Touran hyvä auto????

26 kommenttia

Kyselisin tässä muiden mielipidettä WV touranista. Mulla on 2004 mallin touran, siis vajaa kolme vuotta vanha ja siillä on ajettu satku. Autosta on vaihdettu vaihdelaatikko, vauhtipyörä, etuakselisto jossa on niveliä kuulemma paljon, ei siis voi vaitaa lotisevia niveliä erikseen ja nyt levis koko ohjaus. Osia on tilattu useaan kertaan Saksasta. Touran ei ole mikään halpa ilmestys ja näin surullista kerrottavaa on merkistä ja olen kuullut useammalta samoja virsiä. Kyllä näköjään Volkkari osaa tehdä jämäköitä autoja, mutta laatu on aivan haitarista. Alkaa uhkaavasti muistuttaa Opelia. Tulen siihen johtopäätökseen, että kyllä Japsi taitaa OIKEESTI OSATA TEHDÄ auton. Ihminen laittaa autoon pirusti rahaa kiinni ja tommoista roskaa saa.

  
  • Kannattaisi hieman päivittää tietoja Opelin laadusta ja käydä vaikka koeajamassa Zafira. Saatat yllättyä. VW:n laatu on jo pitkään ollut laskussa, ilmeisesti siellä on käynnissä samat (säästö) kuviot kuin Opelilla 90-luvun alussa.

      
  • Taitaa aloittajan motiivi olla taas väittelyn saaminen euro - vastaan japsiauto. Sinänsä typerää, koska ei siinä kukaan mielipiteitään kuitenkaan muuta. Asia on niin että toisille japsi kelpaa, toiset taas ei ota pihalleen missään tapauksessa. Provoja kyllä näyttää löytyvän jatkuvasti, vähän lapsellista touhua. PS. en ajele itse WW:llä.

      
  • Provosta tiedä mutta VW:n laatu on todellakin vaihtelevaa. Omassa on ollut siinä määrin sanomista ja jatkuvaa harmia, että eipä taida merkki kiinnostaa jatkossa, vaikka tuotteet muuten olisivatkin houkuttelevia. Opelin laatu taitaa olla saksalaisittain paremmasta päästä.

      
  • Täällä taas alla Passat V6 ja takana 100tkm ilman ongelmia. En taida uskaltaa vaihtaa?

    Tosin seuraava on eri merkkiä, syynä uskomattoman huono huoltotoiminta Pääkaupunkiseudulla. Jos joku voi mennä pieleen se menee VWn huollossa. En uskalla edes kuvitella, miten vaikeaa homma olisi moniongelmaisen auton kanssa.

      
  • Yks tuttu taisteli tuollaisen kanssa vajaan vuoden, luovutti lopulta! :innocent:

      
  • Joo, on nämä aika väsyneitä keskustelunavauksia. Mikä siinä on että sinne perään pitää aina laittaa se "KYLLÄ JAPSI OSAA TEHDÄ AUTON", kun puhutaan miten esim. saksalainen hajosi käsiin tai ei lähde käyntiin (BMW -keskustelu toisaalla). Joo joo, uskotaan uskotaan, japseissa ei ole vikoja koskaan. Mutta kun ei ne japskit siltikään kaikkia kiinnosta. Esim. minä en löytänyt mieleistäni japskia vaikka kuinka yritin. Accord oli lähimpänä.

    Mieluummin sitä omistaa auton josta itse pitää ja käyttää sitä vaikka kerran-pari useammin korjaamolla kuin auton joka ei hajoa koskaan mutta ei sitten myöskään miellytä millään tavalla. No, eipä ole kyllä ylimääräisiä korjaamokäyntejä omassa volkkarissa ollut, toisaalta ei se oo vielä edes huollossa käynyt (alle 20 000 mittarissa, huoltoväli 30 000).

      
  • Lainaus:
    09.02.2007 klo 21:26 Ilwagen kirjoitti
    Joo, on nämä aika väsyneitä keskustelunavauksia. Mikä siinä on


    Ei varmaan tarvii kysyä miksi takuu on kaksi vuotta.

      
  • mikä ihmeen provo tuossa keskustelun aloitusviestissä nyt muka oli?!

    onko joku ihme jos tuollaisten kokemusten jälkeen alkaa miettiä että japsi voisi olla parempi vaihtoehto?!


    käsittääkseni kirjoittaja kertoi oman tarinansa ja kysyy kokemuksia muista ko. autojen käyttäjiltä.

      
  • Ja kaikki on totta, mitä täällä kirjoitetaan. Haloo...

      
  • no haloo haloo. ei varmaan ole kaikki totta. mutta on todella sinisilmäistä kuvitella ettei tuonlaisia ''maanantaikappaleita'' ole muka olemassa!
    kyllä nuita yksilöitä ja kokonaisia mallisarjoja on joissa on ihan karseesti vikoja verrattuna toisiin.
    läheskään kaikkiin yksilöihinhän nuo viat ei iske, ja jos ei ole omaa kokemusta niistä, voi niitä olla jonkun saksanuskovaisen vaikea uskoa.

    en nyt ota kantaa onko nuo viat satuiltu tänne vai ei, koska se ei ole hyvää käytöstä tuon kirjoittanutta kohtaan.

    mutta sen vaan sanon että eihän tuollainen ole pahimmasta päästäkään. omakohtaisesti ainakin kuulen ja näen tuollaisia todella usein, ja tuosta lievempiä tapauksia jatkuvasti.

    perhepiirissäni on henkilö joka tekee työkseen työnjohto/takuuasioita, merkkiliikkeessä jossa on puolitusinaa merkkejä+vaihtoautot. toimii siis maahantuojien, liikkeen ja asiakkaiden ''välissä''.
    ei mitään essonbaari mutujuttuja siis, vaan ihka oikeita tapauksia. olen jopa nähnyt omin silmin, koska jeesaan välillä tätä henkilöä ja luen näitä asiakkaiden kertomuksia autoistaan.

    no tuonhan voi uskoa ken haluaa, netissähän tässä ollaan,
    mutta kannattaa tutustua tähän kestävyys/luotettavuus aiheeseen ennenkun alkaa kirjoittamaan tuubaa tänne ja hyökkäilemään nimimerkkien kimppuun.




    [petos muokkasi tätä viestiä 11.02.2007 klo 10:32]
      
  • Tätä viestiähän on viljeltu monella palstalla ja sanasta sanaan samassa muodossa. Aina koitettu aloittaa tuolla 'japsi' lauseella kova väittely aiheesta.

    Sitä en tiedä pitääkö tuo paikkansa mitä alkuperäinen kirjoittaja kirjoittaa, mutta jos haluaa keskustella aiheesta, niin kannattaisi hieman vähemmän provosoiden aloittaa keskustelu :)

    Ja tietenkin voi taas kysyä, että miksi alkuperäinen kirjoittaja ei ole jo vaihtanut autoa pois jos kerran on 3v aikana ollut noin paljon ongelmia. Itse aikanaan palautin vikapesän myyjäliikkeeseen jo 1v iässä ja sain tilalle vastaavasti varustellun uuden auton pienellä välirahalla.Ei olisi tullut mieleenkään kärsiä tuosta autosta 3v. Ja kyllä meidän vikapesä oli myös Touran ja vuosimallia 2004.

      
  • Lainaus:
    11.02.2007 klo 10:56 mla kirjoitti
    Tätä viestiähän on viljeltu monella palstalla ja sanasta sanaan samassa muodossa. Aina koitettu aloittaa tuolla 'japsi' lauseella kova väittely aiheesta.
    Sitä en tiedä pitääkö tuo paikkansa mitä alkuperäinen kirjoittaja kirjoittaa, mutta jos haluaa keskustella aiheesta, niin kannattaisi hieman vähemmän provosoiden aloittaa keskustelu :smile:



    jaa tuota en tiennytkään, kun en pahemmin muita palstoja lue. mutta tuo kertomus oli mielestäni kyllä hyvinkin niissä rajoissa että voisin sen uskoa ( tai no, uskoa ja uskoa, tietyllä varauksella tietysti kun netissä ollaan) ja keskustella asiallisesti.

    jos tuo kerran oli täysin ''hatusta vedetty'' juttu ja provo, miksi edes vastaatte siihen..? ne kannattaisi jättää omaan arvoonsa, muutenhan ''häiriköijä'' onnistuu tarkoituksessaan.

    toisaalta jos mitään ei haluaisi koskaan uskoa ja kaikki negatiivinen palaute on vaan provoa, mitä järkeä koko forumissa on?

      
  • Omien kokemusteni mukaan kyllä omistaja mielummin korjauttaa viat vähin äänin, tai vaihtaa kulkineen. Ainakin tuttujen autot ovat olleet "viattomia" kunnes ovat vaihtaneet uuteen, sitten vasta kertoillaan ongelmista mitä oli vanhan kanssa. Kyllä autoilijat mielummin salaavat väärät valinnat. Ei monellekkaan tulisi mieleen näin yleisille palstoille voihkia mokavalintaansa. Sitten erikseen nämä yhden asian "konsensusajattelijat" jotka yleensä hyökkäävät kalliimpien euro-merkkien kimpuun monesti eri nimimerkeillä. Siitähän ei ole epäilystä, koska oma näkemys pitää saada mahdollisimman laajasti esiin.

      
  • Lainaus:
    10.02.2007 klo 15:41 Alfonsos kirjoitti
    Ei varmaan tarvii kysyä miksi takuu on kaksi vuotta.


    ...ja vieläpä ilman kilometrirajaa!

    Takuitakin on erilaisia. Toisissa merkeissä ne viat vaan menee siihen takuuseen ja toisissa ei... :wink:

      
  • nimimerkille MMS:

    Lainaus:
    11.02.2007 klo 12:53 MMS kirjoitti
    Omien kokemusteni mukaan kyllä omistaja mielummin korjauttaa viat vähin äänin, tai vaihtaa kulkineen. Ainakin tuttujen autot ovat olleet "viattomia" kunnes ovat vaihtaneet uuteen, sitten vasta kertoillaan ongelmista mitä oli vanhan kanssa. Kyllä autoilijat mielummin salaavat väärät valinnat. Ei monellekkaan tulisi mieleen näin yleisille palstoille voihkia mokavalintaansa.''

    -puhut nyt omista kokemuksistasi, etkä voi julistaa jonain faktana että kaikki toimivat tuolla tavalla hyssytellen. kyllä tälläkin palstalla moni on kertonut ja kysynyt neuvoa vikojen sattuessa jne. nostan hattua heille, heillä on itsetunto kunnossa kun ''uskaltavat'' jakaa negatiivisen tiedon muillekkin.

    '' Sitten erikseen nämä yhden asian "konsensusajattelijat" jotka yleensä hyökkäävät kalliimpien euro-merkkien kimpuun monesti eri nimimerkeillä. Siitähän ei ole epäilystä, koska oma näkemys pitää saada mahdollisimman laajasti esiin.


    -sen verran kauan tätä palstaa lukeneena ja jonkin verran (yleensä turhaan yrittäen) keskustelleena, tiedän että tarkoitat minua.
    sulla on ilmeisesti hampaankolossa edelleen tuo episodi mersu- ''keskustelussa'' jossa sait päähäsi että kirjoitan monilla nimimerkeillä samoihin keskusteluihin??!!!!
    tuonlainen syyttely ilman perusteluja on todella raukkamaista, ja voisin itsekin syyttää sinua ''mms'' samasta hommasta, niin moni nimimerkki täällä muistuttaa toisiaan ajatuksellisesti sekä kirjallisessa mielessä!

    en ole myöskään ''hyökännyt mitenkään minkään euromerkkien kimppuun'', ainoa asia jota olen kritisoinut on mersun nyky-kestävyys/luotettavuus-suhteessa hintaan, ja senkin olen tehnyt suht asiallisesti ja perustelujen kanssa.

    joten toivottasti voisit jatkossa KESKUSTELLA kanssani niinkuin mies, eikä suoltaa tuota säälittävää piilovittuilua.


    :wink: :sunglasses:

    [petos muokkasi tätä viestiä 11.02.2007 klo 13:41]
      
  • Lainaus:
    11.02.2007 klo 11:31 petos kirjoitti
    jos tuo kerran oli täysin ''hatusta vedetty'' juttu ja provo, miksi edes vastaatte siihen..? ne kannattaisi jättää omaan arvoonsa, muutenhan ''häiriköijä'' onnistuu tarkoituksessaan.
    toisaalta jos mitään ei haluaisi koskaan uskoa ja kaikki negatiivinen palaute on vaan provoa, mitä järkeä koko forumissa on?


    En siis tiedä onko tuo vain provo, mutta ei välttämättä olisi alkuperäisen kirjoittajan fiksua aloittaa keskustelua niin provosoivilla väitteillä, jos siis ei ole tarkoitus provoilla. Moisella vain leimaa kirjoittelunsa juuri provoiluksi.

    Ei sinänsä vikalistassa mitään muuta 'ei-uskottavaa' ole kuin se, että kuka moista autoa kestäisi 3v.

      
  • "Pettokselle", et ollut mielessäni, kun kommentoin keskustelua. On vaan niin, että nimimerkkien vaihtaminen on valitettavan yleistä. Katselin tässä TL:n sivuja, ja siellä kommentoitiin tästä samasta asiasta. Ei pidä kuvitella, että kohdistaisin tämän sinuun, vaan yleisesti tästä ongelmasta, joka voi vääristää asillista mielipiteenvaihtoa. Ja olen edelleen sitä mieltä, että tämä "vikakeskustelu" on jostain syystä usein melko provosoivaa. Olen kyllä sitämieltä, että auton valinta on jostain syystä ehkä isokin päätös toisille ja jos tulee vikavalinta, niin kyllä suuri osa omistajista ei siitä kovin äänekkäästi elämöi. PS. nyt viime aikoina on tosiaan tullut "uusia nimimerkkejä" harvinaisen paljon mukaan, sen näkee profiilista viestien määrästä.

      
  • Uskokaa nyt, VW:ssä ei ole vikoja! Nuo mainitut "viat" ovat ominaisuuksia.

    Moniongelmaisen VW:n jälkeen on aika vaihtaa uuteen samanlaiseen, ehkä siitä on via... ominaisuudet korjattu.

    Luin VW:n sivuilta, että Kim Il Jong:kin ajaa VW:llä. Hänenkään autossaan ei ole ollut vikoja, kirjoitettiin DPRK:n sivuilla. Golf varusteet ja oopperan käsikirjoitukset mahtuivat kuulemma mainiosti Touraniin.

      
  • Lainaus:
    11.02.2007 klo 14:32 MMS kirjoitti

    ....Ei pidä kuvitella, että kohdistaisin tämän sinuun, vaan yleisesti tästä ongelmasta, joka voi vääristää asillista mielipiteenvaihtoa. ....



    ymmärrät varmasti että minun voi olla vaikea uskoa tuota. ihan sattumaltako otit asian ( tämän nimimerkki pelleilyn) jälleen esiin, heti sen jälkeen kun minä heitin kommenttini tähän ketjuun :smile: ja toisaalta olet aiemmissakin sodissa syyttänyt minua tästä vilpistä..


    oli miten oli, en tosiaan tiennyt tämän aiheen olevan joku ''vakioprovo'', kun en ole muihin palstoihin tutustunut.

      
  • [quote title="11.02.2007 klo 14:24 mla kirjoitti"]

    En siis tiedä onko tuo vain provo, mutta ei välttämättä olisi alkuperäisen kirjoittajan fiksua aloittaa keskustelua niin provosoivilla väitteillä, jos siis ei ole tarkoitus provoilla. Moisella vain leimaa kirjoittelunsa juuri provoiluksi.

    -totta puhut. tuon voisi muotoilla jotenkin nätimmin tai sitten laittaa ainakin jotain silmäniskuhymiötä tai muuta pilkettä silmäkulmaan, jotta voisi huomata ettei kyseessä ole mikään sodanjulistus..


    Ei sinänsä vikalistassa mitään muuta 'ei-uskottavaa' ole kuin se, että kuka moista autoa kestäisi 3v.

    -niin, kyllä moni laittaisi vahingon kiertämään. mutta joillain saattaa olla mitä ihmeellisimmät syynsä pitäytyä jossain murhekasassa. meitä on moneksi...


      
  • Vielä näistä nimimerkeistä. Tämän ketjun aloittaja on ns. "yhden viestin kirjoittaja". Aiheen käsittely on kuitenkin niin samantyylinen kuin monessa muussa provossa. On siis mielestäni aiheellista olettaa kyseessä olevan joku aiemmin myös muilla nimimerkeillä esiintynyt kirjoittaja. Näköjään oma mielipide ja sen laajemmin hyväksytyksi saattaminen on joillekin äärimmäisen tärkeää, ihme kumma.

      
  • VW on ollut paras auto ajaa toistaiseksi. Meillä on viha rakkaussuhde syystä: Paras auto, joka silti on ollut pajalla takuukorjauksessa seitsemän kertaa ensimmäisen kahden vuoden aikana.
    Tunteet siis kaksijakoiset. Liikaa vikoja, mutta toisaalta upea auto ajaa.
    Kyseessä -04 Golf 1.6Fsi sportline

      
  • Itsellä on Touran -07 2.0 TDI, otettu käyttöön 28.11.2006, autolla ajettu tällä hetkellä 38000 km. Kokemukset olleet tähän asti pelkästään hyviä.
    Ei muita korjaamolla käyntejä kuin 30000km:n huolto. Ajettavuudeltaan todella hyvä. Edellinen Auto Volvo V 70 jonka rinnalla Touran ei häpeä yhtään.

      
  • Mitä opimme tästä?
    -Antaa auton olla markkinoilla jonkin aikaa ennen kuin syöksymme sen kimppuun kuin sika limppuun.
    Tällöin mallin lastentaudit on saatu jo karsittua pois ja auto pelittää niin kuin sen on tarkoitettu...
    Tämä sääntö koskee jokaista valmistajaa.

      
  • Uudehkon taksi Touranin muovit piti ääntä maantiellä noin satasen nopeudessa. En ymmärrä sitä jos uusi auto rämisee huonoilla sivuteillä, mutta entäs sitten kun ihan hyväpintaisella maantiellä! Ei anna kovin tasokasta kuvaa autosta.

      
  • Tässä vuosien mittaan on tullut ajeltua monenlaisilla autoilla, halvoilla ja kalliimmillakin, uudemmilla sekä vanhemmilla ja on kyllä sanottava että VW-konsernin tuotteet on jääneet mieleen surkeimpina kohdalle sattuneina. Ainoa kolmesta kohdalle sattuneesta volkkarista joka toimi moitteitta oli Taro, joka onkin oikeasti Toyota. Vaan kyllä esim Golfissa oli vikaa ja muuta murhetta riittämiin, kahdeksankymmentäseitsemän mallinen eskorttikin oli varmempi. Ja kyllä, Golfilla piti ajaa jokunen vuosi, ja korjailla sitä mukaa kun tuli aihetta, ei ne köyhän rahat kaikkeen riitä. Sikäli poikkesin ehkä edukseni monista paskoilla autoilla ajavista, että jo golfatessani muistin varoittaa auton vaihtoa harkitsevia tuttuja ja kylänmiehiä. Onneksi hirvi vapautti ko. kulkineelta. Nyttemmin on kaikki ajot kesän talven ajeltu 15-vuotiaalla Chevroletilla, enkä ole millään autolla koskaan päässyt niin vähillä murheilla.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit