Volvon myynti kasvaa Brittein saarilla muiden automerkkien myynnin laskiessa

62 kommenttia
2
  • No perhana, niinhän ne tosiaan taisivat Jensenistä löytyä ennen tuota Chrysleria.

    Ennen mersu ABS-jarrut löytyivät ainakin:

    Jensenistä

    Fordeista

    Lincolneista

    Chryslereista

    Kumma juttu jos oli mersun keksintö.

    Ja kyllähän mersu on keksintöjä tuonut automarkkinoille. Tartuin vaan tuohon Justerin melkoiseen liioitteluun ja virheellisen faktan jauhamiseen.

  • Aivan selvästi ei nyt ole alihankkijan asemasta selvää kuvaa.

    Alihankkija hyvin harvoin, tuskin koskaan kehittää mitään ilman päämiehen aloitetta, teknistä tukea ja ennen kaikkea rahoitusta. Alihankkija ei ole teollisessa ruokaketjussa se joka ohjaa kokonaisuutta, vaan tahdin ja suunnan määrää päämies vrt. Nokia vs. Perlos tai Elcoteq.

    alihankkija voi parhaimmillaan päästä päämiehen kumppaniksi, jolloin tehdään pitkäaikaista yhteistyötä tuotekehitystyössä. Pahimmillaan ja yleisimmillään alihankinta on kilpailua siitä kuka tekee halvimmalla ja joustavimmin ehdoin.

    Esimerkkinä alihankinnasta on täälläkin puhuttu Mercedeksen tuleva Hybridi tekniikka. Tämähän lähti GM:n, BMW:n ja Daimler-Chryslerin yhteistyönä. Tosin ilmeisesti GM ja Chrysler (rahapula?) ovat jättäytyneet yhteistyöstä.

    http://www.leftlanenews.com/chrysler-gm-bmw-announce-new-hybrid-system.html

    Järjestelmän valmistaa ZF joka varmasti on ollut kumppanina suunnittelemassa, mutta ei ikimaailmassa olisi lähtenyt yksin suunnittelemaan tätä tekniikkaa. Alla olevassa jutussa ZF ei väitä suunnitelleensa hybridi tekniikkaa vaan valmistavansa sen. Siinä on selvä ero.

    http://www.autobloggreen.com/2008/05/07/german-transmission-builder-zf-producing-hybrid-motors-for-merce/

  • simppa:

    No perhana, niinhän ne tosiaan taisivat Jensenistä löytyä ennen tuota Chrysleria.

    Ennen mersu ABS-jarrut löytyivät ainakin:

    Jensenistä
    Fordeista
    Lincolneista
    Chryslereista

    Kumma juttu jos oli mersun keksintö.

    Ja kyllähän mersu on keksintöjä tuonut automarkkinoille. Tartuin vaan tuohon Justerin melkoiseen liioitteluun ja virheellisen faktan jauhamiseen.

    ABS-jarrulla tarkoitetaan järjestelmää missä pyörät eivät lukkiudu ja ohjattavuus säilyy jarrutustehon siitä kuitenkaan kärsimättä. Eli ei ole tarkalleen sama asia kuin lukkiutumattomat jarrut.

    Ennen Mercedeksen esittelemää ABS-järjestelmää käytössä olleet lukkiutumat järjestelmät eivät täyttäneet ABS:n määritelmää kuin korkeintaan Simpan mielestä. Esim. Lincolnin järjestelmän toimintapulssi oli 4 kertaa minuutissa siis minuutissa. Tartuin vaan tuohon Simpan melkoiseen liioitteluun ja virheellisen faktan jauhamiseen

  • simppa:

    No perhana, niinhän ne tosiaan taisivat Jensenistä löytyä ennen tuota Chrysleria.

    Ennen mersu ABS-jarrut löytyivät ainakin:

    Jensenistä
    Fordeista
    Lincolneista
    Chryslereista

    Kumma juttu jos oli mersun keksintö.

    Wikipedian mukaan ABS-jarrut on keksitty Ranskassa vuonna 1929 Cabriel Voisin toimesta. Lukkiutumattomat jarrut otettiin käyttöön lentokoneissa ja rautateillä paljon ennen autoja.

    http://en.wikipedia.org/wiki/Anti-lock_braking_system

    Bosch & Mersu toivat markkinoille ensimmäiset nykyaikaiset nelikanavaiset ABSit Mersun kuorma-autoissa ja vasta vuosia sen jälkeen S-sarjan henkilöautossa.

  • No jos Jensenin jarruja ei lasketa ABS jarruiksi, niin sitten on turha puhua mersun keksineen hiukkasuodatintakaan. Tuo mersun esittelemä "hiukkasuodattimen" toiminta on vähän niin ja näin. Ensimmäiset nykyaikaiset hiukkasuodattimet löytyivät PSA-konsernin autoista. Eli se siitä.

    Mersun esittelemissä valoissa xenon-projektorikin oli vain lähivaloissa. Ensimmäiset nykyaikaiset xenonit löytyvät volkkarista.

    Ja se tietokoneohjattu vetoluistonesto taisi tosiaan löytyä ensimmäisenä Buickista.

    Moni noista sinunkin esittämistäsi "uusista" keksinnöistä on yli 20v vanhoja.

  • GM:n keksintöjä:

    - ajonesto

    - ajonopeuden mukaan säätyvä äänenvoimakkuus mankassa

    - HUD (tuulilasiin heijastettu näytt&#246:wink:

    - väylätekniikka sähköjärjestelmässä (mieti, mitä kaikkea tämä mahdollistaa ja mitä ei olisi nykyautoissa ilman tuota. Ei löytyisi mm. mersun espiä!)

    - airbag

    - bluetooth

    Noista voit vaikka lähteä liikkeelle.

  • simppa:

    No jos Jensenin jarruja ei lasketa ABS jarruiksi, niin sitten on turha puhua mersun keksineen hiukkasuodatintakaan. Tuo mersun esittelemä "hiukkasuodattimen" toiminta on vähän niin ja näin. Ensimmäiset nykyaikaiset hiukkasuodattimet löytyivät PSA-konsernin autoista. Eli se siitä.

    Mersun esittelemissä valoissa xenon-projektorikin oli vain lähivaloissa. Ensimmäiset nykyaikaiset xenonit löytyvät volkkarista.

    Ja se tietokoneohjattu vetoluistonesto taisi tosiaan löytyä ensimmäisenä Buickista.

    Moni noista sinunkin esittämistäsi "uusista" keksinnöistä on yli 20v vanhoja.

    Simppa hyvä, kaikki järjestelmät kehittyvät ajan myötä jopa hiukkassuodattimet. Xenon valot olivat ensimmäisenä Mercedeksessä, se on fakta eli siis tosiasia. Phaetonissa oli ensimmäisenä Xenon-lähi- ja kaukovalot, tosin kaukovalot tarvitsivat toimiakseen kunnolla tavalliset kaukovalot rinnalle.

    Vetoluistonesto esiteltiin ensimmäisenä Buickissa, jossa se perustui moottorin tehonrajoittamiseen. Nykyaikainen luistonesto missä myös jarrutetaan luistavaa pyörää, esiteltiin 1987 700-sarjan BMW:ssä.

    Mikä esittämistäni keksinnöistä on yli 20 vuotta vanha?

  • simppa:

    GM:n keksintöjä:

    - ajonesto

    - ajonopeuden mukaan säätyvä äänenvoimakkuus mankassa

    - HUD (tuulilasiin heijastettu näytt&#246:wink:

    - väylätekniikka sähköjärjestelmässä (mieti, mitä kaikkea tämä mahdollistaa ja mitä ei olisi nykyautoissa ilman tuota. Ei löytyisi mm. mersun espiä!)

    - airbag

    - bluetooth

    Noista voit vaikka lähteä liikkeelle.

    Ajattele Simppa, jonkun vuoden päästä nuo sinun esittämät "uutuudet" 20 vuotta vanhoja.

    :smile:

  • simppa:

    GM:n keksintöjä:

    - ajonesto

    - ajonopeuden mukaan säätyvä äänenvoimakkuus mankassa

    - HUD (tuulilasiin heijastettu näytt&#246:wink:

    - väylätekniikka sähköjärjestelmässä (mieti, mitä kaikkea tämä mahdollistaa ja mitä ei olisi nykyautoissa ilman tuota. Ei löytyisi mm. mersun espiä!)

    - airbag

    - bluetooth

    Noista voit vaikka lähteä liikkeelle.

    Hyvä tulihan niitä nyt jotakin, todellisia vain autoiluun liittyviä keksintöjä niistä lienee Airbag ja ajonestolaite. Vertaa esim. BMW:hen joka esitteli juuri ensimmäisenä maailmassa internet yhteydet autossa. Ei liene kovinkaan monen mielestä mitään ihmeellistä, internetyhteys on muusta yhteydestä kaikille kovinkin tuttua.

    Sen sijaan uuden 7-sarjan nelipyöräohjaus, jota käyttää ajonhallintajärjestelmä ABS-jarrujen tavoin on jo mielenkiintoisempi innovaatio.

  • juster:

    ...ja listasta saisi pitkän vain tuon yhden automerkin osalta viimeisten muutaman vuoden teknologioista. GM:n ja Fordin osalta ei löydy juuri mitään edes pitkällä aikavälillä mutta huomattavinta on se että viime vuosina ei olla keksitty juuri muuta kuin sykkivä start-nappula ja konsolista nouseva vaihdevalitsin...

    EDIT: lisään vielä sen minkä sanoin ennenkin, eli jo 1-sarjaan saa enemmän varusteita ja teknologiaa mitä 'eräisiin merkkeihin' saa edes huippumalleihin...

  • Ladassa oli jo 70-luvun alussa lukkiutumattomat jarrut, ainakin osassa rattaista toisinaan? :lol:

  • juster:

    Simppa hyvä, kaikki järjestelmät kehittyvät ajan myötä jopa hiukkassuodattimet. Xenon valot olivat ensimmäisenä Mercedeksessä, se on fakta eli siis tosiasia. Phaetonissa oli ensimmäisenä Xenon-lähi- ja kaukovalot, tosin kaukovalot tarvitsivat toimiakseen kunnolla tavalliset kaukovalot rinnalle.

    Vetoluistonesto esiteltiin ensimmäisenä Buickissa, jossa se perustui moottorin tehonrajoittamiseen. Nykyaikainen luistonesto missä myös jarrutetaan luistavaa pyörää, esiteltiin 1987 700-sarjan BMW:ssä.

    Mikä esittämistäni keksinnöistä on yli 20 vuotta vanha?

    Niin, järjestelmät kehittyvät, sen sinä olet missannut. Bemari kehitti Buickin luistonestoa eteenpäin

    mersu kehitti ajonvakautustakin eteenpäin. Mitsu Sigmassa oli jo 90-l. alussa ajonvakautus. Mersu kehitti sitä eteenpäin, ei keksinyt.

    Mersu kehitti ABS-jarruja eteenpäin, ei keksinyt niitä.

    Ei se mersun muinainen hiukkasuodatinkaan kovin kummoinen nykypäivänä olisi. Silti mersussa oli ensimmäisenä jonkinlainen hiukkasuodatin.

    jne.

    Lämmitettävät lasinpesusuuttimet taisivat tulla v. 1985

    hiukkasuodatin myöskin 1985

  • simppa:

    juster:

    Eiköhän melkein kaikki autossa nykyään olevat keksinnöt ole, ja varsinkin tulevat keksinnöt, ole jo joku keksinyt jossain muodossa, kysymys on enemmän soveltamisesta. Uusi sovellus on melko kaukana alkuperäisestä toteutuksesta, eli Justerin kanssa samalla linjalla.

    Eikö tuo HUD, josta mainitsit GM:n kehittelyn tuloksena syntyneen, ole sekin tullut ideana alkujaan hävittäjäkoneista, GM vain sovelsi sen autoa varten, ja varmasti on aika erilainen kun lentokoneissa. Voi olla, että olen missannut jotain, näin vain muistelen. Olisihan se uskomatonta, että autotekniikkaa olisi siirretty lentokoneisiin.

    Samalla logiikalla nämä ruotsalaisten autovalmistajien hirvikolarikokeet on turhaa kehuskelua, hirvikolareita on ollut jo pitkään ennen kuin ko. autonvalmistajat ottivat sen kehitysohjelmaansa, he älysivät alkaa soveltamaan sitä.

    No vaikka uuraani puoliintuu muutamassa miljoonassa vuodessa, Simpan mersuviha ei lopu koskaan.

    :smile:

  • Mersun ajonvakautuksessa kannattaa muistaa se, mistä ajonvakautus on lähtöisin ja mikä konserni MB:n takana on.

    Ajonvakautus järjestelmänä ja ideana on lähtöisin ilmailuteollisuudesta, jossa kehitettiin lennonhallintajärjestelmiä.

    Daimler on monialakonserni, jonka yksi pääala on (oli) ilmailuteollisuus. Nykyisin tosin tuota hommaa hoitaa EADS, josta Daimler omistaa kait noin viidenneksen. Eli onko se niin, että jokaisessa Airbusissa asuu pieni Mersu vai toisinpäin? :wink:

  • Peri Arvo:

    Uusi sovellus on melko kaukana alkuperäisestä toteutuksesta, eli Justerin kanssa samalla linjalla.

    No joo, tietokoneetkin keksittiin teoriassa jo vuosikymmeniä ennen kuin ensimmäistäkään sellaista oli maailmassa.

    Eikö tuo HUD, josta mainitsit GM:n kehittelyn tuloksena syntyneen, ole sekin tullut ideana alkujaan hävittäjäkoneista,

    Ja vieläpä venäläisistä sellaisista...

    GM vain sovelsi sen autoa varten, ja varmasti on aika erilainen kun lentokoneissa.

    No taitaapa olla. Autosta puuttuu aika monta "featurea" jos niin voi sanoa. Mm. aktiivinen maalin seuranta ym ominaisuudet. Auton näyttöhän vain kertoo muutamia triviaaleja asioita, taistelukoneissa asiat on viety aika paljon pidemmälle.

  • AkiK:

    (Auton HUD-näytöstä ) puuttuu aika monta "featurea" jos niin voi sanoa. Mm. aktiivinen maalin seuranta ym ominaisuudet. Auton näyttöhän vain kertoo muutamia triviaaleja asioita, taistelukoneissa asiat on viety aika paljon pidemmälle.

    Toisessa keskustelussa Putput "asiallisesti keskustellen" toteaa töyssyistä: Eli siis töyssyillä halutaan estää luonnonvalintaa? En olisi uskonut että joku oikeasti puolustaa sitä että natiaiset säntäilevät puskista autoteille. Näköjään olisi tarvittu heidän vanhemmilleen enemmän katuja ilman töyssyjä niin ei olisi tuollaisia elämään kelpaamattomia idiootteja vaatimassa muille ties mitä.

    Osaiskohan MERSU jatkojalostaa myös auton HUD-näyttöön tuollaisen aktiivisen maalinseurannan, niin helpottuu tuo vanhusten, vammaisten ja lasten "luonnonvalinta" liikenteessä vielä paremmin sinulta? :kiss:

  • simppa:

    [
    mersu kehitti ajonvakautustakin eteenpäin. Mitsu Sigmassa oli jo 90-l. alussa ajonvakautus. Mersu kehitti sitä eteenpäin, ei keksinyt.

    Onko tosiaan näin? Alla on Mitsubishin oma käsitys asiasta.

    http://www.mitsubishi-motors.co.za/featuresites/mm_history/TCL.asp#Traction%20Control%20System

    Niin juttua Mitsubishin vuonna 1990 julkaisemasta TCL-järjestelmästä, joka on lyhenne sanoista Traction Control system. Sivun alalaidassa myös on lyhenne ASC (Active Stability Control) jonka Mitsubishi otti käyttöön vuonna 1996. Vuosi Mercedeksen jälkeen…

    http://www.koeajo.tv/index.php?301

  • simppa:

    Mersu kehitti ABS-jarruja eteenpäin, ei keksinyt niitä.

    Millä automerkillä oli sarjatuotannossa ABS- järjestelmä ennen Mercedestä Eli järjestelmä missä pyörät eivät lukkiudu ja ohjattavuus säilyy jarrutustehon siitä kärsimättä?

  • andertz:

    Tuskinpa tuo SUV-buumi mihinkään katoaa, päinvastoin. Esim. Kuga kuluttaa vain 5,9 l/100 km, ja se on todella vähän.

    Missä tilanteessa tuo 5,9 toteutuu?

    Valmistaja ilmoittaa yhdistetykisi kulutukseksi 6,4 l. Maantieajoon luvataan 5,4, mutta TM sai koeajossaan litran suuremman lukeman. Ihan normaalia katumaasturitasoa siis, litra, puolitoista enemmän kuin tavalliset henkilöautot.

  • juster:

    Millä automerkillä oli sarjatuotannossa ABS- järjestelmä ennen Mercedestä Eli järjestelmä missä pyörät eivät lukkiudu ja ohjattavuus säilyy jarrutustehon siitä kärsimättä?

    Ford Scorpiohan se oli, joka toi vuonna -85 tai -86 abs:n vakiona tavalliseen autoon. Nissan noin 10 vuotta myöhemmin toi sen Primerassa pykälää pienempään autoon vakiovarusteeksi.

    Nämä siis ihan sellaisia, jolla on merkitystä eli tavallisia autoja, joita myydään suht paljon, ei mitään erikoisuuksia tyyliin ison mersun huippumalli.

  • Ford Scorpio oli todella ensimmäinen automalli, jossa ABS jarrut oli vakiona kaikissa malleissa, mutta kyllä Mersun järjestelmä oli SARJATUOTANNOSSA jo paljon ennen voortia.

  • Herb

    Jaaha, henkilöautot kuluttavat siis keskimäärin vain 6,4 l - 1,5 l eli 4,9 litraa per 100 km. Mistä näitä muuten löytyy ?

    Siis 4,9 litraa maantieajossa ja saman painoinen kuin Kuga.

    Piti vielä kirjoittaa tästä cittaribuumista että kohta on tulossa seuraavat mallit.

    Mini Crossman eli Minin SUV.

    Sekä BMW X1 eli bemarin pienin SUV.

  • andertz:

    Herb

    Jaaha, henkilöautot kuluttavat siis keskimäärin vain 6,4 l - 1,5 l eli 4,9 litraa per 100 km. Mistä näitä muuten löytyy ?

    Siis 4,9 litraa maantieajossa ja saman painoinen kuin Kuga.

    Uusimman TM:n testissä Focus vei 4,5, Seat 4,6 l/100 km maantieajossa.

    Miksi taloudellisen auton pitäisi olla joku Kugan painoinen möhkö? Eikö tilat ole ratkaisevampaa kuin paino?

  • Herb

    Nyt on kyse siitä että ihmiset ostavat suveja. Tottakai SUV:ien valmistus perustuu tarkkoihin markkinatutkimuksiin. Ei niitä valmisteta hetkittäisen päähänpiston takia. En tosin ole perillä asiasta, mutta oletan että tavisauto ei enää riitä laatutietoisille ostajille.

    Toki tavis-asfaltti-auto riittää kuljetustarpeen tyydyttämiseen, mutta ilmeisesti ihmiset ovat "äänestäneet" SUV:ien puolesta.

  • Kugan koeajon esittelyssä puhutaan keskimäärin 7,4 litran kulutuksesta.

  • "Nyt on kyse siitä että ihmiset ostavat suveja."

    Sori. Minä vain tyhmyyttäni menin vertaamaan Kugan kulutusta henkilöautoon ja totesin niiden olevan linjassa keskenään, vaikka sinusta Kuga kuluttaa todella vähän.

    "Kugan koeajon esittelyssä puhutaan keskimäärin 7,4 litran kulutuksesta."

    Entä sitten? Focuksen ja Seatin keskikulutus testissä olisi luultavasti enintään 6 litraa, koska kaupunkikokeen kulutus oli 5,6 - 5,9 l/100 km. Edelleen eroa jää tuo litra, puolitoista. Se tavallisen henkilöauton ja katumaasturin välillä kuuluukin olla. Vaikka usein katumaastureiden hankintaa perustellaankin vertaamalla kulutusta johonkin isomoottoriseen Volvoon ja todetaan, ettei katumaasturi vie yhtään enempää. Ei viekään, mutta olisiko vaihtoehtona tavalliselle katumaasturille ollut se isomoottorinen Volvo?

  • Kyllä se korkea kori ja neliveto + leveät renkaat ja suurempi paino vaan syö polttoainetta vastaavaan matalampaan, kaksivetoiseen ja normaalirenkailla varustettuun kevyempään autoon verrattuna. Sitä tekniikkaa ei tule, mikä tuon kumoaa.

  • Autoilia:

    Itse uskon että uusi XC60:nen myy hyvin, ennakkoon myyty jo yli 300 autoa ja ostajat varmaan tietävät Volvon koneen taipumukset hiukan suurempaan kulutukseen.

    Palatakseni alkuperäiseen aiheeseen, miten ennakkomyynnistä eli historiasta voi ennustaa tulevaisuutta ?

    Pörssiä seuraanneet tietävät, että historiassa tapahtunut nousu ei ole tae tulevaisuudesta tapahtuvasta noususta.

    XC60 palikat ovat muuten hyvin koossa, mutta moottori & vaihteisto ei ole enää tätä päivää suurine kulutukseen ja tehohäviöineen. Tuolla tulee vielä olemaan entistä suurempi merkitys, kun kilpailijat pääsevät pienemmällä ja tehokkaammin.

  • Herbert:

    juster:

    Millä automerkillä oli sarjatuotannossa ABS- järjestelmä ennen Mercedestä Eli järjestelmä missä pyörät eivät lukkiudu ja ohjattavuus säilyy jarrutustehon siitä kärsimättä?

    Ford Scorpiohan se oli, joka toi vuonna -85 tai -86 abs:n vakiona tavalliseen autoon. Nissan noin 10 vuotta myöhemmin toi sen Primerassa pykälää pienempään autoon vakiovarusteeksi.

    Nämä siis ihan sellaisia, jolla on merkitystä eli tavallisia autoja, joita myydään suht paljon, ei mitään erikoisuuksia tyyliin ison mersun huippumalli.

    Jonkun on vain keksittävä kaikki ensin jotta tekniikka saadaan autoihin joilla on merkitystä. Toiset ovat teknisen kehityksen kärjessä, toiset eivät.

  • Herbert:

    andertz:

    Tuskinpa tuo SUV-buumi mihinkään katoaa, päinvastoin. Esim. Kuga kuluttaa vain 5,9 l/100 km, ja se on todella vähän.

    Missä tilanteessa tuo 5,9 toteutuu?

    Valmistaja ilmoittaa yhdistetykisi kulutukseksi 6,4 l. Maantieajoon luvataan 5,4, mutta TM sai koeajossaan litran suuremman lukeman. Ihan normaalia katumaasturitasoa siis, litra, puolitoista enemmän kuin tavalliset henkilöautot.

    Litran enemmän kuin tavalliset autot, mutta silti ihan kohtuullisesti mielestäni. Litra sinne tai tänne jos SUVin haluaa:wink:

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit