos auton etu- ja takapää ovat kuin eri autosta, on ilmaisu persoonallinen aika kohtelias tapa arvioida sitä.

      
  • Ohimennen sanoen, sedan on edelleen malliuudistuksen jälkeenkin Corolla...

      
  • Kyl määki Auris oon istunu.

      
  • Tässä mitäänsanomattomuuden ja harmauden ylistämisessä pitäisi kuitenkin muistaa, että korealaiset tarjoavat saman luotettavan tekniikan monia tonneja halvemmalla. Lisäksi uudet Kiat ja Hyundait ovat jo muotoilullisestikin kiinnostavampia kuin harmauden lippulaiva Toyota.
    Ettei vaan kävisi niin, että kohta muna (korealaiset) on viisaampi kuin kana (japanilaiset).

      
  • ...korealaiset tarjoavat saman luotettavan tekniikan monia tonneja
    halvemmalla. Lisäksi uudet Kiat ja Hyundait ovat jo muotoilullisestikin kiinnostavampia kuin harmauden lippulaiva Toyota.

    ippe49

    Makuasioita nämä ovat, mutta en kovin helpolla yhdy käsitykseesi:

    Otetaanpa Kiasta esimerkiksi tämä Cerato:
    http://www.kiamotorsfinland.fi/asp/system/empty.asp?P=49&VID=default&SID=177487098443471&S=0&C=21957

    Ei nyt niin kovin isoa eroa minun makuni mukaan, edes tuohon Aurikseen, tai nyky-Corollaan.
    ( http://www.toyota.fi/cars/new_cars/corolla/gallery.asp )

    Toinen esimerkki Huyndai Santa Fe:
    http://www.hyundai.fi/mallisto/default.asp

    Niinhän tuo on samasta muotista melkein RAV4:n kanssa!
    ( http://www.toyota.fi/cars/new_cars/rav4/index.asp )

    Vieläkö lisää??

    Minulle kelpaisi kyllä joku malli kaikista 3 merkistä, nou roplem! Toyotia on ollut useita esim.

    [Kumppani muokkasi tätä viestiä 22.09.2006 klo 13:11]
      
  • Lainaus:
    22.09.2006 klo 12:49 ippe49 kirjoitti
    Tässä mitäänsanomattomuuden ja harmauden ylistämisessä pitäisi kuitenkin muistaa, että korealaiset tarjoavat saman luotettavan tekniikan monia tonneja halvemmalla. Lisäksi uudet Kiat ja Hyundait ovat jo muotoilullisestikin kiinnostavampia kuin harmauden lippulaiva Toyota.


    Oletko tällä hetkellä tekemässä autovalintaa akselilla Toyota Corolla - Kia Cerato - Hyundai Elantra? Jos olet, niin silloin mielipiteesi on tärkeä, muuten sillä ei ole mitään merkitystä.
    Eihän autoteollisuudessa ole kyse presidentinvaalien tyyppisestä tilanteesta jossa täytyisi mielyttää vähän kaikkia jos aikoo voittaa. Ainoastaan auton kohderyhmän mielipiteellä on merkitystä.

    Itse omistan yrityksen jonka kohderyhmä ovat pienituloiset (vaikka en julkisesti ikinä sitä sanoisikaan). Joskus saan kuulla naureskelua ja huvittuneita kommentteja golfkerholla jne. Ei sillä ole minulle mitään merkitystä, koska he jotka naureskelevat eivät kuitenkaan kuulu kohderyhmään. Oikeilta asiakkailta saadun palautteen otan vakavasti.

    Varmuuden vuoksi todettakoon ettei tarkoituksenani ole nimittää esim Kia Ceraton ostajaa pienituloiseksi. Suomessa autot ovat niin kalliita nettotuloihin nähden että uudet autot eivät ole pienituloisten saatavilla.

      
  • Automuotoilusta puheenollen - kannattaa olla varovainen, kun puhuu auton muotoilun olevan "aasialaista" ,"amerikkalaista" tai "eurooppalaista".
    Esimerkki: missä on VW:n kuuluisa muotoilija Gregory Guillaume, joka suunnitteli mm. VW New Beetlen ulkonäön? Kia European Design- keskuksessa ; tulevan Kia Cee'd:in muodot ovat hänen käsialaansa.
    Missä on Audin kuuluisa muotoilija Peter Schreyer, joka muotoili mm. Audi TT:n ja vaikkapa Lamborghini Murcielagon? Kia European Design -keskuksessa.

    Nykyisestä Ford Mustangista on sanottu, että se on päässyt takaisin "tosiamerikkalaisille" juurilleen muotoilun suhteen. Kysymys kuuluukin: kuka on tämä muotoilija? Vastaus : Hau Thai-Tang.

      
  • Lainaus:
    22.09.2006 klo 16:25 olmi kirjoitti
    Varmuuden vuoksi todettakoon ettei tarkoituksenani ole nimittää esim Kia Ceraton ostajaa pienituloiseksi. Suomessa autot ovat niin kalliita nettotuloihin nähden että uudet autot eivät ole pienituloisten saatavilla.

    Ylipäätään ei ole syytä arvailla ihmisen tuloja, omaisuutta eikä varsinkaan henkistä kapasiteettia sen perusteella, millaisella autolla hän ajaa.

    Mutta asiaan: yhden tyrmistyttävän Corollan jälkeen Kia Cerato on meillä vahvasti ehdolla perheen kakkosautoksi.

      
  • Auris - nauris...no, vaikea se on tehdä sellaista nimeä, joka kaikille maailman asukkaille kävisi ilman että siitä saataisiin väännettyä vitsiä.

    Onhan näitä esimerkkejä. Meinaisihan Hondakin lanseerata käsittääkseni jopa skandinaviassa mallin nimeltä Fitta....

      
  • http://www.iltalehti.fi/autot/200609285144915_au.shtml

    Uusimpia kuvia.... Mielestäni vähän avartavammat kuin jotkut aiemmat.

      
  • Minuun vetoaa muotoilultaan enemmän tuo Kia Ceed, tosin luonnossa voi olla eri näköinen.

    Joku viittasi korealaisten luotettavuuteen. Ainakaan toistaiseksi ne eivät ole japsille (eivätkä monella mallilla eurooppalaisillekaan) siinä pärjänneet, mutta suunta on ylöspäin.

    Eikö kukaan ole kiinnittänyt huomiota, että Toyota on oppinut ja kehittänyt paljon myös uuden mallin julkistamistapaa ja markkinointia? Eipä ollut paljon tietoa saatavilla uudesta mallista etukäteen ja julkistaminenkin oli ilmeisesti aika näyttävä.

      
  • Iltalehden jutussa mainittiin vanhan Corolla-nimen hylkäämisestä. Siitä tuli mieleeni, että Corollan jälkeen Hilux on seuraavaksi eniten myyty japsi. Aika yllättävää, saa nähdä milloin menee ohi, jos Corolla joskus lakkaa olemasta. Hiluxia on myyty 12 miljoonaa kpl. Paljonko Corollaa?

      
  • Sedan ilmeisesti jatkaa Corollana ja sedania taidetaan myydä miljoona kappaletta vuodessa joten ei Corolla nimen asemaa uhkaa kukaan. Suomessa VW Golf saattaa nousta myyntitilaston kärkeen jos Golfista tulee se farmarimalli.

    Markkinointipelin Toyota tosiaan pelasi hyvin kuten AkiK totesi. Kun ei oltu julkaistu kuvia eikä edes virallista tietoa auton julkaisusta niin saatiin paljon huomiota.

    Myös firman kotisivulla pyörivä esittely on komea. Luin eräästä kansainvälisestä markkinointialan julkaisusta että Saatchi&Saatchi on suunnitellut jo vuoden verran tämän uuden mallin eurooppalaista mainoskamppanjaa ja markkinointibudjetti on autoteollisuuden historian suurin yksittäiselle mallille.

    http://www.toyota-europe.com/index.asp

      
  • Joopa joo jos oikeesti valita sais ja rahaakin olis...
    Niin tässä teille yksi helmi historiasta http://www.hemmings.com/classifieds/carsforsale/ford/mustang/389444.html

    Tahtoo ton heti nyt kiitos !!! :tongue:

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit