Metro-Auto tilasi väärän värisen auton!

20 kommenttia

Nyt on sitten sekin koettu.

Eli tarina lyhyesti. Tuttavani tilasi syksyllä uuden työsuhdeauton, jonka vihdoin viime viikolla sai.
Yllätys oli kuitenkin suuri kun pihalle tuotiin väärän värinen auto. Metro-Auto oli siis tilannut vahingossa auton väärän värisenä.
Väri muuttui tummasävyisestä vaaleaan sävyyn ja uuden vastaavan oikean värisenä saisi syyskuun tuotannosta, kun malli myy niin hyvin. Eli ehkäpä tällaiseen sitten on varaa. Pienenä lisäyksenä voinee mainita, ettei autoon myöskään oltu asennettu jo maksettua lohkolämmitintä.

Nyt hän odottaa kuinka Metro-Auto tulee asiassa vastaan.

Aika uskomattomalta tuntuu, että tällaista pääsee tapahtumaan. Inhimillisiä virheitähän meille kaikille tapahtuu mutta jotenkin sitä ajattelee ettei tällaista saisi tapahtua kyseisen hintaluokan tuotteiden kohdalla. Mielestäni kyseinen autoliike ei pysty täyttämään edustamansa automerkin vaatimuksia.

  
  • Ajelee syksyyn asti väärän värisellä kunnes saa oikean värisen, yksinkertaista? :sunglasses:

      
  • Ei taida olla ainakaan autoliikkeen mielestä noin yksinkertaista. Näin olen ymmärtänyt.

    Haluavat varmaan minimoida tappionsa ja koittaa myydä tämän väärän värisen yksilön "uutena" ennen kuin siinä 20tkm mittarissa.

      
  • Ja missäkö merkissä ja mallissa on 9 (yhdeksän) kuukauden toimitusaika?????

      
  • Hellanlettas sentään

      
  • Itse olin ostamassa autoa, jonka tilaaja jätti ostamatta sillä se oli vääränlainen. Muuten kaikki oli kohdallaan mutta farmarin sijasta tuli 5-ovinen. Tilaus oli käsittääkseni tehty oikein mutta tehdas päätti toisin.

    Noita valitettavasti sattuu ja vika ei aina ole myyjässä.

      
  • Lainaus:
    19.01.2006 klo 11:48 jalkkis kirjoitti

    Noita valitettavasti sattuu ja vika ei aina ole myyjässä.


    Ei ole myyjän vika, jos tehdas toimittaa vääränlaisen auton, mutta myyjä on kyllä pahemman kerran väärässä yrittäessään tyrkyttää tällaista autoa edelleen asiakkaalle. Kyllä myyjän on vastattava siitä, että asiakkaalle toimitettava tuote on tilauksen mukainen. Toki voi yrittää neuvotella ja tarjota jotain kompensaatiota, mutta täyttä hintaa ei voi kyllä vaatia.

    Käsittääkseni asiakas saa tilauksesta jonkinlaisen paperin itselleenkin ja pystyy siitä halutessaan tarkistamaan tilauksen sisällön. Ja jollei automaattisesti saa niin pyytää voi aina.

      
  • Näissä kohdin virhe voi tapahtua kolmessa eri kohtaa tilausprosessissa. 1 vaihtoehto: Vähittäis-/jälleenmyyjä tekee/kirjaa värin tilauslomakkeeseen väärin. 2 vaihtoehto: Maahantuoja (ns. tukkumyyjä) tekee/kirjaa värin väärin autotilaukseen tilatessaan autoa tehtaalta. Joko omatoiminen virhe tai sitten sen sopimuksen pohjalta, jonka jälleenmyyjä on lähettänyt. 3. vaihtoehto: Tilaus on tehty Suomesta käsin ihan oikeasti, mutta tehdas on tehnyt virheen värin tulkinnassa.

    Virhe on voitu tehdä siis monessa kohtaa. "Syyllistä" on vaikea määritellä, varsinkin jos se on tehty maahantuojan tai tehtaan toimesta. Jälleenmyyjän toiminnan voi aina tarkistaa tehdystä sopimuksesta, joka on tässä tapauksessa liisariyhtiön hallussa. Kaverillasi on oikeus nähdä mitä siihen on kirjattu eli onko sopimus tehty oikein jälleenmyyjän toimesta.

    Väärä väri antaa mahdollisuuden kaupan purulle. Tietenkin, jos on akuutti tarve nimenomaan tälle autolle, niin se hankaloittaa tilannetta. Itse toimisin niin, että näpäyttäisin Metro-Autoa ja vaatisin kaupan purkua. Marsisin toiseen liikkeeseen (toinen vaihtoehtoinen merkki) ja kollaisin läpi jo maahantuodut ja nopeasti luovutuskunnossa olevat autot. Näissä toimitusaika on n. pari viikkoa. Odotusajalle liisarifirmasta saa sijaisauton. Metakka kannattaa joka tapauksessa nostaa ja vaatia hyvityksiä.

    Tämä tilausprosessi on selkäytimissä, sillä olen ollut töissä sekä jällärillä automyyjänä että automaahantuojalla eri hommissa. :tongue:

      
  • Lainaus:
    19.01.2006 klo 14:51 Jatsimies kirjoitti
    Virhe on voitu tehdä siis monessa kohtaa. "Syyllistä" on vaikea määritellä, varsinkin jos se on tehty maahantuojan tai tehtaan toimesta. Jälleenmyyjän toiminnan voi aina tarkistaa tehdystä sopimuksesta, joka on tässä tapauksessa liisariyhtiön hallussa. Kaverillasi on oikeus nähdä mitä siihen on kirjattu eli onko sopimus tehty oikein jälleenmyyjän toimesta.


    Onkohan niin, että auto on liisattu suoraan Metro-Autolta ilman erillistä liisariyhtiötä? Ainakaan mistään liisarifirmasta ei ole ollut puhetta. Luulisi liisarifirman kuitenkin ajavan tällaisissa tapauksissa asiakkaan etua, siitähän heille maksetaan.

    Ja tuskin auton tulevan käyttäjän tarvitsee yksin taistella asiansa puolesta. Hänen työnantajansahan on kuitenkin auton haltija ja leasingsopimuksen allekirjoittaja. Työsuhdeauton käyttäjällä kun ei ole minkäänlaista omistus- tai hallintasuhdetta autoonsa, ainakaan ajoneuvorekisterin kannalta.

      
  • Lainaus:
    19.01.2006 klo 08:34 Niilonpoika kirjoitti
    Ja missäkö merkissä ja mallissa on 9 (yhdeksän) kuukauden toimitusaika?????


    Nelivetoisista bemareista tuntuu olevan kovaa kysyntää tällä hetkellä, eli sellaisessa.

      
  • Tarkemmin en tiedä kuinka leasingsopimus on tehty eli onko suoraan liikkeestä vai jonkin välikäden kautta. Autolle kuitenkin on kova tarve tällä hetkellä, joten syksyyn odottaminen tuntuisi pitkältä ja tuttavani ilmeisesti päätyy auton pitämään.

    Virhe on ilmeisesi tapahtunut liikkeessä tai ainakin he syyn niskoilleen ottivat. Saa nähdä minkälaisen alennuksen kanssa tulevat vastaan.


      
  • Niistä nelivetoisista Bemareista! Mahtaneeko johtua siitä, että kolmossarjasta ovat vasta tulossa markkinoille. Vastaavasti Octavia RS joutuu odottamaan, koska ensimmäiset tulee maahan vasta maaliskuussa. Ei näissä standardikärryissä nämä jonotukset ole mitään ihmeellistä. Puhukaa sitten jonotuksista, kun tilaatte auton esim. Bentley.

      
  • Lainaus:
    20.01.2006 klo 00:27 Rampe2 kirjoitti
    Niistä nelivetoisista Bemareista! Mahtaneeko johtua siitä, että kolmossarjasta ovat vasta tulossa markkinoille. Vastaavasti Octavia RS joutuu odottamaan, koska ensimmäiset tulee maahan vasta maaliskuussa. Ei näissä standardikärryissä nämä jonotukset ole mitään ihmeellistä. Puhukaa sitten jonotuksista, kun tilaatte auton esim. Bentley.


    Totta ensimmäiset yksilöt ovat tulleet maahan viime viikkoina mutta myynnissähän nämä 5-sarjan nelivedot ovat olleet kesästä saakka. Nyt kun ensimmäiset koeajoyksilötkin on saatu myyjille on myös tilausten määrä kasvanut reilusti ja samalla odotusaika tuplaantunut.

      
  • Neliveto malleja 3-sarjan BMW:hen on ollut tuotannossa tehtaalta 9/2005 lähtien. Myös 5-sarjan neliveto mallien hyvä kysyntä aiheuttaa sen, ettei autoja riitä tänne peräpohjolaan.

    Tilanne on vielä pahempi Briteissä, jossa jonotusaika on jopa 1,5 vuotta. Siellä jonotetaan yhä mm. X5 mallia, vaikka mallin tuotanto on jo loppu suoralla.

      
  • Kyllä noita sattuu. Mm. paikallinen mersuliike oli tilannut pari mersua manuaalina, vaikka piti olla automaatti. Itse en missään nimessä ottaisi noinkin erilaista autoa vastaan.

      
  • Lainaus:
    20.01.2006 klo 00:12 AJU kirjoitti
    Autolle kuitenkin on kova tarve tällä hetkellä, joten syksyyn odottaminen tuntuisi pitkältä ja tuttavani ilmeisesti päätyy auton pitämään.

    Virhe on ilmeisesi tapahtunut liikkeessä tai ainakin he syyn niskoilleen ottivat. Saa nähdä minkälaisen alennuksen kanssa tulevat vastaan.


    Onneksi ei ollut tax free-auto. Sellainen tulee hankittua helposti vasta komennuksen loppupuolella, joten pelivaraa ei kovin paljon jää, jos haluaa veroedun hyödyntää. Myyjäkään ei luultavasti joudu vastuuseen välillisistä kustannuksista. Siinä voi olla asiakkaalla hymy herkässä. Verollisen auton voi periaatteessa korvata oikeanlaista odotellessa korvata millä tilapäisratkaisulla tahansa, vientiautoa ei voi.

      
  • Lainaus:
    20.01.2006 klo 14:23 Herbert kirjoitti
    Onneksi ei ollut tax free-auto. Sellainen tulee hankittua helposti vasta komennuksen loppupuolella, joten pelivaraa ei kovin paljon jää, jos haluaa veroedun hyödyntää. Myyjäkään ei luultavasti joudu vastuuseen välillisistä kustannuksista. Siinä voi olla asiakkaalla hymy herkässä. Verollisen auton voi periaatteessa korvata oikeanlaista odotellessa korvata millä tilapäisratkaisulla tahansa, vientiautoa ei voi.


    Eipä kai vientiauton kohdalla voi sitoutua pitkään toimitusaikaankaan, vaan on otettava se minkä varastosta saa nopeasti. Muuten voi käydä niin, että myyjä soittaa että tämä sinulle luvattu kahden kuukauden toimitusaika venyykin vaikka neljään kuukauteen. Siinä sitä olisi ihmettelemistä.

      
  • Lainaus:
    20.01.2006 klo 14:35 Zilo kirjoitti
    Eipä kai vientiauton kohdalla voi sitoutua pitkään toimitusaikaankaan, vaan on otettava se minkä varastosta saa nopeasti.


    Minulle kerrottiin, että vientiauto pitää olla maahan tuotaessa merkattu. Maahantuoja ottaa sen erilleen laivaa purettaessa eikä anna sille suomalaisia kilpiä. Kai siihen liittyy muutakin paperisotaa. Ainakin tullimaksu riippuu eu:n ulkopuolelta tuotavilla autoilla siitä, rekisteröidäänkö se eu:n alueelle vai muualle.

    Maahantuojan varastosta ei siis voi mitä tahansa autoa rekisteröidä vientikilpiin. Onneksi ei ongelmia minulla ollut, vaikka toimitusaika olikin viisi kuukautta. Auto tuli ajoissa ja eikä paluumuutto aikaistunut.

      
  • Kuinka voi olla noin pitkä toimitusaika? On varmaan BMW:n tilausjärjestelmän alustava arvio. Oikeasti auto tulee nopeammin.

    Minä tilasin 4-vetoisen BMW 5-sarjan auton marraskuun viimeisellä viikolla Espoon Laakkoselta. Tilaushetkellä systeemi antoi toimitusajaksi huhtikuun. Nämä tilaushetkellä annettavat arviot perustuvat eri maahantuojien kiintiöihin. Kerran kuukaudessa tasaavat tuotantosuunnitelmat, ja jos jossakin maassa (vaikkapa USA:ssa) onkin myyty vähemän kuin arvioitu kiintiö, siisrtävät systeemissä olevia tilauksia aikaisemmaksi vapaaksi jääneisiin rakoihin tuotantosuunnitelmassa. Jo joulukuussa Laakkoselta ilmoittivat, että arvioutu toimitusaika on aikaistunut helmikuun lopulle. Ja nyt sitten viime viikolla ottivat taas yhteyttä ja kertoivat, että auto tulee jo tammikuun lopulla. Toimitusajaksi tulee siis lähes päivälleen 2 kuukautta tilauksen tekemisestä.

      
  • Kyllähän noita väärän värisiä autoja onnistuvat tilaamaan muutkin liikkeet.
    Minullekin tuli viime kesän Turussa tilatun merensinisen Volvon sijaan sammaleenvihreä auto. Siinä sitten myyjän kanssa ihmeteltiin tapausta, sillä tilausvahvistuksessa oli aivan selvästi nähtävissä, että myyjäliike oli minulle tilannut merensinisen auton. Uuden toimitusaika olisi ollut kolme kuukautta, ja myyjä sanoi, että voin kyllä kaikin mokomin ajaa edelleen entisellä autollani, ja hän tilaa uuden.
    Halusin kuitenkin ottaa tuon sammaleenvihreän Volvon, sillä en ollut kiinnostunut lisäodottamisesta, ja neuvottelun tuloksena päädyttiin siihen, että metallivärin hinta 700 euroa puolitettiin, niin että sen hinnaksi jäi 350 euroa.
    Olin tyytyväinen, ja niin oli myös myyjäkin, enkä ole joustavuuttani katunut.
    Eri asia olisi ollut, jos auto ei olisi ollenkaan sopinut värimaailmaani, mutta nyt ei harmita yhtään.

      
  • Tiedän muuan tapauksen, jossa peruspunaisen auton tilalle toimitettiin vaaleanpunainen. Korvaavana toimenpiteenä auto maalattiin jälleenmyyjän laskuun heti, eikä koko savotta viivästyttänyt alkuperäistä toimitusaikataulua yhtään, sillä auto oli tullut maahan hitusen etuajassa.

    Mainittakoon nyt vielä, että kyseessä oli kuorma-auto, jonka maalaaminen niin, ettei alkuperäistä tehdaväriä näy päällepäin, on huomattavasti helpompaa, kuin henkilöautoon vastaavan värinvaihdon tekeminen.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit