Toyota- mikä mättää?

122 kommenttia
124
  • Itse asiassa jenkeissä melkein kaikki autokauppa tehdään varasto-ohjautuvasti. Erikoistilausmallien odottelemiseen ei ole keskiverto-jenkillä malttia. Varastot on vaan niin jumalattomia, että niistä löytyy valmiina aika monenlaista kulkinetta.

  • Yksi tyytyväisyyteen vaikuttava seikka on, ovatko auton epäkohdat helposti huomattavissa ostotilanteessa. Eli jos menen ostamaan esimerkiksi toyotan, voin huomata vaikkapa seuraavaa: Takaluukun saranat vanhat->ei haittaa mua koska pystyn asian huomiomaan lastatessa, suurempi aukko ja toimintavarmuus plussaa: sisustan muovisuus->pystyn elämään sen kanssa, lisäksi helppo siivota; epävakaat ajo-ominaisuudet-> riittää mainiosti mulle, on sitä huonompiakin tullut omistettua; halvat katkaisijat -> ei ongelma kunhan täyttävät tehtävänsä jne. Eli suuri osa näissä ketjuissa löydetyistä epäkohdista on ostajan helppo huomata ja samalla tehdä päätös pystyykö elämään niiden kanssa vai ei. Sehän se idiootti on, jota tuollaiset asiat häiritsevät suuresti ja silti ostaisi sen.

    Toinen asia on sitten oikeat viat autossa. Ainakin mua v..ttaa suunnattomasti käyttää autoa korjauksissa joidenkin syttyvien moottorivikavalojen takia tai vaihdattaa neljättä ilmamassamittaria jne. Toki joku voi asennoitua heti ostaessaan että tuollaiset asiat on ok, mutta epäilisin että useimmat eivät.

    Eli suurimmat Toyotan tai muiden japsien mollaajat vetoavat aina näihin samoihin puutteisiin, jotka jokainen tarkka autonostaja pystyy huomaamaan ja tekemään päätöksen pystyykö niiden kanssa elämään. Tässäpä ehkä avain suureen asiakastyytyväisyyteen ja Toyotan hehkuttamiseen.

  • halpa hinta ja kestävyys. siinä se. mulla on ollut toitsuja joskus ja kyllä niistä pidin. ajoltaan surkeita ja koriltaan ruostuvia. nyt kun mulla on volkkari, olen jotenkin alkanut halveksua japsiautoja. hyvin tää kestää ja paljon parempi ajaa. eikä ruoste oo ongelma.matkat pohjoisiin ovat joskus kiistelyä emännän kans kumpi ajaa, ennen ei näin ollut.

  • Lainaus:
    28.02.2007 klo 12:40 uuwatti kirjoitti
    halpa hinta ja kestävyys. siinä se. mulla on ollut toitsuja joskus ja kyllä niistä pidin. ajoltaan surkeita ja koriltaan ruostuvia. nyt kun mulla on volkkari, olen jotenkin alkanut halveksua japsiautoja. hyvin tää kestää ja paljon parempi ajaa. eikä ruoste oo ongelma.matkat pohjoisiin ovat joskus kiistelyä emännän kans kumpi ajaa, ennen ei näin ollut.

    Halpa hinta ei kyllä minusta pidä enää nykyään paikkansa, uutena nuo ovat ihan keskihintaisia ja käytettynä suorastaan kalliita verrattuna muihin samanikäisiin. Ruostumisenkin suhteen lienee niin ja näin, eikö ainakin ruotsalaistutkimusten mukaan Toyota ole ihan hyvää keskitasoa. Ajettavuus taas on ajajasta kiinni, lisäksi noissa on suuria eroja eri mallien, vuosimallien sekä moottorivaihtoehtojen välillä. Uskon kyllä, että jos on aiemmin ajellut jollain -88 Corollalla ja vaihtaa sen vaikka -98 Golffiin niin onhan siinä aika iso ero.

  • Lainaus:
    28.02.2007 klo 12:40 uuwatti kirjoitti
    halpa hinta ja kestävyys. siinä se. mulla on ollut toitsuja joskus ja kyllä niistä pidin. ajoltaan surkeita ja koriltaan ruostuvia. nyt kun mulla on volkkari, olen jotenkin alkanut halveksua japsiautoja. hyvin tää kestää ja paljon parempi ajaa. eikä ruoste oo ongelma.matkat pohjoisiin ovat joskus kiistelyä emännän kans kumpi ajaa, ennen ei näin ollut.

    Minä välillä myös "halveksin" japsiautoja - se oli sitä aikaa, jolloin näytti että japanilaisautojen aika on menossa ohi. Kolme eurooppalaisautoa oli välissä ennen vuotta 2003.

    Mutta eurooppalaisautojen pienemmät ja suuremmat viat alkoivat vaivata. Tämä johtui monestakin autosta riippumattomasta syystä:
    - yleensä huoltokorjaamoon ei saanut heti aikaa, vaan joutui ajamaan joskus pitkäänkin jollain tavoin viallisella autolla
    - viat eivät monestikaan tulleet kerralla kuntoon, vaan edessä oli uusi odottelu ja korjauskierros, joskus jopa useita kertoja.
    - takuuaikana viat menivät vielä myyjän piikkiin, mutta korjaamokäynnit ja seisonta-ajat rassasivat
    - lyhyen takuuajan jälkeen sai riidellä joka korjauksen korvausosuudesta, jopa vaikka osa vioista oli todettu jo takuuaikana.

    Itse autoihinkin alkoi usko mennä: uskaltaako tällä lähteä pitkälle matkalle, varsinkin syrjäseuduille ja/tai kovien pakkasten aikaan??

    Voi olla, että nykyisen japanilaismerkkini viattomuus on "yksilövika", mutta olen melko varma, että kolmen eri automerkin vikaluettelo ei ollut sattumaa. Viat eivät nimittäin olleet "yksilövikoja", vaan yleisesti tunnettuja ao. automallien ongelmia, johtuen pääosin luokattoman huonoista alihankintaosista, mutta myös suunnitteluvirheistä.

    Kun tutkii eri automallien yleisimmin esiintyviä vikoja ja niiden frekvenssejä, löytää aika pian nk. tyyppiviat.

    Ruoste ei ole missään autossani vaivannut - ajan autolla n. 120-130 tkm eli n. 4 vuotta ja sitten vaihdan uuteen. Nyt taitaa mennä vähän pitempään...

    Sinänsä: jos Volkswagenin laatujohtajan mainitsema unelma päästä laadussa Toyotan tasolle toteutuu, tulee VW:sta minullekin ihan varteenotettava vaihtoehto. Varusteita saisi vielä hintaan sisältyä vähän enemmän.

    [MatLog muokkasi tätä viestiä 28.02.2007 klo 13:02]
      
  • delete! antaapa olla... :sunglasses:

    [petos muokkasi tätä viestiä 28.02.2007 klo 13:18]
      
  • [quote title="28.02.2007 klo 10:59 kenesis kirjoitti"]

    Valmistusprosessin tehostamisesta ei kärsi kukaan. Tehokkaalla prosessilla saadaan sama tuote aikaiseksi halvemmalla kuin vähemmän tehokkaalla. Katteen nostamisesta (ilman, että tuote muuttuu) kärsii ainakin asiakas, pitkässä juoksussa usein valmistajakin.

    Tämä mielipiteesi on kyllä melko ristiriitainen. Ihan samalla tavallahan asiakas kärsii ensin mainitussa mikäli tehostamisetuja ei siirretä hintoihin. Jos käytetään tuota BMW-esimerkkiä, niin eihän tuote ole yhtään ylihintaisempi kuin Toyotakaan: se menee hyvin kaupaksi ja on suht samanhintainen kuin verrannolliset kilpailijansa (eihän Lexus, Audi tai MB halvempiakaan juuri ole).

    En minä ainakaan löydä mistään merkkejä siitä, että Bemun hintaa olisi jotenkin poikkeuksellisesti nostettu muuttamatta tuotetta.

    Kyllä yritystoiminnalla kate pitää olla, onhan minunkin firmallani. Mutta tuottovaatimuksillakin on järkevät rajansa.

    Ehkä se peruspointti mulla kaikessa tässä väännössä on se, että vastakkainasettelun aika on ohi (tämä ilman poliittista latausta). Asiakkaan ja myyjän, kehitysmaiden ja kehittyneiden talouksien, yritys- ja julkisen sektorin, tehtaan omistajien ja työntekijöiden ja kaikkien muidenkin ns. vastaparien edut kulkevat käsi kädessä pitkällä tähtäimellä.

    Ihan ilman poliittista latausta: jos tutkit asioita kriittisesti ja matkustelet ympäri Suomea ja maailmaa muuallakin kuin yritystapaamisissa ja konferenssihotelleissa tai turistipaikoissa, niin huomaat että se vastakkainasettelun aika on vasta alkamassa. Vai kuvitteletko tosiaan että räjähdysmäisesti kasvavat tuloerot (siis maailmassa), hupenevien luonnovarojen hallinta, tulossa olevien ympäristökatastrofien kustannukset, niistä seuraavat pakolaisasiat ym ym ratkaistaan ilman vastakkainasetteluja?

    Jos uskot, niin nostan hyväuskoisuudellesi kyllä hattua. :wink:

    Oma uskomukseni on jotakuinkin päinvastainen. Jos piakkoin ei aleta tosissaan tekemään jotain näiden asioiden suhteen, niin jälki tulee olemaan todella rumaa :cry:

  • hoh,hoh,hoijaa!Miten ihmiset jaksaa väitellä tällasesta asiasta?!?Japanilainen,eiku eurooppalainen,eiku japanilainen,eiku eurooppalainen,eiku...Voi #&%£$!*!Ketkä haluu ajaa toyotalla,niin annetaan niiden ajaa toyotalla ja ketkä taas ei haluu ajaa toyotalla niin annetaan niiden ajaa jollain muulla!!Jooko,please!?!

  • [quote title="28.02.2007 klo 12:26 MatLog kirjoitti"]
    Tarkoitin, että Toyotan jousitusmukavuus on jopa parempi kuin sen huomattavasti kalliimmissa kilpailijoissa. Toisaalta tietyt Toyotan "halvat" ominaisuudet löytyvät huomattavasti kalliimmista kilpailijoistakin.

    Eihän tässä ole mistään jousitusmukavuudesta ollut puhe, ketjun aloittaja kyseli seikkoja, jotka Toyotassa ärsyttää/on huonoa ja vastasin omalta osaltani, jousitusmukavuudesta en maininnut yhtään mitään. Voidaanhan verrata Toyotan jousitusmukavuutta vaikka Ferrariin, tuon testin mukaan Toyota olisi parempi, mutta onko sillä tämän keskustelun kanssa mitään tekemistä? Voimme jatkaa tästä keskustelua uudessa otsikossa Bmw:n jousitusmukavuus, jota mm. HS & TM taas pitää markkinoiden parhaana esim 5-sarjan kokoluokassa.

    Toyotan halpoja ratkaisuja ei löydy kalliimmista eikä edes saman hintaisista autoista. Rakastamassasi esimerkissä Mersusta tavarat eivät voi rutistua saranoiden alle, kauitin johtoja et voi vahingossa repiä tavaroilla ja tavaratila on viimeistelty siististi. Miksi tästä pitää vängätä, miksei voi myöntää, että tuo yksittäinen asia on Toyota Corollassa huonosti hoidettu KILPAILIJOIHIN tai mihin vain verrattuna? Samoin Mersussa tai vaikka Bmw:ssä on asioita, jotka on huonosti hoidettu, mutta tämä thread koski nimenomaan Toyotaa.

    Myöhemmin mainitsemistasi LandCruiserin ongelmista osan voisi panna asentajan piikkiin - voihan Toyotan huollossa toimia osaamattomiakin asentajia (siellähän asennukset on tehty?)

    Se onkin huollon vikaa, koukku on Toyotan alkuperäinen mutta asennettu Suomessa, mutta kun viittaat aina ettei eurooppalaisissa saada vikoja huollossa kuntoon kerralla, sama koskee myös Toyota huoltoa, valitettavasti. Itsellä taas viat on eurooppalaisissa saatu kuntoon kerralla, mutta uskon että itsellä on vain käynyt tuuri, huoltotoiminta on huonoa ja kallista mielestäni merkistä riippumatta.

    Autonvaihtotilanteessa hintojen - ja välirahan vertailu on aika hankalaa. Syynä on se, että eräissä autoissa autoradio, ilmastointi, jäähdytysnesteen lämpömittari, yms. välttämättömyydet ovat mukana jo perushinnassa, toisiin taas täytyy "ruksata" lisävarusteita iso nippu. Minä pidän autoa maisemanvaihtovälineenä, enkä halua sen kummempaa "räätälöintiä". Pääasia että haluamani lisävarusteet eivät nosta auton hintaa kohtuuttomasti, mielellään: ei ollenkaan.

    Mutta kaikkilla ei ole sama mielipide kuin sinulla, jotkin haluavat räätälöidä autoaan tai vaikkapa automaatin dieselin kanssa. Ja heille Toyota on huono vaihtoehto ja tätä alunperin otsikossa kysyttiinkin, mielipidettä. Nyt niitä on kaksi erilaista, sinun ja minun, kumpikaan ei ole sen parempi.

    Useimmilla autotehtailla on suuret "räätälöintivarat" johtuen USA:n markkinoista, joilla on totuttu kaupankäynnin yhteydessä ruksailemaan sisustus- väri- varuste yms. listoja. Näin on Toyotalla ja Lexuksellakin, mutta täällä kotimaassamme on eri kulttuuri, ja maahantuojat huomioivat sen. Vain harva -lähinnä nk. "premium" automaahantuoja - onnistuu perimään asiakkaalta lisävarusteista, metalliväreistä yms. sikahintoja. Valmistajista jopa Mersu pyrkii "paketoimaan" sopivia varustepaketteja edullisemmin kuin vastaavien varusteiden kokonaishinta erikseen ostettuna olisi.

    Päinvastoin Jenkeissä tuota ei tehdä, autot ostetaan varastosta. Tuossa onkin ehkä osa selitystä, Toyota valmistaa autonsa paljon sen mukaan, mitä jenkeissä arvostetaan. Kuten monesti tullut ilmi, jenkkien ja eurooppalaisten maku eroaa ja mielestäni hyvä näin. Toyotaan ja Lexukseen ei jenkeissäkään saa läheskään yhtäpaljon valinnan vapauksia kuin vastaaviin kilpailijoihin, tuossa osa valmistusprosessin tehokkuutta, kuten sanottua, se voittaa joka ostaa auton perusvarustuksella tai paketti sattuu sopimaan juuri hänelle, se taas häviää, joka haluaisi juuri hänelle tehdyn auton tai vaikka tietyn moottori/vaihteisto/vetoyhdistelmän.

    Varustepaketeissa ei ole mitään pahaa, niinhän kaikki valmistajat tekevät, ero tulee siinä, että Toyotalla/Lexuksella tietyn varusteen saadaksesi joudut ostamaan koko varustepaketin kallilla, vaikka et kaikkia hiluja tarvitsisikaan, toisin kuin kilpailijoilla, joilla pakettien lisäksi voi valita yksittäisiä varusteita. Lisäksi nuo paketit rajaavat usein sitten jotain muuta haluamaasi pois, esimerkkinä Lexukseen et saa sport penkkejä ja jalopuuta vain jomman kumman ja senkin pelkästään varustepaketin kanssa. Toyotaan taitaa olla edes turha haaveilla sport penkeistä, mitkä esim Volkkariin tai Opeliin saa. Myös esim siihen Land Cruiseriin ei taas saa esim hyviä valoja (xenoneita) rahallakaan, minusta on kuitenkin parempi tarjota ihmisille edes mahdollisuus vaikkapa siihen.

    [individual muokkasi tätä viestiä 28.02.2007 klo 16:53]
      
  • [quote title="28.02.2007 klo 12:38 jjvi kirjoitti"]
    Sehän se idiootti on, jota tuollaiset asiat häiritsevät suuresti ja silti ostaisi sen.

    Välillä tulee palstalla mieleen, että idiootteja ovat ne jotka eivät noista selkeistä puutteista huolimatta osta sitä autoa, vaan jaksavat kiinnittää huomiota sellaisiin pikkuseikkoihin kuin tilat, ulkonäkö, ergonomia, ajo-ominaisuudet, imago jne.

    Toinen asia on sitten oikeat viat autossa. Toki joku voi asennoitua heti ostaessaan että tuollaiset asiat on ok, mutta epäilisin että useimmat eivät.

    Ei minkään nykyisen auton kanssa tarvitse etukäteen asennoitua, että seisotanpahan sitä korjaamolla. En ainakaan ole havainnut omassa käytössäni mitään noin suuria eroja. Joitakin vikoja on ollut ajan myötä kaikissa, mutta toisaalta mikään ei ole ollut mikään katastrofi. Ja tielle ei ole jääty sitten 80-luvun alun (silloin mulla oli muuten Toyota, vaikkei se mitään nykyisistä kerrokaan). Kahdesta nykyisestä eurooppalaisesta autosta (MB, Pösö) kumpikaan ei ole käynyt määräaikaishuoltojen ulkopuolella korjauksessa. Muutama pikkujuttu on ollut, mutta ne on hoidettu normaalihuoltojen yhteydessä sujuvasti. Kilsoja on mittareissa yhteensä jo yli 200 tkm.

    Eli suurimmat Toyotan tai muiden japsien mollaajat vetoavat aina näihin samoihin puutteisiin, jotka jokainen tarkka autonostaja pystyy huomaamaan ja tekemään päätöksen pystyykö niiden kanssa elämään.

    Ja toisaalta ne suurimmat kannattajat kertovat aina siitä ylivertaisesta luotettavuudesta eivätkä suostu uskomaan, että myös Toyotissa voi olla vikoja ja muutkin autot toimivat yleensä varsin hyvin. Eikä se Toyotan merkkihuoltotoimintakaan mitään niin maagista niihin muihin verrattuna ole, palvelun laatu on itse asiassa kaikilla keskimäärin aika heikkoa.

    Itse laitan japanilaisperäiset autot selkeästi seuraavaan järjestykseen:
    1. Honda / Subaru
    2. Mazda
    3. Toyota ja muut
    Toyotalta hyviksi malleiksi lasken ehdottomasti Priuksen, Yariksen sekä LandCruiserin niille, jotka tarvitsevat oikeaa maastoautoa.

    Mutta eiköhän tämä jo riitäkin Toyotista. Ostakoon ken haluaa. Jos itse siirryn parin vuoden päästä taas japanilaisautoon, se tuskin nykymallistoilla on kuitenkaan Toyota. Lexus se voisi olla, jos siihen mennessä tekisivät säädyllisen kokoisen farmaridieselin johon saisi automaatin.

    [AkiK muokkasi tätä viestiä 28.02.2007 klo 17:01]
      
  • Individual:

    Eihän tässä ole mistään jousitusmukavuudesta ollut puhe, ketjun aloittaja kyseli seikkoja, jotka Toyotassa ärsyttää/on huonoa ja vastasin omalta osaltani, jousitusmukavuudesta en maininnut yhtään mitään. Voidaanhan verrata Toyotan jousitusmukavuutta vaikka Ferrariin, tuon testin mukaan Toyota olisi parempi, mutta onko sillä tämän keskustelun kanssa mitään tekemistä? Voimme jatkaa tästä keskustelua uudessa otsikossa Bmw:n jousitusmukavuus, jota mm. HS & TM taas pitää markkinoiden parhaana esim 5-sarjan kokoluokassa.

    No hyvä, sovitaan että Toyotan jousitusmukavuus ei kuulu merkin ärsyttävyyksiin. BMW:n 5-sarjassa saattaa kuitenkin olla aivan vertailukelpoinen jousitusmukavuus Corollan kanssa.

    Toyotan halpoja ratkaisuja ei löydy kalliimmista eikä edes saman hintaisista autoista. Rakastamassasi esimerkissä Mersusta tavarat eivät voi rutistua saranoiden alle, kauitin johtoja et voi vahingossa repiä tavaroilla ja tavaratila on viimeistelty siististi. Miksi tästä pitää vängätä, miksei voi myöntää, että tuo yksittäinen asia on Toyota Corollassa huonosti hoidettu KILPAILIJOIHIN tai mihin vain verrattuna? Samoin Mersussa tai vaikka Bmw:ssä on asioita, jotka on huonosti hoidettu, mutta tämä thread koski nimenomaan Toyotaa.

    Ensiksikin: mielestäni Corolla on yksi Toyotan automalli; ei pidä yleistää kaikkiin Toyotoihin. Et ole vielä kertonut, missä on löytynyt Corollan roikkuvia johtoja?? Minä laittaisin omistajana ne kyllä piiloon. Tavaratilan viimeistely on siistimpää kuin useimmissa kilpailijoissa - siitä japanilaiset ovat kuuluisia. Kaiuttimet ovat näkyvissä, mutta siitä ei ole kenellekään mitään haittaa. Joku huopa metallikaiuttimien alla on suojausmielessä vitsi. Omistamassani Opelissa (jos se nyt on saksalaismerkki) kaiuttimet olivat myös näkyvissä.

    Se onkin huollon vikaa, koukku on Toyotan alkuperäinen mutta asennettu Suomessa, mutta kun viittaat aina ettei eurooppalaisissa saada vikoja huollossa kuntoon kerralla, sama koskee myös Toyota huoltoa, valitettavasti. Itsellä taas viat on eurooppalaisissa saatu kuntoon kerralla, mutta uskon että itsellä on vain käynyt tuuri, huoltotoiminta on huonoa ja kallista mielestäni merkistä riippumatta.
    Niin, siksi minä en osta eurooppalaisautoja kun niissä on niitä vikoja.
    Mutta ainahan voi odottaa parempaa tulevalta. LandCruiserin tapauksessa ei siis ollut alun perin kysymys viasta?? CAN-väylien hallinta vaatii nykyään kaikissa autoissa ammattitaitoa - etenkin sähköasennuksissa.

    Mutta kaikkilla ei ole sama mielipide kuin sinulla, jotkin haluavat räätälöidä autoaan tai vaikkapa automaatin dieselin kanssa. Ja heille Toyota on huono vaihtoehto ja tätä alunperin otsikossa kysyttiinkin, mielipidettä. Nyt niitä on kaksi erilaista, sinun ja minun, kumpikaan ei ole sen parempi.
    Myyntitilastoista päätellen useimmat ovat samaa mieltä kuin minä.
    Automaatin puute ei voi ketään ärsyttää - eihän ole pakko ostaa Toyotaa, jos haluaa automaatin. Vai tarkoitatko, että automaattia ja laatua ei nyt voi saada samassa paketissa?? Ärsyttäähän se.

    Päinvastoin Jenkeissä tuota ei tehdä, autot ostetaan varastosta. Tuossa onkin ehkä osa selitystä, Toyota valmistaa autonsa paljon sen mukaan, mitä jenkeissä arvostetaan. Kuten monesti tullut ilmi, jenkkien ja eurooppalaisten maku eroaa ja mielestäni hyvä näin. Toyotaan ja Lexukseen ei jenkeissäkään saa läheskään yhtäpaljon valinnan vapauksia kuin vastaaviin kilpailijoihin, tuossa osa valmistusprosessin tehokkuutta, kuten sanottua, se voittaa joka ostaa auton perusvarustuksella tai paketti sattuu sopimaan juuri hänelle, se taas häviää, joka haluaisi juuri hänelle tehdyn auton tai vaikka tietyn moottori/vaihteisto/vetoyhdistelmän.
    Myönnettäköön, että tilanne saattaa olla muuttunut sitten -80-luvun jolloin minä siellä asuin. Mutta silloin oli "kulttuurina" täytellä pitkiä varustelistoja -oli merkki mikä tahansa. USA:ssa ollaan ilmeisesti siirrytty "eurooppalaiseen" suuntaan tässä asiassa?

    Varustepaketeissa ei ole mitään pahaa, niinhän kaikki valmistajat tekevät, ero tulee siinä, että Toyotalla/Lexuksella tietyn varusteen saadaksesi joudut ostamaan koko varustepaketin kallilla, vaikka et kaikkia hiluja tarvitsisikaan, toisin kuin kilpailijoilla, joilla pakettien lisäksi voi valita yksittäisiä varusteita. Lisäksi nuo paketit rajaavat usein sitten jotain muuta haluamaasi pois, esimerkkinä Lexukseen et saa sport penkkejä ja jalopuuta vain jomman kumman ja senkin pelkästään varustepaketin kanssa. Toyotaan taitaa olla edes turha haaveilla sport penkeistä, mitkä esim Volkkariin tai Opeliin saa. Myös esim siihen Land Cruiseriin ei taas saa esim hyviä valoja (xenoneita) rahallakaan, minusta on kuitenkin parempi tarjota ihmisille edes mahdollisuus vaikkapa siihen.
    Onkohan se Toyota/Lexus sen kalliimpi sillä varustepaketilla kuin eurooppalaismerkit yksittäin varusteltuina?? Näinhän se vertailu menee. Varustevaihtoehtojen puute ei voi kovin paljon useimpia ärsyttää - silloinhan valitsisi jonkun muun merkin. Vai ärsyttääkö se, ettei voi ostaa Toyotaa/Lexusta?? Toyotaa/Lexusta on kuitenkin myyty maailmanlaajuisesti hyvin.

    [MatLog muokkasi tätä viestiä 28.02.2007 klo 18:12]
      
  • Tarkoitus ei ole mollata/arvostella kenekään mieltymyksiä, mutta mikä tekee dieselmoottorista ja automaattilaatikosta sen must asian!
    Eikö olisi loogisempaa vaatia autom.lootaa bensaan jossa vaihtamis tarve on suurempi. No tästä vaihtamistarpeesta tulee väittelyä, mutta sellasten jotka eivät ole tuota 177hv versiota ajaneet ei kannata alkaa väittämään koska siinä vaihtamistarve on todellakin vähäinen. Sen ymmärrän jos johonkin vag-autoon haluaa automaatin, koska kytkin on täysin mahdoton käyttää ilman "teleskooppijalkaa".

    Eli ei siis riehaannuta, vaan ihan mielenkiinnosta kysyn. Makujahan on monia!

  • Lainaus:
    28.02.2007 klo 22:51 Ryne kirjoitti
    ....Sen ymmärrän jos johonkin vag-autoon haluaa automaatin, koska kytkin on täysin mahdoton käyttää ilman "teleskooppijalkaa"....

    heh, tuo on muuten uskomattoman ärsyttävä piirre monissa hmmm...no, tiedetään kyllä yleisesti missä autoissa. nimittäin tuo ylipitkä poljinliike. voisihan tuonkin joksikin laatuvirheeksi julistaa jos tarvitsisi provoilla... mutta tottumiskysymys toisaalta..ei herneitä!
    :smile:

    [petos muokkasi tätä viestiä 28.02.2007 klo 23:49]
      
  • Lainaus:
    28.02.2007 klo 13:43 AkiK kirjoitti

    Tämä mielipiteesi on kyllä melko ristiriitainen. Ihan samalla tavallahan asiakas kärsii ensin mainitussa mikäli tehostamisetuja ei siirretä hintoihin. Jos käytetään tuota BMW-esimerkkiä, niin eihän tuote ole yhtään ylihintaisempi kuin Toyotakaan: se menee hyvin kaupaksi ja on suht samanhintainen kuin verrannolliset kilpailijansa (eihän Lexus, Audi tai MB halvempiakaan juuri ole).

    En minä ainakaan löydä mistään merkkejä siitä, että Bemun hintaa olisi jotenkin poikkeuksellisesti nostettu muuttamatta tuotetta.

    Kyllä yritystoiminnalla kate pitää olla, onhan minunkin firmallani. Mutta tuottovaatimuksillakin on järkevät rajansa.

    Ihan ilman poliittista latausta: jos tutkit asioita kriittisesti ja matkustelet ympäri Suomea ja maailmaa muuallakin kuin yritystapaamisissa ja konferenssihotelleissa tai turistipaikoissa, niin huomaat että se vastakkainasettelun aika on vasta alkamassa. Vai kuvitteletko tosiaan että räjähdysmäisesti kasvavat tuloerot (siis maailmassa), hupenevien luonnovarojen hallinta, tulossa olevien ympäristökatastrofien kustannukset, niistä seuraavat pakolaisasiat ym ym ratkaistaan ilman vastakkainasetteluja?

    Jos uskot, niin nostan hyväuskoisuudellesi kyllä hattua. :wink:

    Oma uskomukseni on jotakuinkin päinvastainen. Jos piakkoin ei aleta tosissaan tekemään jotain näiden asioiden suhteen, niin jälki tulee olemaan todella rumaa :cry:

    Ei se mielipide ole mun mielestä ristiriitainen: asiakas ei kärsi siitä, että valmistaja keksii keinon valmistaa sama tuote halvemmalla. Asiakas saa aivan samanlaisen tuotteen, valmistaja saa entistä suuremman katteen. Ei negatiivisia vaikutuksia kenellekään.

    Jos valmistaja haluaa päästä ns. helpolla, se voi suurentaa katettaan myös nostamalla hintojaan. Silloin asiakas saa samanlaisen tuotteen, mutta joutuu maksamaan enemmän. Asiakas siis häviää. Nämä molemmat skenaariot ovat tietenkin teoreettisia, sillä useimmiten tuotekin muuttuu samalla kun tuotantoa tehostetaan tai hinnoittelua muutetaan.

    Kuten jo sanoin, autoissa ei kauheita ylihintoja pääse syntymäänkään. Bemarit myyvät hyvin, koska ne ovat todella hyviä autoja. Kuitenkin Bemarin katteet perustuvat (uskoakseni, nämä kun ovat liikesalaisuuksia) enemmän vahvan imagon mahdollistamaan väljempään hinnoitteluun, kun taas Toyota tekee katteensa ennemminkin tehokkaalla tuotannolla. Bemarin tapauksessa asiakkaan voi kyllä katsoa saavan sillä vähän korkeammalla hinnalla osansa siitä imagostakin, eikä siinä ole mun mielestä mitään pahaa. Toyotan tekninen anti suhteessa rahapanokseen on kuitenkin suurempi. Tässä ne asiakaskunnatkin uskoakseni erkanevat toisistaan: Toyotan ostaja ei pysty perustelemaan itselleen ei-aineellisten tekijöiden lisähintaa. Bemarin ostaja taas pystyy, mahdollistaen näin tuotteen väljemmän hinnoittelun. Usein mietitty rajanveto premiumin ja ns. normaalin auton välillä on myös juuri tässä.

    En näe Bemarinkaan toimintaa ongelmallisena, koska markkinat ovat aina oikeassa. Toimialan kannattavimpiin kuuluva tuote ei ole koskaan huono. Toyotan toiminta on kuitenkin enemmän lähellä omaa insinöörispainotteista maailmankuvaani, Bemarin kannattavuus taas perustuu enemmän markkinointipuolen osaamiseen. Myönnän auliisti, että mielikuvat ovat paljon parempi kilpailuetu kuin insinööriosaaminen: mielikuvien kopioiminen tai siirtäminen on nimittäin paljon vaikeampaa. Käyttöautossa mielikuvilla ei vaan ole minulle arvoa.

    Bemari on silti teknisestikin taidokas valmistaja, paljon enemmänkin markkinointinsa varassa olevia merkkejä on. Käytin nyt sitä tässäkin vain esimerkkinä, kun se on ketjussa esiintynyt aiemminkin.

  • No tuota poljinliikettä tai oikeastaan sen pituutta juuri tarkoitin. Olisko tämä syynä tuohon himoon autom.lootaa kohtaan. Ainakin Audissa ja Seatissa tuo on ärsyttävän pitkä kaupunkiliikenteeseen. Toki johokin Audin(en lue audiksi jotain a3 1,6l malleja, lähinnä ylihintainen Seat) hintaiseen autoon kuuluukin automaatti jo pelkän olemuksen takia. Mutta onhan vagilla näitä kansanautojakin golffia, jettaa,octaviaa ym.

  • Ja vielä:

    Dieselauton bensa-autoa pienempi vaihtamistarve on myytti. Kapeampi käyttöalue tarkoittaa sitä, että vähällä vaihtamisella ei voi ajaa halutessaankaan. Diesel ikäänkuin pakottaa ajamaan tietyllä tavalla. Taloudellisesti ajettaessa vaihdetta vaihdetaan tosin ihan yhtä usein bensa-autollakin, joten ainakin minulle on ajamisen kannalta melko lailla yhdentekevää, kummalla polttoaineella moottori käy. Joidenkin dieselien todella heikko vääntö aivan tyhjäkäynnin tuntumassa saattaa puoltaa tarvetta automaatille. Samoin dieselien nykyisin yleensä varsin pitkät välitykset voivat johtaa siihen, että maantielläkin rajoituksen vaihdellessa 80:n ja 100:n välillä voi joutua vaihtamaan vaihdetta rajoituksen mukaan. Näin on mm. Avensis D-CAT:ssa.

    Volkkarikonsernin pitkäliikkeinen kytkinpoljin ei ole myytti. Omasta mielestäni se ei kuitenkaan ole heikkous, vaan vahvuus. Yhdelläkään autolla en ole saanut yhtä jouhevia liikkeellelähtöjä ja vaihteenvaihtoja aikaiseksi kuin A4 1.8T:llä. Sillä pystyi säätämään ryömintänopeuttakin täysin portaattomasti. Lyhyesti: tottumisen jälkeen ajaminen oli yhtä juhlaa. Toyotan kytkin taas on oleellisesti hankalampi. Sillä pystyy kyllä ajamaan tottumatonkin, mutta täysin nykäyksettömiä liikkeellelähtöjä ei tahdo saada aikaan vaikka kuinka koittaisi. Lisäksi Toyotassa on yleensä kaasupolkimessa ikäänkuin etuveto, jonka jälkeen kierrokset sitten nousevat nopeammin kuin olisi tarpeen. Ja vielä yksi tekijä: ilmastointilaitteen käynnistyessä tyhjäkäyntikierrokset nousevat selvästi ja sammuessa taas laskevat. Tämäkin hankaloittaa liikkeellelähtemistä (ei tosin pakkasilla). Summa summarum: VW-konsernin kaasu-kytkin-yhdistelmä on ainakin tämän Toyotalla ajavan mielestä todella hyvä, Toyotan vastaavaa parempi.

  • [quote title="28.02.2007 klo 18:08 MatLog kirjoitti"]
    Ensiksikin: mielestäni Corolla on yksi Toyotan automalli; ei pidä yleistää kaikkiin Toyotoihin. Et ole vielä kertonut, missä on löytynyt Corollan roikkuvia johtoja?? Minä laittaisin omistajana ne kyllä piiloon. Tavaratilan viimeistely on siistimpää kuin useimmissa kilpailijoissa - siitä japanilaiset ovat kuuluisia. Kaiuttimet ovat näkyvissä, mutta siitä ei ole kenellekään mitään haittaa. Joku huopa metallikaiuttimien alla on suojausmielessä vitsi. Omistamassani Opelissa (jos se nyt on saksalaismerkki) kaiuttimet olivat myös näkyvissä.

    Kyllä se saattaa suomalaiselle miehelle ottaa kovaan myöntää olla väärässä. Tuo Corollan takakontti oli pelkästään esimerkki ja kiistattoman huonosti toteutettu kilpailijoihin verrattuna. Alkuperäiseen kysymykseen viitaten, tämä Toyotassa ärsyttää, toisin kuin muissa merkeissä, selkeitä vikoja tai puutteita ei pystytä myöntämään, vaan on pakko yrittä selitellä noita itselleen ja varsinkin vängätä muille, vaikka tietäisikin olevansa väärässä.

    Niin, siksi minä en osta eurooppalaisautoja kun niissä on niitä vikoja.

    Voi hellan lettas...

    Kaikissa autoissa on vikoja, vaikka japanilaisten omistajat haluavatkin niiltä sulkea silmänsä. Niiden yli 15 Toyotan huolto- ja korjauskuittien perusteella myös kaikissa Toyotoissa on ollut vikoja, jossain isoja (vaihteiston hajoamisia), joissain pienempiä. Niin on myös tässä omassa Land Cruiserissani ollut, mm. umpio ja iskunvaimennin on jouduttu vaihtamaan.

    Asiakkaalle päin se on vika, jos autolla, missä on Toyotan alkuperäinen vetokoukku, ei voi kuitenkaan kärryä vetää, vieläpä autolla, joka tuohon on suunniteltu ja osaksi juuri sitä varten hankittu. Se on asiakkaan suunnalta ihan sama, kenen vika se on, se vain pitäisi saada kuntoon. Ja kuten sanoin, eurooppalaisissa ne on itsellä saatu kerralla kuntoon, nyt japanilaisessa ei. Sen kuitenkin myönnän, että minulla on varmasti käynyt vain tuuri, huoltotoiminta on huonoa merkistä ja auton valmistusmaasta huolimatta.

    Myyntitilastoista päätellen useimmat ovat samaa mieltä kuin minä.
    Automaatin puute ei voi ketään ärsyttää - eihän ole pakko ostaa Toyotaa, jos haluaa automaatin. Vai tarkoitatko, että automaattia ja laatua ei nyt voi saada samassa paketissa?? Ärsyttäähän se.

    Mielipidettä tässä kysyttiinkin, mikä ärsyttää Toyotassa ja tuo ärsyttää minua. Myyntitilastot kertoo myös siitä, minkälaiseen autoon ihmisillä on varaa, olihan Ladakin joskus myydyin auto, nyt Toyota jatkaa mantelinperijänä, kehitystä on siis tapahtunut, mutta kuinka paljon?

    Myönnettäköön, että tilanne saattaa olla muuttunut sitten -80-luvun jolloin minä siellä asuin. Mutta silloin oli "kulttuurina" täytellä pitkiä varustelistoja -oli merkki mikä tahansa. USA:ssa ollaan ilmeisesti siirrytty "eurooppalaiseen" suuntaan tässä asiassa?

    Päinvastoin, euromerkit eivät yleensä tee autoja varastoon ja tuo haittaa myös niiden myyntiä jenkkilässä, auto kun pitäisi saada heti mukaan.

    Onkohan se Toyota/Lexus sen kalliimpi sillä varustepaketilla kuin eurooppalaismerkit yksittäin varusteltuina?? Näinhän se vertailu menee. Varustevaihtoehtojen puute ei voi kovin paljon useimpia ärsyttää - silloinhan valitsisi jonkun muun merkin. Vai ärsyttääkö se, ettei voi ostaa Toyotaa/Lexusta?? Toyotaa/Lexusta on kuitenkin myyty maailmanlaajuisesti hyvin.

    Tässä onkin kyse Toyotan huonoista puolista ja sen valmistusprosessi aiheuttaa asiakkaalle mm. yllä mainitun huonon puolen, et saa niitä varusteita, mitä kilpailijat tarjoaa tai sitten jos saat jonkin varusteen, et saa enää jotain toista siihen kylkeen. Tuo ei ole enää nykyaikaa, enemmänkin tulee mieleen säännöstelytalous.

    Tätä vänkäämistä on kuitenkaan turha enää jatkaa, olen tuonut vain esille sen, mikä minua itseäni Toyotassa ärsyttää, sitähän tässä kysyttiin, eikä se sinun vänkäämisellä muutu mihinkään, myös kaikissa muissa merkeissä on asioita, jotka minua ärsyttävät, täydellistä autoa ei kukaan ole valmistanut, enkä usko että valmistaakaan. Tuo olisi välillä muidenkin hyvä muistaa.

    Jotain muuta nuo tai jotkin muut tässäkin ketjussa esille tulleet asiat ei ärsytä yhtään, hyvä niin, silloin Toyota on hyvä valinta hänelle, niinkuin keskimääräiselle suomalaiselle varmasti onkin, siksi useimmalle sellaisen hankintaa suosittelenkin Skodan ohella. Sama kuin siinä sijoituksessa, suositukseni yleensä eroaa siitä, mihin itse sijoitan, näin pääsee paljon helpommalla.

  • Lainaus:
    01.03.2007 klo 10:06 individual kirjoitti

    Voi hellan lettas...

    Kaikissa autoissa on vikoja, vaikka japanilaisten omistajat haluavatkin niiltä sulkea silmänsä. Niiden yli 15 Toyotan huolto- ja korjauskuittien perusteella myös kaikissa Toyotoissa on ollut vikoja, jossain isoja (vaihteiston hajoamisia), joissain pienempiä. Niin on myös tässä omassa Land Cruiserissani ollut, mm. umpio ja iskunvaimennin on jouduttu vaihtamaan.

    kaikissahan esiintyy vikoja enemmän tai vähemmän. luulenpa että tätä japsien kestävyysmyyttiä eniten väheksyvät ja ei-ymmärtäjät ovat sellaisia autoilijoilla joilla ei ole oikesti kokemusta ja vertailupohjaa siitä kun saa säännöllisesti ja oikein kunnolla kärsiä ja pulittaa auton vikojen takia.
    kyllähän on täysin päivänselvää ja yleisesti tiedossa että merkit kuten toyota, nissan, honda, subaru, mitsu, ja varsinkin mazda ovat erittäin laadukkaita mitä tulee vikoihin. voihan tästäkin tietysti vängätä..

    sehän ihmistä vituttaa, mitä se ei ymmärrä. jos ajelee aina euroautolla jossa ei ole itsellä esiintynyt vikoja, vaikea tuota japsihehkutusta on ymmärtääkkään.

    olen kyllä täysin samaa mieltä että nuo ''saksalaiset makaa korjaamolla koko ajan'' ja muut tuonkaltaiset kommentit ampuvat pahasti yli.

  • Lainaus:
    01.03.2007 klo 10:41 petos kirjoitti
    kaikissahan esiintyy vikoja enemmän tai vähemmän. luulenpa että tätä japsien kestävyysmyyttiä eniten väheksyvät ja ei-ymmärtäjät ovat sellaisia autoilijoilla joilla ei ole oikesti kokemusta ja vertailupohjaa siitä kun saa säännöllisesti ja oikein kunnolla kärsiä ja pulittaa auton vikojen takia.
    kyllähän on täysin päivänselvää ja yleisesti tiedossa että merkit kuten toyota, nissan, honda, subaru, mitsu, ja varsinkin mazda ovat erittäin laadukkaita mitä tulee vikoihin. voihan tästäkin tietysti vängätä..

    Itse itseäni lainaten: "Nyt kun on nähnyt yli 15 Toyota yksilön kaikki huolto- ja korjauskuitit, voi sanoa, että vaikka laatu on pääosin hyvää tai erinomaista, vikoja mahtuu joukkoon myös paljon, myöskään Toyota ei ole tuolla rintamalla lähelläkään täydellisyyttä, vaikka se yksi parhaista onkin, ei kuitenkaan ylivoimainen." :sunglasses:

    Olen samaa mieltä noiden edellä mainittujen merkkien laadukkuudesta, mitä tulee vikojen määrään.

    [individual muokkasi tätä viestiä 01.03.2007 klo 11:11]
      
  • Lainaus:
    01.03.2007 klo 10:06 individual kirjoitti

    Kyllä se saattaa suomalaiselle miehelle ottaa kovaan myöntää olla väärässä. Tuo Corollan takakontti oli pelkästään esimerkki ja kiistattoman huonosti toteutettu kilpailijoihin verrattuna. Alkuperäiseen kysymykseen viitaten, tämä Toyotassa ärsyttää, toisin kuin muissa merkeissä, selkeitä vikoja tai puutteita ei pystytä myöntämään, vaan on pakko yrittä selitellä noita itselleen ja varsinkin vängätä muille, vaikka tietäisikin olevansa väärässä.
    Myyntitilastoista päätellen useimmat ovat samaa mieltä kuin minä.
    Automaatin puute ei voi ketään ärsyttää - eihän ole pakko ostaa Toyotaa, jos haluaa automaatin. Vai tarkoitatko, että automaattia ja laatua ei nyt voi saada samassa paketissa?? Ärsyttäähän se.

    Mielipidettä tässä kysyttiinkin, mikä ärsyttää Toyotassa ja tuo ärsyttää minua. Myyntitilastot kertoo myös siitä, minkälaiseen autoon ihmisillä on varaa, olihan Ladakin joskus myydyin auto, nyt Toyota jatkaa mantelinperijänä, kehitystä on siis tapahtunut, mutta kuinka paljon?

    Tässä onkin kyse Toyotan huonoista puolista ja sen valmistusprosessi aiheuttaa asiakkaalle mm. yllä mainitun huonon puolen, et saa niitä varusteita, mitä kilpailijat tarjoaa tai sitten jos saat jonkin varusteen, et saa enää jotain toista siihen kylkeen. Tuo ei ole enää nykyaikaa, enemmänkin tulee mieleen säännöstelytalous.

    Tätä vänkäämistä on kuitenkaan turha enää jatkaa, olen tuonut vain esille sen, mikä minua itseäni Toyotassa ärsyttää, sitähän tässä kysyttiin, eikä se sinun vänkäämisellä muutu mihinkään, myös kaikissa muissa merkeissä on asioita, jotka minua ärsyttävät, täydellistä autoa ei kukaan ole valmistanut, enkä usko että valmistaakaan. Tuo olisi välillä muidenkin hyvä muistaa.

    Jotain muuta nuo tai jotkin muut tässäkin ketjussa esille tulleet asiat ei ärsytä yhtään, hyvä niin, silloin Toyota on hyvä valinta hänelle, niinkuin keskimääräiselle suomalaiselle varmasti onkin, siksi useimmalle sellaisen hankintaa suosittelenkin Skodan ohella. Sama kuin siinä sijoituksessa, suositukseni yleensä eroaa siitä, mihin itse sijoitan, näin pääsee paljon helpommalla.

    Koville ottaa ilmoittaa olevansa väärässä - siksi, että on oikeassa.
    Katsos Individual - käsittääkseni et omista Corollaa. Miten sen ominaisuudet sinua ärsyttävät?? Jos ne eivät omistajia ärsytä, niin miksi sinua?? Paljon tärkeämpi asia kuin "näkyvät kaiuttimet" tai "koukkusaranat" on esimerkiksi ao. Corollan paras EuroNCAP-tulos luokassaan.

    Itse asiassa et näköjään osaa vastata esittämiini kysymyksiini.

    Yleensäkin ihmettelen: ostaisitko esimerkiksi heti diesel-Avensiksen, jos se olisi varustettu vaikkapa 6-portaisella Aisinilla?? Jos et, niin miksi ao. automaattivaihteen puute sinua ärsyttää. Kerro tarkasti, mikä siinä ärsyttää?? Miten jossain autossa jokin ominaisuus tai varustepolitiikka ärsyttää, vaikka sitä ei omista eikä aja??
    Miten kovasti sinua Individual ärsyttää, kun näet uuden Corollan ajavan vastaan, ja tiedät, että sen tavaratilassa on halvat mersumaiset koukkusaranat?? Tai kaiuttimet "näkyvissä"???

  • MatLog: "Katsos Individual - käsittääkseni et omista Corollaa. Miten sen ominaisuudet sinua ärsyttävät?? Jos ne eivät omistajia ärsytä, niin miksi sinua?"

    Ei kai sillä ole väliä omistaako autoa vai ei, ärsyttää voi tietyt ratkaisut kuitenkin. Se ettei omistajia ärsytä kertoo sen, että ihmisiä ärsyttävät eri asiat. Mistä tiedä muuten, ettei omistajia ärsytä mikään ? Sinäkään et kai omista uutta Corollaa, samalla logiikalla, mistä tiedät, ettei sinua ärsytä, jos et omista ?

    MatLog: "Jos ne eivät omistajia ärsytä, niin miksi sinua?? Paljon tärkeämpi asia kuin "näkyvät kaiuttimet" tai "koukkusaranat" on esimerkiksi ao. Corollan paras EuroNCAP-tulos luokassaan."

    Ei kai näilläkään ole korrelaatiota sinäänsä, ärsyttää voi vaikka takakontin suunnittelu, oli auto kuinka turvallinen tahansa. Turvallisessakin autossa voi olla ärsyttäviä piirteitä. On hyvä asia, että uusi automalli on luokkansa turvallisin, myöhemmin tulee uusia malleja, jotka ovat turvallismpia, toivottavasti.

    Matlog: "...kun näet uuden Corollan ajavan vastaan, ja tiedät, että sen tavaratilassa on halvat mersumaiset koukkusaranat?"

    Tarkoitit kai, että mersumaiset mutta suojaamattomat saranat.

    Ketjun aloitus oli, mikä Toyotassa ärsyttää, ja Indi aika kattavasti perustellut mitkä asiat ne ovat. Ei kenenkäänn tarvitsee ostaa Toyotaa, vaikkei siinä olisi ärsyttäviä piirteitä, toinen auto voi miellyttää silti enenmmän.

    [Peri Arvo muokkasi tätä viestiä 01.03.2007 klo 15:34]
      
  • Niin, Petri tuossa aika hyvin vastasikin. Mielestäni asiat voivat ärsyttää, vaikka autoa et omistaisikaan ja minä jopa kyseisen merkin omistan. Otsikossa kysyttiin, mikä Toyotassa mättää ja vastasin, mikä omalta osaltani mättää.

    Miksi herra Matlogin täytyy yrittää väännellä ja käännellä ihan täysin selviä asioita, esim se Corollan takaluukku, mihin takerruit, ei todellakaan ole maata ravisuttava, mutta toimi mielestäni hyvin siinä esimerkissä, että jotkin kohdat on hiukan halvemmin toteutettu kuin joissain kilpailijoissa.

    Ja edelleen tuon ilmi, vaikka MYÖS Toyotassa on ärsyttäviä piirteita, siinä on erinomaisen paljon hyviä piirteitä, siksi yhteen sellaiseen olen päätynyt. Mutta lähelläkään täydellistä tai viatonta sekään ei ole, niinkuin yrität ilmeisesti kertoa? Lisäksi nyt oli puhe niistä huonoista ominaisuuksista eikä hyvistä.

    Lisäksi aika hauskasti ilmoitat, että et osta eurooppalaista kun niissä on niitä vikoja. Paha aiheuttaa pettymys, mutta niin on Toyotassakin.

    Mutta aloitappas Matlog vaikka se Bemarin alustan huonoutta käsittelevä thread, niin voin sitten kertoa myös mikä Bemarissa ärsyttää. Tuossa on pohjaa keskustelulle:

    http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Hienostunutta+voimaa+kohtuukulutuksella/HL20060902SI1AL0216n?merkki=BMW&ref=rss

    [individual muokkasi tätä viestiä 01.03.2007 klo 15:59]
      
  • Lainaus:
    01.03.2007 klo 15:33 Peri Arvo kirjoitti
    MatLog: "Katsos Individual - käsittääkseni et omista Corollaa. Miten sen ominaisuudet sinua ärsyttävät?? Jos ne eivät omistajia ärsytä, niin miksi sinua?"

    Ei kai sillä ole väliä omistaako autoa vai ei, ärsyttää voi tietyt ratkaisut kuitenkin. Se ettei omistajia ärsytä kertoo sen, että ihmisiä ärsyttävät eri asiat. Mistä tiedä muuten, ettei omistajia ärsytä mikään ? Sinäkään et kai omista uutta Corollaa, samalla logiikalla, mistä tiedät, ettei sinua ärsytä, jos et omista ?

    Tässä on se homman clou: esimerkiksi Corollan "koukkusaranat" ja "näkyvät kaiuttimet" ovat auton havaittavissa olevia piirteitä - eivät kai ne muuten joitakuita ärsytä?? Jos auton sitten valitsee monen eri automallin joukosta, eivät ne piirteet voi kovin paljon ärsyttää??

    Voidaanhan ajatella Individualin mieliopin mukaisesti, että Corolla on "räätälöitävissä": aivan varmasti Suomessa löytyy huovuttajia, jotka jopa suht edullisesti tekevät sekä "tupet" koukkusaranoihin että levyn kaiuttimien alle. Jopa autoliikekin saattaa ottaa tilauksen vastaan. Corolla on siis valinnan mukaan räätälöitävissä!!
    Joita ao. piirteet ärsyttävät, he laitattavat ao. "lisäosat", joita ei ärsytä, eivät laitata. Yksinkertaista!!!

    Onhan samanlaisia "piirteitä" muissakin autoissa. Esimerkiksi puuttuva jäähdytysnesteen lämpömittari on jälkikäteen asennettavissa, jos kohta sitä ei ehkä saa kojelautaan niin nätisti kuin jos se olisi alkuperäinen. Corollan "kattaminen" on paljon helpompi juttu.

    Näyttääkin aivan ilmiselvältä, että osa ihmisistä yrittää epätoivoisesti etsiä syitä, minkä takia on hankkinut jonkin muun, ehkä paljon kalliimman auton, ja etsivät kaikenlaisia epäolennaisia yksityiskohtia,
    yhden yhdestä, toisen toisesta automallista, joilla sitten "perustelevat" valintansa itselleen. Sinänsä ymmärrettävää, mutta toisaalta jotenkin säälittävää.

  • Lainaus:
    01.03.2007 klo 15:58 MatLog kirjoitti
    Näyttääkin aivan ilmiselvältä, että osa ihmisistä yrittää epätoivoisesti etsiä syitä, minkä takia on hankkinut jonkin muun, ehkä paljon kalliimman auton, ja etsivät kaikenlaisia epäolennaisia yksityiskohtia,
    yhden yhdestä, toisen toisesta automallista, joilla sitten "perustelevat" valintansa itselleen. Sinänsä ymmärrettävää, mutta toisaalta jotenkin säälittävää.

    Niin, minusta taas on säälittävää, että eräät ihmiset, joilla ei ole ehkä mahdollisuutta hankkia sitä parempaa autoa, missä ne asiat ovat kunnossa, joutuvat sitten kiistämään kaikki huonot puolet ja heikot kohdat, se on myös ymmärrettävää, ottaahan se päähän, että joku muu autoilee sellaisella ratkaisulla, jossa on vähemmän huonoja puolia ja ominaisuudet saattavat olla paremmat. Toisaalta sellainen on ihmisluonto, erityisesti suomalainen, oma hankinta on aina täydellinen, eikä siinä ole huonoja puolia, toisin kuin muiden vastaavissa.

    Sitten joutuu turvautumaan keskusteluissakin näihin perinteisiin keinoihin, eli haukkumaan eri mieltä olevat, hyökkäämään puolustaakseen ja provoisoida tyyliin "japanilaisissa autoissa ei ole vikoja ollenkaan", vaikka tietää olevansa väärässä.

  • Lainaus:
    01.03.2007 klo 16:10 individual kirjoitti

    Olen pahoillani Individual, mutta meistä kahdesta minä olen ainoa, joka on kertonut Toyotasta todella oikeasti ärsyttävän seikan: eräiden dieselmoottorien kohtuuttoman pitkään korjaamattomana jatkuneet pakkasongelmat. Sinä jaat vain adjektiiveja ja disinformaatiota, etkä osaa vastata asiallisesti yhteenkään kysymykseeni.

    [MatLog muokkasi tätä viestiä 01.03.2007 klo 16:16]
      
  • Niinpä, riitaan on aina vain yksi syyllinen ja se on se toinen osapuoli. Myös väittelyssä itse on aina oikeassa, mutta se toinen on väärässä.

  • Lainaus:
    01.03.2007 klo 16:19 individual kirjoitti
    Niinpä, riitaan on aina vain yksi syyllinen ja se on se toinen osapuoli. Myös väittelyssä itse on aina oikeassa, mutta se toinen on väärässä.

    Mitäpä sanoi tunnettu F1- filosofi Kyllönen (Schuhmacherista tosin):

    "Kannattaa katsoa itseään peiliin - oikein kantapään kautta".

  • jopas tuli äijille kinaa :open_mouth:

    voiskohan näistä kirjoituksista vetää sellasen ''väliyhteenvedon'' että eniten tuntuu porukkaa häiritsevän tuo ajettavuus-ohjaus-juttu, ja tuo massaimago-tylsyys-leima. ja pientä vähemmistöä haittaa tuo automaatti-diissel-puute, sekä nuo viimeistely jutut. ??

    itse kommentoisin noita juttuja seuraavasti.

    ajettavuus: ei mun mielestä mikään älyttömän huono, jos verrataan samankokoisiin ja hintaisiin kilpailijoihin.

    imago-tylsyys: tämä on makuasia ja miinus vain niille ketä nuo asiat kiinnostavat. on minustakin toyota aika tylsä olemukseltaan, ja tuo juuri estä minuakin ostamasta koskaan corollaa tai avensista. omana mielipiteenäni totean kyllä esim. vw, skodan ja opelin massamallien olevan aivan yhtä tylsiä ja persoonattomia.

    :sunglasses:

    [petos muokkasi tätä viestiä 01.03.2007 klo 21:22]
      
  • Joopa itselläkin ollut useita volkkareita + opeleita eniten + pari pösöä nyt kolmas tojo perheessä: pojalla oli -84 dx corolla se paloi, oiskos näin että kun tottunut suuntavakaalla autolla ajamaan: tojotaan ei totu millään vaikka: serkku hällä oli -97 diesl farmari sanoi että tottuu siihen ehkä.., ja jotka on tottuneet tojon vikuraan ajettavuuteen eivät osaa ajaa suuntavakaalla autolla jota ei tarvitse paimentaa koko ajan suoralla tiellä ja siitä nuo lausunnot?

  • Ai niin, mikä oikeasti ottaa pattiin on mallipolitiikka. Eli Toyotalla olisi mallistossa vaikka mitä mukavaa, mutta kun niitä ei tuoda suomeen. Käsittämättömintä on uuden Yaris Verson (Ractis) puuttuminen euroopan markkinoilta, olihan Varis verso suosituimpia pieniä tila-autoja. Myöskin uuden farmari corollan tulevaisuus on epävarma ja eikä isompaa tila-autoakaan (Avensis Verso) enää saa. Puhumattakaan Celica&Subra&Camry osastosta ja muista pelkästään japanissa myytävistä malleista.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit