VOLVO kriisissä - onko tulevaisuutta ?

58 kommenttia
«1

Näin pohjoismaiselta näkökulmalta ajatellen näyttää paikallisen autoteollisuuden tulevaisuus synkkenevän päivä päivältä. Valoa ei näy tunnelin päässä. Ruotsalainen Teknikens Värld on juuri julkaissut uutta tietoa Volvon tilanteesta.

Aikaisemmin on jo selvinnyt, että väkeä irtisanotaan jopa tuhansia Ruotsissa. Ehkä jopa joku tehdas suljetaan?

Nyt tuoreen jutun mukaan Ford odottaa viimeinkin Volvon ryhdistyvän ja kääntävän pitkän tappionmäen voitoksi. Ford itse ei voi paljoa asiaa tukea kun oma ongelma on 5 mrd euron tappiot pelkästään tänä vuonna.

Volvon vaikkeutta lisää jatkuva myynnin pudotus, juuri julkaistun tilaston mukaan Volvon myynti jenkeissä putosi syyskuussa 51% verrattuna viime vuoteen. Koko alkuvuoden myynnin vähennys alkaa olla n. 30% luokkaa USassa.

Mikä neuvoksi? Mielestäni sekava mallisto kaipaisi selkeyttä, nyt on kustannuksia lisääviä päällekkäisyyksiä jotka tulisi karsia. Ensimmäisenä XC90 valmistus pitäisi lopettaa, ko. malli tuottanee firmalle selvää tappiota, samoin S60 on aikaa sitten jo tullut elinkaarensa päähän, eli pois valikoimasta. Ostajien kannalta olisi selkeäpää jos olisi sedaneita ja farkkuja ei eroteltaisi eri nimikkeillä. Olisi vaikka mallisarjat 50 (c30,s40,v50) ja 70 (v70,s80). Moottoripuoli tulisi uusia, kaikki vanhat 5-sylinteriset Volvo-moottorit museoon, hyötysuhde on huono ja päästöt isot. Tässä kohtaa Fordin koneita lisää pellin alle.

Ehkä yksi iso tarvittava muutos olisi muotoilun uudistaminen. Tarve olisi uudelle modernille disainille. Nykymallit kiistatta näyttävät vanhoilta, dynamiikka puuttuu ja muutoinkin muotoilukieli on väsynyttä. Esim. v70/s80 ovat aika tylsän näköisiä, v70 on sama laatikko kuin ennenkin ja varsinkin perä on todellakin kuin jostain pakettiautosta. S80 on edelleenkin pitkälle vanhan mallin oloinen vaikka hieman kevyemmäm oloinen.

Tarvitaan siis selvästi räväkämpää uudistumista, dynaamisempaa muotoilukieltä, mallien lopettamisia ja uutta teknologiaa pellin alle. Vanhanaikaisella muotoilulla ja tekniikalla ei pärjää.

Tässä linkki Tekniken Världin juttuun:

http://www.teknikensvarld.se/nyheter/081003-volvo-ned-usa/index.xml

  • Tuossa lukee seuraavasti (Alan Mulally):

    "Volvo skall bli mer premium och förbättra sin kostnadsstruktur"

    Juurihan kirjoitit että Volvo jättää pyrkimisen premium-luokkaan. Ehkä jatkossa kannattaisi vain referoida mitä muut ovat kirjoittaneet ?

    Ihan joka uutista ei kannata postata, koska jos kaikkiin uutisiin liitetään se oma kommentti, niin helposti oma uskottavuus kärsii.

    Kaikkihan vaikuttaa siltä, että nyt Volvoon tulee ammattimainen johtaja, ja että ruotsalaiset ovat olleet liian lepsuja. Euroopan Fordillahan menee ihan hyvin sinällään.

  • andertz:

    Tuossa lukee seuraavasti (Alan Mulally):

    Nimen omaan nämä jatkuvat sekavat kommentit Fordin ja Volvon johdon taholta tässä ihmetyttää. Aivan kuin olisi langat ja strategia ihan hukassa. Ja Fordin johtajan kommenttejahan oli se fokusointi kevyempään luokkaan:

    "Det anses i stället vara bättre att utnyttja Volvos kärnvärden för att bli ett slagkraftigt märke i nivån strax under premiumtillverkarna, alltså en slags premium-light-division där Volkswagen är den störste spelaren. Volvos framtida modeller som är under utveckling ska nu göras om totalt. En helt ny produktstrategi ska fokusera på billigare bilar som ska säljas i större volymer. Den nya strategin förväntas bli klubbad redan strax efter årsskiftet, Ford tänker inte spilla någon tid. Framöver är det även tänkt att Volvos modeller ska vara mer närbesläktade med Fords bilar."

    http://www.teknikensvarld.se/nyheter/080813-ford-volvo/index.xml

    Sinänsä tuo light-premium-segmetti kuulostaisi hyvältä ratkaisulta Volvolle, eli VW-tyyppinen segmentoituminen. Volvo voisi olla jopa aika vahva sillä alueella. Hyviä parejahan tässä syntyisi: S40/V50 vastaan Golf/Jetta ja S80/V70 vastaan Passat.

    Olen samaa mieltä uudesta johtajasta, varmasti vaikeita päätöksiä on tiedossa ja ne on tehtävä, siihen aikaisemmat pomot eivät ole pystyneet.

    Tuosta muotoilusta vielä sen verran, että jotenkin Volvot hautautuvat harmaaseen massaa ja jopa nykyiset S80/V70 vaikuttavat hieman vanhentuneilta vaikka ovat vain pari vuotta vanhoja. Aika lailla terävämpää ja modernimpaa muotoilua kaivattaisiin, jotta myyntiinkin tulisi apuja.

    Se että Fordilla menisi Euroopassa 'ihan hyvin' (pitäisi kai jotakin faktaa tuostakin kaivaa) ei merkitse yhtään mitään. Vastaavasti kun kirjoittelit miten Volvo oli kasvattanut myyntiään briteissä ei paljoa merkitse kun kokonaisuutena myynnin lasku on suuri ja tappiot kasvaa. Ei Ford/Eurooppa paljoa auta jos Ford kaikkiaan tekee lähes miljardin tappiota joka kuukausi.

  • Eikö sinne Fordille voi soittaa ja kysyä miten asia on, sen sijaan että täällä palstalla kutsutaan johtoa sekopäiksi, nehän tienaa varmaan Fordin keskijohdossakin 100.000 euroa vuodessa. Uutisethan värittyy tiedotusvälineissä.

    Tuo hommahan menee juuri kuten sanoin, Volvosta tulee enemmän "premium", siis nykyistä premiumia vielä enemmän premium.

    Jos verrataan General Motorsin irtisanomisiin (70.000), niin tuo 2.000 on aika pientä. Vastikään BMWkin ilmoitti pienentävänsä henkilöstöä 8.000:lla.

  • Tuossahan se lukee. Ford of Europe lisää markkinaosuuttaan vaikka autoteollisuudella menee huonosti muutoin.

    http://www.streetinsider.com/Press+Releases/Ford+of+Europe+Increases+Market+Share+Despite+Weaker+Industry/3989585.html

  • Niinpä...Perustin ketjun tuonne aikaisemmmin Volvon omituisesta kategorioimisesta, mutta eipä se ketään kiinnostanut :frowning: .Mielestäni kannattaisi jakaa mallisto karkeasti 30-sarjaan (C30 ja mahd. myös viisiovinen C30 ja XC30), 50-sarjaan (S40, V50, tuleva C50 ja XC60) ja 70-sarjaan (S80, V70, C70 ja XC70) ja XC90 voisi olla yksinäisenä sutena myytävänä vain maissa, joissa isompien SUV:ien menekki on keskimääräistä suurempi.

    Muotoilussa pitäisi korostaa menevyyttä ja yksilöllisyyttä, tiloja menettämättä.Polttoaineen kulutuskin pitäisi olla paremmin hallinnassa.Mielestäni Volvon kannattaisi todellakin jättää pyrkiminen premiumluokkaan vaan keskittää kilpailua VW:hen ja Opeliin ja sen tyylisiin merkkeihin.

  • Ihan vertailun vuoksi:

    GM vain 15%

    Ford 34%

    Chyrsler 33%

    Nissan 37%

    Toyota 32%

    Kaikkien noiden kappalemääräinen myynti väheni enemmän kuin volvon kokonaismyynti joten ei se Volvo ole ainut jolla menee huonosti jenkeissä. Noilla isoilla kun on kaiken lisäksi tuotantolaitokset pohjois-amerikassa joten niihin ei heikko dollari vaikuta.

  • XWD potee näköjään jälleen tekemisen puutetta.

  • Ylipainoinen, jo alkujaan antiikkinen supersyöppö, pikkuruisia, tylsiä autoja ja keskellä se auto jonka pitäisi pystyä myymään vielä mutta ei taida kuitenkaan saada vetoa taviksista eikä premiumeista päin. Ainoastaan viimeksimainittu on edes jollain tavalla kuviteltavissa näihin aikoihin välttäväksi, ja niistä pikkuisista on entistä tylisstyttämällä tekemässä hätäpaikkausta, joskin hätäpaikkaus saapuu jos saapuu kauan sen jälkeen kun muut ovat taas harpanneet eteenmpäin niistä autoist jotka jo nyt ovat pitkällä edellä kun VOlvo vielä selittää että 'joojoo parin vuoden päästä saadaan EHKÄ tehtyä ensimmäisen erittäin pienet askeleet kun auton ominaisuuksissa 'vähän' tingitään...

    Onnea vaan koko malliston johdonmukaiseen kehittämiseen, sopiva-aikaiseen uudistamiseen jne. kun koko homma on kaikilta osin yhtä plörinää. Volvo ja Ford eivät kai edes tiedä mitä Volvo meinaa tehdä, vähän huono juttu jos Fordilta saadaan pyydettyä perustat seuraaviin malleihin ja päätyön tuotekehittelyyn.

    Onko S60 vielä myynnissä? Ja XC90? Hohhoh.

  • Lyhyt vastaus vielä otsikon kysymykseen: on kriisissä, on sitä samaa tylsää pyristelemällä jotenkuten eteenpäinpääsemisen tulevaisuutta, ehkä välillä omistajaa vaihtaen. Näillä eväillä ne maailman parhaan autot tehdään, ja muiden moninkertaiset tuotekehittelyt saadaan murskattua, ja autotarjontapaletti on kyllä hienoa katseltavaa!!! Mikä niistä ei ole vanhentunut tai muutoin täysin samaa kauraa? Hauksinta on että XC60 tavallaan kaikista vanhentunein, onnistuu olemaan sitä jo uutena...

  • Jutun aloittajalla ei ilmeisesti ole varaa hankkia seillaista auto kuin haluaisi,kun haukkuu "kaikki" Volvot (vaikka testivoittoja on) ja ihannoi "rivienvälistä"Aasian-riisikuppeja,unohtaen,että Audi on se Premium:1 ja BMW ja MB Volvon kanssa ovat lähellä sitä.

  • Tässä Volvon tulevaisuudensuunnitelmat pensamoottorien suhteen.

    GTDi technology in petrol engines

    When it comes to petrol engines, Volvo Cars will in 2009 start introducing a new generation of four-cylinder turbocharged engines with direct injection, a technology known as GTDi (Gas Turbo Direct injection)

    "GTDi technology makes it possible to step down one engine size from five to four cylinders with unaffected performance, but with 20-30 percent lower fuel consumption and CO2 emissions," explains Magnus Jonsson.

  • Ainakin pörssissä Ford-konsernin tulevaisuuteen suhtaudutaan epäillen, sillä Fordin markkina-arvo on pienempi kuin esim. UPMn.

  • Onhan GM:nkin markkina-arvo pienempi kuin erään leluauto-valmistajan, mutta esim. Kiinassa GM myy 1.300.000 autoa vuodessa eli saman verran kuin BMW koko maailmassa yhden vuoden aikana.

    Huono tulevaisuus siis jos markkina-arvo on pienempi kuin leluauto-valmistajalla ?

    ????????????

  • GMn oma pääoma on 57 miljardia taalaa miinuksella. Q2/2008 15 miljardia taalaa miinuksella.

    Tuohon ei leluautovalmistaja pysty.

  • Henzkuh93:

    Niinpä...Perustin ketjun tuonne aikaisemmmin Volvon omituisesta kategorioimisesta, mutta eipä se ketään kiinnostanut :frowning: .Mielestäni kannattaisi jakaa mallisto karkeasti 30-sarjaan (C30 ja mahd. myös viisiovinen C30 ja XC30), 50-sarjaan (S40, V50, tuleva C50 ja XC60) ja 70-sarjaan (S80, V70, C70 ja XC70) ja XC90 voisi olla yksinäisenä sutena myytävänä vain maissa, joissa isompien SUV:ien menekki on keskimääräistä suurempi.
    Muotoilussa pitäisi korostaa menevyyttä ja yksilöllisyyttä, tiloja menettämättä.Polttoaineen kulutuskin pitäisi olla paremmin hallinnassa.Mielestäni Volvon kannattaisi todellakin jättää pyrkiminen premiumluokkaan vaan keskittää kilpailua VW:hen ja Opeliin ja sen tyylisiin merkkeihin.

    Juuri niin. Ensinnäkin Volvon mallisto on tosi sekava. Sellaisia historiallisia malleja kaupataan (s60, xc90) joista aika on ajanut ohi jo vuosia sitten. S60 on aivan outo jäänne joka käytännössä oli S80 hieman eri keulalla. Tässä näkyy rahapula. Kun ei löydy rahaa, yritetään kusettaa tekemällä mukamas eri malleja vaikka käytänössä kyseessä on yksi ja sama auto.

    Sitten tuo S80/V70 -kuvio on vähintäänkin erikoista politiikkaa ja logiikka mallistossa pettää heti kun puhutaan S40/V50 -nimeämisestä. Ihan perusasioissa mokataan kun esim. tässä kohtaa kunnon strategia huolellinen suunnittelu antaisi selkeän segmentoidun mallistorakenteen JA samalla rahalla. Vrt. BMW: mallisarjat 1, 3, 5, 6 ja 7. Ja SUVit selkeästi X1, X3 ja X5. Jopa maallikkolle on selvää tämä mallistorakenne. Tai vastaavsti Mercedeksen mallisarjat = täydellinen logiikka. Saksalainen perusteelisuus näkyy myös Audilla A1 ...A8.

    Kuten jo mainitsin mielestäni Volvon muotoilu on todella tylsää suorastaan harmaata, yhtä hyvin merkki voisi olla Kia tai Daewoo. Eikä myöskään osata seurata ajan kuvaa, eikä osata uusiutua. Katsoo vaikka v70/S80-kuviota. EIkö yhtään olisi voinut tehdä dynaamisempaa ja tuoda jotain uutta ? S80 näyttä jo nyt suorastaan vanhalta, eikä tuota millään face-liftillä korjata kun muotoilukieli on tylsä. Sama kärsäkeula, banaanisivuprofiili ja pirunsarvitakavalot kuin edellissä s80:ssä. Jos katsoo v70 perää, se on todella kuin Transiitista, uskomattomia tyylibugeja. Takavalot ovat aivan kammottavat ja linjat pakettiautomaiset. IKEA voisi käyttää noita jakelukäyttöön. Jopa sisarmalli Mondeo taviksena tarjoaa sähäkämpää muotoilua.

    Tekniikka sitten on oma juttunsa. Miettikää v. 2009 bensamallissa sama 5-pyttynen kone, joka oli jo 850-mallissa vuonna 1992, eli lähes 20v vanhaa tekniikkaa !? Ei ihme, että tienoo on sumuinen päästöistä kun avaimesta kääntää. Eikä diesel-puolella tilanne ole paljoa parempi. Osuvasti koneen käyntiääntä verrataan kuorma-autoihin.

    Suurin virhe minkä Volvo on tehnyt lyhyen elonsa aikana on ollut takavedosta luopuminen. Mikäli s80/V70 olisi takavetoinen, edellytykset paremmille ajo-ominaisuuksille olisi olemassa, lisäksi kilpailuasetelma olisi helpompi asettaa saksalais-premium -luokkaan. Nyt käyttämällä halpissuunniteltuja valmiita FORD-alustoja menetetään teoreettisetkin mahdollisuudet kilpailla ajodynamiikan alueella.

    Yhteenvetona voisi sanoa, että Volvolta puuttuu dynamiikka tärkeiltä alueilta kuten muotoilu, ajo-ominaisuudet, moottorit ja kokonaisuus on sitten sen mukainen.

  • Mitä puhut halvoista Ford-alustoista, ymmärrätkö lainkaan mistä puhut ? Puhutko Volvosta vaiko Fordista.

    AutoBildhan kirjoitti että uuden Mondeon ajo-ominaisuudet ovat ns. premium-luokkaa.

    Ja Autocarhan vertasi Audi A4:ää ja Mondeota keskenään. Uusi Audi A4 on kuulemma heikko ajettava uuteen Mondeoon verrattuna, tämän kirjoitti Autocar-lehti. Kannattaako rahojaan laittaa tuollaiseen kun vähemmällä rahalla saa paremman ajettavan ? Eli Ford Mondeon.

    Eli Audi on kyllä mokannut perusteellisesti uuden Audi A4:n suunnittelussa, jos Ford Mondeokin on parempi ajettava Autocarin kirjoitusten mukaan. Kokonaan uusi auto !

    Nythän vanhan A4:n tuotantolinja siirretään suoraan jonnekin itäblokki-maahan, ja tuosta "premiumista" tehdään Seat !

    Keulaa vähän muutetaa, ja se on siinä !

    Mikähän on Seat Exeon seuraaja muutaman vuoden kuluttua ?

    Oliko tässä ns. "premiumin" salainen resepti ?

    Vähän karkkikuorrutusta auton päälle tyyliin Audi tai Mersu, ja Andrean kaltaiset pösilöt menevät lankaan !

  • Juuri niin. Ensinnäkin Volvon mallisto on tosi sekava. Sellaisia historiallisia malleja kaupataan (s60, xc90) joista aika on ajanut ohi jo vuosia sitten. S60 on aivan outo jäänne joka käytännössä oli S80 hieman eri keulalla. Tässä näkyy rahapula. Kun ei löydy rahaa, yritetään kusettaa tekemällä mukamas eri malleja vaikka käytänössä kyseessä on yksi ja sama auto.

    Sitten tuo S80/V70 -kuvio on vähintäänkin erikoista politiikkaa ja logiikka mallistossa pettää heti kun puhutaan S40/V50 -nimeämisestä. Ihan perusasioissa mokataan kun esim. tässä kohtaa kunnon strategia huolellinen suunnittelu antaisi selkeän segmentoidun mallistorakenteen JA samalla rahalla. Vrt. BMW: mallisarjat 1, 3, 5, 6 ja 7. Ja SUVit selkeästi X1, X3 ja X5. Jopa maallikkolle on selvää tämä mallistorakenne. Tai vastaavsti Mercedeksen mallisarjat = täydellinen logiikka. Saksalainen perusteelisuus näkyy myös Audilla A1 ...A8.

    Kuten jo mainitsin mielestäni Volvon muotoilu on todella tylsää suorastaan harmaata, yhtä hyvin merkki voisi olla Kia tai Daewoo. Eikä myöskään osata seurata ajan kuvaa, eikä osata uusiutua. Katsoo vaikka v70/S80-kuviota. EIkö yhtään olisi voinut tehdä dynaamisempaa ja tuoda jotain uutta ? S80 näyttä jo nyt suorastaan vanhalta, eikä tuota millään face-liftillä korjata kun muotoilukieli on tylsä. Sama kärsäkeula, banaanisivuprofiili ja pirunsarvitakavalot kuin edellissä s80:ssä. Jos katsoo v70 perää, se on todella kuin Transiitista, uskomattomia tyylibugeja. Takavalot ovat aivan kammottavat ja linjat pakettiautomaiset. IKEA voisi käyttää noita jakelukäyttöön. Jopa sisarmalli Mondeo taviksena tarjoaa sähäkämpää muotoilua.

    Tekniikka sitten on oma juttunsa. Miettikää v. 2009 bensamallissa sama 5-pyttynen kone, joka oli jo 850-mallissa vuonna 1992, eli lähes 20v vanhaa tekniikkaa !? Ei ihme, että tienoo on sumuinen päästöistä kun avaimesta kääntää. Eikä diesel-puolella tilanne ole paljoa parempi. Osuvasti koneen käyntiääntä verrataan kuorma-autoihin.

    Suurin virhe minkä Volvo on tehnyt lyhyen elonsa aikana on ollut takavedosta luopuminen. Mikäli s80/V70 olisi takavetoinen, edellytykset paremmille ajo-ominaisuuksille olisi olemassa, lisäksi kilpailuasetelma olisi helpompi asettaa saksalais-premium -luokkaan. Nyt käyttämällä halpissuunniteltuja valmiita FORD-alustoja menetetään teoreettisetkin mahdollisuudet kilpailla ajodynamiikan alueella.

    Yhteenvetona voisi sanoa, että Volvolta puuttuu dynamiikka tärkeiltä alueilta kuten muotoilu, ajo-ominaisuudet, moottorit ja kokonaisuus on sitten sen mukainen.

    ------------------------------------------------------------

    jepp oikessa olet s60 alkaa olla vanhentunut malli mutta hiukan eri mittasuhteilla kuin s80 joka oli joka suhteessa isompi.s60 oli v70 mallin sedan versio...

    millä tavalla aika on ajanut ohitse xc90 mallista kuin moottoreiden osalta??

    saksalaiset ovat olleet tunnttuja hyvästä järjestyksestä vaikka kyllä bmw ja mb logiikka pettää myös malli merkinnöissä aikanaan ensimmäinen numero kertoi mallisarjan ja 2 seuraavaa moottorin koon näin bmw ja mercedes kirjain mallisarjan ja numerot moottorin koon mutta viime aikoina on tämä logiikka poistunut...

    tätä ei pidä ottaa moitteena noita merkkejä kohtaan vain näyttää että pettää se logiikka myös saksalais merkeillä

    muotoilusta voi olla montaa mieltä ja omasta mielestä monissa merkeissä on menty alaspäin muotoilussa.

    kannattaa lukea esim autobild 15/2008 peugeotin uuden

    pääsuunittelijan haastattelu ja hänen kanssaan samoilla linjoilla.

    uskoisin itse että fordiin/volvoon tulee vuoden kahden sisällä täysin uudet moottorit kun katsoo tämän hetken tilannetta esim euroopan fordin bensa koneita ja disel puolella tekee yhteistyötä psa-konsernin kanssa.

    (ja kelpaa pikku diesel esim miniin vaikka on vanha mallina)

    on se vaan outoa etä nuo fordin halpis "pohjalevyistä" tehdyt fordit ovat tosi hyviä ajaa...

    ei volvoa ole edes suuniteltu miksikään urheilu malliksi vaan painotettu mukavuutta.

    ja mikä siinä takavedossa tekee niin autuaaksi että se on ainoa oika valinta??

  • andertz: ei Audi koskaan mikään kovin kummoinen ajettava ole ollutkaan, ja toisekseen miksi puhut Mondeosta kun Volvo kerran on aina PALJON HUONOMPI ajaa kuin vastaavan pohjalevyn Ford-malli? Eli Fordin hyvä ajettavuus (etuvetotavisten luokassa) ei auta Volvoa kyllä yhtään.

  • PutPut

    Kysyin asiaa Fordin puolesta, en Volvon.

  • andertz:

    Miksi po. auto ei kiinnosta TM:n palstan finninaamoja ?

    Luuletko sinä (idiootti) että TM:ää seuraa kovinkin moni finninaama ?

    Minä ainakin olen väsynyt lukemaan sinun idiottimaisia mielipiteitä tältä palstalta päivittäin, volle sitä ja tätä. vollessa ei ole mitään kehuttavaa, sen löllö ajotuntuma kertoo kaiken vollen taidoista kehittää hyvää autoa. volle on perus-jampan, mukamas hyvä väline, kuka vaan HYVÄÄ AUTOA ajanut ei vollea pidä minään.

  • Putput:

    andertz: ei Audi koskaan mikään kovin kummoinen ajettava ole ollutkaan, ja toisekseen miksi puhut Mondeosta kun Volvo kerran on aina PALJON HUONOMPI ajaa kuin vastaavan pohjalevyn Ford-malli? Eli Fordin hyvä ajettavuus (etuvetotavisten luokassa) ei auta Volvoa kyllä yhtään.

    Niin Volvon versioissa FORD-pohjalevyissa näyttää tuo amerikkalainen löllöys tulevan aina esille. Ajettavuus viis kunhan pehmoa löytyy alla. Ja olihan jo ne vanhat Volvot (740) ihan jenkkimuotoilua ihan kaikkine kantteineen. Sama linja jatkuu siis myös s80:ssä, alusta viritetään löllömmäksi.

    Niin miksi saman konsernin Mondeot ovat paljon parempia ajaa kuin Volvot vaikka halvempia... koska haetaan eurooppalaisempaa ajotuntumaa.

  • Aluksi toteaisin sen että tämä Volvo-asia kuuluu enemmän kallonkutistajalle kuin allekirjoittaneelle, mutta yritetään kuitenkin.

    Vaikkakin olisi osoitettavissa, että ajettavuudessa olisi jotakin moitittavaa, niin sanoisin kuitenkin että Volvo-viha kumpuaa omista ankeista lapsuuden oloista, taikka ylipäätään köyhyydestä.

    Mielestäni ei ole fiksua, että omaa autottomuutta yritetään kompensoida nettiliittymällä 19 e/kk ja kaikenlaisilla älyttömillä nettipostauksilla. Tuo toimintahan ei tuo sitä autoa pihaan, vai tuoko ?

    Lisäksi näillä nettipostauksilla on sellainen lieveilmiö (vrt. Kauhajoen ammunta), että ne vetävät mukaan erilaisia hörhöjä kuten tuon nimimerkki Röllin. Eli kun yksi hörhö aloittaa nettipostauksen, se vetää mukanaan muita hulluja.

    Nyt tietysti taas joku moraalinvartija TM:n palstalla syyttää allekirjoittanutta tuosta kauheasta nimimerkkien mollaamisesta, mutta minun mielestäni internetissä ei pitäisi harjoittaa tuollaista toimintaa mitä nimimerkki Andrea harjoittaa. Minä kyllä rinnastaisin tuon Andrean harjoittaman lietsonnan tuohon Kauhajoen tapaukseen. Samat asiathan siellä on taustalla eli häiriintyneisyys.

    Tai vaihtoehtoisesti kyseessä on jalkapallohuliganismiin rinnastettava toiminta. Nimimerkki Andrea vaan kannattaa BMW:tä eikä esimerkiksi Manchester Unitedia. Varmaan todella fiksua jos autoilijat hulinoisivat jollakin kentällä, vaikka Helsingissä.

    Eli nimimerkki Andrean juttuja kannattaakin lueskella tuota taustaa vasten jonka yllä esitin. Nettipostauksen tarkoituksena on lähinnä omien surkeiden olosuhteiden kompensointi, koska on vaikea kuvitella että todellisen BMW:n omistaja syyllistyisi mainittuun hölmöilyyn. Minun käsittääkseni todelliset BMW-omistajat kerääntyvät merkkipalstoille, ainoastaan hörhöt kerääntyvät yleisille palstoille, kuten TM tai sen edeltäjä www.suomi24.fi.

    Varmaan muuten TM:n toimituksessa ollaan peräti haltioissaan tästä nimimerkki Andreasta ja palstan keskustelun aiheista. Tekniikan Maailma - Suomen johtava autolehti kaikilla osa-alueilla.

    Mutta itse asiasta niin tässähän sanotaan, että Ford Fiesta on luokkansa paras ajettava.

    http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Tarkkaa+ajoa+kapeilla+teill%C3%A4/HL20081004SI1AL03svx

    Jos autossa on hyvä ajettavuus, se pitää tunnustaa, vaikka olisi koko ajan hinkuamassa premiumin perään.

  • andertz:

    Aluksi toteaisin sen että tämä Volvo-asia kuuluu enemmän kallonkutistajalle kuin allekirjoittaneelle, mutta yritetään kuitenkin.

    Tällä Jampalla näyttää olevan itsensä kanssa todellisia ongelmia, kello 4.45 on täällä mesoamassa itsensä ja vollen puolesta.

    Tuo 19€/kk näkyy olevan kynnysraha että pääsee itseään toteuttamaan edes virtuaalisesti.

    Jampalla on vain säälittäviä yrityksiä BMW:n mollaamisesta, kuten tämä http://www.tekniikanmaailma.fi/keskustelu/t5243

    , jossa ainoa tarkoitus on jollain säälittävällä tavalla yrittää todistella että Bemareita saa halvalla, tuplakilpisiä saa halvalla Suomestakin, Saksasta vieläkin halvemmalla.

    Aikanaan tämä Jamppa aloitti avautumisensa tyyliin "30 vuotta vollella olen ajanut", mitään muuta tämä Jamppa ei ole juttujen perusteella edes kokeillut. Ford on tämän Jampan Mekka, sinne kumarretaan joka päivä samaan aikaan. Otan osaa.

    Jamppa olettaa että kaikki TM:n keskustelijat ovat yhtä pers'aukisia kuin Jamppa itse, totuus on toinen. Nämä kirjoittajat, joita Jamppa syyttää "keikarimerkkien" haaveiluista, selvästi tietävät mistä puhuvat, Jamppa ei tiedä ja se tekee Jampasta säälittävän.

    On AUTOJA ja sitten on Foordeja ja Ooppeleita, Foordeista ei ikinä tule AUTOa, Ooppelista saattaa tulla.

    Molemmat merkit tosin ovat vasaran alla, enkä yhtään ihmettele että miksi.

  • Rölli

    En ole mesonnut minkään Vollen puolesta, oletko vittu täysi idiootti. Kaikkihan alkoi siitä kun nimimerkki XWD kirjoitti että "Volvossa vakavia jarruvikoja" enkä minä ole noita vikoja huomannut. Vaikka kyseessä olisi Fiat, niin kannattaahan asiaan vaikuttaa, niin ettei automerkkejä mollata.

    Kuinka vitun tyhmä oikein siis olet ?

    Ensin XWD:llä oli tuo vaihe päällä, ja nyt sillä on taas menossa joku muu vaihe, ilmeisesti jokin premiumin jälkivaihe. Yritän vain itse pysyä mukana asiassa.

    Et muuten kommentoinut tuota Audi-hommaa. Oliko jotenkin arka paikka sulleko. Mun mielestäni tuo on kyllä kaiken huippu, että vuosimallin 2005 Audi onkin yhtäkkiä Seat. Onko tämä nyt sen saksalaisen premiumin taikaresepti. Koko entisen A4:n tuontantolinja siirretään jonnekin itäblokkimaahan ja autoon vaihdetaan vain keula ja merkki. Vain pelkästään sen takia että Seatille tulisi jokin sedan-malli.

    Huh huh, sanoisi jo XWD:kin. Mitä jos kyseessä olisi ollut Volvo ?

  • andertz:

    Rölli

    En ole mesonnut minkään Vollen puolesta, oletko vittu täysi idiootti. Kaikkihan alkoi siitä kun nimimerkki XWD kirjoitti että "Volvossa vakavia jarruvikoja" enkä minä ole noita vikoja huomannut. Vaikka kyseessä olisi Fiat, niin kannattaahan asiaan vaikuttaa.

    Kuinka vitun tyhmä oikein olet ?

    Ensin XWD:llä oli tuo vaihe päällä, ja nyt sillä on taas menossa joku muu vaihe, ilmeisesti jokin premiumin jälkivaihe. Yritän vain itse pysyä mukana asiassa.

    Et muuten kommentoinut tuota Audi-hommaa. Oliko jotenkin arka paikka sulleko. Mun mielestäni tuo on kyllä kaiken huippu, että vuosimallin 2005 Audi onkin yhtäkkiä Seat. Onko tämä nyt sen saksalaisen premiumin taikaresepti. Koko entisen A4:n tuontantolinja siirretään jonnekin itäblokkimaahan ja autoon vaihdetaan vain keula ja merkki. Vain pelkästään sen takia että Seatille tulisi jokin sedan-malli.

    Huh huh, sanoisi jo XWD:kin.

    http://www.tekniikanmaailma.fi/keskustelu/t5253,25#m72890

    Heitä sinä XXXX voltti.

  • Ei kannata ottaa näitä palstoja liian vakavasti vaikka arvostelu sattuukin omaan merkkiin, minäkin olen ollut Volvo mies jo pitkän ja tälläkin hetkellä perheessä on kaksi uudehkoa Volvoa mutta silti muilla pitää saada olla mielipiteet Volvosta. Mutta ainakaan minulle Volvo ei ole itsestäänselvyys vaan käyn aina autoa vaihtaessani koeajamassa muitakin merkkejä ja kysymässä vaihtotarjouksia mutta tällä hetkellä minusta Volvo on minulle paras vaihtoehto. Mutta olen aivan varma että kaikissa automerkeissä on omat hyvät ja huonot puolensa ja sellaista merkkiä ei ole vielä keksittykään mistä ei löytyisi jotain parannetavaa.

  • Autoilia

    Niin, lienet oikeassa. Ainakaan tuoreet Saksan GTÜ-katsastustilastot eivät viittaa siihen, että Volvo jättäisi tielle. Tuossa toki on vain lista autoista, ilman että vikoja olisi eritelty, joten sinänsä listasta ei ole hyötyä.

    Mutta siis normaalisti ei kai autoilijoita hirveästi kiinnosta nuo nimimerkki XWD:n täydellisen teoreettiset sönkkäykset, vaan lähinnä kai automiehiä kai kiinnostavat autoilun kustannukset ja vastavaavat asiat, esimerkiksi viat. Ja hankintahinnat sekä mahdolliset tuontiverot.

    http://www.hs.fi/autot/artikkeli/1-3-vuotiaat+autot/1135239918972

  • andertz:

    Mutta itse asiasta niin tässähän sanotaan, että Ford Fiesta on luokkansa paras ajettava.

    http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Tarkkaa+ajoa+kapeilla+teill%C3%A4/HL20081004SI1AL03svx

    Jos autossa on hyvä ajettavuus, se pitää tunnustaa, vaikka olisi koko ajan hinkuamassa premiumin perään.

    Ainoa järkevä kommentti pitkässä paasauksessasi andertz, vaikka onkin aika sivussa itse aiheesta. Tai mainitaanhan tuossa se Foortin eurooppalaissuuntaus alustavirityksissä kun taas Volle virittää saman alustan jenkkityyppiseksi löllöksi uhraten kaiken ajodynamiikan.

  • Andrea

    Voisitko kertoa miksi harjoitat tätä Volvo-postausta, sehän alkoi tuosta "Volvossa vakavia jarruvikoja". Ei tuo liity mitenkään ajodynamiikkaan, vai liittyykö ?

    Nyt on enää turha puhua mistään ajodynamiikasta, kun toimintasi tahallisuus ja vahingoittamistarkoitus on näytetty toteen.

    Vai oletko eri mieltä ?

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit