Uusien autojen valot

6 kommenttia

Hieman olen ihmetellyt, kun joidenkin uusien autojen valoja kehutaan, vaikka mittaustulokset eivät ole kovinkaan kummoiset. Esimerkiksi uuden Audi a4:n valot saivat esim. talvivertailussa kehut. Kuten valomittauksen tuloksista kuitenkin havaitsee, ovat A4:n kaukovalot erittäin huonot ja saman tuloksen voi lukea myös Tuulilasi lehdestä. Toinen nopeasti mieleen tuleva uusi malli, jossa valoja on kehuttu on Renault Laguna. Mutta mittaukset eivät kyllä ainakaan minua vakuuta. Sitä vastoin löytyy moitteita esim. octavia scoutin kaukovaloista, vaikka tulos onkin ollut huomattavasti parempi kuin edellä mainituissa. Tosin kirkkaudessa octavian halogeenit häviävät uusille xenoneille, mutta kun uuden audin kaukovalot kantavat molempien kaistojen osalta vain 100 metriin, niin hyvistä lähivaloista huolimatta ajovalot ovat epäonnistuneet. Ainahan niitä lisävaloja voi keulalle laitella, mutta eipä ne taida oikein kauniilta näyttää uusien autojen keulalla. Pitäisiköhän TM:n tiukentaa valoarvosteluja. Jos kaukovalojen 5 luxin kantama molempien kaistojen osalta jää alle 150 metrin, voisi valojen kehumiset unohtaa.

  
  • Eniten itseäni ärsyttää uusien autojen valoissa että pitkillä palavat myös lähivalot. Ainakin minä näen kauas huomattavasti paremmin kun lähivalot eivät valaise valokeilan alkuosaa liian kirkkaasti.

      
  • puulattia:

    Hieman olen ihmetellyt, kun joidenkin uusien autojen valoja kehutaan, vaikka mittaustulokset eivät ole kovinkaan kummoiset.




    Joskus mielestäni TM:n arvosteluperusteista on sanottu, että lähivaloja painotetaan arvostelussa ja kaukovalot voivat muuttaa sitä suuntaan tai toiseen korkeintaan yhden numeron verran.



    Eli surkeillakin kaukovaloilla voi saada kiitettävän, jos lähivalot ovat kympin arvoiset. Jälleen kerran, jos peruste ei miellytä, itse voi ja pitää arvioida oman maun mukaan.



    jjvi:

    Eniten itseäni ärsyttää uusien autojen valoissa että pitkillä palavat myös lähivalot.




    Itsekään en ole tuota nelivalovillitystä koskaan ymmärtänyt. Monesti kuulee, mikä merkitys kustannuksissa on jollain markan osallakin, kun tuotantomäärät ovat sadoissa tuhansissa tai miljoonissa, mutta täysin hyödytöntä ja kallista valosysteemiä ei sure kukaan. Vanhat H4-valot oli vähintään yhtä hyvät kuin nykyiset linssivalot. On kai liian vanhanaikaisen näköiset, kun ei niitä voi enää käyttää.

      
  • Skoda Octaviassani on xenon-lähivalot ja ne ovat vallan hyvät. Kaukovalot ovat halogeenit ja eron kyllä huomaa. Mutta, kuinka usein käytätkään kaukovaloja? Itse olen havainnut, että kaukovalojen käyttö omissa ajoissani on yllättävän vähäistä.Octavian lähivalot ovat niin hyvät, että kaukovaloja tarvitessani xenon-lähivalojen kirkkaus kompensoi halogeeni-kaukovalojen huonompaa tehoa. Itse yllätyin kuinka paljon tehokkaammat hyvät xenon-lähivalot ovat verrattuina halogeeneihin.Lisäksi automaattinen valojen korkeussäätö xenoneilla on verrattoman kätevä lisä.

      
  • TM:n mittauksissa Uuden Mazda Kutosen pitkien 5 luksin keila ulottui enimmillään 167 metrin päähän. Tuulilasin mittauksissa Kutosen pitkien 3 luksin keila ulottui vain 137 metrin päähän. Mistä tällainen ero voisi johtua?

      
  • Verrattuna Saab 9-3/900 ensimmäiseen sukupolveen, ennen kasvojenkohotusta Saabin pitkät valot ylsi 220m!!! :open_mouth: , että on nykyään jääny nuo valot huomiotta

      
  • Olisi mielenkiintoista nähdä kuvien kanssa millaisia säätöjä on autoissa joita tekniikan maailma saa maahantuojilta. Ja sitten vielä olisi tärkeää, että näytettäisiin kuinka valojen tulisi olla säädettynä. On todella iso ero, jos valojen alenema on 2% eikä 1%. Hyvä olisi nähdä myös miten sivusäädön tulisi olla. Välillä tuntuu, että huolloissa ei tiedetään yhtään mitään valojen säädöstä. Näyttävät ihan minne sattuu. Ainakin itseäni kiinnostaa oman octavian kohdalla se, että eikö valojen vaakalinjan tule olla vaakasuorassa, eikä nousta vastaantulijoiden puolelta ylemmäs. Nousu ei ole paljoa, mutta varmasti haittaa. Huolto ei tätä osaa säätää muuten kuin laskemalla valot niin alas, että auton edessä kantama parin kymmenen metrin luokkaa lähivaloilla. Tosin silloin vastaantulijat välkyttivät valoja, mutta nyt kun nostin säädön prosentin alenemalle vaaka- ja epäsymmetrisen osan yhtymäkohdasta, niin loppui välkyttely.

    Ennen tosiaan olivat kaukovalot erittäin hyvät monessakin autossa. Eikä lähivalot palaneet samaan aikaan, mikä oli myös hyvä juttu.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit